Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.
Kommentit (326)
Kyllä tuolla 99% lenkkeilee yksin, ei siihen muita tarvita, on miehiä ja on naisia. Toki on sitten me joilla on koirat suurin osa myös koiran kanssa kahdestaan. En siis ymmärrä miksi ei voi yksin liikkua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsisikohan Ap treenikaverin miehen sijaan? tiedän monta pitkää parisuhdetta (omani mukaan lukien) jossa pariskunnan liikuntatottumukset, painoindeksi ja harrastukset ovat hyvin erilaisia.. eikä tämä ole estänyt onnellista yhdessäeloa.
Tämä. Nykyajan parisuhde ihanne on se, että puolison pitäisi täyttää kaikki sosiaalisen puolen tarpeet. Olla paras ystävä, rakastaja, treenikumppani, matkakumppani...melko mahdoton yhtälö. Tosin kyllähän joku aina välillä kertoo nähneensä ja kesyttäneensä yksisarvisen.
Toki joitakin rajauksia on hyvä tehdä ja jos se treenaaminen on suoritushakuista ja haluaa kumppanin osaksi sitä osaa elämästä, niin silloin ainoa vaihtoehto on etsiä yhtä tavoitteellisesti treenaava kumppaniksi.
Yhtään vähempää ei parisuhteelta kannata vaatia. Johan tilastot kertoo kuinka väärin ihmiset valitsee. Minäkin! Ei ihmiset eroa liian helposti vaan ihmiset menee yhteen liian helposti.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsisikohan Ap treenikaverin miehen sijaan? tiedän monta pitkää parisuhdetta (omani mukaan lukien) jossa pariskunnan liikuntatottumukset, painoindeksi ja harrastukset ovat hyvin erilaisia.. eikä tämä ole estänyt onnellista yhdessäeloa.
Tämä. Nykyajan parisuhde ihanne on se, että puolison pitäisi täyttää kaikki sosiaalisen puolen tarpeet. Olla paras ystävä, rakastaja, treenikumppani, matkakumppani...melko mahdoton yhtälö. Tosin kyllähän joku aina välillä kertoo nähneensä ja kesyttäneensä yksisarvisen.
Toki joitakin rajauksia on hyvä tehdä ja jos se treenaaminen on suoritushakuista ja haluaa kumppanin osaksi sitä osaa elämästä, niin silloin ainoa vaihtoehto on etsiä yhtä tavoitteellisesti treenaava kumppaniksi.
Tarve "miehelle" jää aika vähäiseksi jos sosiaaliset tarpeet tulee täytettyä muualta. Jos mies ei kelpaa muuhun kuin sängyn lämmittämiseen ja sukuelimen hiplaamiseen niin siihenkin on tarjolla kuumavesipullo ja surisutin.
Tarpeet parisuhteille ovat muuttuneet, kyseessä ei ole enää mikään selviytymiskamppailu että kun yhdessä raadetaan niin on varaa kattoon pään päällä, makarooniin ja mies saa seksulia. Naisenkin pitää saada parisuhteesta jotakin sellaista, mikä ilostuttaa häntä. Muuten nainen asuu yksin ja maksaa mieluummin tuplahintaa siitä, ettei asu miehen kanssa :D
OT. Vitsi mä välillä harmittelen sitä etten ole lepŝo. Naiset on niin hauskoja ja teräväsanaisia :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee niin, että minä liikun yleensä itsekseni. Sitten välillä käydään yhdessä vaikka jossain Nuuksiossa eikä se ole tuottanut ongelmia. Mies ei sentään aivan rapakuntoinen ole. Yhteiset asiat on meillä muuta kuin liikuntaa. Mies kyllä tukee minun harrastuksiani ja kannustaa. Samoin minä häntä, silloin kun hän jostain innostuu. Samaa ruokaa syödään ja se on minusta tärkeää. Että istutaan yhdessä ja jutellaan samalla.
Miten saman ruuan syöminen liittyy elämänarvoihin? Voidaan syödä yhdessä, kun tullaan lenkiltä?
Siten ettei ole erilaiset ruokavaliot. Mies toki syö määrällisesti enemmän, mutta muuten kelpaa minun kokkailut. Ongelma tulisi siinä vaiheessa, kun minä tekisin ruokaa ja toinen wolttaisi pizzaa. Yhteinen ruokailu ja toisen kanssa juttelu on yksi elämän parhaita asioita.
Ja hyväksyt yhteiseksi ruokavalioksi vain sen omasi.
Niin? Mieheni ei tee ruokaa. Jos tekisi, niin minä söisin. Jos se olisi epäterveellistä, en söisi montaa kertaa. Meille molemmille sopii se, että minä teen ruoat, joten ei sen pitäisi muille olla ongelma.
Joten hyväksyt vain sen oman ruokavaliosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit ap harrastaa liikuntaa vaikka kavereiden kanssa.
En ole ap, mutta ihmettelen tätä suhtautumista, että jos ihminen kokee suhteensa epätyydyttävä, ratkaisuksi ehdotetaan, että kaverit paikkaisivat puuttuvaa osa-aluetta. Miksi edes pitäisi olla suhteessa, joka ei tunnu hyvältä? Jos kerran pitää hakea kavereilta iso osan siitä, mitä haluaisi suhteessa olevan, niin mikä pointti siinä suhteessa sitten enää edes on?
On se niinkin, mutta kaikille ei ole yhtä tärkeää harrastaa juuri liikuntaa yhdessä. Voi olla muitakin yhteisiä harrastuksia ja ajanviettoja. Tärkeää voi olla muutkin arvot kuin oma fyysinen kunto.
Mutta jos ap:lle tuo on hyvin tärkeää, niin varmaan hänen kannattaisi etsiä samanhenkinen kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samat harrastukset ei ole mikään parisuhteen onnen tae, mutta asenne terveyteebnon. Jos siis toinen ei ole yhtään kiinnostunut terveellisestä elämästä ja itse on, tulee todennäköisesti vaikeuksia. En itse voisi katsoa, jos mies söisi makkaraa ja valkoista leipää, rasvaisia tuotteita ja kavahtaisi kasviksille. Ihan terveellisyyttä ajatellen. Laihakin voi syödä epäterveellisesti, joten kyse ei ole ulkonäöstä. Tietynlainen positiivinen suhde liikuntaan olisi hyvä olla, vaikka sitten se olisikin kävelyä. En myöskään kestäisi himoliikkujaa, jolle vartalon palvonta menee överiksi. Sopivasti kaikkea.
Ymmärsinkö oikein? Eli makkaraa tai valkoista leipää ei saa kumppani syödä lainkaan?
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän samankaltainen ongelma. Soitan pianoa, kitaraa ja saksofonia useamman kerran viikossa, mutta nainen on soittanut vain nokkahuilua kouluaikana. Ollaan yritetty yhdessä vähän katsoa nuotteja ja soitella yhdessä, mutta ei siitä oikein tule mitään. Turhauttaa kun biisit pitää valita naisen osaamisen ehdoilla.
Ei ehkä ihan sama asia kuitenkaan. Kuka tahansa (paitsi tietysti liikuntarajoitteiset), voi harrastaa perus kuntoliikuntaa, kuten lenkkeilyä. Musikaalisuus kuitenkin on ominaisius, jota ihmisessä joko on, tai ei ole. Jos haluat kumppanin, joka soittaa muutakin kuin nokkahuilua, sinun täytyy etsiä musikaalista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsisikohan Ap treenikaverin miehen sijaan? tiedän monta pitkää parisuhdetta (omani mukaan lukien) jossa pariskunnan liikuntatottumukset, painoindeksi ja harrastukset ovat hyvin erilaisia.. eikä tämä ole estänyt onnellista yhdessäeloa.
Tämä. Nykyajan parisuhde ihanne on se, että puolison pitäisi täyttää kaikki sosiaalisen puolen tarpeet. Olla paras ystävä, rakastaja, treenikumppani, matkakumppani...melko mahdoton yhtälö. Tosin kyllähän joku aina välillä kertoo nähneensä ja kesyttäneensä yksisarvisen.
Toki joitakin rajauksia on hyvä tehdä ja jos se treenaaminen on suoritushakuista ja haluaa kumppanin osaksi sitä osaa elämästä, niin silloin ainoa vaihtoehto on etsiä yhtä tavoitteellisesti treenaava kumppaniksi.
Miksi tämä olisi mahdoton yhtälö? Ja mitä kumppanilta sitten muka pitäisi toivoa?
Todennäköisyys kumppanin löytymiselle kapenee koko ajan mitä enemmän vaatimuksia asettaa. Jos pitää olla pitkä, komea, lihaksikas, hyvä ammatti ja sitten vielä nämä sosiaalisten tarpeiden puolet, niin olet tilanteessa jossa potentiaalisten kumppaniehdokkaiden määrä on todella pieni ja se mahdollisuus että päädyt yhteen jonkun heistä kanssa on vielä pienempi.
Kumppanuuteen voi myös kasvaa yhdessä, mutta se vaatii tietysti molemmilta avointa mieltä ja halua ymmärtää toisen mielen maisemaa. Yhteiset arvot ja kiinnostuksen kohteet ovat hyvä lähtökohta, mutta joskus on hyvä käsittää, että voi olla joistain asioista eri mieltä kunhan kunnioittaa kumppanin arvoja eikä taistele niitä vastaan joka käänteessä. Tästä on hyvä esimerkki, että iso osa miehistä kannattaa oikeistoa tai perussuomalaisia, joten sinun pitää ehdottomasti löytää vasemmistolainen mies olet tappelemassa pienehköstä joukosta miehiä kanssasisariasi vastaan.
Ei, emme me vasemmistolaista miestä etsivät naiset suinkaan tappele miehistä kanssasisaria vastaan. Lähdemme siitä, että yhteensopivat ihmiset pariutuvat, ja jos mies on kiinnostuneempi kanssasisaresta ja he sopivat paremmin yhteen, en todellakaan lähde siihen tappelemaan mistään. Olen mieluummin yksin kuin oikeistolaisen miehen kanssa, mutta toistaiseksi ei ole tarvinnut yksin jäädä. En missään tapauksessa tappelisi miehestä. Jos miehen kiinnostus ei suuntaudu minuun luonnostaan, niin ei minulla ole mitään kiinnostusta suhteeseen tällaisen ihmisen kanssa.
Tuo ajatus toisen arvojen kunnioittamisesta on hupaisa ajatus esim. tilanteessa, jossa toisen arvot luovan toisen osapuolen näkökulman mukaan kärsimystä yhteiskuntaan ja maailmaan. Miten sellaisia arvoja voisi kunnioittaa?
Oma kokemukseni on se, että jos etsii samanhenkistä ihmistä, jonka kanssa viihtyy, on kemiaa ja vetovoimaa, arvot ja elämäntyylit osuvat yksiin jne. löytää todennäköisemmin hyvän kumppanin ja onnistuneen suhteen. Mieluummin minä etsin sitä yksisarvista kuin tyydyn valitsemaan jonkun vaan ulkonäön perusteella päätyen yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole mitään yhteistö eikä edes kiinnostusta olla.
Oikeistolaiset miehet eivät muuttuisi kiinnostaviksi, vaikka vasemmistolaiset miehet loppuisivat kesken tai jopa lakkaisivat olemasta.
Tuo johtuu vain sinun kapeasta katsantokannastasi. Oikeistolaisuus on tuonut myös paljon hyvää yhteiskuntiin vai miksi sitten kaikki kommunismia yrittäneet yhteiskunnat ovat enemmän tai vähemmän sortuneet...? Joten demonisoinnin sijaan voisit tunnustaa, että useimmissa asioissa on hyviä puolia vaikka ei niitä ehkä kokonaisuutena kannatakaan. Sama päätee myös vasemmistolaisuuteen ja sosiaalidemokratiaan.
Kannattaa myös huomioida, että tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta vaati molempien sukupuolien yhteistyötä, jos naiset tai miehet yksipuolisesti irtisanoutuvat yhteiskunnan kehittämisestä on sillä hyvin suuria vaikutuksia tulevaisuudessa.
Tuollainen ei saa minua harkitsemaan oikeistolaista miestä. Joko olen sellaisen kanssa, jonka kanssa arvomaailma osuu yksiin, tai sitten olen yksin. Nämä ovat molemmat ihan hyviä vaihtoehtoja, ei ole tarvetta harkita muita.
No jokainen voi päättää olla yksin kunhan tienaa itse elantonsa. Muussa tapauksessa on hyvä miettiä miten osallistuu yhteiskunnan rakentamiseen.
Tarkoitatko, että köyhillä on velvollisuus pariutua?
Se on yksi vaihtoehto, rakentaa sitä yhteiskuntaa parisuhteesta ja perheestä käsin. On niitä muitakin vaihtoehtoja. Kotitehtäväksi jää pohtia mitä ne voisivat olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän samankaltainen ongelma. Soitan pianoa, kitaraa ja saksofonia useamman kerran viikossa, mutta nainen on soittanut vain nokkahuilua kouluaikana. Ollaan yritetty yhdessä vähän katsoa nuotteja ja soitella yhdessä, mutta ei siitä oikein tule mitään. Turhauttaa kun biisit pitää valita naisen osaamisen ehdoilla.
Ei ehkä ihan sama asia kuitenkaan. Kuka tahansa (paitsi tietysti liikuntarajoitteiset), voi harrastaa perus kuntoliikuntaa, kuten lenkkeilyä. Musikaalisuus kuitenkin on ominaisius, jota ihmisessä joko on, tai ei ole. Jos haluat kumppanin, joka soittaa muutakin kuin nokkahuilua, sinun täytyy etsiä musikaalista ihmistä.
Eiköhän tämä ollut sarkasmia, jossa naurettiin ajatukselle pariskuntien täsmälleen samoista mielenkiinnon kohteista.
Kyllä omassa kuplassa hyvät suhteet ovat niitä, joissa ei ole kaikki munat samassa korissa. Saa olla omia harrastuksia yksin ja ystävien kanssa, ei tarvitse aloittaa nokkahuilun soittoa vain siksi kun puolisokin soittaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavatessamme olin tavallinen kävelijä ja mies taas bodattu. Emme harrastaneet liikuntaa yhdessä. Vuosien kuluessa hän jatkoi samoja liikuntaharrastuksiaan ja minä aloin käydä kuntosalilla ja pyöräillä. Muistan, kuinka hän katseli naapurin rouvan juoksemista ja kehui häntä. Lasten kasvamisen myötä meillä ei ollut juurikaan yhteisiä asioita. Erostamme on muutamia vuosia. Nyt hän on kasvattanut mahaa, on vähentänyt liikkumista ja syö eineksiä. Olen opetellut kokkaamaan terveellisesti, liikun suhteellisen paljon ja olen hoikka. Ehdottomasti neuvon, että jos on tärkeä harrastus, niin molempien pitää olla siitä kiinnostuneita, muutoin alkaa ajatella, että toinen ajattelee vain itseään ja omia tarpeitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos toivot kumppania nimenomaan kaveriksi liikuntaharrastuksiin ja että hän olisi kiinnostunut myös terveistä elämäntavoista, tämä mies todennäköisemmin on väärä kumppani sinulle. Jos sinulle näillä asioilla ei ole väliä, siis rehellisesti, niin hän saattaa silti olla loistava kumppani sinulle.
Itselle liikunta mm vaellusten muodossa on niin isossa roolissa elämässäni, että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa. Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton.
Onko se ehdoton myös silloin jos pitkäaikainen puoliso on loukkaantunut vaelluksella niin että hänellä ei jalat enää toimi? Entä jos itsellesi käy näin?
Tässä nyt puhutaan deittailusta ja millä eväillä siihen ylipäätään lähdetään.
Toisekseen ihmiset eroaa kuka mistäkin syystä, kun kokee, ettei enää halua olla tämän kumppanin kanssa. Kuka miettii suhteeseen lähtiessään, että entäs jos kumppanista tuleekin vökivaltainen tai kumppani kuolee? Kukaan meistä ei tiedä, mitä parisuhteessa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Päätökset tehdään sen hetken tiedon ja oletusten mukaan. Tuollainen jossittelu on loputon suo, silloin on parempi pysyä yksinään.
Sinä kirjoitit että
että en voi kuvitellakaan kumppania, joka ei edes joskus osallistuisi mun kanssa.Tokikaan ei kaikkien harrastusten olla samoja, mutta tämä on ehdoton.
Puhuit itse kumppanista, etkä deittailusta niin älä viitsi. Sanoit vieläpä että tämä on ehdoton.
Kuka miettii suhteeseen lähtiessään että johonkin osallistuminen on ehdotonta? Jännä ettei voi kuvitellakaan ettei kumppani osallistuisi, mutta ei pysty kuvittelemaan että se puoliso ei välttämättä pysty osallistua. Kummasti vain toinen on mielestäsi loputonta jossittelua 😉Liian vaikea ymmärtää, että jos etsii, siis deittailee, liikunnallista kumppania, niin tapailee vain sellaisia? Ehdoton=ei tapaile ei-liikunnallisia deittejä. Haluatko saivarrella lisää?
Deittailee, tapailee, kysyin mitä sitten kun KUMPPANI ei enää pystykään olemaan yhtä liikunnallinen kuin aiemmin? Jos tämä liikkuminen on kerran ehdoton asia. Ei tullut vastausta.
Jätän tietysti. Jos en satu olemaan halvaantunut, sokeutunut ja kuuroutunut itse, tai muuten siinä kunnossa, etten ymmärrä enää omaa tilaani. Muita tyhmiä kysymyksiä d e i t t a i l u s t a?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuolla 99% lenkkeilee yksin, ei siihen muita tarvita, on miehiä ja on naisia. Toki on sitten me joilla on koirat suurin osa myös koiran kanssa kahdestaan. En siis ymmärrä miksi ei voi yksin liikkua
Tietenkin*voi*, mutta entäs jos ei halua? Mistä tiedät lenkkeilijöitä katsomalla, mitä he tekevät, tai eivät tee, kumppaniensa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Tavatessamme olin tavallinen kävelijä ja mies taas bodattu. Emme harrastaneet liikuntaa yhdessä. Vuosien kuluessa hän jatkoi samoja liikuntaharrastuksiaan ja minä aloin käydä kuntosalilla ja pyöräillä. Muistan, kuinka hän katseli naapurin rouvan juoksemista ja kehui häntä. Lasten kasvamisen myötä meillä ei ollut juurikaan yhteisiä asioita. Erostamme on muutamia vuosia. Nyt hän on kasvattanut mahaa, on vähentänyt liikkumista ja syö eineksiä. Olen opetellut kokkaamaan terveellisesti, liikun suhteellisen paljon ja olen hoikka. Ehdottomasti neuvon, että jos on tärkeä harrastus, niin molempien pitää olla siitä kiinnostuneita, muutoin alkaa ajatella, että toinen ajattelee vain itseään ja omia tarpeitaan.
Luulin että tässä oli jokin syvempi opetus, mutta tämä olikin ihan tavallinen uhriutumis- ja voimaantumistarina, jossa nainen mahdollistanut avioliiton aikana miehen harrastuksen ja sitten rohkaistuttuaan eroamaan on päässyt paremmin elämässä eteenpäin kuin tämä paha paha alistava ja riistävä mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsisikohan Ap treenikaverin miehen sijaan? tiedän monta pitkää parisuhdetta (omani mukaan lukien) jossa pariskunnan liikuntatottumukset, painoindeksi ja harrastukset ovat hyvin erilaisia.. eikä tämä ole estänyt onnellista yhdessäeloa.
Tämä. Nykyajan parisuhde ihanne on se, että puolison pitäisi täyttää kaikki sosiaalisen puolen tarpeet. Olla paras ystävä, rakastaja, treenikumppani, matkakumppani...melko mahdoton yhtälö. Tosin kyllähän joku aina välillä kertoo nähneensä ja kesyttäneensä yksisarvisen.
Toki joitakin rajauksia on hyvä tehdä ja jos se treenaaminen on suoritushakuista ja haluaa kumppanin osaksi sitä osaa elämästä, niin silloin ainoa vaihtoehto on etsiä yhtä tavoitteellisesti treenaava kumppaniksi.
Tarve "miehelle" jää aika vähäiseksi jos sosiaaliset tarpeet tulee täytettyä muualta. Jos mies ei kelpaa muuhun kuin sängyn lämmittämiseen ja sukuelimen hiplaamiseen niin siihenkin on tarjolla kuumavesipullo ja surisutin.
Tarpeet parisuhteille ovat muuttuneet, kyseessä ei ole enää mikään selviytymiskamppailu että kun yhdessä raadetaan niin on varaa kattoon pään päällä, makarooniin ja mies saa seksulia. Naisenkin pitää saada parisuhteesta jotakin sellaista, mikä ilostuttaa häntä. Muuten nainen asuu yksin ja maksaa mieluummin tuplahintaa siitä, ettei asu miehen kanssa :D
Tämä saattaa muuttua jos hyvinvointivaltiota joudutaan karsimaan vielä lisää. Nyt miesten verorahoilla kustannetaan paljon yhteiskunnan ylläpitoa julkisen sektorin osalta. Ihan vaan toteamuksena kun muotia naureskella miehille ja heidän tarpeilleen parisuhteisiin liittyen.
Ei kannata olla liian nirso. Tai ainahan sitä voi etsiä neulaa heinäsuovasta, mutta turha sitten itkeä jos ei sitä huippukumppania löydykään.
Parinvalinnassa ei voi koskaan olla liian nirso. Kyse on ihmisen koko elämästä. Molempien.
Ei tule onnistumaan jos toinen on liikunnallinen ja toinen sohvaperuna. Jossain vaiheessa se alkaa hiertämään liikunnallista, etenkin kun ikää tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat harrastukset ei ole mikään parisuhteen onnen tae, mutta asenne terveyteebnon. Jos siis toinen ei ole yhtään kiinnostunut terveellisestä elämästä ja itse on, tulee todennäköisesti vaikeuksia. En itse voisi katsoa, jos mies söisi makkaraa ja valkoista leipää, rasvaisia tuotteita ja kavahtaisi kasviksille. Ihan terveellisyyttä ajatellen. Laihakin voi syödä epäterveellisesti, joten kyse ei ole ulkonäöstä. Tietynlainen positiivinen suhde liikuntaan olisi hyvä olla, vaikka sitten se olisikin kävelyä. En myöskään kestäisi himoliikkujaa, jolle vartalon palvonta menee överiksi. Sopivasti kaikkea.
Ymmärsinkö oikein? Eli makkaraa tai valkoista leipää ei saa kumppani syödä lainkaan?
Et ymmärtänyt oikein. Mikähän meni pieleen? Yritä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän samankaltainen ongelma. Soitan pianoa, kitaraa ja saksofonia useamman kerran viikossa, mutta nainen on soittanut vain nokkahuilua kouluaikana. Ollaan yritetty yhdessä vähän katsoa nuotteja ja soitella yhdessä, mutta ei siitä oikein tule mitään. Turhauttaa kun biisit pitää valita naisen osaamisen ehdoilla.
Ei ehkä ihan sama asia kuitenkaan. Kuka tahansa (paitsi tietysti liikuntarajoitteiset), voi harrastaa perus kuntoliikuntaa, kuten lenkkeilyä. Musikaalisuus kuitenkin on ominaisius, jota ihmisessä joko on, tai ei ole. Jos haluat kumppanin, joka soittaa muutakin kuin nokkahuilua, sinun täytyy etsiä musikaalista ihmistä.
Eiköhän tämä ollut sarkasmia, jossa naurettiin ajatukselle pariskuntien täsmälleen samoista mielenkiinnon kohteista.
Kyllä omassa kuplassa hyvät suhteet ovat niitä, joissa ei ole kaikki munat samassa korissa. Saa olla omia harrastuksia yksin ja ystävien kanssa, ei tarvitse aloittaa nokkahuilun soittoa vain siksi kun puolisokin soittaa jne.
Päättelin minäkin sarkasmiksi, mutta kunhan nyt heitin kommentin. Siitä olen ihan samaa mieltä, että kumppanin ei todellakaan tarvitse harrastaa kaikkea samaa, kuin mistä itse on kiinnostunut. Kunhan löytyy jotain yhteistä, niin varmaan parhaiten suhde toimiikin niin, että molemmilla on omiakin juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Ei tule onnistumaan jos toinen on liikunnallinen ja toinen sohvaperuna. Jossain vaiheessa se alkaa hiertämään liikunnallista, etenkin kun ikää tulee.
Tämä. Kolmekymppisenä ei ymmärrä, millainen viisi-kuusikymppisen fysiikka on, etenkin jos ei ole tehnyt sen eteen mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä parisuhteessa kaikkien harrastusten ja mielenkiinnon kohteiden ei tarvitse olla samoja.
Minulle on ihan sama mitä liikuntaa puoliso harrastaa kunhan jotain harrastaa. Mielummin käyn itse yksin tekemässä treenit, mutta toivon että puoliso tekee omansa eikä vain makaa sohvalla. Sohvalla makaajilla on vielä yleensä tapana ärsyyntyä kun toinen käy treeneissä.
M44
Joo kyllä, eri vuorokausirytmit, ylösnousu 4 aikaan syyttä. Itselle sopiva nukkumaanmenoaika myöhäisemmin. Liikunnallinen, mutta ei yhteisiä lajeja. Toivoin että edes fillarointi olisi sopinut