Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (895)
Minäkin olen 75 v mummo. Jallitan nuorempia miehiä nyt kun sellaiselle on aikaa, lapset on maailmalla ja mies mullan alla. Tuttavuudet tuo paljon uusia juttuja mukanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maalla on ollut hyvinkin normaalia ajattelua, että koulutuksella ei ole niin väliä. Poikien ja tyttärien on odotettu jatkavan maatilaa tai yritystä. Muistan kun omalla paikkakunnalla 2000-luvun vaihteessa oli ihan ennenkuulumatonta hakea teknilliseen korkeakouluun. Minusta tulikin sitten suvun ensimmäinen diplomi-insinööri.
Olen 40-luvun puolella syntynyt. Naapuritilan kaksi ikäistäni poikaa diplomi-insinöörejä, toinen oli näkyvässä asemassa. Vanhin tytär jäi taloa pitämään puolisonsa kanssa. Toisen naapuritalon kaksi lasta pappeja, läheisimmän talon lapsissa myös 1 pappi ja yks ekonomi. Myös lähinaapuristossa on ikäiseni opistoinsinööri. ( nyt kaikki mökkeilemme samalla niemellä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalla on ollut hyvinkin normaalia ajattelua, että koulutuksella ei ole niin väliä. Poikien ja tyttärien on odotettu jatkavan maatilaa tai yritystä. Muistan kun omalla paikkakunnalla 2000-luvun vaihteessa oli ihan ennenkuulumatonta hakea teknilliseen korkeakouluun. Minusta tulikin sitten suvun ensimmäinen diplomi-insinööri.
Niin ja koulukavereista moni jäi tilanpitäjiksi ja perheyritykseen.
Ja torpista lähdettiin 15-vuotiaina kaupunkeihin töihin.
Välejä ei tarvitse katkaista, muttei myöskään mennä. Hermostosi teki viimesijaisen ratkaisun, kun mielesi ei pysty pitämään huolta sinusta. Se pysäytti sinut. Kunnioita, äläkä tee vastoin sitä tai siitä voi olla seurauksia. Sinä et halua sinne, miehesi ei halua sinne. Miehesikään ei mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-vuotiaat ovat syntyneet aivan erilaiseen maailmaan kuin mikä se on nyt. Heidän aikanaan ei vatvottu omia tunteita eikä tuntemuksia 24/7 vaan tehtiin töitä ja yritettiin vaurastua.
Joo, vaiettiin kaikki asiat kuoliaaksi ja turrutettiin sitten tunteet viinalla. Tosi terveellistä touhua, mikä näkyi sitten sairauksina ja lyhentyneenä elinaikaodotteena.
Tuleeko mitään mieleen tuosta ajasta, miksi noin voisi olla? Sota esimerkiksi. Ja sodan jälkeinen aika. Ei silloin ollut tapana ahdistus kaikesta, kuten nykyään, oli vaan elettävä eteenpäin. Esimerkiksi lapsikuolleisuus oli suurta,jos ei vanhemmilla itsellään kuollut lapsia, niin heidän sisaruksiaan on kuollut. Tai heidän omat vanhempansa olivat sodan kokenutta sukupolvea.
Tämä ilmeisesti on nykypäivänä vaikea ymmärtää.
Kukaan ei harrasta ahdistumista. Se ei ole mikään valinnainen asia. Sen hoitaminen sitten on ainakin siltä osin, että pitää valita yrittää parantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei kaikki, huom. Ei ap jaksa teidän tylsiä jorinoitanne lukea. Saatika mitään vastata. Hänen elämänsä on jännittävämpää.
Lopettakaa ankeat höpinänne.
Koita nyt pitää pääsi koossa. Olet aikuinen ihminen et mikään teini jolla on varaa masentua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Joo ei aina kaikki ole niin kiinnostavaa ja mielekästä, mutta miksi et jaksa vanhempiasi? En minäkään aina erästä jaksaisi, mutta on kuitenkin vanhempani. Jaksoihan se vanhempasikin sinua?
En tiedä. Heidän seura saa minut ihan pienistäkin asioista suutuksiin (en näytä sitä heille) ja kaiken kaikkiaan on epämiellyttävä olo.
Eli eihän tässä ole kyse sinun vanhemmistasi tai siitä lapsuuden paikkakunnasta. Kyse on sinusta ja sinun epämieluisista tunteistasi, joita olet muualla päässyt karkuun. Lapsuuden perhe triggeröi sinussa jotain, mitä et ole käsitellyt vielä lainkaan.
Miten niin ei ole kyse vanhemmista? Minulle on ihan sama, jos vaikka joku työkaverini pitää minua arvottomana, mutta jos sama tunteen herättää oma äiti niin kyllähän se on kuin puukonisku sydämeen. Lapsi peilaa koko elämänsä itseään suhteessa siihen miten vanhemmat hänet näkevät. Jos AP on saanut lapsuudessaan kokea olevansa vanhemmilleen näkymätön ja välinpitämätön, "ihan sama" kenestä ei jakseta olla lainkaan kiinnostuneita edes sen vertaa, että halutaan tukea oppikirjat hankkimalla, kyllähän sellainen jättää jäljen minäkuvaan ja luo syvät haavat. Ei ihme, että AP on ollut masentunut eikä ole lainkaan yllättävää, jos AP on vapautunut näistä tunteista päästyään kiinni itsenäiseen, omaan elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ap. Olemme lukeneet jorinoitasi koko päivän. Sinä et ole todellinen vaan olet joku porukka. Koeta saada itsesi järjestymään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Olet siis pannut tämän ahdistuksen vanhempiesi ja lapsuutesi syyksi. Aivan yhtä hyvin ahdistus voi johtua elämästäsi tällä hetkellä, mutta lapselle on aina helpoin ratkaisu syylllistää vanhemmat.
Kerro, miksi vain vanhempani laukaisevat oireilun? Ei mikään muu.
No jumalauta ventovieraat vauvapalstalla se varmaan tietääkin. Haloo.
Bingo. Kummasti kuitenkin tiedetään, että syy ei ainakaan ole vanhemmissani. Eikö ole aika kummallista?
Siitähän ei ole kyse, vanhempasihan voivat olla täysiä hirviöitä (mitä et kyllä missään vaiheessa sano), mutta se että ITSE aikuisena ihmisenä etsit "syytä" vanhemmistasi etkä pääse yli kokemastasi kertoo enemmän sinusta kuin vanhemmistasi.
Et voi vaikuttaa kuin omaan käytökseesi tässä ja nyt, vanhempiasi ja lapsuuttasi et voi enää vaihtaa.
Aika moista alentuvaa vähättelyä, että toinen "etsimällä etsii" syitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta, kun pitäisi olla lempeä, armollinen, rakastava ja hoivaava vanhempi omille vanhemmilleen, mutta ei ole itse saanut olla koskaan lapsi. On joutunut opettelemaan, olemaan itse itselleen rakastava ja turvallinen vanhempi.
Täällä nyt lässyttää kaikki normaalin lapsuuden eläneet, joilla ei ole mitään käsitystä mitä toiset on lapsena saaneet sietää.
Juurikin näin. On helppo huutaa, että ”kasva aikuiseksi” kun piti aikuistua 15-vuotiaana.
Onko muuten konkreettisia vinkkjä, miten kasvaa aikuiseksi yli 40-vuotiaana? Katkeruus ja syvä ahdistus paskasta lapsuudesta ei hellitä sormia napsauttamalla. Terapia varmaan auttaisi.
Täytyy olla onnellinen siitä, että omat lapset ovat saaneet melko normaalin lapsuuden, mitä nyt isovanhemmat halunneet jättäytyä taka-alalle. He eivät ole koskaan käyneet minun luona kylässä, koko elämänsä aikana. Ei edes vaikka kyytiä tarjoaisi.
Ei se terapia poista muistoja ja kehityksellistä traumaa hermoverkoista kokonaan.
Kyllä se sellainen ainainen suru/inho/katkeruus jää aivomassaan muistuttamaan kaikesta.
Ihminen ei ole mikään kone, josta voi hiirtä klikkaamalla deletoida tiedostoja ja kirjoittaa niitten päälle lässynläätä.
AP.llä on katkera luonne. Hän halveksii vanhempiaan näiden pienestä elämänpiiristä, mutta ei itse ole sen parempi. todella raskasta ja katkeraa vuodatusta kokoajan.
Ap.n kannattaisi nyt viimeinkin ottaa vastuu omasta elämästä ja omasta onnellisuudesta, eikä velloa menneessä ja ahdistua.
Meille opetettiin kymmenen käskyä lapsena jo. Ja yksi niistä on tämä: Kunnioita isääsi ja äitiäisi jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä.
Ihan hyvä muistutus on tuo käsky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ei ei ei!
Ei voi olla mahdollista että myrkylliset, happamat, vähättelevät, inhottavat ja toxiset ihmiset voisivat laukaista ahdistusta ja paniikkia.
EI!
Se vika ja syy on sinussa. Sinä olet paha ja huono, kun et kestä ihania suloisia vanhempiasi.
Häpeä!
Kukaan vanhempi ei ikinä ole lapsilleen tympeä ja inhottava. Kaikki on aina ihan parhaita.
Vierailija kirjoitti:
Meille opetettiin kymmenen käskyä lapsena jo. Ja yksi niistä on tämä: Kunnioita isääsi ja äitiäisi jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä.
Ihan hyvä muistutus on tuo käsky.
Hakkaa nyt sillä kirjalla päähän kun muuta et osaa.
Hyvä käsky olisi KUNNIOITA LAPSIASI niin he jaksaa sinua kun olet vanha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-vuotiaat ovat syntyneet aivan erilaiseen maailmaan kuin mikä se on nyt. Heidän aikanaan ei vatvottu omia tunteita eikä tuntemuksia 24/7 vaan tehtiin töitä ja yritettiin vaurastua.
Joo, vaiettiin kaikki asiat kuoliaaksi ja turrutettiin sitten tunteet viinalla. Tosi terveellistä touhua, mikä näkyi sitten sairauksina ja lyhentyneenä elinaikaodotteena.
Tuleeko mitään mieleen tuosta ajasta, miksi noin voisi olla? Sota esimerkiksi. Ja sodan jälkeinen aika. Ei silloin ollut tapana ahdistus kaikesta, kuten nykyään, oli vaan elettävä eteenpäin. Esimerkiksi lapsikuolleisuus oli suurta,jos ei vanhemmilla itsellään kuollut lapsia, niin heidän sisaruksiaan on kuollut. Tai heidän omat vanhempansa olivat sodan kokenutta sukupolvea.
Tämä ilmeisesti on nykypäivänä vaikea ymmärtää.
Sodassa kuoli puolisot, isät, veljet, sulhaset. Ei niinkään lapset. Lapsia lähetettiin Ruotsiin ja turvaan sukulaisiin jos mahdollista.
Miten olisi luetun ymmärtäminen? Lapsia kuoli esimerkiksi sairauksiin, ihan normaaliin flunssaan vaikkapa. Tai ehkä sen jälkitauteihin ennemmin. Sodasta en lapsikuolleisuuden yhteydessä puhunut sanaakaan.
Sota oli sitten toinen asia. Ja lapsia kuoli ihan sodan jälkeen niihin tauteihin.
Kannattaako sun tulla pätemään, jos ei itsekään ymmärrä, mitä pätee?
Tässä asiassa on selvästi kahta koulukuntaa.
Ja ne joilla on "normaalit" vanhemmat eivät kykene ymmärtämään millaista on raskaan vanhemman seurassa.
Oma äitini on aina ollut raskasta seuraa, ei osaa jutella mitään normaalia vaan kaikki on samojen vanhojen moneen kertaan kuultujen juttujen toistoa, tai muiden haukkumista.
Eikä ole kyse mistään muistisairaudesta yms vaan on yksinkertaisesti raskas ihminen.
On kyllä muuten auttavainen ja hyväsydämminen lapsilleen ja lapsenlapsille.
Ja sotkuista on myös, pystyisi kyllä siivoamaan mutta on vaan ihan eri siisteyskäsitys kuin muilla.
Haluaisin vierailla enemmän mutta itseni ja oman jaksamisen takia on pakko vähentää käyntejä.
Ja siitä tulee paha olo.
Ei oo helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Älä välitä sinua syyllistävistä kommenteista. Totta kai on epänormaalia lähteä 15-vuotiaana kotoa, eikä se todellakaan ole tuon ikäisen teinin oma valinta. Jokainen 15-vuotias haluaisi rakastavan kodin missä on hyvä olla ja mistä ei tarvitse lähteä.
Etäisyyden ottaminen tai välien katkaisu joksikin aikaa on joskus ainoa keino parantua ja sinun tapauksessasi kuulostaa ehdottomasti siltä, että tämä on sellainen tilanne.
Mitä ihmettä? Nykyäänkin voidaan 15 vuotiaana, eli peruskoulun jälkeen lähteä kotoa vaikkapa ammattikouluun ja asuntolaan elämään ja opiskelemaan. Tiedän myös sen ikäisiä, jotka tulevat kaupunkiin lukioon, ja heille hankitaan asunto, koska lukiossa ei ole asuntolaa
Ei se ole mikään ihmeellinen asia, jos nuori kokee siihen olevansa valmis.
Aloittajahan kertoi itse nimenomaan halunneensa kotoa pois kauemmas lukioon vaikka vanhemmat olisi kuntakeskuksen lukiota tai ammattikoulua ehdottaneet. Nyt aikuisena syyttää vanhempiaan että laskettiin.
Alue: Aihe vapaa
Niin ja koulukavereista moni jäi tilanpitäjiksi ja perheyritykseen.