Olen 30v. Molemmat vanhemmat alkoholisteja, joista toinen teki itsarin. Olen jäänyt elämässä pahasti jälkeen.

Kyllä se siitä.

Jotkut ihmiset alkavat kukoistamaan vasta 40 vuotiaina.

Ehkä he ovat juuri niitä,jotka ovat saaneet omat mörkönsä vihdoinkin kuriin,joista ovat rimpuilleet irti lapsuudestaan asti.

Kuten alkoholistivanhempien jättämistä arvista tms ,jotka ovat satuttaneet pienen lapsen mieltä ja henkeä.

Ei se ole ihme,että se vaatii aikaa toipua ja rakentaa itsensä tasapainoon  traumoistaan.

Minulla itselläni oli uskonnosta(Jehovan todistajat) johtuvia traumoja lapsuudestani,joka aiheutti vanhempieni välille riitaa ja kitkaa.Vain toinen kuului ko yhteisöön.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää luettavaa. Suomeen pitäisi saada laki vanhemmuudesta. Jos hommaa ei pysty hoitamaan tai ennen kaikkea ei halua, raastupaan vain. Riskoshan tuo on. 

Niin, olisihan se hienoa, jos kaikille lapsille, voisi taata turvallisen lapsuuden. Omassa tapauksessani äitini on ollut ikävä kyllä se traumatisoivin ihminen. Hänellä vakavia persoonallisuus ja mielenterveyshäiriöitä. Välillä psykoosiin sairastunut. Joi raskaana ollessaan, yksi sisaruksistani syntyi poikkeavana, siinä mielessä ettei koskaan pystynyt itsenäistymään. Jäi lapsen tasolle ja psyyke myös sairastunut vakavasti. Pahinta tässä oli kuitenkin se, että äitini toimi sisaren hoitajana pitkään. Osasi manipuloida pitkään kaikkia, minuakin, sillä enhän minäkään ymmärtänyt paremmasta elämästä kun olen ollut selvitymistilassa ja monenlaisessa kriisissä koko elämäni ajan. Kapasiteettini ei kyennyt huolehtimaan siskostani. Selvisi lopulta millaisia rikoksia äitini on tehnyt sisarelleni ja taustalla on vakavaa hyväksikäyttöä myös. Siis asioita, joita ei enää monen järki kestäisi. Minä tein rikosilmoitukset ja sosiaalityöntekijöiden kanssa kauan olin yhteydessä. Siskoni pääsi pois äidin luota. Sen olisi pitänyt tapahtua ajat sitten. Harmi, etten vain ymmärtänyt tilanteen vakavuutta aiemmin. Oli vain omassa elämässä liikaa kaikkea etten kyennyt näkemään tosiasioita selkeästi ja minullakin oli riippuvuusongelmia. Onneksi asiat nyt toisin kuitenkin ja nyt rakennan uutta elämää. Sisareni myös nyt onneksi turvassa. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isä oli väkivaltainen alkoholisti joka kuoli juomiseen. Minua kiusattiin myös koulussa paljon. Olen saanut opiskeltua mutta mitään töitä en löydä, en osaa olla sosiaalinen ja minulla on hirveän huono itsetunto.

Jatkan vielä, että koen ihan samalla lailla kuin aloittaja. Tunnen, että jäin jostain kyydistä myös pois ja olen jonkilainen hukkapala... Ei ole yhtään ystävää, rasitun ihmisistä jotenkin ihan kauheasti, kommunikointi on vaikeaa. Itselläkin itsemurha todella usein mielessä.

Kyytiin voi hypätä jollain tasolla aina, mutta hyppää vain niihin asioihin, mitä pidät tärkeinä. Olet hyvä ihminen sellaisena kuin olet ja sinulla saa olla sinun näköinen elämä. Mistä sinä haaveilet tai haaveilit lapsena? Mikä sinulla on hyvin? Mikä ei toimi? 

Onhan tällä taustalla vaikeaa oikeasti välillä, vaikka kaikilla on, mutta meidän traumatisoituneiden taustat vaikutta moneen. Hermosto on ylivirittynyt tai alavireinen helposti. Kaikki on uutta ja itsetuntokin poljettu. Mutta me ollaan maailmankaikkeudessa aivan yhtä tärkeitä kuin kaikki muutkin. Me selvitään vielä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja rauhaa tulevaisuuteesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää luettavaa. Suomeen pitäisi saada laki vanhemmuudesta. Jos hommaa ei pysty hoitamaan tai ennen kaikkea ei halua, raastupaan vain. Riskoshan tuo on. 

Niin, olisihan se hienoa, jos kaikille lapsille, voisi taata turvallisen lapsuuden. Omassa tapauksessani äitini on ollut ikävä kyllä se traumatisoivin ihminen. Hänellä vakavia persoonallisuus ja mielenterveyshäiriöitä. Välillä psykoosiin sairastunut. Joi raskaana ollessaan, yksi sisaruksistani syntyi poikkeavana, siinä mielessä ettei koskaan pystynyt itsenäistymään. Jäi lapsen tasolle ja psyyke myös sairastunut vakavasti. Pahinta tässä oli kuitenkin se, että äitini toimi sisaren hoitajana pitkään. Osasi manipuloida pitkään kaikkia, minuakin, sillä enhän minäkään ymmärtänyt paremmasta elämästä kun olen ollut selvitymistilassa ja monenlaisessa kriisissä koko elämäni ajan. Kapasiteettini ei kyennyt huolehtimaan siskostani. Selvisi lopulta millaisia rikoksia äitini on tehnyt sisarelleni ja taustalla on vakavaa hyväksikäyttöä myös. Siis asioita, joita ei enää monen järki kestäisi. Minä tein rikosilmoitukset ja sosiaalityöntekijöiden kanssa kauan olin yhteydessä. Siskoni pääsi pois äidin luota. Sen olisi pitänyt tapahtua ajat sitten. Harmi, etten vain ymmärtänyt tilanteen vakavuutta aiemmin. Oli vain omassa elämässä liikaa kaikkea etten kyennyt näkemään tosiasioita selkeästi ja minullakin oli riippuvuusongelmia. Onneksi asiat nyt toisin kuitenkin ja nyt rakennan uutta elämää. Sisareni myös nyt onneksi turvassa. Ap 

Olet vahva ihminen. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää luettavaa. Suomeen pitäisi saada laki vanhemmuudesta. Jos hommaa ei pysty hoitamaan tai ennen kaikkea ei halua, raastupaan vain. Riskoshan tuo on. 

Niin, olisihan se hienoa, jos kaikille lapsille, voisi taata turvallisen lapsuuden. Omassa tapauksessani äitini on ollut ikävä kyllä se traumatisoivin ihminen. Hänellä vakavia persoonallisuus ja mielenterveyshäiriöitä. Välillä psykoosiin sairastunut. Joi raskaana ollessaan, yksi sisaruksistani syntyi poikkeavana, siinä mielessä ettei koskaan pystynyt itsenäistymään. Jäi lapsen tasolle ja psyyke myös sairastunut vakavasti. Pahinta tässä oli kuitenkin se, että äitini toimi sisaren hoitajana pitkään. Osasi manipuloida pitkään kaikkia, minuakin, sillä enhän minäkään ymmärtänyt paremmasta elämästä kun olen ollut selvitymistilassa ja monenlaisessa kriisissä koko elämäni ajan. Kapasiteettini ei kyennyt huolehtimaan siskostani. Selvisi lopulta millaisia rikoksia äitini on tehnyt sisarelleni ja taustalla on vakavaa hyväksikäyttöä myös. Siis asioita, joita ei enää monen järki kestäisi. Minä tein rikosilmoitukset ja sosiaalityöntekijöiden kanssa kauan olin yhteydessä. Siskoni pääsi pois äidin luota. Sen olisi pitänyt tapahtua ajat sitten. Harmi, etten vain ymmärtänyt tilanteen vakavuutta aiemmin. Oli vain omassa elämässä liikaa kaikkea etten kyennyt näkemään tosiasioita selkeästi ja minullakin oli riippuvuusongelmia. Onneksi asiat nyt toisin kuitenkin ja nyt rakennan uutta elämää. Sisareni myös nyt onneksi turvassa. Ap 

Olet vahva ihminen. <3

Niin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samankaltainen tausta. Äiti teki itsekin ja isä juo, vaikka ikää on jo 78.v. Lapsuuteni oli aivan kaamea, johtuen äitini väkivaltaisuudesta. Minäkin olin tuonne 30.v asti aivan sekaisin ja kuvittelin, ettei minusta mitään tule, mutta jostain päätin, että etsin haaveeni. Opiskelin kätilöksi, ja sitten vielä muuta päälle. Olen nyt 42.v ja minulla on raha-asiat hyvin, vaikka vielä 30.v oli luottotiedot menneet. Nyt omistan omakotitalon ja sijoitusasunnon. Minulla on mies ja koira ja olen ammatillisesti ottamassa sellaisia askelia, että tilanteeni rahallisesti paranee paljon. En koskaan uskonut, että minulle voi käydä näin. 

 

Aloittaisin sinuna satamasta kuin minä. Lähde miettimään mistä unelmoita lapsena, silloin kun sinua ei kukaan estänyt. Voiko niitä unelmia vajastaa nykypäivään? Tärkeää on myös se, että ymmärtää, että elämässä voi käydä hyvin, se vain vaatii töitä. Tärkeää on myös se, että ymmärtää sen, että välillä traumat voivat ottaa valtaa, mutta niiden ei saa antaa määrittää itseään. Meillä kaikilla on mielen kanssa haasteita, älä siis häpeile oireitasi, sillä sinulla on syysi. Joka tapauksessa Stemppiä ja muista haaveilla, se on avain kaikkeen. Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa. Minäkin onnistuin. :)

Eli pitää löytää varakas mies joka hoitaa raha-asiat kuntoon ja on vielä talokin. Sitte varaa haaveilla ja opiskella eikä menneet luottotiedotkaan haittaa.

Kirjoita ap kirja elämästäsi. Saisit merkityksellisyyden tunnetta jakaessasi kokemuksiasi samankaltaisessa tilanteessa olleille. 

Alkoholi on Suomen vaarallisin ja haitallisin huume.

Tuo myrkky tuhoaa lukemattomia oerheitä ja lapsia - kaikesta muusta haitasta puhumattakaan.

Heroiinin piikittäminenkin olisi parempi vaihtoehto. Silloin vain nukahdetaan rauhassa.

Sinulla on todella hyvä ilmaisutaito, tekstisi on kypsää ja kertoo paljon kyvyistäsi. Sinulla on ilman muuta paikkasi yhteiskunnassa ja työelämässä. Tsemppiä sinulle ja iloa elämääsi! Kyllä sitä vielä tulee.

Mun isä lähti kun olin 5 vuotias. Sen jälkeen äidistä tuli juoppo ja se ryyppäsi pari kolme vuotta koko ajan. Jouduin lastenkotiin asumaan. En kuullut äidistäni mitään 20 vuoteen enkä isästä ennen kun olin 40 vuotias. Näin äitiä vain kaksi kertaa ennen kun se kuoli.  Isä halusi pahoitella ja antoi paljon rahaa minulle. Ei tiennyt että jouduin lastenkotiin. Äitini kuoli 10 v sitten ja siltä jäi rahaakin koska oli mennyt uusiin naimisiin ja sitten perinyt sen miehensä. Melko sekavaa oli lapsuus mulla mutta kyllä minä pärjäsin kun muutin lastenkodista pois.

Aika huonot kortit minäkin saanut elämääni: isä alkoholisti, äiti kaltoinkohtelija, sisko persoonallisuushäiriöinen, itse olen syntynyt vammaisena ja olen vielä kaiken lisäksi ruma. Siinä ne peruslähtökohdat mun elämääni.

Mitään omia suhteita ei nuorempana ollut, löysin vasta 29-v miehen, mutta siitäkään ei tullut pitkäaikaista.

Olin vähän yli 30 kun löysin miehen, jonka kanssa olen nyt ollut naimisissa yli 30 vuotta. Vaikka sain siis tärpin, niin silti kärsin vieläkin pahoista muistoista, kun suhde lapsuudenperheeseeni ja omaan nuoruuteeni ovat niin onnettomat.

Väliin en edes saa nukahdettua, ellei päällä ole joku yhdentekevä äänikirja tms.

En siis ole onnellinen, enkä sitä edes osaa enää odottaa. Kunhan nyt suht hyvin menee.

Olen kyllä hyvilläni siitä etten tehnyt itse*m*rhaa silloin nuorena kun olin äärettömän onneton ja masentunut. Elämässä on kuitenkin ollut yhtä ja toista mielenkiintoista.

Mikä on elämä? Se että raadat vai se että saavuttaa onnellisuutta, rauhaa? Vai raha?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina voi tappaa itsensä.

Kieltämättä ollut mielessä usein ja suunnitelmakin selvä jos päädyn siihen ratkaisuun. Kuitenkin vielä tässä yritän jatkaa ja rakentaa elämästäni parempaa. Ap 

Älä nyt ikinä, ikinä edes harkitse mitään itsareita!!! Mulla myös alkoholistikoti ja samoja oireita kuin sinulla. Mutta periksihän me ei anneta vai mitä. Muistan rukouksessakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isä oli väkivaltainen alkoholisti joka kuoli juomiseen. Minua kiusattiin myös koulussa paljon. Olen saanut opiskeltua mutta mitään töitä en löydä, en osaa olla sosiaalinen ja minulla on hirveän huono itsetunto.

Jatkan vielä, että koen ihan samalla lailla kuin aloittaja. Tunnen, että jäin jostain kyydistä myös pois ja olen jonkilainen hukkapala... Ei ole yhtään ystävää, rasitun ihmisistä jotenkin ihan kauheasti, kommunikointi on vaikeaa. Itselläkin itsemurha todella usein mielessä.

Älä tee sinäkään itsellesi mitään pahaa. Kyllä jokaisella on paikkamme maailmassa, jota kukaan muu ei voi korvata. 

Huh, luin silmät kyynelissä näitä. Kiitos kun jaoitte tänne kokemuksianne, vaikka ne ovat niin syvästi riipaisevia. Uskomatonta miten olette kuitenkin päässeet ulkopuolisten silmin hyvin jaloillenne. Näitä kun luki, niin taas huomasi, ettei tiedä niistä asioista mitään, joista ei ole omakohtaista kokemusta. 

Voimia, toivottavasti kaikille löytyy jatkossa aina tukea antavia rakkaita ihmisiä ympärille! Ja Ap, tein saman huomion kuin joku toinenkin kirjoittaja täällä, olet todella hyvä kirjoittamaan ja jäsentämään tunteitasi!

Itelki aina pyörii mieles "what was I made for?"

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on todella hyvä ilmaisutaito, tekstisi on kypsää ja kertoo paljon kyvyistäsi. Sinulla on ilman muuta paikkasi yhteiskunnassa ja työelämässä. Tsemppiä sinulle ja iloa elämääsi! Kyllä sitä vielä tulee.

Kiitos kovasti sinulle, Ap 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samankaltainen tausta. Äiti teki itsekin ja isä juo, vaikka ikää on jo 78.v. Lapsuuteni oli aivan kaamea, johtuen äitini väkivaltaisuudesta. Minäkin olin tuonne 30.v asti aivan sekaisin ja kuvittelin, ettei minusta mitään tule, mutta jostain päätin, että etsin haaveeni. Opiskelin kätilöksi, ja sitten vielä muuta päälle. Olen nyt 42.v ja minulla on raha-asiat hyvin, vaikka vielä 30.v oli luottotiedot menneet. Nyt omistan omakotitalon ja sijoitusasunnon. Minulla on mies ja koira ja olen ammatillisesti ottamassa sellaisia askelia, että tilanteeni rahallisesti paranee paljon. En koskaan uskonut, että minulle voi käydä näin. 

 

Aloittaisin sinuna satamasta kuin minä. Lähde miettimään mistä unelmoita lapsena, silloin kun sinua ei kukaan estänyt. Voiko niitä unelmia vajastaa nykypäivään? Tärkeää on myös se, että ymmärtää, että elämässä voi käydä hyvin, se vain vaatii töitä. Tärkeää on myös se, että ymmärtää sen, että välillä traumat voivat ottaa valtaa, mutta niiden ei saa antaa määrittää itseään. Meillä kaikilla on mielen kanssa haasteita, älä siis häpeile oireitasi, sillä sinulla on syysi. Joka tapauksessa Stemppiä ja muista haaveilla, se on avain kaikkeen. Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa. Minäkin onnistuin. :)

Tämä oli erittäin hienosti kirjoitettu.

Itse sille elämälle täytyy jotain tehdä, niin se vain on. On uskomatonta, miten paljon se auttaa mielenterveyttä ja virkistää olemusta kun alkaa elää sellaista elämää mitä haluaakin. 

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää luettavaa. Suomeen pitäisi saada laki vanhemmuudesta. Jos hommaa ei pysty hoitamaan tai ennen kaikkea ei halua, raastupaan vain. Riskoshan tuo on. 

Se on käräjäoikeus nykyään.

Minulla oli myös päihdevanhemmat, joista toinen teki itsemurhan ja nykyään toinenkin on kuollut. Lapsuus sisälsi heidän sekoiluaan ja minuun kohdistunutta, näin myöhemmin ajatellen jopa sadistista väkivaltaa, sekä laitospallottelua. Nuoruus meni samassa laitospallottelussa ja lisäksi sössin omia asioitani ihan urakalla mm. sekoilemalla itse päihteiden kanssa. Mitä lähemmäs pääsin 30 ikävuotta, sitä enemmän omat mielenterveysongelmat ottivat alaa ja päädyinpä minäkin yrittämään itsemurhaa.

30 täytettyäni elämäni alkoi hiljalleen kääntymään kohti parempaa ja nyt kahdeksan vuotta myöhemmin se on oikein hyvää. Minulla on elämässäni hyviä ihmisiä joista sen tärkeimmän kanssa olen menossa ensi kuussa naimisiin, asun elämäni ensimmäisen kerran paikassa jota voin nimittää kodiksi, minulla on työ ja vakaa talous, päihdesekoilut ovat jääneet historiaan ja suurin osa päivistä tuntuu nykyään elämisen arvoisilta. Ihan kaikista mielenterveysongelmista en ole päässyt täysin eroon, enkä varmasti koskaan tule pääsemäänkään, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa. Välillä on huonompia hetkiä, mutta selviydyn niistä ilman päihteitä, itsetuhoisuutta tai muutakaan sekoilua. Olen löytänyt terveellisempiä tapoja asetella palikoita päässäni oikeille paikoilleen.

Joskus luin, että rikkonaisen lapsuuden eläneiden kohdalla on tavallista, että elämä alkaa järjestymään vasta siinä 30 ikävuoden jälkeen. Ensin kun on yrittänyt koko lapsuutensa vain selviytyä ja pitää huolta niistä ihmisistä joiden olisi pitänyt pitää huolta sinusta, on hyvin vaikea vain siirtyä hallitusti aikuisuuteen. Et siis ole mitenkään myöhässä, kun vertaat itseäsi ns. omaan viiteryhmääsi. Meidän tällaisen taustan omaavien ei kannata verrata itseämme niihin joilla on ollut ehjempi lapsuus. Oikeastaan itseään ei kannata verrata yhtään kehenkään, vaan keskittyä rakentamaan omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Olet tehnyt jo valtavasti töitä paremman elämäsi eteen, joten toivon sinulle jaksamista tuolla tiellä. Elämä voi muuttua hyväksi, vaikka siihen on vaikea uskoa. Parempaa tulevaisuutta sinulle.