Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1393)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Niinpä niin. Yksin oleminen ilman ikätovereita ekaluokkalaiseksi asti onkin todella terve ja toivottava kasvuympäristö.
Voi taivas :D Koskaan ei ole ollut hyvä.
Jos äiti vei lapsen hoitoon, kun tämä oli 3kk vanha (silloinen äityisloma) ja lähti takaisin töihin, se oli väärin, ja jos olit kotona hoitamassa niin sekin oli huono asia.
Ja onko aloittaja ainoa lapsi? Jos on se selittääkin kaiken.
Sekin kuulostaa armeliaammalta kuin se, että oikeasti on kouluikään asti ilman ainuttakaan kontaktia muihin lapsiin. Jos lapsen sosiaalisesta kasvamisesta ei saa huolehdittua niin parempi jättää lapset tekemättä. Näitä syrjäisiä taloja on, ettei oikeasti ole ristin sielua missään. Nämä paikat sopivat erakoille, ei kasvaville lapsille.
Ja tietysti ainoana lapsena tuollainen kuvio olisi vieläkin julmempaa. Kotona oleminen ei tietenkään olisi niin paha kasvuympäristö, jos koti sijaitsisi alueella jossa on muita lapsia.
Siis ihan oikeasti??? Missä voi lapsi elää 7 vuotta tapaamatta yhtään muita ihmisiä, kuin omat vanhempansa? Ei yhtään samanikäistä sukulaislasta? vanhemmat ei koskaan käy missään, missä olisi lapsia?
Äiti on kotona aina 24/7, eikä käy missään? Että siinä samalla kauppareissulla kenties veisi lapsen vaikka seurakunnan kerhoon tms.
Voi uskoa, että joskus 100 vuotta sitten joku lapsi olisi voinut elää niin korvessa ja tiettömän taipaleen takana, ettei koskaan nähnyt muita lapsia (harvoin silloinkaan perheessä oli vain yksi lapsi) mutta kyllähän nykyään lapsi viedään neuvolaan ja jo sieltä ohjataan käyttämään lasta avoimessa päiväkodissa tai jossakin.
Niitä on ollut 30-40 vuotta sittenkin.
Siis ihan oikeasti, mitä ihme settiä täällä väännetään. Tai sitten ihmiset on todella outoja.
Meillä oli vain yksi auto jota isäni käytti työpäivinä. Ei me äidin kanssa päivällä päästy käytännössä naapurustoa pidemmälle. Lähin lapsi asui parin kilometrin päässä ja hän oli minua 3 vuotta nuorempi. Ei siis käytännössä mitään seuraa 5-6-vuotiaalle. Serkut taas oli useita vuosia vanhempia ja heitä nähtiin pari kertaa vuodessa.
Tällainen jättää väistämättä jäljet lapseen. Miten olet aikuisena pärjännyt? Onko ollut vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, mitä luulet?
Itse olen ihmeen hyvin pärjännyt taustasta huolimatta, mutta edelleen on eräänlainen ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunne. Ystäviä on nykyään, onneksi. En silti käsitä, mitä vanhemmat ovat ajatelleet, kun lapsella ei ole lainkaan ikäistään seuraa missään.
No eihän tuollaisista traumoista voi selvitä ikinä, että on joutunut lapsena olemaan päivät kotona. Miten voi olla ihmisellä noin kamala kohtalo. Ajatella, ihan omassa kodissa joutunut olemaan, kun iskä on vienyt auton päiväksi, kun on ollut töissä.
Onkohan edes illalla päässyt kirjastoon tai mihinkään? Onhan se ihan hirvittävää, että lapsi joutuu olemaan OMASSA KODISSAAN päivät!!!!!
Voiko hmisellä olla pahempaa kohtaloa? No ei. Ihan hirveätä. Minkälainen vanhempi tekee lapsia ja sitten hoitaa niitä kotona?? Ihan sairasta. Tuollaiset vanhemmat pitäisi laittaa laitokseen ja hoitoon loppuiäkseen.
isäkin vaan itsekkäästi vienyt auton ja käyttänyt sitä työmatkoilla. Olis nyt menny vaikka kävellen tai polkupyörällä ja jättänyt auton kotiin, että äiti olisi päässyt viemään lasta autoajelulle ja ihmisten ilmoille.
Kaikenlaisia itsekkäitä vanhempia niitä on. Tuollainen jätää ihmiselle ikuiset traunat, vaikka eläisi 100 vuotiaaksi, aina muistaa, että piti olla kotona ennen kouluikää.
Ei ihme että nykyajan keski-ikäisillä/aikuisilla on mt-ongelmia, kun lapsuus on ollut noin kurjaa. Ajatelkaa kohdallenne, että olisitte joutuneet olemaan lapsina äidin kanssa KOTONA. Jos olis edes oltu isän kanssa kotona, mutta että ÄIDIN. Traumathan siitä ihmiselle jää. Ilimanmuuta.
Minäpä pistän kirjoituksesi talteen ja käytän sitä sitten, kun aiheena on vanhusten yksinäisyys. On niilläkin ihan kamala kohtalo, kun joutuvat asumaan kodissaan rauhasta nauttien.
Olen vanhus ja nautin kotini rauhasta. Olenpa pitkin taikka poikin olen vapaa niin olemaan. Yksinäisyydestä. Toivottavasti ei koskaan tarvitse istua päivätuoliin köytettynä jossain mummuseurassa. 81 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Niinpä niin. Yksin oleminen ilman ikätovereita ekaluokkalaiseksi asti onkin todella terve ja toivottava kasvuympäristö.
Voi taivas :D Koskaan ei ole ollut hyvä.
Jos äiti vei lapsen hoitoon, kun tämä oli 3kk vanha (silloinen äityisloma) ja lähti takaisin töihin, se oli väärin, ja jos olit kotona hoitamassa niin sekin oli huono asia.
Ja onko aloittaja ainoa lapsi? Jos on se selittääkin kaiken.
Sekin kuulostaa armeliaammalta kuin se, että oikeasti on kouluikään asti ilman ainuttakaan kontaktia muihin lapsiin. Jos lapsen sosiaalisesta kasvamisesta ei saa huolehdittua niin parempi jättää lapset tekemättä. Näitä syrjäisiä taloja on, ettei oikeasti ole ristin sielua missään. Nämä paikat sopivat erakoille, ei kasvaville lapsille.
Ja tietysti ainoana lapsena tuollainen kuvio olisi vieläkin julmempaa. Kotona oleminen ei tietenkään olisi niin paha kasvuympäristö, jos koti sijaitsisi alueella jossa on muita lapsia.
Siis ihan oikeasti??? Missä voi lapsi elää 7 vuotta tapaamatta yhtään muita ihmisiä, kuin omat vanhempansa? Ei yhtään samanikäistä sukulaislasta? vanhemmat ei koskaan käy missään, missä olisi lapsia?
Äiti on kotona aina 24/7, eikä käy missään? Että siinä samalla kauppareissulla kenties veisi lapsen vaikka seurakunnan kerhoon tms.
Voi uskoa, että joskus 100 vuotta sitten joku lapsi olisi voinut elää niin korvessa ja tiettömän taipaleen takana, ettei koskaan nähnyt muita lapsia (harvoin silloinkaan perheessä oli vain yksi lapsi) mutta kyllähän nykyään lapsi viedään neuvolaan ja jo sieltä ohjataan käyttämään lasta avoimessa päiväkodissa tai jossakin.
Niitä on ollut 30-40 vuotta sittenkin.
Siis ihan oikeasti, mitä ihme settiä täällä väännetään. Tai sitten ihmiset on todella outoja.
Meillä oli vain yksi auto jota isäni käytti työpäivinä. Ei me äidin kanssa päivällä päästy käytännössä naapurustoa pidemmälle. Lähin lapsi asui parin kilometrin päässä ja hän oli minua 3 vuotta nuorempi. Ei siis käytännössä mitään seuraa 5-6-vuotiaalle. Serkut taas oli useita vuosia vanhempia ja heitä nähtiin pari kertaa vuodessa.
Tällainen jättää väistämättä jäljet lapseen. Miten olet aikuisena pärjännyt? Onko ollut vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, mitä luulet?
Itse olen ihmeen hyvin pärjännyt taustasta huolimatta, mutta edelleen on eräänlainen ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunne. Ystäviä on nykyään, onneksi. En silti käsitä, mitä vanhemmat ovat ajatelleet, kun lapsella ei ole lainkaan ikäistään seuraa missään.
No eihän tuollaisista traumoista voi selvitä ikinä, että on joutunut lapsena olemaan päivät kotona. Miten voi olla ihmisellä noin kamala kohtalo. Ajatella, ihan omassa kodissa joutunut olemaan, kun iskä on vienyt auton päiväksi, kun on ollut töissä.
Onkohan edes illalla päässyt kirjastoon tai mihinkään? Onhan se ihan hirvittävää, että lapsi joutuu olemaan OMASSA KODISSAAN päivät!!!!!
Voiko hmisellä olla pahempaa kohtaloa? No ei. Ihan hirveätä. Minkälainen vanhempi tekee lapsia ja sitten hoitaa niitä kotona?? Ihan sairasta. Tuollaiset vanhemmat pitäisi laittaa laitokseen ja hoitoon loppuiäkseen.
isäkin vaan itsekkäästi vienyt auton ja käyttänyt sitä työmatkoilla. Olis nyt menny vaikka kävellen tai polkupyörällä ja jättänyt auton kotiin, että äiti olisi päässyt viemään lasta autoajelulle ja ihmisten ilmoille.
Kaikenlaisia itsekkäitä vanhempia niitä on. Tuollainen jätää ihmiselle ikuiset traunat, vaikka eläisi 100 vuotiaaksi, aina muistaa, että piti olla kotona ennen kouluikää.
Ei ihme että nykyajan keski-ikäisillä/aikuisilla on mt-ongelmia, kun lapsuus on ollut noin kurjaa. Ajatelkaa kohdallenne, että olisitte joutuneet olemaan lapsina äidin kanssa KOTONA. Jos olis edes oltu isän kanssa kotona, mutta että ÄIDIN. Traumathan siitä ihmiselle jää. Ilimanmuuta.
Kyllä, se voi olla aivan helvettiä asua jossain metsän keskellä yksin ilman itsensä ikäistä seuraa. Mitä ihmeellistä tässä on? Paraskaan äiti ei korvaa lapsuudenystäviä. Ystävät ovat olleellinen asia kehityksen kannalta. Olisi sullekin varmaan tehnyt hyvää saada ystäviä edes jossain vaiheessa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Äidin rakkaus on tärkeintä. Sitä ei koskaan saa niin täydellisenä hoidossa käyvä lapsi kuin lapsi joka saa ainoana olla äidin kanssa kotona.
Ajattele kuvio näin päin: Olet kotona jumissa eikä kumpikaan vanhempi välitä viettää aikaa sun kanssa. Ihmeellinen oletus, että kotona olevat vanhemmat olisivat automaattisesti hyviä vanhempia. Ihmeellinen oletus sekin, etteikö äiti kävisi töissä ja jättäisi lapsen isän huomaan joka oikeasti puuhailee vain omiaan. Tällaista tapahtuu oikeasti maaseudulla tänäkin päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Niinpä niin. Yksin oleminen ilman ikätovereita ekaluokkalaiseksi asti onkin todella terve ja toivottava kasvuympäristö.
Voi taivas :D Koskaan ei ole ollut hyvä.
Jos äiti vei lapsen hoitoon, kun tämä oli 3kk vanha (silloinen äityisloma) ja lähti takaisin töihin, se oli väärin, ja jos olit kotona hoitamassa niin sekin oli huono asia.
Ja onko aloittaja ainoa lapsi? Jos on se selittääkin kaiken.
Sekin kuulostaa armeliaammalta kuin se, että oikeasti on kouluikään asti ilman ainuttakaan kontaktia muihin lapsiin. Jos lapsen sosiaalisesta kasvamisesta ei saa huolehdittua niin parempi jättää lapset tekemättä. Näitä syrjäisiä taloja on, ettei oikeasti ole ristin sielua missään. Nämä paikat sopivat erakoille, ei kasvaville lapsille.
Ja tietysti ainoana lapsena tuollainen kuvio olisi vieläkin julmempaa. Kotona oleminen ei tietenkään olisi niin paha kasvuympäristö, jos koti sijaitsisi alueella jossa on muita lapsia.
Siis ihan oikeasti??? Missä voi lapsi elää 7 vuotta tapaamatta yhtään muita ihmisiä, kuin omat vanhempansa? Ei yhtään samanikäistä sukulaislasta? vanhemmat ei koskaan käy missään, missä olisi lapsia?
Äiti on kotona aina 24/7, eikä käy missään? Että siinä samalla kauppareissulla kenties veisi lapsen vaikka seurakunnan kerhoon tms.
Voi uskoa, että joskus 100 vuotta sitten joku lapsi olisi voinut elää niin korvessa ja tiettömän taipaleen takana, ettei koskaan nähnyt muita lapsia (harvoin silloinkaan perheessä oli vain yksi lapsi) mutta kyllähän nykyään lapsi viedään neuvolaan ja jo sieltä ohjataan käyttämään lasta avoimessa päiväkodissa tai jossakin.
Niitä on ollut 30-40 vuotta sittenkin.
Siis ihan oikeasti, mitä ihme settiä täällä väännetään. Tai sitten ihmiset on todella outoja.
Meillä oli vain yksi auto jota isäni käytti työpäivinä. Ei me äidin kanssa päivällä päästy käytännössä naapurustoa pidemmälle. Lähin lapsi asui parin kilometrin päässä ja hän oli minua 3 vuotta nuorempi. Ei siis käytännössä mitään seuraa 5-6-vuotiaalle. Serkut taas oli useita vuosia vanhempia ja heitä nähtiin pari kertaa vuodessa.
Tällainen jättää väistämättä jäljet lapseen. Miten olet aikuisena pärjännyt? Onko ollut vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, mitä luulet?
Itse olen ihmeen hyvin pärjännyt taustasta huolimatta, mutta edelleen on eräänlainen ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunne. Ystäviä on nykyään, onneksi. En silti käsitä, mitä vanhemmat ovat ajatelleet, kun lapsella ei ole lainkaan ikäistään seuraa missään.
No eihän tuollaisista traumoista voi selvitä ikinä, että on joutunut lapsena olemaan päivät kotona. Miten voi olla ihmisellä noin kamala kohtalo. Ajatella, ihan omassa kodissa joutunut olemaan, kun iskä on vienyt auton päiväksi, kun on ollut töissä.
Onkohan edes illalla päässyt kirjastoon tai mihinkään? Onhan se ihan hirvittävää, että lapsi joutuu olemaan OMASSA KODISSAAN päivät!!!!!
Voiko hmisellä olla pahempaa kohtaloa? No ei. Ihan hirveätä. Minkälainen vanhempi tekee lapsia ja sitten hoitaa niitä kotona?? Ihan sairasta. Tuollaiset vanhemmat pitäisi laittaa laitokseen ja hoitoon loppuiäkseen.
isäkin vaan itsekkäästi vienyt auton ja käyttänyt sitä työmatkoilla. Olis nyt menny vaikka kävellen tai polkupyörällä ja jättänyt auton kotiin, että äiti olisi päässyt viemään lasta autoajelulle ja ihmisten ilmoille.
Kaikenlaisia itsekkäitä vanhempia niitä on. Tuollainen jätää ihmiselle ikuiset traunat, vaikka eläisi 100 vuotiaaksi, aina muistaa, että piti olla kotona ennen kouluikää.
Ei ihme että nykyajan keski-ikäisillä/aikuisilla on mt-ongelmia, kun lapsuus on ollut noin kurjaa. Ajatelkaa kohdallenne, että olisitte joutuneet olemaan lapsina äidin kanssa KOTONA. Jos olis edes oltu isän kanssa kotona, mutta että ÄIDIN. Traumathan siitä ihmiselle jää. Ilimanmuuta.
Minäpä pistän kirjoituksesi talteen ja käytän sitä sitten, kun aiheena on vanhusten yksinäisyys. On niilläkin ihan kamala kohtalo, kun joutuvat asumaan kodissaan rauhasta nauttien.
Olen vanhus ja nautin kotini rauhasta. Olenpa pitkin taikka poikin olen vapaa niin olemaan. Yksinäisyydestä. Toivottavasti ei koskaan tarvitse istua päivätuoliin köytettynä jossain mummuseurassa. 81 v
Miten tämä liittyy tällaiseen aloitukseen, jossa sosiaalinen ihminen on kärsinyt lapsuuden yksinäisyydestä? Se, että sinä nautit iäkkäänä ihmisenä yksinäisyydestä, on täysin eri asia. Vai onko tässä taustalla joku ihme juttu, että koska sinä nautit yksinäisyydestä niin muidenkin pitäisi jopa leikki-ikäisenä lapsena? Mikä ihme tässä on, että erakkojen on pakko irvailla sosiaalisille ihmisille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin rakkaus on tärkeintä. Sitä ei koskaan saa niin täydellisenä hoidossa käyvä lapsi kuin lapsi joka saa ainoana olla äidin kanssa kotona.
Ajattele kuvio näin päin: Olet kotona jumissa eikä kumpikaan vanhempi välitä viettää aikaa sun kanssa. Ihmeellinen oletus, että kotona olevat vanhemmat olisivat automaattisesti hyviä vanhempia. Ihmeellinen oletus sekin, etteikö äiti kävisi töissä ja jättäisi lapsen isän huomaan joka oikeasti puuhailee vain omiaan. Tällaista tapahtuu oikeasti maaseudulla tänäkin päivänä.
Tarkoitatko että äidin ja isän pitäisi molempien olla kotona ja leikkiä päivät lapsen kanssa? Koska täällä on annettu ymmärtää lasten vielä keski-iässä kärsivän kun he ovat olleet päivähoidossa. Vanhemmat eivät välittäneet vaikka mummot oli heidät hoitanut kotona.
Päivähoito paha, kotihoito paha.
Luen noita maatalousperheiden haastatteluja joskus, saanut niistä kuvan että maallakin lapset ovat päivähoidossa koska työn ohessa hoitaminen ei ole lapsille turvallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Niinpä niin. Yksin oleminen ilman ikätovereita ekaluokkalaiseksi asti onkin todella terve ja toivottava kasvuympäristö.
Voi taivas :D Koskaan ei ole ollut hyvä.
Jos äiti vei lapsen hoitoon, kun tämä oli 3kk vanha (silloinen äityisloma) ja lähti takaisin töihin, se oli väärin, ja jos olit kotona hoitamassa niin sekin oli huono asia.
Ja onko aloittaja ainoa lapsi? Jos on se selittääkin kaiken.
Sekin kuulostaa armeliaammalta kuin se, että oikeasti on kouluikään asti ilman ainuttakaan kontaktia muihin lapsiin. Jos lapsen sosiaalisesta kasvamisesta ei saa huolehdittua niin parempi jättää lapset tekemättä. Näitä syrjäisiä taloja on, ettei oikeasti ole ristin sielua missään. Nämä paikat sopivat erakoille, ei kasvaville lapsille.
Ja tietysti ainoana lapsena tuollainen kuvio olisi vieläkin julmempaa. Kotona oleminen ei tietenkään olisi niin paha kasvuympäristö, jos koti sijaitsisi alueella jossa on muita lapsia.
Siis ihan oikeasti??? Missä voi lapsi elää 7 vuotta tapaamatta yhtään muita ihmisiä, kuin omat vanhempansa? Ei yhtään samanikäistä sukulaislasta? vanhemmat ei koskaan käy missään, missä olisi lapsia?
Äiti on kotona aina 24/7, eikä käy missään? Että siinä samalla kauppareissulla kenties veisi lapsen vaikka seurakunnan kerhoon tms.
Voi uskoa, että joskus 100 vuotta sitten joku lapsi olisi voinut elää niin korvessa ja tiettömän taipaleen takana, ettei koskaan nähnyt muita lapsia (harvoin silloinkaan perheessä oli vain yksi lapsi) mutta kyllähän nykyään lapsi viedään neuvolaan ja jo sieltä ohjataan käyttämään lasta avoimessa päiväkodissa tai jossakin.
Niitä on ollut 30-40 vuotta sittenkin.
Siis ihan oikeasti, mitä ihme settiä täällä väännetään. Tai sitten ihmiset on todella outoja.
Meillä oli vain yksi auto jota isäni käytti työpäivinä. Ei me äidin kanssa päivällä päästy käytännössä naapurustoa pidemmälle. Lähin lapsi asui parin kilometrin päässä ja hän oli minua 3 vuotta nuorempi. Ei siis käytännössä mitään seuraa 5-6-vuotiaalle. Serkut taas oli useita vuosia vanhempia ja heitä nähtiin pari kertaa vuodessa.
Tällainen jättää väistämättä jäljet lapseen. Miten olet aikuisena pärjännyt? Onko ollut vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, mitä luulet?
Itse olen ihmeen hyvin pärjännyt taustasta huolimatta, mutta edelleen on eräänlainen ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunne. Ystäviä on nykyään, onneksi. En silti käsitä, mitä vanhemmat ovat ajatelleet, kun lapsella ei ole lainkaan ikäistään seuraa missään.
No eihän tuollaisista traumoista voi selvitä ikinä, että on joutunut lapsena olemaan päivät kotona. Miten voi olla ihmisellä noin kamala kohtalo. Ajatella, ihan omassa kodissa joutunut olemaan, kun iskä on vienyt auton päiväksi, kun on ollut töissä.
Onkohan edes illalla päässyt kirjastoon tai mihinkään? Onhan se ihan hirvittävää, että lapsi joutuu olemaan OMASSA KODISSAAN päivät!!!!!
Voiko hmisellä olla pahempaa kohtaloa? No ei. Ihan hirveätä. Minkälainen vanhempi tekee lapsia ja sitten hoitaa niitä kotona?? Ihan sairasta. Tuollaiset vanhemmat pitäisi laittaa laitokseen ja hoitoon loppuiäkseen.
isäkin vaan itsekkäästi vienyt auton ja käyttänyt sitä työmatkoilla. Olis nyt menny vaikka kävellen tai polkupyörällä ja jättänyt auton kotiin, että äiti olisi päässyt viemään lasta autoajelulle ja ihmisten ilmoille.
Kaikenlaisia itsekkäitä vanhempia niitä on. Tuollainen jätää ihmiselle ikuiset traunat, vaikka eläisi 100 vuotiaaksi, aina muistaa, että piti olla kotona ennen kouluikää.
Ei ihme että nykyajan keski-ikäisillä/aikuisilla on mt-ongelmia, kun lapsuus on ollut noin kurjaa. Ajatelkaa kohdallenne, että olisitte joutuneet olemaan lapsina äidin kanssa KOTONA. Jos olis edes oltu isän kanssa kotona, mutta että ÄIDIN. Traumathan siitä ihmiselle jää. Ilimanmuuta.
Minäpä pistän kirjoituksesi talteen ja käytän sitä sitten, kun aiheena on vanhusten yksinäisyys. On niilläkin ihan kamala kohtalo, kun joutuvat asumaan kodissaan rauhasta nauttien.
Olen vanhus ja nautin kotini rauhasta. Olenpa pitkin taikka poikin olen vapaa niin olemaan. Yksinäisyydestä. Toivottavasti ei koskaan tarvitse istua päivätuoliin köytettynä jossain mummuseurassa. 81 v
Miten tämä liittyy tällaiseen aloitukseen, jossa sosiaalinen ihminen on kärsinyt lapsuuden yksinäisyydestä? Se, että sinä nautit iäkkäänä ihmisenä yksinäisyydestä, on täysin eri asia. Vai onko tässä taustalla joku ihme juttu, että koska sinä nautit yksinäisyydestä niin muidenkin pitäisi jopa leikki-ikäisenä lapsena? Mikä ihme tässä on, että erakkojen on pakko irvailla sosiaalisille ihmisille?
Lue tätä keskustelua. Oletko hidas lukija? Vastasin kommenttiin 1121 jossa irvailtiin vanhusten yksinäisyydestä.
Tän ketjun perusteella vois luulla että 75 % ihmisistä on traumatisoituneita lapsuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin rakkaus on tärkeintä. Sitä ei koskaan saa niin täydellisenä hoidossa käyvä lapsi kuin lapsi joka saa ainoana olla äidin kanssa kotona.
Ajattele kuvio näin päin: Olet kotona jumissa eikä kumpikaan vanhempi välitä viettää aikaa sun kanssa. Ihmeellinen oletus, että kotona olevat vanhemmat olisivat automaattisesti hyviä vanhempia. Ihmeellinen oletus sekin, etteikö äiti kävisi töissä ja jättäisi lapsen isän huomaan joka oikeasti puuhailee vain omiaan. Tällaista tapahtuu oikeasti maaseudulla tänäkin päivänä.
Tarkoitatko että äidin ja isän pitäisi molempien olla kotona ja leikkiä päivät lapsen kanssa? Koska täällä on annettu ymmärtää lasten vielä keski-iässä kärsivän kun he ovat olleet päivähoidossa. Vanhemmat eivät välittäneet vaikka mummot oli heidät hoitanut kotona.
Päivähoito paha, kotihoito paha.
Luen noita maatalousperheiden haastatteluja joskus, saanut niistä kuvan että maallakin lapset ovat päivähoidossa koska työn ohessa hoitaminen ei ole lapsille turvallista.
Voisiko vaikka käyttää sitä kuuluisaa tervettä järkeä? Mistä tämä päivähoidon pahuus on tänne tupsahtanut? Ei liity aiheeseen mitenkään. Todellakin lapselle olisi parempi olla päivähoidossa jos molemmat vanhemmat ovat pitkälti työssä kiinni.
Jos lapsia hankkii, olisi suotavaa ottaa vastuuta kasvatuksesta, hyvinvoinnista ja siitä, että lapsen kanssa viettää aikaa edes jonkin verran. Esimerkiksi 3-4-vuotias on aivan liian pieni viihdyttämään itse itseään päivät pitkät. Tämä ei tarkoita sitä, että vanhempien pitäisi kuitenkaan koko ajan olla leikkimässä. Voisiko edes yrittää ajatella itsenäisesti eikä kirjoitella tuollaista mustavalkoista tyhjän lätinää.
Vierailija kirjoitti:
Tän ketjun perusteella vois luulla että 75 % ihmisistä on traumatisoituneita lapsuudessaan.
Veikkaan, että vain 0,075 % suomalaisista on joutunut elämään aloittajan kirjoituksen mukaisen lapsuuden. Ei täällä jengi näytä tajuavan yhtään, mitä tarkoittaa syvä syrjäseutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän väliähän täällä vauvalla viiskymppiset uhoo että jos kerran kolmikuisena pistettiin hoitoon vanhempani eivät välittäneet minusta ja minun ei tarvitse heistä välittää. Eivät itse hoitaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän ketjun perusteella vois luulla että 75 % ihmisistä on traumatisoituneita lapsuudessaan.
Veikkaan, että vain 0,075 % suomalaisista on joutunut elämään aloittajan kirjoituksen mukaisen lapsuuden. Ei täällä jengi näytä tajuavan yhtään, mitä tarkoittaa syvä syrjäseutu.
Millähän niin syvällä syrjäseudulla elettiin jos ei tarvinnut ihmisten ilmoilla käydä ollenkaan että lapsi näki vasta 7 v muita ihmisiä?
Täällä on muitakin syrjäkylillä kasvaneita, jopa omavaraistiloilla ja silti nähtiin muita ihmusiä ja vanhemmat opetti vierailutapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kannattaa käsitellä asia terapiassa eikä täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vähän väliähän täällä vauvalla viiskymppiset uhoo että jos kerran kolmikuisena pistettiin hoitoon vanhempani eivät välittäneet minusta ja minun ei tarvitse heistä välittää. Eivät itse hoitaneet.
Mitäpä jos siis hakeutuisit niihin ketjuihin täältä ulisemasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, kannattaa käsitellä asia terapiassa eikä täällä.
Ehdottomasti näin. Täällä on vaan vanhukset vänkkäämässä miten ihanaa oli maalla kasvaa. Kenelläkään muulla ei mitenkään voi olla eri kokemusta. Nämä samat empatiakyvyttömät idiootit kommetoivat vaikka perheväkivaltaan että "ei meillä vaan ollut, oli niin ihanaa vaan". Nyt he sekoittavat apn kokemuksen että se olisi suoraa kritiikkiä heidän omaan lapsuuttaan kohtaan tai heidän vanhempiaan tässä arvostellaan. Toinen kertoo omasta elämästään ja nämä luulee että hän krititoi heidän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän väliähän täällä vauvalla viiskymppiset uhoo että jos kerran kolmikuisena pistettiin hoitoon vanhempani eivät välittäneet minusta ja minun ei tarvitse heistä välittää. Eivät itse hoitaneet.
Mitäpä jos siis hakeutuisit niihin ketjuihin täältä ulisemasta?
Onhan se mielenkiintoista kun mahdollisesti samat vakiokirjoittajat toisessa keskustelussa ovat katkeria kun olivat päivähoidossa ja äiti töissä. " muiden äidit oli kotona"
Sit kiepautetaan asia toisin päin toisena päivänä. Kyllä lapsen pitää olla päiväkodissa. Kotona ei kehity.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kannattaa käsitellä asia terapiassa eikä täällä.
Ehdottomasti näin. Täällä on vaan vanhukset vänkkäämässä miten ihanaa oli maalla kasvaa. Kenelläkään muulla ei mitenkään voi olla eri kokemusta. Nämä samat empatiakyvyttömät idiootit kommetoivat vaikka perheväkivaltaan että "ei meillä vaan ollut, oli niin ihanaa vaan". Nyt he sekoittavat apn kokemuksen että se olisi suoraa kritiikkiä heidän omaan lapsuuttaan kohtaan tai heidän vanhempiaan tässä arvostellaan. Toinen kertoo omasta elämästään ja nämä luulee että hän krititoi heidän.
Joko aloittajaa on pahoinpideltykin? Jossain kohtaa insestin uhri. Tarina kasvaa, pellot suurenee ja naakkaparvet lisääntyy. Metsä tihentyy läpipääsemättömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kannattaa käsitellä asia terapiassa eikä täällä.
Ehdottomasti näin. Täällä on vaan vanhukset vänkkäämässä miten ihanaa oli maalla kasvaa. Kenelläkään muulla ei mitenkään voi olla eri kokemusta. Nämä samat empatiakyvyttömät idiootit kommetoivat vaikka perheväkivaltaan että "ei meillä vaan ollut, oli niin ihanaa vaan". Nyt he sekoittavat apn kokemuksen että se olisi suoraa kritiikkiä heidän omaan lapsuuttaan kohtaan tai heidän vanhempiaan tässä arvostellaan. Toinen kertoo omasta elämästään ja nämä luulee että hän krititoi heidän.
Joko aloittajaa on pahoinpideltykin? Jossain kohtaa insestin uhri. Tarina kasvaa, pellot suurenee ja naakkaparvet lisääntyy. Metsä tihentyy läpipääsemättömäksi.
Juuri sinun kaltaiset lukutaidottomat typerykset pilaavat jokaisen keskustelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lie johtuu, mutta suurten ikäluokkien edustajilla toistuu usein sama kykenemättömyys kuunnella omien lasten ja lastenlasten asioita. Omassa perheessä ja myös ystäväpiirissä tämän huomaa todella räikeänä. Se todellakin on ne naakat ja naapurien asiat, mitä vatvotaan, eikä pysähdytä hetkeksikään kuuntelemaan tai olla kiinnostuneita muiden asioista. Jos jonkun sanan saa väliin, vastaus on korkeintaan "jaa" ja sitten jatkuu kertomus naakoista ja minulle tuntemattomien kylän ihmisten elämästä.
Olen surullinen ja kateellinen perheille, joissa aidosti keskustellaan. Jos omassa elämässä ei tapahtuisikaan mitään, niin onhan aina kulttuuri ja yhteiskunta, josta riittää ammennettavaa, ja ihan jo se, että osoittaisi kiinnostusta lasten kuulumisiin ja keskustelisi lapsen asioista.Kaikki ei sano edes sitä jaata. Ehkä vain jatkavat omaa puhettaan ja jaastakin kuulee ja näkee, etteivät ole yhtään jaksaneet kuunnella, kun omat ajatukset kiinnostaa enemmän. Miksi siitä sukupolvesta tuli pääosin niin itsekästä? Sota-aika ja sen jälkeinen aika vaikuttivat jotenkin.
Aika monet ihmiset nyt on tuollaisia, ei se ikää katso.
Sisareni tyttärellä oli tapana kerran vuodessa käydä sukuloimassa täällä maalla..Mukana oli muistitikku täynnä kuvia lapsistaan ( koulun juhlat, harrastukset, synttärit jne. kuvina) ja sit istutti sisareni katsomaan niitä kuvia tuntitilkulla.
Et aika vaativaisia jotkut on siinä, että miten paljon heidän elämästään pitää olla kiinnostunut.
Kyllä minua ainakin kiinnostaisi nimenomaan kuvista nähdä, mitä itselleni tärkeät sukulaiset tai ystävät tekevät. Mitä järkeä on ihmissuhteessa, jossa ei olla kiinnostuttu toisista puolin ja toisin? Kohtuus toki kaikessa.
Alue: Aihe vapaa
Minäpä pistän kirjoituksesi talteen ja käytän sitä sitten, kun aiheena on vanhusten yksinäisyys. On niilläkin ihan kamala kohtalo, kun joutuvat asumaan kodissaan rauhasta nauttien.