Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?

Olen saanut ystäviä - tai hyviä tuttavia - harrastuksesta, yhdistyksestä ja vapaaehtoistyöstä. Sellaisia joille voi ehdottaa esim. konserttiin menoa. Yhteiset asiat toimivat puheenaiheina tutustumisen alussa., ja yhdessä tehdessä tutustuu. Sinnikäs ja kärsivällinen kannattaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minun ongelmani:

Kun yritän ystävystyä jonkun kanssa, yritän joko a) liikaa korostaa sitä, kuinka normaali olen ja miten minulla on elämä reilassa. Tämä ärsyttää toisia, jos omasta elämästä uupuu jotakin. Annan kuvan, että elämäni olisi jotenkin täydellistä. Tai b) jos valitan jostain, niin teen sen niin voimakkaasti, että tämä häiritsee muita. Saatan kovin turhautuneena avautua, miten housut repesivät kaatuessani/töissä oli nihkeä asiakas. Toiset osaavat neutraalimmin kertoa elämästään.

No toi kohta a karkottaa kaikki, joilla ei ole elämä yhtä reilassa ja jotka ei ole ns. normaaleja. Se on ihan ok, jos sulle on tärkeää, että ystävä ei ole esim. nepsy tai muuten outo/vaikea. Mutta jos takana on, että et ole itse tullut hyväksytyksi omana outona itsenäsi ja olet opetellut hylkäämisen pelossa esittämään normaalia, niin samalla estät itseäsi löytämästä ystäviä, joiden seurassa voit relata omana itsenäsi. Aidosti normaalit ahdistuvat, jos joku kovasti korostaa olevansa normaali ja epänormaalit taas etsii niitä kaltaisiaan. Et jää kumpienkaan ystävähaaviin. Näin mustavalkoistettuna ja kärjistettynä. 

Mitä tuo "maanläheinen" sun mielestä tarkoittaa tai miten se pitää käytöksessä /puheessa näkyä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minun ongelmani:

Kun yritän ystävystyä jonkun kanssa, yritän joko a) liikaa korostaa sitä, kuinka normaali olen ja miten minulla on elämä reilassa. Tämä ärsyttää toisia, jos omasta elämästä uupuu jotakin. Annan kuvan, että elämäni olisi jotenkin täydellistä. Tai b) jos valitan jostain, niin teen sen niin voimakkaasti, että tämä häiritsee muita. Saatan kovin turhautuneena avautua, miten housut repesivät kaatuessani/töissä oli nihkeä asiakas. Toiset osaavat neutraalimmin kertoa elämästään.

No toi kohta a karkottaa kaikki, joilla ei ole elämä yhtä reilassa ja jotka ei ole ns. normaaleja. Se on ihan ok, jos sulle on tärkeää, että ystävä ei ole esim. nepsy tai muuten outo/vaikea. Mutta jos takana on, että et ole itse tullut hyväksytyksi omana outona itsenäsi ja olet opetellut hylkäämisen pelossa esittämään normaalia, niin samalla estät itseäsi löytämästä ystäviä, joiden seurassa voit relata omana itsenäsi. Aidosti normaalit ahdistuvat, jos joku kovasti korostaa olevansa normaali ja epänormaalit taas etsii niitä kaltaisiaan. Et jää kumpienkaan ystävähaaviin. Näin mustavalkoistettuna ja kärjistettynä. 

Hyvin sanottu. Suhtautuisin kyllä varautuneesti henkilöön, jolla on tarve korostaa omaa normaaliuttaan. Kyllä ns. normaalius selviää tavallisessa kanssakäymisessä ilman, että sitä tarvitsee erikseen mainita. Lisäksi tuppaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jotain tiettyä piirrettä tai periaatetta itsessään alleviivaavat ovat oikeasti jotain ihan muuta. Vrt. "en koskaan löisi naista". 

Liika innokkuus uuden tuttavuuden kohdalla antaa mielikuvan, että haluat ykköspaikalle ko henkilön elämässä.  Eli hänen muut ihmissuhteet taka-alalle ja sinä ensin. Et välttämättä tarkoita näin,  mutta annat tuon mielikuvan.  

Miten kiinnostavaa seuraa on toisen ihmisen mielestä,  niin se on täysin yksilöllistä. Jos et ole kiinnostunut urheilusta, ei kannata etsiä uusia ystäviä lätkämatseista. Näin kärjistetysti sanottuna.  Oleellista on,  millaisissa asioista sinä itse olet kiinnostunut.  Siis keskustelemaan ja tekemään.  Sen jälkeen koittaa etsiä ihmisiä,  joilla samoja kiinnostuksenkohteita.  Ja kaiken ei tietenkään tarvitse mätsätä,  koska ystäviä ja kavereita voi olla useampia.  Jonkun kanssa tehdään asiaa x, toisen kanssa asiaa y jne.  Tutustuminen kannattaa tehdä ihan rauhassa eikä kiirehtiä. Kaikista tuttavista ei tule kavereita eikä kaikista kavereista ystäviä.  Aika näyttää,  mitä tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim

 

Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla! 

 

=

 

Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.

jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.

Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.

Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.

Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.

Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.

Mä olen kai sitten tyhmä:

En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.

Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?

Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.

Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.

Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla. 

 

Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut. 

 

Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä. 

Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella. 

 

Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta. 

Kuulostat paljon minulta. :) Minulle on itsestäänselvyys, että kotiin vieraita kutsuessani koti on siisti (ei tämä koskaan ole missään lääväkunnossa), laitan toiselle sopivaa tarjoilua ja rauhoitan vierailun häntä varten. Ja ihan perusasia minulle, että pukeudun perussiististi, käyn suihkussa ja yleensä meikkaan, kun lähden ihmisten ilmoille (ihan aina ei huvita meikata). Minulle nämä ovat ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja ikävä todeta, että monille tämä on "liian korkealla oleva rima", kun elämäni vaikuttaa liian täydelliseltä.

Minkä rähjäporukan keskellä te 2 elätte? Jos ei nyt ole kuselle haisevista 65-vee pubiruusuista kyse, niin ei suihkussa käynti, siisti pukeutuminen, kevyt meikki ja kämpän siivous ole missään naisporukassa kaveruuden tai ystävyyden este :o

 

Syyt ovat usein käytöksessä. Vaikka olisi yliopistokoulutettu, on oltava maanläheinen.

Ei ihminen välttämättä tajua, mikä se oikea syy on. Voi olla se tunnelma, missä toisia lähestyy tms. mitä ei itse näe tai koe/ymmärrä.

Niinpä. Itse syytin joitain yksittäisiä, ulkoisia syitä (usein muissa kuin itsessäni) vuosikausia, sitten kun nuoruuden jäkitykset katosi niin tajusin millainen ankeuttaja olin ollutkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te yksinäiset ette ystävysty keskenänne? Kysyn erityisesti teiltä, jotka paheksutte niitä kiireisiä kavereitanme, joilla on laajempi tuttavapiiri.  

Jos saisin valita, ottaisin itselleni kaikista mieluiten toisen kaltaiseni: ihmisen, jolla ei ole laaja tuttavapiiri ja jolle riittäisi pari hyvää ystävää. Näitä ihmisiä ei vain ole helppo löytää, sillä he eivät pidä meteliä itsestään. Ei kukaan jossain työpaikalla huhuile "hei, olen aika yksinäinen ja kaipaisin ystävää". Enkä itsekään menisi kyselemään keneltäkään, että oletkos sinäkin lähes ystävätön ja ystäviä vailla?

olin kerran työpaikassa, jossa juuri paikkakunnalle muuttanut uusi työntekijä kertoi josain vaiheessa kaipaavansa myös uusia ystäviä. Kukaan ei pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä asiaa kuulla: häntä alettiin sitten pyytää mukaan, jos vaikka mentiin leffaan tai töiden jälkeen kaljalle tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim

 

Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla! 

 

=

 

Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.

jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.

Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.

Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.

Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.

Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.

Mä olen kai sitten tyhmä:

En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.

Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä. 

Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim

 

Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla! 

 

=

 

Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.

jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.

Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.

Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.

Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.

Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.

Mä olen kai sitten tyhmä:

En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.

Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä. 

Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita. 

Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus. 

Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?

Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.

Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.

Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla. 

 

Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut. 

 

Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä. 

Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella. 

 

Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta. 

Kuulostat paljon minulta. :) Minulle on itsestäänselvyys, että kotiin vieraita kutsuessani koti on siisti (ei tämä koskaan ole missään lääväkunnossa), laitan toiselle sopivaa tarjoilua ja rauhoitan vierailun häntä varten. Ja ihan perusasia minulle, että pukeudun perussiististi, käyn suihkussa ja yleensä meikkaan, kun lähden ihmisten ilmoille (ihan aina ei huvita meikata). Minulle nämä ovat ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja ikävä todeta, että monille tämä on "liian korkealla oleva rima", kun elämäni vaikuttaa liian täydelliseltä.

Minkä rähjäporukan keskellä te 2 elätte? Jos ei nyt ole kuselle haisevista 65-vee pubiruusuista kyse, niin ei suihkussa käynti, siisti pukeutuminen, kevyt meikki ja kämpän siivous ole missään naisporukassa kaveruuden tai ystävyyden este :o

 

Syyt ovat usein käytöksessä. Vaikka olisi yliopistokoulutettu, on oltava maanläheinen.

Ei ihminen välttämättä tajua, mikä se oikea syy on. Voi olla se tunnelma, missä toisia lähestyy tms. mitä ei itse näe tai koe/ymmärrä.

Niinpä. Itse syytin joitain yksittäisiä, ulkoisia syitä (usein muissa kuin itsessäni) vuosikausia, sitten kun nuoruuden jäkitykset katosi niin tajusin millainen ankeuttaja olin ollutkaan. 

Hyvä pointti. Joskus on hankala nähdä oman käytöksen ongelmallisuutta. Monesti tarvitaan vuosienkin välimatka, että tilannetta osaa ja uskaltaa katsoa objektiivisesti mutta kuitenkin niin, ettei jää turhaan piehtaroimaan itseinhoon ja syyllisyyteen. Minulla ystävyyssuhteita mutkisti myös se, että koska en ollut kaikilta osin ihan sinut itseni kanssa, päädyin solmimaan ystävyyssuhteita täysin vääränlaisten tyyppien kanssa. Kuvittelin olevani tietynlainen mutta oikeasti nämä silloiset ystäväni eivät ollenkaan peilanneet sitä, millainen pohjimmiltani olen ja mitä ihmissuhteiltani tarvitsen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te yksinäiset ette ystävysty keskenänne? Kysyn erityisesti teiltä, jotka paheksutte niitä kiireisiä kavereitanme, joilla on laajempi tuttavapiiri.  

Jos saisin valita, ottaisin itselleni kaikista mieluiten toisen kaltaiseni: ihmisen, jolla ei ole laaja tuttavapiiri ja jolle riittäisi pari hyvää ystävää. Näitä ihmisiä ei vain ole helppo löytää, sillä he eivät pidä meteliä itsestään. Ei kukaan jossain työpaikalla huhuile "hei, olen aika yksinäinen ja kaipaisin ystävää". Enkä itsekään menisi kyselemään keneltäkään, että oletkos sinäkin lähes ystävätön ja ystäviä vailla?

olin kerran työpaikassa, jossa juuri paikkakunnalle muuttanut uusi työntekijä kertoi josain vaiheessa kaipaavansa myös uusia ystäviä. Kukaan ei pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä asiaa kuulla: häntä alettiin sitten pyytää mukaan, jos vaikka mentiin leffaan tai töiden jälkeen kaljalle tms. 

Se niiiiiin riippuu siitä tyypistä. Jos joku kolkko vouhake sanoo "haluan ystäviä" juoksee moni karkuun, mutta jos on sosiaalisen ja suositun oloinen niin se voi sanoa mitä tahansa ja kaikki ovat "aww....."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?

Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.

Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.

Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla. 

 

Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut. 

 

Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä. 

Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella. 

 

Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta. 

Kuulostat paljon minulta. :) Minulle on itsestäänselvyys, että kotiin vieraita kutsuessani koti on siisti (ei tämä koskaan ole missään lääväkunnossa), laitan toiselle sopivaa tarjoilua ja rauhoitan vierailun häntä varten. Ja ihan perusasia minulle, että pukeudun perussiististi, käyn suihkussa ja yleensä meikkaan, kun lähden ihmisten ilmoille (ihan aina ei huvita meikata). Minulle nämä ovat ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja ikävä todeta, että monille tämä on "liian korkealla oleva rima", kun elämäni vaikuttaa liian täydelliseltä.

Minkä rähjäporukan keskellä te 2 elätte? Jos ei nyt ole kuselle haisevista 65-vee pubiruusuista kyse, niin ei suihkussa käynti, siisti pukeutuminen, kevyt meikki ja kämpän siivous ole missään naisporukassa kaveruuden tai ystävyyden este :o

 

Syyt ovat usein käytöksessä. Vaikka olisi yliopistokoulutettu, on oltava maanläheinen.

Ei ihminen välttämättä tajua, mikä se oikea syy on. Voi olla se tunnelma, missä toisia lähestyy tms. mitä ei itse näe tai koe/ymmärrä.

Niinpä. Itse syytin joitain yksittäisiä, ulkoisia syitä (usein muissa kuin itsessäni) vuosikausia, sitten kun nuoruuden jäkitykset katosi niin tajusin millainen ankeuttaja olin ollutkaan. 

Hyvä pointti. Joskus on hankala nähdä oman käytöksen ongelmallisuutta. Monesti tarvitaan vuosienkin välimatka, että tilannetta osaa ja uskaltaa katsoa objektiivisesti mutta kuitenkin niin, ettei jää turhaan piehtaroimaan itseinhoon ja syyllisyyteen. Minulla ystävyyssuhteita mutkisti myös se, että koska en ollut kaikilta osin ihan sinut itseni kanssa, päädyin solmimaan ystävyyssuhteita täysin vääränlaisten tyyppien kanssa. Kuvittelin olevani tietynlainen mutta oikeasti nämä silloiset ystäväni eivät ollenkaan peilanneet sitä, millainen pohjimmiltani olen ja mitä ihmissuhteiltani tarvitsen. 

Ja se mitä on voi vaihdella myös seuran mukaan. Voi olla hiljainen tai kälättäjä eri seuroissa. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuo "maanläheinen" sun mielestä tarkoittaa tai miten se pitää käytöksessä /puheessa näkyä? 

No...toinen sana sille on "elämänmakuinen."

Kyllä jotkut pohjatuulen piiskaamat erakkointrovertitkin saavat välillä töitä ylipistolta tai akateemisilta aloilta, mutta pääosin akateemisissa töissä olevilta edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja. Ne on entuudestaan vahvoja Jennoja jotka päättävät mennä jatko-opintoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim

 

Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla! 

 

=

 

Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.

jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.

Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.

Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.

Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.

Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.

Mä olen kai sitten tyhmä:

En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.

Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä. 

Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita. 

Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus. 

 

Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.

En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.

En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim

 

Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla! 

 

=

 

Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.

jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.

Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.

Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.

Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.

Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.

Mä olen kai sitten tyhmä:

En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.

Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä. 

Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita. 

Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus. 

 

Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.

En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.

En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.

Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.

"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".

 

Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.

Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?

Ap

Mene mukaan politiikkaan ja ole yliaktiivinen 2 vuotta. Korosta kaikessa tekemisessäsi opiskelua. Sen jälkeen ei mitään ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun seura alkoi kiinnostaa, kun olin opetellut olemaan tarvitsematta toisia ja lakkasin odottamasta keneltäkään mitään. Siinä vaiheessa ei vain itseäni enää kiinnostanut, vaan olin alkanut nauttia yksinolosta enemmän.

"Lakkasin odottamasta keneltäkään mitään".

 

Kyllä minulla on odotuksia ystävälle. Odotan, että ystävyys on tasavertaista, vastavuoroista ja puolin ja toisin olemme kiinnostuneita toisemme elämästä. Odotan, että toisella on aikaa minulle useammin kuin kahvitreffit kahdesti vuodessa. Odotan keskustelua myös elämän syvistä asioista, pelkkä pintapuolinen keskustelu ei kiinnosta.

Mitä minä tekisin ystävältä, jolta en saisi odottaa mitään?

Ap

Ongelma saattaa piillä siinä, että sulla on heti aluksi odotuksia. Mieti vaikka lapsia ja nuoria, ja sitä miten ne ystävystyy. Ei niillä ole mitään odotuksia. Tarkoitan siis, että aloita ihan rauhassa ihan vaan joutavanpäiväisillä jutusteluilla, sitten satunnaisilla tapaamisilla. Siis että tutustut toiseen, ennen kuin asetat odotuksia. Annat sen ystävyyden kasvaa omalla painollaan, koska niin ne ystävyydet syntyy. Jos ei se kasva oikeaksi ystävyydeksi niin sitten ei. Jollain kertaa niin voi käydä lopulta. Eli ala odottaa siltä ystävyydeltä vasta sitten jotain, kun se on kasvanut kunnolla ystävyydeksi. 

Lyhyt mielipide, mutta jokaisen kappaleen ensimmäinen tai ainoa lause sisälsi sanan "ihanaa"...

Pitäisikö aikuisten käyttää normaalia kieltä ja esittää mielipiteensä ilman ylisanoja. Eihän tämä ole aamulypsy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim

 

Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla! 

 

=

 

Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.

jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.

Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.

Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.

Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.

Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.

Mä olen kai sitten tyhmä:

En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.

Joo tämä on ikävää kyllä mun mielestä. Etenkin mitä pidempi historia on takana niin minusta pitäisi kertoa ystävälle edes tekstarilla, että ollaan kasvettu erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä. 

Kertoihan se sitten lopulta. Usein se erilleen kasvaminen tapahtuu vähitellen. Ensin ei ehditä nähdä ja sitten on elämät niin eriytyneet, ettei enää (siinä hetkessä) kiinnostakaan. Joskus, jos ei panna virallisesti välejä poikki, voi ystävyys taas palautua jossain muodossa myöhemmin. Ei nää oo mustavalkoisia ja dramaattisia asioita. 

Just tuon takia en koskaan päätä itselleni merkityksellisiä suhteita, koska ne saattavat käynnistyä uudelleen joskus. 

 

Mutta hei, väikkärin tekeminen oikeasti on uuvuttavaa jos on asettanut aikaraamit, vaikka itselläni on kokemusta vain gradusta. Silloin se väikkärintekijä ehtii nähdä vain lähimpiä kavereita. Odottelisin kärsivällisenä.

En mäkään niitä ole koskaan päättänyt, ne on päättänyt se toinen osapuoli. Päättäminen on tehty niin että ei vastata enää viestiin tai puheluun, eikä pidetä itse yhteyttä minuun. Sanotaan että on kiire, mutta muita ehditään näkemään ja tekemään kaikkea mitä ennenkin, kiire koskee vain minua. Jos onkin sovittu tapaaminen, se perutaan kun tulee jotain mieleisempää. Ja kyseessä siis merkityksellisiä ihmissuhteita molempien puolelta, kunnes ne ei toisen puolelta sitä enää olleet. Mitään sellaista ei tapahtunut enkä ollut yhtäkkiä masentava tai muuta erilaista, he vaan eivät enää kokeneet minua tärkeäksi.

En halaja noita suhteita takaisin, sillä en oikein näe järkeä sellaisessa että tavattaisiin tai soiteltaisiin esim viiden vuoden välein. Eikä tällaista ole kukaan ehdottanutkaan. Jos joku heistä ottaisi yhteyttä niin katsoisin millä mielellä ja selityksellä hän olisi liikkeellä ja katsoisin sitten uudestaan. Luultavimmin toteaisin että en kerkeä tapaamaan.

Näin se usein myös menee ja tää on elämää. Meillä aikuisilla on aika vähän aikaa toisille ihmisille meidän lähikuplan ulkopuolella, lopulta. 

Niinhän meillä on. Kuplasta myös pullautetaan  joitain ihmisiä pois, syitä on sen miljoona. Itse en ole näin koskaan tehnyt, enkä teekään. Aikaa on just niille joiden kanssa halutaan olla tekemisissä. Omat exystävät eivät ole olleet kiireisessä elämäntilanteessa, he eivät vain enää ole halunneet olla kanssani tekemisissä. Tämä pitää vain hyväksyä kaikkien. Kirpaiseehan se kun vuosikymmenten ystävyys päättyy niljakkaasti, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja uusia, parempia ystäviä tulee elämään. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, myös parisuhteisiin.