Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (654)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ongelma saattaa piillä siinä, että sulla on heti aluksi odotuksia. Mieti vaikka lapsia ja nuoria, ja sitä miten ne ystävystyy. Ei niillä ole mitään odotuksia. Tarkoitan siis, että aloita ihan rauhassa ihan vaan joutavanpäiväisillä jutusteluilla, sitten satunnaisilla tapaamisilla. Siis että tutustut toiseen, ennen kuin asetat odotuksia. Annat sen ystävyyden kasvaa omalla painollaan, koska niin ne ystävyydet syntyy. Jos ei se kasva oikeaksi ystävyydeksi niin sitten ei. Jollain kertaa niin voi käydä lopulta. Eli ala odottaa siltä ystävyydeltä vasta sitten jotain, kun se on kasvanut kunnolla ystävyydeksi.
Täysin totta mitä kirjoitat, mutta en saanut kuvaa että ap odottaisikaan noita heti ekalla tapaamisella. Hän nimen omaan kirjoitti mitä YSTÄVÄLTÄ toivoo. Ihmettelen että miten sinä sait kuvan että ap odottaa noita asioita vasta tapaamaltaan henkilöltä?
Minä odotan ystäviltäni ihan samaa kuin ap, ja ne ystävät ovat tulleet ystäviksi vasta myöhemmin kuin välittömästi tavattuamme.
Some on vaikea laji, kun ei näe keskustelukumppania, vaan oletetaan sellaisia asioita joita toinen ei ole sanonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.
En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta.
Niinhän meillä on. Kuplasta myös pullautetaan joitain ihmisiä pois, syitä on sen miljoona. Itse en ole näin koskaan tehnyt, enkä teekään. Aikaa on just niille joiden kanssa halutaan olla tekemisissä. Omat exystävät eivät ole olleet kiireisessä elämäntilanteessa, he eivät vain enää ole halunneet olla kanssani tekemisissä. Tämä pitää vain hyväksyä kaikkien. Kirpaiseehan se kun vuosikymmenten ystävyys päättyy niljakkaasti, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja uusia, parempia ystäviä tulee elämään. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, myös parisuhteisiin.
Usein näissä katkenneissa ystvyuksisdä on ollut jotain vinoumaa, jota toinen ei ole tajunnut tai jota ei olla saatu oiottua. Toinen ei ole enää viihtynyt toisen seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.
En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta.
Niinhän meillä on. Kuplasta myös pullautetaan joitain ihmisiä pois, syitä on sen miljoona. Itse en ole näin koskaan tehnyt, enkä teekään. Aikaa on just niille joiden kanssa halutaan olla tekemisissä. Omat exystävät eivät ole olleet kiireisessä elämäntilanteessa, he eivät vain enää ole halunneet olla kanssani tekemisissä. Tämä pitää vain hyväksyä kaikkien. Kirpaiseehan se kun vuosikymmenten ystävyys päättyy niljakkaasti, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja uusia, parempia ystäviä tulee elämään. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, myös parisuhteisiin.
Usein näissä katkenneissa ystvyuksisdä on ollut jotain vinoumaa, jota toinen ei ole tajunnut tai jota ei olla saatu oiottua. Toinen ei ole enää viihtynyt toisen seurassa.
Niinhän se on, syitä on miljoonia, jokaisella omansa. Tärkeää on ettei jää sellaisten ihmisten takia masentuneena makaamaan vaikka se sattuukin kun ns hylätään, usein kertomatta sitä oikeaa syytä. Ja mitäpä sillä syyllä tekeekään, kun se selkeästi on sellainen joka päättää sen ihmissuhteen, joten syy on ns hylkääjän oma syy, eikä päde omassa seuraavassa ystävyyssuhteessa, tai muissa ihmissuhteissa ollenkaan. Minulla on oikein hyviä ystäviä joiden mielestä olen aivan mainio tyyppi, ja pitävät minua parhaana ystävänään, vaikka joku toinen onkin halunnut ystävyydestämme eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?
Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.
Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.
Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla.
Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut.
Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä.
Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella.
Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta.
Kuulostat paljon minulta. :) Minulle on itsestäänselvyys, että kotiin vieraita kutsuessani koti on siisti (ei tämä koskaan ole missään lääväkunnossa), laitan toiselle sopivaa tarjoilua ja rauhoitan vierailun häntä varten. Ja ihan perusasia minulle, että pukeudun perussiististi, käyn suihkussa ja yleensä meikkaan, kun lähden ihmisten ilmoille (ihan aina ei huvita meikata). Minulle nämä ovat ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja ikävä todeta, että monille tämä on "liian korkealla oleva rima", kun elämäni vaikuttaa liian täydelliseltä.
No eikä ole. Nyt on vedetty täysin väärät johtopäätökset kommentista, joka tarkoitti aivan muuta.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ongelma saattaa piillä siinä, että sulla on heti aluksi odotuksia. Mieti vaikka lapsia ja nuoria, ja sitä miten ne ystävystyy. Ei niillä ole mitään odotuksia. Tarkoitan siis, että aloita ihan rauhassa ihan vaan joutavanpäiväisillä jutusteluilla, sitten satunnaisilla tapaamisilla. Siis että tutustut toiseen, ennen kuin asetat odotuksia. Annat sen ystävyyden kasvaa omalla painollaan, koska niin ne ystävyydet syntyy. Jos ei se kasva oikeaksi ystävyydeksi niin sitten ei. Jollain kertaa niin voi käydä lopulta. Eli ala odottaa siltä ystävyydeltä vasta sitten jotain, kun se on kasvanut kunnolla ystävyydeksi.
Eri:
Minä olen huomannut, että sekin on huono ratkaisu, jos mitään odotuksia ystävän osalta ei ole. Tällöin voi ystävystyä aivan vääränlaisen ihmisen kanssa. Olen haksahtanut siihen, että olen ystävystynyt ihmisen kanssa. Sitten olen huomannut, että meillä on täysin erilaiset käsitykset ystävyydestä. Minulle ystävyys merkitsee esim. sitä, että jos ystävä tarvitsee apua, niin menen avuksi, jos minulla ei ole ylitsepääsemätöntä estettä. Tämän ystäväni logiikka taas oli, että hän ottaa mielellään avun ystäviltään vastaan, mutta ei mene ystävilleen vastavuoroisesti avuksi, jos ystävät sitä pyytävät. Muutenkin oli suuria eroavaisuuksia siinä, mitä pidimme ystävyyteen kuuluvana käytöksenä ja mitä emme. Tämä ystävä olisi esimerkiksi pitänyt ystävyyteen kuuluvana sitä, että hän olisi voinut makoilla mieheni vieressä ja halia miestäni. Minusta tuollainen ei ystävyyteen ikinä kuulu ja miehenikin oli ystäväni ehdotuksesta järkyttynyt. Minä olin ystäväni mielestä kireä ja turhasta mustasukkainen, kun en pitänyt ystäväni ideasta. Minusta ystävän ehdotus oli todella mauton.
Aivan, tietyt kriteerit kannattaa olla ja pitää niistä kiinni. Olen tehnyt aikoinani saman virheen kuin sinäkin ja päätynyt terapeutiksi/kaatopaikkakaveriksi, jolle kipataan kaikki pahan olon aiheet, maskotiksi/sidekickiksi ja muutaman kerran myös jalustalle nostetuksi "guruksi", mikä ei sekään ole tervettä. Päälle päin ihan tavallisilta vaikuttavat ihmiset voivat olla joskus aika häiriintyneitä ihmissuhdekäsityksiltään tai etsivät ystävästä jotain, jolla kompensoida vaille jäämisen tunnetta.
Ehkä tuolla "älä aseta odotuksia" -neuvolla ajettiin sitä takaa, että tuttavuuden kannattaa antaa rauhassa syventyä ystävyyssuhteeksi. Ettei heti rupea kehittelemään päässään keloja, että "tämä Iida on ensi kesänä sitten mun kaaso" tai "Jonnan kanssa voidaan varmasti lähteä yhdessä kiertämään festareita". Pettymys on todennäköisesti kova, jos paljastuukin, että Iidalla ei ole kaason pestiin tarvittavaa organisointikykyä ja Jonna kiertää mieluummin Suomen luonnonpuistoja kuin festareita. Tuttavuuden alkumetreillä kannattaa siis elää hetkessä ja tutkailla, millaisia piirteitä toisesta paljastuu ja millainen ihminen sinä itse olet tämän henkilön seurassa. Saako hän sinusta parhaat puolesi esiin vai joudutko koko ajan pienentämään itseäsi tai esittämään jotain roolia? Jos toinen paljastuu hyvin eri aaltopituudella olevaksi tai jollain tapaa ongelmaiseksi luonteeksi, niin pintapuolisempi tuttavuus on huomattavasti helpompaa pistää poikki kuin jo sydänveriasteelle edennyt ystävyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
Nuorempana sanoin eräälle tapaamista usein ehdottavalle ystävälle, että nyt en ehdi nähdä ennen kuin saan maisterityön tehtyä (tähän meni muutama viikko). Hänpä suuttui niin, että lähetti haukkumisviestejä yötä myöten. Emme tosiaan sitten tavanneet enää ollenkaan. Oli erittäin hyvä lopputulos minun kannaltani, olin ylikiltti ja olisin jatkanut energiasyöppöä ystävyyttä muuten, mutta tuo pieni rajan asettaminen pelasti minut!
Tässäkin kuulimme vain tarinan yhden puolen.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.
En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta.
Niinhän meillä on. Kuplasta myös pullautetaan joitain ihmisiä pois, syitä on sen miljoona. Itse en ole näin koskaan tehnyt, enkä teekään. Aikaa on just niille joiden kanssa halutaan olla tekemisissä. Omat exystävät eivät ole olleet kiireisessä elämäntilanteessa, he eivät vain enää ole halunneet olla kanssani tekemisissä. Tämä pitää vain hyväksyä kaikkien. Kirpaiseehan se kun vuosikymmenten ystävyys päättyy niljakkaasti, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja uusia, parempia ystäviä tulee elämään. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, myös parisuhteisiin.
Usein näissä katkenneissa ystvyuksisdä on ollut jotain vinoumaa, jota toinen ei ole tajunnut tai jota ei olla saatu oiottua. Toinen ei ole enää viihtynyt toisen seurassa.
Nämä vinoumat ovat siitä kinkkisiä, että ne usein kehittyvät huomaamatta ajan mittaan ilman, että kumpikaan osapuoli edes tajuaa sitä. Vasta siinä vaiheessa, kun ystävälle ei enää halua kertoa omia asioitaan tai kanssakäyminen tuntuu kummallisen tökkivältä saattaa havahtua siihen, että kaikki ei ole nyt niin kuin pitää. Ehkä ystävyys on jo alun alkaen lähtenyt kehittymään epätasapainoisesta asetelmasta käsin (hoivaaja-reppana, pomo-perässähiihtäjä, huomionhakuinen-miellyttäjä jne.) mutta kumpikaan ei ole sitä tiedostanut. Jos jompikumpi kasvaa riittävästi ihmisenä tällaisen ystävyyssuhteen aikana, voi vinouma olla jo niin syvään juurtunut, että sitä on vaikeaa tai mahdotonta ottaa puheeksi. Se vanhaan kuvioon tyytyväinen osapuoli ei näe tilanteessa mitään ongelmaa ja saattaa ottaa hyvin henkilökohtaisesti sen, jos toinen alkaa kritisoida heidän ystävyyttään. Yleensä tässä pisteessä ainoat vaihtoehdot ystävyyden päättämiselle ovat ghostaaminen, hiljainen hiivuttaminen tai riitaan ja välien katkeamiseen eskaloituva välienselvittämisyritys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Se ero ei ole siinä, miten usein haluaa nähdä vaan siinä, miten ymmärtää toisen ihmisen erillisyyttä. Miten kantaa omia tunteitaan, miten seisoo henkisillä jaloillaan. Miten vastaa, kun ”ei” sanotaan. Mitä ja miten odottaa ja miten sisimmässään vaatii toista tunteitaan kantamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Se ero ei ole siinä, miten usein haluaa nähdä vaan siinä, miten ymmärtää toisen ihmisen erillisyyttä. Miten kantaa omia tunteitaan, miten seisoo henkisillä jaloillaan. Miten vastaa, kun ”ei” sanotaan. Mitä ja miten odottaa ja miten sisimmässään vaatii toista tunteitaan kantamaan.
Tuo on ihan totta. Meitä ihmisiä on moneen junaan, ja kommunikointi on kaiken a ja o.
-se jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
En tiedä läheisriippuvuudesta, mutta jotain rajattomuutta se on, että katsoo oikeudekseen vaatia enemmän tapaamisia ja vielä kertoo, millaiset perustelut hyväksyy kieltävään vastaukseen, kuten tuossa alkuperäisessä Susanna-esimerkissä.
Toista ei voi pakottaa haluamaan tapaamisia tai syvempää ystävyyttä. Täällä keskustelee ilmeisesti useampi henkilö, joilla mielestään olisi "oikeus” tiiviimpään ystävyyteen kuin he ovat saavuttaneet. Omasta mielestäni juuri tässä on se villakoiran ydin. Toisen tahdon sivuuttaminen karkoittaa ystävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.
En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta.
Niinhän meillä on. Kuplasta myös pullautetaan joitain ihmisiä pois, syitä on sen miljoona. Itse en ole näin koskaan tehnyt, enkä teekään. Aikaa on just niille joiden kanssa halutaan olla tekemisissä. Omat exystävät eivät ole olleet kiireisessä elämäntilanteessa, he eivät vain enää ole halunneet olla kanssani tekemisissä. Tämä pitää vain hyväksyä kaikkien. Kirpaiseehan se kun vuosikymmenten ystävyys päättyy niljakkaasti, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja uusia, parempia ystäviä tulee elämään. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, myös parisuhteisiin.
Usein näissä katkenneissa ystvyuksisdä on ollut jotain vinoumaa, jota toinen ei ole tajunnut tai jota ei olla saatu oiottua. Toinen ei ole enää viihtynyt toisen seurassa.
Nämä vinoumat ovat siitä kinkkisiä, että ne usein kehittyvät huomaamatta ajan mittaan ilman, että kumpikaan osapuoli edes tajuaa sitä. Vasta siinä vaiheessa, kun ystävälle ei enää halua kertoa omia asioitaan tai kanssakäyminen tuntuu kummallisen tökkivältä saattaa havahtua siihen, että kaikki ei ole nyt niin kuin pitää. Ehkä ystävyys on jo alun alkaen lähtenyt kehittymään epätasapainoisesta asetelmasta käsin (hoivaaja-reppana, pomo-perässähiihtäjä, huomionhakuinen-miellyttäjä jne.) mutta kumpikaan ei ole sitä tiedostanut. Jos jompikumpi kasvaa riittävästi ihmisenä tällaisen ystävyyssuhteen aikana, voi vinouma olla jo niin syvään juurtunut, että sitä on vaikeaa tai mahdotonta ottaa puheeksi. Se vanhaan kuvioon tyytyväinen osapuoli ei näe tilanteessa mitään ongelmaa ja saattaa ottaa hyvin henkilökohtaisesti sen, jos toinen alkaa kritisoida heidän ystävyyttään. Yleensä tässä pisteessä ainoat vaihtoehdot ystävyyden päättämiselle ovat ghostaaminen, hiljainen hiivuttaminen tai riitaan ja välien katkeamiseen eskaloituva välienselvittämisyritys.
Henkisesti vinoutuneelle yksinäiselle voi olla helppoa tai ainoa tapa saada sosiaalisuutta tuollainen vinoutunut kuvio. Se kaatuu sitten siihen että toinen kasvaa ulos tai altavastaaja itse alkaa kokea tyytymättömyyttä, mikä on ulos kasvamisen alku sekin.
Enkelinaamio on hyvä termi. Kannattaa tutustua esim Raivokätilön ig-tilin avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Se ero ei ole siinä, miten usein haluaa nähdä vaan siinä, miten ymmärtää toisen ihmisen erillisyyttä. Miten kantaa omia tunteitaan, miten seisoo henkisillä jaloillaan. Miten vastaa, kun ”ei” sanotaan. Mitä ja miten odottaa ja miten sisimmässään vaatii toista tunteitaan kantamaan.
Tuo on ihan totta. Meitä ihmisiä on moneen junaan, ja kommunikointi on kaiken a ja o.
-se jolle vastasit
Kommunikaatiota ne epäsuoratkin eit ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
En tiedä läheisriippuvuudesta, mutta jotain rajattomuutta se on, että katsoo oikeudekseen vaatia enemmän tapaamisia ja vielä kertoo, millaiset perustelut hyväksyy kieltävään vastaukseen, kuten tuossa alkuperäisessä Susanna-esimerkissä.
Toista ei voi pakottaa haluamaan tapaamisia tai syvempää ystävyyttä. Täällä keskustelee ilmeisesti useampi henkilö, joilla mielestään olisi "oikeus” tiiviimpään ystävyyteen kuin he ovat saavuttaneet. Omasta mielestäni juuri tässä on se villakoiran ydin. Toisen tahdon sivuuttaminen karkoittaa ystävät.
Tulee mieleen miehet, jotka valittaa, että naiset ei anna. Oikeutuksen tunnelukko paistaa.
En jaksa tuollaista ihmistä. Iloisia kyllä mielelläni mutta en tyrkkyä.
Onhan sinulla puoliso siinä kuitenkin.et ole ihan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.
"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".
Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.
Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?
Ap
Ongelma saattaa piillä siinä, että sulla on heti aluksi odotuksia. Mieti vaikka lapsia ja nuoria, ja sitä miten ne ystävystyy. Ei niillä ole mitään odotuksia. Tarkoitan siis, että aloita ihan rauhassa ihan vaan joutavanpäiväisillä jutusteluilla, sitten satunnaisilla tapaamisilla. Siis että tutustut toiseen, ennen kuin asetat odotuksia. Annat sen ystävyyden kasvaa omalla painollaan, koska niin ne ystävyydet syntyy. Jos ei se kasva oikeaksi ystävyydeksi niin sitten ei. Jollain kertaa niin voi käydä lopulta. Eli ala odottaa siltä ystävyydeltä vasta sitten jotain, kun se on kasvanut kunnolla ystävyydeksi.
Eri:
Minä olen huomannut, että sekin on huono ratkaisu, jos mitään odotuksia ystävän osalta ei ole. Tällöin voi ystävystyä aivan vääränlaisen ihmisen kanssa. Olen haksahtanut siihen, että olen ystävystynyt ihmisen kanssa. Sitten olen huomannut, että meillä on täysin erilaiset käsitykset ystävyydestä. Minulle ystävyys merkitsee esim. sitä, että jos ystävä tarvitsee apua, niin menen avuksi, jos minulla ei ole ylitsepääsemätöntä estettä. Tämän ystäväni logiikka taas oli, että hän ottaa mielellään avun ystäviltään vastaan, mutta ei mene ystävilleen vastavuoroisesti avuksi, jos ystävät sitä pyytävät. Muutenkin oli suuria eroavaisuuksia siinä, mitä pidimme ystävyyteen kuuluvana käytöksenä ja mitä emme. Tämä ystävä olisi esimerkiksi pitänyt ystävyyteen kuuluvana sitä, että hän olisi voinut makoilla mieheni vieressä ja halia miestäni. Minusta tuollainen ei ystävyyteen ikinä kuulu ja miehenikin oli ystäväni ehdotuksesta järkyttynyt. Minä olin ystäväni mielestä kireä ja turhasta mustasukkainen, kun en pitänyt ystäväni ideasta. Minusta ystävän ehdotus oli todella mauton.
On eri asia, onko odotuksia uuden tuttavuuden, mahdollisen tulevan ystävän suhteen, ja onko omia rajoja sen suhteen, mitä ystäviltään sietää, tai kenet edes ystäväkseen hyväksyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
En mäkään sanoisi läheisriippuvuudeksi, mutta erilaiset tarpeet kyllä varsin usein estää ystävystymisen. Tai ei niillä tarpeilla sinällään ole merkitystä, jos ne ei kasaannu yhdelle ihmiselle vaan jakaantuu useammalle.
Mun ystäväni ja kaverini ovat keskenään hyvin erilaisia. Yksi on pyörätuolissakin eikä ilman avustajaa pääse minnekään. Lisäksi lähtemistä jonnekin rajoittaa se, että hänellä on vain tietty määrä invataksin palveluita kuukaudessa. Ollaan nähty viimeksi toissa kesänä, mutta viestitellään monta kertaa viikossa. Jos edellyttäisin, että jossain kahvilassa tms pitäisi käydä edes kerran kuukaudessa, emme voisi olla ystäviä. Myös maantieteelliset etäisyydet voi rajoittaa. Jos toinen asuu Suomessa ja toinen Kanadassa, niin ei siinäkään kovin usein tavata. Eikä tarvitse olla niinkään pitkä etäisyys.
Oleellisempaa on, että miten ja kuinka usein pidetään yhteyttä sopii molemmille eikä kumpikaan odota enempää eikä vähempää.
Alue: Aihe vapaa
Eri:
Minä olen huomannut, että sekin on huono ratkaisu, jos mitään odotuksia ystävän osalta ei ole. Tällöin voi ystävystyä aivan vääränlaisen ihmisen kanssa. Olen haksahtanut siihen, että olen ystävystynyt ihmisen kanssa. Sitten olen huomannut, että meillä on täysin erilaiset käsitykset ystävyydestä. Minulle ystävyys merkitsee esim. sitä, että jos ystävä tarvitsee apua, niin menen avuksi, jos minulla ei ole ylitsepääsemätöntä estettä. Tämän ystäväni logiikka taas oli, että hän ottaa mielellään avun ystäviltään vastaan, mutta ei mene ystävilleen vastavuoroisesti avuksi, jos ystävät sitä pyytävät. Muutenkin oli suuria eroavaisuuksia siinä, mitä pidimme ystävyyteen kuuluvana käytöksenä ja mitä emme. Tämä ystävä olisi esimerkiksi pitänyt ystävyyteen kuuluvana sitä, että hän olisi voinut makoilla mieheni vieressä ja halia miestäni. Minusta tuollainen ei ystävyyteen ikinä kuulu ja miehenikin oli ystäväni ehdotuksesta järkyttynyt. Minä olin ystäväni mielestä kireä ja turhasta mustasukkainen, kun en pitänyt ystäväni ideasta. Minusta ystävän ehdotus oli todella mauton.