Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1074)
Tavallaan on sääli kun niin paljon on maaseudusta ahdistuvia ihmisiä. He siirtävät sen omiin lapsiinsa, on tolloa huomata luontoa ja sen moninaista elämää.
Kukin tietysti tavallaan, minulle luonto on tärkeä antimineen, voin kesällä istua päivän ja katsella pihan hyönteisiä, sudenkorentoja, lintuja, heinän kasvamista, hirviä rytistämässä koivikon poikki ja peuraa pihapiirin laitamilla. Karhuista ja susista en kyllä niin välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama, pohjois-savon tuppukylä täynnä juntteja, sen ahdistavuus ja siellä koetut traumat niin kotona kuin silloisen poikaystävänkin toimesta saa kurkkuni kuristumaan, sydämen tykyttämään edelleenkin.
En voi tajuta kuinka moni kouluaikainen ystäväni jäi sille maailmanlopun paikkakunnalle nysväämään ja punkivat liudan muksuja, tekevät töitä jossain kaupan kassalla, lähärinä tai satunnaisedti kouluavustajana, kun juuri mihinkään muuhun ei rahkeet riitä. Ei ihme että siellä puolet on jo mt ongelmaisia ja osatyökykyisiä, hirveän näköiseksi itsensä päästäneitä sivistymättömiä juntteja.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan on sääli kun niin paljon on maaseudusta ahdistuvia ihmisiä. He siirtävät sen omiin lapsiinsa, on tolloa huomata luontoa ja sen moninaista elämää.
Kukin tietysti tavallaan, minulle luonto on tärkeä antimineen, voin kesällä istua päivän ja katsella pihan hyönteisiä, sudenkorentoja, lintuja, heinän kasvamista, hirviä rytistämässä koivikon poikki ja peuraa pihapiirin laitamilla. Karhuista ja susista en kyllä niin välitä.
Onkohan sulla joku luetun ymmärtämisen ongelma?
Luonto on aivan eri asia kuin se että iäkkäät höppänävanhemmat ja heidän iänikuinen sisällötön jaarittelu, samojen asiooden loputon toistaminen yms ahdistaa.
Ne on 2 täysin eri asiaa.
Itsekin nautin maalla olemisesta mutta en jaksa (voi) käydä siellä kuin pari kertaa kesässä ihan päiväseltään koska en kestä niitä horiskoja saamatta itse edes suunvuoroa.
Tuo jatkuva (päälle)puhuminen on niin tuttua. Pahinta on kun olen kuskaamassa äitiäni jonnekin ja haluaisin keskittyä liikenteeseen.
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan on sääli kun niin paljon on maaseudusta ahdistuvia ihmisiä. He siirtävät sen omiin lapsiinsa, on tolloa huomata luontoa ja sen moninaista elämää.
Kukin tietysti tavallaan, minulle luonto on tärkeä antimineen, voin kesällä istua päivän ja katsella pihan hyönteisiä, sudenkorentoja, lintuja, heinän kasvamista, hirviä rytistämässä koivikon poikki ja peuraa pihapiirin laitamilla. Karhuista ja susista en kyllä niin välitä.
Onkohan sulla joku luetun ymmärtämisen ongelma?
Luonto on aivan eri asia kuin se että iäkkäät höppänävanhemmat ja heidän iänikuinen sisällötön jaarittelu, samojen asiooden loputon toistaminen yms ahdistaa.
Ne on 2 täysin eri asiaa.
Itsekin nautin maalla olemisesta mutta en jaksa (voi) käydä siellä kuin pari kertaa kesässä ihan päiväseltään koska en kestä niitä horiskoja saamatta itse edes suunvuoroa.
Maalle pääsee muuallekin kuin horiskojen luo. Ja täällähän nimenomsan nähdään jo pellot ja metsät ahdistavina ja luonto niin ikävänä keskustelunaiheena.
Se on todella ikävää ettei vanhat ihmiset ymmärrä miten fiksu ihminen on tullut kylään ja käyttäydy kuunnellen ihaillen vieraan huulilta tulevaa viisasta puhetta. Kuin muinon Maria yhden tyypin jalkojen vieressä.
Jotenkin tuli mieleen joku narsisti-sana mitä täällä paljon viljellään toisia arvostelevista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan on sääli kun niin paljon on maaseudusta ahdistuvia ihmisiä. He siirtävät sen omiin lapsiinsa, on tolloa huomata luontoa ja sen moninaista elämää.
Kukin tietysti tavallaan, minulle luonto on tärkeä antimineen, voin kesällä istua päivän ja katsella pihan hyönteisiä, sudenkorentoja, lintuja, heinän kasvamista, hirviä rytistämässä koivikon poikki ja peuraa pihapiirin laitamilla. Karhuista ja susista en kyllä niin välitä.
Onkohan sulla joku luetun ymmärtämisen ongelma?
Luonto on aivan eri asia kuin se että iäkkäät höppänävanhemmat ja heidän iänikuinen sisällötön jaarittelu, samojen asiooden loputon toistaminen yms ahdistaa.
Ne on 2 täysin eri asiaa.
Itsekin nautin maalla olemisesta mutta en jaksa (voi) käydä siellä kuin pari kertaa kesässä ihan päiväseltään koska en kestä niitä horiskoja saamatta itse edes suunvuoroa.
Maalle pääsee muuallekin kuin horiskojen luo. Ja täällähän nimenomsan nähdään jo pellot ja metsät ahdistavina ja luonto niin ikävänä keskustelunaiheena.
Minkälainen ihminen käyttää vanhemmistaan sanaa horiskot?!
En ole ikinä ennen kuullut.
Nähtävästi narsisti,minä.minä tautiin sairastunut.
Vanhempien kunnioitus ei näy heidän elämässään.
Sanonpahan vain,että katsokaa peiliin käytöstänne,puheitanne omista vanhemmistanne.
Ette näytä olevan yhtään sen parempia ihmisiä kuin vanhempannekaan,ehkä vielä enemmän uhriutuneita.
Kerrotte kuinka vaikeaa teillä on vanhempienne kanssa ja takia.
Vinkkinä voin sanoa,että kuulostatte masentuneilta ihmisiltä
Normaali ihminen ei panettele vanhoja vanhempiaan.
P.S: En kuulu itse näihin vanhoihin vanhempiin.En ole vielä mummoikäinen.Silti puolustan heitä.Sillä tämä on niin surullista luettavaa mitä suollatte omista vanhemmistanne,io kuoleman porteilla olevista vieläpä.
Vain narsistille voi omien vanhempien kuolema olla helpotus ja toivottu asia.Vai oletteko erimieltä?
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
millainen sinusta tulee vanhana-------------------
ja he kestäneet sinua, synnytyskipu, yövalvominen, lastentaudit, hampaidentuloaika, itku-potkuraivarit, huoli -hätä aina omasta lapsesta- ruokinta-vaatetus jne.... nythän pääset helpolla, kipaiset joskus käymään tai soitat,postkortti jne. suhteuta piru-parka.
ja kyllä , voit irtisanoutua heistä, siihen oikeus. voit kertoa, että lapset tehdään elämää varten ei vanhemmille. nyt on aika jäähyväisille ja emme ole samalla levelillä olleet enää aikoihin. näkemiin.
poista velvoitteet itseltäsi ,mutta jos fiksu olet-- poistat myös oikeudet asiakirjalla- kuten ei vastaanottotahtoa testamentille jne.
eli täysi pesäero joka alueelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ootko varma ettei vanhemmillasi on sama tunne kuin sinulla? Huokaisevat, kun lähdet sieltä kotiisi mutta tuntevat velvollisuudekseen kutsua sinut käymään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
https://www.jaakkoharjuvaara.fi/kahlil_gibran_lapset.shtml
Gibranin runon tunsin jo 70-luvulla
Kaikkien suurten ikäluokkien ilkeiden äitipuolten kannattaa tosiaan lukea ajatuksella tämä Kahlil Gibranin hieno runo "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi".
Vastapainoa tälle luutunelle ajatusmallille, jossa lapsi olisi vanhemmilleen jotain velkaa jostain "koska kestimme mekin sinua pienenä kun itkit ja kitisit". Vanhempi on velkaa lapsilleen, koska lapsi ei ole valinnut tähän maailmaan syntyä, ja koska lapsi on täysin vanhemmistaan riippuvainen ja heidän armoillaan.
Parhaimmillaan lapsi maksaa tätä velkaa takaisin olemalla hyvä vanhempi omille lapsilleen. Sekään ei itse asiassa ole velan maksua, vaan aivan samaa äidin- ja isänrakkautta, joka ei ole vastikkeellista. Vastapalvelusta ei odoteta. Näin olen omille lapsilleni opettanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Ei tuossakaan silti sanota että aikuiset lapset voivat unohtaa hyvän käytöksen ja inhimillisyyyden suhteessa vanhuksiin.
Se tekee kipeää lakata huolehtimasta aikuisista , kovasti sain itseäni siihen koulia mutta jo ennen heidän avioitumistaan päästin irti.
Nyt näyttää olevan boomina että " 35-vuotiaan nenä vielä niistetään" kuten joku kirjoitti.
Ja nuorten kirjoitukset, vanhempieni pitää katsoa lapsemme, auttaa taloudellisesti, tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
No hyvä on sitten. Tosiaan ei suvussa eikä tuttavapiirissä eikä työelämässä tullut kotiäitejä vastaan. Paitsi nämä päivähoitajat.
Mutta toki olen elänyt nk. Työläiskaupungissa, en paremmissa piireissä tai maaseudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me suuret ikäluokat saamme nyt kokea nahoissamme sen ettei 70-luvulla ollut äitiysvapaita ja kotihoidontukia. Aikuiset lapsemme vierittävät syytöksiä, vauvana veit minut hoitoon ja joka aamu riepotit Mirja-tädille jonka oma poika oli oikea riiviö. Olit huono äiti, et välittänyt lapsistasi.
Ei ollut joustavia työaikoja, ei oikeutta olla omalla ilmoituksella pois, jossain välissä tuli lapsen lääkäritodistuksella lupa olla lasta hoitamassa hoidon järjestämiseksi. Oliko 2 pv vai kolme, en muista tarkkaan.
Ja siihen vielä, oma äitis hoiti teidät kotona mutta te itsekäs ikäpolvi ette viitsineet.
70-luvulla oli käytössä perheverotus, jonka ansiosta moni nainen pystyi jäämään kotiin lasten kanssa. 70-luvulla kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna. Moni nainen meni töihin vasta siinä kohtaa kun lapset tuli kouluikään.
Joopa joo. Niinpä niin. Riippuu missä on asunut. Itse en tuntenut kotiäitejä kuin nämä jotka pitivät hoitolapsia. Päiväkotipaikoista huutava puute.
Kyllä tehtaat olivat äitejä täynnä. Opettajat, sairaanhoitajat olivat työelämässä, myyjät, toimistojen väki.
Tuo on niin ihme ajatusvääristymä että yhden palkalla perhe maksoi vuokrat ( tai osti asunnon) ja kohensi elintasoaan.
Työpaikallani, perheyritys, jopa 30-40-vuotiaat tyttäret ja miniät kävivät töissä, (ekonomeja ja ktm) . Tosin heillä oli kotipulaiset lapsia hoitamassa.
Voit ihan itse tutustua tilastoihin. Kotiäitiys oli hyvin yleistä nykypäivään verrattuna, vaikka juuri sun lähipiirissä ei niin olisi ollut.
Hyvä sitten kun aloittajankaan ei tarvinnut mennä lapsena päivähoitoon, vasta kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossakaan silti sanota että aikuiset lapset voivat unohtaa hyvän käytöksen ja inhimillisyyyden suhteessa vanhuksiin.
Se tekee kipeää lakata huolehtimasta aikuisista , kovasti sain itseäni siihen koulia mutta jo ennen heidän avioitumistaan päästin irti.
Nyt näyttää olevan boomina että " 35-vuotiaan nenä vielä niistetään" kuten joku kirjoitti.
Ja nuorten kirjoitukset, vanhempieni pitää katsoa lapsemme, auttaa taloudellisesti, tukea.
Hyvä käytös ja inhimillisyys on aina arvokasta. Se ei kuitenkaan perustu vanhempi-lapsi arvojärjestykseen, vaan ihan yleisesti vallitseviin käytösnormeihin ja terveeseen itsetuntoon. Sekä toki vastavuoroisuuteen: sitä saa, mitä tilaa.
Kirjoitit yllä hienosti, miten ymmärsit ja osasit päästää irti, juuri kuten Gibran neuvoo: Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Tämä 35-vuotiaan niistäminen ei oikeastaan liity tähän ketjuun, sehän on päinvastaista ap:n tilanteen kanssa. Ei ap ole halunnut vanhoilta vanhemmiltaan lastenhoito- tai rahallista apua. Päinvastoin.
Ap teksti kuulosti kuin omaltani paitsi etren ollut masentunu nuorena, olin villi vapaa itsenäinen, toimelias, urheilullinen, kiinnostunut kaikesta ym ym. Muutin 17v lähimpään kaupunkiin opiskeleman sieltä hemmetin ahdistavalta tuppukylältä ja se vapauden ja itsenäisyyden tunne oli huumaava, muistan sen vieläkin liki 40v jälkeenkin.
Ja äidin & hänen miehensä luo meneminen tuntuu usein tukahduttavalta. Kerran jopa piti pysäyttää auto noin 1 km ennen heidän taloaan kun aydän alkoi hakkamasn ja muutaman sekunnin ihan huimasi. Tajusin onneksi heti sen mistä on kyse. Hengittelin rauhassa ja puhuin ääneen että kyllä tämä tästä, nyt vaan annat heidän puhua tauotta ja näyttelet iloista, vedä teatterirooli päälle, olet vierailullasi ilo heille, vain heille, ei haittaa, ei haitaa, ei haittaa, kaiki hyvin.... sain kasattua itseni ja 2 yön mittainen vierailu sujui kohtuudella vaikkakin olin TAAS henkisedti ihan loppu kun palasin sieltä. Emme ole edes huonoissa väleissä meillä ei ole riitaa, arvovaltakiistoja tms. Mutta vuorovaikutteinen keskustelu puuttuu, eteenkin mutsi puhuu ihan tauotta ja oikein suutahtaa jos yritän sinnikläästi saada suunvuoroa. Hänen kiltti miehensä säälittää kun sekään ei saa suun vuoroa ja huomaan että jos mutsi menee vaikka ulos hetkeksi hän tulee silloin juttelemaan minulle, jopa kysyy jotain kuulumisiani jota itsekeskeinen tyranniluontoinen mutsini ei kysy minulta koskaan. Olen niin s..tanan kurkkuani myöten täynnä niitä höpötyksiä, vanhoja jo 30x kuultuja tarinoita, vanhojen aikojen kertaamista ja kuka xxx henkilö (jota en ole koskaan edes nähnyt) teki ja sanoi mitäkin. Nyt kun mutsilla on alkanut aika vauhdilla etenevä joku muistisairaus tms hänen persoonansa alkaa muuttua (tai palata) jopa ilkeäksi, hyvin kontrolloivaksi ja määrääväksi. Hän ymmärrettävästi sekoitta asioita ja henkilöitä, kukaan muu ei osaa tehdä mitään oikein muutakuin hän (tällanen se on ollut toki aina), kaiken pitää tapahtua kuten hän haluaa ja silloin kun hän määrää. Sitten hän ärsyynty/raivostuu silminnähden kun en "tottele" häntä (ihan kuten lapsuudessanikin). Hän ei ota minulta vastaan mitään neuvoa tai vihjettäkään esim itsensä hoitamisesta tai ruokavaliosta tms hänellä on heti vähintään pari vadtaväitettä ja on jopa pariinkin kertaan vähättelevään äänensävyyn sanonut jotain et "no ethän sinä tiiä näistä meijän vanhusten asioista..." vaikka kyseessä oli nimenomaan minun aiempaa koulutustani ja ammattiani läheltä liippaava ravitsemukseen liityvä asia. Hänen mies oli minun kanssa samaa mieltä ja tämänkin asian voi kuka tahansa varmistaa googlella, mutta koska heillä ei ole edes älykännyköit sati tietokonetta niin mutsi on ihan omien näkemystensä ja vanhanaikaisten uskomusten varassa. Tää on ihan hemmetin ärsyttävää. Edelleenkin se että pitää vanhempaa siskoani jotenkin parempana ja arvostaa häntä koska hän kävi lukion 90 luvun alussa ja on kiltti lukutoukka, käsiryöihminen joka ei sano koskaan edes omia mielipiteitään, tekee hänestä jotenkin paremman. Tämän kuulee satunnaisista lauseista edelleen hyvin helposti. Tämä korpeaa minua yhä. En usko pystyväni enkä todellakaan halua hoitaa heitä, olen työssä käyvä ja asun heistä kaukana, ei minulla ole edes fyysisesti mahkuja siihen, ei mutsinikaan ole hoitanut minua kuden äidin kuuluu hoitaa lastaan. Sitten ovat omillaan jos yhteiskunta ei hoida.