Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus

Vierailija
06.04.2026 |

Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.

 

Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.

 

Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.

Kommentit (301)

Vierailija
241/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te itse mieti yhtään yhteensopivuuksia jo ennen kuin alatte tapailla? Minulla on ollut deitti-ilmoitus fb-datingissä, ja vaikka profiilissani ei ole mitään viittauksia liikunallisuuteen, saan koko ajan tykkäyksiä miehiltä, jotka etsivät liikunnallista naista. Samoin vaikka asun Helsingissä, tuli juuri hiljattain tykkäys mieheltä, joka etsii maaseudulla asuvaa naista. Itse swaippaan oikealle vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa minulla on riittävän paljon yhteistä, ja joka jakaa ne kiinnostuksenkohteet, jotka ovat minulle erityisen tärkeitä ja joissa haluan meidän olevan samalla aaltopituudella.

Mitäpä jos kirjoittaisit siihen profiiliisi ettet ole liikunnallinen. Onko se niin vaikeaa? Ei tarvitsis miesten tykätä ottaakseen selvää. 

Ei, minun ilmoitukseni ei ole suunnattu miehille, jotka etsivät muunlaista naista kuin mitä itse olen. Ilmoitukseni on suunnattu niille miehille, jotka ovat samanhenkisiä kanssani, joten käytän sen deittiprofiilini merkkimäärän kertoakseni mitä olen. Minulla ei myöskään ole velvollisuutta huomioida ilmoituksessani niitä miehiä, jotka eivät ilman rautalankaa ymmärrä, että meillä ei ole mitään yhteistä. Minä painan vain rastia noille miehille, jolloin annan myös algoritmille viestin, että he eivät ole kiinnostavia. Sydäntä painan niiden miesten kohdalla, joiden kiinnostuksenkohteet ovat samansuuntaisia omieni kanssa.

Sepä olisikin jotain, jos pitäisi alkaa listaamaan, mitä kaikkea ei ole.   Huomattavasti tehokkaampaa merkkien käyttöä kertoa, mitä on. 

Vierailija
242/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te itse mieti yhtään yhteensopivuuksia jo ennen kuin alatte tapailla? Minulla on ollut deitti-ilmoitus fb-datingissä, ja vaikka profiilissani ei ole mitään viittauksia liikunallisuuteen, saan koko ajan tykkäyksiä miehiltä, jotka etsivät liikunnallista naista. Samoin vaikka asun Helsingissä, tuli juuri hiljattain tykkäys mieheltä, joka etsii maaseudulla asuvaa naista. Itse swaippaan oikealle vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa minulla on riittävän paljon yhteistä, ja joka jakaa ne kiinnostuksenkohteet, jotka ovat minulle erityisen tärkeitä ja joissa haluan meidän olevan samalla aaltopituudella.

Eivät miehet lue näitä. Vaikka naisella lukisi ettei halua uusperhettä ja haluaa monogamisen miehen niin jo lisääntyneet ukot kyllä tunkevat ovista ja ikkunoista pippeli tanassa kun näkevät jotakin, mitä itse haluavat. 

Ei. Vaan johtuisikohan se juurikin siitä että sitä mainintaa ei ole. Miksi jostain syystä naisille on niin vaikeaa kirjoittaa sinne profiiliin selkeästi teksti josta selviää asioita. Miehet tykkäävät siksi että haluavat ottaa selvää onko se nainen liikunnallinen vai ei kun ei se muuten selviä.

Miesten profiilien vakkarifraasi: "ota itse selvää" tai "loput kysymällä".  Miksi ei päde toiseen suuntaan? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap on loistoesimerkki tyytyjästä.

Itse taas sanoisin, että ensihuuman jälkeen alkaa vasta tajuta, etteivät sovikaan yhteen niin hyvin kuin luuli.

Vierailija
244/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te itse mieti yhtään yhteensopivuuksia jo ennen kuin alatte tapailla? Minulla on ollut deitti-ilmoitus fb-datingissä, ja vaikka profiilissani ei ole mitään viittauksia liikunallisuuteen, saan koko ajan tykkäyksiä miehiltä, jotka etsivät liikunnallista naista. Samoin vaikka asun Helsingissä, tuli juuri hiljattain tykkäys mieheltä, joka etsii maaseudulla asuvaa naista. Itse swaippaan oikealle vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa minulla on riittävän paljon yhteistä, ja joka jakaa ne kiinnostuksenkohteet, jotka ovat minulle erityisen tärkeitä ja joissa haluan meidän olevan samalla aaltopituudella.

Mitäpä jos kirjoittaisit siihen profiiliisi ettet ole liikunnallinen. Onko se niin vaikeaa? Ei tarvitsis miesten tykätä ottaakseen selvää. 

Tiiäkkö kun se on ihan se ja sama mitä naisen profiilissa seisoo, miehet swaippaa oikealle joka tapauksessa. Ei ne lue. Tai sitten eivät ymmärrä lukemaansa tai usko, että nainen tarkoittaa sitä. Mikä näistä?

Olet väärässä. Tuon perusteella naiset sanovat usein että ei siellä profiilissa tarvitse lukea mitään, miehet swaippailee kaikki naiset oikealle. Seuraavassa lauseessa nainen valittaa kuinka ei löydy hyviä miehiä. Minä olen tinderissä. Minulla lukee profiilissani mm empaattisuudesta, avoimuudesta, tunne älykkyydestä, liikunnallisuudesta ja terveellistä elämäntavoista, toivon löytäväni samanhenkisiä naisia ja kyllä luen joka ikisen naisen profiilin ja tykkäilen ehkä 10/100. Tekstittömistä en tykkää ollenkaan. Välillä tuntuu että ei ole ollenkaan sopivia naisia, mutta sitten nimenomaan ne tekstit, kun niistä näen että nyt ja oikealle niin kyllä heidän kanssaan on vähintäänkin todella paljon hyviä keskusteluja ja treffejä syntynyt, ei valittamista todellakaan. Kyllä sillä tekstillä on merkitystä. Myöskin itse kuulen todella paljon siitä että on hyvä esittelyteksti.

Olen eri, mutta kai ymmärrät, että kun sanotaan, että "miehet swaippailee kaikki oikealle", sillä tarkoitetaan miesten enemmistöä. Sinun kaltaisesi tyypit varmaan löytävätkin seuraa, mutta valtaosa miehistä ei toimi, kuten sinä. Iso osa miehistä joko ei lue naisten profiileita tai sitten lukee, mutta sivuuttaa tekstin epäolennaisena. Jos nainen kertoo elämäntyylistää, harrastuksistaan, kiinnostuksenkohteistaan, arvostaan tai luonteestaan, tämä kaikki on monen miehen mielestä ihan yhdentekevää, toisarvoista, merkityksetöntä. Jos nainen kertoo, mitä on etsimässä, se on näiden miesten mielestä yhdentekevää. Nämä miehet swaippaavat joko kaikki oikealle tai sitten kuvan perusteella ne, joiden ulkonäkö ei ole aivan mahdoton. Olisi todellakin toivottavaa, että muutkin miehet toimisivat Tinderissä kuten sinä!

Vierailija
245/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te itse mieti yhtään yhteensopivuuksia jo ennen kuin alatte tapailla? Minulla on ollut deitti-ilmoitus fb-datingissä, ja vaikka profiilissani ei ole mitään viittauksia liikunallisuuteen, saan koko ajan tykkäyksiä miehiltä, jotka etsivät liikunnallista naista. Samoin vaikka asun Helsingissä, tuli juuri hiljattain tykkäys mieheltä, joka etsii maaseudulla asuvaa naista. Itse swaippaan oikealle vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa minulla on riittävän paljon yhteistä, ja joka jakaa ne kiinnostuksenkohteet, jotka ovat minulle erityisen tärkeitä ja joissa haluan meidän olevan samalla aaltopituudella.

Eivät miehet lue näitä. Vaikka naisella lukisi ettei halua uusperhettä ja haluaa monogamisen miehen niin jo lisääntyneet ukot kyllä tunkevat ovista ja ikkunoista pippeli tanassa kun näkevät jotakin, mitä itse haluavat. 

Ei. Vaan johtuisikohan se juurikin siitä että sitä mainintaa ei ole. Miksi jostain syystä naisille on niin vaikeaa kirjoittaa sinne profiiliin selkeästi teksti josta selviää asioita. Miehet tykkäävät siksi että haluavat ottaa selvää onko se nainen liikunnallinen vai ei kun ei se muuten selviä.

Tyypillinen miehen mielipide: jokaisen naisen pitäisi kirjoittaa deitti-ilmoituksensa juuri tämän miehen preferensseihin peilaten.

Vierailija
246/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle olisi ongelma. Ei siksi, että meidän pitäisi ehdottomasti harrastaa liikuntaa yhdessä, mutta terveyteen liittyvän välinpitämättömyyden takia. En halua että kumppan kuolee varhain huonojen elintapojen takia. En halua olla hoitamassa ja kuuntelemassa huonosta kunnosta johtuvia vaivoja. Mun vanhemmat on sellaisia etteivät piittaa mistään terveysneuvoista eivätkä edes käy lääkärissä ja se näkyy ja kuuluu. En kaipaa samaa parisuhteeseen. Pitää välittää sen verran itsestään ja läheisistään että huolehtii itsestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuppaa olemaan paksu lompakko ja paksu maha.

Siinähän valitset. (ei turhia pa5kapuheita kiitos)

Vierailija
248/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulle olisi ongelma. Ei siksi, että meidän pitäisi ehdottomasti harrastaa liikuntaa yhdessä, mutta terveyteen liittyvän välinpitämättömyyden takia. En halua että kumppan kuolee varhain huonojen elintapojen takia. En halua olla hoitamassa ja kuuntelemassa huonosta kunnosta johtuvia vaivoja. Mun vanhemmat on sellaisia etteivät piittaa mistään terveysneuvoista eivätkä edes käy lääkärissä ja se näkyy ja kuuluu. En kaipaa samaa parisuhteeseen. Pitää välittää sen verran itsestään ja läheisistään että huolehtii itsestään.

Mulla myös lähisuvussa useita ihmisiä, joita ei ole kiinnostunut pitää itsestään mitään huolta. Nyt kun näillä ikää 50+, se todella alkaa näkymään, tuntumaan ja kuulumaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te itse mieti yhtään yhteensopivuuksia jo ennen kuin alatte tapailla? Minulla on ollut deitti-ilmoitus fb-datingissä, ja vaikka profiilissani ei ole mitään viittauksia liikunallisuuteen, saan koko ajan tykkäyksiä miehiltä, jotka etsivät liikunnallista naista. Samoin vaikka asun Helsingissä, tuli juuri hiljattain tykkäys mieheltä, joka etsii maaseudulla asuvaa naista. Itse swaippaan oikealle vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa minulla on riittävän paljon yhteistä, ja joka jakaa ne kiinnostuksenkohteet, jotka ovat minulle erityisen tärkeitä ja joissa haluan meidän olevan samalla aaltopituudella.

Mitäpä jos kirjoittaisit siihen profiiliisi ettet ole liikunnallinen. Onko se niin vaikeaa? Ei tarvitsis miesten tykätä ottaakseen selvää. 

Tiiäkkö kun se on ihan se ja sama mitä naisen profiilissa seisoo, miehet swaippaa oikealle joka tapauksessa. Ei ne lue. Tai sitten eivät ymmärrä lukemaansa tai usko, että nainen tarkoittaa sitä. Mikä näistä?

Olet väärässä. Tuon perusteella naiset sanovat usein että ei siellä profiilissa tarvitse lukea mitään, miehet swaippailee kaikki naiset oikealle. Seuraavassa lauseessa nainen valittaa kuinka ei löydy hyviä miehiä. Minä olen tinderissä. Minulla lukee profiilissani mm empaattisuudesta, avoimuudesta, tunne älykkyydestä, liikunnallisuudesta ja terveellistä elämäntavoista, toivon löytäväni samanhenkisiä naisia ja kyllä luen joka ikisen naisen profiilin ja tykkäilen ehkä 10/100. Tekstittömistä en tykkää ollenkaan. Välillä tuntuu että ei ole ollenkaan sopivia naisia, mutta sitten nimenomaan ne tekstit, kun niistä näen että nyt ja oikealle niin kyllä heidän kanssaan on vähintäänkin todella paljon hyviä keskusteluja ja treffejä syntynyt, ei valittamista todellakaan. Kyllä sillä tekstillä on merkitystä. Myöskin itse kuulen todella paljon siitä että on hyvä esittelyteksti.

Jälleen yksi mies kertomassa naisille, millaisia kokemuksia naisilla on deittimarkkinoilla. Kirsikkana kakussa kertoo, miten hänellä käy kyllä flaxi. Jepjep. 

Vierailija
250/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde hiihtään siitä.

Jos et mee, saat kohta potkun päähän. Pallo. Potkupallo on laji. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän samankaltainen ongelma. Soitan pianoa, kitaraa ja saksofonia useamman kerran viikossa, mutta nainen on soittanut vain nokkahuilua kouluaikana. Ollaan yritetty yhdessä vähän katsoa nuotteja ja soitella yhdessä, mutta ei siitä oikein tule mitään. Turhauttaa kun biisit pitää valita naisen osaamisen ehdoilla.

Ei voi verrata keskenään. Liikunta, itsestä huolehtiminen ja terveet elämäntavat ei ole mikään harrastus vaan ARVOMAAILMA JA ELÄMÄNTAPA. Se kuuluu samaan kastiin kuin uskonto ja poliittiset näkemykset ym. 

Pahin sabotoija on se sohvaperuna-puoliso. Hän on perässävedettävä kivireki, joka hidastaa sinua ja sabotoi. Tiedän monia urheilullisia henkilöitä lähipiiristä jotka sohvaperuna partneri muutti sohvaperunaksi mutta en tiedä yhtä ainoaa sohvaperunaa joka olisi muuttunut aktiivikuntoilijaksi liikunnallisen partnerinsa myötä.

Liikunnallinen pariskunta ymmärtää toisiaan ja edesauttavat toistensa päämääriä. Lisäksi sohvaperunan ruokaympäristö tuppaa olemaan kaikenlaista lihottavaa epäterveellistä mättöruokaa. Toinen syö kanaa, kasviksia ja raejuustoa ja toinen on roskaruokakoukussa ja pitää jotain parsakaalia kidutusmuotona. Ennemmin tai myöhemmin sinäkin sorrut roskaruokaan ja toisen syyllistäviin aneluihin että jää nyt mun seuraks tähän soffalle kattoon netflixiä ja syömään pitsaa ja irtokarkkeja, mulla on niin tylsää ja yksinäistä kun sä aina oot salilla tai lenkillä, entäs meidän parisuhde?

Entä jos saatte lapsia? Miten opetat heidät liikunnallisiksi ja nauttimaan terveellisestä kotiruuasta jos toinen vanhemmista on joku "karkkiautomaatti" ja jätski- ja pitsaillat telkkarin ääressä sen toisen vanhemman kanssa houkuttelee enemmän kuin pyöräretki tai pallopelit sen liikunnallisen kanssa.

Vierailija
252/301 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meitä yhdistää puolison kanssa huumorintaju, musiikkiharrastus, taiteen arvostus, elokuvaillat, kulinarismi ja aktiivinen lukemisharrastus. Sen sijaan käsitöitä, liikuntaa ja tietotekniikkaa harrastan itsekseni, mieheni tusaa autoa ja käy keikoilla. Yhdessä tehdään jotain ja erikseen jotain. Ollaan molemmat iltavirkkuja mutta en näkisi sitäkään valtavana ongelmana, jos on löydetty tapa viettää aikaa yhdessä. Tärkeintä on mielestäni

-molemminpuolinen kunnioitus

-yhteinen aika ja yhdessä viihtyminen

-autonomia

Näillä ollaan pärjätty eroavaisuuksistamme huolimatta. En vielä ole kertaakaan nähnyt tasapainoista ja tervettä symbioosisuhdetta, jossa siis aivan kaikki pitää tehdä pakonomaisesti yhdessä - sen kääntöpuoli kun on, että sellaisesta pitää luopua, mistä toinen ei tykkää, eikä mitään omaa saa olla.

Luulen, ettei tässä ole kyse niinkään symbioositoiveista vaan arvoista ja hyvinvoinnista. 

 

Minulla on harrastuksena koirat niin, että se näkyy ja kuuluu arjessa, miehelle koirat on elämässä sellainen asia, että kivoja mutta hän ei itse omistaisi yhtäkään. Harrastan myös pitkänmatkan juoksua. 

 

Miehellä on harrastuksena autot, koneet, voimanosto ja matematiikka. Näistä mikään ei varsinaisesti kiehdo minua sen syvällisemmin, vaikka itsekin treenaan salilla, mutta kyllä tässä talossa on vain yksi kehonrakentaja. 

 

Yhteistä kuitenkin on, että voidaan käydä pitkillä kävelyillä ja minä voin mennä apumieheksi johonkin koneenrassausprokkikseen ja mies voi tulla rakentamaan koiratarhaa tai treenaamaan koiria. Käydään myös yhdessä pitkillä kävelyillä. 

 

Minua haittaisi jos toinen ei olisi harrastanut liikuntaa niin, että tuntee oman kroppansa sitä kautta. Tai jos asenne olisi se, ettei ikinä jaksa tai viitsi tai pysty mitään. Ja ruuasta, ravintoaineista, unen laadusta jne. ei olisi mitään ymmärrystä. Se stressaa välillä ystävienkin kohdalla vaikka heidän kanssaan en jaa taloa, mutta surettaa että sairastuttavat itsensä.

 

Osa ihmisistä huolehtii itsestään niin huonosti, että koiran kohdalla se olisi elsun paikka. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/301 |
08.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma kommenttini oli jatkumoa sille, että parisuhteessa pitäisi viettää aikaa yhdessä ja jakaa harrastuksia. Näkökulmani oli, että kaikkien harrastusten ei kuitenkaan tarvitse olla samoja, kunhan yhteistä aikaa ja keskusteluja on. 

Lapset tuovat varmaankin uuden ulottuvuuden näihin ajatuksiin: kahden aktiivisen suhteessa tulee epäilemättä enemmän konflikteja aikuisten harrastuksista jos molemmat viihtyvät paljon ulkona. Myös yhteiset treenit saa useimmiten vuosiksi unohtaa.

Siitä olen 100% samaa mieltä, että kyseessä on arvokysymys, ja sikäli asia on todella tärkeä. Me nyt ollaan pärjäilty hyvin vaikkei miestä terveellinen elämä kauheasti kiinnostakaan - keskityn omaan ja lapsen hyvinvointiin.

Vierailija
254/301 |
08.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä on hyvä esimerkki, että iso osa miehistä kannattaa oikeistoa tai perussuomalaisia, joten sinun pitää ehdottomasti löytää vasemmistolainen mies olet tappelemassa pienehköstä joukosta miehiä kanssasisariasi vastaan.

Kyllä suurin osa miehistä ei ole mitenkään jyrkästi poliittisesti sitoutunut, vaan äänestävät samoin kuin suurin osa naisista: pienintä pahaa ja vaihtelevasti eri puolueita sen mukaan, mitä ehdokkaita löytävät. Ollaan aika normaaleilla, maltillisilla linjoilla. Eli ei mitään tarvetta tapella minkään sortin ääripäiden miehistä.

Toinen asia on se, että tutkimuksien mukaan lapsuus ja nuoruus on aikaa, jolloin saadaan perusta terveydelle. Jo pitkään on lapset kuskattu kaikkialle ja kotona syötetään eineksiä, joten vähän huvittavalta tuntuu nämä kolmekymppisten "olen niin liikkuvainen ihminen koska terveellisyys" puheet. Täytän syksyllä 60, liikun vain joskus kävelyillä ja normaaleissa kodin askareissa sekä puutarhassa, eikä kolota. Koskaan en ole ollut sairaalassa, flunssaa sairastan pari kolme päivää vuodessa, kestosairauksia ei ole. Ei edes mitään hormonaalista lääkintää. 

Mitä parisuhteeseen tulee, jokaisen on vaan pakko tehdä päätökset sen suhteen, mikä on tärkeää. Mutta itse pitäisin ahdistavana ja outona sitä, että ollaan etäsuhteessa, mutta toinen tarkkailee ja huolehtii, mitä teen sinä aikana, kun emme ole yhdessä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/301 |
08.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat harrastukset ei ole mikään parisuhteen onnen tae, mutta asenne terveyteebnon. Jos siis toinen ei ole yhtään kiinnostunut terveellisestä elämästä ja itse on, tulee todennäköisesti vaikeuksia. En itse voisi katsoa, jos mies söisi makkaraa ja valkoista leipää, rasvaisia tuotteita ja kavahtaisi kasviksille. Ihan terveellisyyttä ajatellen. Laihakin voi syödä epäterveellisesti, joten kyse ei ole ulkonäöstä. Tietynlainen positiivinen suhde liikuntaan olisi hyvä olla, vaikka sitten se olisikin kävelyä. En myöskään kestäisi himoliikkujaa, jolle vartalon palvonta menee överiksi. Sopivasti kaikkea.

Ymmärsinkö oikein? Eli makkaraa tai valkoista leipää ei saa kumppani syödä lainkaan?

Et ymmärtänyt oikein. Mikähän meni pieleen? Yritä!

Kirjoitit: En itse voisi katsoa, jos mies söisi makkaraa ja valkoista leipää, rasvaisia tuotteita


Jos et tarkoittanut tuota niin miksi ihmeessä kirjoitit niin? Ei vaikuta järkevän ihmisen touhulta.

Vierailija
256/301 |
08.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, jos toivot kumppania nimenomaan kaveriksi liikuntaharrastuksiin ja että hän olisi kiinnostunut myös terveistä elämäntavoista, tämä mies todennäköisemmin on väärä kumppani sinulle. Jos sinulle näillä asioilla ei ole väliä, siis rehellisesti, niin hän saattaa silti olla loistava kumppani sinulle. 

 

Itselle liikunta mm vaellusten muodossa on niin isossa roolissa elämässäni, että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa. Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton. 

Onko se ehdoton myös silloin jos pitkäaikainen puoliso on loukkaantunut vaelluksella niin että hänellä ei jalat enää toimi? Entä jos itsellesi käy näin?

Tässä nyt puhutaan deittailusta ja millä eväillä siihen ylipäätään lähdetään. 

 

Toisekseen ihmiset eroaa kuka mistäkin syystä, kun kokee, ettei enää halua olla tämän kumppanin kanssa. Kuka miettii suhteeseen lähtiessään, että entäs jos kumppanista tuleekin vökivaltainen tai kumppani kuolee? Kukaan meistä ei tiedä, mitä parisuhteessa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Päätökset tehdään sen hetken tiedon ja oletusten mukaan. Tuollainen jossittelu on loputon suo, silloin on parempi pysyä yksinään. 

Sinä kirjoitit että 

että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa.Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton. 
 

Puhuit itse kumppanista, etkä deittailusta niin älä viitsi. Sanoit vieläpä että tämä on ehdoton. 
Kuka miettii suhteeseen lähtiessään että johonkin osallistuminen on ehdotonta? Jännä ettei voi kuvitellakaan ettei kumppani osallistuisi, mutta ei pysty kuvittelemaan että se puoliso ei välttämättä pysty osallistua. Kummasti vain toinen on mielestäsi loputonta jossittelua 😉

Liian vaikea ymmärtää, että jos etsii, siis deittailee, liikunnallista kumppania, niin tapailee vain sellaisia? Ehdoton=ei tapaile ei-liikunnallisia deittejä. Haluatko saivarrella lisää?

Deittailee, tapailee, kysyin mitä sitten kun KUMPPANI ei enää pystykään olemaan yhtä liikunnallinen kuin aiemmin? Jos tämä liikkuminen on kerran ehdoton asia. Ei tullut vastausta.

Eroan.

 

Ehkä eroan.

 

En eroa. 

 

Kumppani eroaa musta.

 

Kumppani ehkä eroaa musta.

 

Kumppani ei eroa musta.

 

Siinä sulle vastaus. Oliko muuta vai joko ymmärsit?

Eli liikkuminen ei olekaan ehdoton asia. Olisit vain heti kirjoittanut niin. Sen sijaan kirjoitit täysin päin vastoin😂

Vierailija
257/301 |
08.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toista ihmistä ei voi muuttaa.  Itseään voi kehittää ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta.

Vierailija
258/301 |
08.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

jNiin, minä en enää pääse, mutta meillä on ne muistot, ja minä ymmärrän miksi se on tärkeää miehelle ja kannustan sitä menemään ja kuuntelen kun se tulee takaisin. Jos en olisi koskaan tuollaisesta välittänyt, en voisi näitä miehen tärkeitä asioita jakaa. 

 

Olemme aina jakaneet elämämme toistemme kanssa onnistuneesti vaikka minä en ole koskaan valmentanut jalkapalloa eikä mieheni ole geologiasta niin perillä. Kyse on siitä onko kiinnostunut sen toisen elämästä, ei siitä onko tehnyt tai harrastanut täysin samaa.
 

Vierailija
259/301 |
08.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Toinen asia on se, että tutkimuksien mukaan lapsuus ja nuoruus on aikaa, jolloin saadaan perusta terveydelle. "

 

Tämä on totta. Omassa lähipiirissäni ne 50-60 vuotiaat ja jopa vanhemmat on terveempiä. Eivät joutuneet enää raatamaan kovissa, fyysisissä hommissa, mutta toisaalta eivät eläneet valmisruualla ja joutuivat kävelemään kouluun ja harrastuksiin.

Itse harrastan terveyden vuoksi liikuntaa hampaat irvessä. Ehkä joku keväinen kävelyretki on ainut, mistä nautin, mutta ei se minua kunnossa pidä, kun pohja puuttuu teinistä.  Jos vertaan esim 60 v tätiini, hän ei valita koskaan mitään ja peittoaa minut mennen tullen vaikka mökkiaskareissa. Hän kysyy multa, mitä apua tarvitsen, ei toisin päin.

Vierailija
260/301 |
08.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, jos toivot kumppania nimenomaan kaveriksi liikuntaharrastuksiin ja että hän olisi kiinnostunut myös terveistä elämäntavoista, tämä mies todennäköisemmin on väärä kumppani sinulle. Jos sinulle näillä asioilla ei ole väliä, siis rehellisesti, niin hän saattaa silti olla loistava kumppani sinulle. 

 

Itselle liikunta mm vaellusten muodossa on niin isossa roolissa elämässäni, että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa. Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton. 

Onko se ehdoton myös silloin jos pitkäaikainen puoliso on loukkaantunut vaelluksella niin että hänellä ei jalat enää toimi? Entä jos itsellesi käy näin?

Tässä nyt puhutaan deittailusta ja millä eväillä siihen ylipäätään lähdetään. 

 

Toisekseen ihmiset eroaa kuka mistäkin syystä, kun kokee, ettei enää halua olla tämän kumppanin kanssa. Kuka miettii suhteeseen lähtiessään, että entäs jos kumppanista tuleekin vökivaltainen tai kumppani kuolee? Kukaan meistä ei tiedä, mitä parisuhteessa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Päätökset tehdään sen hetken tiedon ja oletusten mukaan. Tuollainen jossittelu on loputon suo, silloin on parempi pysyä yksinään. 

Sinä kirjoitit että 

että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa.Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton. 
 

Puhuit itse kumppanista, etkä deittailusta niin älä viitsi. Sanoit vieläpä että tämä on ehdoton. 
Kuka miettii suhteeseen lähtiessään että johonkin osallistuminen on ehdotonta? Jännä ettei voi kuvitellakaan ettei kumppani osallistuisi, mutta ei pysty kuvittelemaan että se puoliso ei välttämättä pysty osallistua. Kummasti vain toinen on mielestäsi loputonta jossittelua 😉

Liian vaikea ymmärtää, että jos etsii, siis deittailee, liikunnallista kumppania, niin tapailee vain sellaisia? Ehdoton=ei tapaile ei-liikunnallisia deittejä. Haluatko saivarrella lisää?

Deittailee, tapailee, kysyin mitä sitten kun KUMPPANI ei enää pystykään olemaan yhtä liikunnallinen kuin aiemmin? Jos tämä liikkuminen on kerran ehdoton asia. Ei tullut vastausta.

Eroan.

 

Ehkä eroan.

 

En eroa. 

 

Kumppani eroaa musta.

 

Kumppani ehkä eroaa musta.

 

Kumppani ei eroa musta.

 

Siinä sulle vastaus. Oliko muuta vai joko ymmärsit?

Eli liikkuminen ei olekaan ehdoton asia. Olisit vain heti kirjoittanut niin. Sen sijaan kirjoitit täysin päin vastoin😂

On edelleen siinä kohtaa kun valitsen, kenen kanssa edes harkitsen deittailua. Sulla on nyt mennyt aivot solmuun sulle liian monimutkaisen asian kanssa. Anna aikuiset jatkaa nyt keskustelua. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme seitsemän