Onko täällä muita, joiden sairautta on epäilty ensisijaisesti psyykkiseksi vaikka lopulta oireiden syyksi on paljastunut somaattinen sairaus

Vierailija kirjoitti:

Mä on joutunut itse tutkia ja itse diagnosoida itteeni ja aina osunut nappiin. Lääkäreillö ei ole minkäänäköistä tietämystä mistään. Jopa antibioottia sain oikein tutkimalla oikein asiat.

Mistä sinä tiedät, että diagnoosisi ovat oikein? Ja vaikka olisivatkin niin eihän siitä ole käytännössä mitään hyötyä jos ei saa oikeanlaista hoitoa.

Minulla vierähti parikymmentä vuotta kilpirauhasen vajiksen vuoksi ilman lääkitystä. Seitsemän vuotta meni että sain verenpainelääkkeen ja kun sain lääkkeen kyseinen lääkäri (ulkomaalainen) ihmetteli miksi ei oltu aiemmin annettu reseptiä.  Sanopa se.

Sitä kettuilun määrää mitä olen saanut ei uskoisi kukaan jos kertoisin. Ihan järkyttävän huonoa käytöstä lääkäreiltä. Ihan puhdasta naisvihaa. 

Sanon jälleen kerran että jokaikinen lääkärin ja hoitajan vastaanotto pitää saada vähintään äänitettyä jotta on todisteita. Valta-asema jossa lääkärillä kaikki valta ja potilas aina alisteisessa asemassa. 

Nykyään on jo lottovoiton kokoinen tuuri että osuu kohdalle fiksu ja asiallinen lääkäri. Ammattikunta on todellisessa kriisitilanteessa asenteiden vuoksi. Resurssit voi olla pienemmät tässä lamassa mutta kaikkein suurin, ihan valtavan suuri ongelma on lääkäreiden vihamielinen asenne. Siitä kärsii myös ne hyvät lääkärit, kollegat. Huonoille voisi antaa ympäri korvia, niin teinikäytöstä monella että äitiään hävettäisi. Mutta kahden kesken potilaan kanssa... kun ei kukaan näe eikä kuule, voi toimia juuri niin kuin huvittaa, eihän kukaan usko potilasta etenkin kun voi lääkärinä kirjata jotain mielenterveyteen liittyvää. Sehän selittää kaiken, aina. Julkitulemisen pelko saa jokaisen toimimaan paremmin ja asiallisemmin. Kokeilkaa vaikka. 

Rytmihäiriötäni luultiin pitkään ahdistukseksi vaikka kuinka yritin selittää etten ole ahdistunut.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tuttavan ASL diagnosoitiin ensin kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. 

Jostain muistan lukeneeni, että naisten syövät diagnosoidaan hyvin usein ensin masennukseksi.

En tiedä miten yleistä, mutta minulla ainakin diagnosoitiin ensin työterveydessä vakava masennus, ja laitettiin lähete psykiatrialle, jossa psykiatri käski jatkaa somaattisen puolen tutkimuksia ja sitten löytyi syöpä. Kas vain kun se masennus parani kuin seinään kun pääsin leikkaukseen ja sain oikeat hoidot. 

Eikö se ole täysin normaalia, että kaikki määritellään psyykkseksi. Ainoastaan todellisia psyykkisiä sairauksia ei haluta myöntää psyykkisiksi.

Itse kärsin nielemisvaikeudesta. Ruoka tarttuu kurkkuun kiinni. Sitä on jatkunut jo useita kuukausia.

Olen saanut ohjeeksi vain lisätä ruoan karkeutta ja olla kiinnittämättä huomiota kaikkiin tuntemuksiin. Olen jo monta kertaa lisännyt ruoan korkeutta sillä seurauksella, että jok  kerta nieleminen on loppunut  loppupäiväksi kokonaan. Seuraavana päivänä saattaa pystyä nielemään jotain hyvin sileää sosetta.

Ruokatorvea ei kuulemma tarvitse tähystää, sillä nielemisrefleksi toimii silloin kun sen refleksin saa alkamaan.

Ei tämä mitenkään hauskaa ole. Kurkku tulee kipeäksi ja limaiseksi aina syömisen jälkeen ja ääni menee käheäksi niin että puhuminen on vaikeaa. Nielun lihasten on todettu olevan pahasti jumissa ja sekin on kuulemma psyykkistä. 

Kaiken muun lisäksi on tullut anemia (varma n sekin psyykkistä), vaikka syön nykyään jopa terveellisemmän kuin aiemmin ja kiinnitän erityistä huomiota proteiinin ja raudan saantiin. Pakko syödä terveellisesti kun pystyy syömään vain pieniä määriä.

Joskus aikaisemmin olen kärsinyt jonkin aikaa anemiasta leikkauksen jälkeen, kun olen menettänyt leikkauksessa runsaasti verta. Nyt on aivan yhtä paha anemia, vaikka en ole menettänyt verta missään tilanteessa. Kuukautisetkin ovat nykyään erittäin niukkoja. 

Minulle dagnosoitiin työterveydessä masennus, mutta kun masennuslääkkeet ei auttaneet, menin terveysasemalle, ja siellä löytyi diabetes. Yksityisellä ei edes verikokeita otettu, vaan nopea lääkärihaastattelu ja lääkeresepti. 

Vaihdevuosivaivat pistettiin mielenterveyden piikkiin. Olin tuossa kohtaa jo kuitenkin 45-vuotias. Kävin ensin gynellä asiasta puhumassa mutta hänen mielestään kyseessä ei voinut olla (esi)vaihdevuodet koska kuukautiset tulivat suurimmalta osin säännöllisesti. Työterveyslääkäri ei puuttunut hormoniasioihin sen enempää kuin kysymällä että olenko käynyt gynellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä on joutunut itse tutkia ja itse diagnosoida itteeni ja aina osunut nappiin. Lääkäreillö ei ole minkäänäköistä tietämystä mistään. Jopa antibioottia sain oikein tutkimalla oikein asiat.

Mistä sinä tiedät, että diagnoosisi ovat oikein? Ja vaikka olisivatkin niin eihän siitä ole käytännössä mitään hyötyä jos ei saa oikeanlaista hoitoa.

Moni sairauksia ei voi edes tutkia ilman verikokeita tai kuvantamista. Oireet voi olla samantyyppisiä, mutta syyt johtua eri asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vaihdevuosivaivat pistettiin mielenterveyden piikkiin. Olin tuossa kohtaa jo kuitenkin 45-vuotias. Kävin ensin gynellä asiasta puhumassa mutta hänen mielestään kyseessä ei voinut olla (esi)vaihdevuodet koska kuukautiset tulivat suurimmalta osin säännöllisesti. Työterveyslääkäri ei puuttunut hormoniasioihin sen enempää kuin kysymällä että olenko käynyt gynellä. 

Mikä siinä onkin että työterveys niin usein tuntuu pistävän kaikki väsymys- ja univaikeusoireet uupumuksen ja masennuksen piikkiin? Tiedän monta kenelle on käynyt näin, ja itsellenikin. Ehkä saavat sillä tavalla myytyä työnantajalle jotain työyhteisövalmennuksia, jos voivat osoittaa että porukka on muka uupunutta? 

Vierailija kirjoitti:

Mulla hengenahdistus diagnosoitiin paniikkikohtaukseksi. Oikein syyllistettiin, että olin kehdannut mennä iltamyöhällä päivystykseen. Kun kysyin, miten on mahdollista että paniikkikohtaus kesti tauotta monta tuntia, ei vaivauduttu edes vastaamaan.

Sairaalassa itsekin potilaana ollessani tapasin nuoren naisen, joka oli yhden  päivän aikana 2 kertaa käsketty päivystyksestä kotiin, kun oli mennyt sinne hengitysvaikeuksien takia. Olivat sanoneet, että hänellä on paniikkikohtaus. Rauhoittavia oli määrätty toisella kerralla.

Samana  päivänä joutui lopulta menemään ambulanssilla sairaalaan.

Hänellä oli keuhkoveritulppa. 

Rinnassa tuntui raskas paino. Pöydän takaa lääkäri katsoi kysymyksessä olevan ahdistus. En ollut samaa mieltä.  Sain onneksi lähetteen psykiatrille  jolla oli stetoskooppi.  Ensimmäisenä sanoi kuuntelevansa keuhkot. Oli kuumeeton keuhkokuume. Antibiootit auttoi. Anoppi sitävastoin ei saanut lähetettä psykiatrille useankaan käyntikerran jälkeen. Kolmen kuukauden kuluttua oli osastolla, jossa keuhkoista tyhjennettiin tulehdusnestettä. keuhokuumeen takia kuukauden. 

Yksityisellä ei ole ensin sitä hoitajaa, joka julkisella tekee alkuhaastattelut ja labralähetteet ennen kuin päästää lääkärille. 

Voi myös olla että osa yksityiselle hakeutuneista lääkäreistä on vaan laiskoja ja valinneet työterveyshuollon juuri siksi, kun siellä on aika terveitä ja siistejä potilaita. Eivät viitsi tutkia, vaan antavat potilaalle täytettäväksi masennusseulan, jossa kysellään oireita, ja jos pisteitä tulee, niin ne voi kuitata msennuksella. Resepti apteekkiin, ja seuraava potilas. Tehokasta on ja palkka juoksee. 

Endometrioosikipuja valitellessani sain kuulla että en vain kestä normaaleja kuukautiskipuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkärit työskentelevät kokemuksen perusteella ja heillä on erittäin vankat todisteet siitä että naisten ongelmat ovat usein henkisiä. Siinä ei muutaman hysteerisen akan ulina somaattisesta sairaudesta todista mitään. 

He valitsevat tilastollisesti todennäköisimmän vaivan. Ei ole aikaa eikä resursseja tutkia perusteellisemmin. 

Eikä kiinnostusta. Omat kokemukset on valitettavasti vähättelyä kuten "Ei sua voi sattua koska taivut noin". Niin, mun notkeushan vaikuttaa murtuneisiin kylkiluihin. Tai "Ei sulla VOI olla pissahätä kun sun rakossa on niin vähän virtsaa". Okei, no paina vähän kovempaa ja katso kun kusen alleni.

Niinkuin joku jo kirjoitti, ihan kuin joku kuulustelu ja tuntuu siltä, että olettamus on aina se, että potilas liioittelee tai valehtelee. Vaikka tavallinen suomalainenhan ei mene lääkäriin ennen kuin on suunnilleen joku raaja irti.

Mulle sanottiin, että oot vaan stressaantunut töistä, kun menin lääkäriin ja sanoin että mulla on kilpirauhasen liikatoiminta.  Siis itse diagnosointi oli kyseessä ja ei haluttu uskoa tai kuunnella. Noin 3kk myöhemmin, verikokeissa diagnosointiin juurikin hyvin korkeat kilpirauhasarvot. Itellä ollu aina alhainen syke ja verenpaine, ei lääkäri uskonut minua kun silloin eka kerran sanoin, että 80 syke ja 130/90 verenpaine on ihan liian paljon mulle. Tuijottavat vain keskiarvoa ja 'normaalia', 

On kokemusta, pidettiin luulosairaana, kunnes lopulta paljastui syöväksi.

Nyt vaikka olen syöpähoidoissa, niin edelleen niitä syöpääni kuuluvia tyypillisiä oireita pidetään mielikuvituksena. Lääkäristä riippuen osa ei edes kirjaa niitä Maisaan,vaikka kerron niistä. Yksi miespuolinen kandi, joka kieltäytyi kirjaamasta tyypillistä syöpäoirettani potilastietoihin väitti päin naamaa, että se oire ei voi liittyä syöpään. No sattumalta tiedän, että se on yksi yleisimmistä, hän ei ollut vielä varmaan päässyt lääkäriopinnoissaan niin pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Mä on joutunut itse tutkia ja itse diagnosoida itteeni ja aina osunut nappiin. Lääkäreillö ei ole minkäänäköistä tietämystä mistään. Jopa antibioottia sain oikein tutkimalla oikein asiat.

"Mä on joutunut itse tutkia ja itse diagnosoida itteeni ja aina osunut nappiin. Lääkäreillö ei ole minkäänäköistä tietämystä mistään. "

TÄYSIN sama kokemus. Naisten yleisin hormonihäiriö PCOS oli "masennusta ja ahdistusta", migreeni oli "paniikkihäiriö", hermopinne ja helvetilliset hermokivut "ahdistusta" jnejne. Ja psyykepotilaana tulen joka kerta kohdatuksi vanhojen väärien diagnoosien takia. Suomen lääkärien ammattitaito on ala-arvoisella tasolla, ai luoja että odotan sitä päivää kun tekoäly korvaa diagnosoinnissa nuo i d i o o t i t. Ovat pilanneet niin monta elämää. Missähän olisin ilman googlea, en uskalla edes ajatella. Ja sitten käsketään olemaan googlaamatta oireitaan 😂👍

Täällä. Yritettiin leimata masentuneeksi, kun kärsin vakavasta unettomuudesta. Taustalta löytyi useampi fyysinen sairaus, joiden merkit oli myös ulkoisesti näkyvillä.

Siinä meni mun elämästä 3 vuotta pilalle. Kognitiiviset taidot kärsi pysyviä haittoja pitkään jatkuneesta vakavasta unettomuudesta. Keskittymiskyky ja muisti eivät enää pelaa kunnolla.

Tuo on lääkärin ammattitaidottomuutta. Harmillisesti näitä huonoja lääkäreitä on ainakin meidän työterveys pullollaan. Ramppasin nimittäin useita vuosia lääkärissä, mutta kaikilla sama laulu. Meni usko koko terveydenhoidon tasoon. Pitäis vissiin itse osata aina itsensä diagnosoida, mutta siitäkin saa sitten paskaa niskaan lääkäriltä kuinka ei pidä mitään google diagnooseja uskoa ja blaablaa.

Masennukseni olikin syöpä munasarjoissa 

En minä, mutta hyvä ystäväni: Epämääräisiä neurologisia oireita tutkittiin pitkään ja niitä pidettiin pitkään psyykkisinä, masennuksena jne. Lopulta noin puolentoista vuoden jälkeen löydettiin ja leikattiin aivokasvain. Kyseessä alle nelikymppinen mies. Hän toipui tästä onneksi täysin.