Olen nelikymppinen ja hiton katkera siitä, miten elämä meni.

Vierailija kirjoitti:

"Nuoruudessa vaikka kuinka moni ikätoveri rälläsi ja sekoili, ja silti näistä kaikki, yksi toisensa perään, solahti jotenkin todella vaivattoman näköisesti jossain siinä 30-35 ikävuoden kohdalla siihen keskiluokkaiseen kuplaan, jossa on hyvät ammatit, vakaat avioliitot ja pari kersaa. Itsellä ei ole onnistunut yhtään mikään, "

 

No niinhän se on että noita ammatteja ja varsinkaan perheitä ei saa automaattisesti yhtään sen helpommin elämällä jotenkin siivommin kuin ikätoverit. Maailma on rakennettu aika lailla niin että sillä keskivertobailajalla on oikein hyvät mahdollisuudet saada ne normaalit asiat maailmassa.

Sinulla on ehkä ollut itselläsi se ajatus että noista bailaajista ei tule mitään ja sinusta tulee jos et ole kuin he. Mutta se on ollut väärä käsitys. Ihminen voi valita oikein ja väärin ihan noista riippumatta.

Näin, tästä bailaajasta tuli juristi, ja töitä on riittänyt.

Mulla vähän samaa, paitsi että olen viisikymppinen jo. Olin sellainen kiltti, tunnollinen tyttö aina. Mutta mulle on käynyt kuten ap:lle, olen jäänyt yksinäiseksi ja lapsettomaksi, ja ammatillisestikin jotenkin vähän sivuraiteelle, vaikka mulla oman alani töitä onkin. 

En ole koskaan pitänyt omasta alastani, jolle mulla on maisterintutkinto, mutta eipä sillä, en vieläkään tiedä mistä sitten pitäisin ammatillisesti, ja nyt olen jo liian vanha vaihtamaankin. Tässä sitä sitten, eläkettä odotellessa. 

Jos some v-tuttaa, sulje some. Some aiheuttaa tuota oloa jo ihan tutkitusti.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa juna mikä sinulla on mennyt ohi on lasten saaminen. Kaikki muu on sinulle vielä mahdollista.

No justhan tuossa oli juttua, että joku sai lapsen 59-vuotiaana. Adoptoida kai tuon ikäisenä ainakin pystyy.

Tosi vaikea verrata eri ihmisten elämiä keskenään ja millainen elämä on/olisi parempaa kuin toisella.

Mä olen toisaalta elänyt, nähnyt, matkustellut nuoruudessa, kokenut kaikenlaista, valmistunut maisteriksi, pääsin töihin ennen valmistumista, olen saanut kaksi tervettä ja ihanaa lasta toisen nuorempana ja toisen vanhempana, tehnyt joskus paljonkin töitä, kokenut väkivaltaa, kriisejä ja olen nyt työtön jo aika pitkään.

Kriisin jälkeen en edes hakenut töitä traumojen ja loppuunpalamisen vuoksi ja nyt taas tilanne on mikä on. En ole tyytyväinen työttömyyteeni (tuntuu että maisterinpaperit menivät hukkaan) mutta toisaalta olen aika sinut itseni kanssa ja niin edelleen. Tarkoitan tällä sitä että olen läpikäynyt kaikenlaista, olen psyykkisesti terve, vahvempi kuin ennen ja välit läheisiin ja lapsiini ovat hyvät.

Kevät on sellaista aikaa että pölyt pois nurkista ja katse kohti tulevaa. Ei luovuteta vielä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata pilata elämäänsä katkeruudella. Ajattele, että sulla ei ainakaan ole pelkkää surua aiheuttavaa narkkarilasta eikä tylsää tai juoppoa väkivaltaista miestä. Työtkin ovat vaihtelevia, et ole jumiutunut yhteen työpaikkaan.  Olet vapaa tekemään mitä haluat, voit muuttaa paikkakuntaa vaihtelun halusta, voit harrastaa villiä seksiä lomamatkalla ulkomailla ja muutenkin elää ilman, että täytyy huomioida muita. Nauti niistä asioista mitä sinulla on.

 villiä seksiä lomamatkalla 🤢

No just sitä, maailman kiertoa ja päihteitä ja bailua päälle. Vaikka sitten vähän vanhempanakin. Koska noiden päälle se menestys nykymaailmassa rakentuu. Seksihuumebailaajista tulee just noita energisiä perheellisiä asiantuntijoita ja komeroihin jääneet estoiset homehtuu kotiinsa. Aina on poikkeuksia, mutta noin se keskivertoihmisillä menee, jotka on just niitä "hyviä tyyppejä". Suositut ja välittömät solmii suhteita, etenee ja saa työpaikkoja niillä.

Jos onni on ulkoisissa puitteissa niin aika ikävää. Olostaan voi nauttia vaikka ei ole löytänyt sopivaa paria. Rahaa tulee jostain jotenkin. Terapiassa voi avata vaivaavia tapahtumia.

Juu, minä bailasin nuorena lujaa. Solmin ystävyyssuhteita, verkostoiduin, tulin tunnetuksi "hyvänä tyyppinä". Kaksi viimeisintä työpaikkaa on tullut bailuverkostojen kautta, olen tietysti myös pätevä, mutta silti. 

Miehen löysin kuitenkin harrastuksen kautta, eletään nyt aika tylsää keski-ikäistä ja -luokkaista perhe-elämää. Just luin jonkun jutun, että bailaajat menestyvät keskimäärin elämässä paremmin, epäilemättä juuri verkostojen avulla.

No irtosuhteet ja päihteet tuskin ovat siivittäneet kenenkään matkaa hyviin duuneihin ja vakaisiin avioliittoihin. On hyvä muistaa sekin, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Moni esittää nykypäivänä asioita. Vain tähtihetket raportoidaan instagramiin ja niitäkin vähän liiotellaan, niin syntyy kuva, että noilla se elämä on vain yhtä juhlaa. Entäs se vakaa perhe-elämä ja avioliitto sitten? Mitäpä itse lottoot, että se 20v yhdessä ollut pariskunta, niin ihanko pelkkää avio-onnea on elämä ja koskaan ei kyllästytä? Jos helpottaa, niin voin vakuuttaa ja vannoa, että kukaan ei ole super-onnellinen avioliitossaan enää noiden vuosien jälkeen. Ihminen toki tyytyy ja on vaan. Mutta pistä pieni varaus ennen kuin kadehdit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata pilata elämäänsä katkeruudella. Ajattele, että sulla ei ainakaan ole pelkkää surua aiheuttavaa narkkarilasta eikä tylsää tai juoppoa väkivaltaista miestä. Työtkin ovat vaihtelevia, et ole jumiutunut yhteen työpaikkaan.  Olet vapaa tekemään mitä haluat, voit muuttaa paikkakuntaa vaihtelun halusta, voit harrastaa villiä seksiä lomamatkalla ulkomailla ja muutenkin elää ilman, että täytyy huomioida muita. Nauti niistä asioista mitä sinulla on.

 villiä seksiä lomamatkalla 🤢

No just sitä, maailman kiertoa ja päihteitä ja bailua päälle. Vaikka sitten vähän vanhempanakin. Koska noiden päälle se menestys nykymaailmassa rakentuu. Seksihuumebailaajista tulee just noita energisiä perheellisiä asiantuntijoita ja komeroihin jääneet estoiset homehtuu kotiinsa. Aina on poikkeuksia, mutta noin se keskivertoihmisillä menee, jotka on just niitä "hyviä tyyppejä". Suositut ja välittömät solmii suhteita, etenee ja saa työpaikkoja niillä.

Näinhän se on. Itse olin liian ujo tossukka kreisibailaamaan joten enpä ole saanut työelämää varten solmittua niitä tarvittavia suhteita. Muut bilettivät haalareissaan, itse menin kotiin lukemaan kirjaa tai kaverin kanssa teatteriin. Joten tässä sitä ollaan, yksinäisenä nelikymppisenä sinkkuna. Työpaikka löytyy, mutta en saanut puolisoa ja perhettä. Puolison voisin varmaan vielä löytää, mutta toisaalta deittailumaailma on nykyään niin karua, että ei sekään kiinnosta. Muutama harrastus löytyy, mutta niissä ei ole ollut sinkkumiehiä. Olen siis asennoitunut tekemään elämästäni niin hyvää kuin suinkin, vaikka jäin yksinäiseksi sinkuksi. Harrastukset, seuramatkat, vapaaehtoistoiminta jne. Välillä yksinäisyys ja katkeruus meinaa nostaa päätään, mutta se on ohi menevä tunne, joita tulee kaikille. Kyllä sitä perheellistäkin ahdistaa välillä, koska kaikilla meillä on omat taakkamme. 

Okei, myönnät, että sekoilit, ja nyt sitten ihmettelet, ettei sekoilun päätepysäkkinä ollutkaan menestyksekäs elämä? Turhia vertailet itseäsi muihin ja ajattelet näitä, kun itsekin myönnät syyt nykyisiin ongelmiisi. Eikä aidan toisella puolellakaan varmastikaan kaikki ole aina hyvin. Luulisi jo aikuisen ihmisen tajuavan tämän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei ole ohi vielä. Kouluttaudu sähköasentajaksi ja ala käymään salilla.

Nainen?

Niin. Mun työpaikalla paristakymmenestä sähköasentajasta 15 on naisia. Tervetuloa 2000-luvulle. 

Somesta näet pinnan. Et sisään. On sielläkin eronneita, työttömyyttä ja kaikkea. Napsit sieltä vain sen pintakorkeuden.

Määräaikaisia töitä tekevänä saan aina tykkäyksiä, kun napsin jonkin duunin. En kerro firmaa en mitään. En työsuhteen kestoa vain jotain osviittaa työnkuvasta. Ei suomen perusteella kukaan tiedä onko kämppäni oma vai vuokrattu. Jne.

Musta on ollut tosi kiva seurata omien vanhojen kavereiden menestystä somessa. 40 vuotias on kerennyt tehdä, kouluttautua ja elää. Voit elää elämääsi vaihda se kuviteltu onnen paketti uuteen.

Ja mistähän Ap tietää kuinka ruusuinen tie on ollut henkilöillä, joille on nyt kateellinen. Ja miksi arvostelu ja paheksunta toisten nuoruuden touhuiluista? Olisitko itse halunnut ottaa rennommin vai mikä tämä "paha saa palkkansa" -fantasia on? 

Joka tapauksessa kannattaisi nyt miettiä sitä omaa elämää ja päästää irti katkeruudesta. Se ei tee hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea verrata eri ihmisten elämiä keskenään ja millainen elämä on/olisi parempaa kuin toisella.

 

Mä olen toisaalta elänyt, nähnyt, matkustellut nuoruudessa, kokenut kaikenlaista, valmistunut maisteriksi, pääsin töihin ennen valmistumista, olen saanut kaksi tervettä ja ihanaa lasta toisen nuorempana ja toisen vanhempana, tehnyt joskus paljonkin töitä, kokenut väkivaltaa, kriisejä ja olen nyt työtön jo aika pitkään.

 

Kriisin jälkeen en edes hakenut töitä traumojen ja loppuunpalamisen vuoksi ja nyt taas tilanne on mikä on. En ole tyytyväinen työttömyyteeni (tuntuu että maisterinpaperit menivät hukkaan) mutta toisaalta olen aika sinut itseni kanssa ja niin edelleen. Tarkoitan tällä sitä että olen läpikäynyt kaikenlaista, olen psyykkisesti terve, vahvempi kuin ennen ja välit läheisiin ja lapsiini ovat hyvät.

 

Kevät on sellaista aikaa että pölyt pois nurkista ja katse kohti tulevaa. Ei luovuteta vielä!

Lisää vielä tähän että minä en ole koskaan ollut mikään somehile enkä verkostautuja. En omaa laajaa piiriä ihmisiä joilta voisi pyytää suosituksia eikä minulla ole suhteita. Työttömyys on jatkunut liian pitkään. Syytän tästä myös itseäni sillä minulla ei ollut voimia hakea töitä kriisien jälkeen. Tavallaan myös koin että koin sellaista hulabaloola vuosikaudet että lepään nyt hyvällä omallatunnolla.

Toinen juttu on se että minussa meni jotain rikki tiettyjen tapahtumien seurauksena. Olin ollut koko elämäni tyttö joka uskaltaa kysyä töitä mistä vaan, kävellä sisään ja tervehtiä. Minun on helppo tutustua ihmisiin ja mennä uusiin paikkoihin mutta minä en ole kyynerpäät edellä, en pidä kuppikunnista, en juoruamisesta enkä epäoikeudenmukaisuudesta.

Enää ei ole nuori, söpö ja vastavalmistunut. Nyt on keski-ikäinen, viisaampi ja tavallaan vielä laajakatseisempi. Mutta mitä työmarkkinat tahtoo?

Niin puolet meni. Puolet on luultavasti vielä jäljellä. Työelämässäkin ehtisi vielä olla suorittamassa 30 vuotta kun eläkeikä taitaa olla 70v. Katkerana tosin tuskin elämä tuosta muuttuu mutta yritä edes jos et ole tyytyväinen. Lapsenkin ehtii ehkä vaikka hed.hoidoilla tehdä. 

Olen 50 v ja sama juttu. Jotenkin vaan kaikki menee päin peetä. Töitä ollut mutta ei vakituista työtä. Olen ollut varmaan 30 eri työpaikassa ja aina jotain 3-6 kk töitä. En saanut naista enkä enkä lapsia tai hienoa taloa. Sitten tunnen sellaisia alkoholisteja jotka saaneet lapsia naisten kanssa. Eivät ole töissäkään juuri ollut. Itse en ole kelvannut tavis naisille ollenkaan.

Mulla samankaltaisia kokemuksia ja ikää 45. Ajattelen itse, että kaikki hyvä on vasta edessä. Voit keksiä juuri omannäköisen elämän ja kerää uusi kaveriporukka, joka tsemppaa sua. Päätä toteuttaa jokin suuri unelma ja keskity siihen. Seuraa somessa vain niitä, jotka inspiroivat sinua ja joiden tilit tuovat iloa. Mykistä ne, jotka aiheuttavat ahdistusta.  Ei kannata verrata, sillä koskaan et tiedä mitä huominen tuo mukanaan.  

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei ole ohi vielä. Kouluttaudu sähköasentajaksi ja ala käymään salilla.

Lapseni kaveri kouluttautui juuri sähköasentajaksi, mutta ei saanut edes pakollista harjoitteluaan suoritetuksi, vaikka kuinka etsi paikkaa, joten ei saa papereitaan ulos. 

Sähköasentajaksi ei kannata kouluttautua tällä hetkellä.

Jos yhtään lohduttaa niin kovat ajat on tulossa myös niille keskiluokkaisille, jos olet yhtään uutisia seurannut. Sinun ei tarvitse huolehtia lastesi tulevaisuudesta. 

Olen itse naimisissa oleva kahden lapsen äiti ja murehdin millaiseen maailmaan lapseni kasvaa. Mikä on Suomen kohtalo? Mitä kieliä kannattaisi opiskella, jotta lapsillani olisi mahdollisuus paeta mikäli Suomessa ei ole tulevaisuutta ja mitä alaa ylipäätään kannattaa enää opiskella, jos työpaikat katoaa? Samaan aikaan omat vanhemmat ikääntyy ja isälläni todettiin syöpä. Miehen vanhemmat taas alkavat olla siinä kunnossa, että eivät pärjää enää kotona, mutta laitospaikkaa eivät saa. 

Somessa en näistä asioista kerro. Siellä on kuvia elämäni hyvistä hetkistä.