Onko täällä muita, joiden sairautta on epäilty ensisijaisesti psyykkiseksi vaikka lopulta oireiden syyksi on paljastunut somaattinen sairaus

Aikoinaan jopa itse ajattelin,  että vika on varmaan mulla päässä,  kun mitään syytä nivelkipuihin ei löytynyt.  Vuoden verran ramppasin lääkärissä ja sain reumapolillekin lähetteen,  mutta ei löytynyt mitään. Viimeisellä kerralla sitten reumatekijät olikin jo niin korkealla,  että nivelreumadiagnoosi tuli samantien.  Jos ei olisi tullut,  seuraavaksi olisin varannut ajan psykiatrille. 

Myöhemmin elämässäni olen lähes aina käynyt yksityisellä ja siellä kyllä tutkitaan joskus vähän turhankin innokkaasti.  Ja on löytynyt sivulöydöksenä sairauksia,  joita en ole itse huomannut olevankaan.  

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole täysin normaalia, että kaikki määritellään psyykkseksi. Ainoastaan todellisia psyykkisiä sairauksia ei haluta myöntää psyykkisiksi.

 

Itse kärsin nielemisvaikeudesta. Ruoka tarttuu kurkkuun kiinni. Sitä on jatkunut jo useita kuukausia.

Olen saanut ohjeeksi vain lisätä ruoan karkeutta ja olla kiinnittämättä huomiota kaikkiin tuntemuksiin. Olen jo monta kertaa lisännyt ruoan korkeutta sillä seurauksella, että jok  kerta nieleminen on loppunut  loppupäiväksi kokonaan. Seuraavana päivänä saattaa pystyä nielemään jotain hyvin sileää sosetta.

 

Ruokatorvea ei kuulemma tarvitse tähystää, sillä nielemisrefleksi toimii silloin kun sen refleksin saa alkamaan.

 

Ei tämä mitenkään hauskaa ole. Kurkku tulee kipeäksi ja limaiseksi aina syömisen jälkeen ja ääni menee käheäksi niin että puhuminen on vaikeaa. Nielun lihasten on todettu olevan pahasti jumissa ja sekin on kuulemma psyykkistä. 

Kaiken muun lisäksi on tullut anemia (varma n sekin psyykkistä), vaikka syön nykyään jopa terveellisemmän kuin aiemmin ja kiinnitän erityistä huomiota proteiinin ja raudan saantiin. Pakko syödä terveellisesti kun pystyy syömään vain pieniä määriä.

Joskus aikaisemmin olen kärsinyt jonkin aikaa anemiasta leikkauksen jälkeen, kun olen menettänyt leikkauksessa runsaasti verta. Nyt on aivan yhtä paha anemia, vaikka en ole menettänyt verta missään tilanteessa. Kuukautisetkin ovat nykyään erittäin niukkoja. 

Kuulostaa raudanpuutokselta. Se vaikuttaa kilpirauhaseen ja jos kilppari ei toimi voi tulla mm nielemisvaikeuksia, satojen muiden oireiden lisäksi.

Mulla on reumatekijä ollut veressä koholla jo alle kaksikymppisestä asti. Siitä huolimatta en saa mitään apua, mulla ei kuulemma ole reumaa vaikka ei ole edes tutkittu mitenkään. Olen kohta 60v. enkä jaksa enää edes yrittää saada apua. Minullakin kaikki on lääkärien mukaan psyykkisiä ongelmia. Osa varmasti onkin, mutta en usko että kaikki kuitenkaan.

Ja kilpirauhasarvot mulla on jo vuosia olleet alle viitearvon, mutta "ei niin paljon että lääkitystä voitaisi harkita." Mikä sen viitearvon idea sitten on, kun poikkeava arvo ei kuitenkaan merkitse mitään?

Endometrioosi sekä refluksitauti molemmat pistettiin psyykkisten oireiden piikkiin, koska olin samaan aikaan hakeutunut psykoterapiaan MUISTA SYISTÄ. 
Eli kun vihdoin hakee apua ja pääsee terapiaan niin kaikki muu niputetaan samaan settiin. 
Refluksitauti oli vielä erittäin paha ja endometrioosi levinnyt mm. palleaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkärit työskentelevät kokemuksen perusteella ja heillä on erittäin vankat todisteet siitä että naisten ongelmat ovat usein henkisiä. Siinä ei muutaman hysteerisen akan ulina somaattisesta sairaudesta todista mitään. 

He valitsevat tilastollisesti todennäköisimmän vaivan. Ei ole aikaa eikä resursseja tutkia perusteellisemmin. 

Eikä kiinnostusta. Omat kokemukset on valitettavasti vähättelyä kuten "Ei sua voi sattua koska taivut noin". Niin, mun notkeushan vaikuttaa murtuneisiin kylkiluihin. Tai "Ei sulla VOI olla pissahätä kun sun rakossa on niin vähän virtsaa". Okei, no paina vähän kovempaa ja katso kun kusen alleni.

Niinkuin joku jo kirjoitti, ihan kuin joku kuulustelu ja tuntuu siltä, että olettamus on aina se, että potilas liioittelee tai valehtelee. Vaikka tavallinen suomalainenhan ei mene lääkäriin ennen kuin on suunnilleen joku raaja irti.

Tuo "Ei sua voi sattua koska taivut noin", mulla kanssa vähän niin että kun on vuosikausia niiden kipujen kanssa elänyt niin niihin on niin turtunut. Kyllä se käsi nousee ja taipuu mutta olkapäähän sattuu aivan saatnasti, siitä vaan on oppinut olemaan välittämättä. 

Tämä ketju todistaa sen millainen Jumalakompleksi lääkäreillä on, kun lääkäri on potilaaseen nähden auktoriteettiasemassa ja jos potilas ja lääkäri eivät ole yhteisymmärryksessä, on helppo leimata potilas hulluksi tai antaa joku muu väärä diagnoosi.

Se voi olla psykoseksuaalinen häiriö

Olin kuolemassa luuydinsyöpään, työnantaja lähetti psykiatrille. 

Mukavaa, että sain henkisesti terveen paperit, vaikka melkein henki lähti. 

Ei itsellä, mutta artisti Ren on kertonut avoimesti omista kokemuksistaan missä hänen fyysinen sairaus diagnosoitiin psyykkiseksi.  Hänellä alkoi nuorena todella vaikeita oireita esim. kovaa kipua, uupumusta, neurologisia ongelmia ja yleistä toimintakyvyn romahtamista. Koska mitään selkeää syytä ei heti löytynyt, hänen oireitaan pidettiin pitkään psyykkisinä ja puhuttiin ahdistuksesta, masennuksesta ja mielen kuormituksesta

Ren itse on kertonut, että häntä ei aina otettu vakavasti ja että hän joutui kamppailemaan saadakseen apua. Lopulta vuosien jälkeen selvisi, että taustalla olikin fyysinen sairaus,. Lyme-tauti, joka voi aiheuttaa hyvin monimuotoisia ja myös psyykkisiltä näyttäviä oireita. Hän on kirjoittanut useita biisejä tuosta ajasta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla vierähti parikymmentä vuotta kilpirauhasen vajiksen vuoksi ilman lääkitystä. Seitsemän vuotta meni että sain verenpainelääkkeen ja kun sain lääkkeen kyseinen lääkäri (ulkomaalainen) ihmetteli miksi ei oltu aiemmin annettu reseptiä.  Sanopa se.

Sitä kettuilun määrää mitä olen saanut ei uskoisi kukaan jos kertoisin. Ihan järkyttävän huonoa käytöstä lääkäreiltä. Ihan puhdasta naisvihaa. 

Sanon jälleen kerran että jokaikinen lääkärin ja hoitajan vastaanotto pitää saada vähintään äänitettyä jotta on todisteita. Valta-asema jossa lääkärillä kaikki valta ja potilas aina alisteisessa asemassa. 

Nykyään on jo lottovoiton kokoinen tuuri että osuu kohdalle fiksu ja asiallinen lääkäri. Ammattikunta on todellisessa kriisitilanteessa asenteiden vuoksi. Resurssit voi olla pienemmät tässä lamassa mutta kaikkein suurin, ihan valtavan suuri ongelma on lääkäreiden vihamielinen asenne. Siitä kärsii myös ne hyvät lääkärit, kollegat. Huonoille voisi antaa ympäri korvia, niin teinikäytöstä monella että äitiään hävettäisi. Mutta kahden kesken potilaan kanssa... kun ei kukaan näe eikä kuule, voi toimia juuri niin kuin huvittaa, eihän kukaan usko potilasta etenkin kun voi lääkärinä kirjata jotain mielenterveyteen liittyvää. Sehän selittää kaiken, aina. Julkitulemisen pelko saa jokaisen toimimaan paremmin ja asiallisemmin. Kokeilkaa vaikka. 

Parasta on kun neuvola- tai terbeyskeskuslääkäri ei suostu edes tapaamaan potilasta, eli minua äitiä, vaan "konsultoi" mitään näkemättä asioita parilla lauseella. Aloin selvittää itse onko mulla oikeasti kilpirauhasen vajaatoimintaa ja selvisi, että ei ole vasta-ainetesteissä häikkää, muunto toimii ja kaikki testit TSH, T4V, T3 ja TPOAB ovat viitteissä kuukausia sen jälkeenkin kun olen alkanut vähentää systemaattisesti lääkitystä.

Päädyin itse lopputulokseen, että mulla on taustalla ravintoainepuutosta ja tarkemmin ottaen raudanpuutosta sekä muita mahdollisia ravintoainepuutoksia. Huomasin asian kun olin raskaana ja söin kerrankin monipuolisesti ruokaa ja vitamiini- ja hivenainelisiä. Näitä olivat mm. rauta 300 mg/pv, c-vitamiini (raudan kanssa), monivitamiini, kalsium, d-vitamiini, magnesium, kalsium (tablettilisä raskauden takia) ja maitohappobakteeri. Ne ajoitin tietysti niin ettei tyroksiini, rautalisä tai magnesium heikentäneet toinen toistensa tehoa.

Summa summarum, mulla alkoi pari kuukautta kuureilla oltuani olo parantua vauhdilla ja alkoi tulla aiemmin toimineella tyroksiinilääkityksellä kilpirauhasen liikatoimintaoireita. Koska olin syönyt aina aika pientä annosta tyroksiinia päättelin, että saatan syödä lääkitystä turhaan.

Halusin tästä siis keskustella ensin neuvolalääkärin ja sitten terveyskeskuslääkärin kanssa, mutta he vain suoraan ampuivat ajatukseni alas sillä etteivät edes kommentoineet sitä, ensin neuvolan terveydenhoitajan ja myöhemmin terveyskeskuksen hoitajan kautta, minua tietenkään näkemättä. 

Terveyskeskuslääkärin mielestä mun olisi pitänyt loppuikä syödä vajaatoimintalääkitystä ja kontrolloida arvot kerran vuodessa. Mitään omaan kokemukseeni liittyvää ei tarvinnut kai kommentoida.

Aloin hitaasti ajaa lääkitystä alas. Lähtötaso oli 5 x vko 50 ug ja 2 x vko 75 ug tyroksiinia josta jäljellä on enää 50 ug viikkoannos. Tämä jää pois ensi viikolla ja sen jälkeen lääkitys on purettu. Kävin joulukuussa yksityisellä labralla kontrolloimassa arvot ja toistan sen noin kahden kuukauden päästä tästä. Sen jälkeen käyn yksityisellä lääkärillä, jos kaikki siis näyttää hyvältä, ja haen jonkinlaisen puumerkin paperiin, että ei mulla ole mitään kilpirauhasen vajaatoimintaa ja tässä on kaikki paperilla, koska potilastahan te ette usko. 

Vierailija kirjoitti:

Mä on joutunut itse tutkia ja itse diagnosoida itteeni ja aina osunut nappiin. Lääkäreillö ei ole minkäänäköistä tietämystä mistään. Jopa antibioottia sain oikein tutkimalla oikein asiat.

Itse kirjoitit reseptinkin?

Vierailija kirjoitti:

Minulle dagnosoitiin työterveydessä masennus, mutta kun masennuslääkkeet ei auttaneet, menin terveysasemalle, ja siellä löytyi diabetes. Yksityisellä ei edes verikokeita otettu, vaan nopea lääkärihaastattelu ja lääkeresepti. 

Ihmisellä ei voi olla molempia?

Vierailija kirjoitti:

Mulla hengenahdistus diagnosoitiin paniikkikohtaukseksi. Oikein syyllistettiin, että olin kehdannut mennä iltamyöhällä päivystykseen. Kun kysyin, miten on mahdollista että paniikkikohtaus kesti tauotta monta tuntia, ei vaivauduttu edes vastaamaan.

Mikä oli sitten? Astma?

Vierailija kirjoitti:

Se, että jos sulla on pahoja fyysisiä oireita, joihin ei löydy heti syytä niin tokihan se ahdistaa. Lääkärit sitten kääntää syyn ja seurauksen väärin päin. 

 

Kuka hemmetti nyt huvikseen lääkärissä juoksee? Ei se ole kovin kivaa ja sitä paitsi kallista.

On niitäkin, jotka nauttivat lääkärissä käymisestä ja vaivojensa esittelystä, Joku sairaus sekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla vierähti parikymmentä vuotta kilpirauhasen vajiksen vuoksi ilman lääkitystä. Seitsemän vuotta meni että sain verenpainelääkkeen ja kun sain lääkkeen kyseinen lääkäri (ulkomaalainen) ihmetteli miksi ei oltu aiemmin annettu reseptiä.  Sanopa se.

Sitä kettuilun määrää mitä olen saanut ei uskoisi kukaan jos kertoisin. Ihan järkyttävän huonoa käytöstä lääkäreiltä. Ihan puhdasta naisvihaa. 

Sanon jälleen kerran että jokaikinen lääkärin ja hoitajan vastaanotto pitää saada vähintään äänitettyä jotta on todisteita. Valta-asema jossa lääkärillä kaikki valta ja potilas aina alisteisessa asemassa. 

Nykyään on jo lottovoiton kokoinen tuuri että osuu kohdalle fiksu ja asiallinen lääkäri. Ammattikunta on todellisessa kriisitilanteessa asenteiden vuoksi. Resurssit voi olla pienemmät tässä lamassa mutta kaikkein suurin, ihan valtavan suuri ongelma on lääkäreiden vihamielinen asenne. Siitä kärsii myös ne hyvät lääkärit, kollegat. Huonoille voisi antaa ympäri korvia, niin teinikäytöstä monella että äitiään hävettäisi. Mutta kahden kesken potilaan kanssa... kun ei kukaan näe eikä kuule, voi toimia juuri niin kuin huvittaa, eihän kukaan usko potilasta etenkin kun voi lääkärinä kirjata jotain mielenterveyteen liittyvää. Sehän selittää kaiken, aina. Julkitulemisen pelko saa jokaisen toimimaan paremmin ja asiallisemmin. Kokeilkaa vaikka. 

Parasta on kun neuvola- tai terbeyskeskuslääkäri ei suostu edes tapaamaan potilasta, eli minua äitiä, vaan "konsultoi" mitään näkemättä asioita parilla lauseella. Aloin selvittää itse onko mulla oikeasti kilpirauhasen vajaatoimintaa ja selvisi, että ei ole vasta-ainetesteissä häikkää, muunto toimii ja kaikki testit TSH, T4V, T3 ja TPOAB ovat viitteissä kuukausia sen jälkeenkin kun olen alkanut vähentää systemaattisesti lääkitystä.

 

Päädyin itse lopputulokseen, että mulla on taustalla ravintoainepuutosta ja tarkemmin ottaen raudanpuutosta sekä muita mahdollisia ravintoainepuutoksia. Huomasin asian kun olin raskaana ja söin kerrankin monipuolisesti ruokaa ja vitamiini- ja hivenainelisiä. Näitä olivat mm. rauta 300 mg/pv, c-vitamiini (raudan kanssa), monivitamiini, kalsium, d-vitamiini, magnesium, kalsium (tablettilisä raskauden takia) ja maitohappobakteeri. Ne ajoitin tietysti niin ettei tyroksiini, rautalisä tai magnesium heikentäneet toinen toistensa tehoa.

 

Summa summarum, mulla alkoi pari kuukautta kuureilla oltuani olo parantua vauhdilla ja alkoi tulla aiemmin toimineella tyroksiinilääkityksellä kilpirauhasen liikatoimintaoireita. Koska olin syönyt aina aika pientä annosta tyroksiinia päättelin, että saatan syödä lääkitystä turhaan.

 

Halusin tästä siis keskustella ensin neuvolalääkärin ja sitten terveyskeskuslääkärin kanssa, mutta he vain suoraan ampuivat ajatukseni alas sillä etteivät edes kommentoineet sitä, ensin neuvolan terveydenhoitajan ja myöhemmin terveyskeskuksen hoitajan kautta, minua tietenkään näkemättä. 

 

Terveyskeskuslääkärin mielestä mun olisi pitänyt loppuikä syödä vajaatoimintalääkitystä ja kontrolloida arvot kerran vuodessa. Mitään omaan kokemukseeni liittyvää ei tarvinnut kai kommentoida.

 

Aloin hitaasti ajaa lääkitystä alas. Lähtötaso oli 5 x vko 50 ug ja 2 x vko 75 ug tyroksiinia josta jäljellä on enää 50 ug viikkoannos. Tämä jää pois ensi viikolla ja sen jälkeen lääkitys on purettu. Kävin joulukuussa yksityisellä labralla kontrolloimassa arvot ja toistan sen noin kahden kuukauden päästä tästä. Sen jälkeen käyn yksityisellä lääkärillä, jos kaikki siis näyttää hyvältä, ja haen jonkinlaisen puumerkin paperiin, että ei mulla ole mitään kilpirauhasen vajaatoimintaa ja tässä on kaikki paperilla, koska potilastahan te ette usko. 

Sä oot vissiin sellainen, joka rakastaa sairauksistaan puhumista, hyppää lääkärissä koko ajan ja opastaa lääkäreitä. Sori en jaksanu lukee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla vierähti parikymmentä vuotta kilpirauhasen vajiksen vuoksi ilman lääkitystä. Seitsemän vuotta meni että sain verenpainelääkkeen ja kun sain lääkkeen kyseinen lääkäri (ulkomaalainen) ihmetteli miksi ei oltu aiemmin annettu reseptiä.  Sanopa se.

Sitä kettuilun määrää mitä olen saanut ei uskoisi kukaan jos kertoisin. Ihan järkyttävän huonoa käytöstä lääkäreiltä. Ihan puhdasta naisvihaa. 

Sanon jälleen kerran että jokaikinen lääkärin ja hoitajan vastaanotto pitää saada vähintään äänitettyä jotta on todisteita. Valta-asema jossa lääkärillä kaikki valta ja potilas aina alisteisessa asemassa. 

Nykyään on jo lottovoiton kokoinen tuuri että osuu kohdalle fiksu ja asiallinen lääkäri. Ammattikunta on todellisessa kriisitilanteessa asenteiden vuoksi. Resurssit voi olla pienemmät tässä lamassa mutta kaikkein suurin, ihan valtavan suuri ongelma on lääkäreiden vihamielinen asenne. Siitä kärsii myös ne hyvät lääkärit, kollegat. Huonoille voisi antaa ympäri korvia, niin teinikäytöstä monella että äitiään hävettäisi. Mutta kahden kesken potilaan kanssa... kun ei kukaan näe eikä kuule, voi toimia juuri niin kuin huvittaa, eihän kukaan usko potilasta etenkin kun voi lääkärinä kirjata jotain mielenterveyteen liittyvää. Sehän selittää kaiken, aina. Julkitulemisen pelko saa jokaisen toimimaan paremmin ja asiallisemmin. Kokeilkaa vaikka. 

Parasta on kun neuvola- tai terbeyskeskuslääkäri ei suostu edes tapaamaan potilasta, eli minua äitiä, vaan "konsultoi" mitään näkemättä asioita parilla lauseella. Aloin selvittää itse onko mulla oikeasti kilpirauhasen vajaatoimintaa ja selvisi, että ei ole vasta-ainetesteissä häikkää, muunto toimii ja kaikki testit TSH, T4V, T3 ja TPOAB ovat viitteissä kuukausia sen jälkeenkin kun olen alkanut vähentää systemaattisesti lääkitystä.

 

Päädyin itse lopputulokseen, että mulla on taustalla ravintoainepuutosta ja tarkemmin ottaen raudanpuutosta sekä muita mahdollisia ravintoainepuutoksia. Huomasin asian kun olin raskaana ja söin kerrankin monipuolisesti ruokaa ja vitamiini- ja hivenainelisiä. Näitä olivat mm. rauta 300 mg/pv, c-vitamiini (raudan kanssa), monivitamiini, kalsium, d-vitamiini, magnesium, kalsium (tablettilisä raskauden takia) ja maitohappobakteeri. Ne ajoitin tietysti niin ettei tyroksiini, rautalisä tai magnesium heikentäneet toinen toistensa tehoa.

 

Summa summarum, mulla alkoi pari kuukautta kuureilla oltuani olo parantua vauhdilla ja alkoi tulla aiemmin toimineella tyroksiinilääkityksellä kilpirauhasen liikatoimintaoireita. Koska olin syönyt aina aika pientä annosta tyroksiinia päättelin, että saatan syödä lääkitystä turhaan.

 

Halusin tästä siis keskustella ensin neuvolalääkärin ja sitten terveyskeskuslääkärin kanssa, mutta he vain suoraan ampuivat ajatukseni alas sillä etteivät edes kommentoineet sitä, ensin neuvolan terveydenhoitajan ja myöhemmin terveyskeskuksen hoitajan kautta, minua tietenkään näkemättä. 

 

Terveyskeskuslääkärin mielestä mun olisi pitänyt loppuikä syödä vajaatoimintalääkitystä ja kontrolloida arvot kerran vuodessa. Mitään omaan kokemukseeni liittyvää ei tarvinnut kai kommentoida.

 

Aloin hitaasti ajaa lääkitystä alas. Lähtötaso oli 5 x vko 50 ug ja 2 x vko 75 ug tyroksiinia josta jäljellä on enää 50 ug viikkoannos. Tämä jää pois ensi viikolla ja sen jälkeen lääkitys on purettu. Kävin joulukuussa yksityisellä labralla kontrolloimassa arvot ja toistan sen noin kahden kuukauden päästä tästä. Sen jälkeen käyn yksityisellä lääkärillä, jos kaikki siis näyttää hyvältä, ja haen jonkinlaisen puumerkin paperiin, että ei mulla ole mitään kilpirauhasen vajaatoimintaa ja tässä on kaikki paperilla, koska potilastahan te ette usko. 

Sä oot vissiin sellainen, joka rakastaa sairauksistaan puhumista, hyppää lääkärissä koko ajan ja opastaa lääkäreitä. Sori en jaksanu lukee.

Tämä ei ole y li l a u t a. 

Minulla todettiin kilpparin vajaatoiminta selkein lukemin v. 2007. Olin kolmekymppinen. Ei tullut yllätyksenä, sukurasite. Olin aivan törkeän väsynyt, nukuin 12h yöunia ja 3h päikkäreitä eikä auttanut, vaikka sain tyroksiinilääkityksen. Annos nostettiin tappiin ja sain aivan karmeat sydämentykytykset, mutta väsymys ei poistunut. Olin ihan varma että lääkitys ei toimi. Päädyin yliopistosairaalatasoiseen kuntoutustutkimukseen, jossa tutkittiin tilaani tarkemmin. Osana sitä oli viikon jakso yleispsykiatrisella osastolla. Siellä sit olin tarkkailtavana ja mietin että on tämäkin hullua, mutta läpikäytävä on. Kohtelu oli osin myös nöyryyttävää. Verikokeissa selvisi poikkeava arvo, joka viittaa usein alkoholismiin. Olen absolutisti, mutta kiven kovaa intettiin että voin kyllä tunnustaa alkoholismin, niin on parasta kaikille. Pidin pääni ja sanoin etten juo, ja että oireeni johtuvat sairaudestani eivätkä psyykkisistä asioista.

Lopputulos 1: osastojakson päätyttyä hakeuduin yksityiselle endokrinologille, jolta sain erityisluvallisen kilpirauhaslääkkeen. Uuden lääkkeen myötä paranin sängynpohjalta työkykyiseksi kuukaudessa. Ja työkykyisenä olen pysynyt.

Lopputulos 2: sappirakkoni oli aivan täynnä kiviä, ei enää toiminut ja vaati leikkauksen pari vuotta myöhemmin. Siksi se verikoearvo oli noussut. Kuntoutuspuolella ei tunnettu tätä yleistä tilaa.

Minulle kävi samoin. Johtopäätöksiä ei pitäisi  tehdä liian äkkinäisesti. Terveyskeskuslääkäri tenttasi monta kertaa miten paljon juon alkoholia kun maksa-arvot oli koholla. Suutuin lopulta kun tiesin että maksa-arvojen nousu eivät johdu alkoholista, kun en sitä juo.

Samaan aikaan sappikivet olivat tekemässä hengenvaarallista tukosta sappiteihin.  Olin sairaalassa sitten siinä tilasssa että piiti kiireesti toimia, nuuten olisin kohta mullan alla.  Verenmyrkytys, kun verenkiertoon purkautuu tukoksen takia sappinesteitä ym. Silmät ja iho kellersi. Joku jos olisi tuohon sanonut että  miten paljon juot allkoholia, olisin turpaan vetänyt.

Oli kirurgilla sitten töitä poistaa sappikiviä ERCP tutkimuksilla. Haimatulehdus tuli seurauksena, kun haima ei tykännyt sitä ronkkimista . Haima-arvot oli tuhansisissa ja hoitona siihen monta päivää kestävä nestetiputus. Virtsan väri muuttui epätavallisen keltaisesta epätavallisen oranssiksi.

Lopulta sappirakko poistettiin kokonaan eikä mitään ongelmia ole ollut sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi samoin. Johtopäätöksiä ei pitäisi  tehdä liian äkkinäisesti. Terveyskeskuslääkäri tenttasi monta kertaa miten paljon juon alkoholia kun maksa-arvot oli koholla. Suutuin lopulta kun tiesin että maksa-arvojen nousu eivät johdu alkoholista, kun en sitä juo.

Samaan aikaan sappikivet olivat tekemässä hengenvaarallista tukosta sappiteihin.  Olin sairaalassa sitten siinä tilasssa että piiti kiireesti toimia, nuuten olisin kohta mullan alla.  Verenmyrkytys, kun verenkiertoon purkautuu tukoksen takia sappinesteitä ym. Silmät ja iho kellersi. Joku jos olisi tuohon sanonut että  miten paljon juot allkoholia, olisin turpaan vetänyt.

Oli kirurgilla sitten töitä poistaa sappikiviä ERCP tutkimuksilla. Haimatulehdus tuli seurauksena, kun haima ei tykännyt sitä ronkkimista . Haima-arvot oli tuhansisissa ja hoitona siihen monta päivää kestävä nestetiputus. Virtsan väri muuttui epätavallisen keltaisesta epätavallisen oranssiksi.

Lopulta sappirakko poistettiin kokonaan eikä mitään ongelmia ole ollut sen jälkeen.

Aivan hullua että sinänsä simppeleistä vaivoista kuin sappikivistä ja kilpparin vajaatoiminnasta tehdään psyykkisiä!