Hyvässä kunnossa mutta minne! Päivät töissä, illat treenatessa.

Kuulostaa siltä että ihmiset isolta osin suorittavat elämää ja selviävät arjesta. Ihmisellä on sosiaalisen eläimen aivot, mutta suomalaiset isossa kuvassa ovat hyvin epäsosiaalisia vaikka se tekisi kaikille hyvää. Sukulaiset riitelevät eikä jakseta kyläillä, käydä kahviloissa (eläminen ei saa maksaa) jne. Joillakin on sosiaalisia harrastuksia ja se on hyvä, mutta ihmisillä pitäisi olla hyviä ystäviä kenen kanssa tehdään arjen parista tunnista hauskaa. Pelataan pelejä, seurustellaan, käydään kalassa jne. Kyläilystä on tullut sellaista että kalenteriaikoja sovitaan milloin sopii. Ennen asuttiin samassa piha piirissä ja elettiin yhdessä. Sieltä se merkityksellisyys elämään tulee. Kuten ap totesi, Aasiassa elettiin ulkona ja sitähän se on, yhdessä sosiaalisesti. Suomen ongelma on yksinäisyys. Aikuisena kavereiden löytäminen on tosi haastavaa eikä aina jaksa olla vain työkavereiden kesken. 

Ihan hyvää pohdintaa ap:lta. Itse huomaan olevani jopa onnellisempi silloin, kun en liiku. Jossakin vaiheessa kun harrastin enemmän liikuntaa, tuli huono omatunto kun oli välillä laiskoja päiviä. Siitä liikkumisesta tuli jollain tapaa pakkomielle. Nyt en ole koko talvena liikkunut oikeastaan ollenkaan, eikä se ole vaikuttanut mihinkään. Painokaan ei ole noussut yhtään. Ja onhan se moneen kertaan todistettukin, että liikunnalla on hyvin vähäinen merkitys painonhallinnassa. 

Puolisoni on sitä vastoin hyvinkin liikunnallinen ja joka päivä on pakko saada urheilukellon aktiivisuusprosentiksi vähintään 100. Lähtee vaikka klo 23 juoksemaan, jos prosentit uhkaa jäädä alle tavoitteen. En mä oikein tuollaistakaan ymmärrä. 

 

No ota sapattivapaata  ja ryyppää rankasti vuosi, katsotaan onko tuo järkevämpää.

Vierailija kirjoitti:

No ota sapattivapaata  ja ryyppää rankasti vuosi, katsotaan onko tuo järkevämpää.

Jotenkin outo ajatusmaailma, että jos ei liiku, niin vaihtoehto olisi alkoholi. 

Eikö vaihtoehtona voisi olla ihan vaan lepääminen, kirjojen lukeminen ym? 
 

Se on sitä itsensä johtamista, mihin ihmisiä "kannustetaan". Ennen hallitsija käski, nykyään ihmiset vahtivat itse itseään.

Lopetin treenaamisen ja lihoin 100 kg läskiksi. SIlti tuntuu että voin hyvin ja ei ole mitään vaivaa. Pyöräily on aina liikunta mitä teen.

Jos saisit diagnoosin että sinulla on viikko elinaikaa, mitä tekisit ja mitä katuisit? Jos et osaa vastata, olet suorittanut elämää sen sijaan että olisit ottanut itsestäsi selvää ja haaveistasi. 

Tasapaino on se juttu. Ei joka päivä treeniä mut ei joka päivä myöskään laiskottelua. Ite oon kokeillu elämän aikana molempia. Toisessa menee paikat rikki, toisessa mielenterveys ja lihoo jäätävästi. Tällä hetkellä oon alle 40v ja hengästyn pienessäkin ylämäessä tai rappusissa. Ei sekään mitään hohdokasta ole. Mutta nilkat oon rikkonu aikanaan liikkumalla niin jää oikeestaan vaan voimaharjoittelu istualtaan, uinti/vesijuoksu ja pyöräily lajeiksi. Muistan leikkaukseen mennessä odotussalissa kun kyselin miksi muut olivat siellä. Toinen toistaan treenatumpaa kaveria ja kaikki rikkoneet itsensä pääosin joukkueurheilulajeissa ja asfaltilla juosten. Silloin havahduin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos saisit diagnoosin että sinulla on viikko elinaikaa, mitä tekisit ja mitä katuisit? Jos et osaa vastata, olet suorittanut elämää sen sijaan että olisit ottanut itsestäsi selvää ja haaveistasi. 

Jos saisit diagnoosin että sinulla on viikko elinaikaa, mitä tekisit ja mitä katuisit? Jos et osaa vastata, olet suorittanut elämää sen sijaan että olisit ottanut itsestäsi selvää ja haaveistasi. 

Ei vaan jos et osaa vastata, olet elänyt 10/10 elämää jo tähänkin asti.

Vierailija kirjoitti:

Miksi käyt joka päiväs salilla tai lenkkeilemässä? Lepopäiviä pitäisi olla välissä.

Treenaa vähän vahvemmin 3-4 päivänä viikossa ja se riittää. Sen lisäksi ihan peruskävelyä vaikka kauppaan ja takas niin ei tarvitse enempää.

Minä komppaan tätä kirjoittajaa. Lisäksi liikunta voisi olla monipuolista ei pelkkää salia tai hölkkää. Yksi elämyksellinen asia viikossa tai edes kuukaudessa kannattaa lisätä ohjelmaan myös, se lisää mielenvirkeyttä.

Elämyksellisellä asialla tarkoitan jotain, mikä ei normaalisti kuulu arkipäivääsi: käy jossain näyttelyssä tai nähtävyyttä katsomassa (vaikkei just niin täysillä kiinnostaisikaan), fine dining ravintolassa syömässä, kirjastossa, naapurikaupungissa tai mitä tahansa tavallisuudesta poikkeavaa. Tekee hyvää piipahtaa oman kuplan ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kunto voi tuoda elämän loppupäähän paljon terveitä lisävuosia, kun kehon lihasmassa on kunnossa ja olet nytkin varmasti paremmassa kunnossa kuin suurin osa ikätovereista. Kyllä se ero on merkittävä niihin, jotka ei ole liikkuneet ollenkaan.

Oon kans melkein nelikymppinen aktiiviliikkuja, tein liikunnasta osan arkea kun 16-vuotiaana muutin omilleni. Monta kertaa oon ollut rikki. Viime vuonna kahden eri haaverin takia pakkolomaa, kylkiruston tulehdusta ja lantion virheasentoa parantelen edelleen, ei tunnu paranevan. Pitäis käydä eri fysiohoidoissa, ei ole varaa.

Noh, oon lihonut (mielestäni) ja mikään aiempi treenaaminen ei onnistu, voimatasot ehkä 1/4 normaalista, perus lenkkeilykin tuntuu raskaalta.

AP tavoin aloin miettimään että onkohan tässä ollut mitään järkeä, oisko joku muu harrastus antanut enemmän iloa. Turhauttaa pelkästään.

Esim kaikki tuntemani siivoojat ja raksamiehet kärsii töissä tulleista ongelmista pysyvästi. Eräs eläkeläinen entinen tanssija ja vaikka minkä alan urheilija on hiton kivulias, paikat kuluneet, rikkoutumisia, välilevyissä ties mitä, joka päivä sitä eikä asioille tehdä mitään. Vaikka lihasmassa pysyisikin kannattelemassa niin voi olla vaikka mitä ongelmaa. Mitenkähän vanhemman polven bodarit?

 

Sitä katselee niitä, jotka ei oikeasti erikseen harrasta liikuntaa samassa ikäryhmässä. He on paljon paremmassa kunnossa, ainakin kivuttomampia! Ja heidän ei tarvitse sopeutua siihen, kun joutuu luopumaan rakkaasta harrastuksesta jonka avulla on arkea pitänyt pystyssä, josta on saanut iloa ja onnistumisia, joka on antanut ylpeyttä ja ollut osa koko persoonaa.

Multa hajosi jossain vaiheessa crosstrainer ja ihan oikeasti itkin sitä useampaan otteeseen kun ei ollut varaa uuteen, en edes itse tajunnut miten se vehje on ollut osa joka päivää ja pitänyt mua kodiksessa.

 

Mä en tiedä yhtään mitä teen, jos en saa kuntoani enää takaisin kokonaisuudessaan. Ja jossain vaiheessa joudun taas luopumaan siitä, eikä se ole enää mun käsissä.

 

Ymmärsiköhän kukaan?

Itse myös kohta 40v. En ikinä ole harrastanut liikuntaa aktiivisesti. Joskus käynyt salilla joskus tanssinut, joogannut. Viimeiset 10v olen tehnyt melkeinpä vain askareita. Siivoillut, puutarhaa, nostellut lasta ja kävellyt.

Ei kulumia, ei ongelmia.

Nyt viimeiset kuukaudet olen tehnyt remonttia. Kantanut tiiltä, betonisäkkejä, painavia roskapusseja, työntänyt kottikärryjä. Ja voi pojat mikä ero. 

Lihakset on kasvanneet ja voimat kans. Riipputissesitä tuli terhakkaat ja maha meni litteäksi. 

Mutta pidemmän päälle varmaan tulee paljon kulumia ja ongelmia. Joku välimaasto olisi hyvä, koska muuten energiatasot ovat nousseet ja olo on kuin parikymppisellä

Itse teen 4-5x viikossa 30min paino/kahvakuulatreenit KOTONA eli ei vie hirveästi aikaa ja tuloksia on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en treenaa juuri siksi, ettei ole mitään syytä miksi treenaisin. Koska yleensä treenataan, että kelpaisi kumppanille tai joillekin muille ja minula ei ole mitään ulkonäköpaineita tehdä jotain muitten gtakia. Fillaroin ja joskus kävelen, ettei kunto ihan rapaudu. Joskus teen myös tasapainoharjoituksia. Kaikki teen oman jaksamiseni takia, että selviäisin elämästäni paremmin.

Kukaan ei treenaa kelvatakseen kenellekään 🙄

Etupäässä ihmiset tekee sitä terveyden ja jaksamisen takia, kuten säkin. Yleensä ihmiset saattaa vielä innostua siitä, joka on itsessään syy, on hauska kun kehittyy.

Satavarmasti treenaavat, jotkut ainakin.
Todellakin voi olla taustalla ulkonäöllisiä syitä. Mutta onko se lopulta tarpeeksi hyvä motivaationlähde?

Moni sanoo treenaavansa terveyssyistä. Nehän yleensä realisoituvat 20-30 vuoden päästä työ/keski-ikäisellä. Harvapa on näin pitkäjänteinen.

Ihminen motivoituu parhaiten välittömästä tai suht pian tulevasta 'palkkiosta'.

Välitön tyydytys: Osalle tulee ihan yksilöliikunnastakin oikeasti hyvä olo, ilman mitään räkäposkella vedettyä endorfiinipöllyäkin.  Sosiaalinen tyydytys, yhdessä tehtyä ja hyvin vietettyä aikaa. Pystyvyyden tunne: saan aikaiseksi ja tehtyä, osaan sitoutua tavoitteisiin ja pitää niistä kiinni. Omakuvakokemus, en olekaan ihan sohvaperuna ja ainakin yritän tehdä oikeita asioita. Kilpailuvietti ja 'päteminen': sainpahan tehdyksi jotain mistä muut puhuvat, että pitäisi kyllä. On aikaa eikä päivän tunnit muuten täyty järkevästä tekemisestä, 'pakko' tehdä jotain, ettei elämä valu ruutua toijotellessa. Keräilyvietti: tästä voi hakea motivaatiota tietoisesti: vaikka kävelen kaikille patsaille, kirkoille tms ja takaisin jotka alle 5 km., käy jokaisella kaupunkipyöräasemalla. Tai kerää askelia, kilometrejä, salikertoja yms.josta nykyteknologia tehnyt helppoa. Tekee jotain uutta: retkiluistelu, pyöräily oikealla maantiepyörällä on niin eri planeetalta kuin 'jopoilu' (jossa ei mitään vikaa)

Hitaammin tulevat palkkiot: Kohentunut kunto ja jaksaninen arjessa. Parempi mieliala tulee liikkujalle lähes vääjäämättä. Ulkonäkömuutukset ja mahdolliset positiiviset huomiot siitä, aliarvioitu ja turhamaisuudeksi leimattu asia, mutta erittäin motivoivaa useimmille. Konkreettiset saavutukset liikuntatavoitteissa, juoksunopeus, penkkiennätys, hauiksen kasvu. Terveyden konkreettinen parantuminen: tukurankakivut helpottaa, lab kokeet voi parantua, voi vähentää rr- tai sokerilääkityksiä. Uuden taidon oppiminen, oppii vapaauinnin vaikka.

Tulevaisuudessa realisoituvat: terveempi ja toimintakykyisempi kun iän mukainen rapistuminen vääjäämättä alkaa. Voi toipua paremmin sairauksista, vammoista jne.

Kannattaa harkiten rakentaa oma motivaatiostrategia ja alkaa noudattaa sitä myötäilevää liikkumista. Melko pian tavan ja tottumuksen voima tulee avuksi ja liikunnasta tulee osa elämäntapaa. 

Lopeta se liiallinen treenaaminen. Ala kehittämään mieltäsi- hyvä kirjallisuus ja taide antavat mielekkyyttä elämään.

Esim. WHO:n sivuilla on suositukset aikuisten liikunnan määrälle jotka kaiketi perustivat tutkittuun tietoon: https://www.who.int/initiatives/behealthy/physical-activity

--> n. 150 minuuttia viikossa "kohtalaisen rasituksen" liikuntaa tai 75 min raskasta aerobista liikuntaa + 2-3 krt lihaskuntoa vahvistavaa treeniä. 

Nämä on minusta aika kohtuulliset määrät. Kokeilkaa vaikka Googlen fit -sovellusta muutaman viikon ajan, se perustuu WHO:n suositukseen. Sovellukseen pisteytetään oma päivittäinen liikunta rasitusarvion perusteella. Olen huomannut että melko helpolla saa sen 150 viikkopistettä täyteen, tosin ei täysin tieteellistä ole kun perustuu osittain omaan arvioon, mutta osviittaa saa.

Jää aikaa myös muulle tekemiselle :) ihan turhaa on rikkoa oma kehonsa älyttömällä treenillä.. Ammattiurheilijat on oma lukunsa. Toivon, että heille se urheilu on niin iso unelma itsessään että se terveydellinen uhraus (paikat rikki n. 45 vuotiaan) on sen arvoista.. 

Vierailija kirjoitti:

Omat hengitysvaikeudet ärsyttävät...
En tiedä, olenko rapakuntoinen vai onko tässä jotain muuta taustalla.
On niin hiton epäterve olo.
Uskoisin, että harrastaisin enemmän liikuntaa, jos ei tulisi hengenahdistusta ja paineentunnetta, olisi vapaampi hengitys. Koska hengästymisen jälkeenkin nuo jäävät päälle. On herätessäkin. Yhtenä päivänä oikein ihmettelin, miten vapaasti hengitys kulkee.
Tuntuu, että pahenee ihan mistä tahansa syystä. Hengität jotain väärää, pahenee. Kuumassa ja kosteassa, pahenee. Portaita kävellessä (huono sisäilma, varmaan), pahenee. Joskus liikunta pahentaa, huonot yöunet varmaan pahentaa. Jos et ole syönyt kunnolla sekin pahentaa, jännittäessä pahenee...
Fyysinen työ minulla on ja olen laihduttanut. Nuori olen myös, vaikka suurimman osan elämästäni olen ollut passiivinen/ylipainoinen, kerran lihava. Nykyään vain lievästi ylipainoinen, 1-2 kiloa. Terveellisesti myös syön, kasviksia toki voisi olla enemmän. Mutta ravintorikkaampaa ruokaa pyrin valitsemaan, täysjyvää vehnän sijaan, yms.

Mene nyt ihmeessä lääkäriin! 

Eikö kannattaisi harrastaa sellaista liikuntaa, josta pitää, ja josta tulee hyvä mieli? Vaikkei se sitten olisikaan tavoitteellista tai jonkun WHO:n suosituksen mukaista?

Itselläni oli pitkään ongelmana jakaa vähäinen vapaa-aikani tanssin ja maratontreenin välillä. Jos halusi tehdä asioita hyvin ja kehittyä, ei vaan aika riittänyt siihen, että kävi tanssimassa muutaman tunnin viikossa tai juoksemassa pari tuntia viikossa. 

Selkäkivut sitten vaikuttivat siihen, että jouduin lopettamaan maratonit ja nykyisin juokseminen on enemmän hölkkäämistä. Sitten taas kuntosali tuli mukaan treeneihin ja se onkin nyt vienyt ison osan vapaa-ajasta. 

Asiat ja tilanteet muuttuvat ja pitää olla valmis muutoksiin, vaikkei aina tunnu niin hyvältä. Koronavuosina jouduttiin elämään pitkään "sitku"-elämää ja se on itsellekin tarttunut tyyliin "sitten kun olen eläkkeellä, on aikaa treenata enemmän".  

WHO:n suositus liittyi siihen, kun monet tässä keskustelussa just miettii sitä tasapainoa, että mikä määrä liikuntaa on "liian vähän" ja mikä määrä "tarpeeksi"eli riittää siihen, että terveyshyötyjä saa. Tietenkin sitten jos haluaa aidosti liikkua enemmän, niin siitä vaan. Keskustelun aloittaja kuitenkin vaikuttaa olevan aika burnoutissa arkensa liikkumismäärän kanssa. 

Kiinalaiset harrastaa Tai-ji voimistelua, joukossa paljon vanhuksia. Tärkeintä on pitää lihaskuntoa ja notkeutta yllä ja siihen ei tarvitse valtavaa rääkkiä.

Mä en vaan pääse tuohon who suositukseen ilman että kulutan kaiken energiani siihen.

Kuitenkin käyn liikkumassa joko salilla tai ryhmäliikunnassa (pilates/jooga tyyppistä, ei niin aerobista)2-3kertaa viikossa.Tähän kun päällä yrittää änkeä vielä sen 150 minuuttia kohtuullisella tempolla kävelyä, niin olen poikki.eli vielä 3 melkein tunnin lenkkiä salista/pilateksesta kipeillä lihaksilla.Viikolle jää 1 päivä ilman rääkkiä, joka menee palautumiseen eikä mulle riitä.Energiaa ei jää muuhun.En ymmärrä milloin sitä jaksaisi sitten käydä kulttuuririennoissa päätä tuulettamassa.En pääse who tavoitteisiin kuin korkeintaan lomaviikoilla.