Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1392)
Oishan ne helsinkiläisten ja nuorempien jutut paljon tärkeämpiä, suuren maailman asiat. Kokevat ettei heitä arvosteta jos eivät ole se huomionkohde. Kun sentään pitkän matkankin ajoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla tasan samanlainen iäkkkäänä. Oletko tullut ajatelleeksi sitä? Kannattas moettiä omaakin vanhuuttaan.
Miten niin ikäkkäänä? Melkoinen valittajahan hän on jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni😵💫
Jos me mummot ollaan jähmetetty pikkukylille ja lapset kokevat velvollisuudekseen käydä luonamme 500 km päähän pari kertaa vuodessa niin ei sitä aina osaa samaistua niihin helsinkiläisiin vaan jutellaan niistä variksista vai mitä ne oli. Naapurin Unton kuulumiset pitää myös jaksaa kuulla.
Minusta on hellyttävää miten reippaasti vain tunnistat kuvion ilman syvää loukkaantumista.
Uskon, että keskustelet kuitenkin variksista ja naapurista ihan normaaliin tyyliin ja annat vieraillekin suunvuoron ja olette kiinnostuneet toistenne elämästä. Ei kai sitä toisen elämästä tarvitse ollakaan perillä, vaan puolin ja toisin kysellään ja kerrotaan. Ja kunnioitetaan vieraita ja emäntää/isäntää ennen kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni😵💫
Jos me mummot ollaan jähmetetty pikkukylille ja lapset kokevat velvollisuudekseen käydä luonamme 500 km päähän pari kertaa vuodessa niin ei sitä aina osaa samaistua niihin helsinkiläisiin vaan jutellaan niistä variksista vai mitä ne oli. Naapurin Unton kuulumiset pitää myös jaksaa kuulla.
Minusta on hellyttävää miten reippaasti vain tunnistat kuvion ilman syvää loukkaantumista.
Uskon, että keskustelet kuitenkin variksista ja naapurista ihan normaaliin tyyliin ja annat vieraillekin suunvuoron ja olette kiinnostuneet toistenne elämästä. Ei kai sitä toisen elämästä tarvitse ollakaan perillä, vaan puolin ja toisin kysellään ja kerrotaan. Ja kunnioitetaan vieraita ja emäntää/isäntää ennen kaikkea.
Ai että sen katkeroituneen tyttärenkin pitäisi kunnioittaa isäntää ja emäntää vaikkei kestä heitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni😵💫
Jos me mummot ollaan jähmetetty pikkukylille ja lapset kokevat velvollisuudekseen käydä luonamme 500 km päähän pari kertaa vuodessa niin ei sitä aina osaa samaistua niihin helsinkiläisiin vaan jutellaan niistä variksista vai mitä ne oli. Naapurin Unton kuulumiset pitää myös jaksaa kuulla.
Minusta on hellyttävää miten reippaasti vain tunnistat kuvion ilman syvää loukkaantumista.
Uskon, että keskustelet kuitenkin variksista ja naapurista ihan normaaliin tyyliin ja annat vieraillekin suunvuoron ja olette kiinnostuneet toistenne elämästä. Ei kai sitä toisen elämästä tarvitse ollakaan perillä, vaan puolin ja toisin kysellään ja kerrotaan. Ja kunnioitetaan vieraita ja emäntää/isäntää ennen kaikkea.
Ai että sen katkeroituneen tyttärenkin pitäisi kunnioittaa isäntää ja emäntää vaikkei kestä heitä?
Öh, millä tavalla katkeroituneen? Ja tuo liittyi täysin tähän mummoon joka kommentin kirjoitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oishan ne helsinkiläisten ja nuorempien jutut paljon tärkeämpiä, suuren maailman asiat. Kokevat ettei heitä arvosteta jos eivät ole se huomionkohde. Kun sentään pitkän matkankin ajoivat.
Ei tarvitse olla huomionkohde. Se riittää, että kohdellaan kunnioittavasti. Onko se muka liian vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oishan ne helsinkiläisten ja nuorempien jutut paljon tärkeämpiä, suuren maailman asiat. Kokevat ettei heitä arvosteta jos eivät ole se huomionkohde. Kun sentään pitkän matkankin ajoivat.
Ei tarvitse olla huomionkohde. Se riittää, että kohdellaan kunnioittavasti. Onko se muka liian vaikeaa?
Oishan se hirveetä ajaa 300 - 500 km kuuntelemaan maalaismummun jorinaa. Onhan se melkein 1400 kommenttiin tullut jo selväksi.
Onneks ei oo maalaismummua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä olen kiinnostunut heidän elämästään ja hoidan vilkkaita lapsiaan kun käyvät.
Minullakin oli kaksi maalaismummoa.
Toinen oli lämpöinen, iloinen ja herttainen. Kuunteli lasta ja kertoi itsekin hauskoja tarinoita. Järjesti paljon erilaista mukavaa tekemistä ja kodikkaan mielenkiintoisen, kiehtovan ja jännittävän ilmapiirin. Pientilalla oli useita erilaisia kotieläimiä. Toki toisinaan myös serkkuja kavereina.
Toisella mummolla oli synkkää ja ikävää. Mummo paasasi lapsellekin just niitä tuntemattomien kylän ihmisten tekemisiä, mistä lapsi ei ymmärtänyt yhtään mitään. Ihan kuin jossain transsissa hän paasasi. Joskus mietin huomaisiko hän, että poistun paikalta. Hän oli myös paljolti omissa mietteissään eikä yleensä kuullut, mitä hänelle sanoin.
Tällä mummolla ei ollut järjestettynä mitään tekemistä lapselle. Aika tuntui pysähtyneen, seinäkello vain raksutti seinällä. Yritin siinä sitten itseäni viihdyttää ilman leluja tai mitään lukemista. Kyniä ja paperiakaan ei juuri ollut. Seurasin auringon valon kulkua huoneesta ja huoneitten seiniltä ja katosta toiseen. Opin täsmälleen tietämään, milloin valo on missäkin kohtaa. Taidan muistaa vieläkin. Mummon vähät vanhat valokuvat ja kortit tuli selattua sen tuhanteen kertaan. Televisiokin oli mustavalkoinen, josta saattoi näkyä ylen ykkönen, mutta aina ei sitäkään. Talvisin oli vain kylmä vetoisa keittiö ja makuukamari. Olohuonetta ei mielellään lämmittänyt ollenkaan. Ei ollut eläimiä, piha oli tyhjä, missä vain tuuli kävi. Ei ollut naakkojakaan.
Vanhempani eivät näiden mummojen hoitoon joutuneet ollenkaan osallistumaan.
Kuolivat äkilliseen sairauteen molemmat.
Varsinaisesti ei liittynyt nyt aloitukseen, mutta kun maalaismummot täällä kommentoineet monenmoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli kaksi maalaismummoa.
Toinen oli lämpöinen, iloinen ja herttainen. Kuunteli lasta ja kertoi itsekin hauskoja tarinoita. Järjesti paljon erilaista mukavaa tekemistä ja kodikkaan mielenkiintoisen, kiehtovan ja jännittävän ilmapiirin. Pientilalla oli useita erilaisia kotieläimiä. Toki toisinaan myös serkkuja kavereina.
Toisella mummolla oli synkkää ja ikävää. Mummo paasasi lapsellekin just niitä tuntemattomien kylän ihmisten tekemisiä, mistä lapsi ei ymmärtänyt yhtään mitään. Ihan kuin jossain transsissa hän paasasi. Joskus mietin huomaisiko hän, että poistun paikalta. Hän oli myös paljolti omissa mietteissään eikä yleensä kuullut, mitä hänelle sanoin.
Tällä mummolla ei ollut järjestettynä mitään tekemistä lapselle. Aika tuntui pysähtyneen, seinäkello vain raksutti seinällä. Yritin siinä sitten itseäni viihdyttää ilman leluja tai mitään lukemista. Kyniä ja paperiakaan ei juuri ollut. Seurasin auringon valon kulkua huoneesta ja huoneitten seiniltä ja katosta toiseen. Opin täsmälleen tietämään, milloin valo on missäkin kohtaa. Taidan muistaa vieläkin. Mummon vähät vanhat valokuvat ja kortit tuli selattua sen tuhanteen kertaan. Televisiokin oli mustavalkoinen, josta saattoi näkyä ylen ykkönen, mutta aina ei sitäkään. Talvisin oli vain kylmä vetoisa keittiö ja makuukamari. Olohuonetta ei mielellään lämmittänyt ollenkaan. Ei ollut eläimiä, piha oli tyhjä, missä vain tuuli kävi. Ei ollut naakkojakaan.
Vanhempani eivät näiden mummojen hoitoon joutuneet ollenkaan osallistumaan.
Kuolivat äkilliseen sairauteen molemmat.
Varsinaisesti ei liittynyt nyt aloitukseen, mutta kun maalaismummot täällä kommentoineet monenmoista.
Älähän nyt, sun sietäisi olla kiitollinen siitä että edes aurinko paistoi sisään ja oli jotain mitä seurata. Tai olisit voinut syntyä vaikka Savannin kakkamajaan, niin!
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli kaksi maalaismummoa.
Toinen oli lämpöinen, iloinen ja herttainen. Kuunteli lasta ja kertoi itsekin hauskoja tarinoita. Järjesti paljon erilaista mukavaa tekemistä ja kodikkaan mielenkiintoisen, kiehtovan ja jännittävän ilmapiirin. Pientilalla oli useita erilaisia kotieläimiä. Toki toisinaan myös serkkuja kavereina.
Toisella mummolla oli synkkää ja ikävää. Mummo paasasi lapsellekin just niitä tuntemattomien kylän ihmisten tekemisiä, mistä lapsi ei ymmärtänyt yhtään mitään. Ihan kuin jossain transsissa hän paasasi. Joskus mietin huomaisiko hän, että poistun paikalta. Hän oli myös paljolti omissa mietteissään eikä yleensä kuullut, mitä hänelle sanoin.
Tällä mummolla ei ollut järjestettynä mitään tekemistä lapselle. Aika tuntui pysähtyneen, seinäkello vain raksutti seinällä. Yritin siinä sitten itseäni viihdyttää ilman leluja tai mitään lukemista. Kyniä ja paperiakaan ei juuri ollut. Seurasin auringon valon kulkua huoneesta ja huoneitten seiniltä ja katosta toiseen. Opin täsmälleen tietämään, milloin valo on missäkin kohtaa. Taidan muistaa vieläkin. Mummon vähät vanhat valokuvat ja kortit tuli selattua sen tuhanteen kertaan. Televisiokin oli mustavalkoinen, josta saattoi näkyä ylen ykkönen, mutta aina ei sitäkään. Talvisin oli vain kylmä vetoisa keittiö ja makuukamari. Olohuonetta ei mielellään lämmittänyt ollenkaan. Ei ollut eläimiä, piha oli tyhjä, missä vain tuuli kävi. Ei ollut naakkojakaan.
Vanhempani eivät näiden mummojen hoitoon joutuneet ollenkaan osallistumaan.
Kuolivat äkilliseen sairauteen molemmat.
Varsinaisesti ei liittynyt nyt aloitukseen, mutta kun maalaismummot täällä kommentoineet monenmoista.
Hyvin kuvailtu. Tuo oli kuin oma pikkukaupunkimimmoni. Ei jäänyt ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä mummolakäynnit auttaneet ymmärtämään omia vanhempianne?
Alue: Aihe vapaa
Tunnistan itseni😵💫
Jos me mummot ollaan jähmetetty pikkukylille ja lapset kokevat velvollisuudekseen käydä luonamme 500 km päähän pari kertaa vuodessa niin ei sitä aina osaa samaistua niihin helsinkiläisiin vaan jutellaan niistä variksista vai mitä ne oli. Naapurin Unton kuulumiset pitää myös jaksaa kuulla.