Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.
Kommentit (301)
...kyllä ne laihdutetut kilot tulee takaisin tolla menolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos toivot kumppania nimenomaan kaveriksi liikuntaharrastuksiin ja että hän olisi kiinnostunut myös terveistä elämäntavoista, tämä mies todennäköisemmin on väärä kumppani sinulle. Jos sinulle näillä asioilla ei ole väliä, siis rehellisesti, niin hän saattaa silti olla loistava kumppani sinulle.
Itselle liikunta mm vaellusten muodossa on niin isossa roolissa elämässäni, että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa. Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton.
Onko se ehdoton myös silloin jos pitkäaikainen puoliso on loukkaantunut vaelluksella niin että hänellä ei jalat enää toimi? Entä jos itsellesi käy näin?
Tässä nyt puhutaan deittailusta ja millä eväillä siihen ylipäätään lähdetään.
Toisekseen ihmiset eroaa kuka mistäkin syystä, kun kokee, ettei enää halua olla tämän kumppanin kanssa. Kuka miettii suhteeseen lähtiessään, että entäs jos kumppanista tuleekin vökivaltainen tai kumppani kuolee? Kukaan meistä ei tiedä, mitä parisuhteessa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Päätökset tehdään sen hetken tiedon ja oletusten mukaan. Tuollainen jossittelu on loputon suo, silloin on parempi pysyä yksinään.
Sinä kirjoitit että
että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa.Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton.
Puhuit itse kumppanista, etkä deittailusta niin älä viitsi. Sanoit vieläpä että tämä on ehdoton.
Kuka miettii suhteeseen lähtiessään että johonkin osallistuminen on ehdotonta? Jännä ettei voi kuvitellakaan ettei kumppani osallistuisi, mutta ei pysty kuvittelemaan että se puoliso ei välttämättä pysty osallistua. Kummasti vain toinen on mielestäsi loputonta jossittelua 😉Liian vaikea ymmärtää, että jos etsii, siis deittailee, liikunnallista kumppania, niin tapailee vain sellaisia? Ehdoton=ei tapaile ei-liikunnallisia deittejä. Haluatko saivarrella lisää?
Deittailee, tapailee, kysyin mitä sitten kun KUMPPANI ei enää pystykään olemaan yhtä liikunnallinen kuin aiemmin? Jos tämä liikkuminen on kerran ehdoton asia. Ei tullut vastausta.
Eroan.
Ehkä eroan.
En eroa.
Kumppani eroaa musta.
Kumppani ehkä eroaa musta.
Kumppani ei eroa musta.
Siinä sulle vastaus. Oliko muuta vai joko ymmärsit?
Eli liikkuminen ei olekaan ehdoton asia. Olisit vain heti kirjoittanut niin. Sen sijaan kirjoitit täysin päin vastoin😂
Tossahan on sulle parisuhteen tulevaisuuden kaikki vaihtoehdot.
Jumalan kiitos jokainen saa edelleen valita itse deittikumppaninsa täysin omilla kriteereillään. Kyllä, vaikka jotain setää avlla se harmittaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jNiin, minä en enää pääse, mutta meillä on ne muistot, ja minä ymmärrän miksi se on tärkeää miehelle ja kannustan sitä menemään ja kuuntelen kun se tulee takaisin. Jos en olisi koskaan tuollaisesta välittänyt, en voisi näitä miehen tärkeitä asioita jakaa.
Olemme aina jakaneet elämämme toistemme kanssa onnistuneesti vaikka minä en ole koskaan valmentanut jalkapalloa eikä mieheni ole geologiasta niin perillä. Kyse on siitä onko kiinnostunut sen toisen elämästä, ei siitä onko tehnyt tai harrastanut täysin samaa.
No tämä. Minusta on outoa, että olisi pakko olla kiinnostunut mistään mitä ei ole, vain sen vuoksi, että ollaan parisuhteessa. Jos joku asia on niin tärkeä, puoliso valitaan sitten sen asian perusteella. Siinä vaan voi olla niin, että menettää monta hyvää tyyppiä ja lopulta päätyy yhteen jonkun kanssa, jonka kanssa ei sitten olekaan mitään muuta yhteistä kuin se yksi asia. Se ei lupaa hyvää suhteen tulevaisuudelle, sekään.
Oma pitkä suhde on opettanut, että jos suhteen haluaa kestävän. on kunnioituksella joustettava. Ei voi määritellä toiselle ehdottomuuksia, koska se ei aina ole toisesta lainkaan edes kiinni, vaan elämä heittää kaikenlaista eteen.
Heh, ainahan sitä menettää monta hyvää tyyppiä alkaessaan parisuhteeseen jonkun kanssa. En teistä muista tiedä, mutta ainakaan mä en tunne kaikkia maailman miehiä, että osaisi valkata niistä kaikista sen parhaimman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle olisi ongelma. Ei siksi, että meidän pitäisi ehdottomasti harrastaa liikuntaa yhdessä, mutta terveyteen liittyvän välinpitämättömyyden takia. En halua että kumppan kuolee varhain huonojen elintapojen takia. En halua olla hoitamassa ja kuuntelemassa huonosta kunnosta johtuvia vaivoja. Mun vanhemmat on sellaisia etteivät piittaa mistään terveysneuvoista eivätkä edes käy lääkärissä ja se näkyy ja kuuluu. En kaipaa samaa parisuhteeseen. Pitää välittää sen verran itsestään ja läheisistään että huolehtii itsestään.
Mulla myös lähisuvussa useita ihmisiä, joita ei ole kiinnostunut pitää itsestään mitään huolta. Nyt kun näillä ikää 50+, se todella alkaa näkymään, tuntumaan ja kuulumaan.
En ole huomannut samaa. Tunnen pääasiassa vaan normaalisti liikkuvia ihmisiä, ja he ovat oikein hyvässä kunnossa viiskymppisinä. Sen sijaan huomaan että kun ikää alkaa olla 70 v, niin jos se arjen liikunta jätetään pois lähes kokonaan, niin sänkypotiluus kutsuu melko pian. Tietämäni 40 50 v äkkikuolleet on olleet himoliikkujia. Yksi kuoli lumikolan varteen, yksi hiihtolenkillä ja eräs juoksukilpailussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän samankaltainen ongelma. Soitan pianoa, kitaraa ja saksofonia useamman kerran viikossa, mutta nainen on soittanut vain nokkahuilua kouluaikana. Ollaan yritetty yhdessä vähän katsoa nuotteja ja soitella yhdessä, mutta ei siitä oikein tule mitään. Turhauttaa kun biisit pitää valita naisen osaamisen ehdoilla.
Ei voi verrata keskenään. Liikunta, itsestä huolehtiminen ja terveet elämäntavat ei ole mikään harrastus vaan ARVOMAAILMA JA ELÄMÄNTAPA. Se kuuluu samaan kastiin kuin uskonto ja poliittiset näkemykset ym.
Pahin sabotoija on se sohvaperuna-puoliso. Hän on perässävedettävä kivireki, joka hidastaa sinua ja sabotoi. Tiedän monia urheilullisia henkilöitä lähipiiristä jotka sohvaperuna partneri muutti sohvaperunaksi mutta en tiedä yhtä ainoaa sohvaperunaa joka olisi muuttunut aktiivikuntoilijaksi liikunnallisen partnerinsa myötä.
Liikunnallinen pariskunta ymmärtää toisiaan ja edesauttavat toistensa päämääriä. Lisäksi sohvaperunan ruokaympäristö tuppaa olemaan kaikenlaista lihottavaa epäterveellistä mättöruokaa. Toinen syö kanaa, kasviksia ja raejuustoa ja toinen on roskaruokakoukussa ja pitää jotain parsakaalia kidutusmuotona. Ennemmin tai myöhemmin sinäkin sorrut roskaruokaan ja toisen syyllistäviin aneluihin että jää nyt mun seuraks tähän soffalle kattoon netflixiä ja syömään pitsaa ja irtokarkkeja, mulla on niin tylsää ja yksinäistä kun sä aina oot salilla tai lenkillä, entäs meidän parisuhde?
Entä jos saatte lapsia? Miten opetat heidät liikunnallisiksi ja nauttimaan terveellisestä kotiruuasta jos toinen vanhemmista on joku "karkkiautomaatti" ja jätski- ja pitsaillat telkkarin ääressä sen toisen vanhemman kanssa houkuttelee enemmän kuin pyöräretki tai pallopelit sen liikunnallisen kanssa.
Tottakai musiikki on elämäntapa ja nimennomaan oman itsen hoitamista ja huoltamista mitä parhaimmalla tavalla. Muusikot eivät esim yleensä jää eläkkeelle vaan soittavat hautaan asti. Jokainen ihminen liikkuu, mutta jokainen ei todellakaan soita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta itse pitäisin ahdistavana ja outona sitä, että ollaan etäsuhteessa, mutta toinen tarkkailee ja huolehtii, mitä teen sinä aikana, kun emme ole yhdessä.
^Tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos toivot kumppania nimenomaan kaveriksi liikuntaharrastuksiin ja että hän olisi kiinnostunut myös terveistä elämäntavoista, tämä mies todennäköisemmin on väärä kumppani sinulle. Jos sinulle näillä asioilla ei ole väliä, siis rehellisesti, niin hän saattaa silti olla loistava kumppani sinulle.
Itselle liikunta mm vaellusten muodossa on niin isossa roolissa elämässäni, että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa. Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton.
Onko se ehdoton myös silloin jos pitkäaikainen puoliso on loukkaantunut vaelluksella niin että hänellä ei jalat enää toimi? Entä jos itsellesi käy näin?
Tässä nyt puhutaan deittailusta ja millä eväillä siihen ylipäätään lähdetään.
Toisekseen ihmiset eroaa kuka mistäkin syystä, kun kokee, ettei enää halua olla tämän kumppanin kanssa. Kuka miettii suhteeseen lähtiessään, että entäs jos kumppanista tuleekin vökivaltainen tai kumppani kuolee? Kukaan meistä ei tiedä, mitä parisuhteessa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Päätökset tehdään sen hetken tiedon ja oletusten mukaan. Tuollainen jossittelu on loputon suo, silloin on parempi pysyä yksinään.
Sinä kirjoitit että
että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa.Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton.
Puhuit itse kumppanista, etkä deittailusta niin älä viitsi. Sanoit vieläpä että tämä on ehdoton.
Kuka miettii suhteeseen lähtiessään että johonkin osallistuminen on ehdotonta? Jännä ettei voi kuvitellakaan ettei kumppani osallistuisi, mutta ei pysty kuvittelemaan että se puoliso ei välttämättä pysty osallistua. Kummasti vain toinen on mielestäsi loputonta jossittelua 😉Liian vaikea ymmärtää, että jos etsii, siis deittailee, liikunnallista kumppania, niin tapailee vain sellaisia? Ehdoton=ei tapaile ei-liikunnallisia deittejä. Haluatko saivarrella lisää?
Deittailee, tapailee, kysyin mitä sitten kun KUMPPANI ei enää pystykään olemaan yhtä liikunnallinen kuin aiemmin? Jos tämä liikkuminen on kerran ehdoton asia. Ei tullut vastausta.
Eroan.
Ehkä eroan.
En eroa.
Kumppani eroaa musta.
Kumppani ehkä eroaa musta.
Kumppani ei eroa musta.
Siinä sulle vastaus. Oliko muuta vai joko ymmärsit?
Eli liikkuminen ei olekaan ehdoton asia. Olisit vain heti kirjoittanut niin. Sen sijaan kirjoitit täysin päin vastoin😂
On edelleen siinä kohtaa kun valitsen, kenen kanssa edes harkitsen deittailua. Sulla on nyt mennyt aivot solmuun sulle liian monimutkaisen asian kanssa. Anna aikuiset jatkaa nyt keskustelua.
Fakta pysyy silti faktana, vaikka et sitä myöntäisikään. Vastaus koski viestiä jossa puhuttiin kumppanista, ja sinulle oikein boldattiin jokainen kumppani sana, mutta edelleen väität ihan muuta. Kyllä se ei ole aikuinen joka noin toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässä voi tulla vaikka mitä vastaan. Itsekin menin naimisiin kovakuntoisen palomiehen kanssa. Hän sitten rikkoi polvensa ja on nykyisin ylipainoinen eikä pysty käymään edes kävelyillä. Itsellenikin on tullut pömppävatsa. Kukaan ei välttämättä pysy samanlaisena koko ikäänsä. Onko yhteinen kuntoilu sinulle tärkeää parisuhteessa? Jos ihmisen luonne on tärkeämpää, niin ehkä kannattaa keskittyä siihen, että olet muutoin löytänyt hyvän tyypin, mutta ihan kaikessa ei tarvitse olla samanlainen.
Heh, ainahan sitä menettää monta hyvää tyyppiä alkaessaan parisuhteeseen jonkun kanssa. En teistä muista tiedä, mutta ainakaan mä en tunne kaikkia maailman miehiä, että osaisi valkata niistä kaikista sen parhaimman.
Olen eri, mutta luulen, että pointti oli, että jos pitää kiinni jääräpäisesti jostain yhdestä ominaisuudesta, kuten liikunnallisuus, voi menettää tyypin, joka itse asiassa sopisi itselle paremmin, vaikka tämä yksi ominaisuus ei niin vallalla olekaan.
Olen samaa mieltä. Jos itse olisin pitänyt kiinni esim. siitä, että mies lukee kirjoja, en olisi tänään ihanan mieheni kanssa. Häntä ei lukeminen kiinnosta juuri tippaakaan, mutta kaikki muut arvot, kuten elämänkatsomus ja luonne ovatkin sitten täysin kohdallaan. Oli kuitenkin aika, jolloin en voinut kuvitellakaan, että mistään tulisi mitään tyypin kanssa, joka ei suhtaudu lukemiseen yhtä intohimoisesti kuin minä.
Minun ajatukseni oli, että lukematon ihminen ei muutenkaan ole kiinnostunut mistään syvällisemmästä tai maailmasta yleensä. Väärässä olin.
Ihan yhtä hyvin se normisti arjessa liikkuva voi olla terveempi kuin säännöllisesti itsensä piippuun vetävä ja sitä paitsi usein onkin. Kaikilla "liikkuvilla" ihmisillä jotka tunnen on jotain hajalla tai muuten kremppaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos toivot kumppania nimenomaan kaveriksi liikuntaharrastuksiin ja että hän olisi kiinnostunut myös terveistä elämäntavoista, tämä mies todennäköisemmin on väärä kumppani sinulle. Jos sinulle näillä asioilla ei ole väliä, siis rehellisesti, niin hän saattaa silti olla loistava kumppani sinulle.
Itselle liikunta mm vaellusten muodossa on niin isossa roolissa elämässäni, että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa. Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton.
Onko se ehdoton myös silloin jos pitkäaikainen puoliso on loukkaantunut vaelluksella niin että hänellä ei jalat enää toimi? Entä jos itsellesi käy näin?
Tässä nyt puhutaan deittailusta ja millä eväillä siihen ylipäätään lähdetään.
Toisekseen ihmiset eroaa kuka mistäkin syystä, kun kokee, ettei enää halua olla tämän kumppanin kanssa. Kuka miettii suhteeseen lähtiessään, että entäs jos kumppanista tuleekin vökivaltainen tai kumppani kuolee? Kukaan meistä ei tiedä, mitä parisuhteessa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Päätökset tehdään sen hetken tiedon ja oletusten mukaan. Tuollainen jossittelu on loputon suo, silloin on parempi pysyä yksinään.
Sinä kirjoitit että
että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa.Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton.
Puhuit itse kumppanista, etkä deittailusta niin älä viitsi. Sanoit vieläpä että tämä on ehdoton.
Kuka miettii suhteeseen lähtiessään että johonkin osallistuminen on ehdotonta? Jännä ettei voi kuvitellakaan ettei kumppani osallistuisi, mutta ei pysty kuvittelemaan että se puoliso ei välttämättä pysty osallistua. Kummasti vain toinen on mielestäsi loputonta jossittelua 😉Liian vaikea ymmärtää, että jos etsii, siis deittailee, liikunnallista kumppania, niin tapailee vain sellaisia? Ehdoton=ei tapaile ei-liikunnallisia deittejä. Haluatko saivarrella lisää?
Deittailee, tapailee, kysyin mitä sitten kun KUMPPANI ei enää pystykään olemaan yhtä liikunnallinen kuin aiemmin? Jos tämä liikkuminen on kerran ehdoton asia. Ei tullut vastausta.
Eroan.
Ehkä eroan.
En eroa.
Kumppani eroaa musta.
Kumppani ehkä eroaa musta.
Kumppani ei eroa musta.
Siinä sulle vastaus. Oliko muuta vai joko ymmärsit?
Eli liikkuminen ei olekaan ehdoton asia. Olisit vain heti kirjoittanut niin. Sen sijaan kirjoitit täysin päin vastoin😂
Tossahan on sulle parisuhteen tulevaisuuden kaikki vaihtoehdot.
Jumalan kiitos jokainen saa edelleen valita itse deittikumppaninsa täysin omilla kriteereillään. Kyllä, vaikka jotain setää avlla se harmittaakin.
Näin on. Eli ehdottomuus se liikunta ei parisuhteelle sitten olekaan. Kannattaa kirjoittaa mitä tarkoittaa niin ei tarvitse jälkikäteen perua.
Vierailija kirjoitti:
Elämässä voi tulla vaikka mitä vastaan. Itsekin menin naimisiin kovakuntoisen palomiehen kanssa. Hän sitten rikkoi polvensa ja on nykyisin ylipainoinen eikä pysty käymään edes kävelyillä. Itsellenikin on tullut pömppävatsa. Kukaan ei välttämättä pysy samanlaisena koko ikäänsä. Onko yhteinen kuntoilu sinulle tärkeää parisuhteessa? Jos ihmisen luonne on tärkeämpää, niin ehkä kannattaa keskittyä siihen, että olet muutoin löytänyt hyvän tyypin, mutta ihan kaikessa ei tarvitse olla samanlainen.
Nämä eivät taida hakea elämänkumppania vaan deittailuseuraa lenkille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaikki muu toimii (seksi mukaanlukien), niin onko tuo tosiaan asia jonka vuoksi kannattaa erota? Jos olette parisuhteessa, niin ne sinun elämäntapavalinnat voivat vaivihkaa valua miehenkin elämään (näin on käynyt meillä) ja kunto kyllä paranee jos on tahtoa. Mies on jo laihduttanut, joten hän selvästi pystyy tekemään elämänmuutosta. Lihavana liikkuminen ei ole hirveän mukavaa, mutta painon pudotessa sekin helpottuu. Sinuna yrittäisin sitkeästi pyytää miestä kanssasi lenkille ja tekemisiin, vaikka se tarkoittaa miehen kunnon mukaan menoa. Voi olla että mies ei halua lähteä kanssasi, jos ajattelee että on vaan riippakivi ja hänen kuntonsa estää sinua liikkumasta sillä tavalla kuin haluaisit. Kannattaa puhua asiasta.
Ex-puoliso oli sitä tyyppiä, joka viihtyi sohvalla. Mun mielestä olisi ollut tosi kiva liikkua yhdessä, ja kaipasin sellaista todella paljon. Käytiin kyllä kävelemässä yhdessä, siihen se sitten jäikin. Kerran vuokrattiin lomareissulla pyörät, mies jäi jatkuvasti jälkeen vaikka kuinka hitaasti yritin polkea, ja lenkin jälkeen valitti kun oli niin puhki ja rikki. Erottiin myöhemmin ihan muista syistä, mutta tuo kokemus opetti mulle sen, että en todellakaan halua enää koskaan seurustella sellaisen tyypin kanssa, joka ei liikunnan harrastamisesta nauti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Rehellinen mielipide on, että jos treenaat useampia kertoja viikossa ja olet kovakuntoinen ja etsit samanlaista, niin eihän tuo mies semmoinen ole. Tosi paljastavaa on tuo "suorittaa miehen jaksamisen mukaan". Jos sua ei kiinnosta sopeutua toisen tahtiin, niin ymmärrätkö, miten ahdistavaa kanssasi olisi liikkua - ellei ole yhtä kovakuntoinen kuin sinä?
Tai miten masentavaa koko aiheesta puhuminen kanssasi on. Vähän kuin puhuisi einsteinin kanssa siitä, miten matikka kiinnostaa.
Lisäksi puutut siihen, mitä hän "vapaa-ajallaan", eli ajalla, kun ei ole kanssasi, tekee. Olet niin asettunut tässä asiassa hänen yläpuolelleen, että tuskin löydätte ihan heti yhteistä säveltä. Kamalalta kuulostaa, että hyvä tyyppi voidaan jättää näin pinnallisen asian vuoksi.
Jos haluat vielä jatkaa, muuta ensimmäisenä omaa asennettasi. Ala suorittamaan hyvillä mielin ja hauskanpidon kannalta vaikka sitä kävelemistä hänen jaksamisensa mukaan. Älä vääntele naamaa ja huokaile äläkä kysele, onko käynyt kävelemässä eilen, kun ei nähty.
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Vierailija kirjoitti:
Ex-puoliso oli sitä tyyppiä, joka viihtyi sohvalla. Mun mielestä olisi ollut tosi kiva liikkua yhdessä, ja kaipasin sellaista todella paljon. Käytiin kyllä kävelemässä yhdessä, siihen se sitten jäikin. Kerran vuokrattiin lomareissulla pyörät, mies jäi jatkuvasti jälkeen vaikka kuinka hitaasti yritin polkea, ja lenkin jälkeen valitti kun oli niin puhki ja rikki. Erottiin myöhemmin ihan muista syistä, mutta tuo kokemus opetti mulle sen, että en todellakaan halua enää koskaan seurustella sellaisen tyypin kanssa, joka ei liikunnan harrastamisesta nauti.
Se voi sinullekin tulla liikunnan harrastamiseen ja siitä nauttimiseen stoppi milloin vain.
Vierailija kirjoitti:
Ex-puoliso oli sitä tyyppiä, joka viihtyi sohvalla. Mun mielestä olisi ollut tosi kiva liikkua yhdessä, ja kaipasin sellaista todella paljon. Käytiin kyllä kävelemässä yhdessä, siihen se sitten jäikin. Kerran vuokrattiin lomareissulla pyörät, mies jäi jatkuvasti jälkeen vaikka kuinka hitaasti yritin polkea, ja lenkin jälkeen valitti kun oli niin puhki ja rikki. Erottiin myöhemmin ihan muista syistä, mutta tuo kokemus opetti mulle sen, että en todellakaan halua enää koskaan seurustella sellaisen tyypin kanssa, joka ei liikunnan harrastamisesta nauti.
Mä en tule koskaan tajuamaan tätä. Miksi pitää väkisin saada se toinen mukaan semmoiseen, josta ei nauti? Ei mun miehelle ole mikään kynnys lomamatkalla lähteä itsekseen fillarilenkille, kun tietää, että mä hyytyisin jo ekassa ylämäessä. Miksi juuri se fillarilenkki on yhdessä tehtävä? Meillä toimii mainiosti, että mies lähtee lenkille ja mä kiertelemään kaupungin raunioita ja museoita.
Sitten kun tavataan, mies kertoilee lenkistä ja maisemista ja minä museoista. Joskus käy niin, että joku kiva paikka on mullekin helppo saavuttaa sinne tehdään piknik tai joku museo on miestäkin kiinnostava niin sinne mennään sit yhdessä uudestaan. Joskus ei käy, mutta yhdessä voidaan sitten istuksia altaalla, käydä syömässä ja kävelyllä, jne.
Jotenkin tuntuu, että jotkut ihmiset eivät osaa itsekseen olla ja nauttia jostain asioista, vaan sitä toista tarvitaan siihen ikään kuin todistamaan tapahtumaa.
Vierailija kirjoitti:
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Rehellinen mielipide on, että jos treenaat useampia kertoja viikossa ja olet kovakuntoinen ja etsit samanlaista, niin eihän tuo mies semmoinen ole. Tosi paljastavaa on tuo "suorittaa miehen jaksamisen mukaan". Jos sua ei kiinnosta sopeutua toisen tahtiin, niin ymmärrätkö, miten ahdistavaa kanssasi olisi liikkua - ellei ole yhtä kovakuntoinen kuin sinä?
Tai miten masentavaa koko aiheesta puhuminen kanssasi on. Vähän kuin puhuisi einsteinin kanssa siitä, miten matikka kiinnostaa.
Lisäksi puutut siihen, mitä hän "vapaa-ajallaan", eli ajalla, kun ei ole kanssasi, tekee. Olet niin asettunut tässä asiassa hänen yläpuolelleen, että tuskin löydätte ihan heti yhteistä säveltä. Kamalalta kuulostaa, että hyvä tyyppi voidaan jättää näin pinnallisen asian vuoksi.
Jos haluat vielä jatkaa, muuta ensimmäisenä omaa asennettasi. Ala suorittamaan hyvillä mielin ja hauskanpidon kannalta vaikka sitä kävelemistä hänen jaksamisensa mukaan. Älä vääntele naamaa ja huokaile äläkä kysele, onko käynyt kävelemässä eilen, kun ei nähty.
Juuri näin. Lisäksi yhdessä kävelyä sanoo suoritteeksi. Varmaan joku samalla lailla elämää suorittava olisi passelimpi?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi yksikään harrastus tulisi olla yhteinen? Eikö harrastukset ole yleensä omia mielenkiinnon kohteita?
Kyllä kai voi olla, jos molemmat on oikeasti siitä kiinnostuneita ja se on semmoista, mitä kahdestaan voi tehdä. Mutta itse suhtaudun harrastuksiini samoin henkilökohtaiseen hygieniaan: vaikka onkin kiva käydä toisen kanssa saunassa, pääsääntöisesti peseydyn, pesen hampaat jne. yksin. Eli jotkut jaetut hetket on kivoja, mutta yleisesti ottaen harrastan yksin ja se on mun omaa aikaa, omaa itsestäni huolehtimista.
Ja ennen kaikkea se on toisesta riippumatonta, asioita, jotka ovat mun elämässä, olin suhteessa tai sinkku.
No tämä. Minusta on outoa, että olisi pakko olla kiinnostunut mistään mitä ei ole, vain sen vuoksi, että ollaan parisuhteessa. Jos joku asia on niin tärkeä, puoliso valitaan sitten sen asian perusteella. Siinä vaan voi olla niin, että menettää monta hyvää tyyppiä ja lopulta päätyy yhteen jonkun kanssa, jonka kanssa ei sitten olekaan mitään muuta yhteistä kuin se yksi asia. Se ei lupaa hyvää suhteen tulevaisuudelle, sekään.
Oma pitkä suhde on opettanut, että jos suhteen haluaa kestävän. on kunnioituksella joustettava. Ei voi määritellä toiselle ehdottomuuksia, koska se ei aina ole toisesta lainkaan edes kiinni, vaan elämä heittää kaikenlaista eteen.