Tutkimus: Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen
Kattavassa kansallisessa rekisteritutkimuksessa tutkijat tarkastelivat kaikkia nuoria, jotka olivat hakeutuneet vuosien 1996–2019 aikana sukupuoliahdistuksen takia HUSin ja TAYSin sukupuoli-identiteettipoliklinikoille.
Nuoret, jotka hakeutuivat sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin toiveenaan päästä korjaushoitoon, olivat tutkimuksen mukaan tarvinneet psykiatrista hoitoa vakaviin mielenterveyden häiriöihin kolme kertaa useammin kuin samanikäiset verrokit.
Kun sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutumisesta oli kulunut vähintään kaksi vuotta, vakavaa psykiatrista sairastavuutta oli neljä kertaa niin usein kuin vertailuväestöllä.
Tampereen yliopiston tiedotteen mukaan vakavat mielenterveyden häiriöt lisääntyivät erityisesti niiden joukossa, jotka olivat saaneet fyysisiä sukupuolenkorjaushoitoja.
Kommentit (1584)
Vierailija kirjoitti:
Voisiko ikädysforia olla tulevaisuudessa iso juttu: Jos tunnet itsesi 20 vuotta nuoremmaksi ja peilikuva ahdistaa, niin voit vaatia ja saat hoitoja ulkonäön muuttamiseen ja saat vielä väestötietorekisteriin vaihtaa syntymävuotesi? Miksi ei samalla syntymäpäivääkin? Ikä on vain ilmoitusasia kuten sukupuoli nyt?
Miksi olis hyvä juttu ja miksi huono? Miten eroaa sukupuolimerkinnästä?
Sukupuolen vaihtamisen kustannusten korvaaminen sijoittuu samaan aikaan, jolloin konservatiiviset arvot ovat olleet nousussa. Se tuskin on sattumaa, on oma mielipiteeni. Biologinen ero ja siihen liittyvä tasa-arvoideologian haastaminen liittyvät samaan kokonaisuuteen. Sekin algoritmin minulle eteen tuoma transnainen, jonka sisältöä katselin, etsi prinsessana prinssiä, hän vain näytti naiseksi pukeutuneelta mieheltä. Täällä palstallakin miehet tuntuvat kaipaavan naiselta miehen roolia eli naisen pitäisi elättää heitä. Tämänkaltaisia dynamiikkoja siis haetaan perinteisten miesten ja naisten roolitusten kautta ja biologiaan vedoten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Genspect is an international gender-critical anti-trans group founded in June 2021 by psychotherapist Stella O'Malley.[1][2][3][4] Genspect opposes gender-affirming care, as well as social and medical transition for transgender people.[5] Genspect opposes allowing transgender people under 25 years old to transition,[6][7][8] and opposes laws that would ban conversion therapy on the basis of gender identity.[9] Genspect also endorses the unproven concept of rapid-onset gender dysphoria (ROGD), which proposes a subclass of gender dysphoria caused by peer influence and social contagion. ROGD has been rejected by major medical organisations due to its lack of evidence and likelihood to cause harm by stigmatizing gender-affirming care.[10][11][12]
Mihin näitä lukuisia uusia termejä oikein tarvitaan? Vaikuttaa siltä, että ihan perinteiseen leimaamiseen eli ne jotka ovat meitä vastaan ja meidän puolellamme.
Mustavalkoinen suhtautumistapa ja vastakkainasettelu tietty ovat yleistyneet kaikissa muissakin asioissa. Mutta minusta se on ihan asiallinen kysymys, että miten naiseus oikein nähdään transideologiassa. Ei liity mitenkään syrjimiseen. Sehän on kaiken keskiössä, jos kerran sukupuolta haluaa vaihtaa, mutta siihen ei kuitenkaan haluta vastata. Miksi?
Ehkä asian kuvaileminen on transihmisille aivan yhtä vaikeaa kuin sinullekin. Heillä on vain sisäinen tietoisuus sukupuolestaan kuten sinullakin. Se ei liity vaatteisiin, harrastuksiin tai mielenkiinnonkohteisiin, vaan yksinkertaisesti on sisäsyntyinen kokemus itsestä.
Tämän rinnalla on myös jonkin verran jonkinlaista kulttuuriin liittyvää sukupuolen moninaisuutta. Se on eri asia kuin biologisesti ohjautuva transsukupuolisuus. Nämä kulttuurisista syistä sukupuolensa eri tavalla kokevat saattavat tosiaan kuvailla kulttuurisia ja normeihin liittyviä tekijöitä kuvatessaan kokemustaan.
Mutta transihmisyys on sisäsyntyistä kuten meidän muidenkin ymmärrys omasta sukupuolestamme. Kerrot ettet itse osaa selittää asiaa, mutta sitten kovasti vaadit muilta vastausta. Se, mikä ehkä on helpoin selittää, on että kehon ja sukupuolen kokemuksen välillä on ristiriita. Tätähän ei muilla kuin transihmisille ole, joten onko ihme, että he osaavat tämän ristiriidan kuvata, mutta sinä et.
En ole kuvannut kokemustani naiseudesta tässä keskustelussa mitenkään, mutta teen sen nyt. Minulle se on biologinen fakta, jonka seurauksena ympäristö vauvaikäisestä alkaen kohtelee minua tietyllä tavalla ja jonka kokemuksia myös biologiset tosiasiat muokkaavat (kokemus sisätilasta, hormonitoiminta ym.). Tällaista kokemusta ei yhdelläkään transnaisella ole. Heillä on kokemus erilaisen pojan elämästä.
Sitten ymmärtäisin, jos puhuttaisiin transnaisen kokemuksesta. Silloin se olisi aivan ymmärrettävää. Sukupuoli kun ei ole vain subjektiivinen tunne ja kokemus, vaan se syntyy vuorovaikutuksen seurauksena ja biologian muovaamana. Esimerkiksi objektisuhteet muovaavat persoonan perusrakenteet.
Transsukupuolisuudelle ei ole olemassa biologista perustaa. Sellaista ei ole löydetty. Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin oma käsitykseni on, että se lähtee objektisuhteista, mutta tuskinpa sitäkään koskaan voidaan tieteellisesti todistaa.
Monilla transihmisille kokemus ja tietoisuus omasta sukupuolesta on ensimmäisiä muistoja, mitä heillä on. Heillä juurikin tuo ympäristön suhtautuminen on ollut ristiriidassa sen kanssa, mikä on heidän oma tietoisuutensa itsestään.
On totta ettei tuollainen kokemus vastaa sellaisen ihmisen kokemusta, joka ei ole transsukupuolinen. Mutta ei se vastaa myöskään transihmisen biologisen sukupuolen "mukaista" kohtelua, koska nämä ihmiset ovat kokeneet syvää ristiriitaa juuri siitä.
On tapauksia pitkältä ajalta, dokumentoituna yli sadankin vuoden takaa, missä vanhemmat ovat kasvattaneet esim. "poikansa tyttönä", koska tämä on aivan pienestä ilmaissut asian olevan niin. On tosiaan mielenkiintoinen kysymys kuka voi kasvaa tyttönä, kun noissa em. tapauksissakin ulkopuoliset eivät ole lasta pojaksi tienneet, vaan olettaneet tytöksi kuten muutkin tytöt.
Me kasvamme varmastikin kaikki aika eri tavalla sukupuoleemme. Siihen vaikuttaa todella paljon ympäristön suhtautuminen. Siksikin meidän on usein vaikeaa ymmärtää toistemme kokemuksia. Yrittää tietysti pitäisi, koska ei vastakkainasettelusta seuraa mitään hyvää.
Oletko itse transsukupuolinen?
Pieni vauva ei kykene kokemaan sukupuoltaan mitenkään, koska hän kasvaa sukupuoleensa liitettyihin merkityksiin vasta paljon myöhemmin, ympäristön toiminnan seurauksena. Objektisuhdeteorian näkökulmasta se että joku kokee olevansa jo taaperoikäisenä vastakkaista sukupuolta, kertoo hänen ympäristöstään eikä hänestä.
Ja siihen ei kukaan meistä voi itse mitenkään vaikuttaa millaisella tavalla objektisuhteet ovat meitä rakentaneet. Ei sukupuolen osalta eikä millään muullakaan tavalla.
Sukupuoli ei kuitenkaan ole samalla tavalla perhekeskeistä ainesta kuin huolenpitoon liittyvä käsitys itsestä ja maailman toimintatavoista, koska jokaisessa ympäristössä sukupuolta jäsentää kaksinapainen järjestelmä. Jota siis transsukupuolisuus ja myös muunsukupuolisuus uusintaa käsitteiden genealogian kannalta. Muunsukupuolisuushan on painokasta vahvistusta siitä miten olennainen konventionaalinen sukupuoli (ulkoisine merkkeineen) on po. henkilölle ollut. Transsukupuolisuudesta puhumattakaan. Elämän onni suorastaan esitetään sen kautta, että saa olla haluamaansa sukupuolta. Tämä keskustelu siis väkisinkin näyttää aika taantumukselliselta tasa-arvofeminismin näkökulmasta (jollainen itse en ole).
Itseäni kiinnostaisi kuvaus siitä transihminen mieltää tavoitesukupuolensa, koska se kertoo paljon näiden käsitteiden moninaisuudesta. Mitään biologiaan liittyvää subjektiivista merkitystä siinä ei voi olla, joten kaikki on muiden (ympäristön) siihen tuottamaa merkitystä. Onko esimerkiksi niin, että työväenluokkainen käsitys miehestä ja naisesta on tyypillinen perinteisine vastakkaisine ja erillisine rooleineen? Miksi transideologia tuli muotiin juuri nyt, kun vastaavanlaisia rooleja kuvastava konservatiivisuuskin? En tiedä onko tehty tutkimuksia transihmisten taustoista, sehän tiedetään, että miesten ja naisten roolit ovat jakautuneempia ja vastakkaisempia malampituloisten ja vähemmän koulutettujen ihmisten parissa. Sellaisessa ympäristössä kasvanut erilainen poika ei välttämättä olisi mitenkään erilainen ympäristössä, missä mies voi olla monenlainen.
En puhunutkaan pienistä vauvoista, vaan ensimmäisistä muistoista. Ja se, että lapsen kokemus itsestään on eri kuin, miten ympäristö häntä kohtelee on aivan päinvastainen tilanne kuin se mitä sinä kuvailet (että ympäristö kohtelisi häntä vastakkaisena sukupuolena tai muutoin aiheuttaisi tämän kokemuksen).
Kiinnostaisi tietää mihin käsityksesi perustuvat, koska ihan tavan perheneuvolan psykologi voisi selittää sinulle, että sukupuolen kokemus on biologisesti ohjautuva. Ympäristö ei siis voi kasvattaa johonkin sukupuoleen. Voi toki yrittää, mutta se ei onnistu.
Minähän juuri selitin miten sukupuolen kokemus on biologian ohjaama, esim. kokemus sisätilasta. Ja tällaista kokemusta ei pojalla voi olla. Mutta kokemus sukupuolesta on muutakin. Ja se muu syntyy objektisuhteiden ja ympäristön kautta. Ikävä kyllä kukaan ei voi elää irrallisena ympäristöstään, ei varsinkaan lapsena, vaan se vaikuttaa aivan kaikkeen. Persoonallisuudenpiirteet ovat pysyviä, mutta suhde niihin syntyy objektisuhteiden muovaamana eli niihin kiinnittyy erilaisia adjektiivien "tarralappuja" jo hyvin varhain siinä vaiheessa, kun alamme puhua. Sukupuoli tulee kuvaan tässä vaiheessa (ja ympäristön käsitykset sukupuolesta).

En itse asiassa ymmärrä yhtäkään lausetta tuossa viimeisessä kappaleessasi, vaikka sitä jo kommentoinkin. Siis ainakaan siitä näkökulmasta, että se selittäisi transihmisen kokemusta. Haluatko siis sanoa, että transihmisiä ei todellisuudessa olekaan? Oma käsityksenihän ei tuo ole ollenkaan. Kyllä minä uskon, että biologiasta huolimatta joku voi kokea olleensa vastakkaista sukupuolta jo taaperoikäisenä - tosin tästä meillä on vain jälkikäteinen todistus, ei tutkittua tietoa.

Turha varmasti jatkaa sun kanssa, kun olet lukinnut kantasi. Mutta transihmisen sukupuoli on myös biologisesti ohjautuva. Siksi mitkään yritykset muuttaa transihmisten sukupuolta terapialla tai kasvatuksella eivät onnistu.

Mutta kun ei minulla ole mitään naiseuden kokemusta. Jos oikein pinnistän niin kuukautisiin liittyi nuorempana ehkä tunne jostain tärkeästä. Vähän kuin salaseura, jossa valmistaudutaan äitiyteen. Selitin mm lapselleni miksi täytyy pitää pikkuhousuissa suojaa, että vauvan kodissa on siivouspäivä, että jos vauva sinne menisi asumaan niin on valmiiksi jo puhdasta eikä likaisia lakanoita pedissä. Ja siinä päästään seuraavaan naisen kokemukseen, siis äitiyteen. Imetys joo, ihokontakti johonkin niin tuttuun ja tutun tuoksuiseen, turvan ja turvan tarjoamisen tunne. Se kun toinen kutsuu äidiksi, tai haparoi kädestä vaistonvaraisesti kiinni kun jännittää. Kolmas liittyy seksiin, siis yhdynnässä koetut tuntemukset läheisyydestä ja täyttymisestä toisen ihmisen kehosta siinä niin liki kuin liki voi päästä. Orgasmi jossa tulee hyvin tietoiseksi kohdustaan ja niistä hormoneista joita mielihyvä alueella tuottaa. Kaikki nuo naiseuden tunteet ovat enemmänkin kehollisia, ei yksikään liity siihen miten minut nähdään tai kohdataan tuolla toreilla ja turuilla. Siihen että takana on tarakka tai edessä karjapuskurit. Saati siihen onko päällä nyt hamonen vai housut, no, korkeintaan niin, että hame on viileämpi ja housut luontevammat.
En siis ymmärrä miten sellaiset erityiset naiseuden tunteet voisi kokea ilman sitä olemassa olevaa fysiologiaa tai hormoneja?

Miksi transnaisella pitäisi olla mitään erityisiä naiseuden tunteita sen ihmeemmin kuin sinullakaan?

Tästähän löytyy jotain karmeita kokeiluja jossa John Money-niminen tyyppi muistaakseni transiutti kirurgisesti toisen kaksosista ja tämä kasvatettiin tyttönä aikuisuuteen. Lopputulos oli että kumpikin sisarus päätyi im:ään parissakymmenissään. Tästä löytyy seikkaperäiset selvitykset, Money on yksi keskeisiä nimiä trans-aatemaailman alkumetreiltä.

Juuri sama kävi minulla mielessä. Olet kuitenkin väärässä siinä, että Money olisi jotenkin merkittävä hahmo "transaatemaailmalle". Päin vastoin Moneyn kokeilut nähdään sairaina ja haitallisina kuten eheytyshoidot transsukupuolisille. Money juurikin todisti epäeettisillä kokeiluillaan, ettei kenenkään sisäsyntyistä kokemusta sukupuolesta voi muuttaa. Lasta ei siis voi "transiuttaa" kuten täällä tykätään sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Genspect is an international gender-critical anti-trans group founded in June 2021 by psychotherapist Stella O'Malley.[1][2][3][4] Genspect opposes gender-affirming care, as well as social and medical transition for transgender people.[5] Genspect opposes allowing transgender people under 25 years old to transition,[6][7][8] and opposes laws that would ban conversion therapy on the basis of gender identity.[9] Genspect also endorses the unproven concept of rapid-onset gender dysphoria (ROGD), which proposes a subclass of gender dysphoria caused by peer influence and social contagion. ROGD has been rejected by major medical organisations due to its lack of evidence and likelihood to cause harm by stigmatizing gender-affirming care.[10][11][12]
Mihin näitä lukuisia uusia termejä oikein tarvitaan? Vaikuttaa siltä, että ihan perinteiseen leimaamiseen eli ne jotka ovat meitä vastaan ja meidän puolellamme.
Mustavalkoinen suhtautumistapa ja vastakkainasettelu tietty ovat yleistyneet kaikissa muissakin asioissa. Mutta minusta se on ihan asiallinen kysymys, että miten naiseus oikein nähdään transideologiassa. Ei liity mitenkään syrjimiseen. Sehän on kaiken keskiössä, jos kerran sukupuolta haluaa vaihtaa, mutta siihen ei kuitenkaan haluta vastata. Miksi?
Ehkä asian kuvaileminen on transihmisille aivan yhtä vaikeaa kuin sinullekin. Heillä on vain sisäinen tietoisuus sukupuolestaan kuten sinullakin. Se ei liity vaatteisiin, harrastuksiin tai mielenkiinnonkohteisiin, vaan yksinkertaisesti on sisäsyntyinen kokemus itsestä.
Tämän rinnalla on myös jonkin verran jonkinlaista kulttuuriin liittyvää sukupuolen moninaisuutta. Se on eri asia kuin biologisesti ohjautuva transsukupuolisuus. Nämä kulttuurisista syistä sukupuolensa eri tavalla kokevat saattavat tosiaan kuvailla kulttuurisia ja normeihin liittyviä tekijöitä kuvatessaan kokemustaan.
Mutta transihmisyys on sisäsyntyistä kuten meidän muidenkin ymmärrys omasta sukupuolestamme. Kerrot ettet itse osaa selittää asiaa, mutta sitten kovasti vaadit muilta vastausta. Se, mikä ehkä on helpoin selittää, on että kehon ja sukupuolen kokemuksen välillä on ristiriita. Tätähän ei muilla kuin transihmisille ole, joten onko ihme, että he osaavat tämän ristiriidan kuvata, mutta sinä et.
Mutta kun ei minulla ole mitään naiseuden kokemusta. Jos oikein pinnistän niin kuukautisiin liittyi nuorempana ehkä tunne jostain tärkeästä. Vähän kuin salaseura, jossa valmistaudutaan äitiyteen. Selitin mm lapselleni miksi täytyy pitää pikkuhousuissa suojaa, että vauvan kodissa on siivouspäivä, että jos vauva sinne menisi asumaan niin on valmiiksi jo puhdasta eikä likaisia lakanoita pedissä. Ja siinä päästään seuraavaan naisen kokemukseen, siis äitiyteen. Imetys joo, ihokontakti johonkin niin tuttuun ja tutun tuoksuiseen, turvan ja turvan tarjoamisen tunne. Se kun toinen kutsuu äidiksi, tai haparoi kädestä vaistonvaraisesti kiinni kun jännittää. Kolmas liittyy seksiin, siis yhdynnässä koetut tuntemukset läheisyydestä ja täyttymisestä toisen ihmisen kehosta siinä niin liki kuin liki voi päästä. Orgasmi jossa tulee hyvin tietoiseksi kohdustaan ja niistä hormoneista joita mielihyvä alueella tuottaa. Kaikki nuo naiseuden tunteet ovat enemmänkin kehollisia, ei yksikään liity siihen miten minut nähdään tai kohdataan tuolla toreilla ja turuilla. Siihen että takana on tarakka tai edessä karjapuskurit. Saati siihen onko päällä nyt hamonen vai housut, no, korkeintaan niin, että hame on viileämpi ja housut luontevammat.
En siis ymmärrä miten sellaiset erityiset naiseuden tunteet voisi kokea ilman sitä olemassa olevaa fysiologiaa tai hormoneja?
Ei voikaan. Mutta kuvitella kyllä voi.
Ilman tätä kuvittelun maailmaa ei ole transideologiaa. Kuvitelmasta voidaan toki käyttää nimitystä olo, tuntemus, kokemus, identiteetti..se on silti kuvitelma/harha.
Erikseen se että esittää toista sukupuolta. Tämähän oli oikei muotifädi feministipiireissä joka liittyi naisten dragiin. Kummasti emme saaneet telkkariin töllötettäväksi dragshowta jossa esiintyjinä olisivat olleet naiset pukeutuneina miehiksi. Miksihän?
No varmaan siksi, jos on valmis leikkauttamaan sukuelimensä ja popsimaan keholle vieraita hormoneja. Tästäkin huolimatta kehon sisällä oleva miehen luuranko muokkaa ihmisen olemuksen sellaiseksi, että miljoonien vuosien evoluution harjaannuttamat silmämme havaitsevat jonkin olevan vialla.
Täytyyhän sille olla jokin syy, että ihminen lähtee tuollaiseen ruljanssin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Genspect is an international gender-critical anti-trans group founded in June 2021 by psychotherapist Stella O'Malley.[1][2][3][4] Genspect opposes gender-affirming care, as well as social and medical transition for transgender people.[5] Genspect opposes allowing transgender people under 25 years old to transition,[6][7][8] and opposes laws that would ban conversion therapy on the basis of gender identity.[9] Genspect also endorses the unproven concept of rapid-onset gender dysphoria (ROGD), which proposes a subclass of gender dysphoria caused by peer influence and social contagion. ROGD has been rejected by major medical organisations due to its lack of evidence and likelihood to cause harm by stigmatizing gender-affirming care.[10][11][12]
Mihin näitä lukuisia uusia termejä oikein tarvitaan? Vaikuttaa siltä, että ihan perinteiseen leimaamiseen eli ne jotka ovat meitä vastaan ja meidän puolellamme.
Mustavalkoinen suhtautumistapa ja vastakkainasettelu tietty ovat yleistyneet kaikissa muissakin asioissa. Mutta minusta se on ihan asiallinen kysymys, että miten naiseus oikein nähdään transideologiassa. Ei liity mitenkään syrjimiseen. Sehän on kaiken keskiössä, jos kerran sukupuolta haluaa vaihtaa, mutta siihen ei kuitenkaan haluta vastata. Miksi?
Ehkä asian kuvaileminen on transihmisille aivan yhtä vaikeaa kuin sinullekin. Heillä on vain sisäinen tietoisuus sukupuolestaan kuten sinullakin. Se ei liity vaatteisiin, harrastuksiin tai mielenkiinnonkohteisiin, vaan yksinkertaisesti on sisäsyntyinen kokemus itsestä.
Tämän rinnalla on myös jonkin verran jonkinlaista kulttuuriin liittyvää sukupuolen moninaisuutta. Se on eri asia kuin biologisesti ohjautuva transsukupuolisuus. Nämä kulttuurisista syistä sukupuolensa eri tavalla kokevat saattavat tosiaan kuvailla kulttuurisia ja normeihin liittyviä tekijöitä kuvatessaan kokemustaan.
Mutta transihmisyys on sisäsyntyistä kuten meidän muidenkin ymmärrys omasta sukupuolestamme. Kerrot ettet itse osaa selittää asiaa, mutta sitten kovasti vaadit muilta vastausta. Se, mikä ehkä on helpoin selittää, on että kehon ja sukupuolen kokemuksen välillä on ristiriita. Tätähän ei muilla kuin transihmisille ole, joten onko ihme, että he osaavat tämän ristiriidan kuvata, mutta sinä et.
En ole kuvannut kokemustani naiseudesta tässä keskustelussa mitenkään, mutta teen sen nyt. Minulle se on biologinen fakta, jonka seurauksena ympäristö vauvaikäisestä alkaen kohtelee minua tietyllä tavalla ja jonka kokemuksia myös biologiset tosiasiat muokkaavat (kokemus sisätilasta, hormonitoiminta ym.). Tällaista kokemusta ei yhdelläkään transnaisella ole. Heillä on kokemus erilaisen pojan elämästä.
Sitten ymmärtäisin, jos puhuttaisiin transnaisen kokemuksesta. Silloin se olisi aivan ymmärrettävää. Sukupuoli kun ei ole vain subjektiivinen tunne ja kokemus, vaan se syntyy vuorovaikutuksen seurauksena ja biologian muovaamana. Esimerkiksi objektisuhteet muovaavat persoonan perusrakenteet.
Transsukupuolisuudelle ei ole olemassa biologista perustaa. Sellaista ei ole löydetty. Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin oma käsitykseni on, että se lähtee objektisuhteista, mutta tuskinpa sitäkään koskaan voidaan tieteellisesti todistaa.
Monilla transihmisille kokemus ja tietoisuus omasta sukupuolesta on ensimmäisiä muistoja, mitä heillä on. Heillä juurikin tuo ympäristön suhtautuminen on ollut ristiriidassa sen kanssa, mikä on heidän oma tietoisuutensa itsestään.
On totta ettei tuollainen kokemus vastaa sellaisen ihmisen kokemusta, joka ei ole transsukupuolinen. Mutta ei se vastaa myöskään transihmisen biologisen sukupuolen "mukaista" kohtelua, koska nämä ihmiset ovat kokeneet syvää ristiriitaa juuri siitä.
On tapauksia pitkältä ajalta, dokumentoituna yli sadankin vuoden takaa, missä vanhemmat ovat kasvattaneet esim. "poikansa tyttönä", koska tämä on aivan pienestä ilmaissut asian olevan niin. On tosiaan mielenkiintoinen kysymys kuka voi kasvaa tyttönä, kun noissa em. tapauksissakin ulkopuoliset eivät ole lasta pojaksi tienneet, vaan olettaneet tytöksi kuten muutkin tytöt.
Me kasvamme varmastikin kaikki aika eri tavalla sukupuoleemme. Siihen vaikuttaa todella paljon ympäristön suhtautuminen. Siksikin meidän on usein vaikeaa ymmärtää toistemme kokemuksia. Yrittää tietysti pitäisi, koska ei vastakkainasettelusta seuraa mitään hyvää.
Oletko itse transsukupuolinen?
Pieni vauva ei kykene kokemaan sukupuoltaan mitenkään, koska hän kasvaa sukupuoleensa liitettyihin merkityksiin vasta paljon myöhemmin, ympäristön toiminnan seurauksena. Objektisuhdeteorian näkökulmasta se että joku kokee olevansa jo taaperoikäisenä vastakkaista sukupuolta, kertoo hänen ympäristöstään eikä hänestä.
Ja siihen ei kukaan meistä voi itse mitenkään vaikuttaa millaisella tavalla objektisuhteet ovat meitä rakentaneet. Ei sukupuolen osalta eikä millään muullakaan tavalla.
Sukupuoli ei kuitenkaan ole samalla tavalla perhekeskeistä ainesta kuin huolenpitoon liittyvä käsitys itsestä ja maailman toimintatavoista, koska jokaisessa ympäristössä sukupuolta jäsentää kaksinapainen järjestelmä. Jota siis transsukupuolisuus ja myös muunsukupuolisuus uusintaa käsitteiden genealogian kannalta. Muunsukupuolisuushan on painokasta vahvistusta siitä miten olennainen konventionaalinen sukupuoli (ulkoisine merkkeineen) on po. henkilölle ollut. Transsukupuolisuudesta puhumattakaan. Elämän onni suorastaan esitetään sen kautta, että saa olla haluamaansa sukupuolta. Tämä keskustelu siis väkisinkin näyttää aika taantumukselliselta tasa-arvofeminismin näkökulmasta (jollainen itse en ole).
Itseäni kiinnostaisi kuvaus siitä transihminen mieltää tavoitesukupuolensa, koska se kertoo paljon näiden käsitteiden moninaisuudesta. Mitään biologiaan liittyvää subjektiivista merkitystä siinä ei voi olla, joten kaikki on muiden (ympäristön) siihen tuottamaa merkitystä. Onko esimerkiksi niin, että työväenluokkainen käsitys miehestä ja naisesta on tyypillinen perinteisine vastakkaisine ja erillisine rooleineen? Miksi transideologia tuli muotiin juuri nyt, kun vastaavanlaisia rooleja kuvastava konservatiivisuuskin? En tiedä onko tehty tutkimuksia transihmisten taustoista, sehän tiedetään, että miesten ja naisten roolit ovat jakautuneempia ja vastakkaisempia malampituloisten ja vähemmän koulutettujen ihmisten parissa. Sellaisessa ympäristössä kasvanut erilainen poika ei välttämättä olisi mitenkään erilainen ympäristössä, missä mies voi olla monenlainen.
En puhunutkaan pienistä vauvoista, vaan ensimmäisistä muistoista. Ja se, että lapsen kokemus itsestään on eri kuin, miten ympäristö häntä kohtelee on aivan päinvastainen tilanne kuin se mitä sinä kuvailet (että ympäristö kohtelisi häntä vastakkaisena sukupuolena tai muutoin aiheuttaisi tämän kokemuksen).
Kiinnostaisi tietää mihin käsityksesi perustuvat, koska ihan tavan perheneuvolan psykologi voisi selittää sinulle, että sukupuolen kokemus on biologisesti ohjautuva. Ympäristö ei siis voi kasvattaa johonkin sukupuoleen. Voi toki yrittää, mutta se ei onnistu.
Minähän juuri selitin miten sukupuolen kokemus on biologian ohjaama, esim. kokemus sisätilasta. Ja tällaista kokemusta ei pojalla voi olla. Mutta kokemus sukupuolesta on muutakin. Ja se muu syntyy objektisuhteiden ja ympäristön kautta. Ikävä kyllä kukaan ei voi elää irrallisena ympäristöstään, ei varsinkaan lapsena, vaan se vaikuttaa aivan kaikkeen. Persoonallisuudenpiirteet ovat pysyviä, mutta suhde niihin syntyy objektisuhteiden muovaamana eli niihin kiinnittyy erilaisia adjektiivien "tarralappuja" jo hyvin varhain siinä vaiheessa, kun alamme puhua. Sukupuoli tulee kuvaan tässä vaiheessa (ja ympäristön käsitykset sukupuolesta).
Turha varmasti jatkaa sun kanssa, kun olet lukinnut kantasi. Mutta transihmisen sukupuoli on myös biologisesti ohjautuva. Siksi mitkään yritykset muuttaa transihmisten sukupuolta terapialla tai kasvatuksella eivät onnistu.
Ei ole. Siihen viitettä antavat tutkimukset sisältävät lukuisia varauksia eikä kukaan pidä transsukupuolisten taipumusta biologiaan pohjautuvana tieteen sisällä. Toki sinä voit uskoa niin, jolloin tosiaan olemme ihan eri keskustelussa.
Aivokuvantamisesta oli puhetta jo skitsofreniatutkimuksesta keskustellessa.
Joo tälläset asiat on ihan persujen horinoita taas. Kaikki muu kun ääriheterous pelottaa. Lapset tarvii rakkautta ja ymmärrystä. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Genspect is an international gender-critical anti-trans group founded in June 2021 by psychotherapist Stella O'Malley.[1][2][3][4] Genspect opposes gender-affirming care, as well as social and medical transition for transgender people.[5] Genspect opposes allowing transgender people under 25 years old to transition,[6][7][8] and opposes laws that would ban conversion therapy on the basis of gender identity.[9] Genspect also endorses the unproven concept of rapid-onset gender dysphoria (ROGD), which proposes a subclass of gender dysphoria caused by peer influence and social contagion. ROGD has been rejected by major medical organisations due to its lack of evidence and likelihood to cause harm by stigmatizing gender-affirming care.[10][11][12]
Mihin näitä lukuisia uusia termejä oikein tarvitaan? Vaikuttaa siltä, että ihan perinteiseen leimaamiseen eli ne jotka ovat meitä vastaan ja meidän puolellamme.
Mustavalkoinen suhtautumistapa ja vastakkainasettelu tietty ovat yleistyneet kaikissa muissakin asioissa. Mutta minusta se on ihan asiallinen kysymys, että miten naiseus oikein nähdään transideologiassa. Ei liity mitenkään syrjimiseen. Sehän on kaiken keskiössä, jos kerran sukupuolta haluaa vaihtaa, mutta siihen ei kuitenkaan haluta vastata. Miksi?
Ehkä asian kuvaileminen on transihmisille aivan yhtä vaikeaa kuin sinullekin. Heillä on vain sisäinen tietoisuus sukupuolestaan kuten sinullakin. Se ei liity vaatteisiin, harrastuksiin tai mielenkiinnonkohteisiin, vaan yksinkertaisesti on sisäsyntyinen kokemus itsestä.
Tämän rinnalla on myös jonkin verran jonkinlaista kulttuuriin liittyvää sukupuolen moninaisuutta. Se on eri asia kuin biologisesti ohjautuva transsukupuolisuus. Nämä kulttuurisista syistä sukupuolensa eri tavalla kokevat saattavat tosiaan kuvailla kulttuurisia ja normeihin liittyviä tekijöitä kuvatessaan kokemustaan.
Mutta transihmisyys on sisäsyntyistä kuten meidän muidenkin ymmärrys omasta sukupuolestamme. Kerrot ettet itse osaa selittää asiaa, mutta sitten kovasti vaadit muilta vastausta. Se, mikä ehkä on helpoin selittää, on että kehon ja sukupuolen kokemuksen välillä on ristiriita. Tätähän ei muilla kuin transihmisille ole, joten onko ihme, että he osaavat tämän ristiriidan kuvata, mutta sinä et.
Mutta kun ei minulla ole mitään naiseuden kokemusta. Jos oikein pinnistän niin kuukautisiin liittyi nuorempana ehkä tunne jostain tärkeästä. Vähän kuin salaseura, jossa valmistaudutaan äitiyteen. Selitin mm lapselleni miksi täytyy pitää pikkuhousuissa suojaa, että vauvan kodissa on siivouspäivä, että jos vauva sinne menisi asumaan niin on valmiiksi jo puhdasta eikä likaisia lakanoita pedissä. Ja siinä päästään seuraavaan naisen kokemukseen, siis äitiyteen. Imetys joo, ihokontakti johonkin niin tuttuun ja tutun tuoksuiseen, turvan ja turvan tarjoamisen tunne. Se kun toinen kutsuu äidiksi, tai haparoi kädestä vaistonvaraisesti kiinni kun jännittää. Kolmas liittyy seksiin, siis yhdynnässä koetut tuntemukset läheisyydestä ja täyttymisestä toisen ihmisen kehosta siinä niin liki kuin liki voi päästä. Orgasmi jossa tulee hyvin tietoiseksi kohdustaan ja niistä hormoneista joita mielihyvä alueella tuottaa. Kaikki nuo naiseuden tunteet ovat enemmänkin kehollisia, ei yksikään liity siihen miten minut nähdään tai kohdataan tuolla toreilla ja turuilla. Siihen että takana on tarakka tai edessä karjapuskurit. Saati siihen onko päällä nyt hamonen vai housut, no, korkeintaan niin, että hame on viileämpi ja housut luontevammat.
En siis ymmärrä miten sellaiset erityiset naiseuden tunteet voisi kokea ilman sitä olemassa olevaa fysiologiaa tai hormoneja?
Miksi transnaisella pitäisi olla mitään erityisiä naiseuden tunteita sen ihmeemmin kuin sinullakaan?
Olen eri, mutta ei heillä pitäisikään olla, mutta on. Se on ainoa selitys transsukupuolen diagnoosissakin; subjektiivinen kokemus väärässä sukupuolessa olemisesta. Siitä ei kuitenkaan osata antaa mitään kuvausta ainakaan tässä keskustelussa. Vain paikkansapitämätön väite siitä, että tuntemus perustuisi biologiaan. Mieheksi syntyneitä naisia ei kuitenkaan ole olemassa ainakaan lääketieteen ja biologian näkökulmasta. Aktivistin näkökulmasta vain.

Siksi, ettei minullakaan ole tarvetta vaihtaa mieheksi vain siksi, että mies katsotaan perinteisesti neutraalimmaksi olennoksi kuin nainen. Jos ei ole sukupuolitunteita, ei ole väliä, missä ruumiissa majailee.
Osalla aikuisista transituneista on tosin parafilia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Genspect is an international gender-critical anti-trans group founded in June 2021 by psychotherapist Stella O'Malley.[1][2][3][4] Genspect opposes gender-affirming care, as well as social and medical transition for transgender people.[5] Genspect opposes allowing transgender people under 25 years old to transition,[6][7][8] and opposes laws that would ban conversion therapy on the basis of gender identity.[9] Genspect also endorses the unproven concept of rapid-onset gender dysphoria (ROGD), which proposes a subclass of gender dysphoria caused by peer influence and social contagion. ROGD has been rejected by major medical organisations due to its lack of evidence and likelihood to cause harm by stigmatizing gender-affirming care.[10][11][12]
Mihin näitä lukuisia uusia termejä oikein tarvitaan? Vaikuttaa siltä, että ihan perinteiseen leimaamiseen eli ne jotka ovat meitä vastaan ja meidän puolellamme.
Mustavalkoinen suhtautumistapa ja vastakkainasettelu tietty ovat yleistyneet kaikissa muissakin asioissa. Mutta minusta se on ihan asiallinen kysymys, että miten naiseus oikein nähdään transideologiassa. Ei liity mitenkään syrjimiseen. Sehän on kaiken keskiössä, jos kerran sukupuolta haluaa vaihtaa, mutta siihen ei kuitenkaan haluta vastata. Miksi?
Ehkä asian kuvaileminen on transihmisille aivan yhtä vaikeaa kuin sinullekin. Heillä on vain sisäinen tietoisuus sukupuolestaan kuten sinullakin. Se ei liity vaatteisiin, harrastuksiin tai mielenkiinnonkohteisiin, vaan yksinkertaisesti on sisäsyntyinen kokemus itsestä.
Tämän rinnalla on myös jonkin verran jonkinlaista kulttuuriin liittyvää sukupuolen moninaisuutta. Se on eri asia kuin biologisesti ohjautuva transsukupuolisuus. Nämä kulttuurisista syistä sukupuolensa eri tavalla kokevat saattavat tosiaan kuvailla kulttuurisia ja normeihin liittyviä tekijöitä kuvatessaan kokemustaan.
Mutta transihmisyys on sisäsyntyistä kuten meidän muidenkin ymmärrys omasta sukupuolestamme. Kerrot ettet itse osaa selittää asiaa, mutta sitten kovasti vaadit muilta vastausta. Se, mikä ehkä on helpoin selittää, on että kehon ja sukupuolen kokemuksen välillä on ristiriita. Tätähän ei muilla kuin transihmisille ole, joten onko ihme, että he osaavat tämän ristiriidan kuvata, mutta sinä et.
En ole kuvannut kokemustani naiseudesta tässä keskustelussa mitenkään, mutta teen sen nyt. Minulle se on biologinen fakta, jonka seurauksena ympäristö vauvaikäisestä alkaen kohtelee minua tietyllä tavalla ja jonka kokemuksia myös biologiset tosiasiat muokkaavat (kokemus sisätilasta, hormonitoiminta ym.). Tällaista kokemusta ei yhdelläkään transnaisella ole. Heillä on kokemus erilaisen pojan elämästä.
Sitten ymmärtäisin, jos puhuttaisiin transnaisen kokemuksesta. Silloin se olisi aivan ymmärrettävää. Sukupuoli kun ei ole vain subjektiivinen tunne ja kokemus, vaan se syntyy vuorovaikutuksen seurauksena ja biologian muovaamana. Esimerkiksi objektisuhteet muovaavat persoonan perusrakenteet.
Transsukupuolisuudelle ei ole olemassa biologista perustaa. Sellaista ei ole löydetty. Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin oma käsitykseni on, että se lähtee objektisuhteista, mutta tuskinpa sitäkään koskaan voidaan tieteellisesti todistaa.
Monilla transihmisille kokemus ja tietoisuus omasta sukupuolesta on ensimmäisiä muistoja, mitä heillä on. Heillä juurikin tuo ympäristön suhtautuminen on ollut ristiriidassa sen kanssa, mikä on heidän oma tietoisuutensa itsestään.
On totta ettei tuollainen kokemus vastaa sellaisen ihmisen kokemusta, joka ei ole transsukupuolinen. Mutta ei se vastaa myöskään transihmisen biologisen sukupuolen "mukaista" kohtelua, koska nämä ihmiset ovat kokeneet syvää ristiriitaa juuri siitä.
On tapauksia pitkältä ajalta, dokumentoituna yli sadankin vuoden takaa, missä vanhemmat ovat kasvattaneet esim. "poikansa tyttönä", koska tämä on aivan pienestä ilmaissut asian olevan niin. On tosiaan mielenkiintoinen kysymys kuka voi kasvaa tyttönä, kun noissa em. tapauksissakin ulkopuoliset eivät ole lasta pojaksi tienneet, vaan olettaneet tytöksi kuten muutkin tytöt.
Me kasvamme varmastikin kaikki aika eri tavalla sukupuoleemme. Siihen vaikuttaa todella paljon ympäristön suhtautuminen. Siksikin meidän on usein vaikeaa ymmärtää toistemme kokemuksia. Yrittää tietysti pitäisi, koska ei vastakkainasettelusta seuraa mitään hyvää.
Oletko itse transsukupuolinen?
Pieni vauva ei kykene kokemaan sukupuoltaan mitenkään, koska hän kasvaa sukupuoleensa liitettyihin merkityksiin vasta paljon myöhemmin, ympäristön toiminnan seurauksena. Objektisuhdeteorian näkökulmasta se että joku kokee olevansa jo taaperoikäisenä vastakkaista sukupuolta, kertoo hänen ympäristöstään eikä hänestä.
Ja siihen ei kukaan meistä voi itse mitenkään vaikuttaa millaisella tavalla objektisuhteet ovat meitä rakentaneet. Ei sukupuolen osalta eikä millään muullakaan tavalla.
Sukupuoli ei kuitenkaan ole samalla tavalla perhekeskeistä ainesta kuin huolenpitoon liittyvä käsitys itsestä ja maailman toimintatavoista, koska jokaisessa ympäristössä sukupuolta jäsentää kaksinapainen järjestelmä. Jota siis transsukupuolisuus ja myös muunsukupuolisuus uusintaa käsitteiden genealogian kannalta. Muunsukupuolisuushan on painokasta vahvistusta siitä miten olennainen konventionaalinen sukupuoli (ulkoisine merkkeineen) on po. henkilölle ollut. Transsukupuolisuudesta puhumattakaan. Elämän onni suorastaan esitetään sen kautta, että saa olla haluamaansa sukupuolta. Tämä keskustelu siis väkisinkin näyttää aika taantumukselliselta tasa-arvofeminismin näkökulmasta (jollainen itse en ole).
Itseäni kiinnostaisi kuvaus siitä transihminen mieltää tavoitesukupuolensa, koska se kertoo paljon näiden käsitteiden moninaisuudesta. Mitään biologiaan liittyvää subjektiivista merkitystä siinä ei voi olla, joten kaikki on muiden (ympäristön) siihen tuottamaa merkitystä. Onko esimerkiksi niin, että työväenluokkainen käsitys miehestä ja naisesta on tyypillinen perinteisine vastakkaisine ja erillisine rooleineen? Miksi transideologia tuli muotiin juuri nyt, kun vastaavanlaisia rooleja kuvastava konservatiivisuuskin? En tiedä onko tehty tutkimuksia transihmisten taustoista, sehän tiedetään, että miesten ja naisten roolit ovat jakautuneempia ja vastakkaisempia malampituloisten ja vähemmän koulutettujen ihmisten parissa. Sellaisessa ympäristössä kasvanut erilainen poika ei välttämättä olisi mitenkään erilainen ympäristössä, missä mies voi olla monenlainen.
En puhunutkaan pienistä vauvoista, vaan ensimmäisistä muistoista. Ja se, että lapsen kokemus itsestään on eri kuin, miten ympäristö häntä kohtelee on aivan päinvastainen tilanne kuin se mitä sinä kuvailet (että ympäristö kohtelisi häntä vastakkaisena sukupuolena tai muutoin aiheuttaisi tämän kokemuksen).
Kiinnostaisi tietää mihin käsityksesi perustuvat, koska ihan tavan perheneuvolan psykologi voisi selittää sinulle, että sukupuolen kokemus on biologisesti ohjautuva. Ympäristö ei siis voi kasvattaa johonkin sukupuoleen. Voi toki yrittää, mutta se ei onnistu.
En itse asiassa ymmärrä yhtäkään lausetta tuossa viimeisessä kappaleessasi, vaikka sitä jo kommentoinkin. Siis ainakaan siitä näkökulmasta, että se selittäisi transihmisen kokemusta. Haluatko siis sanoa, että transihmisiä ei todellisuudessa olekaan? Oma käsityksenihän ei tuo ole ollenkaan. Kyllä minä uskon, että biologiasta huolimatta joku voi kokea olleensa vastakkaista sukupuolta jo taaperoikäisenä - tosin tästä meillä on vain jälkikäteinen todistus, ei tutkittua tietoa.
Tiedän, että et ymmärrä, koska muuten et kirjoittaisi täällä päivästä toiseen esittäen ymmärtämättömiä näkemyksiä transihmisistä.
Viimeinen kappale tarkoittaa, että ketään ei voi kasvattaa toiseen sukupuoleen kuin mitä hän sisäsyntyisesti on. Koskee myös transsukupuolisia. Siksi mikään "eheytys", terapia tai kasvatus ei voi muuttaa heidän sukupuoltaan.

Eli ei tunne itseään naiseksi. Mutta sisäinen kokemus on naisen ja ristiriidassa ulkoiseen peilikuvaan. Selvä juttu, ei siis ollenkaan selvä.
Kuinkahan suurelta osin nämä jakaantuu kahteen pääluokkaan: miehet, joita kiihottaa ajatus yhdynnästä heteromiehen kanssa. Miehet joita kiihottaa laittautua naiseksi ja oma peilikuva naisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Genspect is an international gender-critical anti-trans group founded in June 2021 by psychotherapist Stella O'Malley.[1][2][3][4] Genspect opposes gender-affirming care, as well as social and medical transition for transgender people.[5] Genspect opposes allowing transgender people under 25 years old to transition,[6][7][8] and opposes laws that would ban conversion therapy on the basis of gender identity.[9] Genspect also endorses the unproven concept of rapid-onset gender dysphoria (ROGD), which proposes a subclass of gender dysphoria caused by peer influence and social contagion. ROGD has been rejected by major medical organisations due to its lack of evidence and likelihood to cause harm by stigmatizing gender-affirming care.[10][11][12]
Mihin näitä lukuisia uusia termejä oikein tarvitaan? Vaikuttaa siltä, että ihan perinteiseen leimaamiseen eli ne jotka ovat meitä vastaan ja meidän puolellamme.
Mustavalkoinen suhtautumistapa ja vastakkainasettelu tietty ovat yleistyneet kaikissa muissakin asioissa. Mutta minusta se on ihan asiallinen kysymys, että miten naiseus oikein nähdään transideologiassa. Ei liity mitenkään syrjimiseen. Sehän on kaiken keskiössä, jos kerran sukupuolta haluaa vaihtaa, mutta siihen ei kuitenkaan haluta vastata. Miksi?
Ehkä asian kuvaileminen on transihmisille aivan yhtä vaikeaa kuin sinullekin. Heillä on vain sisäinen tietoisuus sukupuolestaan kuten sinullakin. Se ei liity vaatteisiin, harrastuksiin tai mielenkiinnonkohteisiin, vaan yksinkertaisesti on sisäsyntyinen kokemus itsestä.
Tämän rinnalla on myös jonkin verran jonkinlaista kulttuuriin liittyvää sukupuolen moninaisuutta. Se on eri asia kuin biologisesti ohjautuva transsukupuolisuus. Nämä kulttuurisista syistä sukupuolensa eri tavalla kokevat saattavat tosiaan kuvailla kulttuurisia ja normeihin liittyviä tekijöitä kuvatessaan kokemustaan.
Mutta transihmisyys on sisäsyntyistä kuten meidän muidenkin ymmärrys omasta sukupuolestamme. Kerrot ettet itse osaa selittää asiaa, mutta sitten kovasti vaadit muilta vastausta. Se, mikä ehkä on helpoin selittää, on että kehon ja sukupuolen kokemuksen välillä on ristiriita. Tätähän ei muilla kuin transihmisille ole, joten onko ihme, että he osaavat tämän ristiriidan kuvata, mutta sinä et.
Mutta kun ei minulla ole mitään naiseuden kokemusta. Jos oikein pinnistän niin kuukautisiin liittyi nuorempana ehkä tunne jostain tärkeästä. Vähän kuin salaseura, jossa valmistaudutaan äitiyteen. Selitin mm lapselleni miksi täytyy pitää pikkuhousuissa suojaa, että vauvan kodissa on siivouspäivä, että jos vauva sinne menisi asumaan niin on valmiiksi jo puhdasta eikä likaisia lakanoita pedissä. Ja siinä päästään seuraavaan naisen kokemukseen, siis äitiyteen. Imetys joo, ihokontakti johonkin niin tuttuun ja tutun tuoksuiseen, turvan ja turvan tarjoamisen tunne. Se kun toinen kutsuu äidiksi, tai haparoi kädestä vaistonvaraisesti kiinni kun jännittää. Kolmas liittyy seksiin, siis yhdynnässä koetut tuntemukset läheisyydestä ja täyttymisestä toisen ihmisen kehosta siinä niin liki kuin liki voi päästä. Orgasmi jossa tulee hyvin tietoiseksi kohdustaan ja niistä hormoneista joita mielihyvä alueella tuottaa. Kaikki nuo naiseuden tunteet ovat enemmänkin kehollisia, ei yksikään liity siihen miten minut nähdään tai kohdataan tuolla toreilla ja turuilla. Siihen että takana on tarakka tai edessä karjapuskurit. Saati siihen onko päällä nyt hamonen vai housut, no, korkeintaan niin, että hame on viileämpi ja housut luontevammat.
En siis ymmärrä miten sellaiset erityiset naiseuden tunteet voisi kokea ilman sitä olemassa olevaa fysiologiaa tai hormoneja?
Miksi transnaisella pitäisi olla mitään erityisiä naiseuden tunteita sen ihmeemmin kuin sinullakaan?
Olen eri, mutta ei heillä pitäisikään olla, mutta on. Se on ainoa selitys transsukupuolen diagnoosissakin; subjektiivinen kokemus väärässä sukupuolessa olemisesta. Siitä ei kuitenkaan osata antaa mitään kuvausta ainakaan tässä keskustelussa. Vain paikkansapitämätön väite siitä, että tuntemus perustuisi biologiaan. Mieheksi syntyneitä naisia ei kuitenkaan ole olemassa ainakaan lääketieteen ja biologian näkökulmasta. Aktivistin näkökulmasta vain.
Jos vaatimus sille, että saat transdiagnoosin (ja sen myötä hoitoja) on se, että kuvailet "tuntemuksiasi" naiseudesta tai mieheydestä, eiköhän transihmisten sitten ole pakko vaikka väkisin kuvailla "tuntemuksia", vaikka eivät edes osaisi ihmeemmin kuvailla niitä, kuten et sinäkään.
Ei sinullakaan ole todisteita, ettei transsukupuolisuus pohjautuisi biologiaan. Enemmän biologisesta taustasta on viitteitä kuin siitä, ettei sellaista ei olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Genspect is an international gender-critical anti-trans group founded in June 2021 by psychotherapist Stella O'Malley.[1][2][3][4] Genspect opposes gender-affirming care, as well as social and medical transition for transgender people.[5] Genspect opposes allowing transgender people under 25 years old to transition,[6][7][8] and opposes laws that would ban conversion therapy on the basis of gender identity.[9] Genspect also endorses the unproven concept of rapid-onset gender dysphoria (ROGD), which proposes a subclass of gender dysphoria caused by peer influence and social contagion. ROGD has been rejected by major medical organisations due to its lack of evidence and likelihood to cause harm by stigmatizing gender-affirming care.[10][11][12]
Mihin näitä lukuisia uusia termejä oikein tarvitaan? Vaikuttaa siltä, että ihan perinteiseen leimaamiseen eli ne jotka ovat meitä vastaan ja meidän puolellamme.
Mustavalkoinen suhtautumistapa ja vastakkainasettelu tietty ovat yleistyneet kaikissa muissakin asioissa. Mutta minusta se on ihan asiallinen kysymys, että miten naiseus oikein nähdään transideologiassa. Ei liity mitenkään syrjimiseen. Sehän on kaiken keskiössä, jos kerran sukupuolta haluaa vaihtaa, mutta siihen ei kuitenkaan haluta vastata. Miksi?
Ehkä asian kuvaileminen on transihmisille aivan yhtä vaikeaa kuin sinullekin. Heillä on vain sisäinen tietoisuus sukupuolestaan kuten sinullakin. Se ei liity vaatteisiin, harrastuksiin tai mielenkiinnonkohteisiin, vaan yksinkertaisesti on sisäsyntyinen kokemus itsestä.
Tämän rinnalla on myös jonkin verran jonkinlaista kulttuuriin liittyvää sukupuolen moninaisuutta. Se on eri asia kuin biologisesti ohjautuva transsukupuolisuus. Nämä kulttuurisista syistä sukupuolensa eri tavalla kokevat saattavat tosiaan kuvailla kulttuurisia ja normeihin liittyviä tekijöitä kuvatessaan kokemustaan.
Mutta transihmisyys on sisäsyntyistä kuten meidän muidenkin ymmärrys omasta sukupuolestamme. Kerrot ettet itse osaa selittää asiaa, mutta sitten kovasti vaadit muilta vastausta. Se, mikä ehkä on helpoin selittää, on että kehon ja sukupuolen kokemuksen välillä on ristiriita. Tätähän ei muilla kuin transihmisille ole, joten onko ihme, että he osaavat tämän ristiriidan kuvata, mutta sinä et.
En ole kuvannut kokemustani naiseudesta tässä keskustelussa mitenkään, mutta teen sen nyt. Minulle se on biologinen fakta, jonka seurauksena ympäristö vauvaikäisestä alkaen kohtelee minua tietyllä tavalla ja jonka kokemuksia myös biologiset tosiasiat muokkaavat (kokemus sisätilasta, hormonitoiminta ym.). Tällaista kokemusta ei yhdelläkään transnaisella ole. Heillä on kokemus erilaisen pojan elämästä.
Sitten ymmärtäisin, jos puhuttaisiin transnaisen kokemuksesta. Silloin se olisi aivan ymmärrettävää. Sukupuoli kun ei ole vain subjektiivinen tunne ja kokemus, vaan se syntyy vuorovaikutuksen seurauksena ja biologian muovaamana. Esimerkiksi objektisuhteet muovaavat persoonan perusrakenteet.
Transsukupuolisuudelle ei ole olemassa biologista perustaa. Sellaista ei ole löydetty. Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin oma käsitykseni on, että se lähtee objektisuhteista, mutta tuskinpa sitäkään koskaan voidaan tieteellisesti todistaa.
Monilla transihmisille kokemus ja tietoisuus omasta sukupuolesta on ensimmäisiä muistoja, mitä heillä on. Heillä juurikin tuo ympäristön suhtautuminen on ollut ristiriidassa sen kanssa, mikä on heidän oma tietoisuutensa itsestään.
On totta ettei tuollainen kokemus vastaa sellaisen ihmisen kokemusta, joka ei ole transsukupuolinen. Mutta ei se vastaa myöskään transihmisen biologisen sukupuolen "mukaista" kohtelua, koska nämä ihmiset ovat kokeneet syvää ristiriitaa juuri siitä.
On tapauksia pitkältä ajalta, dokumentoituna yli sadankin vuoden takaa, missä vanhemmat ovat kasvattaneet esim. "poikansa tyttönä", koska tämä on aivan pienestä ilmaissut asian olevan niin. On tosiaan mielenkiintoinen kysymys kuka voi kasvaa tyttönä, kun noissa em. tapauksissakin ulkopuoliset eivät ole lasta pojaksi tienneet, vaan olettaneet tytöksi kuten muutkin tytöt.
Me kasvamme varmastikin kaikki aika eri tavalla sukupuoleemme. Siihen vaikuttaa todella paljon ympäristön suhtautuminen. Siksikin meidän on usein vaikeaa ymmärtää toistemme kokemuksia. Yrittää tietysti pitäisi, koska ei vastakkainasettelusta seuraa mitään hyvää.
Oletko itse transsukupuolinen?
Pieni vauva ei kykene kokemaan sukupuoltaan mitenkään, koska hän kasvaa sukupuoleensa liitettyihin merkityksiin vasta paljon myöhemmin, ympäristön toiminnan seurauksena. Objektisuhdeteorian näkökulmasta se että joku kokee olevansa jo taaperoikäisenä vastakkaista sukupuolta, kertoo hänen ympäristöstään eikä hänestä.
Ja siihen ei kukaan meistä voi itse mitenkään vaikuttaa millaisella tavalla objektisuhteet ovat meitä rakentaneet. Ei sukupuolen osalta eikä millään muullakaan tavalla.
Sukupuoli ei kuitenkaan ole samalla tavalla perhekeskeistä ainesta kuin huolenpitoon liittyvä käsitys itsestä ja maailman toimintatavoista, koska jokaisessa ympäristössä sukupuolta jäsentää kaksinapainen järjestelmä. Jota siis transsukupuolisuus ja myös muunsukupuolisuus uusintaa käsitteiden genealogian kannalta. Muunsukupuolisuushan on painokasta vahvistusta siitä miten olennainen konventionaalinen sukupuoli (ulkoisine merkkeineen) on po. henkilölle ollut. Transsukupuolisuudesta puhumattakaan. Elämän onni suorastaan esitetään sen kautta, että saa olla haluamaansa sukupuolta. Tämä keskustelu siis väkisinkin näyttää aika taantumukselliselta tasa-arvofeminismin näkökulmasta (jollainen itse en ole).
Itseäni kiinnostaisi kuvaus siitä transihminen mieltää tavoitesukupuolensa, koska se kertoo paljon näiden käsitteiden moninaisuudesta. Mitään biologiaan liittyvää subjektiivista merkitystä siinä ei voi olla, joten kaikki on muiden (ympäristön) siihen tuottamaa merkitystä. Onko esimerkiksi niin, että työväenluokkainen käsitys miehestä ja naisesta on tyypillinen perinteisine vastakkaisine ja erillisine rooleineen? Miksi transideologia tuli muotiin juuri nyt, kun vastaavanlaisia rooleja kuvastava konservatiivisuuskin? En tiedä onko tehty tutkimuksia transihmisten taustoista, sehän tiedetään, että miesten ja naisten roolit ovat jakautuneempia ja vastakkaisempia malampituloisten ja vähemmän koulutettujen ihmisten parissa. Sellaisessa ympäristössä kasvanut erilainen poika ei välttämättä olisi mitenkään erilainen ympäristössä, missä mies voi olla monenlainen.
En puhunutkaan pienistä vauvoista, vaan ensimmäisistä muistoista. Ja se, että lapsen kokemus itsestään on eri kuin, miten ympäristö häntä kohtelee on aivan päinvastainen tilanne kuin se mitä sinä kuvailet (että ympäristö kohtelisi häntä vastakkaisena sukupuolena tai muutoin aiheuttaisi tämän kokemuksen).
Kiinnostaisi tietää mihin käsityksesi perustuvat, koska ihan tavan perheneuvolan psykologi voisi selittää sinulle, että sukupuolen kokemus on biologisesti ohjautuva. Ympäristö ei siis voi kasvattaa johonkin sukupuoleen. Voi toki yrittää, mutta se ei onnistu.
En itse asiassa ymmärrä yhtäkään lausetta tuossa viimeisessä kappaleessasi, vaikka sitä jo kommentoinkin. Siis ainakaan siitä näkökulmasta, että se selittäisi transihmisen kokemusta. Haluatko siis sanoa, että transihmisiä ei todellisuudessa olekaan? Oma käsityksenihän ei tuo ole ollenkaan. Kyllä minä uskon, että biologiasta huolimatta joku voi kokea olleensa vastakkaista sukupuolta jo taaperoikäisenä - tosin tästä meillä on vain jälkikäteinen todistus, ei tutkittua tietoa.
Tiedän, että et ymmärrä, koska muuten et kirjoittaisi täällä päivästä toiseen esittäen ymmärtämättömiä näkemyksiä transihmisistä.
Viimeinen kappale tarkoittaa, että ketään ei voi kasvattaa toiseen sukupuoleen kuin mitä hän sisäsyntyisesti on. Koskee myös transsukupuolisia. Siksi mikään "eheytys", terapia tai kasvatus ei voi muuttaa heidän sukupuoltaan.
Olemme täysin samaa mieltä viimeisestä kappaleesta. Objektisuhteet muokkaavat persoonallisuutta varsin pysyvästi. Eikä transihmistä tarvitse muuttaa miksikään.
Mikä sinut saa keskustelemaan aiheesta päivästä toiseen ja ymmärtämään transihmisiä muita paremmin? Kenties ymmärrät heitä paremmin kuin he itse, psykiatrian tai lääketieteen näkökulmasta puhumattakaan, kun esität aivan omaa teoriaasi transsukupuolisuudesta? Juuri sinä kaikista maailman ihmisistä tiedät totuuden, jota eivät monet asiaa tutkineet asiantuntijatkaan eivät väitä tietävänsä? Kuulostaa hieman suuruudenhullulta. Itse olen koko ajan erottanut keskustelussa sen mikä on minun mielipiteeni ja mistä on olemassa tutkittua tietoa. Eli väitteeni objektisuhteiden merkityksestä on oma mielipiteeni sen perusteella mitä objektisuhteista tiedän. Minulla on siihen aika pitkä koulutus ja kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Joo tälläset asiat on ihan persujen horinoita taas. Kaikki muu kun ääriheterous pelottaa. Lapset tarvii rakkautta ja ymmärrystä. Piste.
Just se kun tässä ei ole heterojen pelosta kysymys. Tällä ei pysty ketään ajattelevaa lyömään queer- tai transruotuun. Näkee heti halpamaisen kiristämisen läpi.
Se mikä saattaa jo pelottaa on se että tosiasioilla ei ole yhtäkkiä mitään väliä. Että joku voi satuilla ja valehdella korkeillakin paikoilla suut silmät täyteen ja jos et usko, sinut leimataan pahaksi ja karkoitettavaksi. Saa kai tuollaista helvetillistä painajaista vähän pelätä?