Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1393)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Kyllä minua ainakin kiinnostaisi nimenomaan kuvista nähdä, mitä itselleni tärkeät sukulaiset tai ystävät tekevät. Mitä järkeä on ihmissuhteessa, jossa ei olla kiinnostuttu toisista puolin ja toisin? Kohtuus toki kaikessa.
Ihminen vaivautuu kerran vuodessa käymään ja odottaa, että kaikki keskittyvät silloin häneen ja hänen lapsiinsa.
No sinun kaltaisten marisijoiden luona ei kannatakaan käydä tuhlaamassa aikaa.
Tai tuhlaaamassa toisten aikaa, ei vain omaansa..Mut ei nää ihmiset sitä nää, että tuhlaavat muiden aikaa...onhan heidän elämänsä loputtoman kiinnostava...kiinnostavampi kuin naakat...tai sitten ei..Vaan tästähän loukkaannutaan kun se sanoo rehellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Kyllä minua ainakin kiinnostaisi nimenomaan kuvista nähdä, mitä itselleni tärkeät sukulaiset tai ystävät tekevät. Mitä järkeä on ihmissuhteessa, jossa ei olla kiinnostuttu toisista puolin ja toisin? Kohtuus toki kaikessa.
Ihminen vaivautuu kerran vuodessa käymään ja odottaa, että kaikki keskittyvät silloin häneen ja hänen lapsiinsa.
No sinun kaltaisten marisijoiden luona ei kannatakaan käydä tuhlaamassa aikaa.
Tai tuhlaaamassa toisten aikaa, ei vain omaansa..Mut ei nää ihmiset sitä nää, että tuhlaavat muiden aikaa...onhan heidän elämänsä loputtoman kiinnostava...kiinnostavampi kuin naakat...tai sitten ei..Vaan tästähän loukkaannutaan kun se sanoo rehellisesti.
Eiköhän tässä tilanteessa oikeasti se paras ratkaisu ole, ettei olla tekemisissä, vai mitä? En vain ymmärrä, miksi toiselle annetaan sellainen käsitys että on tervetullut mutta ei sitten olekaan. Kenelläkään ei ole selkärankaa sanoa asiaa suoraan, vaan maristaan selän takana? Jos tämä toistuu joka vuosi, niin ei tässä rehellisiä olla oltu.
Tää on niin tyypillistä pikkupaikkakunnilla, että vierailun päätteeksi jurputetaan että mitä sekin nyt itsestään luulee, on pöyhkeäksi tullut jne. Jessus.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämä ketju on paisunut.
Soitin eilen puhelun äidille, ja kerroin etten ole nyt tulossa enää hetkeen koska tarvitsen aikaa itselleni ja perheelleni. Kerroin rehellisesti, etten ole voinut hyvin vieraillessa. Eipä hän osannut paljon asiaan vastata, mutta kysyi kuitenkin että kuka sitten tulee auttamaan erilaisissa askareissa, että tulisiko vaikka vanhin poikani sinne sitten. Ehdotin, että soittaa itse lapsenlapselleen, kerta se olisi ensimmäinenkin.
Ainakin olo on helpottunut kun kissa on nostettu pöydälle. Ehkä äiti ei oikeasti vieläkään sisäistänyt asiaa, että tilanne on mikä on. Heti ensimmäinen huoli kuitenkin oli, kuka nyt tulee heitä passaamaan.
Täällä on muutamia kommentteja ollut kaiken kohinan keskellä, joissa on jotain rakentavaa sisältöäkin, ja osasta on ollut apua. Kyllä, hermot ovat olleet todella kireällä. Vaikka vanhempieni käytös olisikin ymmärrettävää omassa ikäluokassaan, se tosiasia ei muutu etten vain jaska. Eivät hekään minustakaan oikeasti ole huolehtinut sen vertaa mitä minä heistä.
AP
Hyvä ap. Pidä tämä! Käy kesällä kerran, seuraavan kerran isänpäivänä ja max jouluna. Älä kuuntele puhelimessa valituksia kauan,, katkaise puhelu,nytvon pakko mennä jne jne. Sinulla on oma elämä.
Etsi netistä hänelle puhelinnumeroita mistä saa kotiin apuja ,siivous, ikkunan pesu , pihatyöt. Lähetä kirjeenä ,ettei voi sanoa ,että ei niitä kaikkia muista!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämä ketju on paisunut.
Soitin eilen puhelun äidille, ja kerroin etten ole nyt tulossa enää hetkeen koska tarvitsen aikaa itselleni ja perheelleni. Kerroin rehellisesti, etten ole voinut hyvin vieraillessa. Eipä hän osannut paljon asiaan vastata, mutta kysyi kuitenkin että kuka sitten tulee auttamaan erilaisissa askareissa, että tulisiko vaikka vanhin poikani sinne sitten. Ehdotin, että soittaa itse lapsenlapselleen, kerta se olisi ensimmäinenkin.
Ainakin olo on helpottunut kun kissa on nostettu pöydälle. Ehkä äiti ei oikeasti vieläkään sisäistänyt asiaa, että tilanne on mikä on. Heti ensimmäinen huoli kuitenkin oli, kuka nyt tulee heitä passaamaan.
Täällä on muutamia kommentteja ollut kaiken kohinan keskellä, joissa on jotain rakentavaa sisältöäkin, ja osasta on ollut apua. Kyllä, hermot ovat olleet todella kireällä. Vaikka vanhempieni käytös olisikin ymmärrettävää omassa ikäluokassaan, se tosiasia ei muutu etten vain jaska. Eivät hekään minustakaan oikeasti ole huolehtinut sen vertaa mitä minä heistä.
AP
Hyvä ap. Pidä tämä! Käy kesällä kerran, seuraavan kerran isänpäivänä ja max jouluna. Älä kuuntele puhelimessa valituksia kauan,, katkaise puhelu,nytvon pakko mennä jne jne. Sinulla on oma elämä.
Etsi netistä hänelle puhelinnumeroita mistä saa kotiin apuja ,siivous, ikkunan pesu , pihatyöt. Lähetä kirjeenä ,ettei voi sanoa ,että ei niitä kaikkia muista!!
Äiti osaa kyllä etsiä puhelunnumerot itsekin jos hän osaa soittaa tyttärelle. Kaiken ei tarvi olla valmiiksi selvitettynä hänen puolestaan.
Luin artikkelin jossa sanottiin ettei yli 50 vuotiaana enää kiinnosta lasten asiat. Tai vähitellen yhä vähemmän kiinnostaa.
Vain omat kolotukset ja omat asiat. Ajattelin alkaa kertoa näitä omia vaivojani vanhuksille niin jaksavatko kuunnella ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin artikkelin jossa sanottiin ettei yli 50 vuotiaana enää kiinnosta lasten asiat. Tai vähitellen yhä vähemmän kiinnostaa.
Vain omat kolotukset ja omat asiat. Ajattelin alkaa kertoa näitä omia vaivojani vanhuksille niin jaksavatko kuunnella ?
Miksi niitä pitäisi jaksaa kuunnella?
Vanhukset tahtoo asua kotona mutta olettavat että nuoremmat alkavat mahdollistaa sen esimerkiksi tehdä lumityöt ja nurmikon leikkuut, odotettiin jopa sitä että käydään lämmittämässä taloa puilla ! Vuosikaudet on kuskattu jo kauppaan viikottain.
Nyt kitistään kun rivitalossa ei olekaan omaa hehtaarin pihaa ja juurikin naapurien asiat " tiedetään " ja tylsää on sillä se sisäinen elämä alkaa olla vähissä , mikään ei kiinnosta.
Nuorten pitäisi käydä vaikka mitään yhteistä ei ole ollut koskaan, vanhemmuus ja isovanhemmuus on ollut olematonta. Tässä kohtaa tulee oikeasti mieleen käydä vielä harvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhukset tahtoo asua kotona mutta olettavat että nuoremmat alkavat mahdollistaa sen esimerkiksi tehdä lumityöt ja nurmikon leikkuut, odotettiin jopa sitä että käydään lämmittämässä taloa puilla ! Vuosikaudet on kuskattu jo kauppaan viikottain.
Nyt kitistään kun rivitalossa ei olekaan omaa hehtaarin pihaa ja juurikin naapurien asiat " tiedetään " ja tylsää on sillä se sisäinen elämä alkaa olla vähissä , mikään ei kiinnosta.
Nuorten pitäisi käydä vaikka mitään yhteistä ei ole ollut koskaan, vanhemmuus ja isovanhemmuus on ollut olematonta. Tässä kohtaa tulee oikeasti mieleen käydä vielä harvemmin.
Taas joku vinkuu omista vanhemmistaan täällä, mikset sano tuota heille itselleen?
Vierailija kirjoitti:
Vanhukset tahtoo asua kotona mutta olettavat että nuoremmat alkavat mahdollistaa sen esimerkiksi tehdä lumityöt ja nurmikon leikkuut, odotettiin jopa sitä että käydään lämmittämässä taloa puilla ! Vuosikaudet on kuskattu jo kauppaan viikottain.
Nyt kitistään kun rivitalossa ei olekaan omaa hehtaarin pihaa ja juurikin naapurien asiat " tiedetään " ja tylsää on sillä se sisäinen elämä alkaa olla vähissä , mikään ei kiinnosta.
Nuorten pitäisi käydä vaikka mitään yhteistä ei ole ollut koskaan, vanhemmuus ja isovanhemmuus on ollut olematonta. Tässä kohtaa tulee oikeasti mieleen käydä vielä harvemmin.
Siinähän odottaa. Anna odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainainen päivityslista siitä ketkä kaikki on kuolleet sitten viime näkemän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinustakin tulee vanha
Entä sitten?
Onko mukava ajatus, että lapsesi ajattelevat sinusta samoin kuin sinä nyt omista vanhemmistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinustakin tulee vanha
Entä sitten?
Onko mukava ajatus, että lapsesi ajattelevat sinusta samoin kuin sinä nyt omista vanhemmistasi?
Oletko ajatustenlukija. Kerro toki mitä ajattelen vanhwmmistani.
Vierailija kirjoitti:
Ap on itsekeskeinen idiootti. Minä minä minä.
Miksi haluaisit että hän tulisi käymään?
Ei kenenkään ole pakko mennä käymään kenenkään luona, eikä tavata ketään jos ei halua. Ei siellä ole mikään pakko käydä.
Vierailija kirjoitti:
Luin artikkelin jossa sanottiin ettei yli 50 vuotiaana enää kiinnosta lasten asiat. Tai vähitellen yhä vähemmän kiinnostaa.
Vain omat kolotukset ja omat asiat. Ajattelin alkaa kertoa näitä omia vaivojani vanhuksille niin jaksavatko kuunnella ?
Olen yli kuusikymppinen ja minua kiinnostaa, mitä lapsille kuuluu. Toinen lapsista soittaa säännöllisen usein, toinen ei, mutta viestit kulkee ja voin itsekin soittaa. Omat kolotukset ja terveysasiat pidän omassa tiedossa siihen asti, että tiedän mikä minua vaivaa ja miten sitä hoidetaan. En todellakaan valita miten lonkkaan taas koskee ja lapsen kysyessä lääkäristä, sanon, että en minä sinne mene. Tuollainen käytös on raivostuttavaa ja sitä oma äiti on tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukin haluaa meistä elämänsä nähdä. Olen kotoisin ihan samantyyppisistä oloista kuin sinä. Minulle se syrjäkylä, metsät ja pellot ja ränsistyvä kotitalo ovat tärkeitä. Samoin vanhempani. He juttelevat heille ajankohtaisista asioista. Suosittelen kuuntelemaan ennemmin kuin lyttäämään.
Kannattaa miettiä, mikä sinua oikeasti ahdistaa? Et ole sama ihminen kuin silloin lapsena.
Me kaikki olemme erilaisia. Se, että juuri sinä et ahdistu tuollaisessa paikassa ilman ystäviä, aivan eristyksissä, ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi. Masennuin jo alle kouluikäisenä. Tarvitseeko kaupunkiin syntyneen selitellä, miksi siellä alkaa ahdistaa ja haluaa vain pois mahdollisimman pian?
Olen kuunnellut vanhempieni juttuja jo 40 vuotta. En enää jaksa, en yhtään. Hekään eivät kysy eivätkä edes kuuntele, jos minulla on jotain sanottavaa. He eivät edes kysy, mitä lapsen lapsille kuuluu. Kaikenlaiseen apuun minä kelpaan, mutta jos itse olisin vaikka 20v sitten tarvinnut apua jossain niin ei kiinnosta. Jos aivan rehellisiä ollaan, pelkään, että vanhempani elävät vielä pitkään. Haluan vain elää omaa elämääni oman perheeni kanssa.
Ihan samoja kokemuksia ja tuntemuksia on itsellänikin.
Nyt kun vanhempani ovat jo edesmenneitä, veljeni jatkavat heidän "perinteitään": mollataan humalassa, kyseenalaistetaan hengellistä vakaumustani kun en anna rahaa (kun ei ole mistä antaa!), ja ylennetään itseään kun ollaan tuhlattu vanhempiemme perinnöt viinaan ja tarpeettomiin tavaroihin.
Alue: Aihe vapaa
Ihmisillä on tietysti vapaus elää elämäänsä missä huvittaa
... Kun yhteydet vähäiset, on jo muutunut vieraaksi täällä.