Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1393)
Ap itsehän on ollut keskustelussa melko hiljaa, mutta jostain syystä aihe aktivoi ja triggeröi muita jo koomisuuteen asti.
Kaukkihan tiedämme tyypin jolla on vähintään 200 kuvaa lomamatkastaan ja sukulaisten on pakko istua katsomassa ne. Osa on tietysti ihan mielenkiintoisia ja mielellään katsoo mutta nähtävyydet jotka ovat kaikille tuttuja ( no tyyliin englannin kuninkaanlinna, pisan torni, eiffeltorni tms.) On aika puuduttavaa niitä katsoa. Ja tietysti kun on katsottu äidin kuvat siten katsotaan samat kuvat lasten kännyköistä. Seurusteluahan se on ja tietysti matkoista kuulla. Mutta jos sais välillä puhua naakoista, ne on sentään tärkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Kyllä minua ainakin kiinnostaisi nimenomaan kuvista nähdä, mitä itselleni tärkeät sukulaiset tai ystävät tekevät. Mitä järkeä on ihmissuhteessa, jossa ei olla kiinnostuttu toisista puolin ja toisin? Kohtuus toki kaikessa.
Enemmän ne livelapset mummoa varmaan olisivat ilahduttaneet mutra eihän ne ole mummosta kiinnostuneita.
Miksi ihmeessä teet tällaisia oletuksia? Tässä ketjussa tuntuu kirjoittavan ihmisiä, joilla syntymäaika on 1930..1990 ja oma henkilökohtainen syntymäpaikkakunta niin maalla kuin kaupungissa, oma henkilökohtainen koulutuspohja kansakoulusta tohtoriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusteluhan on jo kuin 30 - luvulta. Maalaiset vs paremmat kaupunkilaiset. Ylioppilaat vastaan maalaiskuntiin jämähtäneet myyjät yms.
Joo, ketjusta puuttuu vielä vastakkainasettelu naiset - miehet.
No onhan täällä ollut jo se kun "urbaanimiehesikin saa sätkyn" kun näkee niitä naakkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Ei ollut yleistä, 70- luvulla ovat naiset käyneet töissä ahkerimmin.
Ja se on arvostettava-asia, tasa-arvoon pyrittiin.
Jonain päivänä vanhempiasi ei ole ja pääset tästä hirvittävästä taakasta. Olisit varmaan ollut paljon onnellisempi savannin kakkamajassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Olen syntynyt 70- luvulla..En muista lapsuudestani kuin yhden kaverini äidin, joka oli kotiäiti..Ja hänellekin taisi olla mt- ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Linkkasahan tilastot, kiitos.
Hei ap, ikävä kuulla että sait paniikkikohtauksen. Se on viesti ristiriidasta, "olet tekemässä jotain mitä vastaan kehosi taistelee, oikosulku". Kannattaa tutustua aiheeseen kuinka saa kehoa rauhoitettua tuossa tilanteessa tulevaisuuden varalle, itselle on toiminut kauas katselu ja ajatusten vieminen tulevaisuuteen, tyyliin "kuukauden päästä on tiedossa ihana keikka, silloin en enää edes muistele tätä". Jokaiselle toimii omat jutut.
Tedät kyllä itse mitenkä teet ja huomaa että välität suhteistasi vanhempiisi kun olet halunnut tunnollisesti ns velvollisuudesta käydä vaikka on välillä pahaa tehnyt. Et ole tehnyt mitään väärää päinvastoin ja voit hyvällä omallatunnolla pitää paussia, välillä voi ihan hyvin soitella ne naapureiden kuulumiset ja lintujen pesimämenot puhelimitse. Eikä kaikkea ole pakko omille vanhemmille kertoa. Hyvää kevättä ja ilosia juttuja elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämä ketju on paisunut.
Soitin eilen puhelun äidille, ja kerroin etten ole nyt tulossa enää hetkeen koska tarvitsen aikaa itselleni ja perheelleni. Kerroin rehellisesti, etten ole voinut hyvin vieraillessa. Eipä hän osannut paljon asiaan vastata, mutta kysyi kuitenkin että kuka sitten tulee auttamaan erilaisissa askareissa, että tulisiko vaikka vanhin poikani sinne sitten. Ehdotin, että soittaa itse lapsenlapselleen, kerta se olisi ensimmäinenkin.
Ainakin olo on helpottunut kun kissa on nostettu pöydälle. Ehkä äiti ei oikeasti vieläkään sisäistänyt asiaa, että tilanne on mikä on. Heti ensimmäinen huoli kuitenkin oli, kuka nyt tulee heitä passaamaan.
Täällä on muutamia kommentteja ollut kaiken kohinan keskellä, joissa on jotain rakentavaa sisältöäkin, ja osasta on ollut apua. Kyllä, hermot ovat olleet todella kireällä. Vaikka vanhempieni käytös olisikin ymmärrettävää omassa ikäluokassaan, se tosiasia ei muutu etten vain jaska. Eivät hekään minustakaan oikeasti ole huolehtinut sen vertaa mitä minä heistä.
AP
Omille vanhemmille tehtävät hommat ei yleensä ole "passaamista" vaan sellaisten asioiden hoitamista, mihin he eivät itse ehkä enää kykene.
Vähän sama, kuin se, että vanhempi hoitaa lastaan silloin kun tämä on pieni, eikä esim osaa vielä käydä vessassa, vaan vanhempi vaihtaa vaipat ja ruokkii, kun lapsi itse ei siihen vielä kykene.
Enkä nyt tarkoita, että lapsi millään lailla jäisi velkaa vanhemmilleen näiden hoivasta, koska totta kai on normaalia, että vanhempi huolehtii lapsesta, jonka on maailmaan saattanut.
Mutta yhtälailla moni ihminen haluaa huolehtia vanhemmistaan, kun nämä ovat vanhoja ja eivät enää kaikkeen kykene.
Usein näissä tapauksissa missä ei haluta/jakseta huolehtia omista vanhemmista taustalta paljastuu näköjään se tyytymättömyys omia vanhempia kohtaan. (Niin kuin tässäkin tapauksessa. Vanhemmat eivät ole huolehtineet lapsestaan sitäkään vähää, mitä aikuinen lapsi on nyt huolehtinut vanhemmistaan) Vanhemmat ei ole jostakin syystä hoitaneet vanhemmuuttaan hyvin tai ainakin tälläinen kokemus kirjoittajalle on jäänyt.
Hyviä vanhempia kyllä haluaa ja jaksaa auttaa.
Jos tuntuu, että vanhemmat hakee vain huomioa ja "passaamista" niin silloin on keskustelun paikka.
Olen niin iloinen ap, että olet alkanut irtaantua tuosta vanhempiesi passaamisesta. Kyllä on korvien välissä kovasti heillä vikaa ,jos ei tuolla iällä ole sen vertaa euroja , että voi ostaa pakollisia palveluja. Ei se kodin siivoaminen paljon vaadi, ellei tahallaan ole sottapytty. Kuka siellä sotkee , kuin ne ihmiset itse. Olemme vanhempia ,kuin vanhempai ap , ja ei meillä tarvi imuroida montakaan kertaa vuodessa . Pölyhuiska on superhyvä. Koeet pesee astiat ja pyykit,,, senkun tiputat vaatteet koneeseen ja nostat kuivumaan.
Ruokatarvikkeet ja muut puhd aineet ja kaikki wc-keittiöpaperit ison marketin tyypit kärrää keittiöön. Tulee paljon halvemmaksi nettiostokset.ym ym . Siis ollaankaskymppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Niinpä niin. Yksin oleminen ilman ikätovereita ekaluokkalaiseksi asti onkin todella terve ja toivottava kasvuympäristö.
Ihan kuin mun lapsuus 70-luvulla. Joskus ajettiin päiväkodin ohi ja siellä oli iloisia lapsia leikkimässä pihalla, oli keinut, karusellit, kiipeilytelineet ym. Äitini sanoi "onneksi sun ei tarvitse mennä tuonne" ja minä yksinäinen lapsi mietin mielessäni "voi kunpa pääsisin tuonne".
Kuulin erään tutun kertomana, että heillä oli myös ainoa lapsi, jota ei tarvinnut viedä päivähoitoon. Lapsi oli 2-3-vuotias, kun veivät hänet Korkeasaareen, mutta eläimien sijaan lapsi olikin kiinnostunut vain toisista lapsista. Siitä he ymmärsivät, että lapsi tarvitsee ikätovereiden seuraa ja järjestivät hänelle päiväkotipaikan.
Meitä on moneksi..Mä kasvoi ainoana lapsena maalla.. Opin lukemaan 5- vuotiaana, olin pikkuvanha ja oppinut keskustelemaan aikuisten kanssa..Rakastin luontoa. Kun aloitin koulun , kaikki oli helppoa.
Aikuisena asuin kauoungissakin, nyt taas "erakkona" maalla..Olen aina viihtynyt omassa seurassani.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, ikävä kuulla että sait paniikkikohtauksen. Se on viesti ristiriidasta, "olet tekemässä jotain mitä vastaan kehosi taistelee, oikosulku". Kannattaa tutustua aiheeseen kuinka saa kehoa rauhoitettua tuossa tilanteessa tulevaisuuden varalle, itselle on toiminut kauas katselu ja ajatusten vieminen tulevaisuuteen, tyyliin "kuukauden päästä on tiedossa ihana keikka, silloin en enää edes muistele tätä". Jokaiselle toimii omat jutut.
Tedät kyllä itse mitenkä teet ja huomaa että välität suhteistasi vanhempiisi kun olet halunnut tunnollisesti ns velvollisuudesta käydä vaikka on välillä pahaa tehnyt. Et ole tehnyt mitään väärää päinvastoin ja voit hyvällä omallatunnolla pitää paussia, välillä voi ihan hyvin soitella ne naapureiden kuulumiset ja lintujen pesimämenot puhelimitse. Eikä kaikkea ole pakko omille vanhemmille kertoa. Hyvää kevättä ja ilosia juttuja elämään.
Olipa poikkeuksellisen positiivinen ja empaattinen kommentti!
Jos on ollut noin velvollisuudentuntoinen tähänkin asti, niin mahdotonta uskoa että tässä tarvittaisiin muuta kuin taukoa ja itsensä kasaamista. Nyt kun aihe on noustettu esiin äidille, niin ehkä suunta voi olla parempaan suuntaan. Rajat täytyy osata asettaa.
Vierailija kirjoitti:
Jonain päivänä vanhempiasi ei ole ja pääset tästä hirvittävästä taakasta. Olisit varmaan ollut paljon onnellisempi savannin kakkamajassa.
Ei tällaista voi kirjoittaa kukaan muu kuin eläkeikäinen pikkupaikkakunnan asukas.
Savannin kakkamajassa olisi ainakin ollut ihmisiä seurana, joten mistä sitä tietää vaikka olisi ollut onnellisempi :D
Ei suakaan kukaan käy katsomassa, kun oot vanha.
Ihan samat jutut sulla on siinä vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Kyllä minua ainakin kiinnostaisi nimenomaan kuvista nähdä, mitä itselleni tärkeät sukulaiset tai ystävät tekevät. Mitä järkeä on ihmissuhteessa, jossa ei olla kiinnostuttu toisista puolin ja toisin? Kohtuus toki kaikessa.
Ihminen vaivautuu kerran vuodessa käymään ja odottaa, että kaikki keskittyvät silloin häneen ja hänen lapsiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Kyllä minua ainakin kiinnostaisi nimenomaan kuvista nähdä, mitä itselleni tärkeät sukulaiset tai ystävät tekevät. Mitä järkeä on ihmissuhteessa, jossa ei olla kiinnostuttu toisista puolin ja toisin? Kohtuus toki kaikessa.
Ihminen vaivautuu kerran vuodessa käymään ja odottaa, että kaikki keskittyvät silloin häneen ja hänen lapsiinsa.
No sinun kaltaisten marisijoiden luona ei kannatakaan käydä tuhlaamassa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Kyllä minua ainakin kiinnostaisi nimenomaan kuvista nähdä, mitä itselleni tärkeät sukulaiset tai ystävät tekevät. Mitä järkeä on ihmissuhteessa, jossa ei olla kiinnostuttu toisista puolin ja toisin? Kohtuus toki kaikessa.
Niin mikä tuossa oli pointti? Mummoa ei missään nimessä kiinnosta lastenlasten elämä? Että kehtaakin tytär tuollaisia näyttää.
Tytär odottaa kaiken pyörivän hänen ja hänen lastensa ympärillä sillä ainoalla vierailulla, jonka vuoden aikana tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Kyllä minua ainakin kiinnostaisi nimenomaan kuvista nähdä, mitä itselleni tärkeät sukulaiset tai ystävät tekevät. Mitä järkeä on ihmissuhteessa, jossa ei olla kiinnostuttu toisista puolin ja toisin? Kohtuus toki kaikessa.
Ihminen vaivautuu kerran vuodessa käymään ja odottaa, että kaikki keskittyvät silloin häneen ja hänen lapsiinsa.
No sinun kaltaisten marisijoiden luona ei kannatakaan käydä tuhlaamassa aikaa.
No sivusta vain katson sisareni elämää.. Johon itse kuulun kyllä tiiviisti..Meillä on omat piirimm täällä, yhden ihmisen kerran vuodessa tapahtuva piipahdus ei sitä hetkauta.
Niin mikä tuossa oli pointti? Mummoa ei missään nimessä kiinnosta lastenlasten elämä? Että kehtaakin tytär tuollaisia näyttää.