Te, jotka olette saanet painoa pois niin mitkä ovat olleet kolme tärkeintä oivallusta
Ja ovatko ne toimineet :).
Paljonko on pudonnut ja missä ajassa?
Kommentit (926)
1) Pitää syödä tasaisesti pitkin päivää pienempiä aterioita, koska verensokerin tasapaino auttaa myös ahmimisen estoon/rasvan polttoon 2) vaikka sortuukin herkkuihin ja liikasyöntiin välillä tai jopa kaksi päivää putkeen, se ei tarkoita, että koko dieetti on pilalla ja pitää lopettaa ja 3) hiljaa hyvä tulee. Eli pitää oppia se tasapaino, ja vain usein alussa epäonnistumalla monta kertaa putkeen ymmärtää, miten tärkeää tahdonvoima on onnistumisen suhteen, koska joka kerta epäonnistumisen jälkeen vaatii tahdonvoimaa jatkaa laihduttamista uudelleen. Pikkuhiljaa se tahdonvoima kuitenkin kasvaa, jos aina jaksaa yrittää uudelleen, eli sortumispäiväkirja voi auttaa monia. Myös masennus tai muut mielenterveysongelmat pahentavat asiaa, usein ei ole tahdonvoimaa päästää irti itselleen voimaa ja turvaa antavasta addiktiosta, vaikka samalla se addiktio vie sekä henkisen että sen fyysisen terveyden ja pahentaa muita olemassa olevia terveysongelmia.
Vierailija kirjoitti:

Niinpä, jatkuva syöminen laihduttaa.
Pitää löytää oma tapa, itselläni se on reilu aamupala ja runsas lounas, napostelu ja makeanhimo katosi. Jaksan paremmin treenata ja urheilla illalla. Samoin aloin menemään aiemmin nukkumaan , puhelin pois sängystä .
1. Olin sokerihiiri ja joka päivä meni pullaa, karkkia tai suklaata. Otin itselleni karkkipäivän yhtenä päivänä viikossa. Sokerinhimo hellitti parin viikon kohdalla ja nykyään en tarvitse välttämättä sitä yhtäkään karkkipäivää viikossa. Karkit maistuu nykyään liian makeilta, joku hyvä pulla tai kakkupala menee. Joskus jopa kahtena eri viikonpäivänä, mutta se on ok, kun en ole enää addikti jonka pakko saada kakkupalan sijasta mättää koko kakku
2. (Suht) säännölliset ruokarytmit. Ainakin noudattaa aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala -rytmiä. Monesti aamupala jää itsellä väliin, kun ei yksinkertaisesti aamulla ruoka maistu, mutta hörppään joka aamu edes proteiinipirtelön. Se on helppo saada alas
3. Säännölliset unet. Herään myös viikonloppuisin klo 8, vaikka ei tarvitsisi. Nukun yössä 8 tuntia. Olen huomannut, että sitä pidemmät unet jos nukkuu, niin väsyttää enemmän päivänkin aikana
Lisähuomiona haluan sanoa, että liikuntaa en ole ottanut tähän elämäntapamuutokseen, ja silti painoa pudonnut 18 kiloa vuodessa. Olisin ehkä laihtunut nopeammin tai enemmän jos liikunta olisi osa elämää, mutta ilman sitäkin tulos on näkyvä. Vielä olisi 7kg jäljellä tavoitepainoon
1. urheilu
2. liikunta
3. ulkoilu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Sokeri pois kahvista
365pv/v x 5kuppia/pv x 2 palasokeria a' 10kcal/pala = 35.000 turhaa kilokaloria vuodessa = 4kg läskiä pois teoriassa.
2. Jokaiselle peruna-aterialle pöytään kurkku&tomaattisiivut ja kasariin sipuli-porkkanaseos. muhimaan ekaksi ennen perunoiden keittämistä. Tulee kuin itsestään siellä. Nuo kaksi yhdessä vähentävät tarvittavan perunan määrää ja käsittääkseni vievät ateriaa terveellisempään suuntaan. Välipaloiksi broiskusalaattia valmiiksi jääkaappiin.
3. Tar's viitsiä kävellä edes 20 min päivässä. Itse huomaan, että turvotus helppaa ja pari kiloa tippuu kun laiskan jakson jälkeen alkaa taas kävelemään. Muuten on turha kuvitella liikunnalla mitään laihduttavansa rehkimällä. Aikanaan tuli satasella revittäämällä poltettua 1.000kcal soutuergossa tunnissa ja silloin pitää asiaa harrastaneen 90kg äijän vetää se tunti aivan tosissaan. Olin silloin sellaisessa kunnossa, että olin kymppisakissa ikäisissäni ja painoisissani Finnrowingin sivustolla muistaakseni 10km matkalla. Se 1.000kcal vertautuu noin 100gramman läskin polttamiseen.
Teesit:
1. Sokeri ppois
2. vihanneksia joka hiton paikkaan ja broileri-kurkku-tomaatti-salaatti-krutonkivälipaloja tiuhaan.
3. Liikuntaa ainakin vähän ja mieluiten sellaista jossa askeleet tulevat jostain muusta syystä kuin 'treenaamisesta'. Itselle on tullut 30.000 askelta pilkkipäivän aikana meren jäällä ja illalla tiesi kävelleensä. Vaan koko päivän aikana ei vahingossakaan käynyt mielessä että tässä nyt jotain treenaamassa oltaisiin. Marjastus ja/tai sienestys on toinen hitsin hyvä tapa kerätä askeleita yrittämättä...
-15kg vuodessa kun jäin eläkkeelle ja tuli aikaa kaikenlaiselle ml. ruuanlaitto.Välipaloja tiuhaan. Älä nyt viitsi.
Välipaloja voi ottaa vaikka kuinka tiuhaan, JOS ne ovat vihannespainotteista broiskusalaattia.
Et vissiin tiennyt?
Huomaa, miksi monilla laihduttaminen ei onnistu...

Siinä lähtee lihasmassaa samalla, eikä se tule itsestään takaisin. Siksi liikuntaa olisi hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
1. urheilu
2. liikunta
3. ulkoilu
Täällä ei laihduttajat halua liikkua eikä monen oikeasti vaikka 50kg laihtuneen neuvot kelpaa, eli anna siinä sitten sitä mitä haluavat! Tyyliin joka päivä saa olla herkkupäivä, jos ei halua liikkua ei tarvitse, olet kaunis tuollaisena kuin olet, miksi laihduttaakaan, nyt on taas se aika vuodesta, kun muutkin aloittavat dieetit, niin sinäkin sun muuta, vain se kelpaa eikä sekään, mutta mikä täällä kelpaisikaan, alapeukkuja saa jo siitä, että joku näkee yhdenkin sanan omalle agendalleen tai omalle sen hetkiselle mielentilalleen vääränä, ja kohta se onkin sitten jo "ylläpito, poistakaa asiaton kommentti"!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Olin sokerihiiri ja joka päivä meni pullaa, karkkia tai suklaata. Otin itselleni karkkipäivän yhtenä päivänä viikossa. Sokerinhimo hellitti parin viikon kohdalla ja nykyään en tarvitse välttämättä sitä yhtäkään karkkipäivää viikossa. Karkit maistuu nykyään liian makeilta, joku hyvä pulla tai kakkupala menee. Joskus jopa kahtena eri viikonpäivänä, mutta se on ok, kun en ole enää addikti jonka pakko saada kakkupalan sijasta mättää koko kakku
2. (Suht) säännölliset ruokarytmit. Ainakin noudattaa aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala -rytmiä. Monesti aamupala jää itsellä väliin, kun ei yksinkertaisesti aamulla ruoka maistu, mutta hörppään joka aamu edes proteiinipirtelön. Se on helppo saada alas
3. Säännölliset unet. Herään myös viikonloppuisin klo 8, vaikka ei tarvitsisi. Nukun yössä 8 tuntia. Olen huomannut, että sitä pidemmät unet jos nukkuu, niin väsyttää enemmän päivänkin aikana
Lisähuomiona haluan sanoa, että liikuntaa en ole ottanut tähän elämäntapamuutokseen, ja silti painoa pudonnut 18 kiloa vuodessa. Olisin ehkä laihtunut nopeammin tai enemmän jos liikunta olisi osa elämää, mutta ilman sitäkin tulos on näkyvä. Vielä olisi 7kg jäljellä tavoitepainoonSiinä lähtee lihasmassaa samalla, eikä se tule itsestään takaisin. Siksi liikuntaa olisi hyvä olla.
Tiedän tuon, mutta minulla paha reuma polvissa, lonkissa, sormissa ja olkapäissä. Liikunta yksinkertaisesti sattuu liikaa
Paino alkoi tippumaan itsestään kun lopetin laihduttamisen. Aloin syömään enemmän ja useammin, sekä lopetin kaikenlaisen ruoasta stressaamisen, kalorien kyttäämisen, itseni rajoittamisen... En myöskään enää pakota itseäni liikkumaan. Elämän kuuluu olla nautinnollista eikä jatkuvaa itsensä kyttäämistä.
-26kg, hitaasti mutta pysyvästi vuosien kuluessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Sokeri pois kahvista
365pv/v x 5kuppia/pv x 2 palasokeria a' 10kcal/pala = 35.000 turhaa kilokaloria vuodessa = 4kg läskiä pois teoriassa.
2. Jokaiselle peruna-aterialle pöytään kurkku&tomaattisiivut ja kasariin sipuli-porkkanaseos. muhimaan ekaksi ennen perunoiden keittämistä. Tulee kuin itsestään siellä. Nuo kaksi yhdessä vähentävät tarvittavan perunan määrää ja käsittääkseni vievät ateriaa terveellisempään suuntaan. Välipaloiksi broiskusalaattia valmiiksi jääkaappiin.
3. Tar's viitsiä kävellä edes 20 min päivässä. Itse huomaan, että turvotus helppaa ja pari kiloa tippuu kun laiskan jakson jälkeen alkaa taas kävelemään. Muuten on turha kuvitella liikunnalla mitään laihduttavansa rehkimällä. Aikanaan tuli satasella revittäämällä poltettua 1.000kcal soutuergossa tunnissa ja silloin pitää asiaa harrastaneen 90kg äijän vetää se tunti aivan tosissaan. Olin silloin sellaisessa kunnossa, että olin kymppisakissa ikäisissäni ja painoisissani Finnrowingin sivustolla muistaakseni 10km matkalla. Se 1.000kcal vertautuu noin 100gramman läskin polttamiseen.
Teesit:
1. Sokeri ppois
2. vihanneksia joka hiton paikkaan ja broileri-kurkku-tomaatti-salaatti-krutonkivälipaloja tiuhaan.
3. Liikuntaa ainakin vähän ja mieluiten sellaista jossa askeleet tulevat jostain muusta syystä kuin 'treenaamisesta'. Itselle on tullut 30.000 askelta pilkkipäivän aikana meren jäällä ja illalla tiesi kävelleensä. Vaan koko päivän aikana ei vahingossakaan käynyt mielessä että tässä nyt jotain treenaamassa oltaisiin. Marjastus ja/tai sienestys on toinen hitsin hyvä tapa kerätä askeleita yrittämättä...
-15kg vuodessa kun jäin eläkkeelle ja tuli aikaa kaikenlaiselle ml. ruuanlaitto.Välipaloja tiuhaan. Älä nyt viitsi.
Välipaloja voi ottaa vaikka kuinka tiuhaan, JOS ne ovat vihannespainotteista broiskusalaattia.
Et vissiin tiennyt?
Luulin sen olevan vain vitsi, mutta menenpä nyt välipalalle. Olen jo huomenna kevyempi.
1. Ostin 3 kuukauden salikortin. Innostuin bodypumpista ja spinningistä niin paljon, että en ehtinyt enää istua kotona sohvalla mässyttämässä.
2. En ostanut herkkuja kotiin. Kylässä nautin tarjoiluista maltillisesti.
3. Ostin kehonkoostumusvaa'an, josta oli kiva seurata edistymistä.
Paino laski normaalipainon ylärajalta 9 kg kolmessa kuukaudessa.
Lisää nesteidensaantia ja proteiineja ja muista ettei vaaka ole vihollinen vaan suunnannäyttäjä. Opettele hyväksymään se, että paino voi heilahdella paljonkin vuorokauden aikana mutta suunta on lopulta alaspäin lukemissa. Syö itsesi kylläiseksi oikeanlaisilla ravinnolla, ei dieettejä eikä kitukuureja. Jos podet jatkuvaa nälkää, mikään laihdutus ei kanna pidemmän päälle. Salli muös herkut mutta harvemmin. Älä palkitse itseäsi ruoalla/makeisilla/mätöllä vaan jollakin muulla tavoin.
Tee lihaskuntoharjoituksia ja liiku mutta muista että liika liikkuminenkin kasvattaa nälkää sekä pistää kehon stressitilaan. Panosta hyviin yöuniin ja lepoon. Aseta itsellesi pieniä tavoitteita, älä vaadi itseltäsi heti mullistavaa muutosta. Pyydä tarvittaessa apua ammattilaiselta ja ole itsellesi armollinen. Minulta lähtenyt 2 kuukaudessa 11kg, ja olen ammattilaisen ohjauksessa/valvonnassa. Pudotettavaa vielä 20kg ja tiedän, ettei ne tule putoamaan yhtä vauhdilla kuin ensimmäinen kymppi. Hetkessä ei ole kilot tulleet, joten hetkessä ne eivät lähdekään.
Vierailija kirjoitti:
Syön pienempiä määriä kerralla, sokeri pois ja enemmän kasviksia, mutta proteiinia pitää olla myös, jotta nälkä pysyy poissa.
Aika vähän tarvii sitä proteiinia, kuidut on tärkeämpiä

Viestisi hehkuttaa juurikin vhh-ruokavaliota, syö oikeaa ruokaa kylläiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön pienempiä määriä kerralla, sokeri pois ja enemmän kasviksia, mutta proteiinia pitää olla myös, jotta nälkä pysyy poissa.
Aika vähän tarvii sitä proteiinia, kuidut on tärkeämpiä
Osaatko mitenkään perustella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön pienempiä määriä kerralla, sokeri pois ja enemmän kasviksia, mutta proteiinia pitää olla myös, jotta nälkä pysyy poissa.
Aika vähän tarvii sitä proteiinia, kuidut on tärkeämpiä
Joopa joo
Lopetin yösyömisen. Mitään muuta ei tarvinnut muuttaa niin jo alkoi paino pudota
Nuo roikkuvat nahkat on asia, mitä moni ei mieti etukäteen. Ei siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran päästää itsensä lihomaan, eikä siinä vaiheessa kun laihduttaa. On muuten yllättävän iso heikennys ulkonäköön ja itsetuntoon, loppuelämäksi. Minulta löytyy leikkausarpi, kun nahkat on kiristetty, ei se arpikaan kaunis ole. On se parempi kuin olla lihava, mutta jouduin maksamaan itseni kipeäksi että sain leikkauksen
Tietenkin siinä vaiheessa kun on saanut useamman lapsen, voi olla sama tilanne vatasnahkoissa muutenkin. Miehillä ainoastaan silloin, jos on entinen fatboy