Lue keskustelun säännöt.
Mies eristäytynyt kotiin, ehkä pitäisi puhua jo syrjäytymisestä?
14.04.2026 |
Olen ihan hukassa tämän tilanteen kanssa. Olemme olleet mieheni kanssa 10+ vuotta yhdessä. Parisuhteessa näennäisesti kaikki hyvin.
Mies on tehnyt jo vuosia töitä pelkästään etänä kotoa käsin. Vielä viime työnantajalla työskennellessään hän lähti edes kerran tai kaksi vuodessa työporukan kanssa menoihin, mutta nykyisen työnantajan palveluksessa hän ei ole lähtenyt mihinkään työpaikan juttuihin mukaan. Kuulostaa ehkä oudolta ongelmalta, mutta mies ei käy muutenkaan missään. Hänellä ei ole ainuttakaan kaveria. Hän ei käy itsekseen missään muualla kuin kävelylenkeillä. Ei siis oikeasti missään.
Näennäisesti parisuhteessa siis kaikki hyvin, mutta tämä miehen eristäytyminen kotiin on aiheuttanut sen, että hän on jatkuvasti vihainen minulle minun omista menoistani. Vaikka kuinka yritän sanoa miehelle, että menee itse ja tekee mitä ikinä haluaa, niin mies vain nyhjää kotona. Jos ehdotan jotain uutta ja spontaania yhteistä menoa sekään ei käy.
Miehessäni on siis aivan selkeitä eristäytyneen ihmisen piirteitä. Hän kuormittaa meidän perhettämme, sillä hänellä ei ole ketään kenen kanssa puhua, paitsi minä ja lapset. Niinpä varsinkin lapset joutuvat minusta tarpeettoman kiukuttelun ja hermostumisen kohteeksi, jos töissä ei mene hyvin tai ilma on ulkona huono.
En halua erota, eikä se ole tässä aikomuksena. Mutta mitä voin tehdä? Olen oikeasti huolissani, sillä varsinkin viimeisen vuoden sisään mies on tosiaan alkanut purkaa tilannetta jo meihin perheenjäseniin. Minusta hän yksinkertaisesti tarvitsisi vain muita sosiaalisia piirejä, mutta millä aikuista ihmistä pakottaa tapaamaan muita ihmisiä? Pelkään, että tilanne vain pahenee, jos se saa jatkua jatkumistaan.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkaat sen ukon ja tenavat ulkomaan lomalle, auringon alle hotelliin viikoksi. Ehkä se siitä tointuu kun talutat viikon ihmisten edessä.
Toimii ainakin tähän eristäytyneeseen miehen. Suostun talutettavaksi.
Olet ainakin ihan rehellisen avoimesti perässä vedettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin viihdyn parhaiten ihan itsekseni enkä tarvitse mitään laumaa tai hovia ympärilleni. Koti on paras paikka maailmassa. Viihdyn! Ja olen onnellinen enkä ole pahalla tuulella jatkuvasti enkä ole kuikkuinen ja hankala.
Kukapa sitä kiukkua olisi näkemässäkään jos olet koko ajan yksin.
Onneksi olen sinkku niin saan viihtyä kotona niin paljon kuin haluan. Se on niin nähty ettei ulkona ole mitään niin kiinnostavaa että vasiten lähtisin mihinkään.
M
Montako panttivankia kotonasi on?
Meillä oli vähän tuollaista. Mies teki töitä niin paljon työnantajan painostuksesta että ei jaksanut enää mitään kuin tulla kotiin ja nukkumaan.. Syrjäytyi pikkuhiljaa kavereista ja sukulaisista. Hän oli oikeastaan aika menevä, mutta tykkäsi vastapainoksi olla paljon itsekseenkin.
Hänen lemppari juttu oli poikien kanssa lähteä puistoon pössyttelemään voimakasta pilveä ja katsella taivaalle kuunnellen musiikkia.
Pikkuhiljaa jäi pois kaikki tervehenkinen kuten skeittailu ja pilven pössyttely. Monesti kaihoisasti puhuu niistä ajoista, mutta hänelle on jo kaupassa käyntikin ongelma. Kun ei käytä alkoholiakaan, niin ei näe mitään järkeä käydä kaupassa, kun ei sielä hänelle ole mitään ostettavaa. Marketissa ei ole kuulemma oikeaa ruokaa tarjolla. Hakee torilta vihannekset kun tulee kotiin bussilla ja lihat lihakaupasta.
Hän on totaalisen sulkeutunut ja työelämä teki sen. Lapsiinkaan ei ota kontaktia yhtään ja käytännön syistä kasvatusvastuu siirtyi kokonaan isovanhemmille kerran
kuussa, kun molemmat tehdään pitkä päivää ja lapset oikeasti kasvaa ihan pellossa. Kukaan ei neuvo heille miten asioita hoidetaan. Aikoinaan mies vetäisi kunnon savut ja vei lapset keväisin tivoliin ja pidettiin hauskaa. Ei enää. Nyt on vain töitä ja töitä, koska ei ole taloudellisseti muuhun varaa.
Vierailija kirjoitti:
Mihinkä ihmisen tarvitsee sosiaalisia suhteita?
Tsekkaa Maslovin tarvehierarkia. On se olemassa vaikka miten introksi itseään väittää. Todella harvinaista ettei halua mitään sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa?
Voihan sosiaalisuutta toteuttaa nykyään nettipeleissä, video-chateissa jne.
Se että ap:n mies on huonolla tuulella usein ei voi olla hyvä merkki ja ei osaa sanoittaakkaan mistä on kyse. Onko kenties etätyö jo liian puuduttavaa? Tai peräti liian vaikeaa johon menee kaikki voimat jo?
Miehenä tunnistan sen että jos taustalla on keskittymisvaikeuksia niin tekee koko ajan kaikkea mutta hyvin vähän tulee valmiiksi.
Meillä mies pitkään vain makasi töiden jälkeen ja oli juuri tuollainen mutta ei kiukuellut muille lainkaan tai vaatinut muita pysymään kotona. Ostin hänelle Ouran lahjaksi ja siinä näkyy joka päivä 7h stressiä. Hän ei siis palaudu lainkaan ja nukkuu myös huonosti 4h unia joka yö. Päiväunet ei onnistu, mutta korvaa ne silmät kiinni pötkötyksellä sohvalla. Kuulemma tulehdustilat on niin korkeat ettei saa unta. Ja on laiha kuin mikä, kun ei jaksa syödä tai tehdä syötävää. Lopun ajasta vain makoilee. Työ vie mehut hänestä ja ei pidä edes ruokatuntiakaan tai taukoja.
Minusta se on työnteosta, mutta ei hän voi työttömäksikään alkaa, vaikka haluaisi heittäytyä, koska pelkää että kuolee kohta. Hän myös stressaa eniten lomalla. Leposyke nousee lomalla lepäillessä ja HRV-luvut on olleet vuosia matalat. Kumulatiivinen stressi on katossa ja mies vaikuttaa kuin kissalta sohvalla. Siinä se vain makaa ja hengittää pinnallisesti. Valittaa jatkuvasti väsymystä. Mikään urheilulaji ei tule kuuloonkaan tai kävely, koska työpäivät on niin pitkät hänellä ja ei voi vähentää töitään. Kerran hän tokaisi että odottelee kuolemaa, kun kysyin miksi lojut aina sohvalla loppuillan etkä edes katso telkkaria tai tee mitään. Hän ei siis edes ole älypuhelimella. Lepää vain kuin kissa. Kissat viihtyy hänen ympärillä ja nukkuvat ukon päällä. Se on jotenkin hellyyttävää. Hän ei ole nähnyt muita ihmisiä työelämänsä ulkopuolella kymmeneen vuoteen. Jos kaupassa käy nin menee pimeän aikaan etteii näe naapureita tai muitakaan matkalla kaupalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, miten vanhoja olette, mutta omasta miehestäni olen huomannut, että viidenkympin korvilla kaikenlainen tyytymättömyys ja kärttyisyys alkoi lisääntyä ilman mitään sen ilmeisempää "oikeaa" syytä. Vähän olen siis rivien välistä tulkinnut, että käy vain luonnolle, kun kroppa ei ole enää kuin parikymppisellä, krempoista toipuminen vie aikansa, univajetta ei kestä enää yhtään, kännykkää ei näe selata ilman lukulaseja, urheilutulokset eivät ole aivan ennallaan, kaikki vyötärölle kertyvä tuntuu olevan siellä ikuisesti jäädäkseen, sairausdiagnoosin takia tarvitsee yöpöydälle yllättäen dosetin jne. Ja juu, on ihan sieltä ja syvältä, kun sitä omaa muutosta puretaan - vaikkakin osittan huomaamatta - kiukuttelemalla perheelle tai muulle lähipiirille, ja tästä joudutaan välillä käymään varsin tiukkojakin keskusteluja.
Sen sijaan olen jäävi sanomaan mitään tuosta erakoitumisesta, koska sekä mieheni että minä ollaan juuri sellaisia, että tehdään etätöitä, ei osallistuta työpaikkojen tai oikein muihinkaan rientoihin, kyläillään ehkä pari kertaa vuodessa, ei käydä viihteellä, ja harrastuksetkin ovat joko kotona tai sitten omatoimisesti ulkona (urheilukin yksilölajin parissa) - mutta tämä sopii meille, ja olisi perin erikoista, jos meidän pitäisi jonkun muun mielestä lähteä pois kotoa tekemään jotakin jossakin muualla vain sen takia, että niin kuuluu tehdä. Totta kai eri asia, jos muutos on ollut jotenkin tosi dramaattinen ääripäästä toiseen tai jos siihen liittyy esim. kaiken yhteydenpidon katkaisua joka suuntaan, mutta itsestäni tiedän, että nousisi siilinpiikkipuolustus, jos mies alkaisi "pakottaa" viikottaiseen ohjattuun/yhteisölliseen harrastukseen ihan vain sen takia, että hänen mielestään olen liikaa kotona.
Sinun kannattaisi käydä jossain juttelemassa. Olet vaarassa masentua itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtuuko työstä. Polttaako hän kynttilää molemmista päistä ja on siksi burnoutin partaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vähän mutkat vedetty suoriksi. Voi olla introvertti. Se ärtyneisyys voi johtua muusta, vaikka töistä.
Työt ärsyttää monia ja työttömyys stressaa vielä pahemmin. Rahan takia niitä töitä tehdään ja työttömänä ei ole rahaa. Huonosti on tuokin asia järjestetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies pitkään vain makasi töiden jälkeen ja oli juuri tuollainen mutta ei kiukuellut muille lainkaan tai vaatinut muita pysymään kotona. Ostin hänelle Ouran lahjaksi ja siinä näkyy joka päivä 7h stressiä. Hän ei siis palaudu lainkaan ja nukkuu myös huonosti 4h unia joka yö. Päiväunet ei onnistu, mutta korvaa ne silmät kiinni pötkötyksellä sohvalla. Kuulemma tulehdustilat on niin korkeat ettei saa unta. Ja on laiha kuin mikä, kun ei jaksa syödä tai tehdä syötävää. Lopun ajasta vain makoilee. Työ vie mehut hänestä ja ei pidä edes ruokatuntiakaan tai taukoja.
Minusta se on työnteosta, mutta ei hän voi työttömäksikään alkaa, vaikka haluaisi heittäytyä, koska pelkää että kuolee kohta. Hän myös stressaa eniten lomalla. Leposyke nousee lomalla lepäillessä ja HRV-luvut on olleet vuosia matalat. Kumulatiivinen stressi on katossa ja mies vaikuttaa kuin kissalta sohvalla. Siinä se vain makaa ja hengittää pinnallisesti. Valittaa jatkuvasti väsymystä. Mikään urheilulaji ei tule kuuloonkaan tai kävely, koska työpäivät on niin pitkät hänellä ja ei voi vähentää töitään. Kerran hän tokaisi että odottelee kuolemaa, kun kysyin miksi lojut aina sohvalla loppuillan etkä edes katso telkkaria tai tee mitään. Hän ei siis edes ole älypuhelimella. Lepää vain kuin kissa. Kissat viihtyy hänen ympärillä ja nukkuvat ukon päällä. Se on jotenkin hellyyttävää. Hän ei ole nähnyt muita ihmisiä työelämänsä ulkopuolella kymmeneen vuoteen. Jos kaupassa käy nin menee pimeän aikaan etteii näe naapureita tai muitakaan matkalla kaupalle.
Tuo voi olla ME/CFS! Kannattaa ottaa tosissaan.
Joka tapauksessa miehen pitäisi toipua pacingin avulla. Se sopii tavalliseenkin uupumukseen. Eli pysähdytään kunnolla sille tasolle, mikä on aito toimintakyky. Kun siinä on voimat rakentuneet pohjaksi, porras kerrallaan lisätään toimintaa, mutta ei koskaan niin että se tuntuisi työläältä. Kaikki pitää tehdä niin kevyesti ja vähän, ettei väsy koskaan.
Siis minulla on ME/CFS eikä sitä lääkärissä tajuta diagnosoida kovinkaan helposti. Mutta minäkin tietyssä tilassa jaksan mennä ulos vain yöllä tai kauppaan juuri sulkemisaikaan. Etenkin, jos tila vain pahenee kaikesta levosta huolimatta ja palautuminen eri asioista kestää kohtuuttoman pitkään, on kyseessä ME/CFS:n PEM oire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytä tuo miehelle (ei ap vaan tämä umpiväsyneen vaimo).
Vierailija kirjoitti:
Näytä tuo miehelle (ei ap vaan tämä umpiväsyneen vaimo).
Videolla on siis tämä. Ihmiset eivät parane näistä ikinä vahingossa tai ajan kanssa, kuten vaimona olet huomannut. Mutta paraneminen on mahdollista oikeita asioita tekemällä.
Antti kertoo, miten oireiden keskeltä löytyi suunta takaisin arkeen. Valmennuksen avulla parissa kuukaudessa hän pystyi muuttamaan takaisin omaan kotiinsa ja palaamaan kiinni tavalliseen elämään: näkemään ystäviä, tekemään arjen askareet ja on jatkamassa opintojaan.
Jos haluat ymmärtää paremmin miksi kehosi oireilee, ja miten toipuminen voi alkaa, kuuntele ilmainen koulutus täältä:
Jos haluat keskustella omasta tilanteestasi, voit varata ilmaisen kartoituspuhelun tästä:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On sellainenkin mahdollisuus, että se sosiaalinen ja menevä mies on ollut vähän roolihahmo jonka on omaksunut itsekseen nuorena joko tarkoituksella tai huomaamattaan. Sittemmin se rooli alkoi tuntua vieraalta ja raskaalta ja pahimmassa tapauksessa huomasi koko elämänsä olevan kuin vieraan ihmisen eli sen roolihahmon elämää eikä ollenkaan omannäköistä. Työ (valittu ala) onkin väärä, kaverit on vääränlaisia, kumppanikin on vääränlainen ja koko elämäntapa on vääränlainen. Tietenkään syy tuohon ei ole kenenkään muun vaan itsehän mies on soppansa keittänyt, mutta selittäisi kummasti miksi yhtäkkiä mikään entinen ei kiinnosta yhtään eikä huvita enää mikään muukaan.
Näinhän voi käydä myös toisinpäin, että ikisinkku ja lapseton äkkää nelikymppisenä ettei tosiaan halua elää perheettömänä eikä muutenkaan sitä entisenlaista elämää jonka jotenkin kuvitteli olevan itselle ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aseta vaatimus, että miehen pitää hankkia joku viikottainen harrastus kodin ulkopuolelta. Voit perustella vaatimusta tuolla, että nyt koko perhe kärsii hänen käytöksestään. Ja tilannehan on se, että et halua tuollaista elämää tai parisuhdetta, vaikka et myöskään halua erota.
Todella toksiseksi menee kyllä parisuhde jos puoliso pakottaa harrastukseen.
Eikä mene. Sitten menee vaikeaksi, jos puoliso sanelee, mitä minun pitää mennä harrastamaan. Se ei ole kohtuutonta, että ilmoittaa että olet nyt mökkihöperö ja addiktoitunut koneisiin, ja tilanteen on muututtava, koska molemmat johtavat muiden ihmisten pitämiseen riesana ihan riippumatta siitä, ovatko he sitä.
Tunnistan tuon introvertin etätöitä tekevän miehen ongelman. Elinpiiri kapenee kun työkaverit, ehkä ne ainoat kaverit, jäävät pois. Miehelläni ja ystäväni miehellä aivan sama tilanne. Miehesi ei ole varmaankaan löytänyt uudesta työstä kavereita ja ei viitsi siksi tavata työporukkaa.
Se on kyllä väärin, että hän valittaa sinun menoistasi. Onko teillä perhetuttuja ja sukulaisia joiden kanssa pitää yhteyttä ja kutsua kyläilemään/keksiä yhteistä tekemistä? Sen lisäksi perheelle yhteinen harrastus. Yksinäisyys on huono juttu sillä se saa miehesi voimaan pahoin. Jos työ lähtee alta tilanne pahenee nopeasti kun ei ole mitään millä täyttää vapaa-aikansa.
Saattaa myös olla, että keski-iän testosteronivaje vaikuttaa ja miehesi ei siksi jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuossa muuta voi kuin kertoa tosiasiat ja liikkua itse kuten ennenkin. Ehkä mies jossain vaiheessa herää tilanteeseen tai sitten tulee ero.
Niin:( Näitä molempia olen jo yrittänyt. Olen yrittänyt ihan tosissani patistella miestä esim työpaikan juttuihin, mutta ei vain lähde. Jätti talvella menemättä esimerkiksi työpaikan järjestämälle lasketteluviikonlopulle, vaikka mies oli nuorena tosi kova laskettelemaan. Häneltä jää kaikki kivatkin jutut kokematta, eli minulla tosiaan herännyt huoli nyt ihan syrjäytymisestä.
Aiemmin menin omilla menoillani melko huolettomasti, nykyään en oikein itsekään halua lähteä mihinkään ilman lapsia, kun mies kaataa stressiään ja ahdistustaan lasten niskaan. Aika solmu koko tilanne.
Sä et puhu miehen kanssa vaan miehelle. Miksi et kaivaa miehestäsi ulos tietoa, MIKSI hän ei halua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko trolli aloitus, mutta tunnistan tuossa miehessä hieman itseäni. Itse olin kiusattu yläasteella ja lukiossa tosi hiljainen, ja vain pari tyyppiä jutteli minulle siellä. Intissä olin semmonen outo tyyppi ja AMK, oli siellä lähinnä itseäni hieman vanhempia ystäviä, mutta ne varsinaiset ikätoverini olivat useat aika lailla syrjiviä, joten en katsonut olevani tervetullut opiskelija-bileisiinkään, vaikka pari-muutama kertaa sellaisissa kävin. Edellisissä duuneissa kävin silloin tällöin pikkujouluissa ja sellaisissa, mutta eivät ne olleet sinänsä niin hirveän optimaalisia tapahtumia minulle. Nykyisessä duunissa teen etää ja ei minulla täällä oikein ole kavereita ja ne sosiaaliset piirit on jo muodostettu, joten helposti jää yksin jossain firman tapahtumissa, tai sitten joskus jotain sananvaihtoa jos jonkun kanssa, jos hyvä tuuri käy. Mutta jotenkin tosi vaivalloista ja hankalaa ja tässä maassa muutenkin on jotain todella systemaattisesti pielessä, jos on pienikin epäilys siitä, ettei yksilö kuulu tietynlaiseen "kollektiiviin" tai "hive-mindiin", niin sellaisia yksilöitä vältellään. Aika paljon joutuu maskaamaan, jos haluaa "kuulua" ja se syö energiaa todella paljon. Tuossa mainittiin myös, että mies ei tykkää kavereidensa kanssakaan hengailla. Niinkin voi käydä, että vanhat kaverit osoittautuvat selkäänpuu...k...ttajiksi, toksisiksi ja perusteettomia hierarkioita ryhmän sisällä muodostaviksi ääl..öiksi, jota ainakin omassa kaveripiirissäni on tapahtunut, joten tämmöstäkin voi tosiaan tapahtua ja voi olla myös niin, että olet jonkun kaverin kaveri, mutta hän ei olekaan todellisuudessa sinun kaveri (mieti itse mitä tuo tarkoittaa). Ja sit jos on tottunut hengailemaan tiettyjen tyyppien kanssa ja kohdannut muutoin paljon rejektioita ja huonoja ihmiskokemuksia muutenkin, niin prosentit sosiaaliselle onnistumiselle ovat sen verran matalat, ettei vaan jaksa mennä tapaamaan uusia ihmisiä, sillä hommat eivät ole aienkaan toimineet sujuvasti. Näin se vaan joillakin ihmisillä on. Niin itselläni ainakin. Mutta harrastelen kaikkea mitä itse pystyn, kuntoilua toki myös, ja olen tyytyväinen siihen mitä itse pystyn tekemään. En niinkään kovin tyytyväinen muihin ihmisiin.
Vika ei ole aina muissa ihmisissä.
Tietenkin sinä sanot noin, jos kerran kuulut "heihin". Jotkut eivät kuulu. "He" harrastavat joko aktiivista tai passiivista syrjintää yksilöitä kohtaan. Moni yksilö pyrkii tekemään parhaansa kuuluakseen johonkin yhteisöön, mutta monessa yhteisössä ollaan pahoja yksilöitä kohtaan. Näin ei todellakaan tapahtuisi, jos yksilöitä ei syrjittäisi. Sitten rakennetaan kaikenlaisia syrjinnän vastaisia sääntöjä ja himmeleitä, mutta vain sen takia, jotta voidaan vapauttaa yhteisö vastuusta, koska yhteisöt eivät oikeasti halua parantaa ryhmäkäyttäytymistään, vaan halutaan uskotella ettei mitään ongelmia ole, jottei oikeita toimia jouduttaisi tekemään. Suomessa on todella yleistä vähintäänkin pa...kan puhuminen yksilön selän takana ryhmän toimesta. Yhteistä ryhmissä on kuitenkin juuri tuo, että yksilöä syytetään aina ja ryhmä itse ei suostu ottamaan vastuuta mistään. Helpompi on osoittaa sormellaan yhtä ihmistä, kuin monen ihmisen ottaa vastuuta päätöksistään.
Siis mitäh? Tämä kuulostaa ihan oikean elämän "ihmisjoukot" jankkaukselta. Mitä nämä ryhmät oikeen ovat ja missä?
Melkein jokaisessa yhteisössä on samanlaista haitallista kollektiivista käytöstä. Jos et tajua tätä, niin kuulut varmaan heihin. Tai sitten harrastat sitä samaa alitajuntaisesti, muttet ymmärrä tekeväsi sitä.
Ihmiset eivät ole enkeleitä, ja silti heistä voi keskimäärin pitää. Oletko varma, että olet kalibroinut vaakasi oikein? Sitä paitsi, enkelitkin taitavat olla paremminkin ikävää porukkaa, sellaiseen törmäämisestä seuraa jaakobinpainia ja muuta rätinää myös. Heillähän on kiukkuinen ja vaativa isäntä, jonka asialla juostaan ei kun lennetään.
Todella moni suomalainen tuntuu jäävän aivan keskenkasvuiseksi suhteessa muihin. Ollaan koko ikä kuin linnunpojat, suu ammollaan odotellaan ruokaa tulevaksi. Jos sitä ei tapahdu, säikähdetään eikä ikinä anneta senttiäkään armoa enää kenellekään. Mitä annettavaa itselläsi on muuta kuin kriittinen ja tuomitseva katse? Oletko mielestäsi itse mukava ihminen, josta ei isompaa vikaa löydy?
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon. Siis olen itse tuollainen etänä hommia kotona tekevä. Ihminen tarvitsee sosiaalisia suhteita. Minä käyn vähintään kerran viikossa lounaalla ulkona kävelyllä ja jään iltapäiväksi paikallispubiin turisemaan. Ihan oman mielenterveyden takia. Ja onneksi on kavereita, joita tulee noin kerran kuussa nähtyä.
En tiedä, miten miestäsi auttaisin. Soita sen kavereille ja sano, että tulkaa hakemaan tämä ukko kaljalle?
Sillä ei kai ollut kavereita.
Tässä avauksessa kuitenkin puhutaan miehestä, joka on aiemmin ollut sosiaalinen. Ja ihmisestä, joka on mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia eikä ihmisvihaajasta tai erakosta.