Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (1332)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.
Ei hemmetissä ole sinun syytäsi.
Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.
Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?
T. Äskeinen jssap-saarnaajaEn ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.
Kausikaveruus. Nämä aina "ihastuvat" uuteen ihmiseen ja haluavat luuhata sen kanssa paljon ja jatkuvasti. Kunnes kyllästyvät, hylkäävät, heittävät pois ja vaihtavat seuraavaan. Hyötymistarkoitus on tässä usein myös mukana. Minuakin kausikavereiden keräilijä hyödynsi kaikin mahdollisin tavoin palveluksia pyytämällä ja rahaakin lainaili ja maksoi takaisin aina hiukan vähemmän kuin oli lainannut. Silti se sattui, kun heitti pois, mutta nykyään osaan tunnistaa tyypin.
Minäkin törmäsin vastaavaan ja loukkasi paljon, kun ystävä heivasi minut uuden ystävän tieltä. Hän vain vetosi siihen, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa töiden ja lasten ohessa nähdä. Oli hänellä aikaa - uudelle ystävälle meni kaikki se aika, jonka ystävä oli aiemmin viettänyt minun kanssani. Sama oli käynyt ennen minua monille muillekin hänen ystävilleen ja he olivat saaneet samat perustelut. Minuunkin ystävä oli ihastunut ystävänä ja alkuun oli hyvin intensiivinen, kunnes laittoi jarrut pohjaan parin vuoden jälkeen. Tunsin oloni loukatuksi, kun ystävä heivasi noin hyvän ystävyyden jälkeen. Ystävä ei yhtään ymmärtänyt loukkaantumistani. Hän ei mielestään toiminut mitenkään väärin. Sanoi pitävänsä normaalina sitä, että etsii itselleen aina uuden läheisen ystävän ja oletti taakse jääneiden ystävien olevan yhä hänen elämässään läsnä. Minua moinen ei kiinnostanut. Miksi olisin halunnut olla toisen ystävä, jos en enää sen vertaa kiinnostanut, että minulle olisi annettu aikaa?
Sitoutumiskyvyttömiä löytyy myös ystävyyssuhteiden osalta, ei vain parisuhteiden kohdalla. Paras on, että nämä sitoutumiskyvyttömät ystävät eivät tietenkään näe omassa käytöksessään mitään vikaa. Heistä on ihan normaalia pistää ystäväpiiri uusiksi kerta toisensa jälkeen ja ajatella, että kyllä ne sivuun sysätyt ystävät haluavat olla tekemisissä sitten, kun minulle sattuu sopimaan. Itse en ole koskaan lämmennyt näille "Hei, heivasin sut elämästäni, mutta olis kiva käydä kerran vuoteen kahvilla ja päivittää kuulumisia!"
Maija ja Leena asuvat 3 min kävelymatkan päässä toisistaan ja tapaavat 2 tai 3 kertaa viikossa kävelylenkillä läheisellä luontoalueella. Kävellessä tulee jaettua ilot ja surut ja mitä elämässä on kulloinkin meneillään.
Maijan arki on rasittavaa, tapaamiset Leenan kanssa ovat tärkeä henkireikä, mutta muuten ystävät eivät jaa toistensa elämää. Leenalla on vähemmän vastuita ja velvollisuuksia, hänelle lenkit Maijan kanssa ovat tärkeä arjen virike. Ystävykset eivät muuten juuri viestittele, whatsappia käytetään lähinnä tapaamisten sopimiseen.
Sitten Maijan lapsi saa koulupaikan kauempaa erityiskoulusta ja Maijan perhe muuttaa yli tunnin matkan päähän Leenasta. Miten tämä tilanne muuttaa Maijan ja Leenan ystävyyttä? Mitä kumpikin tekee? Entä syntyykö jotain odotuksia, että mitä pitäisi tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan elämässä monta murroskohtaa, jotka voi ajaa ihmisiä ihan luonnollisesti eri suuntiin. Ihan lapsena jo se, että jos naapurin lapsen kanssa meneekin eri alakouluihin jostain syystä. Sitten yläkoulun jälkeen kuka menee lukioon, kuka ammattikouluun, kuka suoraan työelämään, kymppiluokalle tai etsii itseään. Sitten sieltäkin löytyy uusia kavereita ja valmistumisen jälkeen jatketaan jatko-opintoihin tai työelämään. Sitten alkaa pariutumisvaihe ja lapsivaihe vähitellen ja harrastukset on alkaneet vakiintua tai putoavat pois. Sitten tulee viimeiset valmistumiset pisimmistä yliopiston koulutusputkista ja työelämä lopuillekin. Työelämässä taas saatetaan vaihtaa työpaikkaa 5-10 vuoden välein, voi tulla muuttoja, kaveripiirit voi muuttua avioeron takia. Elämäntavat muuttuu, suurimmalla osalla putoaa alkoholi pois, joillekin urasta tulee tärkeintä, joillekin lapsista ja puutarhanhoidosta. Sitten mennään työelämässä monta kymmentä vuotta, lapset kasvavat ja muuttavat eri tahtiin eri ystävillä pois ja aikaa vapautuu eri vaiheissa, jokainen kasvaa ja kehittyy ihmisenä, ja asiat ympärillä muuttuvat, vaikka itse pysyisi jotakuinkin samana. Sitten alkaa eläkkeelle jääminen ja sairaudet hiukan eri aikaa ystävien kanssa yleensä. Siinä muuttuu parisuhteetkin samalla ja tulee ehkä uusia harrastuksia.
Olisi outoa, jos jokaisessa elämänvaiheessa syntyneet ystävyydet jäisivät koko elämän mittaisiksi ja olisivat koko ajan samanlaisia. Kaveruus on eri asia, mutta ystäväkin voi olla tosissaan vaikkei olisi loppuelämää. Olisi tärkeää nähdä myös lyhyempien ystävyyssuhteiden arvo. Ne voivat olla kullanarvoisia ja kasvattaa ja pelastaakin joskus, vaikkeivat jatkuisikaan koko loppuelämää.
Moni aikanaan tärkeä ystävä on jäänyt matkan varrelle ja uusia on tullut tilalle. Ilo on muistella, vaikka ei ystävyydelle olisi enää samaa pohjaa. Joitakin elämä muuttaa ja heittelee enemmän kuin toisia, joillain pysyy elämä samanlaisempana. Varmaan se vaikuttaa ystävyyksiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Voiko ystävyyden päättymiseen liittyvästä kivusta päästä yli? Tulin ystäväni jättämäksi, kun elämässäni oli vaikea vaihe ja olisin tarvinnut ystävältä tukea. Ystävä ei halunnut olla tukenani, vaikka olin itse ollut hänen tukenaan vastaavanlaisessa tilanteessa. Olen päässyt vaikean vaiheen yli ja ystävä haluaisi nyt olla leppoisa tuttava kanssani. Siis sellainen, jonka kanssa moikataan, rupatellaan iloisesti kaikkea pintapuolista. Joudun siis näkemään tätä ystävää eräästä syystä joka viikko. Minusta taas tuntuu todella pahalta, kun ystävä hylkäsi minut vaikeassa tilanteessa. Voiko tästä kivusta päästä jotenkin yli? Tekee ihan pahaa katsoa tuota ystävää ja vaikealta puhua hänen kanssaan.
Voi päästä, vaikka vaikeaa se on eikä se tämän toisen kaipaama tuttavuus todennäköisesti onnistu. Parasta on hankkia uusia ystäviä. Ei tällaiseen pinnalliseenkaan kaveruuteen voi toista pakottaa, jos toinen ei pysty.
Kyllä niitä oikeasti hyviä ystäviä näkee useammin. Itse olen ihan aikuisiässä nähnyt hyviä ystäviä useita kertoja viikossa, vähintään soiteltu viikoittain jos ei nähty.
Sitten oli tämmöinen, joka itse halusi nähdä 0-4 kertaa vuodessa ja puhui minusta ystävänään. Minun mielestäni olimme kuitenkin jo vuosia sitten etääntyneet juuri tuon harvoin näkemisen vuoksi ihan vaan etäisiksi kavereiksi tai tuttaviksi.
Nämä tämmöiset ovat mukaystäviä. Eletään valheessa ja itsepetoksessa. Kai se on kiva ajatella, että "minulla on paljon ystäviä, niin paljon, etten ehdi kuin muutaman kerran vuodessa näkemään, elämäni on niin täyttä ja rikasta"! Mutta kavereita tai tuttavia ne ovat, oikeasti hyviä ystäviä nähdään viikoittain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.
Ei hemmetissä ole sinun syytäsi.
Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.
Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?
T. Äskeinen jssap-saarnaajaEn ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.
Kausikaveruus. Nämä aina "ihastuvat" uuteen ihmiseen ja haluavat luuhata sen kanssa paljon ja jatkuvasti. Kunnes kyllästyvät, hylkäävät, heittävät pois ja vaihtavat seuraavaan. Hyötymistarkoitus on tässä usein myös mukana. Minuakin kausikavereiden keräilijä hyödynsi kaikin mahdollisin tavoin palveluksia pyytämällä ja rahaakin lainaili ja maksoi takaisin aina hiukan vähemmän kuin oli lainannut. Silti se sattui, kun heitti pois, mutta nykyään osaan tunnistaa tyypin.
Minäkin törmäsin vastaavaan ja loukkasi paljon, kun ystävä heivasi minut uuden ystävän tieltä. Hän vain vetosi siihen, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa töiden ja lasten ohessa nähdä. Oli hänellä aikaa - uudelle ystävälle meni kaikki se aika, jonka ystävä oli aiemmin viettänyt minun kanssani. Sama oli käynyt ennen minua monille muillekin hänen ystävilleen ja he olivat saaneet samat perustelut. Minuunkin ystävä oli ihastunut ystävänä ja alkuun oli hyvin intensiivinen, kunnes laittoi jarrut pohjaan parin vuoden jälkeen. Tunsin oloni loukatuksi, kun ystävä heivasi noin hyvän ystävyyden jälkeen. Ystävä ei yhtään ymmärtänyt loukkaantumistani. Hän ei mielestään toiminut mitenkään väärin. Sanoi pitävänsä normaalina sitä, että etsii itselleen aina uuden läheisen ystävän ja oletti taakse jääneiden ystävien olevan yhä hänen elämässään läsnä. Minua moinen ei kiinnostanut. Miksi olisin halunnut olla toisen ystävä, jos en enää sen vertaa kiinnostanut, että minulle olisi annettu aikaa?
Sitoutumiskyvyttömiä löytyy myös ystävyyssuhteiden osalta, ei vain parisuhteiden kohdalla. Paras on, että nämä sitoutumiskyvyttömät ystävät eivät tietenkään näe omassa käytöksessään mitään vikaa. Heistä on ihan normaalia pistää ystäväpiiri uusiksi kerta toisensa jälkeen ja ajatella, että kyllä ne sivuun sysätyt ystävät haluavat olla tekemisissä sitten, kun minulle sattuu sopimaan. Itse en ole koskaan lämmennyt näille "Hei, heivasin sut elämästäni, mutta olis kiva käydä kerran vuoteen kahvilla ja päivittää kuulumisia!"
Maija ja Leena asuvat 3 min kävelymatkan päässä toisistaan ja tapaavat 2 tai 3 kertaa viikossa kävelylenkillä läheisellä luontoalueella. Kävellessä tulee jaettua ilot ja surut ja mitä elämässä on kulloinkin meneillään.
Maijan arki on rasittavaa, tapaamiset Leenan kanssa ovat tärkeä henkireikä, mutta muuten ystävät eivät jaa toistensa elämää. Leenalla on vähemmän vastuita ja velvollisuuksia, hänelle lenkit Maijan kanssa ovat tärkeä arjen virike. Ystävykset eivät muuten juuri viestittele, whatsappia käytetään lähinnä tapaamisten sopimiseen.
Sitten Maijan lapsi saa koulupaikan kauempaa erityiskoulusta ja Maijan perhe muuttaa yli tunnin matkan päähän Leenasta. Miten tämä tilanne muuttaa Maijan ja Leenan ystävyyttä? Mitä kumpikin tekee? Entä syntyykö jotain odotuksia, että mitä pitäisi tehdä?
Maija ja Leena voisivat...
-lähteä tahoillaan lenkille ja soittaa samalla toisilleen puhelut
-Maija ja Leena voisivat vaihtaa kuulumisia ääniviesteillä, whatsapp-viesteillä, tekstareilla, sähköposteilla jne
-Maija ja Leena voisivat joskus nähdä, eikö Maijasta olisi kiva käydä katsomassa vanhoja kotikulmia tai Leenasta Maijan uutta asuinpaikkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä oikeasti hyviä ystäviä näkee useammin. Itse olen ihan aikuisiässä nähnyt hyviä ystäviä useita kertoja viikossa, vähintään soiteltu viikoittain jos ei nähty.
Sitten oli tämmöinen, joka itse halusi nähdä 0-4 kertaa vuodessa ja puhui minusta ystävänään. Minun mielestäni olimme kuitenkin jo vuosia sitten etääntyneet juuri tuon harvoin näkemisen vuoksi ihan vaan etäisiksi kavereiksi tai tuttaviksi.
Nämä tämmöiset ovat mukaystäviä. Eletään valheessa ja itsepetoksessa. Kai se on kiva ajatella, että "minulla on paljon ystäviä, niin paljon, etten ehdi kuin muutaman kerran vuodessa näkemään, elämäni on niin täyttä ja rikasta"! Mutta kavereita tai tuttavia ne ovat, oikeasti hyviä ystäviä nähdään viikoittain.
Olen tästä osittain eri mieltä. Kyllä hyvää ystävääkin voi nähdä harvoin. Itselläni on pari hyvää ystävää, joiden kanssa nähdään pitkän välimatkan vuoksi harvoin. Toista näen kerran vuodessa (välimatkaa 800 km) ja toisen kanssa nähdään 2-3 kertaa vuodessa (ystävä asuu parin tunnin matkan päässä ja meillä molemmilla on pienet lapset). Tapaamisten välillä pidämme yhteyttä ja olemme kartalla toistemme kuulumisista.
Eri asia mielestäni olisi se, jos harvan tapaamisvälin syynä olisi se, että toiselle ei haluaisi järjestää aikaa, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Tämä asia on se, minkä kanssa moni kipuilee. Siinä ei mitään, jos oikeasti näkeminen ei ole mahdollista. Mutta kertoohan se paljon, jos toinen ei löydä sinulle aikaa kuin kerran vuodessa, vaikka asut kohtuullisen lähellä ja ystävä ehtii usein näkemään muita ystäviään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.
Ei hemmetissä ole sinun syytäsi.
Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.
Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?
T. Äskeinen jssap-saarnaajaEn ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.
Kausikaveruus. Nämä aina "ihastuvat" uuteen ihmiseen ja haluavat luuhata sen kanssa paljon ja jatkuvasti. Kunnes kyllästyvät, hylkäävät, heittävät pois ja vaihtavat seuraavaan. Hyötymistarkoitus on tässä usein myös mukana. Minuakin kausikavereiden keräilijä hyödynsi kaikin mahdollisin tavoin palveluksia pyytämällä ja rahaakin lainaili ja maksoi takaisin aina hiukan vähemmän kuin oli lainannut. Silti se sattui, kun heitti pois, mutta nykyään osaan tunnistaa tyypin.
Minäkin törmäsin vastaavaan ja loukkasi paljon, kun ystävä heivasi minut uuden ystävän tieltä. Hän vain vetosi siihen, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa töiden ja lasten ohessa nähdä. Oli hänellä aikaa - uudelle ystävälle meni kaikki se aika, jonka ystävä oli aiemmin viettänyt minun kanssani. Sama oli käynyt ennen minua monille muillekin hänen ystävilleen ja he olivat saaneet samat perustelut. Minuunkin ystävä oli ihastunut ystävänä ja alkuun oli hyvin intensiivinen, kunnes laittoi jarrut pohjaan parin vuoden jälkeen. Tunsin oloni loukatuksi, kun ystävä heivasi noin hyvän ystävyyden jälkeen. Ystävä ei yhtään ymmärtänyt loukkaantumistani. Hän ei mielestään toiminut mitenkään väärin. Sanoi pitävänsä normaalina sitä, että etsii itselleen aina uuden läheisen ystävän ja oletti taakse jääneiden ystävien olevan yhä hänen elämässään läsnä. Minua moinen ei kiinnostanut. Miksi olisin halunnut olla toisen ystävä, jos en enää sen vertaa kiinnostanut, että minulle olisi annettu aikaa?
Sitoutumiskyvyttömiä löytyy myös ystävyyssuhteiden osalta, ei vain parisuhteiden kohdalla. Paras on, että nämä sitoutumiskyvyttömät ystävät eivät tietenkään näe omassa käytöksessään mitään vikaa. Heistä on ihan normaalia pistää ystäväpiiri uusiksi kerta toisensa jälkeen ja ajatella, että kyllä ne sivuun sysätyt ystävät haluavat olla tekemisissä sitten, kun minulle sattuu sopimaan. Itse en ole koskaan lämmennyt näille "Hei, heivasin sut elämästäni, mutta olis kiva käydä kerran vuoteen kahvilla ja päivittää kuulumisia!"
Maija ja Leena asuvat 3 min kävelymatkan päässä toisistaan ja tapaavat 2 tai 3 kertaa viikossa kävelylenkillä läheisellä luontoalueella. Kävellessä tulee jaettua ilot ja surut ja mitä elämässä on kulloinkin meneillään.
Maijan arki on rasittavaa, tapaamiset Leenan kanssa ovat tärkeä henkireikä, mutta muuten ystävät eivät jaa toistensa elämää. Leenalla on vähemmän vastuita ja velvollisuuksia, hänelle lenkit Maijan kanssa ovat tärkeä arjen virike. Ystävykset eivät muuten juuri viestittele, whatsappia käytetään lähinnä tapaamisten sopimiseen.
Sitten Maijan lapsi saa koulupaikan kauempaa erityiskoulusta ja Maijan perhe muuttaa yli tunnin matkan päähän Leenasta. Miten tämä tilanne muuttaa Maijan ja Leenan ystävyyttä? Mitä kumpikin tekee? Entä syntyykö jotain odotuksia, että mitä pitäisi tehdä?
Tällaisessa esimerkissä huomioitavaa on se, että Maija ja Leena eivät jaa elämäänsä muuten kuin lenkillä käymällä. Eivät kuvauksen perusteella muuten näe ja ole tekemisissä. Vaikka puhuisivat syvällisemminkin arjen asioista, niin tuttavuudelle/kaveruudelle tuo kuvauksen perusteella vaikuttaa. Ystävyys on eri asia, kun se on syvempää. Ystävyys kyllä kestää muutot ja muut (jos molemmilla on yhteydenpitoon halua), mutta tuttavuudet/kaveruudet jäävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiinnosta kysyin tätä tekoälyltä, ja tässä vastaus (mielestäni ihan hyvääkin asiaa, eli syvemmät suhteet ei muodostu hetkessä):
"Se mitä kuvaat ei oikeastaan kuulosta “liialta yrittämiseltä” sinänsä – vaan siltä, että panostat heti alussa liian syvälle tasolle, ennen kuin suhde on ehtinyt rakentua. Se on inhimillistä, varsinkin jos kaipaa aitoa yhteyttä. Mutta useimmille ihmisille ystävyys etenee hitaammin, ja liian nopea läheisyys voi tuntua kuormittavalta tai hämmentävältä.
Muutama konkreettinen ajatus, joka voi auttaa sinua muuttamaan vaikutelmaa ilman että joudut muuttamaan itseäsi liikaa:
1. Hidasta “panostuksen tasoa”, älä kiinnostusta
Kiinnostus toisiin on hyvä asia. Se, mikä voi näyttäytyä “epätoivoisena”, on se että tarjoat heti paljon: apua muuttoon, syvää emotionaalista tukea jne.
Kokeile tätä nyrkkisääntöä:
Matchaa toisen panostus.
Jos toinen jakaa kevyen asian, vastaa kevyesti.
Jos toinen ei vielä pyydä apua, älä tarjoa suurta apua.
2. Anna tilaa keskeneräisyydelle
Ystävyys ei synny siitä, että osoittaa olevansa hyödyllinen tai hyvä kuuntelija kriisissä. Se syntyy usein toistuvista, aika arkisista kohtaamisista: kahvi, pieni juttu, yhteinen naurahdus.
Eli vähemmän “olen tukena kaikessa” ja enemmän:
“Hei, käytkö joskus kahvilla?”
3. Yksin tekeminen ei ole ongelma – tapa kertoa siitä ratkaisee
Se, että käyt museoissa tai kahviloissa yksin, ei ole negatiivinen asia. Päinvastoin, se viestii itsenäisyydestä.
Ero on sävyssä:
Ei tarvitse selittää tai puolustella.
Voit sanoa ihan neutraalisti: “Kävin viikonloppuna museossa, siellä oli hyvä näyttely.”
Suurin osa ihmisistä ei edes mieti, olitko siellä yksin vai et.
4. Vältä “hyppäämistä läheisyyteen”
Kun joku kertoo esimerkiksi vanhemman sairastumisesta, empaattinen reagointi riittää:
“Voi ei, tuo kuulostaa raskaalta.”
Ei tarvitse heti tarjoutua olkapääksi tai tukihenkilöksi. Se rooli annetaan ajan kanssa, ei oteta.
5. Rakenna tuttavuuksia, älä etsi heti ystäviä
Tämä on ehkä tärkein ajattelumuutos.
Jos tavoitteena on “löytää ystävä”, paine kasvaa – sekä sinulla että toisella.
Jos tavoitteena on “tutustua ihmisiin”, dynamiikka kevenee.
6. Hyvä käytännön testi itselle
Ennen kuin sanot tai tarjoat jotain, kysy mielessäsi:
Onko tämä enemmän kuin mitä tämä suhde tässä vaiheessa “kestää”?
Jos vastaus on ehkä, vedä vähän takaisin.
Yksi tärkeä näkökulma vielä:
Se, että sinulla ei tällä hetkellä ole arjessa ystäviä, ei ole asia joka “paistaa läpi” jonkinlaisena vikana. Se näkyy lähinnä silloin, jos itse yrität kompensoida sitä liikaa. Kun tekeminen rauhoittuu, myös vaikutelma muuttuu nopeasti.
Jos haluat, voin auttaa sinua muotoilemaan ihan konkreettisia esimerkkilauseita eri tilanteisiin..."
Vierailija kirjoitti:
Voiko ystävyyden päättymiseen liittyvästä kivusta päästä yli? Tulin ystäväni jättämäksi, kun elämässäni oli vaikea vaihe ja olisin tarvinnut ystävältä tukea. Ystävä ei halunnut olla tukenani, vaikka olin itse ollut hänen tukenaan vastaavanlaisessa tilanteessa. Olen päässyt vaikean vaiheen yli ja ystävä haluaisi nyt olla leppoisa tuttava kanssani. Siis sellainen, jonka kanssa moikataan, rupatellaan iloisesti kaikkea pintapuolista. Joudun siis näkemään tätä ystävää eräästä syystä joka viikko. Minusta taas tuntuu todella pahalta, kun ystävä hylkäsi minut vaikeassa tilanteessa. Voiko tästä kivusta päästä jotenkin yli? Tekee ihan pahaa katsoa tuota ystävää ja vaikealta puhua hänen kanssaan.
Jos olisin saappaissasi, en haluaisi mitään kepeämpää tuttavuutta entisen ystävän kanssa. Miksi pitäisi, varsinkaan, kun sinusta tuntuu pahalta? Tuollainen teko rikkoo luottamuksen.
Herättäisin myös pohtimaan: jos ihminen ei arvosta sinua ystävänä ja halua olla kanssasi ystävä, miksi hän haluaisi olla sinulle joku leppoisa tuttava? Tai miksi sinä tahtoisit olla hänelle? Haluatko todella käyttää aikaasi ja jaksamistasi ihmiseen, joka ei halua kanssasi enempää? Itse ajattelisin, että jos toinen on sinut jättänyt, niin ei sen jälkeen ole edellytyksiä minkäänlaisen ihmissuhteen jatkamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan elämässä monta murroskohtaa, jotka voi ajaa ihmisiä ihan luonnollisesti eri suuntiin. Ihan lapsena jo se, että jos naapurin lapsen kanssa meneekin eri alakouluihin jostain syystä. Sitten yläkoulun jälkeen kuka menee lukioon, kuka ammattikouluun, kuka suoraan työelämään, kymppiluokalle tai etsii itseään. Sitten sieltäkin löytyy uusia kavereita ja valmistumisen jälkeen jatketaan jatko-opintoihin tai työelämään. Sitten alkaa pariutumisvaihe ja lapsivaihe vähitellen ja harrastukset on alkaneet vakiintua tai putoavat pois. Sitten tulee viimeiset valmistumiset pisimmistä yliopiston koulutusputkista ja työelämä lopuillekin. Työelämässä taas saatetaan vaihtaa työpaikkaa 5-10 vuoden välein, voi tulla muuttoja, kaveripiirit voi muuttua avioeron takia. Elämäntavat muuttuu, suurimmalla osalla putoaa alkoholi pois, joillekin urasta tulee tärkeintä, joillekin lapsista ja puutarhanhoidosta. Sitten mennään työelämässä monta kymmentä vuotta, lapset kasvavat ja muuttavat eri tahtiin eri ystävillä pois ja aikaa vapautuu eri vaiheissa, jokainen kasvaa ja kehittyy ihmisenä, ja asiat ympärillä muuttuvat, vaikka itse pysyisi jotakuinkin samana. Sitten alkaa eläkkeelle jääminen ja sairaudet hiukan eri aikaa ystävien kanssa yleensä. Siinä muuttuu parisuhteetkin samalla ja tulee ehkä uusia harrastuksia.
Olisi outoa, jos jokaisessa elämänvaiheessa syntyneet ystävyydet jäisivät koko elämän mittaisiksi ja olisivat koko ajan samanlaisia. Kaveruus on eri asia, mutta ystäväkin voi olla tosissaan vaikkei olisi loppuelämää. Olisi tärkeää nähdä myös lyhyempien ystävyyssuhteiden arvo. Ne voivat olla kullanarvoisia ja kasvattaa ja pelastaakin joskus, vaikkeivat jatkuisikaan koko loppuelämää.
Mä olen tästä eri mieltä. Olen nähnyt ihmisiä, joilla ystävyyssuhteet ovat kestäneet isotkin muutokset. On esimerkiksi tutustuttu kouluaikoina ja lähdetty opiskelemaan eri paikkakunnille. On tullut puolisot, perheenlisäystä, eroja, uusia ammatteja jne. Silti yhteys on säilynyt. Vaikka ihmiset eivät näkisi kovin usein tai olisivat aika erilaisiakin, niin ystävyys on silti pysynyt. Sitten taas on ihmisiä, joilla ystävyys katkeaa heti, jos jompikumpi muuttuu.
Kadehdin ihmisiä, joilla on tällaiset ystäväverkostot vielä aikuisena. Ovat tutustuneet joskus kouluvuosina ja aikuisena elämä on vienyt eri suuntiin. Yksi on juristi, toinen pappi, kolmas kampaaja, neljäs liikunnanohjaaja ja viides lastenhoitaja. Osalla on lapsia ja osalla ei. Näkemykset politiikasta ja muusta ovat erilaiset. Siinä sitten iloisesti ovat aikuisena yhä ystäviä ja jakavat isot asiat keskenään. Sitten taas suurimmalla osalla aikuisena ei luonnistu ystävyyden luominen kovin erilaisen ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.
Ei hemmetissä ole sinun syytäsi.
Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.
Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?
T. Äskeinen jssap-saarnaajaEn ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.
Kausikaveruus. Nämä aina "ihastuvat" uuteen ihmiseen ja haluavat luuhata sen kanssa paljon ja jatkuvasti. Kunnes kyllästyvät, hylkäävät, heittävät pois ja vaihtavat seuraavaan. Hyötymistarkoitus on tässä usein myös mukana. Minuakin kausikavereiden keräilijä hyödynsi kaikin mahdollisin tavoin palveluksia pyytämällä ja rahaakin lainaili ja maksoi takaisin aina hiukan vähemmän kuin oli lainannut. Silti se sattui, kun heitti pois, mutta nykyään osaan tunnistaa tyypin.
Minäkin törmäsin vastaavaan ja loukkasi paljon, kun ystävä heivasi minut uuden ystävän tieltä. Hän vain vetosi siihen, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa töiden ja lasten ohessa nähdä. Oli hänellä aikaa - uudelle ystävälle meni kaikki se aika, jonka ystävä oli aiemmin viettänyt minun kanssani. Sama oli käynyt ennen minua monille muillekin hänen ystävilleen ja he olivat saaneet samat perustelut. Minuunkin ystävä oli ihastunut ystävänä ja alkuun oli hyvin intensiivinen, kunnes laittoi jarrut pohjaan parin vuoden jälkeen. Tunsin oloni loukatuksi, kun ystävä heivasi noin hyvän ystävyyden jälkeen. Ystävä ei yhtään ymmärtänyt loukkaantumistani. Hän ei mielestään toiminut mitenkään väärin. Sanoi pitävänsä normaalina sitä, että etsii itselleen aina uuden läheisen ystävän ja oletti taakse jääneiden ystävien olevan yhä hänen elämässään läsnä. Minua moinen ei kiinnostanut. Miksi olisin halunnut olla toisen ystävä, jos en enää sen vertaa kiinnostanut, että minulle olisi annettu aikaa?
Sitoutumiskyvyttömiä löytyy myös ystävyyssuhteiden osalta, ei vain parisuhteiden kohdalla. Paras on, että nämä sitoutumiskyvyttömät ystävät eivät tietenkään näe omassa käytöksessään mitään vikaa. Heistä on ihan normaalia pistää ystäväpiiri uusiksi kerta toisensa jälkeen ja ajatella, että kyllä ne sivuun sysätyt ystävät haluavat olla tekemisissä sitten, kun minulle sattuu sopimaan. Itse en ole koskaan lämmennyt näille "Hei, heivasin sut elämästäni, mutta olis kiva käydä kerran vuoteen kahvilla ja päivittää kuulumisia!"
Maija ja Leena asuvat 3 min kävelymatkan päässä toisistaan ja tapaavat 2 tai 3 kertaa viikossa kävelylenkillä läheisellä luontoalueella. Kävellessä tulee jaettua ilot ja surut ja mitä elämässä on kulloinkin meneillään.
Maijan arki on rasittavaa, tapaamiset Leenan kanssa ovat tärkeä henkireikä, mutta muuten ystävät eivät jaa toistensa elämää. Leenalla on vähemmän vastuita ja velvollisuuksia, hänelle lenkit Maijan kanssa ovat tärkeä arjen virike. Ystävykset eivät muuten juuri viestittele, whatsappia käytetään lähinnä tapaamisten sopimiseen.
Sitten Maijan lapsi saa koulupaikan kauempaa erityiskoulusta ja Maijan perhe muuttaa yli tunnin matkan päähän Leenasta. Miten tämä tilanne muuttaa Maijan ja Leenan ystävyyttä? Mitä kumpikin tekee? Entä syntyykö jotain odotuksia, että mitä pitäisi tehdä?
Tällaisessa esimerkissä huomioitavaa on se, että Maija ja Leena eivät jaa elämäänsä muuten kuin lenkillä käymällä. Eivät kuvauksen perusteella muuten näe ja ole tekemisissä. Vaikka puhuisivat syvällisemminkin arjen asioista, niin tuttavuudelle/kaveruudelle tuo kuvauksen perusteella vaikuttaa. Ystävyys on eri asia, kun se on syvempää. Ystävyys kyllä kestää muutot ja muut (jos molemmilla on yhteydenpitoon halua), mutta tuttavuudet/kaveruudet jäävät.
Minä pidän enemmän kaveruuksista kuin ystävyyksistä, jos ystävyys on tiivistä ja sitoutunutta. Kaveruus tuo elämään voimaa ja iloa, ei ole mikään vaade kaiken muun päällä. Toisaalta oli kiva sekin esimerkki, miten ystävät pitävät raskaassa elämäntilanteessa whatsapilla ja meemeillä yhteyttä kun eivät enempää jaksa. On kiva kaveri/ystäväporukka siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.
Ei hemmetissä ole sinun syytäsi.
Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.
Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?
T. Äskeinen jssap-saarnaajaEn ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.
Kausikaveruus. Nämä aina "ihastuvat" uuteen ihmiseen ja haluavat luuhata sen kanssa paljon ja jatkuvasti. Kunnes kyllästyvät, hylkäävät, heittävät pois ja vaihtavat seuraavaan. Hyötymistarkoitus on tässä usein myös mukana. Minuakin kausikavereiden keräilijä hyödynsi kaikin mahdollisin tavoin palveluksia pyytämällä ja rahaakin lainaili ja maksoi takaisin aina hiukan vähemmän kuin oli lainannut. Silti se sattui, kun heitti pois, mutta nykyään osaan tunnistaa tyypin.
Minäkin törmäsin vastaavaan ja loukkasi paljon, kun ystävä heivasi minut uuden ystävän tieltä. Hän vain vetosi siihen, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa töiden ja lasten ohessa nähdä. Oli hänellä aikaa - uudelle ystävälle meni kaikki se aika, jonka ystävä oli aiemmin viettänyt minun kanssani. Sama oli käynyt ennen minua monille muillekin hänen ystävilleen ja he olivat saaneet samat perustelut. Minuunkin ystävä oli ihastunut ystävänä ja alkuun oli hyvin intensiivinen, kunnes laittoi jarrut pohjaan parin vuoden jälkeen. Tunsin oloni loukatuksi, kun ystävä heivasi noin hyvän ystävyyden jälkeen. Ystävä ei yhtään ymmärtänyt loukkaantumistani. Hän ei mielestään toiminut mitenkään väärin. Sanoi pitävänsä normaalina sitä, että etsii itselleen aina uuden läheisen ystävän ja oletti taakse jääneiden ystävien olevan yhä hänen elämässään läsnä. Minua moinen ei kiinnostanut. Miksi olisin halunnut olla toisen ystävä, jos en enää sen vertaa kiinnostanut, että minulle olisi annettu aikaa?
Sitoutumiskyvyttömiä löytyy myös ystävyyssuhteiden osalta, ei vain parisuhteiden kohdalla. Paras on, että nämä sitoutumiskyvyttömät ystävät eivät tietenkään näe omassa käytöksessään mitään vikaa. Heistä on ihan normaalia pistää ystäväpiiri uusiksi kerta toisensa jälkeen ja ajatella, että kyllä ne sivuun sysätyt ystävät haluavat olla tekemisissä sitten, kun minulle sattuu sopimaan. Itse en ole koskaan lämmennyt näille "Hei, heivasin sut elämästäni, mutta olis kiva käydä kerran vuoteen kahvilla ja päivittää kuulumisia!"
Maija ja Leena asuvat 3 min kävelymatkan päässä toisistaan ja tapaavat 2 tai 3 kertaa viikossa kävelylenkillä läheisellä luontoalueella. Kävellessä tulee jaettua ilot ja surut ja mitä elämässä on kulloinkin meneillään.
Maijan arki on rasittavaa, tapaamiset Leenan kanssa ovat tärkeä henkireikä, mutta muuten ystävät eivät jaa toistensa elämää. Leenalla on vähemmän vastuita ja velvollisuuksia, hänelle lenkit Maijan kanssa ovat tärkeä arjen virike. Ystävykset eivät muuten juuri viestittele, whatsappia käytetään lähinnä tapaamisten sopimiseen.
Sitten Maijan lapsi saa koulupaikan kauempaa erityiskoulusta ja Maijan perhe muuttaa yli tunnin matkan päähän Leenasta. Miten tämä tilanne muuttaa Maijan ja Leenan ystävyyttä? Mitä kumpikin tekee? Entä syntyykö jotain odotuksia, että mitä pitäisi tehdä?
Tällaisessa esimerkissä huomioitavaa on se, että Maija ja Leena eivät jaa elämäänsä muuten kuin lenkillä käymällä. Eivät kuvauksen perusteella muuten näe ja ole tekemisissä. Vaikka puhuisivat syvällisemminkin arjen asioista, niin tuttavuudelle/kaveruudelle tuo kuvauksen perusteella vaikuttaa. Ystävyys on eri asia, kun se on syvempää. Ystävyys kyllä kestää muutot ja muut (jos molemmilla on yhteydenpitoon halua), mutta tuttavuudet/kaveruudet jäävät.
Minä pidän enemmän kaveruuksista kuin ystävyyksistä, jos ystävyys on tiivistä ja sitoutunutta. Kaveruus tuo elämään voimaa ja iloa, ei ole mikään vaade kaiken muun päällä. Toisaalta oli kiva sekin esimerkki, miten ystävät pitävät raskaassa elämäntilanteessa whatsapilla ja meemeillä yhteyttä kun eivät enempää jaksa. On kiva kaveri/ystäväporukka siinä.
Minusta ystävät ja kaverit erottaa siinä, mitä tapahtuu, jos omalle kohdalle osuu joku vastoinkäyminen. Kaverit on hiljaa ja kalppivat muualle, ystävät tulevat henkisesti tai fyysisesti luoksesi. Arvaa varmaan, että arvostan ystäviä tästä syystä enemmän kuin kavereita.
Sekin on tullut huomattua, että suositut/helposti uusia ystäviä saavat ihmiset laittavat aiemmat ystävät helpommin mäkeen - tietävät aina, että uusia tulee. Yksinäisemmillä ei ole sama meininki.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys:
Pidätkö lapsellisena sitä, että ihminen loukkaantuu, jos kriisitilanteen osuessa omalle kohdalle ystävä kieltäytyy kuuntelemasta/lohduttamasta ja haluaa lopettaa välit? Seuraan nyt vierestä tilannetta, jossa tuo jätetty ystävä on surullinen ja vihainen ystävänsä teosta. Ystävä taas sanoo toisen olevan katkera, kun on surullinen ja vihainen, eikä suostu juttelemaan hyväntuulisesti pintapuolisia kuulumisia. Onko tässä joku nyt kohtuuton?
Tästähän on mahdoton sanoa mitään tilannetta tietämättä. Miten paljon tukea tuo toinen olisi halunnut?
Minulla oli vaikea vaihe ystävän kanssa, jota tietty tilanne kuormitti hyvin paljon ja kauan. Puhetta olisi tullut kuinka pitkään vain. Lupasin itselleni, että rajoitan puheluiden keston hänen kanssaan tuntiin, ja sitten sanon ystävällisesti, että minun on jatkettava hommiani. Puheluita tuli vähintään yksi per päivä, ellemme tavanneet. Kerran tavatessamme täysin tahattomasti nukahdin kesken hänen monologinsa, kun olin fyysisesti väsynyt. Mietin useampaan kertaan, onko ystävyydellämme tulevaisuutta, kun yksipuolinen vaihe kesti hyvin kauan.
En ihmettelisi, jos joku tällaisessa tilanteessa mieluummin katkaisisi välit tai etääntyisi niin, että toinen loukkaantuisi siten kuin tässä ketjussa on moneen otteeseen kuvattu. Tunti päivässä joka päivä (minun rajaamani, muuten olisi ollut enemmän) saman asian veivaamista on paljon, psykoterapiassakin kaksi käyntiä viikossa on usein normi, ja siitä sentään maksetaan.
Kun väsyin, rajasin hieman enemmän ja ystäväni kesti puolestaan tämän loukkaantumatta. Vähitellen tilanne normalisoitui ja ystävyytemme selvisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä niitä oikeasti hyviä ystäviä näkee useammin. Itse olen ihan aikuisiässä nähnyt hyviä ystäviä useita kertoja viikossa, vähintään soiteltu viikoittain jos ei nähty.
Sitten oli tämmöinen, joka itse halusi nähdä 0-4 kertaa vuodessa ja puhui minusta ystävänään. Minun mielestäni olimme kuitenkin jo vuosia sitten etääntyneet juuri tuon harvoin näkemisen vuoksi ihan vaan etäisiksi kavereiksi tai tuttaviksi.
Nämä tämmöiset ovat mukaystäviä. Eletään valheessa ja itsepetoksessa. Kai se on kiva ajatella, että "minulla on paljon ystäviä, niin paljon, etten ehdi kuin muutaman kerran vuodessa näkemään, elämäni on niin täyttä ja rikasta"! Mutta kavereita tai tuttavia ne ovat, oikeasti hyviä ystäviä nähdään viikoittain.
Tuntuu hirveän kontrolloivalta tuollainen, että ystävältä vaaditaan tietty määrä näkemistä. Entä jos joskus on vain kiireisempi ajanjakso tai viikonloput haluaa viettää perheensä kanssa (jos arjessa yhteinen aika on kortilla). Mikä ystävä on vaatimaan toiselta mitään? Ystävyyden tulisi perustua vapaaehtoisuuteen ja siihen että ymmärretään että jokaisella on myös oma elämä, josta ei ole toiselle tilivelvollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus ei toimi.
-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.
Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan. Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.Mulle on luontevaa olla ystävälle kuuntelija ja tukena, kun ystävän elämässä tapahtuu jokin suru tai vastoinkäyminen. Vakava sairastuminen, läheisen - tai ihan vain kissan - kuolema tms. Mutta en ala terapeutiksi enkä edes kuuntelijaksi johonkin sellaiseen asiaan, mikä on toiselle tapahtunut jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten.
Miksi et? Kyllä sä musta vähän kylmältä tai matalaempaattiselta vaikutat. Niinkuin ylemmässä viestissä oli, mulle ei tulis mieleenkään olla toiselle joka avautuu herkästä asiasta, että "älä nyt jaksa mulle avautua, ei kiinnosta ", tai nyökätä vaan ja vaihtaa puheenaihetta.
Koska se toinen on varmasti puhunut niistä asioista jo vuosia jollekin toisellekin ja mahdollisesti hakenut ammattiapuakin, joten on selvää, että ei minullekaan puhuminen auta asiassa yhtään mitään. On siis molempien ajan haaskausta, koska ei minullakaan mitään taikasauvaa ole kuten ei ollut kenelläkään muullakaan.
Mulla oli yksi kaveri, joka tutustumisen alussa puhui paljon avioerostaan ja petollisesta exästään. Kuvittelin, että ero on varsin tuore asia, mutta myöhemmin selvisi, että hän oli eronnut jo 9 vuotta aikaisemmin. Mä voin olla toiselle tukena ja apuna akuuteissa tilanteissa, mutta ihmisen pitää kyllä päästä siitä akuuttivaiheesta tavalla tai toisella yli ja kyetä jatkamaan elämäänsä. Tätä voisi verrata vaikka siihen, että ystävä sairastuu eikä pääse itse kauppaan, joten voin käydä viemässä hänelle ruokaa. Mutta jos se sairaus kestää vuosia tai vuosikymmeniä, hänen pitää järjestää kauppa-asiansa jollain muulla tavalla.
Pahimmillaan ystävälle avautuminen ja ystävien tukeen nojaaminen voi pitkittää ongelmaa, johon oikeasti tarvittaisiin ammattiapua. Myös ja etenkin sillä psyyken tasolla. Jos jutut kertää samaa kehää, ei se tee hyvää kenellekään ja voi olla todellista apua, että ystävä laittaa sille stopin, mikä pakottaa hakemaan toimivaa apua.
Totta. Lisäksi se jatkuvasti kuuntelijan ja lohduttajan rooliin joutuva ystävä ei hänkään jaksa määräänsä enempää. Pahimmillaan tilanne kärjistyy niin, että siihen mennessä kuuntelijana toiminut saa tarpeekseen ja latoo päin ystävänsä näköä kaikki ne asiat, joita on siihen mennessä pantannut. Siinä voi mennä koko ystävyys, sillä ylikuormittuneen tunteenpurkaukset eivät yleensä ole mitenkään hienotunteisia. Toisaalta se vaikeassa tilanteessa oleva ystävä ei ehkä pysty näkemään väsymystä ystävänsä purkauksen takana. Ideaalitilanne olisi tietenkin se, ettei näin pahaa kärjistymistä pääsisi tapahtumaan vaan että avautuja tajuaisi itse ajoissa, että hän tarvitsee ammattilaisen apua ja kuuntelija taas rohkaistuisi vetämään selkeät rajat.
En nyt ihan ymmärrä miksi keskustelu meni tästä nyt taas siihen ettei ystävää kuulu pitää terapeuttina. Ei tietenkään, mutta itse esimerkiksi ajattelen, että menneisyys kertoo ihmisestä kuitenkin aika paljon ja minua kiinnostaa se mitä muut ovat kokeneet. Olen itsekin törmännyt näihin ihmisiin, jotka vatvovat jotain menneisyyden exiä ja antavat niiden vaikuttaa nykyisyyteenkin niin paljon, että se on jo heille lähes identiteetti. Sellaista nyt ei kukaan loputtomiin jaksa, mutta tuntuu että taas hypitään ääripäästä toiseen.
Minä ymmärrän, miksi moni on päättänyt kirjoittaa, ettei ystävän kuulu olla terapeutti. Ketjussa on niin paljon kommentteja (ehkä yhdeltä kirjoittajalta, ehkä useammalta), joissa korostetaan, jopa vaaditaan, että ystävän on oltava aina tukena ja valmiina kuuntelemaan. Itse haistan tässä vaatimuksessa terapiahyötyjän, ns. intensiivisen ystävän, joka haluaa puida kaikki asiansa kellonaikaan katsomatta valitsemansa ystävän kanssa. Omia tunteita ei osata käsitellä muuten.
Jos ystävyys uuvuttaa tai jos suuri osa ajasta kuluu tällaiseen ystävän asioiden puimiseen, on aika tarkastella omia rajoja. Jos ystävyys ei sitä kestä, se ei ole terveellä pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän ne netin ystäväryhmät ei kelpaa ihmisille? Vaikka mitä miittejä järjestetään ja pyydellään seuraa eri juttuihin. Luulisi, että kiinnostaa, jos tuntuu yksinäiseltä.
Pelkkä yksinäisyys ei riitä yhdistämään ihmisiä. Näihin netin ystäväryhmiin hakeutuu paljon sellaisia, joilla on selvästi myös muita ongelmia yksinäisyyden lisäksi. Monilla ei tunnu olevan alkeellisiakaan sosiaalisia taitoja, osalla on selkeästi hoitamattomia mielenterveys- ja päihdeongelmia ja useilla yleinen elämänasenne on negatiivinen, jopa pahansuopa. Tuntuu, että sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta haetaan valittamalla ja haukkumalla sosiaalisia ja "suosittuja" ihmisiä. Kokeilin joskus vuosia sitten hakea ystäviä tällaisesta yksinäisten yhteisöstä mutta luovutin varsin pian. Osalla ei ollut mitään keskustelutaitoja, jotkut "ghostasivat" ensimmäisen viestin jälkeen ja tietyt tapaukset hakivat vain seurustelukumppania. En myöskään näe mitään mieltä siinä, että ystävyyssuhde rakentuisi yksinäisyydestä valittamisen ympärille. Jotkut olivat niin samastuneita yksinäisyyteensä, että näkivät ensisijaisesti itsensä yksinäisinä, eivät kokonaisina ihmisinä kaikkine puolineen.
Joo tunnistan tämän ilmiön. Se juuri, että tuollaisissa piireissä, joissa tavallaan koetaan olevansa sosiaalisesti "hylkiöitä" on ongelmana että se tavallaan helposti manifestoituu ja aiheuttaa negatiivisen pohjavireen koko touhuun. Aivan kun jonkinlainen raskas viitta olisi laskettu sen porukan ylle ja siellä sitten kökitään omassa poterossa. Mukavia ihmisiä monet yksilöinä, mutta joukkodynamiikkana ei kovin terveellinen.
En ole koskaan netin ystäväryhmissä törmännyt tyyppeihin, jotka suhtautuisivat muihin yhtä negatiivisesti kuin te kaksi.
Niinkö? Kritisoin sitä dynamiikkaa, jonka olen kokenut näissä tietyissä ryhmissä ja joka ei saa ihmisistä parhaita puoliaan esille. Olipas kyllä tosiaan niin negatiivista ettei koskaan ole moista nähty.
Onhan moista nähty useinkin, en vain ole ystäväryhmissä nähnyt. Oman kokemukseni mukaan niissä pyritään olemaan mukavia, jotta saataisiin uusia ystäviä, ja siksi pidän vähän koomisina näitä viestejä, joiden kirjoittajat tuntuvat itse olevan kovin negatiivisia. Oletko varma, ettet vienyt ryhmädynamiikkaa mukanasi näihin ”tiettyihin ryhmiin”?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän ne netin ystäväryhmät ei kelpaa ihmisille? Vaikka mitä miittejä järjestetään ja pyydellään seuraa eri juttuihin. Luulisi, että kiinnostaa, jos tuntuu yksinäiseltä.
Pelkkä yksinäisyys ei riitä yhdistämään ihmisiä. Näihin netin ystäväryhmiin hakeutuu paljon sellaisia, joilla on selvästi myös muita ongelmia yksinäisyyden lisäksi. Monilla ei tunnu olevan alkeellisiakaan sosiaalisia taitoja, osalla on selkeästi hoitamattomia mielenterveys- ja päihdeongelmia ja useilla yleinen elämänasenne on negatiivinen, jopa pahansuopa. Tuntuu, että sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta haetaan valittamalla ja haukkumalla sosiaalisia ja "suosittuja" ihmisiä. Kokeilin joskus vuosia sitten hakea ystäviä tällaisesta yksinäisten yhteisöstä mutta luovutin varsin pian. Osalla ei ollut mitään keskustelutaitoja, jotkut "ghostasivat" ensimmäisen viestin jälkeen ja tietyt tapaukset hakivat vain seurustelukumppania. En myöskään näe mitään mieltä siinä, että ystävyyssuhde rakentuisi yksinäisyydestä valittamisen ympärille. Jotkut olivat niin samastuneita yksinäisyyteensä, että näkivät ensisijaisesti itsensä yksinäisinä, eivät kokonaisina ihmisinä kaikkine puolineen.
Joo tunnistan tämän ilmiön. Se juuri, että tuollaisissa piireissä, joissa tavallaan koetaan olevansa sosiaalisesti "hylkiöitä" on ongelmana että se tavallaan helposti manifestoituu ja aiheuttaa negatiivisen pohjavireen koko touhuun. Aivan kun jonkinlainen raskas viitta olisi laskettu sen porukan ylle ja siellä sitten kökitään omassa poterossa. Mukavia ihmisiä monet yksilöinä, mutta joukkodynamiikkana ei kovin terveellinen.
En ole koskaan netin ystäväryhmissä törmännyt tyyppeihin, jotka suhtautuisivat muihin yhtä negatiivisesti kuin te kaksi.
Niinkö? Kritisoin sitä dynamiikkaa, jonka olen kokenut näissä tietyissä ryhmissä ja joka ei saa ihmisistä parhaita puoliaan esille. Olipas kyllä tosiaan niin negatiivista ettei koskaan ole moista nähty.
Onhan moista nähty useinkin, en vain ole ystäväryhmissä nähnyt. Oman kokemukseni mukaan niissä pyritään olemaan mukavia, jotta saataisiin uusia ystäviä, ja siksi pidän vähän koomisina näitä viestejä, joiden kirjoittajat tuntuvat itse olevan kovin negatiivisia. Oletko varma, ettet vienyt ryhmädynamiikkaa mukanasi näihin ”tiettyihin ryhmiin”?
Sivusta nillitän, että yksi ihminen ei voi "viedä ryhmädynamiikkaa mukanaan". Ryhmädynamiikka muodostuu aina vuorovaikutuksessa ryhmän jäsenten kesken eikä sitä voi yksi yksittäinen ihminen luoda kuin taikasauvalla heilauttaen.
"Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas..."
No ethän ole mikään innokas! Olet vihainen.😶 Tiedän sinut Facebookista ja Feissarimokista. Olet herkästiraivostuva, pahantuulinen, mustasukkainen stalkkeri. Haukut kaikki mielelläsi pystyyn. Ei alkeellisiakaan käytöstapoja! Lapsia vihaat, ja oletkin listannut ystäväsi vaatimuslistaan (tulevan ystäväsi, jota olet etsinyt yli 20 vuotta), että hänellä ei saa olla lapsia. Ja "asperger- suuntautumisesi" tarkoittaa sitä, että sinulla on itselläsi autismidiagnoosi. Olet vuosia riehunut "ystäviä etsimässä" autistien ryhmissä. Nimeä en sano, koska en ole ilkeä.
Ihmiset! Tämä ystävänetsijä- nainen on hyvin hankala ihminen, erittäin riidanhaluinen ja tilannesokea häirikkö. Älkää uskoko hänen juttujaan.
Vierailija kirjoitti:
"Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas..."
No ethän ole mikään innokas! Olet vihainen.😶 Tiedän sinut Facebookista ja Feissarimokista. Olet herkästiraivostuva, pahantuulinen, mustasukkainen stalkkeri. Haukut kaikki mielelläsi pystyyn. Ei alkeellisiakaan käytöstapoja! Lapsia vihaat, ja oletkin listannut ystäväsi vaatimuslistaan (tulevan ystäväsi, jota olet etsinyt yli 20 vuotta), että hänellä ei saa olla lapsia. Ja "asperger- suuntautumisesi" tarkoittaa sitä, että sinulla on itselläsi autismidiagnoosi. Olet vuosia riehunut "ystäviä etsimässä" autistien ryhmissä. Nimeä en sano, koska en ole ilkeä.
Ihmiset! Tämä ystävänetsijä- nainen on hyvin hankala ihminen, erittäin riidanhaluinen ja tilannesokea häirikkö. Älkää uskoko hänen juttujaan.
Viestisi on epäasiallinen. Mikään Ap:n viestissä ei viittaa siihen, että hän olisi hankala, riidanhaluinen häirikkö. Suomen sosiaalinen ilmapiiri ei vain sovi hänen avoimelle luonteelleen. Monessa muussa maassa hän olisi laajan ystäväpiirin ympäröimä. Ikävää, että lisäät hänen kärsimystään turhilla syytöksillä.
Ehkä tässä tarvittais eri käsitteitä. Sydänystävät, ystävät, kaverit, tutut... Ja eihän sitä tiedä, mitä odotuksia kelläkin on mihinkin. Ne joilla on paksummat sääntökirjat suhteille pitäkööt itse huolta että se oma ystäväpiiri niistä säännöistä tietää.