Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset  vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus. 

 

 

Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään. 

En ole kyllä koskaan valmentajana itkdnyt silmiä päästäni, jos joku vanhempi ei osallistu. Minä valmennan ja xaan siitä korvauksen. Raha-asiat ja talkootoiminta on aina kuulunut joukkueenjohtajan tehtäviin ja minulle valmentajana on ollut ihan sama, miten se tapahtuu. Se miksi kaikkien olisi hyvä osallistua on se, että verottaja ei hyväksy talkootuoton jyvittämistä vain niille, jotka niihin osallistuu. Jos näin tehdään, kyseessä on talkoilijan henkilökohtainen tulo, josta pitää maksaa verot, sivukulut jne. 

 

Mutta näin, 30 vuoden kokemuksella.

Siksi pitäisikin tehdä niin, että on valittavana osallistuuko talkoisiin vai maksaako isompaa maksua. Molempien pitäisi olla ihan yhtä hyväksyttyjä vaihtoehtoja. Talkoolaisten tuotot jyvitetään kaikille, mutta niinhän jyvitetään myös ylimääräinen maksukin. Ihan sinne samaan pottiin se menee joukkueelle jaettavaksi. 

Toisilla on enemmän rahaa, toisilla vähemmän. Tämän kaikki ymmärtävät kyllä. Mutta pitäisi ymmärtää, että myös aika on resurssi ja sitä on eri perheissä eri määrä käytettäväksi. Voi olla vuorotyö, reissutyö, päivystystä, erittäin vaativa tai kuormittava työ, iso perhe, terveysrajoitteita,muita rajoitteita mitkä ei edes joukkueelle kuulu. Silloin olisi kohtuullista, että oman panoksensa voisi antaa suoraan rahallisesti, jos se on perheelle vähiten kuormittava keino.

Rahahuolia kyllä ymmärretään, mutta aikahuolia ei. Kokemukseni mukaan eniten tätä vastustavat ne, joille on kriittistä oman talouden vuoksi saada maksuja alas ja joilla on kyllä itsellään kaikki maailman aika seisoa kanttiinissa kun muita velvoitteita ei arjessa juuri ole. Tuo vuorojen kyttääminen tuntuu olevan näille ainoa tapa tärkeillä ja päsmäröidä.

Ymmärryksestä puheen olleen: ymmärsinkö sinä tuon yllä olevan vastauksen, jossa asiaa selvitettiin verotuksen näkökulmasta?

Tsemppiä, ap. Minä elin tuollaista elämää yksinhuoltajana yli kymmenen vuotta. Toki lapset jonkin verran kulkivat itsekin harrastuksiin, mutta harrastuksia oli monta, osa oli monipaikkaisia ja kun lapsia oli useampi, suunnilleen joka päivälle riitti myös kuskausta. Itse opettelin käyttämään odotusajat hyödyllisesti, kuten täällä ehdotettiinkin. Kävin lenkillä tai hiihtämässä, riippuen paikasta tai vuodenajasta. Hoidin kauppaostokset odotusaikana, pyörin kirppiksellä tai tein tietokoneella rästitöitä. Kaikki rahatkin menivät harrastuksiin, mutta silti se tuntui mielekkäältä.

Nyt lapset ovat jo aikuisia ja onnittelen itseäni hyvin usein siitä, että jaksoin tehdä tuon työn. Se piti jälkikasvun poissa pyörimästä ostareilla ja hakeutumasta "epätoivottuihin harrastuksiin". Yksi lapsistani eteni harrastuksessaan niin pitkälle, että se on hänelle nykyään työ, toinenkin toimii opiskelun ohella nuorempien valmentajana ja kolmas harrastaa omaa harrastustaan muuten vaan edelleen, pitääkseen kunnostaan huolta. 

Omasta mielestäni annoin harrastuksilla lapsilleni eväät hyvään elämään. Sen arvoa ei voi mitata millään, ei rahalla eikä työtunneilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset  vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus. 

 

 

Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään. 

En tiedä, onko tämä käsitys kaiken vapaaehtoisuudesta iskostunut suomalaisiin maksuttoman peruskoulun myötä. Mutta tosiasia on, että jos kuulut yhdistykseen, joudut noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Ne mokkapalat vähän niin kuin kuuluvat pakettiin, jos se on yhdistyksen keino rahoittaa toimintaansa.

Mokkapalat on typerin mahdollinen keino rahoittaa toimintaa. Vanhempi ostaa ensin ainekset, koten joutuu joka tapauksessa maksamaan ylimääräistä. Sitten käyttää ajan niiden leipomiseen ja vielä kanttiinivuoroon. Ja kertynyt potti ei edes ole kovinkaan suuri.

Sata kertaa mieluummin maksaisin enemmän harrastusmaksuja tekemättä mitään. Nyt käytän vapaa-aikaani ilmaistyöhön ja vielä maksan siitä ostamalla tarvikkeet. Älyttömyyden huippu. 

Pitäisi olla vaihtoehtona myös maksaa isompaa harrastusmaksua, eikä joka asiassa mennä tässäKIN heikoimman pillin mukaan. Toisilla on vapaa-ajasta pulaa, mutta sille ei anneta mitään arvoa.

Kuten tuossa mainittiin, verottajan vika. Koska talkootulot vaikka niiden mokkapalojen myynnistä pitää olla "kaikkien rahaa" sitä ei voi käyttää niin, että se näkyisi niiden talkoolaisten maksun pienenemisenä ja sinä maksaisit sitten isompaa summaa.

Miksei se voi olla kaikkien rahaa? Ja joukkueelle voi tehdä myös sponsorointia ylimääräisinä maksuina. Tämä koskee niitä, joille se on talkoita helpompi tapa. Sekin on kaikkien yhteistä rahaa. Jokainen osallistuu rahankeräykseen, mutta eri tavoin. Vapaamatkustus on tietenkin kiellettävä.

Niinhän se on kaikkien rahaa, mutta kun niihin talkoisiin ja sponsoreiden hankintaan osallistuu vain ne muutamat samat vanhemmat. Ja jos ehdottaa korkeampaa vapaaehtoista maksua niille, jotka eivät osallistu, niin kummasti sitä halua maksaa lisää ei löydykään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa ole mitään järkeä, että yksi harrastus täyttää lapsen ja äidin koko elämän. Eikö voi vain kerran viikossa harrastaa?

Kyseessä ilmeisen tavoitteellinen urheiluharrastus, joten ei. Kerhotoiminta on erikseen ja sitä voi pyörittää vaikka ihan itse.

Oliko siis ratkaisuehdotuksesi väsyneelle yh-äidille kerhon perustaminen? Ei täällä suorastaan empatialla loisteta

Muistuttaisin vanhemmille, että lapsen harrastuksen ei tarvitse ihan välttämättä olla jotain säännöllisesti tapahtuvaa "ammattiohjattua" toimintaa vaan se voi myös olla vaikka yhteinen mieluisa tekeminen vanhemman/vanhempien kanssa eikä sitä harrastusta tarvitse aikatauluttaa eikä sitä tarvitse tehdä kello kourassa ja hampaat irvessä. 

Jo paljon tullutkin, mutta koittaisin nyt vain venyä jonkun aikaa. Kun lapsi kasvaa hän pystyy kulkemaan ainakin osittain itsekin. Oletan ettei laji oli 12 kk vuodessa kilpailuja eli esim. kesäkausi voi olla helpompi. 

Elämän koittaisin järjestää niin, että käytössä on kauppakassi/keräilypalvely, jolloin suunnittelee pitkälle ruuat ja eväät valmiiksi. Tai sitten jos harrastuspaikan lähellä on kauppoja niin ostokset treenien aikana. Omat lenkit lapsen treenien aikana. Jos työt sellaisia, että niitä voi jatkaa niin toki niiden tekeminen. Tai vaikka sitten vain kirjan lukeminen. Kisareissut miettisin tarkaan, kun joka viikonloppu ei voi olla. PItää jäädä aikaa ns. normaaliin. Samoin talkoot ja muut niin kaikkea ei voi olla tai kaikkeen osallistua. Tai ainakin omassa seurassa niitä tehdään joku tietty määrä tms.

Mä heitän lapset harrastukseen ja menen itse lenkille tai salille sillä aikaa. Ihan helppoa minusta, saa hoidettua omankin liikunnan siinä ohessa

Hui miten stressaavaa elämää. Onneksi en tehnyt kakaroita eikä mun elämää olisi ne edes määränneet. Mamit väsyneitä, syyttäkää vain itseänne.

Nyt on kyllä pakko kysyä, missä lajissa 7-vuotiaana aloittaneella lapsella on yllättäen valtavasti treenejä viikossa?

Taitoluistelu ja voimistelu pitää aloittaa jo nuorempana. 7-vuotias aloittaa luistelukoulussa, jota kestää n. vuoden. 7-vuotias ei voimistelussa enää kilparyhmään pääse. Kilpavoimistelijat aloittavat 4-5-vuotiaina. Jalkapallossa 7-vuotialla on enimmillään 2-3 treeniä viikossa. Mihinkään treeniin ei mennä tuossa iässä suoraan koulusta, koulu loppuu ekalla luokalla n. klo 13.

Vähän kärpäsestä härkäsen ja uhriutumiset mammat tästäkin asiasta saavat aikaan. Omalla tyttärellä harrastus 3-4 viikko (noin 1,5h/krt) ja ehkä kerran kuukaudessa joku viikonloppu kisa. Olen YH ja apuja ei juuri ole. Itse huomannut, että tää on paras aika itsensä kehittämiselle! Urheilut hoidan aamuisin niin iltapäivät ovat sitten lukemista ja kirjoittamista varten. Tyttären harrastuspaikan vieressä mm. kirjasto ja kahvila - helppo luikahtaa vaikka tunniksi omia asioita puuhamaan :) 

Toki jos itsellä olisi vaikka kolme kakaraa niin tilanne olisi erilainen. Mutta näin yhden lapsen äitinä jopa nautin tästä tilanteesta :D 

Kyllä mä sanon myös että vaikka se raskasta onkin niin se myös kannattaa. Jos ei muuta niin lapsi ainakin muistaa että häntä on tuettu ja kannustettu ja hänen mielenkiinnonkohteita pidetty tärkeänä. 

Mulle nuo lapsen harrastukset oli hyvä syy alkaa itsekin taas liikkumaan aktiivisemmin. Ilman noita aikatauluja olisi etenkin talvisin ollut liian helppo vajota sohvalle illoiksi. 

Niin, sinä laitoit lapsen harrastukseen. Ei olis kannattanut laittaa tai olisi kannattanut valita toisenlainen harrastus. Elä nyt ideoidesi kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Nyt on kyllä pakko kysyä, missä lajissa 7-vuotiaana aloittaneella lapsella on yllättäen valtavasti treenejä viikossa?

Taitoluistelu ja voimistelu pitää aloittaa jo nuorempana. 7-vuotias aloittaa luistelukoulussa, jota kestää n. vuoden. 7-vuotias ei voimistelussa enää kilparyhmään pääse. Kilpavoimistelijat aloittavat 4-5-vuotiaina. Jalkapallossa 7-vuotialla on enimmillään 2-3 treeniä viikossa. Mihinkään treeniin ei mennä tuossa iässä suoraan koulusta, koulu loppuu ekalla luokalla n. klo 13.

Sinä kyllä nyt taidat keksiä noita omasta päästäsi. Kilpavoimistelun voi oikein hyvin aloittaa 7-10-vuotiaana. Jalkapallossa voi 7-vuotiaalla hyvinkin olla kolme treeniä ja viikonlopputurnaus. Ja moneenkin treeniin voidaan mennä suoraan koulusta, sehän onkin ihannetilanne jos treeni on koululla.

Ikävä kyllä, lapsen harrastus on vain harrastus. Vapaaehtoista toimintaa.

Kaikkea ei voi saada. Jos opetat tämän lapsellesi, teet hänelle paljon paremman palveluksen kuin on joku mikä tahansa väkisin jatkettava harrastus.

Alakoululainen ei tarvitse tuollaista, vaikka tällä hetkellä olisi kuinka mukavaa.

Elämän voi rakentaa hyväksi ilman noita. Ja olet hyvä äiti ilman noitakin molempia rasittavia pakoksi helposti lipsuvia harrastusasioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa se iso kaupunki ei enää ole vaarallinen ja uskallat päästää sen sinne itsenäisesti kulkemaan? Loputtomasti saat kuskailla.

Voi herramunjee. Muualla Euroopassa alle 12-vuotiasta ei saa jättää yksin edes kotiin, saati sitten että lähetettäisiin 7-vuotias treenikamojen kanssa bussia vaihtamaan.

Kulkee niitä lapsia yksin kouluunkin bussilla tai siellä vilkkaassa kaupungissa suojateiden yli ruuhka aikaan. Ihan myös ekaluokkalaisia. Mikähän sitten on sopiva ikä kulkea bussilla yksinäisesti? 

Samaa ihmettelen. Ei niitä lapsia pidä pilalle passata. Varsinkin, jos oma aika ja jaksaminen on kortilla. Meillä tyttö on ekaluokkalaisesta kulkenut treeneihin päin pääosin itse. Pelasi vielä pienempänä tennistä ja kassi oli  melkein isompi kuin lapsi. Takaisin ollaan haettu. Ei traumoja, mutta on kaveriporukkansa harvoja, jotka osaa ja uskaltaa kulkea julkisilla. On nyt kutosella. Muut kyselee vanhemmiltaan kyytiä eivätkä pääse, jos vanhemmilla ei ole aikaa kuskata, kun aikovat tehdä jotain yhdessä. Lapseni katsoo HSL:n apista, että miten pääsee perille. 

Omasta jaksamisesta on vaikeaa muiden sanoa mitään. Ite olen koittanut hyödyntää lasten harrastusten ajan esim omaan treenaamiseen, kaupassakäyntiin tms. asiointiin tai työntekoon. Jos olen ollut tosi väsynyt, olen vaan istunut autossa ja esim soittanut jollekin kaverille tai lukenut hyvää kirjaa. Joskus olen ottanut sisaruksen mukaan ja ollaan käyty kahvilassa tai vaan istuttu juttelemassa. Tärkeää latautumista ja yhdessäoloa nekin.

Ratkaisuja et kaivannut, mutta silti sanon mitä muutkin, eli kimppakyytimahdollisuudet kannattaa kysellä säännöllisesti uudestaan. 7 vuotiaiden porukassa on vaihtuvuutta, oli harrastus mikä tahansa. Aina jotkut muuttaa, porukkaan tulee uusia lapsia jne. ja lähellä saattaakin asua joku jonka kanssa kimppakyydit sujuu.

Samoin lapsi kannattaa opettaa omatoimiseksi, pikkuhiljaa. Voi opetella kulkemaan ainakin osin itse. Aloittaa yhdestä treenikerrasta viikossa, ja kun kasvaa, niin sujuu jo useampi. Samaten eväät voi opetella tekemään. Aamulla, jos ei enää iltapäivällä ehdi. Sopivia aineksia vaan kotiin ja sovitaan mitä hyviin eväisiin kuuluu, niin kyllä alaluokilla oleva jo ite osaa kun vähän ensin yhdessä harjoitellaan. Sama koskee varusteita. Lajia ei sanottu, mutta väittäisin että harvassa on lajit, joissa lapsi ei voi itse hoitaa perusasioita. Sitkeyttä vaan opetteluun ja rutiinien luomiseen. Jos on motia treenata, on motia myös pakata ja purkaa treenikassi. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on outo pakkomielle tuupata lapset aina seuratoimintaan mukaan. Ennen harrastettiin jos jonkinlaista lajia ihan vain kavereiden kesken pihalla. Sieltä sitten ajan kanssa omistautuneimmat etenivät ihan ammattilaisiksi saakka. 

Milloin tämä ennen oli? Itse ainakin oli ihan vaan seuratoiminnassa mukana ysärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ei sitä tajuakaan miten paljon lasten harrastukset  vaatii vanhemmilta. Nostan hattua sulle ap että olet lähtenyt tuohon. Mulla on kaksi lasta, joista toinen samanikäinen kuin sun harrastaja. Molemmilla lapsilla on nyt yhtenä viikonpäivänä kuljetuksia vaativa harrastus, ja tämä tuntuu aivan riittävältä. Lisäksi ekaluokkalaisella on nyt koululla yksi harrastus jossa pystyy käymään koulupäivän jälkeen itse. Ehkä minun neuvoni on että mieti myös omaa jaksamistasi. Jotta tuo meno kannattaisi, kyseisen harrastuksen pitäisi minusta olla suunnilleen ainoa hyvä asia lapsen elämässä. Jos näin ei ole, harrastakaa tämä kevätkausi loppuun ja miettikää ensi lukukaudelle jotakin muuta. Ehkä on samantyyppinen laji tai erilainen paikka, jossa voi harrastaa kevyemmin 1xvko-tyyliin. Minusta sinun ei tarvitse uhrautua jos harrastus on lapsellesi vain sitä - harrastus. 

 

 

Lapsen harrastus vaatii vanhemmalta aika tarkalleen sen verran kuin vanhempi itse suostuu siihen aikaansa laittamaan. Ei niihin mokkapalatalkoisiin ja muihin kissanristiäisiin ole mikään pakko osallistua, vaikka valmentaja itkisi silmät päästään. 

Aikamoiset vihat ja pahat katseet saa kyllä osakseen, jos ei osallistu. Meillä yhden lapsen kuskaaminen vielä menee, kun lenkitän koiran ja käyn kaupassa samalla reissulla. Mutta koko päivän kestävät tapahtumat, joissa pitäisi olla skarppina töissä aamusta iltaan. En ihan oikeasti jaksa. Jatkuvaa mussutusta tulee, kun en osallistu. Meillä mies on työn vuoksi paljon poissa ja arki muutenkin 80% minun vastuulla. Ihan kaikkeen ei rahkeet riitä. Mutta ei kyllä myöskään ymmärrys muilla vanhemmilla. 

Vierailija kirjoitti:

Mistähän lajista on kyse, jos treenit on siellä täällä? Tai, että varustehuoltoa olisi suuresti? 

Esim. taitoluistelu tuli minulle mieleen. En oikeasti tiedä. Mutta siinä se kassi on kyllä iso ja treenit voi olla joka kerta eri hallilla.

Ap voisi myös jutella sen toisen vanhemman kanssa,josko tuo kykenisi edes yhden kuskauksen viikossa hoitamaan.Ja ei niitä harkkoja ole pakko seurata kokoajan,tee oma lenkki tai käy kaupassa tms.