Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen nelikymppinen ja hiton katkera siitä, miten elämä meni.
30.03.2026 |
Nuoruudessa vaikka kuinka moni ikätoveri rälläsi ja sekoili, ja silti näistä kaikki, yksi toisensa perään, solahti jotenkin todella vaivattoman näköisesti jossain siinä 30-35 ikävuoden kohdalla siihen keskiluokkaiseen kuplaan, jossa on hyvät ammatit, vakaat avioliitot ja pari kersaa. Itsellä ei ole onnistunut yhtään mikään, kovasti yritin, mutta tein näköjään väärät valinnat sekä opiskelujen että miesten suhteen ja jäin tahtomattani lapsettomaksi. Nyt on maisterin tutkinto, johon voi pyyhkiä takapuolensa ja pari kariutunutta avoliittoa, joihin ei koskaa ehditty edes mitään lapsia yrittää. Työt on ihan sutta ja sekundaa, kohta varmaan taas työttömänä. Suoraan sanoen vi tuttaa nähdä somessa ja toisinaan jopa muualla mediassa entisiä tuttuja, joiden tiedän olleen ikävuosina 16-25 sellaisia että kaikki lailliset ja laittomat päihteet kokeiltiin ja herättiin milloin mistäkin sängystä oksennus poskella, ja nyt ne ovat jotain kovapalkkaisia erityisasiantuntijoita ja keskiluokkaisten perheiden äitejä ja isiä. Ei mulla muuta.
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni? Sehän on edessäpäin vielä
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.
"Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan"
Onko tilanne tosiaan näin brutaali :D ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni? Sehän on edessäpäin vielä
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.
No hienoa. Sittenhän tässä voikin 39v. jo tappaa itsensä.
Ratkaisin asialla poistumalla somesta ja muuttamalla mökille. Downshiftasin kunnolla ja karsin kaiken pois mitä en oikeasti tarvi. Ihana herätä aamuisin, lämmittää takkaa, katsella järvelle. Muut ikäiseni viettävät aikaa autossa kuskaten kiittämättömiä kakaroitaan milloin mihinkin jalkapallotreeneihin. Ei hekään saaneet mitä luulivat. Jokaisella on ristinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa koulutuksen, miehen ja lapsia, niiden eteen pitää tehdä töitä. Mä kerroin mun avomiehelle 23 v, että haluan vauvan ja naimisiin. Naimisiin mentiin seuraavana kesänä , vauva syntyi seuraavana vuonna. Tiedostin myös 19-vuotiaana haluavani korkeakoulututkinnon ja niitä teinkin seuraavan 10 v aikana kaksi. Lapsia syntyi kolme lisää 15 v aikana. Ei tullu mieleenkään, että bilettely olisi ollut päätehtävä enää 23 ikävuoden jälkeen. Palkkatöitä oon tehny vähemmän kuin moni muu, mutta mitä väliä, nyt niitä ehtii seuraavat 20 v tehdä vielä ihan sielunsa kyllyydestä. Rahaa olen pistänyt poikimaan sijoitusajatuksella jo pidempään.
"Jos haluaa koulutuksen, miehen ja lapsia, niiden eteen pitää tehdä töitä"
Noita kolmea minäkin tavoittelin, jo parikymppisestä saakka. Koulutuksessa onnistuin, ja sain rakennettua ihan menestyksekkään urankin, mutta miestä en vaan kerta kaikkiaan pystynyt saamaan. Jossain vaiheessa yrittäminen oli vaan pakko lopettaa, en enää kestänyt jatkuvia pakkeja. Se oli liian nöyryyttävää.
Nyt olen sitten tässä missä olen. Valehtelisin jos väittäisin olevani onnellinen, mutta valtaosan ajasta olen ihan ok. Ystäviä on, ja nautin työstäni ja harrastuksistani, mutta päiväkotien ja ala-asteiden läheltä en halua kävellä. Lasten nauru, ja se kun joku heistä huutaa äitiä, viiltää niin paljon vatsasta. Muistuttaa siitä mitä en koskaan saanut.
Miksi et tehnyt lasta yksin? Ajattelun jo parikymppisenä, että jos miestä ei löydy niin 3-kymppisenä alan etsimään keinoja itse tehtyy lapseen. T. Se kelle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama paitsi etten edes elänyt nuoruuttani ja se vaihe meni kuin ohi ja ei ole omakaan kouluttautuminen edennyt. Näin pieleen on mennyt ja pahasti.
Sama. Parikymppisenä kun entiset lukiokaverit saivat opiskelupaikkoja, olivat vaihdossa ja bilettivät, olin itse osastohoidossa. Noin 26-vuotiaaksi asti meni aivan reisille. Olin päättänyt inttiin mennessä kouluttautua IT-ukoksi ja mennä kadikseen, eikös tullut paha vammautuminen ja palvelus keskeytyi. Suunnitelma B, yliopisto. Ei tärpännyt, joten hain toiselle alalle, joka oli vähemmän haluttu. No, opinnot olivat täyttä kuraa ja siinä hanttihommia tehdessä ja turhia juttuja päntätessä alkoi pääkoppa oireilla pahasti.
Kuntouduin jossain vaiheessa taas työkykyiseksi, ja 30v olin valmistunut taas uudelle alalle, joka lähestulkoon kuoli koronan myötä. Nyt olen taas ollut pätkätöissä ja työttömänä...
Siitä huolimatta on parisuhde, lapsi ja asuntolainakin. Elintaso ei ole häävi, mutta kyllä tässä pärjäillään.
En oikein tiedä, mitä sitä seuraavaksi tekisi. Työmarkkinat ovat pahassa jamassa, ja tekoäly tekee monen toimistotyöläisen täysin turhaksi. Ei ole helppoa vaikka toimittajilla tai kääntäjillä nykyään. Kohta puoli Suomea kisaa niistä viimeisistä wolt-kuskin ja vessan siivoojan paikoista 5€/tunti... ainakin tällä menolla.
Välillä harmittaa, ja elämä olisi voinut mennä paremminkin. Nuoruuden optimismia ja mahdollisuuksien kirjoa on ikävä. Tästä huolimatta kannattaa olla kiitollinen siitä, mitä on, koska sekin voidaan ottaa pois. Ja katkeroituminen ei ainakaan kannata, vaikka siihen olisi syytäkin.
Myötätuntoa ja ymmärrystä AP:lle täältä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa osa ilkeitä AP:lle. Ymmärrän hyvin, että tahaton lapsettomuus satuttaa ja sen vaihtaisi paljon mieluummin siihen kuormittavaan perhearkeen.
Alue: Aihe vapaa
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.