Oletko katunut, että päätit pitkän suhteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin ihminen varsinkaan parisuhdemokiaan myöntää. Kaikki aina hehkuttaa, että kyllä kannatti ja parempaa löytyi tilalle. Nykyään vieläpä aina hoetaan sitä, että kun ei ole kelvollisia kumppanikandidaatteja 😄 Siis en epäile etteikö olisi aidosti tyytyväisiä suhteensa päättäneitä, mutta he ovat ainoita, jotka näihin kyselyihin vastaavat. Väärän valinnan tehneet tyytyvät vain olemaan kommentoimatta.

Hyvin lähellä totuutta. Tutkimusten mukaan tyytyväisyys parisuhteisiin pienenee kerta toisensa jälkeen jos on itse sössinyt asiansa ja eronnut heppoisin syin.

Moni pakenee itseään. Ja siksi uudet suhteet eivät vaan toimi pidemmän päälle.

Musta taas tuntuu, että toleranssi huonolle käytökselle laskee vaan iän myötä. Etenkin nuorena sietää hyvinkin pitkälle huonoa suhdetta. 

 

Mikä on hyvä suhde? Itse lähdin parisuhteesta kuin ammuttuna, kun mies päästi suustaan niin pahan loukkauksen, että mulla flippasi. Joskus meidän teoilla on seurauksia. Ulospäin suhde vaikutti varmasti täydelliseltä ja myönnän, että monilta osin olikin. Olin selittänyt itselleni asioita parhain päin niin kauan ja usein, että kuulostin omiin korviinikin jo rikkinäiseltä levyltä, joka on juuttunut yhteen kohtaan. 

Keskustelitko tunteistasi ja tarpeistasi kumppanisi kanssa vai haudoitko näitä vain omassa päässäsi?

Käytiin pariterapiassa. Terapiassa kyllä puhui niin kauniisti itsensä kehittämisestä, mutta kaikki unohtui, kun käveltiin ulos terapeutin ovesta. Oliko muuta?

En, vaan hylkäsin petturin, joka puolusteli "mies ei ole yksiavioinen "

Vierailija kirjoitti:

Höpö, höpö! Kuka eroaa pelkästään sen vuoksi, että haluaa etsiä itseään?

Aika monikin.

Vierailija kirjoitti:

En. Ei enään koskaan suhdetta. Yksin aion olla loppuelämän :)

Olen ollut suhteissa 26 ja 6 vuotta ja tiedän, ettei parisuhde voi tarjota mitään, mitä ilman en voisi olla tai saa jotenkin muuten. Ei ikinä enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätin suhteen ihanan miehen kanssa, joka oli myös paras ystäväni. Elämä vei meitä eri teille eli kai sitten kävi se klassinen erilleen kasvaminen. Olin hirveän nuori suhteen alkaessa ja todella piti henkisen kasvun nimissä oppia elämään myös itsekseni. Lopulta tahdottiin myös elämältä ihan eri asioita. Teki kipeää erota, mutta en ole katunut lainkaan. Vuodet ovat vaan todistaneet miksi se kipeä päätös oli silloin aivan välttämätön.

Miksi aloitit parisuhteen kun et selvästikään ollut henkisesti kypsä sellaiseen? Läheisriippuvuudesta?

No onhan niitä jotka vielä keski-iässä hyppivät läheisriippuvuutensa ja epävakautensa vuoksi lennosta suhteesta toiseen jättäen jälkeensä hajonneita perheitä ja hylättyjä lapsia. Koska kupliva tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin ihminen varsinkaan parisuhdemokiaan myöntää. Kaikki aina hehkuttaa, että kyllä kannatti ja parempaa löytyi tilalle. Nykyään vieläpä aina hoetaan sitä, että kun ei ole kelvollisia kumppanikandidaatteja 😄 Siis en epäile etteikö olisi aidosti tyytyväisiä suhteensa päättäneitä, mutta he ovat ainoita, jotka näihin kyselyihin vastaavat. Väärän valinnan tehneet tyytyvät vain olemaan kommentoimatta.

Hyvin lähellä totuutta. Tutkimusten mukaan tyytyväisyys parisuhteisiin pienenee kerta toisensa jälkeen jos on itse sössinyt asiansa ja eronnut heppoisin syin.

Moni pakenee itseään. Ja siksi uudet suhteet eivät vaan toimi pidemmän päälle.

Musta taas tuntuu, että toleranssi huonolle käytökselle laskee vaan iän myötä. Etenkin nuorena sietää hyvinkin pitkälle huonoa suhdetta. 

 

Mikä on hyvä suhde? Itse lähdin parisuhteesta kuin ammuttuna, kun mies päästi suustaan niin pahan loukkauksen, että mulla flippasi. Joskus meidän teoilla on seurauksia. Ulospäin suhde vaikutti varmasti täydelliseltä ja myönnän, että monilta osin olikin. Olin selittänyt itselleni asioita parhain päin niin kauan ja usein, että kuulostin omiin korviinikin jo rikkinäiseltä levyltä, joka on juuttunut yhteen kohtaan. 

Keskustelitko tunteistasi ja tarpeistasi kumppanisi kanssa vai haudoitko näitä vain omassa päässäsi?

Mies olisi voinut hautoa asiat omassa päässään, eikä möläytellä suutuspäissään kaikkia tyhmyyksiä ulos. 

Vierailija kirjoitti:

En, vaan hylkäsin petturin, joka puolusteli "mies ei ole yksiavioinen "

Hyi s**tana. Luiskaan vaan tuollaiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.

Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.

Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja

Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.

Harkinnassa myös pitkästä suhteesta lähteminen. Menin heti koulun jälkeen naimisiin vanhemman miehen kanssa. Pakenin kovan kurin kotioloista, ja aviossakin piti alistua ja joustaa. En päässyt koskaan itsenäistymään, ennenkuin lasten aikuistuttua päätin niin. Se ei taas sovi miehelle, joka pitää minua itsestään selvänä nöyränä palvelijana, ei edes vaimona.

Vierailija kirjoitti:

Harkinnassa myös pitkästä suhteesta lähteminen. Menin heti koulun jälkeen naimisiin vanhemman miehen kanssa. Pakenin kovan kurin kotioloista, ja aviossakin piti alistua ja joustaa. En päässyt koskaan itsenäistymään, ennenkuin lasten aikuistuttua päätin niin. Se ei taas sovi miehelle, joka pitää minua itsestään selvänä nöyränä palvelijana, ei edes vaimona.

Vähän menneen maailman tarina. Liekö tottakaan? Ei kukaan normaali tasapainoinen noin tee ja valitse.

Vierailija kirjoitti:

Harkinnassa myös pitkästä suhteesta lähteminen. Menin heti koulun jälkeen naimisiin vanhemman miehen kanssa. Pakenin kovan kurin kotioloista, ja aviossakin piti alistua ja joustaa. En päässyt koskaan itsenäistymään, ennenkuin lasten aikuistuttua päätin niin. Se ei taas sovi miehelle, joka pitää minua itsestään selvänä nöyränä palvelijana, ei edes vaimona.

Miksi edes harkitset, jos koet olevasi palvelija?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.

Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.

Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja

Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.

Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.

Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.

Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja

Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.

Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?

Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko, että ihmiset yleensä lähtee hyvästä suhteesta yhtäkkiä, ellei nyt jotain manian puhkeamista tai hormonien heittelyä lasketa. Silloin se höyrähtänyt voi selittää asian itselleen miten taitaa. 

 

Mutta kai yleensä lähdetään, koska suhde ei enää itselle toimi. Vaikka se toinen olisi ihan kunnollinen ja kiva näennäisesti. 

No tuossa on ristiriita. Suhde voi olla samaan aikaan "hyvä", mutta henkilö voi päättää, että se ei minulle toimi. Voi tulla ikäkriisi, jossa hän yhtäkkiä tajuaakin, että itse asiassa en halua tehdä tätä työtä enkä olla tässä perheessä vaan lähden korpeen melomaan ja metsästämään tai Intiaan joogaamaan. Ja toinen partneri pitää saada.

Saattaa tulla aivan puun takaa puolisolle.

Näin taisi käydä ex puolisolleni. Tosin mitään keskustelua ei koskaan käyty tai selityksiä tullut, mutta niin vain harrastavien aktiivisten lasten arjen pyöritys taisi olla exälle sitä  ei itsen näköistä elämää ja hän lähti mulle yllättäen.

En tiedä, miksi sitten vähän päästä hän yritti päästä takaisin ensin hyvällä ja lopulta pahalla ja sanoi, "ettei anna eroa". Oletan, että ehkä kadutti häntä eroaminen. Muuten en sitä vonkaamisen ja kostamisen ristiriitaista häirintää ymmärtänyt.

Mulle taas luottamus on suhteen perusta ja kun se oli yllärierolla rikottu, niin ei vain ollut enää mitään tarjottavaa toisillemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.

Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.

Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja

Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.

Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?

Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.

No höpö höpö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.

Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.

Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja

Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.

Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?

Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.

No höpö höpö.

Sellaiset defenssit sitten sieltä. Oletko harkinnut terapiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.

Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.

Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja

Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.

Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?

Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.

No höpö höpö.

Sellaiset defenssit sitten sieltä. Oletko harkinnut terapiaa?

He he. Ei mulla ole mitään defenssejä tämän suhteen. En edes ole tuo, jota syytät kyvyttömäksi rakkauteen.

Se nyt vain on aivan kohtuuton syytös, kun et tunne toista ihmistä ja hänen tilannettaan lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.

Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.

Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja

Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.

Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?

Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.

No höpö höpö.

Sellaiset defenssit sitten sieltä. Oletko harkinnut terapiaa?

He he. Ei mulla ole mitään defenssejä tämän suhteen. En edes ole tuo, jota syytät kyvyttömäksi rakkauteen.

Se nyt vain on aivan kohtuuton syytös, kun et tunne toista ihmistä ja hänen tilannettaan lainkaan.

Hyvin tyypillinen aiheen otsikon mukainen tarina. Kun vähän sitten tökkii niin defenssit lähtevät maksimiin. Koska omaa häpeää ja syylllisyyttä on todella vaikea kohdata.

Tässä keskustelussa joku ihmettelee että mitä se tarkoittaa jos joku sanoo haluavansa elää omannäköistä elämää. No vaikkapa parisuhteen toinen osapuoli on ulkoilmaihminen. Tykkää käydä päiväretkillä vaikka laavulla viikonloppuisin. Pitää koiria, käydä talvi-ja syysvaelluksilla. Laittaa kaikki liikenevät rahat gore-texiin ja suksiboxeihin, ymmärtänette kärjistyksen. Pitää ehdottoman tärkeänä saada asua maalla. 

No sitten tämän ihmisen kumppani onkin sellainen että haaveilee korkeintaan vuosittaisesta risteilystä Tallinnaan ja nauttii vaikkapa keikoilla käymisestä enemmän kuin mistään. Rakastaa urbaania kaupunkiympäristöä ja kahviloissa istumista. On allerginen ulkoilmalle, hyi ötökät ja nokkoset ja kamalaa, siellähän on punkkejakin. Rakastaa pleikkaa ja pelaamisyhteisöä. Ei ulkoile kuin pakotettuna.

On selvää että tällaisessa kombossa ei kumpikaan voi hyvin. Ihmisen on saatava elää omannäköistä elämää. 

Ennen kuin kukaan älähtää että on niin yliampuva esimerkki niin voin sanoa että ihan perustuu todellisiin henkilöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kadun myös nykyistä suhdetta mutta en pääse pois.

Kannattaa sinun katsoa peiliin. Molemmat asiat ovat sinun omia valintojasi. Ei kenenkään muun.

Mitä vattua? Olenko tässä nyt väittänyt että olisi jonkun muun syytä? Tässä kysyttiin kadutko, enhän minä voi katua kuin omia tekoja

Olet ansainnut sen tilanteen missä nyt olet. Omien valintojesi seurauksena.

Niin, mitä sitten? Onko sinulla joku lukihäiriö vai etkö ymmärrä lukemaasi?

Ei toki. Kommenttisi vain todistaa kyvyttömyytesi rakkauteen.

No höpö höpö.

Sellaiset defenssit sitten sieltä. Oletko harkinnut terapiaa?

He he. Ei mulla ole mitään defenssejä tämän suhteen. En edes ole tuo, jota syytät kyvyttömäksi rakkauteen.

Se nyt vain on aivan kohtuuton syytös, kun et tunne toista ihmistä ja hänen tilannettaan lainkaan.

Hyvin tyypillinen aiheen otsikon mukainen tarina. Kun vähän sitten tökkii niin defenssit lähtevät maksimiin. Koska omaa häpeää ja syylllisyyttä on todella vaikea kohdata.

Kenellä?