Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Olen eräässä ryhmässä jossa on kymmeniä naisia. Sinne pelmahti vähän as-piirteinen iloinen nainen, joka tunki suunnilleen jokaisen suuhun ja latasi kovaan ääneen kysymyspatteriston  "ai mistä sä oot kotoisin? Tuutko sä bussilla? Vai omalla autolla?" 

 

15 minuutin jälkeen olin jo ihan poikki sen seuraan. 

 

Eräs tuttu as-piirteinen mies on myös samanlainen. Jäätävä kysely kyselyn perään kun hän haluaa tutustua. "No mitäs sitte sun työjutut, ootko sä siellä ja siellä? Moneenko sä meet? Entäs..."

 

Se ei ole rauhallista ja vastavuoroista keskustelua, se on hätäistä kuulustelua.

 

Assit on kivoja joo...

Ei kaikki assit ole tuollaisia. Osa on, mutta osa ei. Ärsyttää tuollainen yleistäminen.

Kertokaa toki, mistä tunnistaa yksinäiset, jotka ovat vailla pysyviä ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pitkiä ystävyyssuhteita, jotka on kestäneet lapsuudesta saakka. Kaikissa niissä on se sama piirre, että välillä on todella pitkiä hiljaisuuksia, kuukausien tai vuosienkin mittaisia. Hiljaisuuksista ei syytellä, loukkaannuta eikä kosteta. Ne tulkitaan elämäntilanteiksi ja olosuhteiksi, eikä niitä oteta henkilökohtaisesti. Hiljaisuuden jälkeen juttu jatkuu siitä, mihin se jäi. 

 

Kun on tällaista ystävyyttä kokenut, on vaikea keksiä syitä suostua ystävyyssuhteisiin, joissa on vähimmäisvaatimuksena kahvittelu viikon välein.

Mulla on tällainen ystävyys. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on nähty enemmän ja tehty asioita enemmän. Ei kuukausittain mutta useamman kerran vuodessa.

Ystävästäni tuli vaativa, hänen elämäntilanne on keskipisteenä, eikä muilla ole mitään niin tärkeää kuin hänen tilanteensa. Ymmärrän kyllä, että on raskasta ja tuen parhaan kykyni mukaan, mutta nyt oli pakko ottaa etäisyyttä. Tuntui että teki niin tai näin aina väärinpäin ja jos et tehnyt mitään siitä vasta suututtiinkin.

Huomasin, että kävelen munankuorilla ja sisuksissa alkoi kasvaa ahdistus kun piti olla yhteydessä. Hän ei hyväksynyt valintojani, vastaavia valintoja joita itse surutta teki piittaamatta muista. Eli säännöt olivat eri, hänet pitää huomioida, hänen ei tarvitse sitä tehdä.

En tiedä onko enää jatkuvuutta vai oliko tämä ns. tässä, mutta mua ei enää pompoteta miten haluaa. Haluan takaisin sen mitä meillä oli ennen, en tätä draamaa mitä kaikki on tänä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eräässä ryhmässä jossa on kymmeniä naisia. Sinne pelmahti vähän as-piirteinen iloinen nainen, joka tunki suunnilleen jokaisen suuhun ja latasi kovaan ääneen kysymyspatteriston  "ai mistä sä oot kotoisin? Tuutko sä bussilla? Vai omalla autolla?" 

 

15 minuutin jälkeen olin jo ihan poikki sen seuraan. 

 

Eräs tuttu as-piirteinen mies on myös samanlainen. Jäätävä kysely kyselyn perään kun hän haluaa tutustua. "No mitäs sitte sun työjutut, ootko sä siellä ja siellä? Moneenko sä meet? Entäs..."

 

Se ei ole rauhallista ja vastavuoroista keskustelua, se on hätäistä kuulustelua.

 

Assit on kivoja joo...

Ei kaikki assit ole tuollaisia. Osa on, mutta osa ei. Ärsyttää tuollainen yleistäminen.

Missä olen yleistänyt? Ärsyttää tuollainen yleistämisoletus. ;)

Nää nainen ja mies eivät ole lievästi kehitysvammaisiakaan, sen tiedän. Joten ainut vaihtoehto käytökselleen on asperger. Tunnistan ne piirteet kun näen sellaisia ihmisiä.

Ja nou hätä, suvussani on aspergeriä.

Vierailija kirjoitti:

Olen eräässä ryhmässä jossa on kymmeniä naisia. Sinne pelmahti vähän as-piirteinen iloinen nainen, joka tunki suunnilleen jokaisen suuhun ja latasi kovaan ääneen kysymyspatteriston  "ai mistä sä oot kotoisin? Tuutko sä bussilla? Vai omalla autolla?" 

 

15 minuutin jälkeen olin jo ihan poikki sen seuraan. 

 

Eräs tuttu as-piirteinen mies on myös samanlainen. Jäätävä kysely kyselyn perään kun hän haluaa tutustua. "No mitäs sitte sun työjutut, ootko sä siellä ja siellä? Moneenko sä meet? Entäs..."

 

Se ei ole rauhallista ja vastavuoroista keskustelua, se on hätäistä kuulustelua.

 

Assit on kivoja joo...

Tässä on varmaan käynyt klassisesti niin, että molemmat ovat ottaneet liian kirjaimellisesti neuvon "ole kiinnostunut keskustelukumppanin asioista ja muista esittää kysymyksiä". Mustavalkoinen joko-tai -ajattelu ilmenee helposti esimerkiksi noin, että muista esittää keskustelukumppanille kysymyksiä = kysele koko ajan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Toinen tyypillinen esimerkki on "muista hymyillä, sillä hymy viestii ystävällisyydestä". Jos ei hahmota helposti sosiaalisten tilanteiden nyansseja, ei välttämättä ymmärrä sitä, että hymyily ei sovi joka tilanteeseen vaan voi antaa ihmisestä tilanteesta riippuen ivallisen, vähän kujalla olevan tai muuten epäilyttävän kuvan.

Tokikaan tämä ei päde pelkästään asseihin vaan myös muihin, joilla on syystä tai toisesta hankaluuksia vuorovaikutustaidoissa ja sosiaalisten tilanteiden tulkitsemisessa. Tällaiset yksioikoiset ja vähän ympäripyöreät ohjenuorat ovat hankalia soveltaa sellaiselle, joka näkee asiat ääripäiden kautta ja ottaa asiat sataprosenttisen kirjaimellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eräässä ryhmässä jossa on kymmeniä naisia. Sinne pelmahti vähän as-piirteinen iloinen nainen, joka tunki suunnilleen jokaisen suuhun ja latasi kovaan ääneen kysymyspatteriston  "ai mistä sä oot kotoisin? Tuutko sä bussilla? Vai omalla autolla?" 

 

15 minuutin jälkeen olin jo ihan poikki sen seuraan. 

 

Eräs tuttu as-piirteinen mies on myös samanlainen. Jäätävä kysely kyselyn perään kun hän haluaa tutustua. "No mitäs sitte sun työjutut, ootko sä siellä ja siellä? Moneenko sä meet? Entäs..."

 

Se ei ole rauhallista ja vastavuoroista keskustelua, se on hätäistä kuulustelua.

 

Assit on kivoja joo...

Tässä on varmaan käynyt klassisesti niin, että molemmat ovat ottaneet liian kirjaimellisesti neuvon "ole kiinnostunut keskustelukumppanin asioista ja muista esittää kysymyksiä". Mustavalkoinen joko-tai -ajattelu ilmenee helposti esimerkiksi noin, että muista esittää keskustelukumppanille kysymyksiä = kysele koko ajan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Toinen tyypillinen esimerkki on "muista hymyillä, sillä hymy viestii ystävällisyydestä". Jos ei hahmota helposti sosiaalisten tilanteiden nyansseja, ei välttämättä ymmärrä sitä, että hymyily ei sovi joka tilanteeseen vaan voi antaa ihmisestä tilanteesta riippuen ivallisen, vähän kujalla olevan tai muuten epäilyttävän kuvan.

Tokikaan tämä ei päde pelkästään asseihin vaan myös muihin, joilla on syystä tai toisesta hankaluuksia vuorovaikutustaidoissa ja sosiaalisten tilanteiden tulkitsemisessa. Tällaiset yksioikoiset ja vähän ympäripyöreät ohjenuorat ovat hankalia soveltaa sellaiselle, joka näkee asiat ääripäiden kautta ja ottaa asiat sataprosenttisen kirjaimellisesti. 

Niin. Kun pitäisi olla nää 3 asiaa päällimmäisenä:

1) hienovarainen vastavuoroisuus: mitä toinen yrittää sanoa, mistä se lause voi kertoa?  Millainen tämän olemus on ja miten mukautan sen omaan käytökseeni? Joka hetkeä ei välttämättä täytetä puheella.

2) tilannetaju - joku alkanut sosiaalinen tilanne voi edetä miljoonalla eri tavalla eikä vain assin jyrä-tavalla

3) tunne. Tämä on tärkeä. Syntyykö teillä yhteinen, läheisempi tunne keskustelujen jälkeen vai onko se vain sun omassa päässäsi? Koetko liian läheiseksi alkaneen tuttavuuden vaikka toinen ei olisi mukana? Jos olet saanut toisen arvostuksen, syntyy hänelläkin se tunne. Mutta jos kaakatat yksipuolisesti niin se tunne "meillä oli tosi kivaa" on vain sulla ja toinen katselee ovea.

Ja sitten vaikka olisit hyvä keskustelija, niin sun tyylisi ei tunnu toisesta ehkä tutulta tai samaistuttavalta, eli "goottityttö vs. herkkä luokanope" (tyhmä ja kärjistetty esimerkki :D) eli se toinen ei halua olla joka tapauksessa osa sun elämääsi. Lika barn leka bäst.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eräässä ryhmässä jossa on kymmeniä naisia. Sinne pelmahti vähän as-piirteinen iloinen nainen, joka tunki suunnilleen jokaisen suuhun ja latasi kovaan ääneen kysymyspatteriston  "ai mistä sä oot kotoisin? Tuutko sä bussilla? Vai omalla autolla?" 

 

15 minuutin jälkeen olin jo ihan poikki sen seuraan. 

 

Eräs tuttu as-piirteinen mies on myös samanlainen. Jäätävä kysely kyselyn perään kun hän haluaa tutustua. "No mitäs sitte sun työjutut, ootko sä siellä ja siellä? Moneenko sä meet? Entäs..."

 

Se ei ole rauhallista ja vastavuoroista keskustelua, se on hätäistä kuulustelua.

 

Assit on kivoja joo...

Tässä on varmaan käynyt klassisesti niin, että molemmat ovat ottaneet liian kirjaimellisesti neuvon "ole kiinnostunut keskustelukumppanin asioista ja muista esittää kysymyksiä". Mustavalkoinen joko-tai -ajattelu ilmenee helposti esimerkiksi noin, että muista esittää keskustelukumppanille kysymyksiä = kysele koko ajan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Toinen tyypillinen esimerkki on "muista hymyillä, sillä hymy viestii ystävällisyydestä". Jos ei hahmota helposti sosiaalisten tilanteiden nyansseja, ei välttämättä ymmärrä sitä, että hymyily ei sovi joka tilanteeseen vaan voi antaa ihmisestä tilanteesta riippuen ivallisen, vähän kujalla olevan tai muuten epäilyttävän kuvan.

Tokikaan tämä ei päde pelkästään asseihin vaan myös muihin, joilla on syystä tai toisesta hankaluuksia vuorovaikutustaidoissa ja sosiaalisten tilanteiden tulkitsemisessa. Tällaiset yksioikoiset ja vähän ympäripyöreät ohjenuorat ovat hankalia soveltaa sellaiselle, joka näkee asiat ääripäiden kautta ja ottaa asiat sataprosenttisen kirjaimellisesti. 

Niin. Kun pitäisi olla nää 3 asiaa päällimmäisenä:

1) hienovarainen vastavuoroisuus: mitä toinen yrittää sanoa, mistä se lause voi kertoa?  Millainen tämän olemus on ja miten mukautan sen omaan käytökseeni? Joka hetkeä ei välttämättä täytetä puheella.

2) tilannetaju - joku alkanut sosiaalinen tilanne voi edetä miljoonalla eri tavalla eikä vain assin jyrä-tavalla

3) tunne. Tämä on tärkeä. Syntyykö teillä yhteinen, läheisempi tunne keskustelujen jälkeen vai onko se vain sun omassa päässäsi? Koetko liian läheiseksi alkaneen tuttavuuden vaikka toinen ei olisi mukana? Jos olet saanut toisen arvostuksen, syntyy hänelläkin se tunne. Mutta jos kaakatat yksipuolisesti niin se tunne "meillä oli tosi kivaa" on vain sulla ja toinen katselee ovea.

 

Ja sitten vaikka olisit hyvä keskustelija, niin sun tyylisi ei tunnu toisesta ehkä tutulta tai samaistuttavalta, eli "goottityttö vs. herkkä luokanope" (tyhmä ja kärjistetty esimerkki :D) eli se toinen ei halua olla joka tapauksessa osa sun elämääsi. Lika barn leka bäst.

Mielestäni olet aivan oikeassa viimeisessä kappaleessa. Objektiivisesti hyvänä pidetty keskustelijakaan ei sitä ole kaikkien mielestä. Huumorintaju, sanavalinnat, äänenpainot, henkisen kypsyyden taso, ihmisestä välittyvä energia ja ihan jo vireystila vaikuttavat siihen, millaisena keskustelukumppanin kokee. Olen tavannut mm. työpaikoilla ihmisiä, jotka ovat olleet miellyttäviä ja selkeitä viestijöitä mutta joilla on ollut niin erilainen huumorintaju kuin itselläni etten siksi ole kokenut luontevaksi tutustua heihin lähemmin. Toisaalta hyvän keskustelijan merkki lienee sekin, että ymmärtää sen, että kaikkien kanssa yhteyttä ei synny ja sopeuttaa vuorovaikutustyylinsä sen mukaan. Joidenkin kanssa hoidetaan lyhytsanaisesti välttämättömimmät asiat, toisten kanssa voi käydä pitkiäkin keskusteluja kunhan pysytään asialinjalla, kolmansien kanssa voi sanailla ja irrotella vapaammin ja neljännet ovat niitä, joiden kanssa pääsee aina metatasolle saakka melkein missä aiheessa tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että heidän, joilla on paljon ystäviä, on vaikea ymmärtää näitä ystävyyssuhteiden haasteita toisten näkökulmasta. Jos ei ole ystäviä tai heitä on niin vähän, että yhdenkin ystävän menettäminen on prosentuaalisesti suuri menetys ystäväjoukosta, on nämä tilanteet tosi kipeitä ja hankalia. Ihmiselle, joka saa helposti uusia ystäviä voi olla pieni asia, että ystävyyssuhde päättyy vaikka elämänmuutoksen myötä, kun kuitenkin on muuten ystäviä joka sormelle. Aika moni introvertti tai vain vähän ystäviä omaava haluaisi pitää kiinni niistä vähistä ystävistään. Ihminen on lopulta laumaeläin ja yksinäisyys merkitsi ennen varmaa ku.olemaa.

Olen helposti ystävystyvää tyyppiä, ja yksi vanhimmista ja parhaista ystävistäni on taipuvainen kokemaan yksinäisyyttä. 

Lisäksi minulla on kumppani ja yhteisöllinen työympäristö, hän on ollut vuosia sinkku ja tekee työnsä suureksi osaksi yksin. Hänellä on vain muutama sukulainen, joihin pitää yhteyttä, minulla uusperheessä kasvaneena paljon perheenjäseniä. 

Ystävyytemme on kestänyt, koska minä teen hänelle parhaani mukaan tilaa kalenteriin ja hän taas ymmärtää, että minä en ole ns. saatavilla yhtä useasti kuin hän. 

Erityisesti tämän ketjun syyllistäviä viestejä lukiessani ajattelen, että olen löytänyt ystäväkseni varsinaisen kultakimpaleen. 

Tässä on kuitenkin se, että sinä aktiivisesti annat ystävällesi aikaa. Aika monessa tapauksessa ne runsailla sosiaalisilla piireillä varustetut ihmiset ehtivät sen kerran vuodessa kahville. Sanoisin siis, että olet hyvä ystävä, kun huomioit ystäväsi tilanteen ja annat hänelle aikaa.

Niin, hän on minun hyvä ja läheinen ystäväni. 

Minullakin on elämässä ihmisiä, joiden kanssa ehdin kerran vuodessa tai jopa parissa kahville. Vilpittömän käsitykseni mukaan se johtuu kummankin osapuolen elämäntilanteesta ja priorisoinneista ilman mitään kaunan tai katkeruuden tunteita. 

Minun on vähän vaikea ymmärtää niitä kirjoittajia, jotka toivovat tiiviimpää suhdetta johonkin ystäväänsä/kaveriinsa ja samaan aikaan halveksuvat tätä ihmistä hänen runsaamman sosiaalisen elämänsä takia. Tai tuota, joka intensiivisesti pyrkii kanssasuomalaisten ystäväksi ja sitten haukkuu sekä suomalaiset että suomalaisen kulttuurin maan rakoon.

 Miksi kukaan haluaisi olla sellaisen ystävä, jota ei arvosta? Ja kääntäen, luuletteko, ettei se kauna, paheksunta ja halveksunta näy, eli miksiköhän ystävyys ei käynnisty/ syvene?

Sama

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Tämä on loistava näyte sellaisesta yläkouluystävyydestä, jota en aikuiseen elämääni halua missään muodossa. Mulla on ystävilleni annettavissa 3,4% ajastani ja voimavaroistani. Sen on oltava stressitöntä, paineetonta ja mielekästä. Mulle on turha sälyttää mitään velvollisuuksia ystävyyden kautta. Mun elämäni on riittävän raskasta muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Puistattavaa. Älkööt tämän lajin ystävyys koskaan löytäkö minua.

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Tässä tulee esiin tämä kipeä asia: ystävyys on vapaaehtoista. Jos Jenna ei halua nähdä Susannaa kuin aina välillä, niin mitäpä on tehtävissä? Susanna voi kutsua kylään tai ehdottaa tekemistä, ja Jennalla on tietenkin täysi oikeus kieltäytyä. 

Ja jos tämä ei Susannaa miellytä, ei hänenkään tietenkään tarvitse tavata Jennaa enää ikinä. Jos taas Susanna alkaa vahtia, ketä Jenna tapaa ja miten usein, ei mielestäni enää olla ihan terveillä vesillä. 

Ei kenelläkään ole velvollisuutta "vedota" yhtään mihinkään, kun kieltäytyy tapaamasta. Usein tämä syyn ilmoittaminen on se pehmeä ei, jonka joku täällä aiemmin mainitsi: sen sijaan, että sanoisi, ettei seurasi kiinnosta, antaa jonkin neutraalin syyn. 

Mielestäni on ihan ystävyystaitojen perusasia ymmärtää, ettei kukaan ole toiselle ystävyyttä tai tiuhempia tapaamisia velkaa. Useimmat oppivat tämän lapsena. Ja jos tämä jää ymmärtämättä, se todennäköisesti vaikuttaa myös ystävyyksiin ja niiden hiipumiseen tai päättymiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Tässä tulee esiin tämä kipeä asia: ystävyys on vapaaehtoista. Jos Jenna ei halua nähdä Susannaa kuin aina välillä, niin mitäpä on tehtävissä? Susanna voi kutsua kylään tai ehdottaa tekemistä, ja Jennalla on tietenkin täysi oikeus kieltäytyä. 

Ja jos tämä ei Susannaa miellytä, ei hänenkään tietenkään tarvitse tavata Jennaa enää ikinä. Jos taas Susanna alkaa vahtia, ketä Jenna tapaa ja miten usein, ei mielestäni enää olla ihan terveillä vesillä. 

Ei kenelläkään ole velvollisuutta "vedota" yhtään mihinkään, kun kieltäytyy tapaamasta. Usein tämä syyn ilmoittaminen on se pehmeä ei, jonka joku täällä aiemmin mainitsi: sen sijaan, että sanoisi, ettei seurasi kiinnosta, antaa jonkin neutraalin syyn. 

Mielestäni on ihan ystävyystaitojen perusasia ymmärtää, ettei kukaan ole toiselle ystävyyttä tai tiuhempia tapaamisia velkaa. Useimmat oppivat tämän lapsena. Ja jos tämä jää ymmärtämättä, se todennäköisesti vaikuttaa myös ystävyyksiin ja niiden hiipumiseen tai päättymiseen. 

Tämä. Ja jos alkaa luomaan ystäville painetta tai käyttäytyy mustasukkaisesti, ystävyys loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Tässä tulee esiin tämä kipeä asia: ystävyys on vapaaehtoista. Jos Jenna ei halua nähdä Susannaa kuin aina välillä, niin mitäpä on tehtävissä? Susanna voi kutsua kylään tai ehdottaa tekemistä, ja Jennalla on tietenkin täysi oikeus kieltäytyä. 

Ja jos tämä ei Susannaa miellytä, ei hänenkään tietenkään tarvitse tavata Jennaa enää ikinä. Jos taas Susanna alkaa vahtia, ketä Jenna tapaa ja miten usein, ei mielestäni enää olla ihan terveillä vesillä. 

Ei kenelläkään ole velvollisuutta "vedota" yhtään mihinkään, kun kieltäytyy tapaamasta. Usein tämä syyn ilmoittaminen on se pehmeä ei, jonka joku täällä aiemmin mainitsi: sen sijaan, että sanoisi, ettei seurasi kiinnosta, antaa jonkin neutraalin syyn. 

Mielestäni on ihan ystävyystaitojen perusasia ymmärtää, ettei kukaan ole toiselle ystävyyttä tai tiuhempia tapaamisia velkaa. Useimmat oppivat tämän lapsena. Ja jos tämä jää ymmärtämättä, se todennäköisesti vaikuttaa myös ystävyyksiin ja niiden hiipumiseen tai päättymiseen. 

Jos olisin Susanna: toivoisin tällaisessa tilanteessa, että Jenna lopettaisi ystävyyden kokonaan. Jos en selvästi kiinnosta Jennaa, ei kanssani kannata lähteä säälistä kahville kahdesti vuodessa. Olen vuosien saatossa tyhmänä jäänyt odottelemaan, että Jennat kiinnostuisivat minusta enemmänkin ja näkisimme useammin. Helpompaa olisi ollut, että Jennat olisivat suoraan sanoneet, etten kiinnosta tarpeeksi ja ei kannata jatkaa. Tuhlattiin vain molempien aikaa, kun yritettiin pitää yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Jos ihmistä kiinnostaa puhua vain omista asioistaan, kerran vuodessa tai kerran päivässä, on epätodennäköistä, että hän tulee muuttumaan. Saa toivoa, mutta en pidä realistisena toiveen toteutumista. Suosittelen ennemmin tekemään ilmiselvät johtopäätokset ja etsimään parempaa seuraa. 

Ja tosiaan, kenelläkään ei ole mitään nokan koputtamista siihen, miten joku toinen aikansa käyttää. Jos Jennalla on kuusi tuntia kuukaudessa aikaa Essille ja Marille ja varttitunti Susannalle, niin asia on sillä sipuli. Susanna voi toki päättää käyttää aikansa toisin, ja sekin on täysin ok. 

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Tuo kertoo tavallaan siitä että ihmisellä on oikeus satsata eniten niihin ihanimpina pitämiinsä ihmisiin ja rakentaa heidän kanssaan yhteisiä juttuja, ja koska aikaa ja voimia on jokaisella rajallisesti, niin kaikille ei riitä resurssia. 

Mä olen tuo "Susanna". Huomaan olevani usein ei-niin-ydinporukkaa. Ja koska se toistuu eri porukoissa, niin ajattelen että omassa persoonassani on jotain ehkä tylsää tai ei niin "mehevää" kuin muilla. Ehkä olen kankea.

Mutta olen kiitollinen niille miljoonan ystävän Jennoille jotka silti jaksavat mua edes välillä nähdä. Ne Jennat ovat hohdokkaampia, lämpimiä ja sanavalmiita ja ikäänkuin paistattelisin hetken heidän lämmössään. 

Mutta yritän kehittää itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Minkä ikäinen olet? Oletko töissä? Perheellinen? Iäkkäitä vanhempia huollettavana? 

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Moi Essi! Olisi ihana piipahtaa kahvilla, mutta taulukkoni mukaan olen kahdet kahvit velkaa Susannalle. Yritän suorittaa ne kuun loppuun mennessä, niin voidaan sitten taas tavata! 

T.Jenna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Tässä tulee esiin tämä kipeä asia: ystävyys on vapaaehtoista. Jos Jenna ei halua nähdä Susannaa kuin aina välillä, niin mitäpä on tehtävissä? Susanna voi kutsua kylään tai ehdottaa tekemistä, ja Jennalla on tietenkin täysi oikeus kieltäytyä. 

Ja jos tämä ei Susannaa miellytä, ei hänenkään tietenkään tarvitse tavata Jennaa enää ikinä. Jos taas Susanna alkaa vahtia, ketä Jenna tapaa ja miten usein, ei mielestäni enää olla ihan terveillä vesillä. 

Ei kenelläkään ole velvollisuutta "vedota" yhtään mihinkään, kun kieltäytyy tapaamasta. Usein tämä syyn ilmoittaminen on se pehmeä ei, jonka joku täällä aiemmin mainitsi: sen sijaan, että sanoisi, ettei seurasi kiinnosta, antaa jonkin neutraalin syyn. 

Mielestäni on ihan ystävyystaitojen perusasia ymmärtää, ettei kukaan ole toiselle ystävyyttä tai tiuhempia tapaamisia velkaa. Useimmat oppivat tämän lapsena. Ja jos tämä jää ymmärtämättä, se todennäköisesti vaikuttaa myös ystävyyksiin ja niiden hiipumiseen tai päättymiseen. 

Jos olisin Susanna: toivoisin tällaisessa tilanteessa, että Jenna lopettaisi ystävyyden kokonaan. Jos en selvästi kiinnosta Jennaa, ei kanssani kannata lähteä säälistä kahville kahdesti vuodessa. Olen vuosien saatossa tyhmänä jäänyt odottelemaan, että Jennat kiinnostuisivat minusta enemmänkin ja näkisimme useammin. Helpompaa olisi ollut, että Jennat olisivat suoraan sanoneet, etten kiinnosta tarpeeksi ja ei kannata jatkaa. Tuhlattiin vain molempien aikaa, kun yritettiin pitää yhteyttä.

Entä, jos Jennasta on vilpittömän mukavaa nähdä sinut kahdesti vuodessa? Hän tekee  sinulle varta vasten tilaa kalenteriinsa, ja ehkä hän on vähän sosiaalisesti kömpelö, kun puhuu vain itsestään. 

Myös sinulla on vastuusi omista ystävyyksistäsi. Vaikuttaa, että sinä olet se, joka olet tyytymätön ystävyyssuhteisiisi elämäsi jennojen kanssa. Et saa jennoilta sitä, mitä toivot, etsi sen sijaan siis sannojen tai minnojen seuraa. Ehkä ymmärrät, mitä tarkoitan? Toista ei voi muuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tässä ketjussa surullista on se, että ystäviä saadakseen pitäisi mennä vain sen toisen ehdoilla. Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Musta se kertoo paljon, mihin ihminen käyttää aikansa. Jos jokin asia on tärkeä, hän järjestää sille aikaa. Jos Helsingissä asuu Jennan ystävät Essi, Mari ja Susanna, joiden luokse Jennalla on yhtä pitkä matka ja aikataulut ovat kaikilla sellaiset, että teoriassa tapaamisen järjestäminen onnistuisi yhtä usein. Luulisi Jennalla olevan yhtä helppoa järjestää jokaiselle aikaa. Silti Jenna voi tehdä sen ratkaisun, että tapaa Essiä ja Maria joka kuukausi, mutta Susannan kanssa Jenna ehtii kahville kahdesti vuodessa, vaikka Susanna toivoisi useammin näkemistä. Kyllähän tuo Jennan logiikka kertoo, että Susanna on vähemmän tärkeä. Ajankäyttöön vetoaminen on minusta turhaa: kyllähän se Essin ja Marin näkeminen vie aikaa siinä missä Susannankin näkeminen. 

Että jos toista kiinnostaa nähdä kerran vuodessa kahvilla ja puhua vain omista asioistaan, niin tähän pitäisi tyytyä kiltisti. Ei saisi toivoa, että toisella tulisi olla minulle edes vähän useammin aikaa ja kiinnostusta myös minun asioilleni.

Jos ihmistä kiinnostaa puhua vain omista asioistaan, kerran vuodessa tai kerran päivässä, on epätodennäköistä, että hän tulee muuttumaan. Saa toivoa, mutta en pidä realistisena toiveen toteutumista. Suosittelen ennemmin tekemään ilmiselvät johtopäätokset ja etsimään parempaa seuraa. 

Ja tosiaan, kenelläkään ei ole mitään nokan koputtamista siihen, miten joku toinen aikansa käyttää. Jos Jennalla on kuusi tuntia kuukaudessa aikaa Essille ja Marille ja varttitunti Susannalle, niin asia on sillä sipuli. Susanna voi toki päättää käyttää aikansa toisin, ja sekin on täysin ok. 

En tiedä, ovatko asiat niin mustavalkoisia ja vihamielisiä. 

Ihmiset roikottavat myös sellaisia ulommalla kehällä olevia, koska kokevat heidänkin olevan jollakin tapaa rakkaita ja muistuttavan yhteisestä vietetystä ajasta, vaikkakin kokevat heidät haaleammin verrattuna parhaisiin ystäviinsä.

Jotkut multisosiaalisuudet ovat lisäksi kiinnostuneita erilaisista ihmisistä, eli mega-Jennat ihan tarkoituksella eivät aina näe sitä pissis-porukkaansa vaan pyytävät vaikka naapurin Sylvi-tädin kahville. Tai kutsuvat Susannan kuitenkin polttareihinsa. Vaikka pitää hauskaa Essin ja Marin kanssa laivalla, niin Susannan kanssa voi puhua muulla tavalla asioista kuin "nauretaan keuhkot pihalle."