Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (891)
Vierailija kirjoitti:
Mä välillä mietin sitä paljonkohan ihmisiä kuolee turhaan liikenteessä näissä vanhemmille ajoissa joita ei itse haluisi ajaa? Ymmärrän ap:n ahdistuksen. Olen itse 50 ja äiti 80 ja ei mua huvita liikenteeseen ilman selvää motivaatiota ja omaa halua koska työni puolesta hahmotan jokaisen tielle lähdön riskit.
Isääni menin mielelläni katsomaan ja hoivaamaan ennen kuolemaansa. Hän oli syntynyt jo sata vuotta sitten ja oli viisaampi ja henkisesti äitiäni kypsempi ja halusi antaa minulle ajatuksia ja elämänohjeita jotka elävät mielessäni vieläkin. Äiti on juuri ap:n kuvailema jorisija, viimeksi läpikäytiim jonkun uutistenlukijan asiaton olemus ja ylipaino, ei vähempää voisi kiinnostaa. Ei myöskään ne pihan naakat vaikka se onkin parempi aihe kuin se uutistenlukijan ulkonäkö. Kun ei vaan kiinnosta, ei yhtään.
Suurin ongelma pohjalla on oikeasti se, mitä ei muisteta sanoa keskustelussa. Se, ettei vanhempaa kiinnosta oma lapsi. Naakka ja lihava ja asiaton uutistenlukija (ehkä oikeasti ihan siisti) ansaitsevat yhteisen ajan mielummin kuin tutustuisi lapseen kuulumisineen ja vaihtaisi yhdessä ajatuksia.
Eipä niitä kuulumisia kyselty lapsenakaan. Ja jos sanoit mitään vastaan, olit heti hankala häirikkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukin haluaa meistä elämänsä nähdä. Olen kotoisin ihan samantyyppisistä oloista kuin sinä. Minulle se syrjäkylä, metsät ja pellot ja ränsistyvä kotitalo ovat tärkeitä. Samoin vanhempani. He juttelevat heille ajankohtaisista asioista. Suosittelen kuuntelemaan ennemmin kuin lyttäämään.
Kannattaa miettiä, mikä sinua oikeasti ahdistaa? Et ole sama ihminen kuin silloin lapsena.
Ei ole enää sama ihminen kuin lapsena, mutta vanhemmilleen on jäänyt sellaiseksi ja se saattaa laukaista tuon ahdistuksen. Se, etteivät vanhemmat enää tunne aikuista lastaan eivätkä aina edes halua tutustua, on surullista.
Eiväthän he yleensä halunneet tutustua lapsenakaan. Aina emotionaalisesti etäistä.
Lapsuuden traumoilla on pitkät jäljet, sen tämä ketju kaikkine kommentteineen todistaa aukottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-vuotiailla ja sitä vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta jauhaa tunteistaan, niistä ei puhuttu. Kaikki aika meni arjen pyörittämiseen. Nykyään on niitä, jotka on palkattu sitä varten, että heille käydään valittamassa. Minä ja minun tunteet... Silti vaan valittaminen jatkuu myös keski-ikäisillä, nyt siitä, kun vanhemmat vaan elää eikä edes kuole, että pääsisi niitä näkemästä ja kuuntelemasta niiden iänikuisia juttuja.
Sinä ainakin olet aika tunneköyhä ja sosiaalisesti rajoittunut. Kuka täällä on väittänyt, että vanhemmille pitäisi puhua tunteista? Ihan vain kunnioittava käytös ja puheenvuoron antaminen olisi jo iso plussa. Onneksi uudella sukupolvella on paremmat sosiaaliset taidot ja enemmän empatiaa.
Sinä taas olet ymmärykseltäsi vajaa. Asian pointti on se, että 70-vuotiailla ja sitä vanhemmilla ei ole ollut aikaa purkaa tuntemuksiaan ja ajatella itseään, kun on ollut tärkeämpää tekemistä. Velvollisuus oli hyvin tärkeä asia sille sukupolvelle.
Nykyajan minä-minä-sukupolvi ei ole sen sosiaalisempaa tai empaattisempaa, mutta aikaa vatvoa itseään on enemmän. Empatiaa riittää itselle, mutta ei vanhemmille.
Olen 70 vuotias, kyllä minulla oli aikaa kohdella lapsiani rakastavasti vaikka olikin elämässä paljon haasteita. Aivan turhaa puolustella tunnekylmiä ihmisiä.
Surullisen monella tuntuu olevan olleen jollain lailla ongelmallinen lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullisen monella tuntuu olevan olleen jollain lailla ongelmallinen lapsuus.
Joo ja paha olo näkyy myös näissä tarkoituksellista vastakkainasettelua luovissa ja yleistävissä kommenteissa kaupunki-maaseutu ja nuoret/vanhat.
Miten sitä hermostoa rauhoitetaan ja missä tilanteissa?
Työkaveri painelee sormillaan kulmakarvojensa päältä aina avatessaan suunsa kokoustilanteessa. Se on kuin joku ääninapinavausrituaali joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten sitä hermostoa rauhoitetaan ja missä tilanteissa?
Työkaveri painelee sormillaan kulmakarvojensa päältä aina avatessaan suunsa kokoustilanteessa. Se on kuin joku ääninapinavausrituaali joka kerta.
Hae ihmeessä ohjeita ja videoita netistä. Laita vaikka vagus-hermon rentoutus hakukenttään.
Sitten niitä pitää vaan itse tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet jämähtänyt ajatukseen ahdistavasta kotikunnasta ja ympäristöstä. Ole iloinen mitä sinulla on nyt, vaikka silloin tällöin ilahduttaisitkin vanhempiasi vierailuilla, tiedät että pääset sieltä pois. Voisit myös yrittää irrottautua omasta kurjuudestasi ja nähdä mitä mukavaa siellä vanhassa kodissa voi olla. Vaikutat todella itsekkäältä ihmiseltä!
Miksi sinä olet jämähtänyt komentelevaksi kus P ääksi?
Kyllä on taas todettava, että vaikeneminen on kultaa ja jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi olla sanomatta (kuten minä tämän viestin, mutta en tässä esitä arveluita sinusta vaan viestistäsi, joka ei ole sinä, koska sinulla on kaikki mahdollisuus kirjoittaa rakentava viesti vaikka heti).
Eri mieltä olevien nimittäminen k- pääksi ei ole hyvää käytöstä sekään.Jos puhuu noin, on väärä henkilö arvostelemaan muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei ole niin itsekäs kuin vanha ihminen. Nimim.vanhempiaan hoitava
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullisen monella tuntuu olevan olleen jollain lailla ongelmallinen lapsuus.
Joo ja paha olo näkyy myös näissä tarkoituksellista vastakkainasettelua luovissa ja yleistävissä kommenteissa kaupunki-maaseutu ja nuoret/vanhat.
Sitä en vain ymmärrä, miksi niin moni haraa vastaan, jos täällä ehdotetaan että asialle voisi tehdä jotain. Ei koko ikäänsä tarvitsisi olla katkeroitunut synkistelijä, jolla ei ole muuta keinoa kuin katkaista välit ihmisiin, joiden kanssa ei tule toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustele. Mene terapiaan. Ymmärrä, että kaikki ei johdu sinusta. Rauhoita hermostoasi. Älä siirrä negatiivisia mielikuviasi läheisillesi. Älä jää kiinni menneisyyteen.
- tässä nyt ainakin muutama, mitä täällä on ehdotettu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sitä hermostoa rauhoitetaan ja missä tilanteissa?
Työkaveri painelee sormillaan kulmakarvojensa päältä aina avatessaan suunsa kokoustilanteessa. Se on kuin joku ääninapinavausrituaali joka kerta.
Hae ihmeessä ohjeita ja videoita netistä. Laita vaikka vagus-hermon rentoutus hakukenttään.
Sitten niitä pitää vaan itse tehdä.
Älkää pliis hyräilkö töissä ainakaan ryhmässä. Se on niin ärsyttävää! Vai pitäisikö hyräillä päälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaisissa vanhemmissa ihmisissä raskainta on heidän aivan absurdin tason myrkyllusyys ja ihan kohtuuton epäreiluus ja epäkypsyys.
Projisoivat kaiken mitä itse tekevät toisiin. Eivät koskaan myönnä mitään, vaan aina rysänpäältä kiinnijäätyään välittömästi jyrkkä seinäkiisto ja uhria aletaan suu vaahdossa rakuttaen syyttää siitä mitä itse teki.
Se on jotain niin inhottavaa ja epäkypsää, ettei minulla ole mitään keinoja sellaista sietää.
Nuoremmilla yleensä on kyky tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti ja reflektoida itseään.
Mutta kun ihminen on ihan luonnevikainen, niin ei sellaisen kanssa jaksa kukaan, menemättä rikki.
Minusta on ihan hirveän surullista miten paljon jotkut sairaat ihmiset aiheuttaa toisille tuskaa, eikä heille oikein voi mitään.
Pakko vaan odottaa että aika jättää heistä, mutta senkin jälkeen traumat jäävät hermostoon loppuiäksi.
Ap:lle voin sanoa, että älä taistele sitä hermostoa vastaan. Suojele itseäsi. Keho on viisas.
Neljäs hermostohullu täällä kiittää kirjoituksestasi. Jotain samantapaista olen ajatellut kirjoittaa.
Perehdyin myös aikaisemmin ketjussa mainittuun parentifikaatio ilmiöön ja löysin taas itseni. Olen ollut lapsesta asti ja olen edelleen äitini lapsuus-, työ- ja parisuhdeterapeutti, ilmapiirin haistelija, sovitteleva ja turva jopa fyysisesti isäni ja äitini välisessä avioerohelvetissä. Isäni oli persoonallisuushäiriöinen ja väkivaltainen, vainosi 10 vuotta avioeron jälkeen äitiäni.
Äitini on kertonut kaikenlaista ei lapsen korville sopivaa mm. hääpäivänä aamuna mietti jo, että on tekemässä elämänsä virheen. Eli virheestä olen syntynyt kaksi vuotta häidensä jälkeen, nuorempi sisarusvirheeni päätti päivänsä jo vuosikymmeniä sitten.
Äiti on tukeutunut ja tukeutuu aivan kaikessa maan ja taivaan väliltä minuun, olen myös hänen päivystävä terveyskonsultti, jolle ilmoitetaan joka vatsanväänne ja kulmakarvan kutina ja odotetaan minun hoitavan nekin häneltä heti pois. Ei myönnä mitään ilmiselviä virheitään, suuttuu, toisten toimia ja tarkoitusperiä epäilee ja ajattelee heitä aina ensisijaisesti itse syyllisiksi tilanteeseensa. Itse sen sijaan on aina uhri. On erittäin raskas ihminen. Muistaa tosin maireasti kehua minua, joka hoitaa aina hänen kaikki asiansa niin hyvin ja pyytelee krokotiilinkyyneliä vuodattaen anteeksianteeksi, en tarkoittanut, en muista tuollaista, ei se niin mennyt, jos hänen kanssaan olen yrittänyt menneitä käydä läpi. Itse en ole tukea vaikeissa elämäntilanteissa häneltä saanut vaan olen joutunut rauhoittelemaan sen sijaan häntä.
Isä on jo edesmennyt. Muuttui viimeisinä vuosinaan sopuisammaksi ja olen rauhassa hänen muistonsa kanssa.
Yritän hoitaa äitini kunnialla muistaen hyvät hetket, mutta koville ottaa näin ihmisrauniona, kun mielenterveyteni on mennyttä.
Olen itsekin hermostohullu ja tiedän av-palstan keskustelujen triggeröivän aivan turhaan herkkää hermostoa. Mennäänpä siis tekemään jotain aivan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole niin itsekäs kuin vanha ihminen. Nimim.vanhempiaan hoitava
Itsekkyys ei ole iästä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole niin itsekäs kuin vanha ihminen. Nimim.vanhempiaan hoitava
Itsekkyys ei ole iästä kiinni.
Minusta just tämä nuorempi sukupolvi tässä ketjussa on itsekäs. Ei pidetä yhteyksiä vanhempiin kun ei oikein nappaa. Tulee huono olo. Onks pakko jos ei haluu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kaveripiirissä monesti puhuneet tätä, että vanhemmat on vaan nyt iän myötä taantuneet omiin juttuihinsa. Loputonta jaarittelua, miten naapurin Kaija laittoi marjapuskan väärään paikkaan tai ahne-Pentti otti kahvituksessa kaksi pullansiivua. Sitten puidaan pitkän kaavan mukaan, kuinka sen vanhan työkaverin Marjan serkun puolisolle on nyt puhjennut diabetes 77-vuotiaana. Se kai on vaan niin, että se elämä alkaa pyöriä tuollaisten pikkujuttujen ympärillä ja ne muuttuu kauhean kiinnostavaksi plus jopa heillekin tuntemattomien ihmisten asioista pitäisi olla kauhean kiinnostunut. Ymmärrän, että jos nyt jonkun tutun serkun söi hai Australiassa, niin voi kertoa, mutta loputtomiin kerrotaan jonkun täysin tuntemattoman ihmisen tikusta varpaassa...
Ja te kaveripiirissä kertaatte vanhempienne juttuja. Eikö teillä ole mielenkiintoisempia keskustelunaiheita kaveripiirissä?
Miten niin? Tottakai ihmettelemme, miten vanhemmat taantuu. Mitä sitten? Sehän oli kiva kuulla, ettei oma äitini ole sen hassumpi kuin muutkaan vaan ilmiö on yleinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa kerrotaan minun mielestä hyvinkin neutraalisti ja asiallisesti seuraavaa:
Ap on jo lapsesta saakka ollut masentunut ja ahdistunut lapsuuden kodissaan, jossa joutui elämään ilman kavereita, yksin eristyksissä.
Hän "karkasi" jo pikkulikkana pois ahdistavasta kodistaan.
Nyt aikuisena siellä käyminen ahdistaa yhä, eikä kukaan hänen perheestään halua siellä käydä.
Nyt yrittänyt käydä siellä, mutta saanut paniikkikohtauksen.
Ap. ei sorru syyllistämiseen, vaan sanoo ettei vanhemmat "mitään pahaa" tehneet. Ja hän on "velvollisuudesta" yrittänyt käydä siellä.
Ketju on täynnä jonkun/joidenkin höpötystä, että ap on uhriutuja, turhasta kiukuttelija ja säälittävästi muka paniikin tahallaan omien lapsuuden kotiin liittymättömien ongelmiensa takia saanut marttyyri narsisiti jne.
Hirveän sotatilan repäisi joku ilmeisesti lapsensa suututtanut vanhus, ja nyt monta sivua on sodittu siitä, kumpi on syyllinen, kummassa on vika, lapsessa vai vanhemmissa.
Älytöntä.
Oikeasti nyt on tärkeää vaan kuunnella sitä omaa jaksamista, oman kehon viisaita viestejä ja olla nöyrä sen hermostonsa kanssa. Sen kun rikkoo, niin saa pitkään kärsiä ja kuntouttaa sitä.
Hermoston oireilu ei ole mitään "vellomista" "vääränlaista ajattelua" "asennevammaa" "epäkypsää" "lapsekasta"
Se on HERMOSTO! Ja se ei ole mikään TAHDONALAINEN!
Se on TAISTELE / PAKENE / LAMAANNU -systeemi, ja se hälyyttää uhasta!
Se ei ole mikään teidän kuvittelema, "olen vähän lapsekas marttyyri ja kiukuttelen koulukirjoista"
Se on kropassa oleva systeemi ja se on viisas.
Mistä tämä hermostohullu on tänne ilmestynyt? Ei tunnu olevan kirjoittajan oma hermostokaan kovin hyvässä kunnossa.
Saanut neuvoja siihen, miten hermostoa rauhoitetaan..Hyvä niin, toivottavasti saa harjoitteista apua.
Eiköhän se ole selvää, että tässä ketjussa on paljon ihmisiä, joiden mielestä elämä maaseudulla on kamalaa, tylsää ja takapajuista.Näiden tuntuu olevan vaikea tajuta, että jonkun toisen kokemus maaseudusta on myönteinen.