Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (654)
Mä ainakin arvostan autenttisuutta ja aitoutta. Tää ketju on kyllä ollut monin tavoin silmiä avaava. Ja ei, kukaan ei ole toiselle "mitään velkaa" mutta se vastavuoroisuus ja syvä ystävyys syntyy siitä että on valmis näkemään myös vaivaa suhteen eteen: tekemään tilaa kalenteriin, olemaan mukana iloissa ja suruissa. Musta tuntuu että suurin osa puhuu täällä hyvänpäivän tutuista ystävinä...
Minusta taas vaikuttaa, että täällä on useampi hyvänpäiväntuttu tai kaveri, joka kantaa kaunaa määriteltyään yksipuolisesti kaverinsa ystäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sote-alassa on sentään jotain hyvää. Sieltä löytää oman henkisiä ystäviä ja kavereita. Ei tarvi selitellä väsymystä ja jollekin yhteydenpitokiintiölle tyrskäytettäisiin räkäiset naurut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on pitkiä ystävyyssuhteita, jotka on kestäneet lapsuudesta saakka. Kaikissa niissä on se sama piirre, että välillä on todella pitkiä hiljaisuuksia, kuukausien tai vuosienkin mittaisia. Hiljaisuuksista ei syytellä, loukkaannuta eikä kosteta. Ne tulkitaan elämäntilanteiksi ja olosuhteiksi, eikä niitä oteta henkilökohtaisesti. Hiljaisuuden jälkeen juttu jatkuu siitä, mihin se jäi.
Kun on tällaista ystävyyttä kokenut, on vaikea keksiä syitä suostua ystävyyssuhteisiin, joissa on vähimmäisvaatimuksena kahvittelu viikon välein.
Näissä on kuitenkin ero, että suhtaudutte toisiinne myönteisesti. Vaikka olisi pitkä tauko, kaikki jatkuu kuten ennenkin. Aika monilla on kokemus, että etäisyyden jälkeen toista osapuolta ei kiinnostakaan ja hän on selvästi yrittänyt ottaa etäisyyttä pitämättä yhteydenpidosta taukoa.
Tämä nyt on lainaus todella alkupäästä, mutta haluan kommentoida kuitenkin, koska tämä on asia mitä yleisesti olen miettinyt.
Ymmärrän tuon ajatuksen ja minulla on kokemusta itselläkin siitä, että tietyt ystävyydet voivat olla pitkäänkin ns. tauolla, mutta se ei silti katkaise ystävyyttä. Etenkin pitkien välimatkojen ollessa tiellä tämä on vähän väistämätön lopputulos.
Mutta.
Ei meidän ystävyys ole aina ollut sellaista. Silloin nuorempana ns. ystävyytemme kulta-aikoina olimme hyvinkin tiiviisti yhteydessä. Nykyään hiljaisemmat jaksot ei vaikuta ystävyyteen niin vahingoittavasti, koska tunnemme niin pitkältä ajalta. Toki olen harmikseni huomannut ettei se myöskään todellakaan paranna sitä. Miten ylipäätään voi ystävystyä jonkun kanssa oikeasti, jos ei vietä aikaa yhdessä? On aivan eri asia, että ystävyys muuttuu olosuhteiden pakosta vähemmän tiiviiksi myöhemmin, kuin että se on alunalkaenkin sellaista ennen kuin ystävyys edes ehtii muodostua. Hyvän päivän tuttavuuttahan tuo on eikä edes kaveruutta. Ylipäätään minua vähän ärsyttää tämä nykyinen asenne, että mitään ei saisi koskaan odottaa oletettavasti läheiseltä ihmiseltä, tai on muuten itsekäs, riippuvainen toisesta jne. (mitä IMO jokainen on jollain tavalla) Minusta se on aikas itsekästä ja jopa vähän harhaista, jos kuvittelee voivansa sivuuttaa toisen jopa vuosien ajaksi ja olettaa, että välit on joskus taas sitten kun ehtii/kiinnostaa aivan samanlaiset, kuin ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin arvostan autenttisuutta ja aitoutta. Tää ketju on kyllä ollut monin tavoin silmiä avaava. Ja ei, kukaan ei ole toiselle "mitään velkaa" mutta se vastavuoroisuus ja syvä ystävyys syntyy siitä että on valmis näkemään myös vaivaa suhteen eteen: tekemään tilaa kalenteriin, olemaan mukana iloissa ja suruissa. Musta tuntuu että suurin osa puhuu täällä hyvänpäivän tutuista ystävinä...
Minusta taas vaikuttaa, että täällä on useampi hyvänpäiväntuttu tai kaveri, joka kantaa kaunaa määriteltyään yksipuolisesti kaverinsa ystäväksi.
Ei tämä aina sitä ole, että näkemys ystävyydestä olisi yksipuolinen.
Minä pidin ihmistä ystävänäni ja hän sanoi minusta samaa - monta kertaa. Silti hän alkoi kohdella minua hyvin ikävästi, kun kerroin kaipaavani ystävältä tukea, kun sairastuin vaikeasti. Ystävä totesi, että ei hänen tarvitse ystävänä olla tukenani, vaikka minä olin ollut hänen tukenaan vastaavassa tilanteessa. Hänellä olikin ollut aivan eri käsitys ystävyydestä kuin minulla. Täytyy myöntää. Tuli puskista, että jonkun mielestä on ok jättää sairastunut ystävä pärjäämään keskenään ja pitää tuota ystävyytenä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli juuri tällainen itsekäs mukanaroikottaja. Oli vuosia, kun nähtiin kerran vuodessa ja yhtenä ei ollenkaan, kun hänellä oli niin paljon muuta eikä jaksanut. Tätä aina selitti ja annoin asian olla, enkä itse KOSKAAN pyytänyt häntä yhtään mihinkään, nähtiin vain aina kun hänelle sopi ja hän sitä ehdotti, lopulta noin 4 kertaa vuodessa.
Kerran sitten kysyin, haluaako hän ollenkaan enää edes nähdä vai lopettaa yhteydenpidon ja kerroin, että itse kaipaisin useammin näkemistä.
Anteeksi kuinka? Et koskaan pyytänyt tätä ihmistä mihinkään, hän ehdotti sinulle tapaamista neljästi vuodessa, ja sinä tämän seurauksena teit hänelle ota tai jätä -tarjouksen. No enpä ihmettele, ettei ystävyytenne/ kaveruutenne jatku.
Kuten kerroin, hän oli tehnyt selväksi, ettei hänellä ole aikaa eikä energiaa nähdä useammin. Siksi näimme vain silloin, kun hänelle sopi.
Kun kerroin, että toivoisin kyllä, että näkisimme useammin kuin 1-4 kertaa vuodessa, olin VAATIJA. Ei ollut ota/jätä -tarjous vaan kysyin haluaisiko oikeasti itse lopettaa yhteydenpidon eli onko hiivuttaja, kun "sopii niin harvoin".
No, taidat olla samaa itsekeskeistä tyyppiä, jonka pillin mukaan vain pitää mennä, niin et tajua. Mutta väännetään ratakiskosta: Toiveen esittäminen ei ole vaatimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mielestäni ole mahdoton ajatus tavata vaikka kerran kolmessa kuussa, jos lähimmille ystäville löytyy aikaa joka viikko. En kaipaa viikoittaista tapaamista, mutta olisi mukava nähdä vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.
Yritä sisäistää, että tämä on asia, jota ei voi kenenkään toisen puolesta päättää. Jos toinen ei halua, hän ei halua.
No tämähän se pointti on! Ystävyyttä ja aikaa ei voi eikä pidä pakottaa, jos toinen ei halua. Tilanne on se että toisella selkeästi on enemmän aikaa ystävyydelle muiden kanssa ja sivuutetuksi kokenut haluaisi enemmän.
Uskomatonta, että se ei saisi nyt edes tuntua pahalta, kun ei haluta olla ystäviä.
eri
En ole seurannut keskustelua, mutta kerran uutisoitiin viime kesällä telkkarissa kaveritreffeistä, tällaisia tapahtumia lienee kesempänä? Kannattaa seurata, tuollaisiin varmaan osallistuu yksinäisiä, jotka haluaisivat tutustua uusiin ihmisiin ja ovat avoimia kaverisuhteille. Toki tuollaisissakaan tapahtumissa ei varmaan kannata olla liian päällekäyvä, rento asenne varmaan suositeltavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielestäni ole mahdoton ajatus tavata vaikka kerran kolmessa kuussa, jos lähimmille ystäville löytyy aikaa joka viikko. En kaipaa viikoittaista tapaamista, mutta olisi mukava nähdä vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.
Yritä sisäistää, että tämä on asia, jota ei voi kenenkään toisen puolesta päättää. Jos toinen ei halua, hän ei halua.No tämähän se pointti on! Ystävyyttä ja aikaa ei voi eikä pidä pakottaa, jos toinen ei halua. Tilanne on se että toisella selkeästi on enemmän aikaa ystävyydelle muiden kanssa ja sivuutetuksi kokenut haluaisi enemmän.
Uskomatonta, että se ei saisi nyt edes tuntua pahalta, kun ei haluta olla ystäviä.
eri
Tämähän kirjoittaa siitä, miten usein hänen mielestään toisen pitäisi pystyä häntä tapaamaan! Se ei ole tunne, vaan toisen puolesta tietämistä tai toiselta vaatimista. Etkö oikeasti huomaa eroa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielestäni ole mahdoton ajatus tavata vaikka kerran kolmessa kuussa, jos lähimmille ystäville löytyy aikaa joka viikko. En kaipaa viikoittaista tapaamista, mutta olisi mukava nähdä vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.
Yritä sisäistää, että tämä on asia, jota ei voi kenenkään toisen puolesta päättää. Jos toinen ei halua, hän ei halua.No tämähän se pointti on! Ystävyyttä ja aikaa ei voi eikä pidä pakottaa, jos toinen ei halua. Tilanne on se että toisella selkeästi on enemmän aikaa ystävyydelle muiden kanssa ja sivuutetuksi kokenut haluaisi enemmän.
Uskomatonta, että se ei saisi nyt edes tuntua pahalta, kun ei haluta olla ystäviä.
eri
Tämähän kirjoittaa siitä, miten usein hänen mielestään toisen pitäisi pystyä häntä tapaamaan! Se ei ole tunne, vaan toisen puolesta tietämistä tai toiselta vaatimista. Etkö oikeasti huomaa eroa?
No eihän tuo ollut mitään vaatimista. Ilmaisi vain tuntemuksiansa miten haluaisi asioiden menevän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielestäni ole mahdoton ajatus tavata vaikka kerran kolmessa kuussa, jos lähimmille ystäville löytyy aikaa joka viikko. En kaipaa viikoittaista tapaamista, mutta olisi mukava nähdä vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.
Yritä sisäistää, että tämä on asia, jota ei voi kenenkään toisen puolesta päättää. Jos toinen ei halua, hän ei halua.No tämähän se pointti on! Ystävyyttä ja aikaa ei voi eikä pidä pakottaa, jos toinen ei halua. Tilanne on se että toisella selkeästi on enemmän aikaa ystävyydelle muiden kanssa ja sivuutetuksi kokenut haluaisi enemmän.
Uskomatonta, että se ei saisi nyt edes tuntua pahalta, kun ei haluta olla ystäviä.
eri
Tämähän kirjoittaa siitä, miten usein hänen mielestään toisen pitäisi pystyä häntä tapaamaan! Se ei ole tunne, vaan toisen puolesta tietämistä tai toiselta vaatimista. Etkö oikeasti huomaa eroa?
No eihän tuo ollut mitään vaatimista. Ilmaisi vain tuntemuksiansa miten haluaisi asioiden menevän.
Tunne on esimerkiksi suru siitä, että ei näe toista niin usein kuin haluaisi, tai viha, jos toinen ei vastaa pyyntöihin.
Ei ole tunne eikä tuntemus ilmoitella jotain tapaamisfrekvenssiä, eikä sitä, että jonkun itsestä erillisen ihmisen pitäisi voida pystyä toivottuun tapaamistiheyteen. Voi toki sanoa, että haluaisi tällaista, mutta sillä halulla ei ole mitään oikeutusta eikä toisella velvollisuutta suostua. Johan tuo on kuin pakkoavioliitto vanhoina pahoina aikoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin arvostan autenttisuutta ja aitoutta. Tää ketju on kyllä ollut monin tavoin silmiä avaava. Ja ei, kukaan ei ole toiselle "mitään velkaa" mutta se vastavuoroisuus ja syvä ystävyys syntyy siitä että on valmis näkemään myös vaivaa suhteen eteen: tekemään tilaa kalenteriin, olemaan mukana iloissa ja suruissa. Musta tuntuu että suurin osa puhuu täällä hyvänpäivän tutuista ystävinä...
Minusta taas vaikuttaa, että täällä on useampi hyvänpäiväntuttu tai kaveri, joka kantaa kaunaa määriteltyään yksipuolisesti kaverinsa ystäväksi.Ei tämä aina sitä ole, että näkemys ystävyydestä olisi yksipuolinen.
Minä pidin ihmistä ystävänäni ja hän sanoi minusta samaa - monta kertaa. Silti hän alkoi kohdella minua hyvin ikävästi, kun kerroin kaipaavani ystävältä tukea, kun sairastuin vaikeasti. Ystävä totesi, että ei hänen tarvitse ystävänä olla tukenani, vaikka minä olin ollut hänen tukenaan vastaavassa tilanteessa. Hänellä olikin ollut aivan eri käsitys ystävyydestä kuin minulla. Täytyy myöntää. Tuli puskista, että jonkun mielestä on ok jättää sairastunut ystävä pärjäämään keskenään ja pitää tuota ystävyytenä.
Mitä tukea olisit kaivannut? Mitä olit antanut? Monille, joiden suhteet ovat olleet auttaja-autettava-moodissa joskus, on todella vaikea siirtyä siihen, että ne roolit kääntyvät. Toinen tottuu epätasaisuuteen eikä pysty kääntämään tai halua. Tykkää olla vain saamapuolella, kun tajuaa, että tässä on ihminen, joka antaa ehkä liikaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielestäni ole mahdoton ajatus tavata vaikka kerran kolmessa kuussa, jos lähimmille ystäville löytyy aikaa joka viikko. En kaipaa viikoittaista tapaamista, mutta olisi mukava nähdä vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.
Yritä sisäistää, että tämä on asia, jota ei voi kenenkään toisen puolesta päättää. Jos toinen ei halua, hän ei halua.No tämähän se pointti on! Ystävyyttä ja aikaa ei voi eikä pidä pakottaa, jos toinen ei halua. Tilanne on se että toisella selkeästi on enemmän aikaa ystävyydelle muiden kanssa ja sivuutetuksi kokenut haluaisi enemmän.
Uskomatonta, että se ei saisi nyt edes tuntua pahalta, kun ei haluta olla ystäviä.
eri
Tämähän kirjoittaa siitä, miten usein hänen mielestään toisen pitäisi pystyä häntä tapaamaan! Se ei ole tunne, vaan toisen puolesta tietämistä tai toiselta vaatimista. Etkö oikeasti huomaa eroa?
No eihän tuo ollut mitään vaatimista. Ilmaisi vain tuntemuksiansa miten haluaisi asioiden menevän.
Tunne on esimerkiksi suru siitä, että ei näe toista niin usein kuin haluaisi, tai viha, jos toinen ei vastaa pyyntöihin.
Ei ole tunne eikä tuntemus ilmoitella jotain tapaamisfrekvenssiä, eikä sitä, että jonkun itsestä erillisen ihmisen pitäisi voida pystyä toivottuun tapaamistiheyteen. Voi toki sanoa, että haluaisi tällaista, mutta sillä halulla ei ole mitään oikeutusta eikä toisella velvollisuutta suostua. Johan tuo on kuin pakkoavioliitto vanhoina pahoina aikoina.
Luettiin kyllä tuota viestiä näemmä hyvin eritavalla. Ei siitä tullut mitenkään ilmi, että mitään tuollaisia vaatimisia olisi yhtään kenellekään ilmaistu. Aikamoista, ettei keskustelupalstalla saa avautua ilman, että verrataan johonkin pakkoavioliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielestäni ole mahdoton ajatus tavata vaikka kerran kolmessa kuussa, jos lähimmille ystäville löytyy aikaa joka viikko. En kaipaa viikoittaista tapaamista, mutta olisi mukava nähdä vähän useammin kuin pari kertaa vuodessa.
Yritä sisäistää, että tämä on asia, jota ei voi kenenkään toisen puolesta päättää. Jos toinen ei halua, hän ei halua.No tämähän se pointti on! Ystävyyttä ja aikaa ei voi eikä pidä pakottaa, jos toinen ei halua. Tilanne on se että toisella selkeästi on enemmän aikaa ystävyydelle muiden kanssa ja sivuutetuksi kokenut haluaisi enemmän.
Uskomatonta, että se ei saisi nyt edes tuntua pahalta, kun ei haluta olla ystäviä.
eri
Tämähän kirjoittaa siitä, miten usein hänen mielestään toisen pitäisi pystyä häntä tapaamaan! Se ei ole tunne, vaan toisen puolesta tietämistä tai toiselta vaatimista. Etkö oikeasti huomaa eroa?
No eihän tuo ollut mitään vaatimista. Ilmaisi vain tuntemuksiansa miten haluaisi asioiden menevän.
Tunne on esimerkiksi suru siitä, että ei näe toista niin usein kuin haluaisi, tai viha, jos toinen ei vastaa pyyntöihin.
Ei ole tunne eikä tuntemus ilmoitella jotain tapaamisfrekvenssiä, eikä sitä, että jonkun itsestä erillisen ihmisen pitäisi voida pystyä toivottuun tapaamistiheyteen. Voi toki sanoa, että haluaisi tällaista, mutta sillä halulla ei ole mitään oikeutusta eikä toisella velvollisuutta suostua. Johan tuo on kuin pakkoavioliitto vanhoina pahoina aikoina.Luettiin kyllä tuota viestiä näemmä hyvin eritavalla. Ei siitä tullut mitenkään ilmi, että mitään tuollaisia vaatimisia olisi yhtään kenellekään ilmaistu. Aikamoista, ettei keskustelupalstalla saa avautua ilman, että verrataan johonkin pakkoavioliittoon.
Niin, täällä keskustellaan. Omat näkemykset voivat tulla haastetuksi.
Alue: Aihe vapaa
Itselläni oli juuri tällainen itsekäs mukanaroikottaja. Oli vuosia, kun nähtiin kerran vuodessa ja yhtenä ei ollenkaan, kun hänellä oli niin paljon muuta eikä jaksanut. Tätä aina selitti ja annoin asian olla, enkä itse KOSKAAN pyytänyt häntä yhtään mihinkään, nähtiin vain aina kun hänelle sopi ja hän sitä ehdotti, lopulta noin 4 kertaa vuodessa.
Kerran sitten kysyin, haluaako hän ollenkaan enää edes nähdä vai lopettaa yhteydenpidon ja kerroin, että itse kaipaisin useammin näkemistä.
Anteeksi kuinka? Et koskaan pyytänyt tätä ihmistä mihinkään, hän ehdotti sinulle tapaamista neljästi vuodessa, ja sinä tämän seurauksena teit hänelle ota tai jätä -tarjouksen. No enpä ihmettele, ettei ystävyytenne/ kaveruutenne jatku.