Sosiaaliturvasta leikkaaminen ei IMF:nkään mukaan ole taloudellisesti järkevää
https://www.ess.fi/uutissuomalainen/6619539
IMF eikä EU suosita suomea enää leikkaamaan sosiaaliturvasta, sillä asiantuntijat katsovat ihmisten turvan siedettävällä tasolla pitämisen tuovan lopulta enemmän säästöjä, kuin siitä leikkaaminen. Molemmat tahot huomauttavat, että suomessa on viimeisen 20 vuoden aikana leikattu runsaasti sosiaaliavustuksia, mikä on osaltaan johtanut suomalaisten heikentyneeseen työkykyyn, sekä tätä kautta pitkittyneeseen talouskasvun puutteeseen.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea antanut useita varoituksia suomen perusturvan hälyttävän alhaisesta tasosta jo ennen Orpon hallitusta. Komitea on huomauttanut, että Suomen perusturvaetuudet (esim. työttömyys-, sairaus- ja vanhempainpäivärahat) eivät vastaa riittävän monen ihmisen kohdalla kohtuullista elintasoa.
EU on antanut moitteita useita kertoja, mikä osoittaa rakenteellisen ongelman.
Perusturvan kattavuus: Kritiikki kohdistuu siihen, että etuudet eivät kata kohtuullisia asumis- ja elinkustannuksia.
lähde: https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/sosiaalisten-oikeuksien-komitealta-…
Kommentit (146)
Tilastokeskuksen mukaan Suomi on myös jo vuosikaudet käyttänyt vähiten julkista rahaa sosiaali- ja terveyssektorilla per BKT verrattuna muihin pohjoismaihin.
Tuossa artikkelissahan kehutaan hallituksen politiikkaa eikä mitenkään puolusteta sosiaaliturvaa. Eikö ihmiset enää osaa lukea?
Eihän Orpon hallitus olisi voinut kevään kehysriihessä alentaa itseltään veroja velkarahalla, jos valtion kuluja olisi oikeasti tarkoitus hillitä. Silloin tällaiseen veivaukseen ei olisi ollut varaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa artikkelissahan kehutaan hallituksen politiikkaa eikä mitenkään puolusteta sosiaaliturvaa. Eikö ihmiset enää osaa lukea?
Kannattaa lukea uudestaan. Artikkelissa kehotetaan myös tulopuolen vahvistamiseen, jonka tämä hallitus on jättänyt täysin retuperälle. Sosiaaliturvasta leikkaaminen taas vähentää niiden ostovoimaa, jotka todennäköisimmin kuluttavat kaikki varansa suomen sisämarkkinoille. Tästähän hallitusta on yritetty varoittaa, ja nyt näemme seuraukset.

Tavallisten keskituloisten ostovoiman nostaminenhan olisi oikeistolle myrkkyä. Veroja voidaan kyllä laskea ministereiltä itseltään, vaikka velkarahalla. Siinähän ei ole mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa artikkelissahan kehutaan hallituksen politiikkaa eikä mitenkään puolusteta sosiaaliturvaa. Eikö ihmiset enää osaa lukea?
Kannattaa lukea uudestaan. Artikkelissa kehotetaan myös tulopuolen vahvistamiseen, jonka tämä hallitus on jättänyt täysin retuperälle. Sosiaaliturvasta leikkaaminen taas vähentää niiden ostovoimaa, jotka todennäköisimmin kuluttavat kaikki varansa suomen sisämarkkinoille. Tästähän hallitusta on yritetty varoittaa, ja nyt näemme seuraukset.
Kyllä tulopuolesta puhutaan, mutta ei kritisoida mitenkään sosiaaliturvasta leikkaamista. Niillä sossutukilaisten ostoksilla ei tätä maata pyöritetä eikä elvytetä. Ihan posketon valhe.
Vierailija kirjoitti:
Näyttääkö tämä yletön leikkuukiima ja velkarahan jako erittäin hyväosaisten ihmisten taskuihin tuoneen suomelle talouskasvua?
Tuet ovat suomessa erittäin pienet. Kaikista pienin ja vähäisinkin toimeentulotuki on romautettu Orpon hallituksen päätöksellä vain 495€/kk. Samaan aikaan vuokrat nousevat kunnissa helposti lähelle 500€. Siis pelkät vuokrat!! Oikeiston höttömaailmassa se vajaatyökykyinen työtön jotenkin taikaiskusta paraneekin työkuntoiseksi, kun siltä leikkaa viimeisenkin oljenkorren elämän perusedellytyksistä. Oikeistolaista leikkaus- ja suurituloisten veroalepolitiikkaa on nyt kokeiltu velkarahalla, ja tiedämme kaikki mihin se on johtanut. Valtiota ei voi johtaa kuin yksityistä yritystä.
Toimeentulotuen perusosa yksinasuvalle on 578,43 euroa eikä 495 euroa.

No, nyt on huomattu mitä tapahtuu, kun köyhät ja keskituloiset ei kuluta.
Massiivinen kulutuskysyntälama. Dynaamisia vaikutuksia rikkaiden veronalennuksista ei edelleenkään näy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pääomaverot ovat jo euroopan maiden keveimpien joukossa. Yhteisövero on jo vuosikaudet ennen viimeisintä velka-alennustakin ollut kaikista pohjoismaista matalin. Listaamattomien yritysten osinkoveroalennusta ei käytä yksikään muu maa koko maailmassa.
Jos tämä maa rikkaiden verojen jatkuvalla alentamisella lähtisi nousuun, eiköhän sen olisi jo pitänyt tapahtua?
Pääomaveroprosentit vaihtelevat Euroopassa merkittävästi, ja ne ovat tyypillisesti luovutusvoittojen osalta keskimäärin noin 16–19 prosentin tasolla. Suomi on pääomatulojen verotuksessa yksi Euroopan ankarimmista maista, sillä Suomessa 30 000 euron ylittävästä pääomatulosta peritään 34 prosentin veroa
Pääomavero vaihtelee Euroopassa huomattavasti, ollen korkeinta Pohjoismaissa (Tanska 42 %, Norja 37,8 %, Suomi 34 %) .
Suomessa pääomatulovero on progressiivinen: 30 % 30 000 euroon asti ja 34 % ylittävältä osalta.
Pääomatuloista ei myöskään makseta kuntaveroa kuten palkoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa artikkelissahan kehutaan hallituksen politiikkaa eikä mitenkään puolusteta sosiaaliturvaa. Eikö ihmiset enää osaa lukea?
Kannattaa lukea uudestaan. Artikkelissa kehotetaan myös tulopuolen vahvistamiseen, jonka tämä hallitus on jättänyt täysin retuperälle. Sosiaaliturvasta leikkaaminen taas vähentää niiden ostovoimaa, jotka todennäköisimmin kuluttavat kaikki varansa suomen sisämarkkinoille. Tästähän hallitusta on yritetty varoittaa, ja nyt näemme seuraukset.
Kyllä tulopuolesta puhutaan, mutta ei kritisoida mitenkään sosiaaliturvasta leikkaamista. Niillä sossutukilaisten ostoksilla ei tätä maata pyöritetä eikä elvytetä. Ihan posketon valhe.
IMF ei suosita hallitusta leikkaamaan sosiaaliturvasta ihan siitäkin syystä, että sen alas vetäminen alkaa hyvin nopeasti kasata pahoinvointikustannuksia itseään vastaan. Ihmisten ongelmat kun eivät katoa sillä välin mihinkään, vaikka oikeisto niin kuvittelisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näyttääkö tämä yletön leikkuukiima ja velkarahan jako erittäin hyväosaisten ihmisten taskuihin tuoneen suomelle talouskasvua?
Tuet ovat suomessa erittäin pienet. Kaikista pienin ja vähäisinkin toimeentulotuki on romautettu Orpon hallituksen päätöksellä vain 495€/kk. Samaan aikaan vuokrat nousevat kunnissa helposti lähelle 500€. Siis pelkät vuokrat!! Oikeiston höttömaailmassa se vajaatyökykyinen työtön jotenkin taikaiskusta paraneekin työkuntoiseksi, kun siltä leikkaa viimeisenkin oljenkorren elämän perusedellytyksistä. Oikeistolaista leikkaus- ja suurituloisten veroalepolitiikkaa on nyt kokeiltu velkarahalla, ja tiedämme kaikki mihin se on johtanut. Valtiota ei voi johtaa kuin yksityistä yritystä.Toimeentulotuen perusosa yksinasuvalle on 578,43 euroa eikä 495 euroa.
Toukokuussa 2026 työttömyysetuudet korvataan hallituksen tekemällä yleistuella, joka alentaa tukea 495€/kk. Tämä on jopa VVM:n mielestä vaarallisen alhainen perusturvan taso.
Itse olen ostoboikotissa ja kaikki kallis jää ostamatta ja samoin kalliit palvelut. En vaan hyväksy tämän hallituksen leikkauksia ja kaikki mitä jää niin laitan osakkeisiin. Jollain tavalla tilanteen on muututtava että muutan mieleni. Samoin on soteasioiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa artikkelissahan kehutaan hallituksen politiikkaa eikä mitenkään puolusteta sosiaaliturvaa. Eikö ihmiset enää osaa lukea?
Kannattaa lukea uudestaan. Artikkelissa kehotetaan myös tulopuolen vahvistamiseen, jonka tämä hallitus on jättänyt täysin retuperälle. Sosiaaliturvasta leikkaaminen taas vähentää niiden ostovoimaa, jotka todennäköisimmin kuluttavat kaikki varansa suomen sisämarkkinoille. Tästähän hallitusta on yritetty varoittaa, ja nyt näemme seuraukset.
Kyllä tulopuolesta puhutaan, mutta ei kritisoida mitenkään sosiaaliturvasta leikkaamista. Niillä sossutukilaisten ostoksilla ei tätä maata pyöritetä eikä elvytetä. Ihan posketon valhe.
Millähän kuvittelet sen "sossutukilaisen" elävän, kun jokainen tuki vedetään yksitellen minimiin? Samalla vuokrat kohoavat, töitä ei kaikille löydy. Sinunko ratkaisusi on potkaista tämä ihminen kadulle? Minkäslaisia kustannuksia ja lieveilmiöitä luulet kodittomuuden ja kerjäläisyyden lopulta aiheuttavan yhteiskunnalle?
Vierailija kirjoitti:
"Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia vuodessa. Eläkkeisiin menee iso osa valtion budjetista joka vuosi."
Eläkkeiden indeksisidonnaisuus on nostanut valtion menoja vain Kelan maksamien eläkkeiden osalta. Näistä verovaroin rahoitetaan kokonaisuudessaan vain kansan- ja takuueläke. Sen lisäksi verovaroin rahoitetaan suurelta osin työkyvyttömyys- ja sairauseläkkeet.
Työeläkkeitä ei rahoiteta verovaroin lukuunottamatta maatalouden ja yrittäjien työeläkkeitä, joiden maksamat eläkemaksut on mitoitettu riittämättömiksi ja niihin joudutaan siksi käyttämään miljardeittain verovaroja vaalikaudessa. Vaihtoehto olisi em. eläkkeiden eläkemaksujen korottaminen tasolle, joka kattaisi nyt maksettavat ja maksuun tulevat eläkkeet. Muihin työeläkkeisiin on maksuilla kerrytetty miljardien eläkerahastot ja maksettu myös eläkkeet. Eläkerahastojen sijoitustuotot kartuttavat edelleen rahastoja - viime vuonna jo noin 2 miljardilla. Eikä senttiäkään verorahoja.
Orpon hallituksen ministerit ovat matkalla helvettiin. Sielunsa paholaiselle myyneitä ihmishirviöitä joka sorkka.
Tämä hallitus ei tajunnut että kansa laittaa hanttiin. Rahat hillotaan nyt turvaksi eikä niitä käytetä. Osa käyttää mutta se ei vaan riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa artikkelissahan kehutaan hallituksen politiikkaa eikä mitenkään puolusteta sosiaaliturvaa. Eikö ihmiset enää osaa lukea?
Kannattaa lukea uudestaan. Artikkelissa kehotetaan myös tulopuolen vahvistamiseen, jonka tämä hallitus on jättänyt täysin retuperälle. Sosiaaliturvasta leikkaaminen taas vähentää niiden ostovoimaa, jotka todennäköisimmin kuluttavat kaikki varansa suomen sisämarkkinoille. Tästähän hallitusta on yritetty varoittaa, ja nyt näemme seuraukset.
Kyllä tulopuolesta puhutaan, mutta ei kritisoida mitenkään sosiaaliturvasta leikkaamista. Niillä sossutukilaisten ostoksilla ei tätä maata pyöritetä eikä elvytetä. Ihan posketon valhe.
Kaksi vuotta vanha artikkeli

Sama hallitus ja konkurssikypsä maa.
Röyhistellään hyvänä ihmisenä rintaa kun leikataan köyhien sosiaaliturvasta ja lykätään nekin rahat esim kehitysapuun?