Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (770)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut pitkä ja hyvä keskustelu. Aivan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Tämä on rytmittänyt mukavasti pääsiäistäni, kaiken muun sosiaalisen elämän ohella. Olisipa palstalla aina näin fiksua ja mukavaa.
Minä olen kokenut tämän keskustelun kipeäksi. Olen sellainen ihminen, jolla on vähän ystäviä. Olen kokenut tämän keskustelun syyllistävänä. En pakota ketään olemaan ystäväni, mutta toki tunnen surua siitä, että en ole toisten silmissä riittävän kiinnostava.
En usko, että kyse on kiinnostavuudesta. Et ole tavannut sinulle sopivia ihmisiä.
Jos et ole toiminut ikävästi tai rajattomasti, ei tarvitse syyllistyä. Täällä keskustellaan niistä(kin), joiden oma toiminta karkoittaa ystäviä. Moni ihminen on yksinäinen ilman, että asialle olisi hyvää selitystä.
Ja vaikka olisitkin menneisyydessä vähän törttöillyt, niin aina on mahdollisuus oppia. Niin me muutkin olemme sössineet ja opetelleet, paitsi ne, jotka eivät.
Tsemppiä nyt vain!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyssuhteet on tosi erilaisia kuin parisuhteet. Mutta yksi periaate sopii mielestäni hyvin kaikkiin ihmissuhteisiin: kenenkään kiintymystä ei voi ansaita tarjoamalla heille lisää mitään sellaista, mitä he eivät halua ottaa vastaan.
Tämä oli viisaasti sanottu.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jonkun ystävyyteen kuuluu vain mukavien ja hyvien asioiden puhuminen tai helppojen aiheiden käsitteleminen niin niihin hetkiin on minulla sentyyppiset ihmiset. Kuitenkin haluan välillä puhua syvällisempiä ja ehkä vaikeampiakin aiheita. Silloin juttelen taas toisenlaisten ystävien kanssa. Mikä onkaan antoisampaa kun saa luottaa, että nämä tyypit kestävät jutella hyvinkin laajalta repertuaalilta ja hyvi kun erilaisia elämän ilmiöitä.
Ketjussa osa pitää tällaisia pinnallisen mukavan puhujia ja rajoja pitäviä ystävinä. Itse en pidä tällaisia edes kavereina vaan tuttavina.
Minulla on ollut ja on todella pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa voi syvällisesti keskustella aivan kaikista asiosita: henkilökohtaisista asioista, yhteiskunnallisiin asioihin, muotiin ja liikuntaann. Laaja-alaisuus on ihanaa ja anoisaa.
Niinhän se on minullakin. Nämä kevyitä aiheita juttelevat ystävät ovat kyllä minullakin hiukan eri tavalla elämässäni. Oikeastaan silloin kun itsellä olisi juuri tarvetta jutella syvällisemmin en heitä oikein jaksa. Mutta he kokevat tuollaisen tyylin olevan ihan yleinen ystävyyden taso. En ole siihen puuttunut tai alkanut yrittää enempää kun olen huomannut muutaman kerran kun olen kokeeksi yrittäny.t syvällisempää heille on oma aikansa ja paikkansa. Mutta onhan se kieltämättä ihan eri kun voi jutella ihan kaikista aiheista näiden muiden ystävien kanssa. Se on todellakin antoisaa ja saa itsekin uusia näkökulmia.
Mä olen käynyt parhaimmat syvälliset keskustelut (esimerkiksi yhteiskunnallisista asioista tai vaikka onko tietoisuutta kuoleman jälkeen ) tuttavien kanssa.
Minulle on myös usein sattunut että joku satunnainen "mystinen" kohtaaminen tuntemattoman kanssa on johtanut hyvinkin syvälliseen ja pitkälliseen ajatustenvaihtoon Esim. Junamatkalla tai jopa supermarketissa tai terveyskeskuksen odotushuoneessa ym... Itse olen aika varautunut persoona ja tarvitsen paljon yksinoloa ja rasitun usein ihmisten seurassa ja tunnen itseni ikään kuin tyhjiinimetyksi, mutta nautin näistä satunnaisista kohtaamisista kun törmää johonkin "sukulaissieluun" Ne on poikkeuksellisesti "energisoivia".
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ystävyydettömyys ja tiukka omien rajojen vetäminen taitaa olla ihanne ja sellainen luonne, joka ei oikein siedä ihmisiä lähellään (korkeintaan oman kumppaninsa) on jotenkin parempi ihminen. Tässä alkaa tuntea itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Olen sosiaalinen, ystävällinen kuulemma, on muutama ystävä ja muitakin ihmisiä elämässä eikä tämä tilanne tunnu yhtään hankalalta.
En ole ihan samaa mieltä. Sen kyllä olen huomannut, että verkossa tulee nähtyä introvertiksi identifioituvien todella myrkyllisiä kommentteja henkilöistä, jotka he tuomitsevat ekstroverteiksi.
Olen itse varmaankin ambivertti enkä kovin kiinnostunut tästä jaottelusta. Suhtaudun nykyisin kuitenkin hieman varoen seurueen hiljaisiin tyyppeihin –entä jos he ovat näitä vihan täyttämiä netti-introverttejä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas ollut pitkä ja hyvä keskustelu. Aivan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Tämä on rytmittänyt mukavasti pääsiäistäni, kaiken muun sosiaalisen elämän ohella. Olisipa palstalla aina näin fiksua ja mukavaa.
Minä olen kokenut tämän keskustelun kipeäksi. Olen sellainen ihminen, jolla on vähän ystäviä. Olen kokenut tämän keskustelun syyllistävänä. En pakota ketään olemaan ystäväni, mutta toki tunnen surua siitä, että en ole toisten silmissä riittävän kiinnostava.
En usko, että kyse on kiinnostavuudesta. Et ole tavannut sinulle sopivia ihmisiä.
Jos et ole toiminut ikävästi tai rajattomasti, ei tarvitse syyllistyä. Täällä keskustellaan niistä(kin), joiden oma toiminta karkoittaa ystäviä. Moni ihminen on yksinäinen ilman, että asialle olisi hyvää selitystä.
Ja vaikka olisitkin menneisyydessä vähän törttöillyt, niin aina on mahdollisuus oppia. Niin me muutkin olemme sössineet ja opetelleet, paitsi ne, jotka eivät.
Tsemppiä nyt vain!
Jos ei ole sosiaalisesti hyvistä lähdökohdista, niin törttöilyä tulee tehtyä ja oppia on koko elämä. Mutta samalla se kannattaa, tai on ainoa tie, ainakin niille, joilla on se kova tarve sosiaalisuuteen kuitenkin. Törttöily tuo myös armollisuutta. Kun on itse toiminut ja toivii välillä tyhmästi, antaa paljon anteeksi muillekin. Sosiaalinen elämä ei ole täydellisyyslaji vaan täynnä inhimillistä monipuolisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jonkun ystävyyteen kuuluu vain mukavien ja hyvien asioiden puhuminen tai helppojen aiheiden käsitteleminen niin niihin hetkiin on minulla sentyyppiset ihmiset. Kuitenkin haluan välillä puhua syvällisempiä ja ehkä vaikeampiakin aiheita. Silloin juttelen taas toisenlaisten ystävien kanssa. Mikä onkaan antoisampaa kun saa luottaa, että nämä tyypit kestävät jutella hyvinkin laajalta repertuaalilta ja hyvi kun erilaisia elämän ilmiöitä.
Ketjussa osa pitää tällaisia pinnallisen mukavan puhujia ja rajoja pitäviä ystävinä. Itse en pidä tällaisia edes kavereina vaan tuttavina.
Minulla on ollut ja on todella pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa voi syvällisesti keskustella aivan kaikista asiosita: henkilökohtaisista asioista, yhteiskunnallisiin asioihin, muotiin ja liikuntaann. Laaja-alaisuus on ihanaa ja anoisaa.
Niinhän se on minullakin. Nämä kevyitä aiheita juttelevat ystävät ovat kyllä minullakin hiukan eri tavalla elämässäni. Oikeastaan silloin kun itsellä olisi juuri tarvetta jutella syvällisemmin en heitä oikein jaksa. Mutta he kokevat tuollaisen tyylin olevan ihan yleinen ystävyyden taso. En ole siihen puuttunut tai alkanut yrittää enempää kun olen huomannut muutaman kerran kun olen kokeeksi yrittäny.t syvällisempää heille on oma aikansa ja paikkansa. Mutta onhan se kieltämättä ihan eri kun voi jutella ihan kaikista aiheista näiden muiden ystävien kanssa. Se on todellakin antoisaa ja saa itsekin uusia näkökulmia.
Mä olen käynyt parhaimmat syvälliset keskustelut (esimerkiksi yhteiskunnallisista asioista tai vaikka onko tietoisuutta kuoleman jälkeen ) tuttavien kanssa.
Totta tämäkin. Syvällisiä voi puhua älyllisellä tasolla ilman, että on vuosien tunnepohjaista ystävyyttä taustalla –ja joskus niin pääsee pidemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Tai siis haluaa kertoa vain hyvät jutut ja piilottelee kaikki huonot. Minä pälätän avoimesti kaiken mitä mieleen tulee, ja hän kovin kiinnostuneena kyselee lisää, mutta kun yritän kääntää asian häneen tyyliin, onko sinulla ollut koskaan näin, niin sitte tulee heti että en halua sanoa. Tulee aika hölmö olo sitten kun on itse juuri avautunut :D
Niin. Teillä ei ehkä ihan ole tasapainossa se, miten läheisiksi koette toisenne. Aikuisten suhteissa ei ole mitään sääntöä, että jos minä näytän minun värkit, sinun pitää näyttää sinun värkit. Eipä tuolla tuttavallasi ole mitään velvollisuutta kertoa omista asioistaan, vaikka oletkin itse päättänyt jakaa omasi.
Toisaalta, on ihmisiä, jotka kysyisivät joka suolenmutkan sisällönkin, mutta itsestään eivät kerro mitään. Tämä ihmistyyppi näkee tiedon sosiaalisena pääomana, eikä epäröi sitä myöskään jakaa. Yritän pysyä näistä kaukana, enkä vastaa kyselyihin. Läheiset ystävät kyllä tietävät asiani. Heitä ei ole monta.
Niin tämähän siinä outoa onkin, että tämä joka ei halua kertoa mitään henkilökohtaista koskaan, haluaisi jatkuvasti tavata, soitella ja tekstailla. Sitten kun nähdään, niin ei suostu kertomaan itsestään mitään. Koko suhde junnaa ikään kuin paikallaan. En tiedä edes monia perusasioita hänestä. Ja siksi en ole kanssaan kovin läheinen, mitä hän sitten harmittelee kun haluaisi kuulemma tiiviin ystävyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ystävyydettömyys ja tiukka omien rajojen vetäminen taitaa olla ihanne ja sellainen luonne, joka ei oikein siedä ihmisiä lähellään (korkeintaan oman kumppaninsa) on jotenkin parempi ihminen. Tässä alkaa tuntea itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Olen sosiaalinen, ystävällinen kuulemma, on muutama ystävä ja muitakin ihmisiä elämässä eikä tämä tilanne tunnu yhtään hankalalta.
En ole ihan samaa mieltä. Sen kyllä olen huomannut, että verkossa tulee nähtyä introvertiksi identifioituvien todella myrkyllisiä kommentteja henkilöistä, jotka he tuomitsevat ekstroverteiksi.
Olen itse varmaankin ambivertti enkä kovin kiinnostunut tästä jaottelusta. Suhtaudun nykyisin kuitenkin hieman varoen seurueen hiljaisiin tyyppeihin –entä jos he ovat näitä vihan täyttämiä netti-introverttejä?
Mulla on nykyään sama. Ennen pidin hiljaisia ihmisiä samanlaisina kuin muitakin, vain hiljasempina, ehkä ujompina tai introvertimpinä. Yritin osallistaa keskusteluun ja jos eivät sittenkään sanoneet mitään niin yritin edes hauskuuttaa jotenkin, ettei ihan hiljaa tarvitse juhlissa istua. Nykyään mietin heti näitä vauva introvertteja jotka haukkuvat ekstrovertit palstalla pystyyn, vaikka kasvokkain kuulemma teeskentelevät ystävällistä, ja tulee sellainen olo etten halua olla tekemisissä, kun se kuitenkin vihaa mua oikeasti haha. Olkoon yksin hiljaa kun ei mikään kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai siis haluaa kertoa vain hyvät jutut ja piilottelee kaikki huonot. Minä pälätän avoimesti kaiken mitä mieleen tulee, ja hän kovin kiinnostuneena kyselee lisää, mutta kun yritän kääntää asian häneen tyyliin, onko sinulla ollut koskaan näin, niin sitte tulee heti että en halua sanoa. Tulee aika hölmö olo sitten kun on itse juuri avautunut :D
Niin. Teillä ei ehkä ihan ole tasapainossa se, miten läheisiksi koette toisenne. Aikuisten suhteissa ei ole mitään sääntöä, että jos minä näytän minun värkit, sinun pitää näyttää sinun värkit. Eipä tuolla tuttavallasi ole mitään velvollisuutta kertoa omista asioistaan, vaikka oletkin itse päättänyt jakaa omasi.
Toisaalta, on ihmisiä, jotka kysyisivät joka suolenmutkan sisällönkin, mutta itsestään eivät kerro mitään. Tämä ihmistyyppi näkee tiedon sosiaalisena pääomana, eikä epäröi sitä myöskään jakaa. Yritän pysyä näistä kaukana, enkä vastaa kyselyihin. Läheiset ystävät kyllä tietävät asiani. Heitä ei ole monta.Niin tämähän siinä outoa onkin, että tämä joka ei halua kertoa mitään henkilökohtaista koskaan, haluaisi jatkuvasti tavata, soitella ja tekstailla. Sitten kun nähdään, niin ei suostu kertomaan itsestään mitään. Koko suhde junnaa ikään kuin paikallaan. En tiedä edes monia perusasioita hänestä. Ja siksi en ole kanssaan kovin läheinen, mitä hän sitten harmittelee kun haluaisi kuulemma tiiviin ystävyyden.
Ihan loogista. Ihmissuhteen syveneminen vaatii sitä että kumpikin on valmis jakamaan sisintään ja näyttämään myös heikkouksiaan. Se rakentaa yhteenkuuluvuutta ja luottamusta. Ilman niitä ei voi syntyä aitoa yhteyttä eikä siten aitoa ystävyyttäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jonkun ystävyyteen kuuluu vain mukavien ja hyvien asioiden puhuminen tai helppojen aiheiden käsitteleminen niin niihin hetkiin on minulla sentyyppiset ihmiset. Kuitenkin haluan välillä puhua syvällisempiä ja ehkä vaikeampiakin aiheita. Silloin juttelen taas toisenlaisten ystävien kanssa. Mikä onkaan antoisampaa kun saa luottaa, että nämä tyypit kestävät jutella hyvinkin laajalta repertuaalilta ja hyvi kun erilaisia elämän ilmiöitä.
Ketjussa osa pitää tällaisia pinnallisen mukavan puhujia ja rajoja pitäviä ystävinä. Itse en pidä tällaisia edes kavereina vaan tuttavina.
Minulla on ollut ja on todella pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa voi syvällisesti keskustella aivan kaikista asiosita: henkilökohtaisista asioista, yhteiskunnallisiin asioihin, muotiin ja liikuntaann. Laaja-alaisuus on ihanaa ja anoisaa.
Niinhän se on minullakin. Nämä kevyitä aiheita juttelevat ystävät ovat kyllä minullakin hiukan eri tavalla elämässäni. Oikeastaan silloin kun itsellä olisi juuri tarvetta jutella syvällisemmin en heitä oikein jaksa. Mutta he kokevat tuollaisen tyylin olevan ihan yleinen ystävyyden taso. En ole siihen puuttunut tai alkanut yrittää enempää kun olen huomannut muutaman kerran kun olen kokeeksi yrittäny.t syvällisempää heille on oma aikansa ja paikkansa. Mutta onhan se kieltämättä ihan eri kun voi jutella ihan kaikista aiheista näiden muiden ystävien kanssa. Se on todellakin antoisaa ja saa itsekin uusia näkökulmia.
Mä olen käynyt parhaimmat syvälliset keskustelut (esimerkiksi yhteiskunnallisista asioista tai vaikka onko tietoisuutta kuoleman jälkeen ) tuttavien kanssa.
Totta tämäkin. Syvällisiä voi puhua älyllisellä tasolla ilman, että on vuosien tunnepohjaista ystävyyttä taustalla –ja joskus niin pääsee pidemmälle.
Voi hyvänen aika, Kukaan ei ole kirjoittanut, että tuttavan tai täysin satunnaisen ihmisen kanssa ei KOSKAAN voi keskustella antoisasti syvällisiä. Itse edellytän ystävyydeltä laaja-alaista keskustelua maailmasta. Satunnainen vierustoveri esimerkiksi junassa ei yleensä muutu ystäväksi syvällisen keskustelun jälkeen, jos ja ei koskaan enää tavata, ei edes tuttavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ystävyydettömyys ja tiukka omien rajojen vetäminen taitaa olla ihanne ja sellainen luonne, joka ei oikein siedä ihmisiä lähellään (korkeintaan oman kumppaninsa) on jotenkin parempi ihminen. Tässä alkaa tuntea itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Olen sosiaalinen, ystävällinen kuulemma, on muutama ystävä ja muitakin ihmisiä elämässä eikä tämä tilanne tunnu yhtään hankalalta.
En ole ihan samaa mieltä. Sen kyllä olen huomannut, että verkossa tulee nähtyä introvertiksi identifioituvien todella myrkyllisiä kommentteja henkilöistä, jotka he tuomitsevat ekstroverteiksi.
Olen itse varmaankin ambivertti enkä kovin kiinnostunut tästä jaottelusta. Suhtaudun nykyisin kuitenkin hieman varoen seurueen hiljaisiin tyyppeihin –entä jos he ovat näitä vihan täyttämiä netti-introverttejä?Mulla on nykyään sama. Ennen pidin hiljaisia ihmisiä samanlaisina kuin muitakin, vain hiljasempina, ehkä ujompina tai introvertimpinä. Yritin osallistaa keskusteluun ja jos eivät sittenkään sanoneet mitään niin yritin edes hauskuuttaa jotenkin, ettei ihan hiljaa tarvitse juhlissa istua. Nykyään mietin heti näitä vauva introvertteja jotka haukkuvat ekstrovertit palstalla pystyyn, vaikka kasvokkain kuulemma teeskentelevät ystävällistä, ja tulee sellainen olo etten halua olla tekemisissä, kun se kuitenkin vihaa mua oikeasti haha. Olkoon yksin hiljaa kun ei mikään kelpaa.
Hiljaisemmat ihmiset eivät oletusarvoisesti kaipaa viihdyttämistä eivätkä väkinäistä keskusteluun osallistamista. Sellainen saa vain sulkeutumaan entistä enemmän, jos vaistoaa, että keskustelukaveri tekee numeron siitä, että hänpä tässä nyt osallistaa ja hauskuuttaa juhlien hissukoita. Viestisi viimeinen lause kielii siitä, että et ole liiemmin ajatellut näiden hiljaisten viihtymistä vaan omaa viihtymistäsi. Miksi otat henkilökohtaisesti sen, jos jotkut ihmiset eivät lämpene juuri sinun jutuillesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ystävyydettömyys ja tiukka omien rajojen vetäminen taitaa olla ihanne ja sellainen luonne, joka ei oikein siedä ihmisiä lähellään (korkeintaan oman kumppaninsa) on jotenkin parempi ihminen. Tässä alkaa tuntea itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Olen sosiaalinen, ystävällinen kuulemma, on muutama ystävä ja muitakin ihmisiä elämässä eikä tämä tilanne tunnu yhtään hankalalta.
En ole ihan samaa mieltä. Sen kyllä olen huomannut, että verkossa tulee nähtyä introvertiksi identifioituvien todella myrkyllisiä kommentteja henkilöistä, jotka he tuomitsevat ekstroverteiksi.
Olen itse varmaankin ambivertti enkä kovin kiinnostunut tästä jaottelusta. Suhtaudun nykyisin kuitenkin hieman varoen seurueen hiljaisiin tyyppeihin –entä jos he ovat näitä vihan täyttämiä netti-introverttejä?
Tunnistan ihmistyypin ja heidän kohdallaan syy on muualla kuin introverttiydessä. Useimmilla heistä on heikot sosiaaliset taidot ja mahdollisesti lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, minkä vuoksi heillä on myös vahva alemmuudentunne suhteessa sosiaalisempiin ihmisiin. Se purkautuu sitten sosiaalisten ja ekstroverttien pilkkaamisena, haukkumisena ja stereotypisoimisena. Omaa alemmuudentuntoa yritetään virheellisesti kompensoida sillä, että vähätellään sosiaalisten taitojen merkitystä ja käännetään asia niin, että sosiaalisesti taitavat ovat oikeasti tyhmiä ja pinnallisia höttöpäitä. Sellainen "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista" -ajatus tässäkin on taustalla.
Jos löytää hyvän ystävän, miksei kerta-kaksi kahvittelut vuodessa riitä? Pohdin vain tässä sitä, että jos toinen elää ruuhkavuosia, niin aikaa ei aina yksinkertaisesti ole ja toisaalta eikös aito ystävyys kestä harvemminkin näkemistä. Itse näen lähimpiä ystäviäni kerran vuodessa kesäjuhlissa, ja jutut jatkuu siitä mihin viimeksi jäi ja ränttäillään koko vuosi kerralla ja syvällisesti läpi. Siis haen sitä, että eikö se ystävyyden laatu kuitenkin ratkaise, ei se joutaako kiertelemään museoita yms. Elämäntilanteet vaihtuvat, vielä joskus voi koittaa ystävillä taas aika, että ennättää nähdä usein ja tehdä vaikka mitä yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ystävyydettömyys ja tiukka omien rajojen vetäminen taitaa olla ihanne ja sellainen luonne, joka ei oikein siedä ihmisiä lähellään (korkeintaan oman kumppaninsa) on jotenkin parempi ihminen. Tässä alkaa tuntea itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Olen sosiaalinen, ystävällinen kuulemma, on muutama ystävä ja muitakin ihmisiä elämässä eikä tämä tilanne tunnu yhtään hankalalta.
En ole ihan samaa mieltä. Sen kyllä olen huomannut, että verkossa tulee nähtyä introvertiksi identifioituvien todella myrkyllisiä kommentteja henkilöistä, jotka he tuomitsevat ekstroverteiksi.
Olen itse varmaankin ambivertti enkä kovin kiinnostunut tästä jaottelusta. Suhtaudun nykyisin kuitenkin hieman varoen seurueen hiljaisiin tyyppeihin –entä jos he ovat näitä vihan täyttämiä netti-introverttejä?Mulla on nykyään sama. Ennen pidin hiljaisia ihmisiä samanlaisina kuin muitakin, vain hiljasempina, ehkä ujompina tai introvertimpinä. Yritin osallistaa keskusteluun ja jos eivät sittenkään sanoneet mitään niin yritin edes hauskuuttaa jotenkin, ettei ihan hiljaa tarvitse juhlissa istua. Nykyään mietin heti näitä vauva introvertteja jotka haukkuvat ekstrovertit palstalla pystyyn, vaikka kasvokkain kuulemma teeskentelevät ystävällistä, ja tulee sellainen olo etten halua olla tekemisissä, kun se kuitenkin vihaa mua oikeasti haha. Olkoon yksin hiljaa kun ei mikään kelpaa.
Hiljaisemmat ihmiset eivät oletusarvoisesti kaipaa viihdyttämistä eivätkä väkinäistä keskusteluun osallistamista. Sellainen saa vain sulkeutumaan entistä enemmän, jos vaistoaa, että keskustelukaveri tekee numeron siitä, että hänpä tässä nyt osallistaa ja hauskuuttaa juhlien hissukoita. Viestisi viimeinen lause kielii siitä, että et ole liiemmin ajatellut näiden hiljaisten viihtymistä vaan omaa viihtymistäsi. Miksi otat henkilökohtaisesti sen, jos jotkut ihmiset eivät lämpene juuri sinun jutuillesi?
Sitten taas, jos puheliaampi henkilö ei tekisi työtä (sitä se nimittäin on) hiljaisen pitämiseksi mukana keskustelussa, palstalla haukuttaisiin ”ekstrovertit” ulos sulkemisesta ja syrjimisestä.
Ei tarvitse lämmetä jutuille, riittää, että vastaa jotain kohteliaasti. Jos ei vierustoverin tai pöytänaapurin takia, niin arvostuksesta tilaisuuden järjestäjää kohtaan. Tämä kuuluu jo alkeellistakin alkeellisempiin käytöstapoihin. Mykkänä jurottaminen on kotimaassa törkeää, ja Suomen ulkopuolella täysin käsittämätöntä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin just tiktokin, missä kerrottiin tutkimuksesta. Siinä oli selvitetty, miksi jotkut on niin suosittuja. Selvisi, että suositut ihmiset tykkää ihmisistä ja ovat ystävällisiä lähes kaikille.
Mun mielestä tämä valottaa hyvin tässäkin ketjussa näkyvää ristiriitaa. A tykästyy vain harvoin kehenkään ja suhtautuu ihmisiin yleensä varauksella. Hän kuitenkin sattui pitämään B:stä, harvinaista kyllä. A on ystävällinen B:lle ja ja A on ystävällinen B:lle. Molemmat kokevat ystävyyttä. Tilanne on kuitenkin eri B:lle, joka tykästyy lähes jokaiseen ja osoittaa sitä lukemattomille ihmisille arjessaan.
Pian A pettyy, sillä huomaa panostavansa enemmän A:n ja B:n ystävyyteen. Hän ilmaisee sen B:lle. B:tä harmittaa toisen paha mieli, mutta ei pidä syytöksistä. Hånellä on elämässään runsaasti ihmisiä, jotka eivät anna ikävää palautetta tai painosta. B arvelee, että hänen on hyvä ottaa etäisyyttä A:han. Maailmahan on täynnä kivoja ihmisiä, myös A:lle! B ei voi käsittää, että tilanne oli A:lle iso ja tukala torjunta, eikä B ole korvattavissa niin vain.
Juurikin tämä!
Itse toivoisin A:n näkökulmasta, että B ymmärtäisi, ettei toisille ystävien saaminen ole välttämättä helppoa. Ei se tietenkään tarkoita, että B:n pitäisi olla A:n ystävä, mutta tulisi ymmärtää, että sen A:n tilanne on erilainen. Siinä missä B voi hyvin luopua jostakin ystävästä, jää hänelle silti paljon ystäviä ja arjessa ei tunnu se, jos A häviää hänen elämästään. A:n elämään taas voi tulla suurikin sosiaalinen aukko siitä, jos B häviää hänen elämästään. A:n kaltaisen ei ole helppoa saada uusia ystäviä tilalle. Itsellänikin menee vuosia tutustuessa ja ystävystyessä. Ystävän menetys kirpaisee siksi paljon, kun ystäviä on jo valmiiksi vähän.
Mitä B:n pitäisi sillä ymmärryksellä tehdä ja miten sen A:lle näkyä? Jos nyt on niin, että A syyllistää B:tä ja vaatii enemmän kuin B:llä on antaa ja B haluaa ottaa etäisyyttä.
Ihan vaikka B:llä A:ta kohtaan empatiaa osoittamalla, vaikka itsellä olisi eri tilanne:
A: Hei B! Olipa kiva nähdä viime viikolla. Olisipa mukava nähdä useammin kuin kahdesti vuodessa. Olo tuntuu yksinäiseltä, kun minulla ei ole paljoa ystäviä ja kaipaisin seuraasi useammin.
B: Hei A! Oli myös kiva nähdä. En valitettavasti pysty näkemään useammin kiireisen arkeni vuoksi. Mutta ymmärrän hyvin, jos tilanteessasi olosi tuntuu yksinäiseltä ja kaipaisit silloin ystävien seuraa. Voisikohan paikkakunnaltasi löytyä jokin harrastus, jonka parista voisit löytää uusia ystäviä? Onko siellä esimerkiksi lukupiiriä, kun tykkäät lukemisesta?
Minusta tuollainen vastaus B:ltä olisi hyvinkin asiallinen.
Vierailija kirjoitti:
Jos löytää hyvän ystävän, miksei kerta-kaksi kahvittelut vuodessa riitä? Pohdin vain tässä sitä, että jos toinen elää ruuhkavuosia, niin aikaa ei aina yksinkertaisesti ole ja toisaalta eikös aito ystävyys kestä harvemminkin näkemistä. Itse näen lähimpiä ystäviäni kerran vuodessa kesäjuhlissa, ja jutut jatkuu siitä mihin viimeksi jäi ja ränttäillään koko vuosi kerralla ja syvällisesti läpi. Siis haen sitä, että eikö se ystävyyden laatu kuitenkin ratkaise, ei se joutaako kiertelemään museoita yms. Elämäntilanteet vaihtuvat, vielä joskus voi koittaa ystävillä taas aika, että ennättää nähdä usein ja tehdä vaikka mitä yhdessä.
Minä koin seuraavan tilanteen loukkaavaksi:
Olin ystäviä (tämä oli molemminpuolinen kokemus, myös Miina sanoi niin) Miinan kanssa. Näimme Miinan kanssa usein, olimme myös samassa työpaikassa. Miina näki lisäkseni usein myös ystävänsä Manun kanssa. Miinan elämäntilanne ei muuttunut millään lailla. Yhtäkkiä Miinalla alkoi olla merkittävästi vähemmän aikaa minulle. Minun sijaani Miina ystävystyi ja alkoi näkemään aktiivisesti työpaikallamme olleen Heikin kanssa. Heikille Miinalla oli paljon aikaa ja Miina alkoi kertoa kaikki asiansa Heikille, eikä kertonut asioistaan minulle kuten ennen. Miinaa ei enää kiinnostaneet minun kuulumiseni ja saattoi vastata hyvinkin piikikkäästi, jos kerroin jostakin murheestani "sehän on pikkujuttu, jos äitisi joutuu leikkaukseen". Kun kyselin tapaamisen perään, vetosi Miina kiireisiin. Heikille ja Manulle oli kuitenkin paljon aikaa. Minua Miina olisi ehtinyt tavata aiemman aktiivisen tahdin sijaan pari kertaa vuodessa. Kyllä minä koin tuon loukkaavana, kun minut selvästi korvattiin uudella ystävällä. Siinä ei mitään, jos näkisi ystäviä harvoin ja ystävyys silti kestäisi. Mutta ei mikään ystävyys kestä sitä, jos nähdään harvoin ja lakataan puhumasta asioista.
Vierailija kirjoitti:
Jos löytää hyvän ystävän, miksei kerta-kaksi kahvittelut vuodessa riitä? Pohdin vain tässä sitä, että jos toinen elää ruuhkavuosia, niin aikaa ei aina yksinkertaisesti ole ja toisaalta eikös aito ystävyys kestä harvemminkin näkemistä. Itse näen lähimpiä ystäviäni kerran vuodessa kesäjuhlissa, ja jutut jatkuu siitä mihin viimeksi jäi ja ränttäillään koko vuosi kerralla ja syvällisesti läpi. Siis haen sitä, että eikö se ystävyyden laatu kuitenkin ratkaise, ei se joutaako kiertelemään museoita yms. Elämäntilanteet vaihtuvat, vielä joskus voi koittaa ystävillä taas aika, että ennättää nähdä usein ja tehdä vaikka mitä yhdessä.
Ehkä näissä se loukkaantumisen syy on se, että yhdelle vedotaan kiireisiin, ettei ehditä näkemään. Toisille taas sitä aikaa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos löytää hyvän ystävän, miksei kerta-kaksi kahvittelut vuodessa riitä? Pohdin vain tässä sitä, että jos toinen elää ruuhkavuosia, niin aikaa ei aina yksinkertaisesti ole ja toisaalta eikös aito ystävyys kestä harvemminkin näkemistä. Itse näen lähimpiä ystäviäni kerran vuodessa kesäjuhlissa, ja jutut jatkuu siitä mihin viimeksi jäi ja ränttäillään koko vuosi kerralla ja syvällisesti läpi. Siis haen sitä, että eikö se ystävyyden laatu kuitenkin ratkaise, ei se joutaako kiertelemään museoita yms. Elämäntilanteet vaihtuvat, vielä joskus voi koittaa ystävillä taas aika, että ennättää nähdä usein ja tehdä vaikka mitä yhdessä.
Minä koin seuraavan tilanteen loukkaavaksi:
Olin ystäviä (tämä oli molemminpuolinen kokemus, myös Miina sanoi niin) Miinan kanssa. Näimme Miinan kanssa usein, olimme myös samassa työpaikassa. Miina näki lisäkseni usein myös ystävänsä Manun kanssa. Miinan elämäntilanne ei muuttunut millään lailla. Yhtäkkiä Miinalla alkoi olla merkittävästi vähemmän aikaa minulle. Minun sijaani Miina ystävystyi ja alkoi näkemään aktiivisesti työpaikallamme olleen Heikin kanssa. Heikille Miinalla oli paljon aikaa ja Miina alkoi kertoa kaikki asiansa Heikille, eikä kertonut asioistaan minulle kuten ennen. Miinaa ei enää kiinnostaneet minun kuulumiseni ja saattoi vastata hyvinkin piikikkäästi, jos kerroin jostakin murheestani "sehän on pikkujuttu, jos äitisi joutuu leikkaukseen". Kun kyselin tapaamisen perään, vetosi Miina kiireisiin. Heikille ja Manulle oli kuitenkin paljon aikaa. Minua Miina olisi ehtinyt tavata aiemman aktiivisen tahdin sijaan pari kertaa vuodessa. Kyllä minä koin tuon loukkaavana, kun minut selvästi korvattiin uudella ystävällä. Siinä ei mitään, jos näkisi ystäviä harvoin ja ystävyys silti kestäisi. Mutta ei mikään ystävyys kestä sitä, jos nähdään harvoin ja lakataan puhumasta asioista.
Minusta kuulostaa, ettei Miina enää halunnut olla ystäväsi. Ehkä hän vain on tuollainen tyyppi, tai ehkä loukkasit häntä jotenkin. Ehkä hän ihastui Heikkiin ja/tai Manuun.
On ihan ymmärrettävää, että moinen loukkaa. Itse en tuollaisen jälkeen haluaisikaan jatkaa ystävyyttä, vaan pitäisin kommunikaation minimissä. Toki, jos olisin loukannut Miinaa, pyytäisin anteeksi. Palstalta käsin ei voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos löytää hyvän ystävän, miksei kerta-kaksi kahvittelut vuodessa riitä? Pohdin vain tässä sitä, että jos toinen elää ruuhkavuosia, niin aikaa ei aina yksinkertaisesti ole ja toisaalta eikös aito ystävyys kestä harvemminkin näkemistä. Itse näen lähimpiä ystäviäni kerran vuodessa kesäjuhlissa, ja jutut jatkuu siitä mihin viimeksi jäi ja ränttäillään koko vuosi kerralla ja syvällisesti läpi. Siis haen sitä, että eikö se ystävyyden laatu kuitenkin ratkaise, ei se joutaako kiertelemään museoita yms. Elämäntilanteet vaihtuvat, vielä joskus voi koittaa ystävillä taas aika, että ennättää nähdä usein ja tehdä vaikka mitä yhdessä.
Minä koin seuraavan tilanteen loukkaavaksi:
Olin ystäviä (tämä oli molemminpuolinen kokemus, myös Miina sanoi niin) Miinan kanssa. Näimme Miinan kanssa usein, olimme myös samassa työpaikassa. Miina näki lisäkseni usein myös ystävänsä Manun kanssa. Miinan elämäntilanne ei muuttunut millään lailla. Yhtäkkiä Miinalla alkoi olla merkittävästi vähemmän aikaa minulle. Minun sijaani Miina ystävystyi ja alkoi näkemään aktiivisesti työpaikallamme olleen Heikin kanssa. Heikille Miinalla oli paljon aikaa ja Miina alkoi kertoa kaikki asiansa Heikille, eikä kertonut asioistaan minulle kuten ennen. Miinaa ei enää kiinnostaneet minun kuulumiseni ja saattoi vastata hyvinkin piikikkäästi, jos kerroin jostakin murheestani "sehän on pikkujuttu, jos äitisi joutuu leikkaukseen". Kun kyselin tapaamisen perään, vetosi Miina kiireisiin. Heikille ja Manulle oli kuitenkin paljon aikaa. Minua Miina olisi ehtinyt tavata aiemman aktiivisen tahdin sijaan pari kertaa vuodessa. Kyllä minä koin tuon loukkaavana, kun minut selvästi korvattiin uudella ystävällä. Siinä ei mitään, jos näkisi ystäviä harvoin ja ystävyys silti kestäisi. Mutta ei mikään ystävyys kestä sitä, jos nähdään harvoin ja lakataan puhumasta asioista.
Minusta kuulostaa, ettei Miina enää halunnut olla ystäväsi. Ehkä hän vain on tuollainen tyyppi, tai ehkä loukkasit häntä jotenkin. Ehkä hän ihastui Heikkiin ja/tai Manuun.
On ihan ymmärrettävää, että moinen loukkaa. Itse en tuollaisen jälkeen haluaisikaan jatkaa ystävyyttä, vaan pitäisin kommunikaation minimissä. Toki, jos olisin loukannut Miinaa, pyytäisin anteeksi. Palstalta käsin ei voi tietää.
En ollut tehnyt mitään väärää, jonka vuoksi minut olisi pitänyt ulkoistaa Miinan elämästä. Ihmisenä hän oli kova ihastumaan uusiin ihmisiin sukupuoleen katsomatta. Mutta silti loukkasi, että minut korvattiin Heikillä.
T. Tuo aiempi
Moni ei näe tuossa varoitusmerkkejä.