Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (895)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Olet siis pannut tämän ahdistuksen vanhempiesi ja lapsuutesi syyksi. Aivan yhtä hyvin ahdistus voi johtua elämästäsi tällä hetkellä, mutta lapselle on aina helpoin ratkaisu syylllistää vanhemmat.
Kerro, miksi vain vanhempani laukaisevat oireilun? Ei mikään muu.
No jumalauta ventovieraat vauvapalstalla se varmaan tietääkin. Haloo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä rakastaa kun saa itsekseen, puuhailla.Miksi siihen tarvittas kaikkee härdelliä ympärille. Olisi ihanaa kun ei olis missään häiritseviä naapureita.Sukua kyläilemässä.Kyräilemässä.Me ihmiset ollaan niin erilaisia.Kissa kuoli koira jäi kaveriksi ilmoittaa tulijat ,metsän eläimet.Parasta kevät,myöhäissyksy ekat kuuraaamut ,katsoin ikkunasta kun etelään piti lähteä..Miks pitää.Enää ei onneksi tarvitse Säälitti naapurin iäkäs rva,yksin asuu tuli ovelle oli asiaa,kertoi ei ne taaskaan tule,tytär oli luvannut tulla.Tullut este.Yksinäinen kertoi olevan.Ajaa autoa,hoitaa asiansa itse,näyttää monta kymmentä vuotta nuoremmalle mitä onkaan,puhuu hiljaa normaalisti.Näkökin parempi kuin minulla.Kutsuu kylään.Sosiaalinen.Kiinnostunut monesta tekemisestä.Ketään ristikoita kryptoja ehkä hänellekin,keräsin yhdelle tutulle talvi tekemistä.Yhteisöllisyys on maaseudulla tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Olet siis pannut tämän ahdistuksen vanhempiesi ja lapsuutesi syyksi. Aivan yhtä hyvin ahdistus voi johtua elämästäsi tällä hetkellä, mutta lapselle on aina helpoin ratkaisu syylllistää vanhemmat.
Noinhan se on useimmiten. Syytetään vanhempia ja muita. Pitäisi muistaa se, että elämä koostuu sarjasta valintoja. Me valitsemme joka päivä kaikenlaista emmekä usein sitä tiedosta. Olen ikäihminen ja maalta lähtöisin. Usean oli pakko lähteä tienaamaan oma elanto jo 15- vuotiaana ja jopa nuorempana. Ei ollut mahdollisuutta kaukana sijaitsevaan lukioon. Itse lähdin 14- vuotiaana , ensin kotiapulaiseksi ja sen jälkeen olen tehnyt paljon valintoja, iltaoppikoulussa yo, monia opintoja , perhe ja lapset jne. Maalla asuviin vanhempiin oli yhteys loppuun saakka. Valvoin myös vanhempani kuolinvuoteen vieressä. Töitä en kaihtanut koskaan enkä ollut työttömänä päivääkään. Joinain vuosina olin töissä kolmella työnantajalla. Monesta syystä, mutta kiitos itselleni että tein töitä ja pärjään eläkkeellä hyvin. Elämälle kiitos ja edesmenneille vanhemmilleni.
Tarinasi ei paljon poikkea omastani. Töitä olen tehnyt 15-vuotiaasta asti ja käynyt koulut, yritystäkin pyörittänyt. Mutta miten tämä liittyy asiaan? Selvästi olet jaksanut vanhempieni kanssa olla, ehkä he sen ansaitsivatkin.
Jos nyt olet nuori niin jonain päivänä sinäkin nuori olet vaikka yhdeksänkymppinen ja alat puhua samoja asioita ja muistella nuoruutta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Olet siis pannut tämän ahdistuksen vanhempiesi ja lapsuutesi syyksi. Aivan yhtä hyvin ahdistus voi johtua elämästäsi tällä hetkellä, mutta lapselle on aina helpoin ratkaisu syylllistää vanhemmat.
Kerro, miksi vain vanhempani laukaisevat oireilun? Ei mikään muu.
No jumalauta ventovieraat vauvapalstalla se varmaan tietääkin. Haloo.
Bingo. Kummasti kuitenkin tiedetään, että syy ei ainakaan ole vanhemmissani. Eikö ole aika kummallista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n ongelmiin puuttumatta en voi tajuta, miksi vanhusten normaali juttelu on sellaista, mitä nykynuori/keski-ikäinen ei kestä. Liian tylsää, ei kiinnostavaa, puhutaan aina samoista asioista, ei mitään sisältöä minulle koska vanhemmat eivät tee asioita X,Y ja Z. Mitä pullamössösukupolvea oikein olette, miten sosiaaliset taitonne ovat noin nollassa? Ettekö tajua, miten typerältä ja itsekkäältä tuollainen kuulostaa? Oletteko jääneet teinien tasolle?
Kuulostaa siltä, että Ap olet elämässäsi tienristeyksessä jonkinlaisen irtioton ja välitilinpäätösten tarpeessa. Laita happinaamari ensin omille kasvoille. Voit aivan hyvin sanoa vanhemmillesi, että joka päivä ei saa soittaa. Voit sopia, että kerran viikossa soitto. Mieluiten joka toinen viikko.
Tuohon pitkään matkaan vanhempiesi luo sinun ei tarvitse lähteä, jos et kykene etkä jaksa. Selvästikään vointisi ei ole nyt sellainen.
Maaseutukunnassa vanhustenhuolto saattaa toimia paremmin kuin kaupungissa. Vanhempasi saavat avut varmaankin myös sitä kautta. Ja onhan heillä jonkinlainen turva toisistaankin toisin kuin yksi asuvilla.
Työelämässä ollessasi saanet työterveyshuollon kautta mahdollisesti psykologin palveluita. Käy ihmeessä juttelemassa muutaman kerran heille mieltäsi painavista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä rakastaa kun saa itsekseen, puuhailla.Miksi siihen tarvittas kaikkee härdelliä ympärille. Olisi ihanaa kun ei olis missään häiritseviä naapureita.Sukua kyläilemässä.Kyräilemässä.Me ihmiset ollaan niin erilaisia.Kissa kuoli koira jäi kaveriksi ilmoittaa tulijat ,metsän eläimet.Parasta kevät,myöhäissyksy ekat kuuraaamut ,katsoin ikkunasta kun etelään piti lähteä..Miks pitää.Enää ei onneksi tarvitse Säälitti naapurin iäkäs rva,yksin asuu tuli ovelle oli asiaa,kertoi ei ne taaskaan tule,tytär oli luvannut tulla.Tullut este.Yksinäinen kertoi olevan.Ajaa autoa,hoitaa asiansa itse,näyttää monta kymmentä vuotta nuoremmalle mitä onkaan,puhuu hiljaa normaalisti.Näkökin parempi kuin minulla.Kutsuu kylään.Sosiaalinen.Kiinnostunut monesta tekemisestä.Ketään ristikoita kryptoja ehkä hänellekin,keräsin yhdelle tutulle talvi tekemistä.Yhteisöllisyys on maaseudulla tärkeää.
Ihmeellistä tajunnanvirtaa. Unohditko ottaa lääkkeesi?
Naapurien asioita tässä setvitään oikein joukolla. Eikös se ollut tylsä aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä, mistä ap:n ahdistus aiheutuu, sitä me ei tässä ketjussa selvitetä. Ei toisten kokemukset ole vertailukelpoisia. Eikä hän taida tietää juuri nyt itsekään panikointinsa syytä.. Hän tekee itse ratkaisunsa, miten etenee. Toivotaan että asia selviää ja ahdistus helpottaa. Terapia voi olla hyvä apukeino helpottaa asioiden käsittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Olet siis pannut tämän ahdistuksen vanhempiesi ja lapsuutesi syyksi. Aivan yhtä hyvin ahdistus voi johtua elämästäsi tällä hetkellä, mutta lapselle on aina helpoin ratkaisu syylllistää vanhemmat.
Kerro, miksi vain vanhempani laukaisevat oireilun? Ei mikään muu.
No jumalauta ventovieraat vauvapalstalla se varmaan tietääkin. Haloo.
Bingo. Kummasti kuitenkin tiedetään, että syy ei ainakaan ole vanhemmissani. Eikö ole aika kummallista?
Siitähän ei ole kyse, vanhempasihan voivat olla täysiä hirviöitä (mitä et kyllä missään vaiheessa sano), mutta se että ITSE aikuisena ihmisenä etsit "syytä" vanhemmistasi etkä pääse yli kokemastasi kertoo enemmän sinusta kuin vanhemmistasi.
Et voi vaikuttaa kuin omaan käytökseesi tässä ja nyt, vanhempiasi ja lapsuuttasi et voi enää vaihtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Kerrot vanhemmillesi vain suoraan, että sinulla on mielenterveysongelma etkä kykene nyt kanssakäymiseen, sitten voisit etsiä apua itsellesi. Hakeudu paikkakuntasi terveydenhuollon kautta kartoittamaan tarjolla olevia mielenterveyspalveluja.
Ihan kaupungissa asuva sukulaismies kuvasi tytärtään. Hän meni ovia paiskoen 15-vuotiaana huoneeseensa, kävi toisten jälkeen syömässä eikä puhunut asioistaan. Kolmen vuoden päästä tuli huoneesta mukava aikuinen nuori yliopistoon lähtevä nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjua vaikka kuinka pitkälle enkä edelleenkään ymmärrä, mikä on olevinaan ongelma, tylsät vanhemmat vai heidän tylsä paikkakuntansa vai se kun ei ostettu lukiokirjoja vai se kun lapsena ei ollut kavereita. Kaksi ensin mainittua eivät ole oikeita ongelmia ja kaksi jälkimmäistä sellaisia että niistäkin voisi jo ehkä vähitellen päästää irti.
En siis ymmärrä minä itsekään, miksi paniikkikohtaus tuli. Se silti tuli. Järjellistä syytä ei ole, tai ainakaan sellaista jonka tiedostaisin. Päätös katkaista välit vähintään väliaikaisesti tuntuu suurelta helpotukselta.
Sen sijaan en usko, että lapsuuden aikana koettu tyhjyys tuosta noin vain paranee sillä, että sen unohtaa ja antaa olla. Menneisyys on varmasti jättänyt pysyvän jäljen. Erikoista, kun olin ihan toimintakykyinen ihminen 20-30-vuotiaana, mutta vasta nyt alkanut selvästi tulla enemmän tätä järjetöntä ahdistusta. Jotain käsittelemättömiä asioita.
Ja jos ei ole mitään muuta kuin ikävää kommentoitavaa, niin voi jättää kommentoimatta. Se, että jollain muulla menee huonommin ei muuta tosiasiaa siitä, että joku ongelma tässä on meneillään. En jaksa vanhempiani, en pisaran vertaa. Tänään pitäisi kertoa äidille, että nyt riitti, en enää tule.
Joo ei aina kaikki ole niin kiinnostavaa ja mielekästä, mutta miksi et jaksa vanhempiasi? En minäkään aina erästä jaksaisi, mutta on kuitenkin vanhempani. Jaksoihan se vanhempasikin sinua?
En tiedä. Heidän seura saa minut ihan pienistäkin asioista suutuksiin (en näytä sitä heille) ja kaiken kaikkiaan on epämiellyttävä olo.
Ongelma on sinussa, hae apua.
Vierailija kirjoitti:
Sitä, mistä ap:n ahdistus aiheutuu, sitä me ei tässä ketjussa selvitetä. Ei toisten kokemukset ole vertailukelpoisia. Eikä hän taida tietää juuri nyt itsekään panikointinsa syytä.. Hän tekee itse ratkaisunsa, miten etenee. Toivotaan että asia selviää ja ahdistus helpottaa. Terapia voi olla hyvä apukeino helpottaa asioiden käsittelyä.
Niin. Luulen kyllä että tässä on edelleen joku tuntemus siitä, ettei minulla ja meidän perheellä ole heille mitään arvoa, mikään ei heille riitä eikä mitään kiitosta osoiteta. Tuntuu pahalta kun kaupasta on tuotu väärää piimää, laittamani ruoka oli liian pippurista, puhutaan päälle, ja kuinka naapurin ukon peräpukamatkin on mielenkiintoisempi puheenaihe kuin se, mitä lapsenlapsi opiskelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän sinua täysin. Omat vanhempani ja ympäristö on täsmälleen samanlaista kuin kuvasit. Kylä tosin ihan vireä nykyään, mutta 90-luvun lama-ajan muistot pilaavat sen. Vanhemmat juttelevat 40 vuotta sitten tapahtuneista asioista kuin eilisestä.
Samat asiat ja ihmiset pyörivät puheissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Heillä ei ole ollut muuta kuin aikaansaamattomuus ollut esteenä matkustaa ja nähdä maailmaa. Edes kotipaikkakunnan nähtävyyksiä ei käydä katsomassa.
Minua ahdistaa siellä nimenomaan jonkinlainen latistavuus ja pysähtyneisyyden tunne mikä kotitalossa on. Mikään ei muutu, ei koskaan.
Joskus käyn velvollisuuden tunteesta siellä muutaman yön ja ahdistaa niin paljon, että juon iltaisin salaa pari olutta. Muuten en pysty olemaan. Normaalisti en juurikaan juo.
Sinäpä sen hyvin kuvasit. Tässä on niin monta erillistä tekijää, jotka ahdistusta laukaisevat. En varmaan tiedosta itsekään, kuinka moni asia lapsuudesta laukaisee ahdistusta.
Joudun välillä olemaan yötä, ja tuolloin itsekin saatan juoda tuopillisen. Kotona en juo alkoholia oikeastaan yhtään.
Kai ymmärrät että sinulla on itselläsi mielenterveysongelmia, kun noin ahdistut ja panikoit. Se, että olet jo aikuinen ja ilmeisesti nelikymppinen, vähintään, tarkoittaa vain sitä, että et itse ole osannut käsitellä asioitasi ja korjata ongelmiasi.
Se ei ole paikkakunnan tai vanhempiesi vika. Terve ihminen kyllä selviää tuollaisesta ilman kuvaamaasi ahdistusta.
Paniikkikohtaus ei toki ole normaalia. Aion auttaa itseäni ensisijaisesti välien katkaisulla. En aio olla enää vanhempieni kynnysmattona, kuriirina, kokkina ja yleisenä sylkykuppina vailla mitään kiitosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä, mistä ap:n ahdistus aiheutuu, sitä me ei tässä ketjussa selvitetä. Ei toisten kokemukset ole vertailukelpoisia. Eikä hän taida tietää juuri nyt itsekään panikointinsa syytä.. Hän tekee itse ratkaisunsa, miten etenee. Toivotaan että asia selviää ja ahdistus helpottaa. Terapia voi olla hyvä apukeino helpottaa asioiden käsittelyä.
Niin. Luulen kyllä että tässä on edelleen joku tuntemus siitä, ettei minulla ja meidän perheellä ole heille mitään arvoa, mikään ei heille riitä eikä mitään kiitosta osoiteta. Tuntuu pahalta kun kaupasta on tuotu väärää piimää, laittamani ruoka oli liian pippurista, puhutaan päälle, ja kuinka naapurin ukon peräpukamatkin on mielenkiintoisempi puheenaihe kuin se, mitä lapsenlapsi opiskelee.
Oletko tuonut tämän ilmi heille? Jos, miten he reagoivat?
En jaksa lukea ketjua. Kuulostaa, että ap on joko uusavuton tai trolli. Jos ei huvita kyläillä, voi useammin puhua puhelimessa. Kuulokkeet korville ja samalla voi ulkoilla, kokata tai mitä vaan. Kannattaa opettaa käyttämään etäpuhelua, WA tai Teams linkki, vaihtoehtoja on. Jos he eivät noita opi, on dementia jo tuloillaan. Miksi ajaa kauas, kun nähdä voi matkustamattakin.
Noinhan se on useimmiten. Syytetään vanhempia ja muita. Pitäisi muistaa se, että elämä koostuu sarjasta valintoja. Me valitsemme joka päivä kaikenlaista emmekä usein sitä tiedosta. Olen ikäihminen ja maalta lähtöisin. Usean oli pakko lähteä tienaamaan oma elanto jo 15- vuotiaana ja jopa nuorempana. Ei ollut mahdollisuutta kaukana sijaitsevaan lukioon. Itse lähdin 14- vuotiaana , ensin kotiapulaiseksi ja sen jälkeen olen tehnyt paljon valintoja, iltaoppikoulussa yo, monia opintoja , perhe ja lapset jne. Maalla asuviin vanhempiin oli yhteys loppuun saakka. Valvoin myös vanhempani kuolinvuoteen vieressä. Töitä en kaihtanut koskaan enkä ollut työttömänä päivääkään. Joinain vuosina olin töissä kolmella työnantajalla. Monesta syystä, mutta kiitos itselleni että tein töitä ja pärjään eläkkeellä hyvin. Elämälle kiitos ja edesmenneille vanhemmilleni.