Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa ja ehtiä lapsen harrastusrumbaa harkkoineen ym?
Laitoin lapsen vähän kuin kokeeksi vain yhteen harrastukseen, ensimmäiseen ikinä hänellä. No pian osoittautui, että hän on siinä lahjakas ja todella motivoitunut ja yhtäkkiä harkkoja on koko ajan, monta kertaa viikossa ym. tapahtumia niiden päälle. Kaikkiin pitää kuskata edestakaisin, kukaan muu ei asu tällä suunnalla niin mitään kimppakulkemisia ei ole tarjolla, monesti ne on suoraan koulusta niin on huolehduttava eväät, sitten on kaikki varustehankinnat, varustehuolto vie minulta paljon aikaa jne. Tuli selväksi, että jos alkaa himmailemaan ja osallistuu vain kerran viikossa, niin putoaa kelkasta heti, ja jää käytännössä ulkopuolelle. Miten ihmeessä te ehditte ja jaksatte tämän harrastusrumban? Lapsen toinen vanhempi ei osallistu, tukiverkostoa tällaiseen meillä ei ole. Nykyään minun koko elämä on vain työ, lapsen harrastusrumba ja kiireellä parit kotityöt, viikonloppuisinkin ollaan harrastuksessa kiinni. Lapsi kuitenkin tykkää todella paljon harrastuksestaan eikä halua sitä lopettaa.
Kommentit (486)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tehty valinta että lasten harrastukset eivät saa hallita koko perheen elämää / meidän perheen elämä ei pyöri lapsen harrastuksen ympärillä rahallisesti eikä ajallisesti.
Kannustetaan harrastamaan ja kokeilemaan lajeja, mutta höntsäillen. Eli emme tule kuskaamaan lasta 5 krt/vko treeneihin tai maksamaan 10 keur/vuosi harrastusmaksuja kausimaksujen, varusteiden, leirien, matkojen ym muodossa. Joo, ei tule hänestä Kimi Räikköstä tai Jari Litmasta tai muutakaan lajin huippua varmaan, mutta toivottavasti muuten oman paikkansa maailmassa löytävä, liikunnan ja muun harrastamisen ilon löytänyt ihminen kyllä.Varmaan muistutatte myös että yli kasin numeroja ei sitten kokeista tuoda ja mistään yliopistoista ei edes haaveillakaan.
Olen eri, mutta minulla ainakin oli sen verran vanhanaikaiset vanhemmat, että he ymmärsivät, mitä eroa on koulunkäynnillå ja harrastuksella. Koulua käydään tulevaisuutta varten, harrastusta omaksi iloksi.
Eli koska harrastus on omaksi iloksi niin sitä ei saa ottaa tosissaan tai panostaa siihen? Pitää panostaa vain niihin asioihin joista ei tykkää ja jotka tuntuvat vastenmielisiltä?
Mä kyllä tykkäsin koulustakin ja olin siinä todella hyvä.
Sitä ei nyt tässä kysytty.
Kyllä sinä tuossa vähän vihjaisit, että kouluunkin panostetaan, vaikka se on ikävää ja vastenmielistä.
No en kyllä vihjannut.
Kyllä vihjasit.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidan lapsen 4-5 Krt
t vkossa harrastuksen kuskaamisen käytännössä yksin, nyt kahdeksatta vuotta. Tässä muutama idea sinulle ja jaksamista tähän vaiheeseen, joka menee aikanaan ohi sekin.
A)Jos mahdollista osallistu toimintaan. Voit saada elinikäisiä ystäviä. Ole yhteydessä toiminnasta vastaavaan ja tarjoa apuasi.
B) Ota kuskaus laatuaikana. Keskustelkaa, kuunnelkaa äänikirjaa yhdessä.
C) Lapsen treeniaika on sinun vapaa-aika, selvitä mitä mahdollisuuksia lähellä on ja tee sitä, kävelyä/juoksua voi tehdä lähes missä vain. Lähellä voi olla kirjasto, tai hoida joku asia, esim ruokaostokset.
D) Katso treenejä välillä jos mahdollista ja innosti lajista kun/jos näet lapsen ilon.
E) älä huokaile lapsen kuulleen osaasi.
Muista että harrastaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Oma aikasi tulee kyllä 🤍
Vierailija kirjoitti:
Hoidan lapsen 4-5 Krt
t vkossa harrastuksen kuskaamisen käytännössä yksin, nyt kahdeksatta vuotta. Tässä muutama idea sinulle ja jaksamista tähän vaiheeseen, joka menee aikanaan ohi sekin.
A)Jos mahdollista osallistu toimintaan. Voit saada elinikäisiä ystäviä. Ole yhteydessä toiminnasta vastaavaan ja tarjoa apuasi.
B) Ota kuskaus laatuaikana. Keskustelkaa, kuunnelkaa äänikirjaa yhdessä.
C) Lapsen treeniaika on sinun vapaa-aika, selvitä mitä mahdollisuuksia lähellä on ja tee sitä, kävelyä/juoksua voi tehdä lähes missä vain. Lähellä voi olla kirjasto, tai hoida joku asia, esim ruokaostokset.
D) Katso treenejä välillä jos mahdollista ja innosti lajista kun/jos näet lapsen ilon.
E) älä huokaile lapsen kuulleen osaasi.
Muista että harrastaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Oma aikasi tulee kyllä 🤍
Tämä. 10 vuotta kuskasin lapsia harrastuksiin, notkuin itse kentän laidalla, osallistuin itsekin lasten harrastamiseen. Siitä tuli vähän harrastus itsellekin. Kun lasten harrastusinto teineinä loppui niin oli jopa haikeaa lopettaa itsekin.
Minulle löytyi uusia ja ihan omia harrastuksia tilalle, mutta yhä muistelen näitä lasten harrastamisaikoja. Aika on varmaan osan muistoista kullannutkin, ei se nyt aina olisi huvittanut. Mutta plussalle jäätiin.
Tunnen yhden perheen joka kävi tuon kaiken läpi ensin omien lapsien kanssa, ja nyttemmin lapsenlasten kanssa. Mietiskelin että heidän kohdallaan elämä menee käytännössä jäähallissa odotteluun. Mekin käytiin aikoinaan tapaamassa heitä perheenä jäähallilla, koska he eivät ehtineet muuten nähdä. Tavallaan se oli ihan mielenkiintoista, mutta heidän näkökulmastaan aika surullista, että tuttujen ja sukulaisten tapaamisetkin pitää hoitaa jäähallin lehtereillä. Eikä lapsista tullut panostuksesta huolimatta ammattilaisia. Päinvastoin. Koulut jäi käymättä ja uramahdollisuudet oli sitä kautta paljon kapeammat.
Myöhäinen kirjoitukseni kai osui ja upposi kun tuli alapeukkuja.
Kyselijälle vastaisin että jos on poikkeuksellisen lahjakas (eli se huippu-urheilija) niin voi olla että joku toinen elämän osa-alue sakkaa. Lisäksi ehkä tottuu ihailuun ja erityiskohteluun joten "putoaminen" tavallisen rahvaan joukkoon ei suju ongelmitta. Huippu-urheilu on tiukasti aikataulutettua ja suunniteltua vuosikaudet joten siihenkin voi ihminen tottua ja itseohjautuvuus voi heikentyä tai kadota.
Pakko nostaa tähän jääkiekkoilija Jesse Puljujärvi jota kyllä symppaan kovasti. Lahjakas urheilija ja toki loukkaantumisia on ollut. Koulut jäi ja ei vaan sopeutunut änäriin vaikka taidot olisivat riittäneet. Harmittaa kyllä Jessen puolesta ja toivon että hän saa jatkaa uraansa Euroopassa paremmalla onnella ja menestyksellä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoidan lapsen 4-5 Krt
t vkossa harrastuksen kuskaamisen käytännössä yksin, nyt kahdeksatta vuotta. Tässä muutama idea sinulle ja jaksamista tähän vaiheeseen, joka menee aikanaan ohi sekin.
A)Jos mahdollista osallistu toimintaan. Voit saada elinikäisiä ystäviä. Ole yhteydessä toiminnasta vastaavaan ja tarjoa apuasi.
B) Ota kuskaus laatuaikana. Keskustelkaa, kuunnelkaa äänikirjaa yhdessä.
C) Lapsen treeniaika on sinun vapaa-aika, selvitä mitä mahdollisuuksia lähellä on ja tee sitä, kävelyä/juoksua voi tehdä lähes missä vain. Lähellä voi olla kirjasto, tai hoida joku asia, esim ruokaostokset.
D) Katso treenejä välillä jos mahdollista ja innosti lajista kun/jos näet lapsen ilon.
E) älä huokaile lapsen kuulleen osaasi.
Muista että harrastaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Oma aikasi tulee kyllä 🤍
Tämä. 10 vuotta kuskasin lapsia harrastuksiin, notkuin itse kentän laidalla, osallistuin itsekin lasten harrastamiseen. Siitä tuli vähän harrastus itsellekin. Kun lasten harrastusinto teineinä loppui niin oli jopa haikeaa lopettaa itsekin.
Minulle löytyi uusia ja ihan omia harrastuksia tilalle, mutta yhä muistelen näitä lasten harrastamisaikoja. Aika on varmaan osan muistoista kullannutkin, ei se nyt aina olisi huvittanut. Mutta plussalle jäätiin.
Sama juttu. Kaiholla muistan yhteistä tekemistä, turnaus- ja leiri- ja kisareissuja sekä Suomessa että ulkomailla. Yhdessä lajissa olen toiminut myöhemminkin satunnaisesti toimitsijana. Ja kisoja käyn katsomassa.
Ja vaikka lapsilla nuo lapsuuden ja nuoruuden harrastukset jäivätkin jossain vaiheessa, niin kaikki ovat jatkaneet liikunnallista elämäntapaansa muissa lajeissa.
Meillä poika aloitti kolme vuotta sitten jalkapallon. Aluksi olin todella ahdistunut juuri näiden säännöllisten treenien sekä viikonlopputurnausten vuoksi. Nopeasti siihen kyllä tottui ja kun kuljetukset tuli rutiiniksi, niin se oli jopa ihan mukavaa. Itse otin ihan tavaksi käydä lenkillä treenien ajan, ja kun hankimme vielä koirankin niin sekin pääsi sitten kivasti erilaisiin paikkoihin lenkkeilemään.
Poika joutui lopettamaan pelaamisen viime vuonna terveysongelmien takia. Varsinkin itselle oli todella kova paikka päästää irti tästä "jalkapallo-yhteisöstä", kummasti sitä kaipaa ihan vaikka niiden mokkapalojen leipomista turnauksiin. Nykyään joutuu käyttämään paljon enemmän mielikuvitusta kun yrittää keksi erilaisia lenkkeilyreittejä, kun ei enää "pakolla" tule liikuttua treenien ja pelien perässä eri paikoissa eikä aina jaksaisi niitä samoja maisemia kierrellä koiran kanssa. Alkuun myös arki-illat tuntuivat todella tyhjiltä kun ei ollut enää aikatauluja joiden mukaan mennä.
Sanoisin että jos lapsi on motivoitunut, niin antaa mennä vaan. Se on loppupeleissä hyvin pieni aika mikä sitä rumbaa kestää, ja varmasti saatte todella paljon ikimuistoisia kokemuksia. Automatkoilla on myös hyvää aikaa jutella niitä näitä, ihan erilailla kuin kotona, kun kaikki ovat omissa huoneissaan ja tekevät omia juttujaan. Ja plussana vielä, jos et vielä hallitse multitaskaamista potenssiin 1000, niin harrastusmutsina sen varmasti opit :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tehty valinta että lasten harrastukset eivät saa hallita koko perheen elämää / meidän perheen elämä ei pyöri lapsen harrastuksen ympärillä rahallisesti eikä ajallisesti.
Kannustetaan harrastamaan ja kokeilemaan lajeja, mutta höntsäillen. Eli emme tule kuskaamaan lasta 5 krt/vko treeneihin tai maksamaan 10 keur/vuosi harrastusmaksuja kausimaksujen, varusteiden, leirien, matkojen ym muodossa. Joo, ei tule hänestä Kimi Räikköstä tai Jari Litmasta tai muutakaan lajin huippua varmaan, mutta toivottavasti muuten oman paikkansa maailmassa löytävä, liikunnan ja muun harrastamisen ilon löytänyt ihminen kyllä.Varmaan muistutatte myös että yli kasin numeroja ei sitten kokeista tuoda ja mistään yliopistoista ei edes haaveillakaan.
Olen eri, mutta minulla ainakin oli sen verran vanhanaikaiset vanhemmat, että he ymmärsivät, mitä eroa on koulunkäynnillå ja harrastuksella. Koulua käydään tulevaisuutta varten, harrastusta omaksi iloksi.
Eli koska harrastus on omaksi iloksi niin sitä ei saa ottaa tosissaan tai panostaa siihen? Pitää panostaa vain niihin asioihin joista ei tykkää ja jotka tuntuvat vastenmielisiltä?
Mä kyllä tykkäsin koulustakin ja olin siinä todella hyvä.
Sitä ei nyt tässä kysytty.
Kyllä sinä tuossa vähän vihjaisit, että kouluunkin panostetaan, vaikka se on ikävää ja vastenmielistä.
No en kyllä vihjannut.
Kyllä vihjasit.
-eri
En vihjaile mitään, hevonvitun ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän minun lapsuudessani 90-luvulla selvittiin harrastuksista ilman, että äiti ja isi pörräsivät jatkuvasti mukana? Ihan itse kuljettiin matkatkin. Nykyisin pitää olla joku yksityiskuljetus ovelta ovelle tai lapsi traumatisoituu.
No mun nuoruudessani 1990-luvulla esimerkiksi jalkapallo aloitettiin usein yläkouluiässä. Nykyään ei taida sen ikäinen aloittelija löytää edes joukkuetta.
Itse olin 5v kun aloitin taitoluistelun. Ei kukaan sitä enää murkkuiässä aloitellut. Sama homma baletin kanssa.
Ikävä kyllä näin. Moneen harrastukseen pääse samalla tavalla mukaan enää myöhemmin.
Monessa lajissa herkkyyskaudet on aika nuorena. Kenestäkään ei tule hyvää ballerinaa jos aloittaa 10-vuotiaana.
Eikä ole järkevää tehdä mitään missä ei aio olla hyvä. Itse en ainakaan kannustaisi lasta mihinkään "kivaan harrasteluun". Leikki on sitä varten että on kivaa kavereiden kanssa, harrasruksiin suhtaudutaan samalla vakavuudella kuin kouluun tai ei mennä. En todellakaan maksaisi harrastuksesta missä lapsi ei pyri kehittymään.
Mun lapset harrastaa, koska se on heidän mielestään kivaa. Toki siinä sivussa tulee uusia taitoja.
Yksikään harrastus ei ole kivaa jos olet siinä aina kaikkein huonoin.
Eli jos harrastaa omaksi iloksi se tarkoittaa, että on harrastuksessa porukan huonoin? Ok...
Kyllä, koska muut harrastavat kehittyäkseen ja tullakseen paremmiksi lajissa. Joukkuelajeissa näkyy heti ketkä ovat tosissaan ja treenaavat omalla ajallaan ja saavat oikeasti sen suositellut 30-35 tuntia liikuntaa viikkoon, ja ketkä harrastavat ”omaksi ilokseen” ja harrastus on sitä että käydään treeneissä jos ei ole jotain muuta menoa ja treenien ulkopuolella ei tehdä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän minun lapsuudessani 90-luvulla selvittiin harrastuksista ilman, että äiti ja isi pörräsivät jatkuvasti mukana? Ihan itse kuljettiin matkatkin. Nykyisin pitää olla joku yksityiskuljetus ovelta ovelle tai lapsi traumatisoituu.
No mun nuoruudessani 1990-luvulla esimerkiksi jalkapallo aloitettiin usein yläkouluiässä. Nykyään ei taida sen ikäinen aloittelija löytää edes joukkuetta.
Itse olin 5v kun aloitin taitoluistelun. Ei kukaan sitä enää murkkuiässä aloitellut. Sama homma baletin kanssa.
Ikävä kyllä näin. Moneen harrastukseen pääse samalla tavalla mukaan enää myöhemmin.
Monessa lajissa herkkyyskaudet on aika nuorena. Kenestäkään ei tule hyvää ballerinaa jos aloittaa 10-vuotiaana.
Eikä ole järkevää tehdä mitään missä ei aio olla hyvä. Itse en ainakaan kannustaisi lasta mihinkään "kivaan harrasteluun". Leikki on sitä varten että on kivaa kavereiden kanssa, harrasruksiin suhtaudutaan samalla vakavuudella kuin kouluun tai ei mennä. En todellakaan maksaisi harrastuksesta missä lapsi ei pyri kehittymään.
Mun lapset harrastaa, koska se on heidän mielestään kivaa. Toki siinä sivussa tulee uusia taitoja.
Yksikään harrastus ei ole kivaa jos olet siinä aina kaikkein huonoin.
Eli jos harrastaa omaksi iloksi se tarkoittaa, että on harrastuksessa porukan huonoin? Ok...
Kyllä, koska muut harrastavat kehittyäkseen ja tullakseen paremmiksi lajissa. Joukkuelajeissa näkyy heti ketkä ovat tosissaan ja treenaavat omalla ajallaan ja saavat oikeasti sen suositellut 30-35 tuntia liikuntaa viikkoon, ja ketkä harrastavat ”omaksi ilokseen” ja harrastus on sitä että käydään treeneissä jos ei ole jotain muuta menoa ja treenien ulkopuolella ei tehdä mitään.
Missä vetun suosituksissa lukee 30-35 tuntia liikuntaa viikossa? Eli 5 h päivässä, ilman lepopäivää? Näinkö sinä itse liikut?
Harrastuksessa jokainen voi asettaa omat tavoitteet ja onneksi monissa lajeissa on myös höntsäilyryhmiä. Lasten ja nuorten puolella näihin ei vaan tahdo riittää osallistujia, mikähän voisi olla syynä? Liian kunnianhimoiset vanhemmat, ahneet seurat?
Ja ennen kuin joku haukkuu sohvaperunaksi tai siiderivalaaksi, olen äiti jolla on anoreksia. Että liikkumisesta (siitä liiallisesta) ja tavoitteista (niistä liian tiukoista) on kyllä kokemusta. Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tehty valinta että lasten harrastukset eivät saa hallita koko perheen elämää / meidän perheen elämä ei pyöri lapsen harrastuksen ympärillä rahallisesti eikä ajallisesti.
Kannustetaan harrastamaan ja kokeilemaan lajeja, mutta höntsäillen. Eli emme tule kuskaamaan lasta 5 krt/vko treeneihin tai maksamaan 10 keur/vuosi harrastusmaksuja kausimaksujen, varusteiden, leirien, matkojen ym muodossa. Joo, ei tule hänestä Kimi Räikköstä tai Jari Litmasta tai muutakaan lajin huippua varmaan, mutta toivottavasti muuten oman paikkansa maailmassa löytävä, liikunnan ja muun harrastamisen ilon löytänyt ihminen kyllä.Varmaan muistutatte myös että yli kasin numeroja ei sitten kokeista tuoda ja mistään yliopistoista ei edes haaveillakaan.
Olen eri, mutta minulla ainakin oli sen verran vanhanaikaiset vanhemmat, että he ymmärsivät, mitä eroa on koulunkäynnillå ja harrastuksella. Koulua käydään tulevaisuutta varten, harrastusta omaksi iloksi.
Eli koska harrastus on omaksi iloksi niin sitä ei saa ottaa tosissaan tai panostaa siihen? Pitää panostaa vain niihin asioihin joista ei tykkää ja jotka tuntuvat vastenmielisiltä?
Mä kyllä tykkäsin koulustakin ja olin siinä todella hyvä.
Sitä ei nyt tässä kysytty.
Kyllä sinä tuossa vähän vihjaisit, että kouluunkin panostetaan, vaikka se on ikävää ja vastenmielistä.
No en kyllä vihjannut.
No mihin sitten viittasit, kun kirjoitit: Pitää panostaa vain niihin asioihin joista ei tykkää ja jotka tuntuvat vastenmielisiltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se on vähän semmoinen homma, että äippylin pitää opetella asettamaan rajoja. Ei se penikka päätä, montako kertaa viikossa käy treeneissä. Tai päättää, jos itse maksaa ja kulkee matkat itsenäisesti. Muussa tapauksessa äippyli on se, joka määrää tahdin.
Periaatteessa toki noin, mutta aapeella ja monella muulla on se tilanne, että joko suostuvat valmentajien määräämään tahtiin tai joutuvat lopettamaan kokonaan. Ja sitä aapee nyt pohtii, sanoako lapselle että harrastus loppuu kokonaan vai yrittääkö revetä siihen, mitä valmentajat edellyttää jos haluaa jatkaa.
Ei maailma minkään valmentajaa leikkivän iskukin tahdissa pyöri. Lapsella on oikeus harrastaa, vaikka ei jokaiseen treeniin osallistuisikaan. Jos valkkuisi yrittä jotain päteä, otetaan yhteys seurajohtoon (tai iltasanomiin)
Treeniaikoihin pitää monessa lajissa sitoutua tai putoaa joukkueesta.
Näinhän se on. Ja suurin osa lapsista putoaa tai pudottautuu jo alakoulun loppupuolella.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden perheen joka kävi tuon kaiken läpi ensin omien lapsien kanssa, ja nyttemmin lapsenlasten kanssa. Mietiskelin että heidän kohdallaan elämä menee käytännössä jäähallissa odotteluun. Mekin käytiin aikoinaan tapaamassa heitä perheenä jäähallilla, koska he eivät ehtineet muuten nähdä. Tavallaan se oli ihan mielenkiintoista, mutta heidän näkökulmastaan aika surullista, että tuttujen ja sukulaisten tapaamisetkin pitää hoitaa jäähallin lehtereillä. Eikä lapsista tullut panostuksesta huolimatta ammattilaisia. Päinvastoin. Koulut jäi käymättä ja uramahdollisuudet oli sitä kautta paljon kapeammat.
Tämä olisi tärkeää muistaa. Jos perhe uhraisi koulunkäyntiin puoletkin siitä yhteisestä ajasta, mikä menee jäähallilla, olisi lapsen menestys todennäköistä. Jäähallilla käytetylle ajalle taas aniharvoin tulee vastinetta ammatillisen hyödyn muodossa. Sen sijaan uhrataan kaikki sosiaalinen elämä kaverisynttäreistä lähes mummon hautajaisiin, kun lapset niin tärkeinä treenaavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä poika aloitti kolme vuotta sitten jalkapallon. Aluksi olin todella ahdistunut juuri näiden säännöllisten treenien sekä viikonlopputurnausten vuoksi. Nopeasti siihen kyllä tottui ja kun kuljetukset tuli rutiiniksi, niin se oli jopa ihan mukavaa. Itse otin ihan tavaksi käydä lenkillä treenien ajan, ja kun hankimme vielä koirankin niin sekin pääsi sitten kivasti erilaisiin paikkoihin lenkkeilemään.
Poika joutui lopettamaan pelaamisen viime vuonna terveysongelmien takia. Varsinkin itselle oli todella kova paikka päästää irti tästä "jalkapallo-yhteisöstä", kummasti sitä kaipaa ihan vaikka niiden mokkapalojen leipomista turnauksiin. Nykyään joutuu käyttämään paljon enemmän mielikuvitusta kun yrittää keksi erilaisia lenkkeilyreittejä, kun ei enää "pakolla" tule liikuttua treenien ja pelien perässä eri paikoissa eikä aina jaksaisi niitä samoja maisemia kierrellä koiran kanssa. Alkuun myös arki-illat tuntuivat todella tyhjiltä kun ei ollut enää aikatauluja joiden mukaan mennä.
Sanoisin että jos lapsi on motivoitunut, niin antaa mennä vaan. Se on loppupeleissä hyvin pieni aika mikä sitä rumbaa kestää, ja varmasti saatte todella paljon ikimuistoisia kokemuksia. Automatkoilla on myös hyvää aikaa jutella niitä näitä, ihan erilailla kuin kotona, kun kaikki ovat omissa huoneissaan ja tekevät omia juttujaan. Ja plussana vielä, jos et vielä hallitse multitaskaamista potenssiin 1000, niin harrastusmutsina sen varmasti opit :D
Tämäkin on aika erikoinen ajatus, että täytyy pistää lapsi autoon ja viedä harrastukseen saadakseen olla tämän seurassa.
Meillä on kolme lasta, joukossa enemmän ja vähemmän harrastavia, ja kyllä minä vietän eniten aikaa sen vähiten harrastavan kanssa. Tosin meillä onkin periaatteena, että alle viiden kilometrin matkat pyritään pyöräilemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän minun lapsuudessani 90-luvulla selvittiin harrastuksista ilman, että äiti ja isi pörräsivät jatkuvasti mukana? Ihan itse kuljettiin matkatkin. Nykyisin pitää olla joku yksityiskuljetus ovelta ovelle tai lapsi traumatisoituu.
No mun nuoruudessani 1990-luvulla esimerkiksi jalkapallo aloitettiin usein yläkouluiässä. Nykyään ei taida sen ikäinen aloittelija löytää edes joukkuetta.
Itse olin 5v kun aloitin taitoluistelun. Ei kukaan sitä enää murkkuiässä aloitellut. Sama homma baletin kanssa.
Ikävä kyllä näin. Moneen harrastukseen pääse samalla tavalla mukaan enää myöhemmin.
Monessa lajissa herkkyyskaudet on aika nuorena. Kenestäkään ei tule hyvää ballerinaa jos aloittaa 10-vuotiaana.
Eikä ole järkevää tehdä mitään missä ei aio olla hyvä. Itse en ainakaan kannustaisi lasta mihinkään "kivaan harrasteluun". Leikki on sitä varten että on kivaa kavereiden kanssa, harrasruksiin suhtaudutaan samalla vakavuudella kuin kouluun tai ei mennä. En todellakaan maksaisi harrastuksesta missä lapsi ei pyri kehittymään.
Mun lapset harrastaa, koska se on heidän mielestään kivaa. Toki siinä sivussa tulee uusia taitoja.
Yksikään harrastus ei ole kivaa jos olet siinä aina kaikkein huonoin.
Eli jos harrastaa omaksi iloksi se tarkoittaa, että on harrastuksessa porukan huonoin? Ok...
Kyllä, koska muut harrastavat kehittyäkseen ja tullakseen paremmiksi lajissa. Joukkuelajeissa näkyy heti ketkä ovat tosissaan ja treenaavat omalla ajallaan ja saavat oikeasti sen suositellut 30-35 tuntia liikuntaa viikkoon, ja ketkä harrastavat ”omaksi ilokseen” ja harrastus on sitä että käydään treeneissä jos ei ole jotain muuta menoa ja treenien ulkopuolella ei tehdä mitään.
Se itsenäinen treenaaminen juuri on omaksi iloksi harrastamista. Meillä ainakin lapsi potkii palloa pari tuntia joka ilta siksi, että hän rakastaa palloa.
-eri.
Yhyy,itse teit lapsen ja itse esittelet harrastuksia. Kestä se. Kuljin harrastuksiin tarpeeksi vanhana itse,esim.kitaratunneille. Mitä olet tehnyt ä pärän? Hauskaa on, että tästä vingutaan muille vieraille ihmisille julkisella palstalla, minkä me sille voidaan?
Vierailija kirjoitti:
Yhyy,itse teit lapsen ja itse esittelet harrastuksia. Kestä se. Kuljin harrastuksiin tarpeeksi vanhana itse,esim.kitaratunneille. Mitä olet tehnyt ä pärän? Hauskaa on, että tästä vingutaan muille vieraille ihmisille julkisella palstalla, minkä me sille voidaan?
Kiva, että sinulla oli harrastus, mutta ilmiselvästi jotain jäit vaille vanhemmiltasi.
Ole kiitollinen lapsestasi äläkä valita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän minun lapsuudessani 90-luvulla selvittiin harrastuksista ilman, että äiti ja isi pörräsivät jatkuvasti mukana? Ihan itse kuljettiin matkatkin. Nykyisin pitää olla joku yksityiskuljetus ovelta ovelle tai lapsi traumatisoituu.
No mun nuoruudessani 1990-luvulla esimerkiksi jalkapallo aloitettiin usein yläkouluiässä. Nykyään ei taida sen ikäinen aloittelija löytää edes joukkuetta.
Itse olin 5v kun aloitin taitoluistelun. Ei kukaan sitä enää murkkuiässä aloitellut. Sama homma baletin kanssa.
Ikävä kyllä näin. Moneen harrastukseen pääse samalla tavalla mukaan enää myöhemmin.
Monessa lajissa herkkyyskaudet on aika nuorena. Kenestäkään ei tule hyvää ballerinaa jos aloittaa 10-vuotiaana.
Eikä ole järkevää tehdä mitään missä ei aio olla hyvä. Itse en ainakaan kannustaisi lasta mihinkään "kivaan harrasteluun". Leikki on sitä varten että on kivaa kavereiden kanssa, harrasruksiin suhtaudutaan samalla vakavuudella kuin kouluun tai ei mennä. En todellakaan maksaisi harrastuksesta missä lapsi ei pyri kehittymään.
Mun lapset harrastaa, koska se on heidän mielestään kivaa. Toki siinä sivussa tulee uusia taitoja.
Yksikään harrastus ei ole kivaa jos olet siinä aina kaikkein huonoin.
Eli jos harrastaa omaksi iloksi se tarkoittaa, että on harrastuksessa porukan huonoin? Ok...
Kyllä, koska muut harrastavat kehittyäkseen ja tullakseen paremmiksi lajissa. Joukkuelajeissa näkyy heti ketkä ovat tosissaan ja treenaavat omalla ajallaan ja saavat oikeasti sen suositellut 30-35 tuntia liikuntaa viikkoon, ja ketkä harrastavat ”omaksi ilokseen” ja harrastus on sitä että käydään treeneissä jos ei ole jotain muuta menoa ja treenien ulkopuolella ei tehdä mitään.
Missä vetun suosituksissa lukee 30-35 tuntia liikuntaa viikossa? Eli 5 h päivässä, ilman lepopäivää? Näinkö sinä itse liikut?
Harrastuksessa jokainen voi asettaa omat tavoitteet ja onneksi monissa lajeissa on myös höntsäilyryhmiä. Lasten ja nuorten puolella näihin ei vaan tahdo riittää osallistujia, mikähän voisi olla syynä? Liian kunnianhimoiset vanhemmat, ahneet seurat?
Ja ennen kuin joku haukkuu sohvaperunaksi tai siiderivalaaksi, olen äiti jolla on anoreksia. Että liikkumisesta (siitä liiallisesta) ja tavoitteista (niistä liian tiukoista) on kyllä kokemusta. Ei mulla muuta.
4-5 tuntia liikuntaa päivässä. Sekö on mielestäsi jotenkin paljon? Johan tuo tulee ihan perus ulkoilusta, hyötyliikunnasta ja harrastuksista ihan tekemättä mitään. Lapsilla vielä koululiikunnat siihen päälle ja muutenkin käytännössä koko valveillaoloaika on ulkoilua ja leikkimistä.
Alue: Aihe vapaa
Eli jos harrastaa omaksi iloksi se tarkoittaa, että on harrastuksessa porukan huonoin? Ok...