Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (654)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
No siis tota lopun selitystähän ei sanota ääneen. Se on se, mitä kieltäytyjä ajattelee. Ja me tehdään lähes aina oletuksia toisistamme. Se kuuluu ihmisluontoon ja älykkyyteen. Eri juttu sitten, päteekö ne oletukset aina. Viisas ymmärtää, että välttämättä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nää nyt niin vastakkaisia? Ihmiset on erilaisia, mutta voi silti viettää aikaa sopivasti keskenään.
Mä olen aika Susanna ja nään muita Susannoja suht' usein. Se on mukavaa, meillä on ihanan rentouttavaa yhdessä kun käydään kävelyllä ja jutellan syvällisiä. Usein myös Jenna tulee meidän seuraan, jos hänet kutsumme, kun joka paikkaan ehtii. Jennalta saa ihanasti energiaa ja kiva kuulla hänen meneivä kuulumisiaan, mutta jos kaipaa rauhoittumista, niin on mukavampaa olla vain Susannojen seurassa.
Tämä on kiva viesti :)
Osaatko vinkata, miten yksinäinen Susanna (hehee 🐺) voisi kohdata muita Susannoja?
Ihan ykkönen: Lukupiirit! Kaikki tapaamiset, joissa keskustellaan ilman alkoholia (seurakunnat, harrastukset).
Työpaikalla ne hiljaisemmat, vähän ujommat tyypit.
Luontosusannat tapaa myös luontojärjestöjen päiväretkillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nää nyt niin vastakkaisia? Ihmiset on erilaisia, mutta voi silti viettää aikaa sopivasti keskenään.
Mä olen aika Susanna ja nään muita Susannoja suht' usein. Se on mukavaa, meillä on ihanan rentouttavaa yhdessä kun käydään kävelyllä ja jutellan syvällisiä. Usein myös Jenna tulee meidän seuraan, jos hänet kutsumme, kun joka paikkaan ehtii. Jennalta saa ihanasti energiaa ja kiva kuulla hänen meneivä kuulumisiaan, mutta jos kaipaa rauhoittumista, niin on mukavampaa olla vain Susannojen seurassa.
Tämä on kiva viesti :)
Osaatko vinkata, miten yksinäinen Susanna (hehee 🐺) voisi kohdata muita Susannoja?Ihan ykkönen: Lukupiirit! Kaikki tapaamiset, joissa keskustellaan ilman alkoholia (seurakunnat, harrastukset).
Työpaikalla ne hiljaisemmat, vähän ujommat tyypit.
Luontosusannat tapaa myös luontojärjestöjen päiväretkillä.
Ompeluseuroissa myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Sepä se. Siksi sitä ei sanota ääneen. Vaan sanotaan,että on kiireitä.
Mä olen tuollainen Susanna ja tämä on epäilykseni, miksi en ystävysty toisten Susannojen kanssa (vaikka haluaisin):
Minä saatan ulospäin vaikuttaa melko ekstrovertille Jennalle. Minusta ei uskoisi päällepäin, että olen oikeasti yksinäinen. Töissä ja harrastuksissa juttelen ihmisille ja otan luontevasti kontaktia. En siis mitenkään överisti, vaan toisille tilaa antaen. Asiakaskunta kehuu minua todella mukavaksi ja ihanaksi ihmiseksi. Ihmiset eivät uskoisi, että minulla ei ole vapaa-ajalla ystäviä.
Kun yritän ystävystyä toisten kanssa, Jennat tarttuvat joskus aloitteisiini. Pidemmän päälle tämä ei kuitenkaan kanna: olen Jennojen mielestä liian tylsä ja heillä on jo tarpeeksi ystäviä. Kun yritän lähestyä Susannoja, pakit tulevat monesta syystä. Susannat taas kuvittelevat minun olevan ekstrovertimpi ja sosiaalisempi kuin oikeasti olen. He eivät usko, että kuoreni alla olen rauhallisempi ja introvertimpi. Eivät siis käsitä, että oikeasti olisin ystäviä vailla, kun en ulkoisesti vaikuta ihmiseltä, jolla ei ole ystäviä. Osa luulee minua Jennan kaltaiseksi ja ei siksi halua enempää tuttavuutta, kun ei ole kiinnostunut sosiaalisista päiväperhosista. Saatetaan siis säikähtää, että olisin todella meneväinen tapaus. Ja joskus on myös sitäkin, etten itse ymmärrä, jos joku Susanna olisi kiinnostunut. Susannan ulosanti voi olla sen verran maltillista, etten ymmärrä hänen viihtyvän seurassani.
Pitäisi varmaan joskus jossain vain tokaista, että olen yksinäinen intovertti ja onko täällä muita vailla ystäviä. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?
Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.
Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.
Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla.
Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut.
Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä.
Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella.
Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?
Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.
Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.
Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla.
Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut.
Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä.
Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella.
Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta.
Kuulostat paljon minulta. :) Minulle on itsestäänselvyys, että kotiin vieraita kutsuessani koti on siisti (ei tämä koskaan ole missään lääväkunnossa), laitan toiselle sopivaa tarjoilua ja rauhoitan vierailun häntä varten. Ja ihan perusasia minulle, että pukeudun perussiististi, käyn suihkussa ja yleensä meikkaan, kun lähden ihmisten ilmoille (ihan aina ei huvita meikata). Minulle nämä ovat ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja ikävä todeta, että monille tämä on "liian korkealla oleva rima", kun elämäni vaikuttaa liian täydelliseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Ajattelen, että kukaan ei halua kuulla, että toinen sanoo häntä vaikka mustasukkaiseksi, hankalaksi, tylsäksi, vaativaksi, huumorintajuttomaksi tai mitä ikinä. Kukaan ei halua, että ystävä tulee kommentoimaan häntä ikävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nää nyt niin vastakkaisia? Ihmiset on erilaisia, mutta voi silti viettää aikaa sopivasti keskenään.
Mä olen aika Susanna ja nään muita Susannoja suht' usein. Se on mukavaa, meillä on ihanan rentouttavaa yhdessä kun käydään kävelyllä ja jutellan syvällisiä. Usein myös Jenna tulee meidän seuraan, jos hänet kutsumme, kun joka paikkaan ehtii. Jennalta saa ihanasti energiaa ja kiva kuulla hänen meneivä kuulumisiaan, mutta jos kaipaa rauhoittumista, niin on mukavampaa olla vain Susannojen seurassa.
Tämä on kiva viesti :)
Osaatko vinkata, miten yksinäinen Susanna (hehee 🐺) voisi kohdata muita Susannoja?Ihan ykkönen: Lukupiirit! Kaikki tapaamiset, joissa keskustellaan ilman alkoholia (seurakunnat, harrastukset).
Työpaikalla ne hiljaisemmat, vähän ujommat tyypit.
Luontosusannat tapaa myös luontojärjestöjen päiväretkillä.
Väsyttävää lokerointia.
-toinen multisosiaalinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tuollainen Susanna ja tämä on epäilykseni, miksi en ystävysty toisten Susannojen kanssa (vaikka haluaisin):
Minä saatan ulospäin vaikuttaa melko ekstrovertille Jennalle. Minusta ei uskoisi päällepäin, että olen oikeasti yksinäinen. Töissä ja harrastuksissa juttelen ihmisille ja otan luontevasti kontaktia. En siis mitenkään överisti, vaan toisille tilaa antaen. Asiakaskunta kehuu minua todella mukavaksi ja ihanaksi ihmiseksi. Ihmiset eivät uskoisi, että minulla ei ole vapaa-ajalla ystäviä.
Kun yritän ystävystyä toisten kanssa, Jennat tarttuvat joskus aloitteisiini. Pidemmän päälle tämä ei kuitenkaan kanna: olen Jennojen mielestä liian tylsä ja heillä on jo tarpeeksi ystäviä. Kun yritän lähestyä Susannoja, pakit tulevat monesta syystä. Susannat taas kuvittelevat minun olevan ekstrovertimpi ja sosiaalisempi kuin oikeasti olen. He eivät usko, että kuoreni alla olen rauhallisempi ja introvertimpi. Eivät siis käsitä, että oikeasti olisin ystäviä vailla, kun en ulkoisesti vaikuta ihmiseltä, jolla ei ole ystäviä. Osa luulee minua Jennan kaltaiseksi ja ei siksi halua enempää tuttavuutta, kun ei ole kiinnostunut sosiaalisista päiväperhosista. Saatetaan siis säikähtää, että olisin todella meneväinen tapaus. Ja joskus on myös sitäkin, etten itse ymmärrä, jos joku Susanna olisi kiinnostunut. Susannan ulosanti voi olla sen verran maltillista, etten ymmärrä hänen viihtyvän seurassani.
Pitäisi varmaan joskus jossain vain tokaista, että olen yksinäinen intovertti ja onko täällä muita vailla ystäviä. :D
Mä kans olen sellainen ekstrovertin ja introvertin sekoitus.
Mä veikkaan että olen sen takia vähän sellanen outo kombo että mä en ole ihmisten silmissä ennalta-arvattava tai lokeroitavissa, tai tunnistettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tuollainen Susanna ja tämä on epäilykseni, miksi en ystävysty toisten Susannojen kanssa (vaikka haluaisin):
Minä saatan ulospäin vaikuttaa melko ekstrovertille Jennalle. Minusta ei uskoisi päällepäin, että olen oikeasti yksinäinen. Töissä ja harrastuksissa juttelen ihmisille ja otan luontevasti kontaktia. En siis mitenkään överisti, vaan toisille tilaa antaen. Asiakaskunta kehuu minua todella mukavaksi ja ihanaksi ihmiseksi. Ihmiset eivät uskoisi, että minulla ei ole vapaa-ajalla ystäviä.
Kun yritän ystävystyä toisten kanssa, Jennat tarttuvat joskus aloitteisiini. Pidemmän päälle tämä ei kuitenkaan kanna: olen Jennojen mielestä liian tylsä ja heillä on jo tarpeeksi ystäviä. Kun yritän lähestyä Susannoja, pakit tulevat monesta syystä. Susannat taas kuvittelevat minun olevan ekstrovertimpi ja sosiaalisempi kuin oikeasti olen. He eivät usko, että kuoreni alla olen rauhallisempi ja introvertimpi. Eivät siis käsitä, että oikeasti olisin ystäviä vailla, kun en ulkoisesti vaikuta ihmiseltä, jolla ei ole ystäviä. Osa luulee minua Jennan kaltaiseksi ja ei siksi halua enempää tuttavuutta, kun ei ole kiinnostunut sosiaalisista päiväperhosista. Saatetaan siis säikähtää, että olisin todella meneväinen tapaus. Ja joskus on myös sitäkin, etten itse ymmärrä, jos joku Susanna olisi kiinnostunut. Susannan ulosanti voi olla sen verran maltillista, etten ymmärrä hänen viihtyvän seurassani.
Pitäisi varmaan joskus jossain vain tokaista, että olen yksinäinen intovertti ja onko täällä muita vailla ystäviä. :D
Mä kans olen sellainen ekstrovertin ja introvertin sekoitus.
Mä veikkaan että olen sen takia vähän sellanen outo kombo että mä en ole ihmisten silmissä ennalta-arvattava tai lokeroitavissa, tai tunnistettavissa.
Eli tavallinen ambivertti kuten suurin osa ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?
Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.
Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.
Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla.
Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut.
Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä.
Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella.
Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta.
Kuulostat paljon minulta. :) Minulle on itsestäänselvyys, että kotiin vieraita kutsuessani koti on siisti (ei tämä koskaan ole missään lääväkunnossa), laitan toiselle sopivaa tarjoilua ja rauhoitan vierailun häntä varten. Ja ihan perusasia minulle, että pukeudun perussiististi, käyn suihkussa ja yleensä meikkaan, kun lähden ihmisten ilmoille (ihan aina ei huvita meikata). Minulle nämä ovat ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja ikävä todeta, että monille tämä on "liian korkealla oleva rima", kun elämäni vaikuttaa liian täydelliseltä.
Minkä rähjäporukan keskellä te 2 elätte? Jos ei nyt ole kuselle haisevista 65-vee pubiruusuista kyse, niin ei suihkussa käynti, siisti pukeutuminen, kevyt meikki ja kämpän siivous ole missään naisporukassa kaveruuden tai ystävyyden este :o
Syyt ovat usein käytöksessä. Vaikka olisi yliopistokoulutettu, on oltava maanläheinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.
Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen.
Sä oot varmaan ihan oikeassa siinä, että ihminen käyttää aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin. Ja kieltäytyminen kiireisiin vetoamalla kannattaisin ottaa kohteliaana fraasina. Esim
Sori Susanna, nyt on kiireitä, mutta katsotaan joskus paremmalla ajalla!
=
Juuri nyt haluan käyttää aikani ja voimani toisin ja toisten kanssa. Oot mielenkiintoinen tyyppi ja sulla on mieletön taito analysoida historiallisia leffoja ja taidetta ja ihailen sun älykkyyttä. Mutta joskus mä väsyn sun seurassa ja usein on tullut sellaisia vainoharhaisia oloja, että yrittäisit jotenkin tarkkailla ja kontrolloida mun elämää, ystävyyssuhteita ja ajankäyttöä. Ihan kuin olisin sulle tilivelvollinen jostain. Mä varmaan kuvittelen nämä jutut, mutta jostain syystä tällainen nihkeä fiilis tulee just sun kanssa, ei muiden. Joten haluan ottaa tämän meidän tuttavuuden aika varovaisesti ja omilla ehdoillani. Toivottavasti sä löydät elämääsi enemmän itsesi kaltaisia ihmisiä ja musta olisi ihanaa mennä katsoon sun kanssa taas se pukudraama tai tietty näyttely sitten kun niitä tulee.
jos mulle joku laittaisi tuollaisen viestin, niin ei kiinnostaisi pitää yhteyttä enää ollenkaan. tulisi olo, että toinen tekisi minusta oletuksia kysymättä minulta. inhoan, jos joku alkaa esittää vaatimuksia tai tekee oletuksia minusta ja tunteistani.
Ei se tossa sua syytä vaan kertoo että HÄNESTÄ TUNTUU tuollaiselta. Eli tavallaan myös kysyy onko näin vai mitä sinä olet mieltä ja yrittää avata keskustelua asiasta ja näin kuulla sun ajatukset tähän hänen tunteeseensa.
Ihmissuhteisiin kuuluu konfliktit ja jos se konflikti osataan käydä läpi niin ihmissuhde vahvistuu. Jos saisit tuollaisen viestin ja ottaisit nokkiisi niin ihmissuhde loppuu. Jos taas alat keskustelemaan asiasta (asiallisesti) ja alat myös REHELLISESTI itsetutkiskelemaan että onko näissä kaverisi tunteissa jopa jotain perää että ehkä sulla on jotain myrkyllisiä piirteitä niin tuolla lailla se ihmissuhde voi vahvistua ja parantua kun kaverisi uskalsi ottaa esiin häntä painavat ja mietityttävät seikat tässä ihmissuhteessa.
Olisihan tuo kaveri voinut vaan pitää itselläänkin nuo ajatuksensa mutta eihän silloinkaan kaverisuhde voi vahvistua jos tuota kaverin kokemaa ongelmaa ei ikinä otettaisi puheeksi? Kaverisuhde loppuisi myös silloin lopulta kun on tuo raskasta olla ihmisen kanssa jos sitä mietityttävää asiaa ei ikinä ratkaista niin alkaa kaverisuhde tuntumaan enemmän taakalta.
Kaveri piti itsellään nuo ajatukset ja vastasi, että on kiireitä. Tässä yritettiin auttaa näitä ajankäytöstä ja tasapuolisuudesta jankkaajia ymmärtämään, mikä on se pehmeä ei tai raja, jonka kaveri yrittää asettaa. Eihän näitä juurikaan koskaan sanota ääneen.
Mä olen kai sitten tyhmä:
En ole ymmärtänyt, että toinen yritti sanoa ei. Näimme n. 1,5-2 kk välein. Yhtäkkiä ystävä kertoi, että on ollut kova kiire töissä. En käsittänyt, että tuo olisi ei. Sanoin, että ymmärrän hyvin työkiireet ja palataan näkemiseen myöhemmin. Kun kyselin muutamaa kuukautta myöhemmin tapaamisen perään, oli tällä kertaa kiire väikkärin kanssa. Tällaista välttelyä jatkui kauan, tapaamiset tiivistyivät siihen, että nähtiin 2-3 kertaa vuodessa (lasten synttärien ja joulun alla lahjojen vaihtamisen vuoksi). Kun erään kerran kysyin tapaamista ystävän parin vuoden kiireisen ajan jälkeen, niin ystävä totesi, ettei huvita enää nähdä. En tajunnut, että ystävä oli kiireisiin vedotessaan tarkoittanutkin, että seurani ei enää kiinnosta. Kaikkien kannalta olisin toivonut, että ystävä olisi todennut tuon asian jo heti alkuun. Tunsin itseni typeräksi, kun yliymmärsin ystävän kiireitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?
Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.
Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.
Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla.
Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut.
Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä.
Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella.
Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta.
Kuulostat paljon minulta. :) Minulle on itsestäänselvyys, että kotiin vieraita kutsuessani koti on siisti (ei tämä koskaan ole missään lääväkunnossa), laitan toiselle sopivaa tarjoilua ja rauhoitan vierailun häntä varten. Ja ihan perusasia minulle, että pukeudun perussiististi, käyn suihkussa ja yleensä meikkaan, kun lähden ihmisten ilmoille (ihan aina ei huvita meikata). Minulle nämä ovat ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja ikävä todeta, että monille tämä on "liian korkealla oleva rima", kun elämäni vaikuttaa liian täydelliseltä.
Minkä rähjäporukan keskellä te 2 elätte? Jos ei nyt ole kuselle haisevista 65-vee pubiruusuista kyse, niin ei suihkussa käynti, siisti pukeutuminen, kevyt meikki ja kämpän siivous ole missään naisporukassa kaveruuden tai ystävyyden este :o
Syyt ovat usein käytöksessä. Vaikka olisi yliopistokoulutettu, on oltava maanläheinen.
Oman tuttavapiirini lapsiperheellisissä on näitä, jotka ottavat paineita toisten siisteistä kodista ja hoidetuista asioista. Ja osa näistä lapsiperheellisistä elää sangen epähygienisesti.
Mulla menee ihmisiin tutustumiseen pari vuotta, yleensä näen heitä jonkun tekemisen merkeissä. Hitaan alun jälkeen joisakin tulee sitten pysyviä ystävyyssuhteita. Yhteiset kokemukset lujittavat suhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö ap antaa liian täydellisen kuvan itsestäsi?
Olen huomannut, että helpoiten ystävystyvät ne, jotka ovat vähän keskinkertaisia tai jossakin asiassa epätäydellisiä. Liian täydellisen oloisen ihmisen rinnalla toinen saattaa kokea, ettei itse ole tarpeeksi. Ja saattaa kokea, että toinen ei ole samaistuttava, jos koti on aina siisti/upean oloinen parisuhde/työt tehty viimeisen päälle/ulkonäkö on hyvin laitettu, pukeutuminen trendikästä jne. Todennäköisemmin ystäväksi haluttaisiin se, jonka kotona on vähän sotkuista (niin kuin itselläkin), puoliso on ihan tavallinen, töissä ei ole se tehokkain kaveri ja hiukset on vähän sekaisin ja paita Seppälää vuodelta 2016.
Ainakin itsestäni tunnistan sen, että yksinäisimpinä aikoina olen yrittänyt vakuuttaa toisille, että elämäni on mahdollisimman täydellistä ja kannattaisi ystävystyä kanssani, kun elämäni on paperilla hyvää. Todellisuudessa tutustuin ihmisiin helpommin silloin, kun elämäni rosot näkyivät ja olin inhimillisempi.
Eikö tää oo ihan tosi pinnallinen tapa syrjiä kaveriehdokkaita? En oikein ymmärrä tätä. Kaikilla on synkempi puoli elämässä läsnä koko ajan, toisilla se näkyy enemmän kuin toisilla.
Joo kolahti myös siksi että epäilen itse osuvani tähän kuvaukseen. Jostain syystä mulla on myös sellainen kokemus, että joka ainoa kerta kun olen kaveruutta lähtenyt syventämään omalta puoleltani ja avautunut henkilökohtaisemmista asioista, ystävän kiinnostus on lopahtanut ja ystävyys on nopeasti kuollut sen jälkeen. Vaikka olen avautunut ns. "samantasoisesti" kuin mitä tämä toinen on minulle. Eli olen kelvannut kyllä kuuntelijaksi, mutta ei toinen ole selvästikään minusta yksilönä ole ollut kiinnostunut.
Minun tapani ottaa ystävät vastaan on siivota koti (lapsena en voinut ystäviä likaiseen kotiin kutsua ), eli häpeää siellä taustalla on - onko tämä nyt sitten dealbreaker ystävyydelle? Vai niin. Samoin tykkään että olemukseni on siisti kun menen ihmisten ilmoille. Ei mitään ihmeellistä, mutta perus siistit vaatteet ja kevyt meikki yleensä.
Minusta kannattaisi opetella kohtaamaan ihmiset vähän syvällisemmällä uteliaisuudella.
Olen jotakuinkin antanut periksi ystävien suhteen tämän elämän osalta.
Kuulostat paljon minulta. :) Minulle on itsestäänselvyys, että kotiin vieraita kutsuessani koti on siisti (ei tämä koskaan ole missään lääväkunnossa), laitan toiselle sopivaa tarjoilua ja rauhoitan vierailun häntä varten. Ja ihan perusasia minulle, että pukeudun perussiististi, käyn suihkussa ja yleensä meikkaan, kun lähden ihmisten ilmoille (ihan aina ei huvita meikata). Minulle nämä ovat ihan normaalia sosiaalista kanssakäymistä ja ikävä todeta, että monille tämä on "liian korkealla oleva rima", kun elämäni vaikuttaa liian täydelliseltä.
Minkä rähjäporukan keskellä te 2 elätte? Jos ei nyt ole kuselle haisevista 65-vee pubiruusuista kyse, niin ei suihkussa käynti, siisti pukeutuminen, kevyt meikki ja kämpän siivous ole missään naisporukassa kaveruuden tai ystävyyden este :o
Syyt ovat usein käytöksessä. Vaikka olisi yliopistokoulutettu, on oltava maanläheinen.
Ei ihminen välttämättä tajua, mikä se oikea syy on. Voi olla se tunnelma, missä toisia lähestyy tms. mitä ei itse näe tai koe/ymmärrä.
Tämä on minun ongelmani:
Kun yritän ystävystyä jonkun kanssa, yritän joko a) liikaa korostaa sitä, kuinka normaali olen ja miten minulla on elämä reilassa. Tämä ärsyttää toisia, jos omasta elämästä uupuu jotakin. Annan kuvan, että elämäni olisi jotenkin täydellistä. Tai b) jos valitan jostain, niin teen sen niin voimakkaasti, että tämä häiritsee muita. Saatan kovin turhautuneena avautua, miten housut repesivät kaatuessani/töissä oli nihkeä asiakas. Toiset osaavat neutraalimmin kertoa elämästään.
Alue: Aihe vapaa
Eiköhän näitä yhtä lailla mietitä, mutta ei kehtaa tunnustaa. Kovasti miehet ottaa kantaa naisten reaktioihin suhteessa heihin, joten eiköhän siitä voi päätellä herkkyystason.