Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Yrittäkääpä vaihtaa tähän tekstiin nimiksi Jari, Teemu, Jaakko ja Kalle. Niinpä...

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Se sjsnkäyttöön vetoaminen on epäsuora ei. Ei kaikki pysty tai halua sanoa suoraan, että joku on aika raskasta seuraa. Tai jutut ei vaan kiinnosta. Että tapaamisen jälkeen on rasittunut olo, vaikka olis ollut kivaakin, jos toinen on vaikka temperamentiltaan kovin erilainen. 

Aika hurjaa jos ystävyydelle asetetaan ehtoja tyyliin kerran kuussa nähtävä ja kerran viikossa laitettava viestejä. Nykyelämän on niin hektistä, että ei mulla ole useinkaan voimavaroja tehdä ystävyydestä samanlaista suorittamista kuin esim. Töistä. Introverttina en myöskään lataudu sosiaalisuudesta vaan tarvitsen esimerkiksi loman tai pidemmän vapaan jotta jaksan edes ajatella näkeväni ketään, koska tarvitsen palautumisen sen jälkeen. Joitain ystäviäni näen kerran vuodessa, toisia muutaman kuukauden välein, joitain useamman vuoden välein. Oikea ystävyys kestää välimatkan ja eron. Siitä aina jatketaan mihin jäätiin. Huomasin myös kun lopetin yrittämisen kokonaan, uusia ystäviä on alkanut ilmaantumaan. Sellaisia jotka pitävät minusta minuna. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Yrittäkääpä vaihtaa tähän tekstiin nimiksi Jari, Teemu, Jaakko ja Kalle. Niinpä...

Miehet reagoi vähemmän toisten tunteisiin. Naisten suurempi herkkyys on lahja, mutta samalla kaipaa eri lailla rajoja. Osa naisista ei ole herkkiä toisten tunteille ja tunnelmille, niin sitten ihmettelevät miksi joku haluaa nähdä Liisaa eikä Mirkkua, jos molempien luo on yhtä pitkä matka.,.

Ihanaa lukea näitä rajoja selittäviä järjen ääni -kommentteja läheisriippuvaisille. Itse en osaisi yhtä hyvin selittää, mutta olo huojentuu aina kun joku muu sanoo jotain fiksua. Läheisriippuvaisuuden, vaativuuden, tunnistan jo intuitiolla. Tulee vahva pakene-reaktio. 

Kaverit on kavereita, ystävät ystäviä. Joskus kaveruus syventyy ystävyydeksi, joskus ystävyys liudentuu kaveruudeksi. Ystävät ymmärtää toisiaan syvemmin, kaverit on enemmän ulkokehällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Jos ihmistä kiinnostaa puhua vain omista asioistaan, kerran vuodessa tai kerran päivässä, on epätodennäköistä, että hän tulee muuttumaan. Saa toivoa, mutta en pidä realistisena toiveen toteutumista. Suosittelen ennemmin tekemään ilmiselvät johtopäätokset ja etsimään parempaa seuraa. 

Ja tosiaan, kenelläkään ei ole mitään nokan koputtamista siihen, miten joku toinen aikansa käyttää. Jos Jennalla on kuusi tuntia kuukaudessa aikaa Essille ja Marille ja varttitunti Susannalle, niin asia on sillä sipuli. Susanna voi toki päättää käyttää aikansa toisin, ja sekin on täysin ok. 

En tiedä, ovatko asiat niin mustavalkoisia ja vihamielisiä. 

Ihmiset roikottavat myös sellaisia ulommalla kehällä olevia, koska kokevat heidänkin olevan jollakin tapaa rakkaita ja muistuttavan yhteisestä vietetystä ajasta, vaikkakin kokevat heidät haaleammin verrattuna parhaisiin ystäviinsä.

 

Jotkut multisosiaalisuudet ovat lisäksi kiinnostuneita erilaisista ihmisistä, eli mega-Jennat ihan tarkoituksella eivät aina näe sitä pissis-porukkaansa vaan pyytävät vaikka naapurin Sylvi-tädin kahville. Tai kutsuvat Susannan kuitenkin polttareihinsa. Vaikka pitää hauskaa Essin ja Marin kanssa laivalla, niin Susannan kanssa voi puhua muulla tavalla asioista kuin "nauretaan keuhkot pihalle."

Yksi multisosiaali täällä hei! Minulla on erilaisia ihmissuhteita ja eri ihmisten kanssa on mukava jakaa erilaisia juttuja. Niitä, jotka on erilaisempia kuin minä, tapaan harvemmin, mutta sekin on yleensä todella antoisaa. 

Eiköhän monissa tilanteissa ole kyse tästä:

Ne Susannat eivät vain ole kovin haluttua seuraa. Eivät ole yhtä hauskoja, kepeitä, rentoja ja hyviä tarinankertojia kuin toiset. Susannan kanssa voi mennä kahville sen kahdesti vuodessa, mutta useammin Susannan seuraa ei kaipaa. Susannat tuskin viihtyvät isommassa kaveriporukassa, vaan haluaisivat nähdä kaksin ja vaihtaa syvempiä kuulumisia. Sitten taas ne Jennat, Essit ja Marit voivat nähdä porukalla rennosti, kun kukaan ei pingota. 

Moni vetoaa siihen, että Susannalla ei ole kaksiset sosiaaliset taidot. Mutta kyllä mielestäni siinäkin tarvittaisiin sosiaalista pelisilmää Jennalta, miten Susannaa kohtelee. Jos Susannan kanssa haluaa sen kahdesti vuodessa nähdä ja arvostaa Susannaa oikeasti, niin hänelle on syytä olla ystävällinen. Ei niin, että annetaan Susannan ymmärtää olevansa kakkosluokan kaveri muihin verrattuna. Aina ne sosiaalisimmat ihmiset eivät ole niitä taitavimpia, vaan saattavat loukata toisia.

Minä olen ottanut sen periaatteen, etten puhu ystävistäni toisillensa. En sano Annalle, että olen nähnyt Emman kanssa. Jos Anna kysyy, mitä tein viikonloppuna, saatan sanoa, että kävin ystävän kanssa elokuvissa, mutta en mainitse ystävää nimeltä. Ei tule vertailua siitä, kenen kanssa näen ja milloin. Enkä todellakaan kertoile, miten olen muistanut Lauraa syntymäpäivänä tai matkustanut kauas Nooran luo. Omasta kokemuksesta tiedän, miten kipeältä voi tuntua, kun toinen hehkuttaa muuta sosiaalista elämäänsä minulle ja samalla sanoo, ettei halua/jaksa nähdä minun eteeni samanlaista vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Tässä tulee esiin tämä kipeä asia: ystävyys on vapaaehtoista. Jos Jenna ei halua nähdä Susannaa kuin aina välillä, niin mitäpä on tehtävissä? Susanna voi kutsua kylään tai ehdottaa tekemistä, ja Jennalla on tietenkin täysi oikeus kieltäytyä. 

Ja jos tämä ei Susannaa miellytä, ei hänenkään tietenkään tarvitse tavata Jennaa enää ikinä. Jos taas Susanna alkaa vahtia, ketä Jenna tapaa ja miten usein, ei mielestäni enää olla ihan terveillä vesillä. 

Ei kenelläkään ole velvollisuutta "vedota" yhtään mihinkään, kun kieltäytyy tapaamasta. Usein tämä syyn ilmoittaminen on se pehmeä ei, jonka joku täällä aiemmin mainitsi: sen sijaan, että sanoisi, ettei seurasi kiinnosta, antaa jonkin neutraalin syyn. 

Mielestäni on ihan ystävyystaitojen perusasia ymmärtää, ettei kukaan ole toiselle ystävyyttä tai tiuhempia tapaamisia velkaa. Useimmat oppivat tämän lapsena. Ja jos tämä jää ymmärtämättä, se todennäköisesti vaikuttaa myös ystävyyksiin ja niiden hiipumiseen tai päättymiseen. 

Jos olisin Susanna: toivoisin tällaisessa tilanteessa, että Jenna lopettaisi ystävyyden kokonaan. Jos en selvästi kiinnosta Jennaa, ei kanssani kannata lähteä säälistä kahville kahdesti vuodessa. Olen vuosien saatossa tyhmänä jäänyt odottelemaan, että Jennat kiinnostuisivat minusta enemmänkin ja näkisimme useammin. Helpompaa olisi ollut, että Jennat olisivat suoraan sanoneet, etten kiinnosta tarpeeksi ja ei kannata jatkaa. Tuhlattiin vain molempien aikaa, kun yritettiin pitää yhteyttä.

Entä, jos Jennasta on vilpittömän mukavaa nähdä sinut kahdesti vuodessa? Hän tekee  sinulle varta vasten tilaa kalenteriinsa, ja ehkä hän on vähän sosiaalisesti kömpelö, kun puhuu vain itsestään. 

Myös sinulla on vastuusi omista ystävyyksistäsi. Vaikuttaa, että sinä olet se, joka olet tyytymätön ystävyyssuhteisiisi elämäsi jennojen kanssa. Et saa jennoilta sitä, mitä toivot, etsi sen sijaan siis sannojen tai minnojen seuraa. Ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan? Toista ei voi muuttaa. 

Näin. Eli olen se joka kokee tässä elämässä olevansa se "Susanna". 

Mä näen Jennan "nähdään pari kertaa vuodessa" osoituksena sellaisesta lämmöstä ja kultaisuudesta. Jennahan saa kavereita muutoinkin, mutta se että hän kiireisenä naisena raivaa kalenterista aikaa mullekin, on kivaa. 

Mä tajuan että en voi kaikille olla se bestis, enkä ymmärrä että jotkut vaativat "jos en ole bestiksesi arvoinen, ystävyys loppuu mun osalta siihen."

Ei vaan jokaisella saa olla bestikset joiden kanssa ollaan tiiviisti, sit ne 4. ja 5.sijalla olevat ystävät, sit loput on kavereita joita nähdään vaikka jossain isommassa sakissa. 

Jotkut multisosiaalisuudet ovat lisäksi kiinnostuneita erilaisista ihmisistä, eli mega-Jennat ihan tarkoituksella eivät aina näe sitä pissis-porukkaansa vaan pyytävät vaikka naapurin Sylvi-tädin kahville. Tai kutsuvat Susannan kuitenkin polttareihinsa. Vaikka pitää hauskaa Essin ja Marin kanssa laivalla, niin Susannan kanssa voi puhua muulla tavalla asioista kuin "nauretaan keuhkot pihalle."

Muuten samaa mieltä, mutta ihan turhaa nimitellä edes kuvitellun Jennan ystäviä pissisporukaksi. Jenna ansaitsee ystäviä, jotka eivät pidä häntä pissiksenä. Ja jos taas vaikka Susanna näkee Jennan pissiksenä, miksi pyrkiä hänen seuraansa, miksei etsisi jonkun ei-pissiksen ystäväkseen?

Nuorempana kipuilin tämän asian kanssa. Yritin järjestää juhlia. Olisin laittanut todella hyvät tarjoilut sekä tarjonnut kauempaa tuleville ystäville yösijan luonani. Tällaiset juhlat eivät kiinnostaneet. Sitten sain somesta nähdä, miten toiset lähtivät syömään poppareita ja katsomaan leffaa jonkun luokse. Ymmärsin, että kyse on siitä, kuka kutsuu. Jos kutsuja ei ole se suosikkityyppi, ei kivankaan tekemisen pariin lähdetä. Jos taas kutsuja on suosikkityyppi, ovat puitteet ihan toissijainen juttu.

En vinkkaa muuta kuin sen, että ystävyyttä ei kannata ylläpitää tai viritellä ihmisten kanssa, jotka eivät ole kiinnostuneita viettämään kanssasi aikaa. Etsi ystäviä, jotka arvostavat sinua.

Ystävyys ei synny yhdestä tapaamiskerrasta, jos siihen pyrit. Et kai itsekään halua ketä tahansa ystäväksi?

Ystävyyden syntyminen tapahtuu hitaasti ja vähitellen. Tutkailet ihmisiä, ovatko he luotettavia ja kuuntelevatko he sinua ja onko teillä yhteisiä intressejä. Vähitellen sen oppii huomaamaan, kun useamman kerran tapaa samoja ihmisiä. 

Ystävyys ei ole sellainen asia, joka 'pitää olla' vain sen vuoksi että saa sanoa: 'minulla on ystäviä'. Se on aika pinnallista ystävyyden hakua.

Kaikki ihmiset eivät osaa olla hyviä ystäviä. On itsekkäitä ja epäluotettavia ihmisiä, joita ilman on helpompaa elää.

Liity johonkin harrastusryhmään, jossa säännöllisesti tapaat samoja ihmisiä ja jotka ovat samoista asioista kiinnostuneita kuin sinä. 

Juttelet niitä näitä, älä sukella heti syvään päätyyn ja älä kysele liikaa yksityisasioista. Älä ehdota heti yksityisiä treffejä, se voi pelästyttää vastapuolen. Jos olet hyvä ystävä toiselle, he haluavat saada sinut ystäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Jos ihmistä kiinnostaa puhua vain omista asioistaan, kerran vuodessa tai kerran päivässä, on epätodennäköistä, että hän tulee muuttumaan. Saa toivoa, mutta en pidä realistisena toiveen toteutumista. Suosittelen ennemmin tekemään ilmiselvät johtopäätokset ja etsimään parempaa seuraa. 

Ja tosiaan, kenelläkään ei ole mitään nokan koputtamista siihen, miten joku toinen aikansa käyttää. Jos Jennalla on kuusi tuntia kuukaudessa aikaa Essille ja Marille ja varttitunti Susannalle, niin asia on sillä sipuli. Susanna voi toki päättää käyttää aikansa toisin, ja sekin on täysin ok. 

En tiedä, ovatko asiat niin mustavalkoisia ja vihamielisiä. 

Ihmiset roikottavat myös sellaisia ulommalla kehällä olevia, koska kokevat heidänkin olevan jollakin tapaa rakkaita ja muistuttavan yhteisestä vietetystä ajasta, vaikkakin kokevat heidät haaleammin verrattuna parhaisiin ystäviinsä.

 

Jotkut multisosiaalisuudet ovat lisäksi kiinnostuneita erilaisista ihmisistä, eli mega-Jennat ihan tarkoituksella eivät aina näe sitä pissis-porukkaansa vaan pyytävät vaikka naapurin Sylvi-tädin kahville. Tai kutsuvat Susannan kuitenkin polttareihinsa. Vaikka pitää hauskaa Essin ja Marin kanssa laivalla, niin Susannan kanssa voi puhua muulla tavalla asioista kuin "nauretaan keuhkot pihalle."

Yksi multisosiaali täällä hei! Minulla on erilaisia ihmissuhteita ja eri ihmisten kanssa on mukava jakaa erilaisia juttuja. Niitä, jotka on erilaisempia kuin minä, tapaan harvemmin, mutta sekin on yleensä todella antoisaa. 

No hei multisosiaali :D

Sun tapa on sitä oikeaa sosiaalisuutta. Eli vaikka olisi varaa hengata vain muiden suosittujen parissa, niin sulla on kivaa uteliaisuutta erilaisia ihmisiä kohtaan. Olet elämälle ja uusille jutuille avoin. 

Sellainen kaikenlaisia ihmisiä ymmärtävä pomo (oli se kaveriporukan pomo tai töissä pomo) on huikea. Ei tule klikkejä tai kiusaamista: selkeästi porukassa erottuu ne menevämmät tyypit sekä myös ujommat, mutta silti kaikilla on hyvä olla, koska se pomo antaa jokaiselle huomiota ja pitää jokaisen tyytyväisenä. 

Kun taas olen nähnyt sellaisia huonoja porukan pomoja jotka hyväksyvät vain omanlaiset ihmiset ja jos joku ulkopuolelta uskaltaa häntä/heitä lähestyä, mulkoillaan kuin olisi perseen nähnyt.

En minä odota ystävyyden syntyvän heti. Se vaatii aikaa.

Mutta turhauttavaa on se, kun tutustut ihmisen x kanssa pitkään esim. harrastuksen tai työn parista. Sinusta tilanne vaikuttaa siltä, että olette lähentyneet ja tämä voisi olla ystävyyttä. Toinen sitten toteaa, että olet hänelle vain harrastus/työkaveri ja ystävät ovat ihan muita ihmisiä. Kyllä se satuttaa. Sen energian, jonka on käyttänyt x:n kanssa tutustumiseen ja ystävystymiseen, olisi voinut käyttää johonkin toiseen ihmiseen, josta olisi voinut tulla ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän monissa tilanteissa ole kyse tästä:

Ne Susannat eivät vain ole kovin haluttua seuraa. Eivät ole yhtä hauskoja, kepeitä, rentoja ja hyviä tarinankertojia kuin toiset. Susannan kanssa voi mennä kahville sen kahdesti vuodessa, mutta useammin Susannan seuraa ei kaipaa. Susannat tuskin viihtyvät isommassa kaveriporukassa, vaan haluaisivat nähdä kaksin ja vaihtaa syvempiä kuulumisia. Sitten taas ne Jennat, Essit ja Marit voivat nähdä porukalla rennosti, kun kukaan ei pingota. 

Moni vetoaa siihen, että Susannalla ei ole kaksiset sosiaaliset taidot. Mutta kyllä mielestäni siinäkin tarvittaisiin sosiaalista pelisilmää Jennalta, miten Susannaa kohtelee. Jos Susannan kanssa haluaa sen kahdesti vuodessa nähdä ja arvostaa Susannaa oikeasti, niin hänelle on syytä olla ystävällinen. Ei niin, että annetaan Susannan ymmärtää olevansa kakkosluokan kaveri muihin verrattuna. Aina ne sosiaalisimmat ihmiset eivät ole niitä taitavimpia, vaan saattavat loukata toisia.

Minä olen ottanut sen periaatteen, etten puhu ystävistäni toisillensa. En sano Annalle, että olen nähnyt Emman kanssa. Jos Anna kysyy, mitä tein viikonloppuna, saatan sanoa, että kävin ystävän kanssa elokuvissa, mutta en mainitse ystävää nimeltä. Ei tule vertailua siitä, kenen kanssa näen ja milloin. Enkä todellakaan kertoile, miten olen muistanut Lauraa syntymäpäivänä tai matkustanut kauas Nooran luo. Omasta kokemuksesta tiedän, miten kipeältä voi tuntua, kun toinen hehkuttaa muuta sosiaalista elämäänsä minulle ja samalla sanoo, ettei halua/jaksa nähdä minun eteeni samanlaista vaivaa.

Toisaalta, jos Susanna on introvertti joka ei jaksa paljon ihmiseuraa, niin se 2 x vuodessa kahvittelu voi olla just hyvä tapa nähdä jotain sosiaaliperhosta, joka viipottaa maailmalla joka viikonloppu, ja ne kahvittelut voi olla molemmille tosi tärkeitä ja antoisia.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän monissa tilanteissa ole kyse tästä:

Ne Susannat eivät vain ole kovin haluttua seuraa. Eivät ole yhtä hauskoja, kepeitä, rentoja ja hyviä tarinankertojia kuin toiset. Susannan kanssa voi mennä kahville sen kahdesti vuodessa, mutta useammin Susannan seuraa ei kaipaa. Susannat tuskin viihtyvät isommassa kaveriporukassa, vaan haluaisivat nähdä kaksin ja vaihtaa syvempiä kuulumisia. Sitten taas ne Jennat, Essit ja Marit voivat nähdä porukalla rennosti, kun kukaan ei pingota. 

Moni vetoaa siihen, että Susannalla ei ole kaksiset sosiaaliset taidot. Mutta kyllä mielestäni siinäkin tarvittaisiin sosiaalista pelisilmää Jennalta, miten Susannaa kohtelee. Jos Susannan kanssa haluaa sen kahdesti vuodessa nähdä ja arvostaa Susannaa oikeasti, niin hänelle on syytä olla ystävällinen. Ei niin, että annetaan Susannan ymmärtää olevansa kakkosluokan kaveri muihin verrattuna. Aina ne sosiaalisimmat ihmiset eivät ole niitä taitavimpia, vaan saattavat loukata toisia.

Minä olen ottanut sen periaatteen, etten puhu ystävistäni toisillensa. En sano Annalle, että olen nähnyt Emman kanssa. Jos Anna kysyy, mitä tein viikonloppuna, saatan sanoa, että kävin ystävän kanssa elokuvissa, mutta en mainitse ystävää nimeltä. Ei tule vertailua siitä, kenen kanssa näen ja milloin. Enkä todellakaan kertoile, miten olen muistanut Lauraa syntymäpäivänä tai matkustanut kauas Nooran luo. Omasta kokemuksesta tiedän, miten kipeältä voi tuntua, kun toinen hehkuttaa muuta sosiaalista elämäänsä minulle ja samalla sanoo, ettei halua/jaksa nähdä minun eteeni samanlaista vaivaa.

Miksi, miksi, miksi tämän maailman Susannat eivät ystävysty keskenään?

En oikein jaksaisi uskoa, etteivät he koskaan kohtaa. Onko niin, etteivät Susannat innostu toisistaan?

Vierailija kirjoitti:

En minä odota ystävyyden syntyvän heti. Se vaatii aikaa.

Mutta turhauttavaa on se, kun tutustut ihmisen x kanssa pitkään esim. harrastuksen tai työn parista. Sinusta tilanne vaikuttaa siltä, että olette lähentyneet ja tämä voisi olla ystävyyttä. Toinen sitten toteaa, että olet hänelle vain harrastus/työkaveri ja ystävät ovat ihan muita ihmisiä. Kyllä se satuttaa. Sen energian, jonka on käyttänyt x:n kanssa tutustumiseen ja ystävystymiseen, olisi voinut käyttää johonkin toiseen ihmiseen, josta olisi voinut tulla ystävä.

Minusta menet vikaan tuossa kun sanot että energian olisi voinut käyttää paremmin. Kuulostaa aika vaativalta. Miksei tuttavuudet ja kaveruudet kelpaa? 

Vierailija kirjoitti:

En minä odota ystävyyden syntyvän heti. Se vaatii aikaa.

Mutta turhauttavaa on se, kun tutustut ihmisen x kanssa pitkään esim. harrastuksen tai työn parista. Sinusta tilanne vaikuttaa siltä, että olette lähentyneet ja tämä voisi olla ystävyyttä. Toinen sitten toteaa, että olet hänelle vain harrastus/työkaveri ja ystävät ovat ihan muita ihmisiä. Kyllä se satuttaa. Sen energian, jonka on käyttänyt x:n kanssa tutustumiseen ja ystävystymiseen, olisi voinut käyttää johonkin toiseen ihmiseen, josta olisi voinut tulla ystävä.

Mä olen kipuillut tämän asian kanssa koko elämäni. 

Tajusin ehkä muutama vuosi homman jujun: pitää kytkeä kokonaan aivoista pois päältä se asetus "etsin ystävää" ja muuttaa se tällaiseksi "pidän tämän hetken tämän ihmisen kanssa hauskaa ja keskustellaan mukavia, vaikka ei nähtäisi koskaan."

Se ystävähaku-asetus oli se mun pahin vihollinen. Se ei anna ihmissuhteissa sitä rentoutta, ilmavuutta ja lennokkuutta jota ihmiset haluaa. 

Ihmiset jää kaipaamaan sellaista ihmistä joiden kanssa on pakoton ja kevyt olla ja missä ei junnata paikoillaan. Puhutaan asioista asioiden takia, ollaan yhdessä sen ihmisen takia.

Senkin takia suositut ihmiset keräävät porukkaa koska ihmiset tietävät että tolla ei ole epätoivoisuus mukana (ja saavat paistatella suositun ihmisen lämmössä). Et ole ainut ihminen jota se ihminen näkee.

Eli mitä vähemmän etsii ystävää, sen enemmän niitä pukkaa. Yliyrittäminen pilaa kaiken.

Toki tää mun ajatus edellyttää sitä että ihminen ei elä jossain peräkorvessa josta käy kerran viikossa ihmisten ilmoilla kaupassa. Pitää olla tarttumapintaa eli sosiaalisia tilanteita.

Eiköhän jokaisella ihmisellä ole omat rajansa ja tarpeensa ja intuitiiviset sääntönsä ystävyyssuhteissa, eli ei ap:n tarpeet ja toiveet mitenkään väärin ole. Ne on vaan sellaisia, että ne täyttääkseen täytyy tehdä paljon työtä tai olla tosi onnekas. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä odota ystävyyden syntyvän heti. Se vaatii aikaa.

Mutta turhauttavaa on se, kun tutustut ihmisen x kanssa pitkään esim. harrastuksen tai työn parista. Sinusta tilanne vaikuttaa siltä, että olette lähentyneet ja tämä voisi olla ystävyyttä. Toinen sitten toteaa, että olet hänelle vain harrastus/työkaveri ja ystävät ovat ihan muita ihmisiä. Kyllä se satuttaa. Sen energian, jonka on käyttänyt x:n kanssa tutustumiseen ja ystävystymiseen, olisi voinut käyttää johonkin toiseen ihmiseen, josta olisi voinut tulla ystävä.

Minusta menet vikaan tuossa kun sanot että energian olisi voinut käyttää paremmin. Kuulostaa aika vaativalta. Miksei tuttavuudet ja kaveruudet kelpaa? 

Niin ja miksi laittaa munat vain yhteen koriin? 

On tärkeää viritellä kaveruuksia vähän joka puolelle. Joku pää lähtee vetämään, joku toinen ei. 

Ei saa synkästi ladata hurjia odotuksia vain yhteen kaveriin ja ystävään, ja sit velloa katkeruuksissa kun se homma haalenee tai katkeaakin.