Lue keskustelun säännöt.
Olen nelikymppinen ja hiton katkera siitä, miten elämä meni.
30.03.2026 |
Nuoruudessa vaikka kuinka moni ikätoveri rälläsi ja sekoili, ja silti näistä kaikki, yksi toisensa perään, solahti jotenkin todella vaivattoman näköisesti jossain siinä 30-35 ikävuoden kohdalla siihen keskiluokkaiseen kuplaan, jossa on hyvät ammatit, vakaat avioliitot ja pari kersaa. Itsellä ei ole onnistunut yhtään mikään, kovasti yritin, mutta tein näköjään väärät valinnat sekä opiskelujen että miesten suhteen ja jäin tahtomattani lapsettomaksi. Nyt on maisterin tutkinto, johon voi pyyhkiä takapuolensa ja pari kariutunutta avoliittoa, joihin ei koskaa ehditty edes mitään lapsia yrittää. Työt on ihan sutta ja sekundaa, kohta varmaan taas työttömänä. Suoraan sanoen vi tuttaa nähdä somessa ja toisinaan jopa muualla mediassa entisiä tuttuja, joiden tiedän olleen ikävuosina 16-25 sellaisia että kaikki lailliset ja laittomat päihteet kokeiltiin ja herättiin milloin mistäkin sängystä oksennus poskella, ja nyt ne ovat jotain kovapalkkaisia erityisasiantuntijoita ja keskiluokkaisten perheiden äitejä ja isiä. Ei mulla muuta.
Kommentit (308)
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole mitään peliä, jota oikein pelaamalla seuraa palkinto tai huonosti pelaamalla rangaistus.
Elämässä on elementtejä, jotka ihan oikeasti palkitsevat onnistujia, mutta toisaalta todella paljon asioita, jotka tapahtuvat lähinnä sattuman kautta - ja itse voi korkeintaan vaikuttaa todennäköisyyksiin.
Lottovoittojakin jaetaan, ja sellaisen saamisen mahdollisuuksiin vaikuttaa huomattavasti se, että pelaa täyden kupongin joka lauantaille jatkuvasti koko elämänsä ajan - toki siltikin todennäköisyys päävoittoon pysyy olemattoman pienenä, vaikka neljä oikein voi saada hyvin todennäköisestikin useita kertoja.
On sitten eri asia, tyytyykö neljään oikein, viiteen oikein vai pitääkö ehdottomasti olla 7 oikein.
Elämä on. Maailmasta sen sijaan on tehty sellainen, jossa jopa sille sattumalta onnistuneelle vaan annetaan lisää ilmaiseksi. Koko ajan. Loputtomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaikki nuo ap:n luettelemat asiat nelikymppisenä.
On koulutus, tutkinto, työura, vakituinen virka, samoin akateemisesti koulutettu ja työssäkäyvä puoliso, kaksi lasta, velaton omakotitalo ja kesämökki, vähän muutakin omaisuutta, ihan hyvä auto, ystäviä, harrastuksia jne.
Ei se silti minua erityisen onnelliseksi tee.
Olen väsynyt, vähän katkeroitunut, ja kuormittunut tälläkin hetkellä.
Siskoni asuu pienessä muuttotappiokaupungissa ja työskentelee osa-aikaisena siivoajana. On parisuhteessa kaltaisensa miehen kanssa. Siskoni ei ole koskaan huolehtinut huomisesta - ei ole panostanut koulunkäyntiin, ei työn etsimiseen, ei oikein mihinkään. Hän on elänyt koko elämänsä täysin huolettomasti ja osannut keskittyä aina vain yhteen päivään kerrallaan. Ei murehdi, ei suunnittele mitään, ei huolestu, ei kanna jatkuvaa metatyötaakkaa. Ei hänellä taloudellisesti mene lujaa - hän ajaa tuhannen euron autolla, asuu halvimmassa mahdollisessa vuokrakaksiossa, ei omista oikeastaan mitään (käytettyjä huonekaluja tai vaatteita ei lasketa), eikä tavoittele elämässään mitään.
Siltikin hän on aivan älyttömän onnellinen. Näin kevään alettua he kaivavat miehensä kanssa retkeilyvarusteet häkkivarastosta, pakkaavat ne siihen tuhannen euron autoonsa, tankkaavat auton ja käyvät kaupassa, ajavat niin pitkälle kuin bensaa riittää, telttailevat ja viettävät hauskan, huolettoman ja vapauttavan miniloman. Itse en pääse irti työasioista ja -ajatuksista, kuskaan lapsiani heidän harrastuksiinsa ja osallistun itse talkoisiin, touhuan, häärään ja suoritan niin, että seuraavana arkipäivänä olen entistä väsyneempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Ei minunkaan elämä ole, kuin Disney sadusta. En silti ala vertailemaan elämiä, sillä omat mielikuvat toisista voivat olla liian positiiviseen suuntaan väritettyä. Aina löytyy ihmisiä joilla menee paremmin tai huonommin, kuin itsellä. Paremmin voi, kun ei katkeroidu.
Katkeruus on hyödytön tunne, joka vaan laskee elämänlaatua. Kaikki eivät vaan kykene välttämään katkeroitumista, esim minä.
Keskity omaan elämään ja unohda vertailu. Tietysti uudelleen ja uudelleen tulee samat katkerat ajatukset mieleen, mutta ne voi sivuuttaa. On monia muitakin samanlaisessa tilanteessa eläviä, kuin sinä.
Mä ainakin pysähdyn hetkeen, jotta saan mielen laantumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi odotit nuorena juhlineille ja täysillä eläneille kavereillesi ja tutuillesi jotain rangaistusta ja itsellesi jotain palkintoa siitä että olet jättänyt elämää elämättä?
Nuorena kuuluu juhlia ja sekoilla, jotta sitten vanhempana jaksaa keskittyä uraan ja perheeseen. Ja ei sitä hyvää puolisoakaan löydä jos ei etsi ja vähän kokeile.
Toisaalta voi sen elämän aloittaa vielä 40-vuotiaana tai vanhempanakin. Ja monet saa myöhään vielä lapsiakin. Tai hankkii lapsen vaikka ei olisi isääkään tiedossa.
No kuka on aloittanut 40-50 vuotiaana elämän ja onnistunut siinä?
Miten se, että AP itse on tehnyt valintansa ja elänyt kuten on elänyt, voi olla meidän muiden vika?
Hän haukkuu ne "bilettäjät" ja halveksunta suorastaan huokuu AP.stä.
AP.llä on ruma, katkera luonne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi odotit nuorena juhlineille ja täysillä eläneille kavereillesi ja tutuillesi jotain rangaistusta ja itsellesi jotain palkintoa siitä että olet jättänyt elämää elämättä?
Nuorena kuuluu juhlia ja sekoilla, jotta sitten vanhempana jaksaa keskittyä uraan ja perheeseen. Ja ei sitä hyvää puolisoakaan löydä jos ei etsi ja vähän kokeile.
Toisaalta voi sen elämän aloittaa vielä 40-vuotiaana tai vanhempanakin. Ja monet saa myöhään vielä lapsiakin. Tai hankkii lapsen vaikka ei olisi isääkään tiedossa.
No kuka on aloittanut 40-50 vuotiaana elämän ja onnistunut siinä?
Monikin on tuossa iässä esim. vaihtanut ammattia tai muuttanut ulkomaille töihin.
Minä lähin piirunverran alle nelikymppisenä ulkomaille ja tapasin puolisoni. Siinäpä se meni kaikki ihan päälaelleen ja samalla reissulla ollaan vieläkin. Ei elämä tapahdu, se pitää elää ja tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työt jaetaan suhteilla, kuulemma.
Tai sitten hyvällä onnellakin osuutta asiaan. Olen päässyt töihin tuntematta firmasta ketään ja en tiennyt alastakaan juuri mitään, mutta siellä töissä opin tekemään ja kyseessä on varsin arvostettu ja liikenteen kannalta tärkeä työ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voit tehdä vielä korjausliikkeen
mitä sen korjausliikkeen tekee kun on jäänyt aivan tyhjän päälle ja yksin?
Täällä toinen samanlainen nainen. Ei oo verkostoja, ei mikään kannattele.
Silloinhan juuri voit tehdä radikaalin korjausliikkeen, kun sulla ei ole mitään mitä menettää. Minkä korjausliikkeen muka joku naimisissa oleva perheenäiti jolla anopit ja asuntolainat, voi tehdä? Sinä voit, kun ei ole ihmisiä riippakivenä, omaisuutta, uraa jne. Sinähän voit aloittaa kaiken alusta. Osta vaikka menolippu Intiaan ja mene Goalle bailaamaan ja aloita uusi elämä hippikommuunissa, höpsö.
Jep. Juuri näin. Itsellä perhe, velaton talo, hyvä työ, hyvä auto jne mutta tästä oravanpyörästä irtaantuminen tarkoittaisi avioeroa koska vaimo ei katselisi jos alkaisin tekemään sitä mitä itse haluan. Mulle riittäisi vaatimaton talo syrjemmässä kun myisimme kaiken pois. Rahat riittäisi helposti loppuelämäksi ja matkustellakin voitaisiin. Eli voisin downahiftata loppuelämäni ilman pakkotöitä ja hienoa elintasoa. Vaimolle tämä ei käy, kulissien on oltava kunnossa, Thaimaan loma kerran vuodessa, auton on oltava hieno ja remontti on tehtävä kun joku näyttää vanhalta. Liitto on kyllä onnellinen muuten, mutta koen kärsiväni tuomiota kultaisessa häkissä vailla omaa tahtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni? Sehän on edessäpäin vielä
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.
"Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan"
Onko tilanne tosiaan näin brutaali :D ?
Kyllä. Jos olet 30 vuotta pelkästään maannut, et ole päässyt keskushermoston suurimman plastisuuden aikana oppimaan hyödyllisiä taitoja.
Ap on saanut esim. maisterin tutkinnon aikaiseksi ja ollut parisuhteissa ja työelämässä. Tämä ei ole sama asia kuin täysi syrjäytyminen yhteiskunnasta.
Olen tehnyt syrjäytyneiden nuorten kanssa töitä, ja he, jotka ovat saaneet siinä 20-25-vuotiaana jotain rotia elämään, ovat päässeet eteenpäin.
Täysin syrjäytyneet peruskoulunkin keskeyttäneet eivät 30v jälkeen ole juuri muuttaneet elämäänsä. Varmaan joku poikkeus tähänkin löytyy, mutta tilastollisesti asia on näin.
Lähes aina syrjäytymisen taustalla on hoitamattomia mt-ongelmia, lievää kehitysvammaisuutta, neuroepätyypillisyyttä, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi odotit nuorena juhlineille ja täysillä eläneille kavereillesi ja tutuillesi jotain rangaistusta ja itsellesi jotain palkintoa siitä että olet jättänyt elämää elämättä?
Nuorena kuuluu juhlia ja sekoilla, jotta sitten vanhempana jaksaa keskittyä uraan ja perheeseen. Ja ei sitä hyvää puolisoakaan löydä jos ei etsi ja vähän kokeile.
Toisaalta voi sen elämän aloittaa vielä 40-vuotiaana tai vanhempanakin. Ja monet saa myöhään vielä lapsiakin. Tai hankkii lapsen vaikka ei olisi isääkään tiedossa.
No kuka on aloittanut 40-50 vuotiaana elämän ja onnistunut siinä?
Miten se, että AP itse on tehnyt valintansa ja elänyt kuten on elänyt, voi olla meidän muiden vika?
Hän haukkuu ne "bilettäjät" ja halveksunta suorastaan huokuu AP.stä.
AP.llä on ruma, katkera luonne.
Ei se, että ap on tehnyt tai jättänyt tekemättä mitään ole kenenkään syy.
Kunhan totesin, että on äärimmäisen harvinaista, että joku on alkanut elää vasta keski-ikäisenä ja löytänyt hyvän ammatin, parisuhteen, jne.
Aivan turha haukkua ap:tä, kun emme häntä tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat kyllä vähän ikävältä tyypiltä, ajattelitko että olit parempi ihminen kuin ne "rällääjät" ja olisit ansainnut paremman elämän kuin he? Kun rällääjillä menikin kivasti, koet että toisten onni on sinulta pois ja vääryys sua kohtaan. Asenne vaihtoon ihan ensiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi odotit nuorena juhlineille ja täysillä eläneille kavereillesi ja tutuillesi jotain rangaistusta ja itsellesi jotain palkintoa siitä että olet jättänyt elämää elämättä?
Nuorena kuuluu juhlia ja sekoilla, jotta sitten vanhempana jaksaa keskittyä uraan ja perheeseen. Ja ei sitä hyvää puolisoakaan löydä jos ei etsi ja vähän kokeile.
Toisaalta voi sen elämän aloittaa vielä 40-vuotiaana tai vanhempanakin. Ja monet saa myöhään vielä lapsiakin. Tai hankkii lapsen vaikka ei olisi isääkään tiedossa.
No kuka on aloittanut 40-50 vuotiaana elämän ja onnistunut siinä?
Monikin on tuossa iässä esim. vaihtanut ammattia tai muuttanut ulkomaille töihin.
Minä lähin piirunverran alle nelikymppisenä ulkomaille ja tapasin puolisoni. Siinäpä se meni kaikki ihan päälaelleen ja samalla reissulla ollaan vieläkin. Ei elämä tapahdu, se pitää elää ja tehdä.
Saitko ulkomailta töitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni? Sehän on edessäpäin vielä
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.
No hienoa. Sittenhän tässä voikin 39v. jo tappaa itsensä.
Olen se, jolle vastasit.
Aina voi näinkin tehdä. Toki voi yrittää nähdä elämää hiukan eri tavalla kuin kilpailuna materiasta ja statuksesta. Vaikka totean sen, että keski-ikäisenä on oikeasti vaikeaa perustaa perhe ja hankkia uusi ammatti, jossa työllistyy ja saa säällisen toimeentulon, ei tämä ole mikään arvokommentti tai tarkoitettu loukkaukseksi.
Parikymppisenä voi yrittää hölmöjäkin asioita, mutta keski-ikäisenä mahdollisuuksien horisontti on kapeampi. Joskus kannattaa miettiä, mikä oikeasti toisi onnea/sisältöä elämään.
Siis mikä aloittajaa estää nyt käymässä keikoilla ja baareissa ja vaikka ulkomailla juhlimassa? Ethän sinä mikään mummo ole, ja nekin innostuu toiset bailaamaan välillä😄 Ja ei kun uutta työtä tai koulutusta vaan hankkimaan, sekä miestä. Onko lapsi välttämätön haave? Onnistuisiko adoptio / keinohedelmöitys? Kannattaa olla kiitollinen siitä mitä on ja keskittyä muuhun, sinullahan on vapautta tehdä vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi odotit nuorena juhlineille ja täysillä eläneille kavereillesi ja tutuillesi jotain rangaistusta ja itsellesi jotain palkintoa siitä että olet jättänyt elämää elämättä?
Nuorena kuuluu juhlia ja sekoilla, jotta sitten vanhempana jaksaa keskittyä uraan ja perheeseen. Ja ei sitä hyvää puolisoakaan löydä jos ei etsi ja vähän kokeile.
Toisaalta voi sen elämän aloittaa vielä 40-vuotiaana tai vanhempanakin. Ja monet saa myöhään vielä lapsiakin. Tai hankkii lapsen vaikka ei olisi isääkään tiedossa.
No kuka on aloittanut 40-50 vuotiaana elämän ja onnistunut siinä?
Monikin on tuossa iässä esim. vaihtanut ammattia tai muuttanut ulkomaille töihin.
Olet oikeassa, on näitä jonkin verran. Saila Suominen valmistui lääkäriksi 53-vuotiaana. On kuitenkin äärimmäinen poikkeus.
Oman kokemuksen mukaan näitä yli 40v alanvaihtajia syrjitään työelämässä. Jos olet 18-kesäisestä tehnyt työtä x, ja viereen tulee toinen 45-vuotias vasta-alkaja, on ero osaamisessa melkoinen.
Oli meilläkin firmassa vanhempi albanialainen siivooja, rakennusinsinööri ammatiltaan. Harmittaa monen ulkomaalaisen puolesta, kun moni korkeakoulutettu työllistyy kielimuurin ja kulttuurierojen takia ihan surkeisiin hommiin.
Huomaan, että itselläni on myös jonkinlainen kipukohta tässä. Lienee sisäistettyä inhoa ihmisiltä, jotka jankkaavat että ikään x mennessä pitää olla vähintään y, jne., vaikka en näitä mielipiteitä jaakaan. Mielestäni tällainen rigidi asenne ja toisten luuseriksi haukkuminen ja luuserimentaliteetin omaksuminen on iso ongelma ihan yhteiskunnan tasolla, vaikka meillä ei varsinaisesti luokkayhteiskuntaa ole.
En ole siis ap, mutta puhuin pari sivua sitten omista vastaavan tyyppisistä epäonnistumisen kokemuksista, ja ymmärrän hänen pettymyksensä. Siitä huolimatta totean, että katkeroituminen ei ole oikea tie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni? Sehän on edessäpäin vielä
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.
"Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan"
Onko tilanne tosiaan näin brutaali :D ?
Ei mielestäni ole. Ellei asenne ole valmiiksi hävinneen.
Elämä ei ole mikään kilpailu siitä kenen julkisivu on paras somessa. Oma juttu on aina parempi kuin kilpailu muiden kanssa. Tosin jos sitä 'omaa juttua' ei ole vielä löytänyt, niin ehkä sitä kannattaisi alkaa jo hakemaan kolmekymppisenä(?) Kerran täällä vain eletään, ja jokaisella on oma taakkansa kannettavanaan. Myös minulla, sinulla ja ns. menestyneillä.
Elämässä ollut kaikenlaista joista voisi olla katkera ja vihainen, mutta se syövyttää vain ihmistä itseään. On hyvä opetella hyväksymään myös ne huonot ja pahat tapahtuneet asiat osaksi elämäänsä, vaikka se vaikeaa olisikin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hyväksyisi muiden ilkeät teot
Joku kirjoitti täällä, että naisella ei haittaa seksikokemusten määrät yms ja on vaan hyvä jos nainen on aktiivinen tältä osin ja kyllä miehiä silti riittää ja saa aina kumppanin. No, minä olen oikeasti neitsyt nainen jolla on maine, että olisin h*ora ja eipä miehet koskisi minuun pitkällä tikullakaan. Kaikkea pahaa vaan puhutaan ja tämä siksi, että joku päätti ne puheet aikoinaan pistää liikkeelle. Sellaiset ihmiset jotka minua vihasivat muutenkin jo aiemmin nuoruudessa. Tästä kaikesta on seurannut paljon pahaa elämääni. Näin joku täällä kirjoittaa omasta näkökulmastaan ja minulla taas omat kokemukset. En ole katkera itsekään, mutta mieluiten olisin muiden puheissa, se oikea minä eli kokematon neitsyt, enkä se kaikkien kanssa ollut kyläpyörä mitä puhutaan. Parempi se olisi, koska tämä kaikki johtaa vaan siihen etten ikinä edes pysty suhteeseen ja luottamaan kenenkään ja häpeän itseäni.
Mulla vähän sama olotila. Toki on lapset, perhe, työ, velkaa. Mutta silti tuntuu ettei ole saavuttanut mitään ja olisi nuorena voinut tehdä ihan erilaisia päätöksiä. Nyt ei enää ole varaa muuttaa elämää, kun en ole tajunnut säästää hulluna. En tiedä mitä opiskelisin, sekin vaatisi rahaa. Ja kun vielä tää muukin elämä hidastuu, asunnot ei mene kaupaksi, yleistä työttömyyttä paljon ja kaikkea. Silti.. jotain puuuttuu. Tai kyllästyttää vaan ehkä tää puurtaminen. Elämä nykyään töitä, ruuanlaittoa, kaupassa käymistä jne. Rahat vie perhe ja koti. Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni? Sehän on edessäpäin vielä
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.
"Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan"
Onko tilanne tosiaan näin brutaali :D ?
Kyllä. Jos olet 30 vuotta pelkästään maannut, et ole päässyt keskushermoston suurimman plastisuuden aikana oppimaan hyödyllisiä taitoja.
Ap on saanut esim. maisterin tutkinnon aikaiseksi ja ollut parisuhteissa ja työelämässä. Tämä ei ole sama asia kuin täysi syrjäytyminen yhteiskunnasta.
Olen tehnyt syrjäytyneiden nuorten kanssa töitä, ja he, jotka ovat saaneet siinä 20-25-vuotiaana jotain rotia elämään, ovat päässeet eteenpäin.
Täysin syrjäytyneet peruskoulunkin keskeyttäneet eivät 30v jälkeen ole juuri muuttaneet elämäänsä. Varmaan joku poikkeus tähänkin löytyy, mutta tilastollisesti asia on näin.
Lähes aina syrjäytymisen taustalla on hoitamattomia mt-ongelmia, lievää kehitysvammaisuutta, neuroepätyypillisyyttä, jne.
Näin itsekin toisaalta mietin, että ap:lla on elämä kunnossa kuitenkin jos katsoo monia ja on tehnyt asioita elämänsä eteen. Minä olen 30 v ja itsellä oikeastaan kiusaaminen ja muut ikävät kokemukset veivät paljon elämästä. Lukioon asti jatkui ja voin huonosti. Sen jälkeen olinkin sitten hukassa itsekin. Elin ja elän vieläkin melko syrjäytynyttä elämää. Kävin yhden koulutuksen kyllä ja nyt opiskelen lisää, mutta kyllä minulle silti vieläkin on vaikeaa paikan päälle kouluun mennä. Etenä olen paljon opiskellut ja sitten, kun pitäisi kohdata muut ja pärjätä siellä niin vaikeaa on. Osaan jutella, ja joskus jopa viihdyn muiden kanssa, mutta jännitän kaikkea ja esiintymiset yms ovat jotain ihan kauheaa minulle. Näin normaali ihminen en siinä mielessä ole jos katsoo minunkin elämääni. Yritän ottaa muita kiinni, mutta olen sen melkein 10 vuotta jäljessä. Työkokemuskin meikein nolla ja ystäviä ei ole yhtään. Ei ole ollut vuosikymmeniin. Näin en ole kateellinen ap:lle, mutta hänen elämänsä on sillä tavalla kunnossa kuitenkin mitä itse vasta yritän, että voisin joskus edes tuossa pisteessä. Toki onni on eri juttuja eri ihmisille. Silti minäkin joskus nuorempana luulin meneväni toista tietä. Tämä kuoppainen tie on ollut raskas monesti.
Elämä ei ole mitään peliä, jota oikein pelaamalla seuraa palkinto tai huonosti pelaamalla rangaistus.
Elämässä on elementtejä, jotka ihan oikeasti palkitsevat onnistujia, mutta toisaalta todella paljon asioita, jotka tapahtuvat lähinnä sattuman kautta - ja itse voi korkeintaan vaikuttaa todennäköisyyksiin.
Lottovoittojakin jaetaan, ja sellaisen saamisen mahdollisuuksiin vaikuttaa huomattavasti se, että pelaa täyden kupongin joka lauantaille jatkuvasti koko elämänsä ajan - toki siltikin todennäköisyys päävoittoon pysyy olemattoman pienenä, vaikka neljä oikein voi saada hyvin todennäköisestikin useita kertoja.
On sitten eri asia, tyytyykö neljään oikein, viiteen oikein vai pitääkö ehdottomasti olla 7 oikein.