Lue keskustelun säännöt.
Olen nelikymppinen ja hiton katkera siitä, miten elämä meni.
30.03.2026 |
Nuoruudessa vaikka kuinka moni ikätoveri rälläsi ja sekoili, ja silti näistä kaikki, yksi toisensa perään, solahti jotenkin todella vaivattoman näköisesti jossain siinä 30-35 ikävuoden kohdalla siihen keskiluokkaiseen kuplaan, jossa on hyvät ammatit, vakaat avioliitot ja pari kersaa. Itsellä ei ole onnistunut yhtään mikään, kovasti yritin, mutta tein näköjään väärät valinnat sekä opiskelujen että miesten suhteen ja jäin tahtomattani lapsettomaksi. Nyt on maisterin tutkinto, johon voi pyyhkiä takapuolensa ja pari kariutunutta avoliittoa, joihin ei koskaa ehditty edes mitään lapsia yrittää. Työt on ihan sutta ja sekundaa, kohta varmaan taas työttömänä. Suoraan sanoen vi tuttaa nähdä somessa ja toisinaan jopa muualla mediassa entisiä tuttuja, joiden tiedän olleen ikävuosina 16-25 sellaisia että kaikki lailliset ja laittomat päihteet kokeiltiin ja herättiin milloin mistäkin sängystä oksennus poskella, ja nyt ne ovat jotain kovapalkkaisia erityisasiantuntijoita ja keskiluokkaisten perheiden äitejä ja isiä. Ei mulla muuta.
Kommentit (308)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni? Sehän on edessäpäin vielä
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.
No hienoa. Sittenhän tässä voikin 39v. jo tappaa itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ratkaisin asialla poistumalla somesta ja muuttamalla mökille. Downshiftasin kunnolla ja karsin kaiken pois mitä en oikeasti tarvi. Ihana herätä aamuisin, lämmittää takkaa, katsella järvelle. Muut ikäiseni viettävät aikaa autossa kuskaten kiittämättömiä kakaroitaan milloin mihinkin jalkapallotreeneihin. Ei hekään saaneet mitä luulivat. Jokaisella on ristinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa koulutuksen, miehen ja lapsia, niiden eteen pitää tehdä töitä. Mä kerroin mun avomiehelle 23 v, että haluan vauvan ja naimisiin. Naimisiin mentiin seuraavana kesänä , vauva syntyi seuraavana vuonna. Tiedostin myös 19-vuotiaana haluavani korkeakoulututkinnon ja niitä teinkin seuraavan 10 v aikana kaksi. Lapsia syntyi kolme lisää 15 v aikana. Ei tullu mieleenkään, että bilettely olisi ollut päätehtävä enää 23 ikävuoden jälkeen. Palkkatöitä oon tehny vähemmän kuin moni muu, mutta mitä väliä, nyt niitä ehtii seuraavat 20 v tehdä vielä ihan sielunsa kyllyydestä. Rahaa olen pistänyt poikimaan sijoitusajatuksella jo pidempään.
"Jos haluaa koulutuksen, miehen ja lapsia, niiden eteen pitää tehdä töitä"
Noita kolmea minäkin tavoittelin, jo parikymppisestä saakka. Koulutuksessa onnistuin, ja sain rakennettua ihan menestyksekkään urankin, mutta miestä en vaan kerta kaikkiaan pystynyt saamaan. Jossain vaiheessa yrittäminen oli vaan pakko lopettaa, en enää kestänyt jatkuvia pakkeja. Se oli liian nöyryyttävää.
Nyt olen sitten tässä missä olen. Valehtelisin jos väittäisin olevani onnellinen, mutta valtaosan ajasta olen ihan ok. Ystäviä on, ja nautin työstäni ja harrastuksistani, mutta päiväkotien ja ala-asteiden läheltä en halua kävellä. Lasten nauru, ja se kun joku heistä huutaa äitiä, viiltää niin paljon vatsasta. Muistuttaa siitä mitä en koskaan saanut.
Miksi et tehnyt lasta yksin? Ajattelun jo parikymppisenä, että jos miestä ei löydy niin 3-kymppisenä alan etsimään keinoja itse tehtyy lapseen. T. Se kelle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama paitsi etten edes elänyt nuoruuttani ja se vaihe meni kuin ohi ja ei ole omakaan kouluttautuminen edennyt. Näin pieleen on mennyt ja pahasti.
Sama. Parikymppisenä kun entiset lukiokaverit saivat opiskelupaikkoja, olivat vaihdossa ja bilettivät, olin itse osastohoidossa. Noin 26-vuotiaaksi asti meni aivan reisille. Olin päättänyt inttiin mennessä kouluttautua IT-ukoksi ja mennä kadikseen, eikös tullut paha vammautuminen ja palvelus keskeytyi. Suunnitelma B, yliopisto. Ei tärpännyt, joten hain toiselle alalle, joka oli vähemmän haluttu. No, opinnot olivat täyttä kuraa ja siinä hanttihommia tehdessä ja turhia juttuja päntätessä alkoi pääkoppa oireilla pahasti.
Kuntouduin jossain vaiheessa taas työkykyiseksi, ja 30v olin valmistunut taas uudelle alalle, joka lähestulkoon kuoli koronan myötä. Nyt olen taas ollut pätkätöissä ja työttömänä...
Siitä huolimatta on parisuhde, lapsi ja asuntolainakin. Elintaso ei ole häävi, mutta kyllä tässä pärjäillään.
En oikein tiedä, mitä sitä seuraavaksi tekisi. Työmarkkinat ovat pahassa jamassa, ja tekoäly tekee monen toimistotyöläisen täysin turhaksi. Ei ole helppoa vaikka toimittajilla tai kääntäjillä nykyään. Kohta puoli Suomea kisaa niistä viimeisistä wolt-kuskin ja vessan siivoojan paikoista 5€/tunti... ainakin tällä menolla.
Välillä harmittaa, ja elämä olisi voinut mennä paremminkin. Nuoruuden optimismia ja mahdollisuuksien kirjoa on ikävä. Tästä huolimatta kannattaa olla kiitollinen siitä, mitä on, koska sekin voidaan ottaa pois. Ja katkeroituminen ei ainakaan kannata, vaikka siihen olisi syytäkin.
Myötätuntoa ja ymmärrystä AP:lle täältä <3
Onpa osa ilkeitä AP:lle. Ymmärrän hyvin, että tahaton lapsettomuus satuttaa ja sen vaihtaisi paljon mieluummin siihen kuormittavaan perhearkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa osa ilkeitä AP:lle. Ymmärrän hyvin, että tahaton lapsettomuus satuttaa ja sen vaihtaisi paljon mieluummin siihen kuormittavaan perhearkeen.
AP on ollut kuitenkin koko elämänsä parempi kuin muut.
Siihen keskiluokkaiseen kuplaan suhahdetaan, kun ymmärretään ja hyväksytään oma pikku paikka maailmassa ja se, että jotkut ihmiset ovat vaan parempia kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta tutkintoa vaan ei se muiden vika ole jos oli intohimo opiskella kuolleitten kielten maisteriksi.
Ei ole mahdollista tänä päivänä. Korkeat ensikertalaiskiintiöt + ei mitään tukimuotoa alanvaihtajille.
Oppisopimuksella voi opiskella moneen ammattiin. Eli saa palkkaa samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit ajatella sillä tavalla, että mitä enemmän sinulla on kaikenlaisia aktiviteetteja, sitä enemmän olet kiinni tässä maailmassa ja sen pinnallisissa asioissa. Nyt kun olet tavallaan harmaan massan ulkopuolella sinulla on mahdollisuus nähdä koko elämän järjettömyys. Täällä ei ole mitään pysyvää, ei edes noilla, joilla näyttää olevan kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi odotit nuorena juhlineille ja täysillä eläneille kavereillesi ja tutuillesi jotain rangaistusta ja itsellesi jotain palkintoa siitä että olet jättänyt elämää elämättä?
Nuorena kuuluu juhlia ja sekoilla, jotta sitten vanhempana jaksaa keskittyä uraan ja perheeseen. Ja ei sitä hyvää puolisoakaan löydä jos ei etsi ja vähän kokeile.
Toisaalta voi sen elämän aloittaa vielä 40-vuotiaana tai vanhempanakin. Ja monet saa myöhään vielä lapsiakin. Tai hankkii lapsen vaikka ei olisi isääkään tiedossa.
No kuka on aloittanut 40-50 vuotiaana elämän ja onnistunut siinä?
Monikin on tuossa iässä esim. vaihtanut ammattia tai muuttanut ulkomaille töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä elämä oli jälkikäteen katsottuna 30 vuotiaaksi asti ihan retuperällä, mutta hauskaa oli. Sitten tapasin miehen, jonka kanssa elämä rauhoittui, opiskelin edes jonkun ammatin jossa olen edennyt esimiesasemaan ja lapsikin siunaantui nelikymppisenä. Minulla elämä oikeastaan vasta alkoi. Ei ehkä ole valtavia saavutuksia ja omistusasuntokin on muuttotappiokunnassa, mutta toisaalta olen aidosti onnellinen. Ja myös ylpeä itsestäni. Elämä olisi voinut mennä ihan toiseen suuntaan.
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Ei minunkaan elämä ole, kuin Disney sadusta. En silti ala vertailemaan elämiä, sillä omat mielikuvat toisista voivat olla liian positiiviseen suuntaan väritettyä. Aina löytyy ihmisiä joilla menee paremmin tai huonommin, kuin itsellä. Paremmin voi, kun ei katkeroidu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ällö keskiluokkainen kupla. Halveksin niitä ihmisiä.
Olet vain kateellinen haiseva vasemmistorotta.
Ikävä kuulla. En tiedä oletko nainen vai mies mutta ainakin miehelle nelikymppisenä perheen perustaminen on vielä mahdollista, ehkä naisellekin jos yrittää hankkia lapsen yksin ennen mahdollisen puolison löytymistä. Opiskelu ja uusi, paremmin työllistävä ammatti, ovat hyvinkin mahdollisia.
Itse olen kolmekymppinen mutta painin välillä sen kysymyksen kanssa että menikö elämä hukkaan. Raha-asiat ovat kunnossa ja on omistusasunto ja vakituinen mediaanipalkkainen työ. Työstä en kuitenkaan pidä tuon taivaallista enkä koskaan ole pitänytkään. Minulla jäi itselläni nuoruuden villittelyt väliin, ei vain yksinkertaisesti kiinnostanut. Välillä mietin että olisiko pitänyt nauttia elämästä enemmän parikymppisenä. Lapsista tai perheestä en haaveile mutta elämä ulkoisen silmin minulla on kunnnossa, oma sisäinen tunne vaan välillä viestittää muuta.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Ei minunkaan elämä ole, kuin Disney sadusta. En silti ala vertailemaan elämiä, sillä omat mielikuvat toisista voivat olla liian positiiviseen suuntaan väritettyä. Aina löytyy ihmisiä joilla menee paremmin tai huonommin, kuin itsellä. Paremmin voi, kun ei katkeroidu.
Katkeruus on hyödytön tunne, joka vaan laskee elämänlaatua. Kaikki eivät vaan kykene välttämään katkeroitumista, esim minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole ohi vielä. Kouluttaudu sähköasentajaksi ja ala käymään salilla.
Nainen?
Kyllä niitä sähköasennuksia voi tehdä ilman pippeliäkin. Ammattikoulutuksen vaatii toki.
Ei kukaan palkkaa vastavalmistunutta 45-vuotiasta sähköasentajaksi. Amiksessa on vaikeaa päästä jopa palkattomaan harjoitteluun. Meillä oli kokoonpanijoina ihan kokeneitakin sähkäreitä, palkka 13€/tunti, joten ei tuolla mitenkään herroiksi eletä. Ja kysymys oli 25-30v miehistä, joilla oli jo alan tutkinto ja työkokemusta.
On monenlaisia töitä, joihin sähkärinpapereilla voi hakea. Myös monenlaisia sähkötöitä. Tietyilla osa-alueilla osaavista sähkäreistä on jopa pulaa. Tärkeintä on, että on fiksu, kiinnostunut ja nopeasti oppiva. Luultavasti noin monelle alalle päässyt ap selviäsi kyllä, kunhan tilaisuuden. Toki, jos kroppa on tosi surkeassa kunnossa, niin se rajoittaa. Ehkä en keskimääräiselle 45v mammalle suosittele kokeilemaan, mutta ei ole mikään tekemätön paikka, jos ei kaapelinvetäjäksi yritä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni? Sehän on edessäpäin vielä
Eipä siinä 70-90 välillä paljon uusia asioita tapahdu. Läheisten kuolemia, sairautta ja kituuttamista, jos ei satu olemaan kerrytettyä varallisuutta/hyvä eläke. Elinpiiri ja ympyrät pienenee, kognitio laskee. Isoäitini täyttää nyt 93, 20 vuotta sitten kävin vielä hänen kanssaan ulkomailla. Nyt pääsee hädin tuskin toiselle puolelle kaupunkia, kun on henkisesti ja fyysisesti niin kuormittavaa. Sydän reistaa, jalat sökönä, käsi ja lonkka murtuneet, muistisairautta ja kakat vaipoissa sekä usein lakanoilla. Näin on menty 6 vuotta.
Kultainen vanhuus my ass.
Moni sanoo, että siinä 60 ikävuoden paikkeilla ihmisestä tulee ikään kuin näkymätön, jos ei satu olemaan joku alansa huippu. Formatiiviset vuodet ovat lapsuus, nuoruus ja varhaisaikuisuus. Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan. Korkeintaan voit antaa vertaistukea henkilöille, jotka ovat samassa veneessä. Sitähän nämä mt- ja päihdekuntoutujat, ex-rikolliset ja muut tekevät.
"Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan"
Onko tilanne tosiaan näin brutaali :D ?
Nykyään? Kyllä. Perhe jää kaikella todennäköisyydellä (ainakin miehellä) saamatta. Paremmin palkatut duunit saamatta (koska niitä vastavalmistuneita nuoria on runsaasti höynäytettäväksi tai kaverin poika tarvii suojatyöpaikan).
Tällainen maailma me haluttiin. En tosin muista että minulta olisi koskaan kysytty, haluanko tätä. Se vaan tehtiin selän takana. Pääasiassa niiden toimesta, joilla oli jo kaikki hyvin ja haluttiin säilyttää omat edut vaikka sitten tulevien sukupolvien kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Voit ajatella sillä tavalla, että mitä enemmän sinulla on kaikenlaisia aktiviteetteja, sitä enemmän olet kiinni tässä maailmassa ja sen pinnallisissa asioissa. Nyt kun olet tavallaan harmaan massan ulkopuolella sinulla on mahdollisuus nähdä koko elämän järjettömyys. Täällä ei ole mitään pysyvää, ei edes noilla, joilla näyttää olevan kaikkea.
Tää on hyvä ajattelutapa. Jokaisen ihmisen elämä on hirveän nopea muutaman vuosikymmenen mittainen tuulahdus vaan. Nuo nuoret perheet, joissa riittää menoa ja meininkiä pyörivät siinä hetken ruuhkavuosissaan joutumatta sisäistämään kaiken ohikiitävyyttä. Mutta niin vanhenee nekin ja huomio siirtyy heidän lapsiin, jotka ovat niitä seuraavia tähtiä. He itse jäävät varjoon ja luisuvat kohti elämän ehtoota. Oli lapsia tai ei, vanheneminen koittaa niin pian. Jokainen syntyy ja kuolee yksin, vaikka siihen vierelle olisi kuinka suku kokoontuneena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutta tutkintoa vaan ei se muiden vika ole jos oli intohimo opiskella kuolleitten kielten maisteriksi.
Ei ole mahdollista tänä päivänä. Korkeat ensikertalaiskiintiöt + ei mitään tukimuotoa alanvaihtajille.
Oppisopimuksella voi opiskella moneen ammattiin. Eli saa palkkaa samalla.
Yhä vähemmän. Yhä harvemmin. Eli kuoleva ala niin sanotusti.
"Jos haluaa koulutuksen, miehen ja lapsia, niiden eteen pitää tehdä töitä"
Noita kolmea minäkin tavoittelin, jo parikymppisestä saakka. Koulutuksessa onnistuin, ja sain rakennettua ihan menestyksekkään urankin, mutta miestä en vaan kerta kaikkiaan pystynyt saamaan. Jossain vaiheessa yrittäminen oli vaan pakko lopettaa, en enää kestänyt jatkuvia pakkeja. Se oli liian nöyryyttävää.
Nyt olen sitten tässä missä olen. Valehtelisin jos väittäisin olevani onnellinen, mutta valtaosan ajasta olen ihan ok. Ystäviä on, ja nautin työstäni ja harrastuksistani, mutta päiväkotien ja ala-asteiden läheltä en halua kävellä. Lasten nauru, ja se kun joku heistä huutaa äitiä, viiltää niin paljon vatsasta. Muistuttaa siitä mitä en koskaan saanut.
Ainakin sulla on ystäviä. Joillekin meistä sekin on jo liikaa pyydetty.
"Jos et 30 ikävuoteen mennessä ole saanut mitään aikaiseksi, et tule saamaankaan"
Onko tilanne tosiaan näin brutaali :D ?