Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (654)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Eikä ketään syyllistetä tai pidetä tilivelvollisena kenellekään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Ehkä kannattaisi lähteä siitä, että aikuinen ihminen vastaa tarpeistaan lähtökohtaisesti itse. Toissijaisesti tarpeita täytetään parisuhteissa ehkäpä perhesuhteissa ja hyvin pienenpieneltä osin ystävyyssuhteissa, kaverisuhteissa ei sitäkään vähää.
Incel-ajattelu on valtaamassa näköjään ystävyyssuhteetkin. Mulle kuuluu, mulla on oikeus, mun tarpeet ja kaikki tämä on jonkun velvollisuus mulle antaa ja tässä on mun kriteerit!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.
En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta.
Niinhän meillä on. Kuplasta myös pullautetaan joitain ihmisiä pois, syitä on sen miljoona. Itse en ole näin koskaan tehnyt, enkä teekään. Aikaa on just niille joiden kanssa halutaan olla tekemisissä. Omat exystävät eivät ole olleet kiireisessä elämäntilanteessa, he eivät vain enää ole halunneet olla kanssani tekemisissä. Tämä pitää vain hyväksyä kaikkien. Kirpaiseehan se kun vuosikymmenten ystävyys päättyy niljakkaasti, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja uusia, parempia ystäviä tulee elämään. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, myös parisuhteisiin.
Usein näissä katkenneissa ystvyuksisdä on ollut jotain vinoumaa, jota toinen ei ole tajunnut tai jota ei olla saatu oiottua. Toinen ei ole enää viihtynyt toisen seurassa.
Tai ihan vaan perinteisesti kasvetaan eri tahtiin ja/tai eri suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku mainitsi ystävän rajattomuuden. Voisitteko kertoa esimerkkejä rajattomasta käytöksestä?
Ap
Rajattomuutta on ainakin kaikki sellainen, missä unohtuu aikuisen ihmisen elämän realiteetit, ja laittaa ystävän tilanteeseen, missä joutuu perustelemaan, miksi ei jaksa tai ehdi nähdä tai pitää aktiivista yhteyttä.
Kukaan ei halua joutua tilivelvolliseksi siitä, miten joutuu tai haluaa käyttää voimavaransa ja aikansa.
Minusta on hassua kokea tilivelvollisuudeksi se, jos kertoo ystävälle, miten aikansa viettää. Ihan neutraali ja luonnollinen asia, kerron itsekin. Mutta toki se tuntuu, jos toisella ei löydy aikaa näkemiselle oikein missään välissä ja muita ihmisiä kuitenkin ehtii näkemään.
Tälle kirjoittajalle; luepa tuo Jenna-Susanna-viesti, missä ihan tosissaan joku aikuinen nainen on sitä mieltä, että nallekarkit tasan ja jokaiselle ystävälle tasan sama määrä aikaa ja huomiota. Näitä ihmisiä on ihan oikeasti olemassa ja kun on yhden erehtynyt ottamaan kaverikseen, alkaa ihan huomaamattaan välttämään mainintoja muista ystävistä!
Hei Susanna, ei pidä sinun sureman, minä kierrän vain Kalifornian ja jälleen palajan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
Nuorempana sanoin eräälle tapaamista usein ehdottavalle ystävälle, että nyt en ehdi nähdä ennen kuin saan maisterityön tehtyä (tähän meni muutama viikko). Hänpä suuttui niin, että lähetti haukkumisviestejä yötä myöten. Emme tosiaan sitten tavanneet enää ollenkaan. Oli erittäin hyvä lopputulos minun kannaltani, olin ylikiltti ja olisin jatkanut energiasyöppöä ystävyyttä muuten, mutta tuo pieni rajan asettaminen pelasti minut!
Tässäkin kuulimme vain tarinan yhden puolen.
Eri
Aivan totta kaikki mitä sanot, kiireitä pitää ymmärtää. Sen sijaan tuo alkuperäinen teksti meni näin:
Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi).
Eli kyseessä oli vuosien ajanjakso, ei yksittäinen muutaman viikon maisterin työ. Ystävä hiivutti suhteen, keksimällä kiireitä vuosia. Eli aivan eri tilanne kuin tuo sinun tilanteesi oli. Tuskin olisit tuolle suuttuneellekaan kaverillesi noin tehnyt? Olisit varmaan keksinyt järkevämmänkin tavan.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
En mäkään sanoisi läheisriippuvuudeksi, mutta erilaiset tarpeet kyllä varsin usein estää ystävystymisen. Tai ei niillä tarpeilla sinällään ole merkitystä, jos ne ei kasaannu yhdelle ihmiselle vaan jakaantuu useammalle.
Mun ystäväni ja kaverini ovat keskenään hyvin erilaisia. Yksi on pyörätuolissakin eikä ilman avustajaa pääse minnekään. Lisäksi lähtemistä jonnekin rajoittaa se, että hänellä on vain tietty määrä invataksin palveluita kuukaudessa. Ollaan nähty viimeksi toissa kesänä, mutta viestitellään monta kertaa viikossa. Jos edellyttäisin, että jossain kahvilassa tms pitäisi käydä edes kerran kuukaudessa, emme voisi olla ystäviä. Myös maantieteelliset etäisyydet voi rajoittaa. Jos toinen asuu Suomessa ja toinen Kanadassa, niin ei siinäkään kovin usein tavata. Eikä tarvitse olla niinkään pitkä etäisyys.
Oleellisempaa on, että miten ja kuinka usein pidetään yhteyttä sopii molemmille eikä kumpikaan odota enempää eikä vähempää.
Olin paljossa samaa mieltä.
Mutta... koska elämäntilanteet ovat ystävyksillä erilaiset, ovat välillä toiveet hyvinkin erilaisia. Jolloin toinen joutuu pohtia esim onko toinen oikeasti kiireinen/kuormittunut vai olenko se minä. Sen selvittäminen voi olla pidemoikin prosessi, minkä aikana ystävyys voi tuottaa pahaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.
En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta.
Niinhän meillä on. Kuplasta myös pullautetaan joitain ihmisiä pois, syitä on sen miljoona. Itse en ole näin koskaan tehnyt, enkä teekään. Aikaa on just niille joiden kanssa halutaan olla tekemisissä. Omat exystävät eivät ole olleet kiireisessä elämäntilanteessa, he eivät vain enää ole halunneet olla kanssani tekemisissä. Tämä pitää vain hyväksyä kaikkien. Kirpaiseehan se kun vuosikymmenten ystävyys päättyy niljakkaasti, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja uusia, parempia ystäviä tulee elämään. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, myös parisuhteisiin.
Usein näissä katkenneissa ystvyuksisdä on ollut jotain vinoumaa, jota toinen ei ole tajunnut tai jota ei olla saatu oiottua. Toinen ei ole enää viihtynyt toisen seurassa.
Nämä vinoumat ovat siitä kinkkisiä, että ne usein kehittyvät huomaamatta ajan mittaan ilman, että kumpikaan osapuoli edes tajuaa sitä. Vasta siinä vaiheessa, kun ystävälle ei enää halua kertoa omia asioitaan tai kanssakäyminen tuntuu kummallisen tökkivältä saattaa havahtua siihen, että kaikki ei ole nyt niin kuin pitää. Ehkä ystävyys on jo alun alkaen lähtenyt kehittymään epätasapainoisesta asetelmasta käsin (hoivaaja-reppana, pomo-perässähiihtäjä, huomionhakuinen-miellyttäjä jne.) mutta kumpikaan ei ole sitä tiedostanut. Jos jompikumpi kasvaa riittävästi ihmisenä tällaisen ystävyyssuhteen aikana, voi vinouma olla jo niin syvään juurtunut, että sitä on vaikeaa tai mahdotonta ottaa puheeksi. Se vanhaan kuvioon tyytyväinen osapuoli ei näe tilanteessa mitään ongelmaa ja saattaa ottaa hyvin henkilökohtaisesti sen, jos toinen alkaa kritisoida heidän ystävyyttään. Yleensä tässä pisteessä ainoat vaihtoehdot ystävyyden päättämiselle ovat ghostaaminen, hiljainen hiivuttaminen tai riitaan ja välien katkeamiseen eskaloituva välienselvittämisyritys.
Samaa mieltä. Omalla kohdalla se oli ystävän kateus joka saavutti lakipisteensä siinä vaiheessa kun menin niin sanotusti hänen ohi tietyissä asioissa. Minulle asia oli vaikea sulattaa koska en vain kykene ymmärtämään kateutta. Näin hänessä kaiken potentiaalin ja iloitsin hänen menestyksestään mutta kun sitten itse sain sellaista mitä hän olisi halunnut, niin hän ei kyennyt muuhun kuin kateuteen minua kohtaan. Harmi, ja edelleen toivon hänelle pelkkää hyvää, ja että hän joskus pääsisi kateuden mustasta peikosta eroon🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Se ero ei ole siinä, miten usein haluaa nähdä vaan siinä, miten ymmärtää toisen ihmisen erillisyyttä. Miten kantaa omia tunteitaan, miten seisoo henkisillä jaloillaan. Miten vastaa, kun ”ei” sanotaan. Mitä ja miten odottaa ja miten sisimmässään vaatii toista tunteitaan kantamaan.
Kyllä, juuri näin. Monella on myös hyvin tärkeää että ystävä ei kuormita lainkaan, se tuntuu vaatimukselta sellaista kohtaan joka ei kykene kantamaan omia tunteitaan. Mulla oli vuosien tauko erään ystävän kanssa, mutta vuosien jälkeen hän otti yhteyttä ja halusi nähdä. Hän oli aloittanut uudet opinnot ja oppinut siinä itsestään paljon. Hän oli oppinut tunnistamaan omia tunteitaan ja mm sen miksi hän ei onnistunut esim parisuhteissa. Hän ei pystynyt olemaan tarvittu, ja pienikin asia jonka hän intuitiivisesti koki uhaksi itseään kohtaan sai hänet lopettamaan suhteen. Niin kaverisuhteita kuin parisuhteita. Meidn pelastus oli se että olimme tunteneet niin kauan jo, että hän pystyi palaamaan ystävyyteemme kun sai oman päänsä ja tunteidenhallintansa kuosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
En tiedä läheisriippuvuudesta, mutta jotain rajattomuutta se on, että katsoo oikeudekseen vaatia enemmän tapaamisia ja vielä kertoo, millaiset perustelut hyväksyy kieltävään vastaukseen, kuten tuossa alkuperäisessä Susanna-esimerkissä.
Toista ei voi pakottaa haluamaan tapaamisia tai syvempää ystävyyttä. Täällä keskustelee ilmeisesti useampi henkilö, joilla mielestään olisi "oikeus” tiiviimpään ystävyyteen kuin he ovat saavuttaneet. Omasta mielestäni juuri tässä on se villakoiran ydin. Toisen tahdon sivuuttaminen karkoittaa ystävät.
Ei todellakaan voi vaatia. Voi vain tehdä omat johtopäätökset ja toimia niiden mukaan. Ketään ei saa ahdistella tapaamisilla sun muilla. Jos ystävyys ei anna tarpeeksi, sen voi päättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä.
Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita.
Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus.
Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.
En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.
En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta.
Niinhän meillä on. Kuplasta myös pullautetaan joitain ihmisiä pois, syitä on sen miljoona. Itse en ole näin koskaan tehnyt, enkä teekään. Aikaa on just niille joiden kanssa halutaan olla tekemisissä. Omat exystävät eivät ole olleet kiireisessä elämäntilanteessa, he eivät vain enää ole halunneet olla kanssani tekemisissä. Tämä pitää vain hyväksyä kaikkien. Kirpaiseehan se kun vuosikymmenten ystävyys päättyy niljakkaasti, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja uusia, parempia ystäviä tulee elämään. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, myös parisuhteisiin.
Usein näissä katkenneissa ystvyuksisdä on ollut jotain vinoumaa, jota toinen ei ole tajunnut tai jota ei olla saatu oiottua. Toinen ei ole enää viihtynyt toisen seurassa.
Nämä vinoumat ovat siitä kinkkisiä, että ne usein kehittyvät huomaamatta ajan mittaan ilman, että kumpikaan osapuoli edes tajuaa sitä. Vasta siinä vaiheessa, kun ystävälle ei enää halua kertoa omia asioitaan tai kanssakäyminen tuntuu kummallisen tökkivältä saattaa havahtua siihen, että kaikki ei ole nyt niin kuin pitää. Ehkä ystävyys on jo alun alkaen lähtenyt kehittymään epätasapainoisesta asetelmasta käsin (hoivaaja-reppana, pomo-perässähiihtäjä, huomionhakuinen-miellyttäjä jne.) mutta kumpikaan ei ole sitä tiedostanut. Jos jompikumpi kasvaa riittävästi ihmisenä tällaisen ystävyyssuhteen aikana, voi vinouma olla jo niin syvään juurtunut, että sitä on vaikeaa tai mahdotonta ottaa puheeksi. Se vanhaan kuvioon tyytyväinen osapuoli ei näe tilanteessa mitään ongelmaa ja saattaa ottaa hyvin henkilökohtaisesti sen, jos toinen alkaa kritisoida heidän ystävyyttään. Yleensä tässä pisteessä ainoat vaihtoehdot ystävyyden päättämiselle ovat ghostaaminen, hiljainen hiivuttaminen tai riitaan ja välien katkeamiseen eskaloituva välienselvittämisyritys.
Henkisesti vinoutuneelle yksinäiselle voi olla helppoa tai ainoa tapa saada sosiaalisuutta tuollainen vinoutunut kuvio. Se kaatuu sitten siihen että toinen kasvaa ulos tai altavastaaja itse alkaa kokea tyytymättömyyttä, mikä on ulos kasvamisen alku sekin.
Vinoutuneet kuviot eivät katso yksinäisyyttä. Olen ollut itse yksinäinen jossain vaiheessa ja paras nykyinen ystäväni oli yksinäinen siinä vaiheessa kun . Meillä molemmilla kuvio on ollut niin päin että olemme luottaneet itse vääriin henkilöihin ja ystävystyneet aivan väärien henkilöiden kanssa. Sitten jossain vaiheessa nämä nykyään entiset ystävät ovat omien vinoumiensa vuoksi päättäneet ystävyyden ja vieläpä sellaisella hetkellä kun se olisi ollut vähiten toivottua. Oman itsensä kanssa solmussa ovat hyvin monet ihmiset se ei riipu siitä onko joku yksinäinen vai ei. Harmi että yksinäisyys lyö leiman ihmiseen ja häntä saatetaan jopa vältellä jos yksinäisyys tulee ilmi puheissa. Minä voisin aivan hyvin olla apn kaveri tai ystävä, en saa mitään huonoa vibaa hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Se ero ei ole siinä, miten usein haluaa nähdä vaan siinä, miten ymmärtää toisen ihmisen erillisyyttä. Miten kantaa omia tunteitaan, miten seisoo henkisillä jaloillaan. Miten vastaa, kun ”ei” sanotaan. Mitä ja miten odottaa ja miten sisimmässään vaatii toista tunteitaan kantamaan.
Tuo on ihan totta. Meitä ihmisiä on moneen junaan, ja kommunikointi on kaiken a ja o.
-se jolle vastasit
Kommunikaatiota ne epäsuoratkin eit ovat.
keneltäkään ei voi vaatia ajatuksen lukutaitoa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
En mäkään sanoisi läheisriippuvuudeksi, mutta erilaiset tarpeet kyllä varsin usein estää ystävystymisen. Tai ei niillä tarpeilla sinällään ole merkitystä, jos ne ei kasaannu yhdelle ihmiselle vaan jakaantuu useammalle.
Mun ystäväni ja kaverini ovat keskenään hyvin erilaisia. Yksi on pyörätuolissakin eikä ilman avustajaa pääse minnekään. Lisäksi lähtemistä jonnekin rajoittaa se, että hänellä on vain tietty määrä invataksin palveluita kuukaudessa. Ollaan nähty viimeksi toissa kesänä, mutta viestitellään monta kertaa viikossa. Jos edellyttäisin, että jossain kahvilassa tms pitäisi käydä edes kerran kuukaudessa, emme voisi olla ystäviä. Myös maantieteelliset etäisyydet voi rajoittaa. Jos toinen asuu Suomessa ja toinen Kanadassa, niin ei siinäkään kovin usein tavata. Eikä tarvitse olla niinkään pitkä etäisyys.
Oleellisempaa on, että miten ja kuinka usein pidetään yhteyttä sopii molemmille eikä kumpikaan odota enempää eikä vähempää.
Aivan näin. Muistan kun ystäväni äiti kuoli. Ajoin hänen lleen tueksi vaikka yleensä emme niin teekään. Minulle tuo 400 kilometriä ei ollut mikään juttu siinä vaiheessa kun tiesin että ystävä tarvitsee minua. Normaalisti juttelemme ehkä kerran kuussa ja näemme kerran vuodessa mutta kun hänen äitinsä kuoli niin olimme paljon useammin yhteyksissä. Näitä tapauksia on sattunut vuosikymmenten varrelle useita. Silloin ei kumpikaan laske yhteydenpidon määrää että nyt tämä on liikaa tai tämä liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Ehkä kannattaisi lähteä siitä, että aikuinen ihminen vastaa tarpeistaan lähtökohtaisesti itse. Toissijaisesti tarpeita täytetään parisuhteissa ehkäpä perhesuhteissa ja hyvin pienenpieneltä osin ystävyyssuhteissa, kaverisuhteissa ei sitäkään vähää.
Kyllä ystävä on kullan arvoinen siinä vaiheessa kun parisuhteeseen tulee ongelmia. Toki ystävyyssuhteensta on pitänyt pitää huolta ennen sitäkin, muuten ei auta ihmetellä että miksei ystäviä löydy kun niitä tarvitsisi.
Vierailija kirjoitti:
Incel-ajattelu on valtaamassa näköjään ystävyyssuhteetkin. Mulle kuuluu, mulla on oikeus, mun tarpeet ja kaikki tämä on jonkun velvollisuus mulle antaa ja tässä on mun kriteerit!
No niinpä. Ja toisinpäin minulla ei ole aikaa sinun ongelmillesi, minä olen oman elämäni päällikkö, kukaan ei saa olla minusta koskaan riippuvainen eikä kukaan saa vaatia minulta mitään sillä minulla minun ja minä. Tämä on nykyajan vitsaus ennen jopa naapurit auttoivat toisiaan kun naapurilla oli hätä nyt huudetaan yhteiskuntaa avuksi ja haukutaan siihen päälle. Kolikolla on aina kääntöpuolensa.
”Aivan totta kaikki mitä sanot, kiireitä pitää ymmärtää. Sen sijaan tuo alkuperäinen teksti meni näin:
Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi).
Eli kyseessä oli vuosien ajanjakso, ei yksittäinen muutaman viikon maisterin työ. Ystävä hiivutti suhteen, keksimällä kiireitä vuosia. Eli aivan eri tilanne kuin tuo sinun tilanteesi oli. Tuskin olisit tuolle suuttuneellekaan kaverillesi noin tehnyt? Olisit varmaan keksinyt järkevämmänkin tavan.”
Tuo on sinun tulkintaasi ystävyytenne päättymisen syistä.
Yksi mahdollisuus on myös, että ystäväsi on ollut väikkärin jäljiltä niin loppuunpalanut, että on tunteiden aallonpohjassa kirjoittanut tuon viestin, vain päästäkseen yhdestä kuormittavasta tekijästä.
Sinun syytäsi moinen ei tietenkään olisi. Uupunut mieli vain toimii joskus noin.
Ihmissuhteet eivät aina mene kuin Strömsössä. Saamani vastaus ex-ystävältäni ei ollut minua kohtaan reilu. Sinua kohtaan ei ole reilua, että ystävyytenne päättyi ja sinä jäit arvailujen varaan. Toivon, että olet löytänyt palkitsevampia ihmissuhteita.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio.
Erilaiset tarpeet ystävyyssuhteissa eivät ole mitenkään väärin tai sairaita. Se, että haluaa nähdä ystäviään useammin tai olla muuten yhteyksissä EI ole läheisriippuvuutta. Näiden kanssa pitää vain oppia jotenkin sumplimaan, eikä tarvitse sanoa ketään läheisriippuvaiseksi...
Se ero ei ole siinä, miten usein haluaa nähdä vaan siinä, miten ymmärtää toisen ihmisen erillisyyttä. Miten kantaa omia tunteitaan, miten seisoo henkisillä jaloillaan. Miten vastaa, kun ”ei” sanotaan. Mitä ja miten odottaa ja miten sisimmässään vaatii toista tunteitaan kantamaan.
Tuo on ihan totta. Meitä ihmisiä on moneen junaan, ja kommunikointi on kaiken a ja o.
-se jolle vastasit
Kommunikaatiota ne epäsuoratkin eit ovat.
keneltäkään ei voi vaatia ajatuksen lukutaitoa.
Riittää, että uskoo sen pehmeän ein. Jos lähtee kyseenalaistamaan toisen perusteluja, ystävyys on jo pahasti vinossa.
Alue: Aihe vapaa
Tälle kirjoittajalle; luepa tuo Jenna-Susanna-viesti, missä ihan tosissaan joku aikuinen nainen on sitä mieltä, että nallekarkit tasan ja jokaiselle ystävälle tasan sama määrä aikaa ja huomiota. Näitä ihmisiä on ihan oikeasti olemassa ja kun on yhden erehtynyt ottamaan kaverikseen, alkaa ihan huomaamattaan välttämään mainintoja muista ystävistä!