Lue keskustelun säännöt.
Olen nelikymppinen ja hiton katkera siitä, miten elämä meni.
30.03.2026 |
Nuoruudessa vaikka kuinka moni ikätoveri rälläsi ja sekoili, ja silti näistä kaikki, yksi toisensa perään, solahti jotenkin todella vaivattoman näköisesti jossain siinä 30-35 ikävuoden kohdalla siihen keskiluokkaiseen kuplaan, jossa on hyvät ammatit, vakaat avioliitot ja pari kersaa. Itsellä ei ole onnistunut yhtään mikään, kovasti yritin, mutta tein näköjään väärät valinnat sekä opiskelujen että miesten suhteen ja jäin tahtomattani lapsettomaksi. Nyt on maisterin tutkinto, johon voi pyyhkiä takapuolensa ja pari kariutunutta avoliittoa, joihin ei koskaa ehditty edes mitään lapsia yrittää. Työt on ihan sutta ja sekundaa, kohta varmaan taas työttömänä. Suoraan sanoen vi tuttaa nähdä somessa ja toisinaan jopa muualla mediassa entisiä tuttuja, joiden tiedän olleen ikävuosina 16-25 sellaisia että kaikki lailliset ja laittomat päihteet kokeiltiin ja herättiin milloin mistäkin sängystä oksennus poskella, ja nyt ne ovat jotain kovapalkkaisia erityisasiantuntijoita ja keskiluokkaisten perheiden äitejä ja isiä. Ei mulla muuta.
Kommentit (105)
Okei, sulla on tähän mennessä kokematta lapset ja parisuhde. Moni hiukan vanhempi on tilanteessa, jossa lapset on lähteneet kotoa elämään omaa elämäänsä, ehkä kauaskin, ja parisuhde on päreinä tai päättynyt. Eli samassa pisteessä kuin sä. Jotenkin nekin raapii itsensä kasaan ja rakentaa enemmän tai vähemmän tyhjästä mielekkään elämän. Sulla kuitenkin kuulostaa olevan moni asia hyvin.
40 vuotta on usein se kohta, jossa miettii elämäänsä ja valintojaan, koska se on se hetki, jolloin jotkut asiat on vielä mahdollisia, ainakin teoriassa.
Toisaalta voit myös miettiä, että 60-vuotiaana kadut, ettet nelikymppisenä, eli nyt, tehnyt elämällesi, tai asenteellesi, mitään, vaan käytit vielä 20 vuotta lisää katkeroitumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsen haluat, niin sen kanssa on jo tosi kiire eli se nyt sitten prioriteetiksi. Toki pitää olla sen verran rahaa, että voit yksityisellä käydä.
Tai sitten epäironisesti just se mistä ap aloiteuksessa puhui, eli melaa ahkerasti mekkoon yhden illan tuttavuuksilta, onnistuu vähävarasemmaltakin!
Nyt en ihan ymmärrä, mitä tekemistä nuoruuden rälläämisellä on siihen, etteikö myöhemmin voisi olla ura ja perhe? Noin se aika monella menee. Mutta ne, kellä on se ura ja perhe, pitävät jo nuoruudessa takaraivossa sen mitä myöhemmin haluavat eli vaikuttaa opiskelu- ja kumppanivalintoihin, viimeistään sitten tietyssä iässä. Ja sitten on olemassa tietyt takarajat itselle tietyille asioille, vaikka kuinka rälläisi menemään. Itselläni oli todella hurja nuoruus, mutta hoidin siinä sivussa kyllä opiskelut ja uranalut ja kun oikea aika oli, etsin sopivan isäehdokkaan. Nyt on lapset ja mies ja omakotitalo ja se asiantuntijatyö. Eikä kukaan nykypiireissäni uskoisi, mitä nuorena on oikein tullut touhuttua.
Piditkö/pidätkö itseäsi jotenkin parempana ihmisenä, kun näitä kavereitasi, että olisit sen vuoksi ansainnut parempaa kuin he? Vai mistä tämä vertaaminen muihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt en ihan ymmärrä, mitä tekemistä nuoruuden rälläämisellä on siihen, etteikö myöhemmin voisi olla ura ja perhe? Noin se aika monella menee. Mutta ne, kellä on se ura ja perhe, pitävät jo nuoruudessa takaraivossa sen mitä myöhemmin haluavat eli vaikuttaa opiskelu- ja kumppanivalintoihin, viimeistään sitten tietyssä iässä. Ja sitten on olemassa tietyt takarajat itselle tietyille asioille, vaikka kuinka rälläisi menemään. Itselläni oli todella hurja nuoruus, mutta hoidin siinä sivussa kyllä opiskelut ja uranalut ja kun oikea aika oli, etsin sopivan isäehdokkaan. Nyt on lapset ja mies ja omakotitalo ja se asiantuntijatyö. Eikä kukaan nykypiireissäni uskoisi, mitä nuorena on oikein tullut touhuttua.
Hyvät sulle, vaikuttaa siltä että virtaa on aina riittänyt, niin että on läikkynyt ylikin. Sitten on ne, jotka jaksaa ja kykenee nuorinakin vain yhteen asiaan, ja heitä on kahta sorttia: Ne jotka jaksaa vain opiskella ja hautautua kirjoihin, eikä muuta, ja sitten ne jotka jaksaa vain päihteillä ja juosta yöt ulkona, eikä muuta. Sinulla on hyvät geenit ja onnea, olet jaksanut tehdä molempia, sekä syönyt kakkua että säästänyt sitä - Kaikilla ei voimat riitä, pitää valita vain toinen tie.
Lähiöbaarissa nelkyt saattaa olla vielä suht nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt en ihan ymmärrä, mitä tekemistä nuoruuden rälläämisellä on siihen, etteikö myöhemmin voisi olla ura ja perhe? Noin se aika monella menee. Mutta ne, kellä on se ura ja perhe, pitävät jo nuoruudessa takaraivossa sen mitä myöhemmin haluavat eli vaikuttaa opiskelu- ja kumppanivalintoihin, viimeistään sitten tietyssä iässä. Ja sitten on olemassa tietyt takarajat itselle tietyille asioille, vaikka kuinka rälläisi menemään. Itselläni oli todella hurja nuoruus, mutta hoidin siinä sivussa kyllä opiskelut ja uranalut ja kun oikea aika oli, etsin sopivan isäehdokkaan. Nyt on lapset ja mies ja omakotitalo ja se asiantuntijatyö. Eikä kukaan nykypiireissäni uskoisi, mitä nuorena on oikein tullut touhuttua.
Mä luulen että tuo rälläämisen ja uran/perheen yhteys menee sitä kautta, että ne ekstrovertimmat on usein niitä bilettäjiä, ja ekstrot myös löytävät helpommin kumppaneita ja luovat työelämän verkostoja. Ei niinkään, että juhliminen nuorena välttämättä suoraan auttaisi, vaan se ekstroversio.
Itse tiedän hyvin, että olen jäänyt vähän sivuun elämästä ihan omaa introverttiyttäni. En viihdy ihmisten kanssa paljoakaan, joten ei ole tullut juhlittua eikä käytyä missään sosiaalisissa harrastuksissa esimerkiksi. Ei työpaikkojen työajan ulkopuolisissa tapahtumissakaan. Lopputulos on, etten esim. löytänyt puolisoa, mikä ei ole ihme, kun en käy kuin töissä, ruokakaupassa ja kävelemässä.
Ymmärrän tunteen, mutta ei se kannata, tulee vain pää kipeäksi. Ehdottomasti pois facesta ja instasta vertailemasta elämäänsä toisten täydellisiin kulisseihin. Pieni irtiotto jonkun hyvän ystävän kanssa voisi olla myös paikallaan. Suosittelen kaupunkilomaa Espanjassa tai Italiassa. Pitää tehdä ne hyvät hetket kaiken muun vastapainoksi.
M43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en ihan ymmärrä, mitä tekemistä nuoruuden rälläämisellä on siihen, etteikö myöhemmin voisi olla ura ja perhe? Noin se aika monella menee. Mutta ne, kellä on se ura ja perhe, pitävät jo nuoruudessa takaraivossa sen mitä myöhemmin haluavat eli vaikuttaa opiskelu- ja kumppanivalintoihin, viimeistään sitten tietyssä iässä. Ja sitten on olemassa tietyt takarajat itselle tietyille asioille, vaikka kuinka rälläisi menemään. Itselläni oli todella hurja nuoruus, mutta hoidin siinä sivussa kyllä opiskelut ja uranalut ja kun oikea aika oli, etsin sopivan isäehdokkaan. Nyt on lapset ja mies ja omakotitalo ja se asiantuntijatyö. Eikä kukaan nykypiireissäni uskoisi, mitä nuorena on oikein tullut touhuttua.
Hyvät sulle, vaikuttaa siltä että virtaa on aina riittänyt, niin että on läikkynyt ylikin. Sitten on ne, jotka jaksaa ja kykenee nuorinakin vain yhteen asiaan, ja heitä on kahta sorttia: Ne jotka jaksaa vain opiskella ja hautautua kirjoihin, eikä muuta, ja sitten ne jotka jaksaa vain päihteillä ja juosta yöt ulkona, eikä muuta. Sinulla on hyvät geenit ja onnea, olet jaksanut tehdä molempia, sekä syönyt kakkua että säästänyt sitä - Kaikilla ei voimat riitä, pitää valita vain toinen tie.
Joo itse kadehdin sitä kun jotkut (niinkuin tää kirjoittaja) jaksaa tehdä kaiken. Ensin biletys, opinnot, työt, harrastukset, parisuhde, perhe. Saa kasaan koko elämän paletin. Jotkut saa kyhättyä siitä vain joitain osia tai ei mitään.
Ei mullakaan ois lasta jos ei ois ehkäisy pettänyt. Eikä mies halunnut lasta, mutta pidin silti. Kyllä se sit isäksi kasvoi, vaikka heitin sen pellollekkin kun oli vauva. Harvemmin miehet haluamalla haluaa lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit ajatella, että olet säästynyt huonolta satuttavalta parisuhteelta. Lapsikaan ei ole aina terve eikä hänen elämänsä mene aina hyvin. Olet säästynyt tällaisiltakin murheilta ja ties miltä muilta perhe-elämän satuttavilta ongelmilta.
Keskittyisin sinuna tekemään tästä hetkestä itselleni mielekkään. Elämä on tässä ja nyt, hetkessä. Menneitä ei kannata murehtia eikä tulevaisuuttakaan.
Mä en jaksa enää olla katkera. Olen vain surullinen, ja uupunut.
En olisi ikinä uskonut, että voisin olla näin hirvittävän yksinäinen. Yhteen aikaan minulla oli ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa. Ja hyvä parisuhde. Mutta mies lähti, ja ystävät on etääntyneet, en lapsettoman sinkkuna vaan enää istu joukkoon. En edes muista, milloin viimeksi olin onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap tiedät, että se keskiluokkainen kupla on sitä oikeaa ja "täydellistä" elämää? Ja 40 vuotiaalla on vielä saman verran elämää edessä kun on takanakin. Jos olet tyytymätön työhösi, niin hakeudu muualle töihin ja jos tuntuu, että haluat tehdä ihan jotain muuta, niin ota selvää miten pääset sellaiseen mihin haluaisit.
Ja se aviomies, lapset ja uraputki ei ole välttämättä ollenkaan niin upeeta ja ihanaa miltä se somessa näyttää, useimmiten kaikkea muuta. Ja voi kuinka monta tuollaista tiedän eroavan (ja eronneen) kun lapset tulevat isoiksi.
Mutta eihän sen tarvitse olla mitään täydellisen upeeta unelmaelämää ollakseen sellaista elämää, mitä ap olisi halunnut elää.
Tuolla logiikalla ei mikään saisi harmittaa. Ei se mitään, vaikka et saa töitä, kun töissä voisi saada vaikka burnoutin. Ei se mitään, että katkaisit koipesi ja urheilu-ura katkesi siihen, kun todennäköisesti et olisi ikinä mitään mitaleja voittanutkaan. Ei se mitään, että olet tahtomattasi ikisinkku, kun se kumppani olisi voinut kuitenkin pettää ja jättää. Ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Voit ajatella, että olet säästynyt huonolta satuttavalta parisuhteelta. Lapsikaan ei ole aina terve eikä hänen elämänsä mene aina hyvin. Olet säästynyt tällaisiltakin murheilta ja ties miltä muilta perhe-elämän satuttavilta ongelmilta.
Keskittyisin sinuna tekemään tästä hetkestä itselleni mielekkään. Elämä on tässä ja nyt, hetkessä. Menneitä ei kannata murehtia eikä tulevaisuuttakaan.
Tämä. Elämä harvoin menee niin kuin on halunnut. Olen ap:ta nuorempi mutta olen aina mennyt niistä normaaleista elämänvalinnoista vähän myöhässä ja eri reittiä. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli rankka (siis oikeasti rankka, minulla on lapsuuden laiminlyönnin takia pysyviä terveysongelmiakin) joten tällainen tylsä, tasainen elämä jossa joku muu saattaisi olla onneton on minulle unelmieni täyttymys. En tule ikinä olemaan normaali, mutta ei lähtökohdillani voi sellaista pyytääkään.
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole ohi vielä. Kouluttaudu sähköasentajaksi ja ala käymään salilla.
Tämä! Ihana ohje! Juuri näin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta tutkintoa vaan ei se muiden vika ole jos oli intohimo opiskella kuolleitten kielten maisteriksi.
Ei ole mahdollista tänä päivänä. Korkeat ensikertalaiskiintiöt + ei mitään tukimuotoa alanvaihtajille.
Itse opiskelin työn ohessa ammatillisen tutkinnon monimuotona. 5 päivää palkatonta per kk. Kesti 2 vuotta. Jos ap sulla ei ole perhettä tai lapsia sulla on ihan hyvin vara siihen
En toivo sinulle sairastumista, mutta joskus oman tilanteen onnellisuuden tajuaa vasta, jos sairastuu paremmin. Itselle kävi näin.
Katsoin lisäksi juuri videon eräästä nuoresta parikymppisestä naisesta, jonka aktiivinen ja juhla- ja piskelutäyteinen elämä muuttui kertaheitolla, kun hän neliraajahalvaantui onnettomuudessa. Mieti, että johonkuhun verrattuna voit olla jopa onnellinen siitä, että voit syödä ja hengittää itse. (Otaksun, että voit).
Vierailija kirjoitti:
En toivo sinulle sairastumista, mutta joskus oman tilanteen onnellisuuden tajuaa vasta, jos sairastuu paremmin. Itselle kävi näin.
Katsoin lisäksi juuri videon eräästä nuoresta parikymppisestä naisesta, jonka aktiivinen ja juhla- ja piskelutäyteinen elämä muuttui kertaheitolla, kun hän neliraajahalvaantui onnettomuudessa. Mieti, että johonkuhun verrattuna voit olla jopa onnellinen siitä, että voit syödä ja hengittää itse. (Otaksun, että voit).
Sairastuu pahemmin piti olla.
Jos lapsen haluat, niin sen kanssa on jo tosi kiire eli se nyt sitten prioriteetiksi. Toki pitää olla sen verran rahaa, että voit yksityisellä käydä.