Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.
Kommentit (301)
Kiva projekti. Koska oppisitte kunnioittamaan sitä itse valitsemaanne kumppania sellaisena kuin hän on?
Kannattaa valita sellainen kumppani josta voi valittaa netissä, tästä neuvosta moni on ottanut vaarin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos itse treenaa ja pitää kropan kondiksessa niin vaikeahan sitä on katsella kun toinen päästää itsensä lässähtämään ja rapakuntoon. Se on jotenkin lapsellista aikuiselta. Joo tiedän, "dieettikulttuuri" ja "fatfobia" on "toksisia" koska ne vaatii itsekuria, hikoilua ja välillä epämukavuuden sietämistä.
Vierailija kirjoitti:
Heh, ainahan sitä menettää monta hyvää tyyppiä alkaessaan parisuhteeseen jonkun kanssa. En teistä muista tiedä, mutta ainakaan mä en tunne kaikkia maailman miehiä, että osaisi valkata niistä kaikista sen parhaimman.
Olen eri, mutta luulen, että pointti oli, että jos pitää kiinni jääräpäisesti jostain yhdestä ominaisuudesta, kuten liikunnallisuus, voi menettää tyypin, joka itse asiassa sopisi itselle paremmin, vaikka tämä yksi ominaisuus ei niin vallalla olekaan.
Olen samaa mieltä. Jos itse olisin pitänyt kiinni esim. siitä, että mies lukee kirjoja, en olisi tänään ihanan mieheni kanssa. Häntä ei lukeminen kiinnosta juuri tippaakaan, mutta kaikki muut arvot, kuten elämänkatsomus ja luonne ovatkin sitten täysin kohdallaan. Oli kuitenkin aika, jolloin en voinut kuvitellakaan, että mistään tulisi mitään tyypin kanssa, joka ei suhtaudu lukemiseen yhtä intohimoisesti kuin minä.
Minun ajatukseni oli, että lukematon ihminen ei muutenkaan ole kiinnostunut mistään syvällisemmästä tai maailmasta yleensä. Väärässä olin.
Ihan yhtä hyvin se normisti arjessa liikkuva voi olla terveempi kuin säännöllisesti itsensä piippuun vetävä ja sitä paitsi usein onkin. Kaikilla "liikkuvilla" ihmisillä jotka tunnen on jotain hajalla tai muuten kremppaa.
Tämän aloituksen aihe on liikunta, siksi puhutaan siitä, eikä täällä ole kukaan väittänyt, että se olisi ainoa asia, johon kumppanissa kiinnostuu, tai ei kiinnostu.
Parin erillaiset arvot on merkittävä syy eroihin, miksi edes lähteä suhteeseen tyypin, jolla on selkeästi eri arvot, kuin itsellä, kanssa? Onko järjevämpää lopettaa heti, vai vasta, kun on jo lapsia ja sitten todetaankin, että ollaan liian erillaisia.
Siinä kohtaa kun vasta tapaillaan, tutustutaan toiseen ja hänen elämäänsä. Joskus onnistaa, joskus ei. Mihin te kuvittelette näiden lyhyeksi jääneiden tapailusuhteiden päättyvän? Varmaan isolla osaa ihmisistä on näistä kokemuksista, aika harva päätyy ekan seurustelukumppanin kanssa pitkään liittoon (itse muuten kuulun tähän porukkaan).
Jos kumppanin millään ominaisuudella ei ole väliä, sitähän voi ottaa kumppanikseen kenet vaan, eikö? Mutta jos on, niin se sulkee pois osan ihmisistä. Kummin haluatte? Kuka määrää, mikä on se ominaisuus (tai useampi), joita toivoo tai ei toivo kumppanillaan olevan?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Aika usein ihmiset haluavat kumppanin, jonka kanssa on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja joka yleisesti ottaen on samanhenkinen itsen kanssa. Aika harvalle riittää yhdistäväsi tekijäksi seksi ja heterous.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Toki voi olla, saa olla ja kiva jos on yhteisiäkin harrastuksia. Ihmettelinkin vain sitä, miksi joidenkin mielestä harrastukset tulisi olla yhteisiä.
Toinen harrastaa xtremelajia ja toinen neuloo, toinen rassaa autoja ja toinen ratsastaa jnejne, voisi olla useille kynnys innostua tekemään juuri samaa mikä toista kiinnostaa. Erilaisuus suhteissa on usein myös hyvä asia, kunhan tietyt arvot tai suunta elämässä kohtaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Aika usein ihmiset haluavat kumppanin, jonka kanssa on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja joka yleisesti ottaen on samanhenkinen itsen kanssa. Aika harvalle riittää yhdistäväsi tekijäksi seksi ja heterous.
On minulla ja miehelläni yhteisiäkin mielenkiinnon kohteita ja samanhenkisyyttäkin. Olemme kuitenkin erilaisia ja tykkäämme harrastaa eri juttuja. Toki joitain asioita teemme yhdessä, mutta ei ole ongelma harrastaa erikseen. En tiedä miksi jollekulle on ongelma harrastaa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Niin no en kyllä olisi suhteessa esim. miehen kanssa joka vaatisi minua katsomaan kauhuelokuvia koska itse pitää niistä. Olen itse taiteellinen ja se on myös osa identiteettiäni ja intohimo, en silti vaadi miestäni opettelemaan soittamaan jne. Osaan harrastaa yksin ja muiden seurassa, mies harrastaa muuta. Toki on mukavaa joskus keskustella näistäkin aiheista. Ja kyllä välillä liikumme yhdessä ja puuhaamme ulkona asioita yms, vietämme aikaa paljon yhdessä mutta myös erikseen niiden harrastusten parissa. Tuntuu että ihmiset on jotain jokotai-tyyppejä, joko kaikki tehtävä yhdessä tai ei mitään, ihan kun ei mitään välimaastoa olisi. Aloittajan ongelma taisi olla se, että mies ei halua harrastaa samaa kuin aloittaja.
tse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Minua ei kiinnosta, mitä puoliso tekee, vaan mitä hän on. Eli minkälainen ihminen, harrastaa saa mitä lystää. Tuo luettelo mitä aloittaja laittoi on juuri sitä, mitä itsekin kumppanissa aikoinaan hain.
Harrastuksissa vietän n. 4 -6 t per viikko. Puolison kanssa yhteistä on arjen jakaminen, jutteleminen erilaisista asioista, puutarhassa puuhastelu, kävelylenkeillä käyminen, tulevaisuuden suunnittelu, matkustelu, sukulaisten ja ystävien tapaaminen, ai niin seksi, huolien jakaminen ja iloitseminen onnistumisista.
Harrastukset olivat minulla jo ennen kuin tapasimme, samoin kumppanilla omansa. Meitä yhdistää todellakin muutkin asiat kuin kuin joku juoksulenkillä tai salilla käynti. Mieluummin kyllä luopuisin harrastuksistani kuin puolisostani, jos sellainen valitettava pakkovalinta tulisi eteen.
Harrastuskavereistani tunnen vain yhden hieman paremmin, muut ovat satunnaisia tuttavuuksia, joiden kanssa yhteydenpito liittyy vain harrastukseen. Mitenkään meitä ei ole yhdistänyt samat kiinnostuksenkohteet vuosien varrella, enkä keksi, mitä heidän kanssa muualla sitten olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
No tässä tapauksessa kyllä ei oikein olekaan muuta mahdollisuutta kuin yrittää löytää joku sieltä harrastuspiireistä. Se kaventaa tarjontaa, mutta jos joku harrastus haukkaa suurimman osan elämästä, sitä elää ja hengittää, niin eihän siihen muunlaiset ihmiset sitten sovi.
Tekee palveluksen kyllä, jos ei edes yritä ketään muuta vääntää sinne ikioman elämän isoon intohimoon mukaan.
Miksi ihmiset, jotka haluavat jonkun mukaansa harrastuksiinsa eivät sitten alun perin ala deittailemaan ja pariutumaan ihmisten kanssa siellä harrastuksessa? Koska eihän tuossa ole mitään järkeä, toivotaan yhdessä tekemistä oman harrastuksen parissa ihmisiltä, jotka ei sitä ollenkaan harrasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Niin no en kyllä olisi suhteessa esim. miehen kanssa joka vaatisi minua katsomaan kauhuelokuvia koska itse pitää niistä. Olen itse taiteellinen ja se on myös osa identiteettiäni ja intohimo, en silti vaadi miestäni opettelemaan soittamaan jne. Osaan harrastaa yksin ja muiden seurassa, mies harrastaa muuta. Toki on mukavaa joskus keskustella näistäkin aiheista. Ja kyllä välillä liikumme yhdessä ja puuhaamme ulkona asioita yms, vietämme aikaa paljon yhdessä mutta myös erikseen niiden harrastusten parissa. Tuntuu että ihmiset on jotain jokotai-tyyppejä, joko kaikki tehtävä yhdessä tai ei mitään, ihan kun ei mitään välimaastoa olisi. Aloittajan ongelma taisi olla se, että mies ei halua harrastaa samaa kuin aloittaja.
Ei vaan (mahdollisesti) erillaiset arvomaailmat. Aplla ei kyse ole yhdestä harrastuksesta, vaan myös elintavoista ja arvoista terveyden, ravinnon, hyvinvoinnin ja liikunnan suhteen, miten haluaa, tai ei halua, pitää huolta itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, ainahan sitä menettää monta hyvää tyyppiä alkaessaan parisuhteeseen jonkun kanssa. En teistä muista tiedä, mutta ainakaan mä en tunne kaikkia maailman miehiä, että osaisi valkata niistä kaikista sen parhaimman.
Olen eri, mutta luulen, että pointti oli, että jos pitää kiinni jääräpäisesti jostain yhdestä ominaisuudesta, kuten liikunnallisuus, voi menettää tyypin, joka itse asiassa sopisi itselle paremmin, vaikka tämä yksi ominaisuus ei niin vallalla olekaan.
Olen samaa mieltä. Jos itse olisin pitänyt kiinni esim. siitä, että mies lukee kirjoja, en olisi tänään ihanan mieheni kanssa. Häntä ei lukeminen kiinnosta juuri tippaakaan, mutta kaikki muut arvot, kuten elämänkatsomus ja luonne ovatkin sitten täysin kohdallaan. Oli kuitenkin aika, jolloin en voinut kuvitellakaan, että mistään tulisi mitään tyypin kanssa, joka ei suhtaudu lukemiseen yhtä intohimoisesti kuin minä.
Minun ajatukseni oli, että lukematon ihminen ei muutenkaan ole kiinnostunut mistään syvällisemmästä tai maailmasta yleensä. Väärässä olin.
Ihan yhtä hyvin se normisti arjessa liikkuva voi olla terveempi kuin säännöllisesti itsensä piippuun vetävä ja sitä paitsi usein onkin. Kaikilla "liikkuvilla" ihmisillä jotka tunnen on jotain hajalla tai muuten kremppaa.
Tämän aloituksen aihe on liikunta, siksi puhutaan siitä, eikä täällä ole kukaan väittänyt, että se olisi ainoa asia, johon kumppanissa kiinnostuu, tai ei kiinnostu.
Parin erillaiset arvot on merkittävä syy eroihin, miksi edes lähteä suhteeseen tyypin, jolla on selkeästi eri arvot, kuin itsellä, kanssa? Onko järjevämpää lopettaa heti, vai vasta, kun on jo lapsia ja sitten todetaankin, että ollaan liian erillaisia.
Siinä kohtaa kun vasta tapaillaan, tutustutaan toiseen ja hänen elämäänsä. Joskus onnistaa, joskus ei. Mihin te kuvittelette näiden lyhyeksi jääneiden tapailusuhteiden päättyvän? Varmaan isolla osaa ihmisistä on näistä kokemuksista, aika harva päätyy ekan seurustelukumppanin kanssa pitkään liittoon (itse muuten kuulun tähän porukkaan).
Jos kumppanin millään ominaisuudella ei ole väliä, sitähän voi ottaa kumppanikseen kenet vaan, eikö? Mutta jos on, niin se sulkee pois osan ihmisistä. Kummin haluatte? Kuka määrää, mikä on se ominaisuus (tai useampi), joita toivoo tai ei toivo kumppanillaan olevan?
Toivominen pn eri asia kuin ehdottomat vaatimukset. Ehdoton ihminen ei pitkää parisuhdetta löydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Mitä jos hurahtaa 10 v yhdessäolon jälkeen jonkun genren elokuviin ja toinen ei hurahdakan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Aika usein ihmiset haluavat kumppanin, jonka kanssa on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja joka yleisesti ottaen on samanhenkinen itsen kanssa. Aika harvalle riittää yhdistäväsi tekijäksi seksi ja heterous.
Ööh. Jos nainen harrastaa vaikkapa virkkausta ja balettia niin aika selvää että miehellä on omat harrastukset. Nämä miehet jotka etsivät tinderissä urheilullista, seikkailullista narttupiskiä hänen koiralaumansa neljänneksi jäseneksi antavat itsestään lähinnä aivovammaisen kuvan. Mies ei ole selvästikään käsittänyt mitä "nainen" tarkoittaa ja ymmärtää hatarasti ihmisyyttäkin, kun rakentaa perheensä kirjaimellisista eläimistä.
Ja näitä reikäpäitä löytyy jokaisesta tuloluokasta. Aivan uskomatonta touhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Niin no en kyllä olisi suhteessa esim. miehen kanssa joka vaatisi minua katsomaan kauhuelokuvia koska itse pitää niistä. Olen itse taiteellinen ja se on myös osa identiteettiäni ja intohimo, en silti vaadi miestäni opettelemaan soittamaan jne. Osaan harrastaa yksin ja muiden seurassa, mies harrastaa muuta. Toki on mukavaa joskus keskustella näistäkin aiheista. Ja kyllä välillä liikumme yhdessä ja puuhaamme ulkona asioita yms, vietämme aikaa paljon yhdessä mutta myös erikseen niiden harrastusten parissa. Tuntuu että ihmiset on jotain jokotai-tyyppejä, joko kaikki tehtävä yhdessä tai ei mitään, ihan kun ei mitään välimaastoa olisi. Aloittajan ongelma taisi olla se, että mies ei halua harrastaa samaa kuin aloittaja.
Ei vaan (mahdollisesti) erillaiset arvomaailmat. Aplla ei kyse ole yhdestä harrastuksesta, vaan myös elintavoista ja arvoista terveyden, ravinnon, hyvinvoinnin ja liikunnan suhteen, miten haluaa, tai ei halua, pitää huolta itsestään.
Joo joo. Ja minulle virkkaus on arvomaailma, sillä arvostan seesteisyyttä, hiljaisuutta ja pidättyneisyyttä.
Vain absoluuttinen i diootti voi väsätä mieltymyksestä tällaista hubrista. Liikunta on jossain määrin välttämättömyys, sillä pitää päästä sängystä kylpyhuoneeseen ja jääkaapille, mutta siihen se nykypäivänä jääkin. Se on sitten ihan täysin makuasia kuinka kivikautista elämää haluaa larpata ja tarkoituksella stressata kehoaan ja mieltään jollain urheilulla ja sekopäisillä suoritteilla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset, jotka haluavat jonkun mukaansa harrastuksiinsa eivät sitten alun perin ala deittailemaan ja pariutumaan ihmisten kanssa siellä harrastuksessa? Koska eihän tuossa ole mitään järkeä, toivotaan yhdessä tekemistä oman harrastuksen parissa ihmisiltä, jotka ei sitä ollenkaan harrasta.
Juuri näin. Ja kun harrastetaan niiden koirien kanssa kinttupolkuja, niin sitten mennään tinderiin etsimään kinttupolkunarttua joka olisi ihminen. Halojata halloo, ne puukkoa kantavat muijjjjat ovat jo sielä kinttupolulla oman piskinsä kanssa puskassa sinua vaanimassa. Pysykää siellä älkääkä tulko häiritsemään ihmisiä. Sama juttu huvikseen raudan nostelijoille, pankaa niitä muita raudan nostelijoita :'D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
Aika moni haluaa kuitenkin myös tehdä asioita yhdessä kumppanin kanssa. Esim. elokuviin intihimoisesti suhtautuva haluaa voida jakaa kumppaninsa kanssa juuri sen genren elokuvia, joista itse tykkää eniten, eikä niitä ole oikeasti kiva katsoa yhdessä, jos tietää, että toinen on ihan eri aaltopituudella eikä suunnilleen edes tajua, mikä niissä kiinnostaa. Kaikille harrastukset eivät myöskään ole pelkkää ajan kuluttamista, vaan ne voivat olla suuri intohimo, liittyä elämäntyyliin tai tapaan katsoa maailmaa, tai ne voivat jotenkin liittyä omaan persoonaan tai identiteettiin.
Itse en oikein tiedä, mikä edes voisi olla yhdistävä tekijä, jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenohteita ja jos kaikki, mitä tykätään tehdä, ovat ihan erityyppisiä. Ja mitä silloin edes tekisi yhdessä kumppanin kanssa? Kotitöitä ja seksiä? Moni haluaa suhteelta muutakin.
Niin no en kyllä olisi suhteessa esim. miehen kanssa joka vaatisi minua katsomaan kauhuelokuvia koska itse pitää niistä. Olen itse taiteellinen ja se on myös osa identiteettiäni ja intohimo, en silti vaadi miestäni opettelemaan soittamaan jne. Osaan harrastaa yksin ja muiden seurassa, mies harrastaa muuta. Toki on mukavaa joskus keskustella näistäkin aiheista. Ja kyllä välillä liikumme yhdessä ja puuhaamme ulkona asioita yms, vietämme aikaa paljon yhdessä mutta myös erikseen niiden harrastusten parissa. Tuntuu että ihmiset on jotain jokotai-tyyppejä, joko kaikki tehtävä yhdessä tai ei mitään, ihan kun ei mitään välimaastoa olisi. Aloittajan ongelma taisi olla se, että mies ei halua harrastaa samaa kuin aloittaja.
Ongelma on narsistisuus. Parisuhteeseen halutaan oman egon jatke eikä toista ihmistä omilla mieltymyksillä ja kiinnostuksillaan. Ja sitten tätä narsistisuutta pönkitetään hubriksella siitä, että joku elämäntyyli olisi parempi kuin toinen (terveellisyys, arvomaailma, yms. hubris-potaska).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle olisi ongelma. Ei siksi, että meidän pitäisi ehdottomasti harrastaa liikuntaa yhdessä, mutta terveyteen liittyvän välinpitämättömyyden takia. En halua että kumppan kuolee varhain huonojen elintapojen takia. En halua olla hoitamassa ja kuuntelemassa huonosta kunnosta johtuvia vaivoja. Mun vanhemmat on sellaisia etteivät piittaa mistään terveysneuvoista eivätkä edes käy lääkärissä ja se näkyy ja kuuluu. En kaipaa samaa parisuhteeseen. Pitää välittää sen verran itsestään ja läheisistään että huolehtii itsestään.
Mulla myös lähisuvussa useita ihmisiä, joita ei ole kiinnostunut pitää itsestään mitään huolta. Nyt kun näillä ikää 50+, se todella alkaa näkymään, tuntumaan ja kuulumaan.
En ole huomannut samaa. Tunnen pääasiassa vaan normaalisti liikkuvia ihmisiä, ja he ovat oikein hyvässä kunnossa viiskymppisinä. Sen sijaan huomaan että kun ikää alkaa olla 70 v, niin jos se arjen liikunta jätetään pois lähes kokonaan, niin sänkypotiluus kutsuu melko pian. Tietämäni 40 50 v äkkikuolleet on olleet himoliikkujia. Yksi kuoli lumikolan varteen, yksi hiihtolenkillä ja eräs juoksukilpailussa.
Jeps ja urheiluvammoja tulee jo reippaasti tuota nuoremmille, siinä missä sohvaperunalle ei.
Sinun pitää manifestoida miehesi liikkumaan. Se tuntuu toimivan.