Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus

Ei vaan (mahdollisesti) erillaiset arvomaailmat. Aplla ei kyse ole yhdestä harrastuksesta, vaan myös elintavoista ja arvoista terveyden, ravinnon, hyvinvoinnin ja liikunnan suhteen, miten haluaa, tai ei halua, pitää huolta itsestään. 

Ei kyllä se, onko esim. ylipainoa ole mikään arvomaailmakysymys, vaan paljon monimutkaisempi ja riippuu monesta asiasta, niin nykytilanteesta kuin henkilöhistoriasta. 

Sen sijaan nämä ovat  Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava luonteenpiirteitä, jotka nojaavat nimenomaan arvomaailmaan.

Sekin on juurikin arvomaailmaan liittyvä kysymys, kumpaa arvostaa enemmän: sitäkö, että toinen on kaikkea edellä sanottua ja paljon  paljon muuta vaiko sitä, että toinen liikkuu ja syö samalla tavalla kuin itse tekee. Arvostaako siis enemmän ihmisen hyvää arvomaailmaa vaiko sitä, että hän pitää itsensä tikissä.

Mutta ap selvästi haluaa seurakseen yhtä kovakuntoisen ihmisen harrastamaan liikuntaa, joten semmoista sitten vain hakemaan. Hän itsekin sanoo, että yhtä sopivan luonteista tuskin löytää, mutta jos se liikkuminen painaa enemmän, kai sitä voi sitten tehdä vähän huonomminkin yhteensopivan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ap on loistoesimerkki tyytyjästä.

Ööh, ennemmin vaatijasta. Meillä on sama liikunnallisuusero, mutta vaimo on se, joka ei hirveästi liiku. Oishan se ihan kiva, jos liikkuisi, mutta ei mitään sen suurempaa merkitystä. Ei kuitenkaan olla koko ajan kuin paita ja pe*se ja tuskin muutenkaan liikuttaisiin yhdessä makuukamarin lisäksi kuin silloin tällöin rauhallisilla kävely- tai pyörälenkeillä. Jo lähtökohtaisesti eri sukupuolet liikkuu niin eri tavalla, että en näe oikein iloa siitä, että heteropareilla urheiluharrastuksetkin olisi yhteiset. Omissa urheiluharrastuksissa miehiä ja naisia ei edes voi laittaa treenaamaan keskenään, tai sitten ei ole miehen näkökulmasta kyse edes urheilusta, vaan kevyestä höntsäilystä.

Jos on oman elämänsä järjestellyt niin, että yhteistä aikaa ei oikeasti ole kuin mahdollisesti liikuntaharrastusten parissa, niin se on sitten toinen homma. Uutta kumppania kehiin vaan, mutta muistaa sitten tehdä heti selväksi, että muuta ei ole tarjolla, niin ei tule pettymyksiä puolin tai toisin. Tai sitten sinkkuilua ja kissan ostoon.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miten saa ajan haaskattua niin, että kumppanille ei muutenkin olisi aikaa. Olen kuitenkin jo 50v mies, lähes puolet elämästä ollut sama vaimo, jonka kanssa kasvatettu neljä lasta, siinä ohessa ainakin palkan perusteella vaativat työt/yrittäjyydet, harrastukset, koirat, mökin ja talon ylläpidot, matkailut ja muutenkin aktiivista elämää. Aina on aikaa löytynyt parisuhteelle. En ole kumppania kaivannut treeneihin mukaan. Näinkin sen voi tehdä, mutta kukaan ei toki pakota.

Olin vastaavassa tilanteessa. Alkuun käytiin kävelyillä yhdessä. Ajan myötä kaikki liikkuminen vaihtui tekemiseen missä ei tarvinnut liikkua oikeastaan yhtään. Itse olin tosi liikunnallinen ja mies reilusti ylipainoinen. Suhde kesti muutaman vuoden, mutta loppui hiipuen. Jälkikäteen mietittynä luulen että hän alkuhuumassa yritti esittää että tykkää kävellä ja ehkä yrittikin tykätä liikkumisesta. Mutta todella runsas ylipaino rasittaa kroppaa ja ei jalat kestäneet, eikä hän nauttinut liikkumisesta.

Itse ehkä toivoin että olin löytänyt samanhenkisiä miehen joka yrittää tehdä elämäntaparenonttia. Vähän häiritsi että miksi jatkoi tosi epäterveellistä syömistä vaikka kroppa alkoi pettää. ( oikeasti ylipainoinen). Ja miten hän kuvitteli että suhde toimii kun toinen oli tosi liikunnallinen ja söi tosi tarkkaan ( ehkä vähän liiankin) ja hänen omat mieltymykset oli rasvainen ruoka ja fyysisen aktiivisuuden välttely. Kyllä se alkoi vaikuttaa kun minusta tuntui että vapaa-ajalla en voinut tehdä itselle mieluisia asioita. Ja vapaata ei ole älyttömästi kuitenkaan. Piti alkaa valita nähdäänkö vai pidätkö kiinni omasta terveydesta ja menen liikkumaan. Alkoi harmittaa paikoillaan olo kun itse olisin halunnut liikkua.

Joka tapauksessa ei toiminut pidemmän päälle. Kumpikaan ei voi esittää olevansa muuta kuin on.

Ei hän tule muuttumaan. Voin sen sanoa entisenä sohvaperunana. En liikkunut ennen ollenkaan, yhtään, metriäkään, ellei ollut pakko. Jossain vaiheessa, taisi olla korona-aikana, ryhdyin käymään kävelyllä ja sitä teen yhä vaihtelevasti. Joskus pyöräilen. Miesystäväni liikkuu sen sijaan paljon. Pyöräilee töihin kesät, talvet, käy salilla ja lenkillä. Joskus menemme yhdessä, mutta harvoin. Meidän ero on siinä, että hän nauttii liikunnasta, minä en. Minulle se on suoritus, jonka hoidan pois alta päästäkseni mieluisampiin puuhiin. Mieluisammat puuhat eivät sisällä liikuntaa. 

Jos asia on aloittajalle tärkeä, niin en suosittele suhteen jatkamista. Siitä tulee vain paha mieli lopulta kummallekin. 

Aika harva mies vaatii naista jakamaan harrastuksensa, koska ei ole valmis itsekään aina siihen, siis osallistumaan naisen harrastukseen. Jos totta puhutaan, näitä innokkaita, hoikkia liikkujanaisia on aika pieni vähemmistö. Suurin osa on ihan tavallisia, liikkuvat normisti, eikä harrastukset eivät ole mitään huippu-urheilua. 

Ja suurin osa pariskunnista ajattelee, että se on ihan ok. Itselläni ei ole mitään yhteistä harrastuskavereideni kanssa, yhdelläkään ei ole sellainen luonne, että kiinnostuisin yrittämään edes syvempää ystävyyttä, saati parisuhdetta, vaikka treeneissä, tapahtumissa ja harrastusmatkoilla ihan hauskaa onkin.

Kyllä parisuhde vaatii enemmän kuin kiinnostuksen johonkin harrastukseen.

Mun mieheni on entinen kilpaurheilija, joka nykyään harrastaa lajiaan ultramatkoilla, joten on ihan alusta asti ollut selvää, ettei koskaan harrasteta liikuntaa yhdessä ja usein syödäänkin erikseen, kun toisella on dieetti- tai muu valmistautumiskausi ja itselle eivät maistu grammavaaka-annokset parin tunnin välein. Ja huvittavaa kyllä, se on juuri mies, joka varsinkin talvikaudella on se sohvaperuna ja herkkujakin syö enemmän kuin minä. Parisuhteeseen ei ole vaikuttanut suuntaan tai toiseen, ja mun mielestäni on vain hyvä, että molemmilla on omia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita.

Sekin on juurikin arvomaailmaan liittyvä kysymys, kumpaa arvostaa enemmän: sitäkö, että toinen on kaikkea edellä sanottua ja paljon  paljon muuta vaiko sitä, että toinen liikkuu ja syö samalla tavalla kuin itse tekee. Arvostaako siis enemmän ihmisen hyvää arvomaailmaa vaiko sitä, että hän pitää itsensä tikissä.

Eihän nämä ole mitenkään poissulkevia? :D ihminen voi olla sinun mainitsemat : Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava JA pitää huolta terveydestään. 

Kyllä mä näen, että liikunnan harrastaminen, terveellinen syöminen ja oman terveyden vaaliminen on nimenomaan myös arvo. 
 

Teen aina aamulenkkini yksin, ja päiväkin alkaa näin mukavasti kahvin jälkeen.  Haluan kävellä omissa ajatuksissani ja se tekee terveydellekin hyvää.  En jaksaisi istua sohvalla jököttävän miehen seurana vain kommentoimassa uutisia tai säätä.  Tämä ei tykkää lenkkeillä ja eikä jaksa paljon kävelläkään, puhumattakaan hiihtämisestä tai kuntoilusta.  

Iltaisin jumppaan tai joogaan, kun mies menee hyvin aikaisin nukkumaan.  Meitä ei liikuntapuoli yhdistä mitenkään.  Olen se aktiivinen osapuoli ja touhuan jotakin koko ajan, mies on kokonaan toista maata. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita? 

Jos vuorokauden tunnit meinaa käydä vähiin ja toisen kanssa tykkää viettää aikaa niin ehkä siksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita? 

Jos vuorokauden tunnit meinaa käydä vähiin ja toisen kanssa tykkää viettää aikaa niin ehkä siksi?

No varmaan vielä jokin peruslenkkeily käy yhdessäolosta, mutta aika vaikea nähdä kilpailusuoritusta parisuhteen yhteisenä aikana?

Liikuntaa ei kyllä voi verrata vaikka johonkin kutomiseen ja autojen rassailuun, koska urheilu vaikuttaa niin merkittävästi terveyteen, ettei siitä voi puhua tarpeeksi. Se parantaa ja ennaltaehkäisee valtavan liudan sairauksia.

En ymmärrä miten tämä ei olisi arvomaailmaa jos ei halua huolehtia omasta terveydestä? Liikuntaa ei voi korvata edes sillä, että on normaalipainoinen. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämpää liikunta on.

Yleensähän se on toisin päin. Eli miehellä on jotakin vaatimattoman tason lihaksikkuutta (moni yllättyisi kun näkisi mieskropan, jota ei ole treenattu MITENKÄÄN) mutta naisella ei yhtään mitään. Tätähän pidetään aivan normaalina, että mies "ei saa olla mikään vinkuheinä" mutta nainen voi olla täysin liikkumaton, kunhan on hoikka. Miehillä on armeijasta jäänyt joku perustason "vähän pitää yrittää ainakin" mutta monet naiset on nykyään täysin vieraantunut fyysisestä minästään.

Suurin osa suomalaisista on rapakuntoisia lössyköitä yhdessä. Kuntotasot on ennätysalhaalla. Pariskunnat joissa molemmat turpoavat pikkuhiljaa ovat myös yleisiä. Tämä on yksi suhteita eniten tuhovia asioita, kun vain toinen turpoaa. Ihmiset kasvaa eri suuntiin (kirjaimellisesti, toinen rasvoittuu, toinen alkaa kerätä lihasta)

AP voisi ottaa kissan pöydälle, tyyliin "pidän sinusta, mutta sun täytyy alkaa liikunnallisemmaksi, jos haluat että homma jatkuu". Sitten jos ei ymmärrä, ukko vaihtoon. Mutta hänelle pitäisi antaa mahdollisuus tehdä muutos. Jos hän ei tiedä miksi jätit hänet, se ei ole reilua. Sano mieluummin suoraan. Ei hän ole telepaatikko. Hän ei ehkä tajua miten tärkeästä asiasta on sinulle kyse. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, todennäköisesti hän ei ole valmis muutokseen. Mutta voi ollakin! Muutokset ovat mahdollisia, pysyvätkin muutokset. Minäkin aloitin himoliikumaan vasta armeijassa, liikuntakärpäsen purema oli elinikäinen. Se kuitenkin vaatii sen pureman, miksi se ei sitten voisi tulla AP:n uhkauksesta jättää. Kyllä hän jälkeen päin saattaisi tajuta, mikä hölmö on ollut ennen kun ei liikkunut, ja kiittää että patistist hänet liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita? 

Aika usein ihmiset haluavat kumppanin, jonka kanssa on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja joka yleisesti ottaen on samanhenkinen itsen kanssa. Aika harvalle riittää yhdistäväsi tekijäksi seksi ja heterous.

On minulla ja miehelläni yhteisiäkin mielenkiinnon kohteita ja samanhenkisyyttäkin. Olemme kuitenkin erilaisia ja tykkäämme harrastaa eri juttuja. Toki joitain asioita teemme yhdessä, mutta ei ole ongelma harrastaa erikseen. En tiedä miksi jollekulle on ongelma harrastaa yksin. 

Välttämättä ei ole ongelma harrastaa yksin,mutta siitä voi tulla ongelma ,jos harrastus vie jomman kumman usein  pois  kotoa ja yhteistä aikaa ei juuri jää.

Jos ei tästä aloituksesta muuta jää käteen niin se, että ne jotka liikkuvat aktiivisesti ja säännöllisesti, vaikka vain kävellen päivittäin, pyrkivät elämään terveellisesti ja pitämään huolta itsestään ja terveydestään, pitävät sitä arvona. Muut taas eivät. He eivät näe tälle mitään arvoa. 

Parisuhteessa erillaiset arvomaailmat johtaa herkästi eroon ajan kanssa. Kyse ei ole siitä, mikä on laji tai asia, mitä tehdään, tai ei tehdä, vaan juurikin siitä, mitä kumppanit pitävät arvona. Ihan turhaa saivartelua, että toinen rassaa (yksin) autoja kun toinen on (yksin) lenkillä, jos näitä ei kumppanit osaa toisissaan arvostaa. 

Näkemyserot tässä asiassa ovat suhteen tuhoavia!

Itse olen lihaksikas mies, naturaalibodannut vuosikausia. Syön hyvin kurinalaisesti, salilla olen 5x60 minuuttia viikossa. Ex-tyttöystäväni tykkäsi tästä aluksi. Huom. aluksi! Hän rakasti hipelöidä kroppaani, pyykkilautavatsaani ja suonikkaita hauiksiani, leveää selkääni. Minäkin pidin hänen ulkonäöstä, luontaisesti aika hyvä peppu, kauniit kasvot, hoikka. Mutta EI liikkunut käytännössä ollenkaan! Poislukien koiran ulkoiluttaminen.

Myöhemmin ongelmia alkoi ilmetä. Ruokaa laittaesa tuli riitoja. Minä halusin syödä salaattia ja broileria, jotka maustoin hyvin. Rakastan salaattia. Hänen mielestään salaattini olivat tympeitä. Hänen mielestän herkkuja olivat kakut, leivokset, rasvaiset grilliruoat ja vastaavat. Sipsejä ja karkkeja piti aina olla. Mä inhoan sipsejä ja karkkeja, koska ne tuhoaa mun kovan työn tulokset. Olen aika ehdoton. En syö kakkua edes juhlissa. Siitä tuli riitaa.

Hän jäi sohvalla haisemaan, kun yritin houkutella mukaan treeneihin. Katsomaan jotain aivotonta tosi-TV:tä. Aloin pikku hiljaa ärsyyntyä siihen.

Kun kerroin millaisen enkan olin tehnyt salilla (innoissani) niin hän oli että "Jaa?" sohvan pohjalta ynähtäen. Ei hän ymmärtänyt edes mistä puhuin, tai termejä mitä käytin jos halusin puhua saliharrastuksesta.

Mun hikisiä treenivaatteita ei olisi saanut olla missään kuivumassa. Niistä tuli napinaa. Muutimme yhteen aika pian, ja tämä osoittautui virheeksi aika pian. Ruoanlaitto, pyykkäys, yhteinen ajankäyttö.

Olisin halunnut venytellä ja hieroa kipeitä paikkoja yhdessä ja vuorotellen. Mutta hänelleä ei ollut mitään kipeitä paikkoja, koska ei rasittanut itseään mitenkään.

Sitten aloin tajuta että ei se hänen kroppa nyt niin mahtava olekaan. Hän lihoi viitisen kiloa vielä, ei paljon. Mutta ei ollut alunperinkään. Ihan kiva perse, mutta ei kenenkään naisen perse ole TODELLA hyvä jos ei käy tekemässä kyykkyjä salilla. Se ei luontaisesti yksinkertaisesti ole mahdollista, koska perse on itseasiassa lihasta. Ei pelkkää rasvaa. Pelkästä rasvasta muodostuva perse on muodoltaan erilainen. Persemiehenä tää alkoi ottaa mua aivoon.

Lopulta tuli ero. Nykyään seurustelen fitness-typyn kanssa, ja on niin mahtavaa kun voi laittaa salaatteja yhdessä, venytellä yhdessä, treenata yhdessä, suihkutella treenin jälkeen yhdessä, innostua toisen ennätyksistä. On oma tsemppari. Molemmat on ylpeitä kropastaan, pitää huolta temppelistään. Toista ja itseä varten. 

Se on niin iso arvokysymys, itseasiassa yksi keskeisistä arvokysymyksistä. Tässä asiassa on pakko olla samalla sivulla. Olen tajunnut että useat "kauniit naiset" jotka eivät juuri liiku, eivät ole kovin hääppöisiä. He saattavat ajatella että heidän kroppansa on joku "Jumalan lahja miehille", vaikka eivät ole tehneet yhtään kyykkyä elämässään. Ei se ole totta, ne kropat eivät ole hyviä, vaikkei olisikaan lihava. Se liikkumattoman ihmisen asenne ja kroppa on vain sellainen, ettei se inspiroi mua. Haluan että naisellakin on lihaksia, myös yläkropassa hieman. Jalat ja perse on tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Sekin on juurikin arvomaailmaan liittyvä kysymys, kumpaa arvostaa enemmän: sitäkö, että toinen on kaikkea edellä sanottua ja paljon  paljon muuta vaiko sitä, että toinen liikkuu ja syö samalla tavalla kuin itse tekee. Arvostaako siis enemmän ihmisen hyvää arvomaailmaa vaiko sitä, että hän pitää itsensä tikissä.

 

 

Eihän nämä ole mitenkään poissulkevia? :D ihminen voi olla sinun mainitsemat : Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava JA pitää huolta terveydestään. 

Kyllä mä näen, että liikunnan harrastaminen, terveellinen syöminen ja oman terveyden vaaliminen on nimenomaan myös arvo. 
 

No nyt kuitenkin ap puntaroi juuri sitä, mitkä arvot painavat eniten: sekö, että miehellä on luonteessaan paljon hyviä piirteitä, jotka ovat osoituksia arvovalinnoista, vaiko tämä yksittäinen arvo, eli pitää huolta terveydestään. Toisaalta välttämättä liikunnan harrastaminen tai hyvin syöminenkään ei mitenkään takaa sitä, että terveyttä vaalitaan, sillä suorituskeskeinen elämä ei aina ole sitä mt-puolta parhaiten edistävää.

Syyksi hän kuitenkin painavampana esitti, että he eivät voi yhdessä harrastaa liikuntaa, koska se olisi miehen tahdissa suoritettavaa.

Itse ajattelen, että jos toinen oikeasti on kaikkea edellä mainittua, hänen kanssaan voisi suorittaakin liikuntaa, vaikka oma tahti olisikin kovempi. Pidän siis aika kovana arvomaailmana semmoista, että jokin yksittäinen asia, jolla varmasti on erilaisia taustatekijöitä, ohittaa kaikki luonteessa olevat hyvät piirteet. Mies kuitenkin on aikuinen ihminen, joka tekee valintoja omasta puolestaan ja itselleen. 

AP voisi ottaa kissan pöydälle, tyyliin "pidän sinusta, mutta sun täytyy alkaa liikunnallisemmaksi, jos haluat että homma jatkuu".

Nämä ovat deittailuvaiheessa ja vielä etäsuhteessa. Eiköhän semmoinen akka, joka tuommoisia ukaaseja tulisi latelemaan lähtisi tervepäiseltä mieheltä ihan siinä kiertoon ilman homman todellakaan jatkumista.

Toisaalta tässä taitaa olla niin, että äänessä onkin aika usein ne, kellä ei ole kokemusta pitkästä parisuhteesta, vaan vasta haetaan sitä ihannekumppania, josta löytyy ihan kaikki rastitut ominaisuudet. Tai ollaan toisella (tai kolmannella) kierroksella aiempien pettymyksien korvausta hakemassa.

Kun vaan ei haluta oppia, että jokainen on oma yksilönsä ja jos parisuhteesta hyvän haluaa, se pitää hyväksyä ihan ensimmäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Näkemyserot tässä asiassa ovat suhteen tuhoavia!

 

Itse olen lihaksikas mies, naturaalibodannut vuosikausia. Syön hyvin kurinalaisesti, salilla olen 5x60 minuuttia viikossa. Ex-tyttöystäväni tykkäsi tästä aluksi. Huom. aluksi! Hän rakasti hipelöidä kroppaani, pyykkilautavatsaani ja suonikkaita hauiksiani, leveää selkääni. Minäkin pidin hänen ulkonäöstä, luontaisesti aika hyvä peppu, kauniit kasvot, hoikka. Mutta EI liikkunut käytännössä ollenkaan! Poislukien koiran ulkoiluttaminen.

Myöhemmin ongelmia alkoi ilmetä. Ruokaa laittaesa tuli riitoja. Minä halusin syödä salaattia ja broileria, jotka maustoin hyvin. Rakastan salaattia. Hänen mielestään salaattini olivat tympeitä. Hänen mielestän herkkuja olivat kakut, leivokset, rasvaiset grilliruoat ja vastaavat. Sipsejä ja karkkeja piti aina olla. Mä inhoan sipsejä ja karkkeja, koska ne tuhoaa mun kovan työn tulokset. Olen aika ehdoton. En syö kakkua edes juhlissa. Siitä tuli riitaa.

Hän jäi sohvalla haisemaan, kun yritin houkutella mukaan treeneihin. Katsomaan jotain aivotonta tosi-TV:tä. Aloin pikku hiljaa ärsyyntyä siihen.

Kun kerroin millaisen enkan olin tehnyt salilla (innoissani) niin hän oli että "Jaa?" sohvan pohjalta ynähtäen. Ei hän ymmärtänyt edes mistä puhuin, tai termejä mitä käytin jos halusin puhua saliharrastuksesta.

Mun hikisiä treenivaatteita ei olisi saanut olla missään kuivumassa. Niistä tuli napinaa. Muutimme yhteen aika pian, ja tämä osoittautui virheeksi aika pian. Ruoanlaitto, pyykkäys, yhteinen ajankäyttö.

Olisin halunnut venytellä ja hieroa kipeitä paikkoja yhdessä ja vuorotellen. Mutta hänelleä ei ollut mitään kipeitä paikkoja, koska ei rasittanut itseään mitenkään.

Sitten aloin tajuta että ei se hänen kroppa nyt niin mahtava olekaan. Hän lihoi viitisen kiloa vielä, ei paljon. Mutta ei ollut alunperinkään. Ihan kiva perse, mutta ei kenenkään naisen perse ole TODELLA hyvä jos ei käy tekemässä kyykkyjä salilla. Se ei luontaisesti yksinkertaisesti ole mahdollista, koska perse on itseasiassa lihasta. Ei pelkkää rasvaa. Pelkästä rasvasta muodostuva perse on muodoltaan erilainen. Persemiehenä tää alkoi ottaa mua aivoon.

Lopulta tuli ero. Nykyään seurustelen fitness-typyn kanssa, ja on niin mahtavaa kun voi laittaa salaatteja yhdessä, venytellä yhdessä, treenata yhdessä, suihkutella treenin jälkeen yhdessä, innostua toisen ennätyksistä. On oma tsemppari. Molemmat on ylpeitä kropastaan, pitää huolta temppelistään. Toista ja itseä varten. 

Se on niin iso arvokysymys, itseasiassa yksi keskeisistä arvokysymyksistä. Tässä asiassa on pakko olla samalla sivulla. Olen tajunnut että useat "kauniit naiset" jotka eivät juuri liiku, eivät ole kovin hääppöisiä. He saattavat ajatella että heidän kroppansa on joku "Jumalan lahja miehille", vaikka eivät ole tehneet yhtään kyykkyä elämässään. Ei se ole totta, ne kropat eivät ole hyviä, vaikkei olisikaan lihava. Se liikkumattoman ihmisen asenne ja kroppa on vain sellainen, ettei se inspiroi mua. Haluan että naisellakin on lihaksia, myös yläkropassa hieman. Jalat ja perse on tärkein.

Tämä on hyvä esimerkki, miksi tavallisten "käyn joskus vähän lenkillä" -naisten ei kannattaisi haaveilla lihaksikkaasta sixpack-miehestä. Ellei itsekin ole fitness-nainen, jonka pakaroilla voi murskata pähkinöitä. Sen on oltava yhteinen elämänfilosofia, nämä ihmiset ovat omaa lajiaan jotka kuuluvat yhteen. Tavikset älkööt vaivautuko.

Jos haluat "high value" -miehen, parasta sitten olla itsekin "high value". Se on stressaavaa elämää. 

Olen aina liikkunut ulkona, mutta ikinä en ole mitään urheilulajia harrastanut. Mieheni taas ei ole ikinä tottunut liikkumaan, lapsena käveli kouluun ja siinä se. On se jossain määrin välillä meitä rajoittanut. Esimerkiksi mökillä mies haluaa olla sisällä, kun itselle taas luontevinta on olla ulkona. Kesäisin on kiva käydä ihan vaan kävelemässä rauhakseen ihan siksi ettei sisällä sohvalla ole mielestäni juurikaan tekemistä. Pitäisi kai käsitöitä tms alkaa harrastamaan. Siitä ollaan sentään samaa mieltä, että yhdessä  voidaan olla vaikkei samaa asiaa tehtäisi, kunhan ollaan läsnä ja tavoitettavissa. Arkisin ja viikonloppuisin meille sopii, että käyn yksin tekemässä sen tunnin kävelylenkin tai jumpassa. Pidemmillä lomilla voi tulla kurja olo kun on selkeästi erilaiset ajatukset miten vietetään aikaa. Vaikka nyt pääsiäisenä halusin käydä pidemmällä lenkillä, kun oli pitemmät vapaat. Oli hieman kurjaa tehdä se retkeily yksin, miehestä taas en tiedä oliko hänellä mikä fiilis. Olisin valmis tekemään vaikka vain kilometrin kävelyn parkkikselta johonkin laavulle, mutta miehestä sekin on typerää. Joko pitää urheilla kunnolla tai ei ollenkaan, ja häntä se urheilu ei kiinnosta alkujaan niin sitten hän ei liiku. Ollaan kokeiltu sulkkista ym ihan höntsäilymielessä, ja vaikka hauskaakin on ollut ja naurettu kentällä mahat kippurassa pelitoilailuille, ei se miestäni montaa kertaa kiinnosta.