Miehet, jotka eivät yrityksistä huolimatta saa naisseuraa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan aidosti ihmettelen että minkalaisia nämä miehet ovat jotka eivät sekuläärillä kentällä saa mistään seuraa, vaikka väittävät olevansa edes etäisesti normaaleja. 

Itse olen uskovainen mies, siis aivan hihhuliuskovainen helluntalainen ja keskiarvona n. 4 naista joka kuukausi tekee aloitteen suuntaani ja pyytää treffeille tms. joista kieltäydyn kohteliaasti. Etsin tietysti toista samanlaista uskovaista ikäistäni naista, joten tarjonta luonnollisesti on promillen luokkaa verrattuna sekulääriin pariutumiseen. Lisäksi uskovaisissa piireissä aika vahvasti on vallalla ajatusmalli jossa mies tekee aloitteen, toisin kuin ei uskovaisissa piireissä, joissa ainakin tänä päivänä naiset tuntuvat olevan todella suoran aloitteellisia.

Epäilen todella vahvasti että jotain on todella merkittävästi pielessä, jos kukaan ei koskaan kiinnostu miehestä ja hän ylipäätänsä käy kotinsa ulkopuolella, että tämä edes on mahdollista

Nykymiehissä on todella merkittävästi pielessä. Ei moraaleja tai perhearvoja, aivot mädätetty cornolla, ei sosiaalisia taitoja tai ymmärrystä siitä miten ihmissuhteita rakennetaan tai ylläpidetään, jne. Tuo cornomädätys johtaa siihen että naisen nähdessään heisäs triggeröityy pelkkä panovaste ja he tekevät sillä itsestään käytännössä r aiskaajia. Suhde etenee niin että vähän aikaa on hauska panna eli seksuaalisesti hyväksikäyttää oikeaa naista, ja sitten palataan cornon pariin eli vain uusi nainen kiinnostaa enää. Käytännössä ovat siis kognitiivisisesti ja sosiaalisesti täysin apinan tasolla. Lapsiin suhtaudutaan saman impulsiivisen halun kautta eikä esim. ymmärretä mitään äitiydestä, eli naisen ja lapsen vuorovaikutussuhteesta, vaan kaikki pyörii minäminäminän ympärillä.

Jos sinä omaat edes patriarkaalisen, äitiyttä ymmärtävän moraalin se on valovuosia ateistimiesten yläpuolella ja selittää, miksi sekulaarit naiset palvovat maata jalkojesi alla, niin järkyttävässä paskassa he joutuvat uimaan. Tuohon en ota kantaa mitä on tämä myyttinen uskovainen nainen jota jahtaat ja jota ei muka ole olemassakaan, varmaan joku orjankaltainen synnytyskone joka kupsahtaa kun 10 lastasi ovat loisineet hänessä. Luulisi sinun hengen ukkona ymmärtävän että naiset jakavat saman kollektiivisen tietoisuuden, myös uskovaiset, eivätkä uskotkaan enää suostu seks.hyväksikäytettäviksi. Synnytysorjuus on toisenlaista seks.hyväksikäyttöä mutta seks.hyväksikäyttöä silti.

Yleistät perusteetta. Joissakin nykymiehistä on tietenkin vikaa ihan samalla lailla kuin joissakin miehistä on aina ollut vikaa. Vikaa ei ole miehissä ylipäätään. 

"Ateismilla" ei asian kanssa ole tekemistä. Tunsin parikin uskovaista miestä jotka parisuhteessaan olivat hirviöitä. Ja tunnen ateisteja sekä agnostikkoja (esim. minä) jotka kohtelevat puolisoaan hyvin. Uskosta tai sen puutteesta ei nyt ole kyse.

Aina miehet kuvittelevat kohtelevansa naisia hyvin, jopa r aiskatessaan heitä. Siksi teidän itsearvioita ei kuunnella.

Oletko muuten huomannut että puhut koko ajan raiskaamisesta? Onko tuo fantasiasi? Haluatko päästä raiskaamaan vai tulla raiskatuksi? Ihan uteliaisuudesta kyselen, kun tuot tuon koko ajan esille.

Olen elänyt vuosikausia selibaatissa ja se on johtanut siihen että näen miten järjetöntä nykyihmisten seksuaalikäytös on, varsinkin naisten kannalta. Heitä groomataan ja manipuloidaan, jopa mutiloidaan "seksiin" eli seksuaalisesti hyväksikäytetyksi tulemiseen jopa sellaisten taholta, jotka eivät ole heidän aviomiehiään. 

Minun kirjoissani ei ole enää eroa sillä, r aiskataanko nainen nyrkillä uhaten vai median ja lääkkeiden tai esim. päihteiden avulla manipuloiden. Ryöstökin voi tapahtua uhkaamalla tai petoksen kautta. Ei eroa. 

Hienoa. Eli kyse ei ole edes naisista tai miehistä. Olet vaan päättänyt että miehet ovat syyllisiä kaikkeen. Myös niihin naisten tekemiin pahuuksiin.

Tuo on palstan vakiosekopää, siitoshullu. 

Siitoshullun syöksykierre yhä syvemmälle ihmisvihaan on kuin seuraisi junaonnettomuus hidastettuna. Kauhistuttaa katsoa muttet saa silmiäsi irti. Samanlaiseen suoritukseen pystyy vain sukunimihullu. Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko nämä sama henkilö vai vain samalla diagnoosilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuoruusvuodet pelkkää tuskaa naisten kanssa. Tuntui mahdottomlata päästä edes juttusille: Kun kohteliaasti pyysi että "voiko istuutua juttelemaan" jne, niin 9/10 vastaus oli eri tavoin suoraan sanottu "ei kiinnosta", tai esitettiin ettei edes kuultu kysymystä.

 

Sen kerran kun naista edes kiinnosti jutella, niin useimmiten se kaava meni samalla tavalla, että mihin tahansa keslustelunaiheeseen hymistellään, tai yksisanaisesti vastaillaan.

 

Ei kuitenkaan sitten edes haluta yrittää jutella?

 

Kävin kuitenkin viihtellä lähes joka toinen viikonloppu melkeinpä koko täysi-ikäisen nuoruusajan. Ei koskaan onnistunut minkäänlainen tapailu, parhaimmillaan pääsi ehkö hetkeksi juttelemaan naisen kanssa baari-iltana.

 

Yksinäisyys oli melkoisen raastavaa välillä. Ihan kuka tahansa olisi kelvannut.

 

Ensimmäistä kertaa treffit sain sovittua 23-vuotiaana, ja vaimoni löysin 24-v.

Pariuduit 24-vuotiaana, eli tosi nuorena, ja silti katsot kokeneesi jotenkin kovia? 

 

Ja kuka tahansa olisi kelvannut? Joo-o, juuri sellaisiin miehiin me naisetkin haluamme tutustua. On niin ihanaa tuntea itsensä yksilönä huomioiduksi ja rakastetuksi. 

Pointti olikin että se nuoruuden parisuhteet/sukupuolielämä ym. Jäi kokonaan kokematta. Ja se kuinka pahasti se painoi silloin parikymppisenä henkisesti.

 

Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokenut, enkä tiedä onko se edes mitenkään mahdollista verrata miesten ja naisten välillä koska aivojen biologia ja kehitys on erilaista.

 

Kuitenkin olen ollut onnellisesti 10 vuotta naimisissa ja kahden lapsen isä, niin kyllä se jotain kertoo että tuo katkeruus edelleen kytee, vaikka fiksuna sitä osaa terveesti käsitellä. Toivon että mahdollisimman harva nuori joutuisi saman kokemaan.

 

Nuoruuden kokemukset vahingoittavat ihmisen psyykettä pysyvästi, enkä siksi pidä itseäni mitenkään normaalina ihmisenä. Kuitenkin minulla oli onni että oli miespuolisia kavereita ja löysin jonkun edes sitten 24-vuotiaana. Väitän että olisin elämässäni nyt todella pahoissa ongelmissa, jos enää edes elossa, jos näin ei olisi ollut.

First world problems, en ole ollut naisen kanssa 18 vuoteen eikä iso osa kavereistani koskaan

M35

Miksi pitäisi olla? Reikä se on miehelläkin tai jos haluaa niin maksullisia on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuoruusvuodet pelkkää tuskaa naisten kanssa. Tuntui mahdottomlata päästä edes juttusille: Kun kohteliaasti pyysi että "voiko istuutua juttelemaan" jne, niin 9/10 vastaus oli eri tavoin suoraan sanottu "ei kiinnosta", tai esitettiin ettei edes kuultu kysymystä.

 

Sen kerran kun naista edes kiinnosti jutella, niin useimmiten se kaava meni samalla tavalla, että mihin tahansa keslustelunaiheeseen hymistellään, tai yksisanaisesti vastaillaan.

 

Ei kuitenkaan sitten edes haluta yrittää jutella?

 

Kävin kuitenkin viihtellä lähes joka toinen viikonloppu melkeinpä koko täysi-ikäisen nuoruusajan. Ei koskaan onnistunut minkäänlainen tapailu, parhaimmillaan pääsi ehkö hetkeksi juttelemaan naisen kanssa baari-iltana.

 

Yksinäisyys oli melkoisen raastavaa välillä. Ihan kuka tahansa olisi kelvannut.

 

Ensimmäistä kertaa treffit sain sovittua 23-vuotiaana, ja vaimoni löysin 24-v.

Pariuduit 24-vuotiaana, eli tosi nuorena, ja silti katsot kokeneesi jotenkin kovia? 

 

Ja kuka tahansa olisi kelvannut? Joo-o, juuri sellaisiin miehiin me naisetkin haluamme tutustua. On niin ihanaa tuntea itsensä yksilönä huomioiduksi ja rakastetuksi. 

Pointti olikin että se nuoruuden parisuhteet/sukupuolielämä ym. Jäi kokonaan kokematta. Ja se kuinka pahasti se painoi silloin parikymppisenä henkisesti.

 

Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokenut, enkä tiedä onko se edes mitenkään mahdollista verrata miesten ja naisten välillä koska aivojen biologia ja kehitys on erilaista.

 

Kuitenkin olen ollut onnellisesti 10 vuotta naimisissa ja kahden lapsen isä, niin kyllä se jotain kertoo että tuo katkeruus edelleen kytee, vaikka fiksuna sitä osaa terveesti käsitellä. Toivon että mahdollisimman harva nuori joutuisi saman kokemaan.

 

Nuoruuden kokemukset vahingoittavat ihmisen psyykettä pysyvästi, enkä siksi pidä itseäni mitenkään normaalina ihmisenä. Kuitenkin minulla oli onni että oli miespuolisia kavereita ja löysin jonkun edes sitten 24-vuotiaana. Väitän että olisin elämässäni nyt todella pahoissa ongelmissa, jos enää edes elossa, jos näin ei olisi ollut.

Itsellä on hyvin samanlaisia kokemuksia. Nykyään on vaimo ja lapsia, mutta nuoruuden yksinäisyys katkeroitti syvästi ja vaivaa edelleen jollain tasolla. En usko että tuohon pystyy samaistumaan ellei samaa ole kokenut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuoruusvuodet pelkkää tuskaa naisten kanssa. Tuntui mahdottomlata päästä edes juttusille: Kun kohteliaasti pyysi että "voiko istuutua juttelemaan" jne, niin 9/10 vastaus oli eri tavoin suoraan sanottu "ei kiinnosta", tai esitettiin ettei edes kuultu kysymystä.

 

Sen kerran kun naista edes kiinnosti jutella, niin useimmiten se kaava meni samalla tavalla, että mihin tahansa keslustelunaiheeseen hymistellään, tai yksisanaisesti vastaillaan.

 

Ei kuitenkaan sitten edes haluta yrittää jutella?

 

Kävin kuitenkin viihtellä lähes joka toinen viikonloppu melkeinpä koko täysi-ikäisen nuoruusajan. Ei koskaan onnistunut minkäänlainen tapailu, parhaimmillaan pääsi ehkö hetkeksi juttelemaan naisen kanssa baari-iltana.

 

Yksinäisyys oli melkoisen raastavaa välillä. Ihan kuka tahansa olisi kelvannut.

 

Ensimmäistä kertaa treffit sain sovittua 23-vuotiaana, ja vaimoni löysin 24-v.

Pariuduit 24-vuotiaana, eli tosi nuorena, ja silti katsot kokeneesi jotenkin kovia? 

 

Ja kuka tahansa olisi kelvannut? Joo-o, juuri sellaisiin miehiin me naisetkin haluamme tutustua. On niin ihanaa tuntea itsensä yksilönä huomioiduksi ja rakastetuksi. 

Pointti olikin että se nuoruuden parisuhteet/sukupuolielämä ym. Jäi kokonaan kokematta. Ja se kuinka pahasti se painoi silloin parikymppisenä henkisesti.

 

Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokenut, enkä tiedä onko se edes mitenkään mahdollista verrata miesten ja naisten välillä koska aivojen biologia ja kehitys on erilaista.

 

Kuitenkin olen ollut onnellisesti 10 vuotta naimisissa ja kahden lapsen isä, niin kyllä se jotain kertoo että tuo katkeruus edelleen kytee, vaikka fiksuna sitä osaa terveesti käsitellä. Toivon että mahdollisimman harva nuori joutuisi saman kokemaan.

 

Nuoruuden kokemukset vahingoittavat ihmisen psyykettä pysyvästi, enkä siksi pidä itseäni mitenkään normaalina ihmisenä. Kuitenkin minulla oli onni että oli miespuolisia kavereita ja löysin jonkun edes sitten 24-vuotiaana. Väitän että olisin elämässäni nyt todella pahoissa ongelmissa, jos enää edes elossa, jos näin ei olisi ollut.

Itsellä on hyvin samanlaisia kokemuksia. Nykyään on vaimo ja lapsia, mutta nuoruuden yksinäisyys katkeroitti syvästi ja vaivaa edelleen jollain tasolla. En usko että tuohon pystyy samaistumaan ellei samaa ole kokenut. 

Olit yksinäinen eikä sinulla ollut kavereita. Se on eri asia verrattuna siihen, että et seurustellut silloin. Sinulla on nyt vaimo ja lapsia etkä silti ole tyytyväinen. Moni muu osaisi arvostaa sitä, mitä sinulla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuoruusvuodet pelkkää tuskaa naisten kanssa. Tuntui mahdottomlata päästä edes juttusille: Kun kohteliaasti pyysi että "voiko istuutua juttelemaan" jne, niin 9/10 vastaus oli eri tavoin suoraan sanottu "ei kiinnosta", tai esitettiin ettei edes kuultu kysymystä.

 

Sen kerran kun naista edes kiinnosti jutella, niin useimmiten se kaava meni samalla tavalla, että mihin tahansa keslustelunaiheeseen hymistellään, tai yksisanaisesti vastaillaan.

 

Ei kuitenkaan sitten edes haluta yrittää jutella?

 

Kävin kuitenkin viihtellä lähes joka toinen viikonloppu melkeinpä koko täysi-ikäisen nuoruusajan. Ei koskaan onnistunut minkäänlainen tapailu, parhaimmillaan pääsi ehkö hetkeksi juttelemaan naisen kanssa baari-iltana.

 

Yksinäisyys oli melkoisen raastavaa välillä. Ihan kuka tahansa olisi kelvannut.

 

Ensimmäistä kertaa treffit sain sovittua 23-vuotiaana, ja vaimoni löysin 24-v.

Pariuduit 24-vuotiaana, eli tosi nuorena, ja silti katsot kokeneesi jotenkin kovia? 

 

Ja kuka tahansa olisi kelvannut? Joo-o, juuri sellaisiin miehiin me naisetkin haluamme tutustua. On niin ihanaa tuntea itsensä yksilönä huomioiduksi ja rakastetuksi. 

Pointti olikin että se nuoruuden parisuhteet/sukupuolielämä ym. Jäi kokonaan kokematta. Ja se kuinka pahasti se painoi silloin parikymppisenä henkisesti.

 

Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokenut, enkä tiedä onko se edes mitenkään mahdollista verrata miesten ja naisten välillä koska aivojen biologia ja kehitys on erilaista.

 

Kuitenkin olen ollut onnellisesti 10 vuotta naimisissa ja kahden lapsen isä, niin kyllä se jotain kertoo että tuo katkeruus edelleen kytee, vaikka fiksuna sitä osaa terveesti käsitellä. Toivon että mahdollisimman harva nuori joutuisi saman kokemaan.

 

Nuoruuden kokemukset vahingoittavat ihmisen psyykettä pysyvästi, enkä siksi pidä itseäni mitenkään normaalina ihmisenä. Kuitenkin minulla oli onni että oli miespuolisia kavereita ja löysin jonkun edes sitten 24-vuotiaana. Väitän että olisin elämässäni nyt todella pahoissa ongelmissa, jos enää edes elossa, jos näin ei olisi ollut.

Itsellä on hyvin samanlaisia kokemuksia. Nykyään on vaimo ja lapsia, mutta nuoruuden yksinäisyys katkeroitti syvästi ja vaivaa edelleen jollain tasolla. En usko että tuohon pystyy samaistumaan ellei samaa ole kokenut. 

Ei miehet halua seuraa ja perhettä vaan p..illua.  

Siksi on turha itkeä kun siihen on ratkaisu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuoruusvuodet pelkkää tuskaa naisten kanssa. Tuntui mahdottomlata päästä edes juttusille: Kun kohteliaasti pyysi että "voiko istuutua juttelemaan" jne, niin 9/10 vastaus oli eri tavoin suoraan sanottu "ei kiinnosta", tai esitettiin ettei edes kuultu kysymystä.

 

Sen kerran kun naista edes kiinnosti jutella, niin useimmiten se kaava meni samalla tavalla, että mihin tahansa keslustelunaiheeseen hymistellään, tai yksisanaisesti vastaillaan.

 

Ei kuitenkaan sitten edes haluta yrittää jutella?

 

Kävin kuitenkin viihtellä lähes joka toinen viikonloppu melkeinpä koko täysi-ikäisen nuoruusajan. Ei koskaan onnistunut minkäänlainen tapailu, parhaimmillaan pääsi ehkö hetkeksi juttelemaan naisen kanssa baari-iltana.

 

Yksinäisyys oli melkoisen raastavaa välillä. Ihan kuka tahansa olisi kelvannut.

 

Ensimmäistä kertaa treffit sain sovittua 23-vuotiaana, ja vaimoni löysin 24-v.

Pariuduit 24-vuotiaana, eli tosi nuorena, ja silti katsot kokeneesi jotenkin kovia? 

 

Ja kuka tahansa olisi kelvannut? Joo-o, juuri sellaisiin miehiin me naisetkin haluamme tutustua. On niin ihanaa tuntea itsensä yksilönä huomioiduksi ja rakastetuksi. 

Pointti olikin että se nuoruuden parisuhteet/sukupuolielämä ym. Jäi kokonaan kokematta. Ja se kuinka pahasti se painoi silloin parikymppisenä henkisesti.

 

Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokenut, enkä tiedä onko se edes mitenkään mahdollista verrata miesten ja naisten välillä koska aivojen biologia ja kehitys on erilaista.

 

Kuitenkin olen ollut onnellisesti 10 vuotta naimisissa ja kahden lapsen isä, niin kyllä se jotain kertoo että tuo katkeruus edelleen kytee, vaikka fiksuna sitä osaa terveesti käsitellä. Toivon että mahdollisimman harva nuori joutuisi saman kokemaan.

 

Nuoruuden kokemukset vahingoittavat ihmisen psyykettä pysyvästi, enkä siksi pidä itseäni mitenkään normaalina ihmisenä. Kuitenkin minulla oli onni että oli miespuolisia kavereita ja löysin jonkun edes sitten 24-vuotiaana. Väitän että olisin elämässäni nyt todella pahoissa ongelmissa, jos enää edes elossa, jos näin ei olisi ollut.

Itsellä on hyvin samanlaisia kokemuksia. Nykyään on vaimo ja lapsia, mutta nuoruuden yksinäisyys katkeroitti syvästi ja vaivaa edelleen jollain tasolla. En usko että tuohon pystyy samaistumaan ellei samaa ole kokenut. 

Olit yksinäinen eikä sinulla ollut kavereita. Se on eri asia verrattuna siihen, että et seurustellut silloin. Sinulla on nyt vaimo ja lapsia etkä silti ole tyytyväinen. Moni muu osaisi arvostaa sitä, mitä sinulla on.

Yksinäisyydellä viittasin juuri parisuhteen ja muun sukupuolielämän puutteeseen. Kavereita minulla on aina ollut paljon. Ja sanoinko etten ole tyytyväinen nykyiseen perhe-elämääni? Vaimo ja lapset ovat parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Se ei poista sitä, että nuoruudessa koettu paha mieli vaivaa aika ajoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuoruusvuodet pelkkää tuskaa naisten kanssa. Tuntui mahdottomlata päästä edes juttusille: Kun kohteliaasti pyysi että "voiko istuutua juttelemaan" jne, niin 9/10 vastaus oli eri tavoin suoraan sanottu "ei kiinnosta", tai esitettiin ettei edes kuultu kysymystä.

 

Sen kerran kun naista edes kiinnosti jutella, niin useimmiten se kaava meni samalla tavalla, että mihin tahansa keslustelunaiheeseen hymistellään, tai yksisanaisesti vastaillaan.

 

Ei kuitenkaan sitten edes haluta yrittää jutella?

 

Kävin kuitenkin viihtellä lähes joka toinen viikonloppu melkeinpä koko täysi-ikäisen nuoruusajan. Ei koskaan onnistunut minkäänlainen tapailu, parhaimmillaan pääsi ehkö hetkeksi juttelemaan naisen kanssa baari-iltana.

 

Yksinäisyys oli melkoisen raastavaa välillä. Ihan kuka tahansa olisi kelvannut.

 

Ensimmäistä kertaa treffit sain sovittua 23-vuotiaana, ja vaimoni löysin 24-v.

Pariuduit 24-vuotiaana, eli tosi nuorena, ja silti katsot kokeneesi jotenkin kovia? 

 

Ja kuka tahansa olisi kelvannut? Joo-o, juuri sellaisiin miehiin me naisetkin haluamme tutustua. On niin ihanaa tuntea itsensä yksilönä huomioiduksi ja rakastetuksi. 

Pointti olikin että se nuoruuden parisuhteet/sukupuolielämä ym. Jäi kokonaan kokematta. Ja se kuinka pahasti se painoi silloin parikymppisenä henkisesti.

 

Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokenut, enkä tiedä onko se edes mitenkään mahdollista verrata miesten ja naisten välillä koska aivojen biologia ja kehitys on erilaista.

 

Kuitenkin olen ollut onnellisesti 10 vuotta naimisissa ja kahden lapsen isä, niin kyllä se jotain kertoo että tuo katkeruus edelleen kytee, vaikka fiksuna sitä osaa terveesti käsitellä. Toivon että mahdollisimman harva nuori joutuisi saman kokemaan.

 

Nuoruuden kokemukset vahingoittavat ihmisen psyykettä pysyvästi, enkä siksi pidä itseäni mitenkään normaalina ihmisenä. Kuitenkin minulla oli onni että oli miespuolisia kavereita ja löysin jonkun edes sitten 24-vuotiaana. Väitän että olisin elämässäni nyt todella pahoissa ongelmissa, jos enää edes elossa, jos näin ei olisi ollut.

Itsellä on hyvin samanlaisia kokemuksia. Nykyään on vaimo ja lapsia, mutta nuoruuden yksinäisyys katkeroitti syvästi ja vaivaa edelleen jollain tasolla. En usko että tuohon pystyy samaistumaan ellei samaa ole kokenut. 

Olit yksinäinen eikä sinulla ollut kavereita. Se on eri asia verrattuna siihen, että et seurustellut silloin. Sinulla on nyt vaimo ja lapsia etkä silti ole tyytyväinen. Moni muu osaisi arvostaa sitä, mitä sinulla on.

Yksinäisyydellä viittasin juuri parisuhteen ja muun sukupuolielämän puutteeseen. Kavereita minulla on aina ollut paljon. Ja sanoinko etten ole tyytyväinen nykyiseen perhe-elämääni? Vaimo ja lapset ovat parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Se ei poista sitä, että nuoruudessa koettu paha mieli vaivaa aika ajoin. 

Jos sinä tarkoitat jotain teinisekoiluja, niin ei niitä ole läheskään kaikilla. Käy terapiassa ja hoidata pääsi kuntoon, tuo ei ole normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myöntäkää jo: yksinäisyyttään ulisevat misogyynit eivät ole millään mittapuulla normaaleja. 

He ovat vähäjärkisiä/ persoonallisuushäiriöisiä/ vuorovaikutus- ja empatiakyvyttömiä/ lapsen tasolle jääneitä.

Misogyyni tuskin itkee naisten perään.

Nehän nimenomaan itkee. Tavismiehillä on naisseuraa.

Osalla on tapana potkia alaspäin, kuten hienosti osoitat. Ei riitä, että jotkut miehet jäävät tahtomattaan parisuhteiden ulkopuolelle, vaan heidät pitää vielä leimata naisvihaajiksi. Tuo on yhtä fiksua kuin syyllistää parisuhteessa turpaansa saavia naisia tyyliin "Ei normaaleja naisia hakata." 

Ei tervepäisiä naisia hakatakaan. Miehen hallitsematon aggressiivisuus on varmasti ollut nähtävillä kauan ennen ensimmäistä lyöntiä. Kyllä merkit ovat olleet ilmassa jo kauan, osa ei vaan älyä lähteä ajoissa, toisia tämä aggressiivisuus vetää puoleensa.

Meilläkin 2 v tytön plisi pitänyt lukea merkkejä alussa tai minun henkilöstä joka salasi sen että käytti rauhoittavia ja oli lopettanut ne salaa. 

Ihan suomalainen DI mies. Mutta en ole tervepäinen, isäpuoli raiskasi minut lapsena ja isä käytti huumeita joten ansaitsin väkivaltaisen puolison. Lapseni myös.

Tätä se on, kun lapsuuden traumat jätetään työstämättä. Parempi tuttu helvetti kuin vieras taivas, sanotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuoruusvuodet pelkkää tuskaa naisten kanssa. Tuntui mahdottomlata päästä edes juttusille: Kun kohteliaasti pyysi että "voiko istuutua juttelemaan" jne, niin 9/10 vastaus oli eri tavoin suoraan sanottu "ei kiinnosta", tai esitettiin ettei edes kuultu kysymystä.

 

Sen kerran kun naista edes kiinnosti jutella, niin useimmiten se kaava meni samalla tavalla, että mihin tahansa keslustelunaiheeseen hymistellään, tai yksisanaisesti vastaillaan.

 

Ei kuitenkaan sitten edes haluta yrittää jutella?

 

Kävin kuitenkin viihtellä lähes joka toinen viikonloppu melkeinpä koko täysi-ikäisen nuoruusajan. Ei koskaan onnistunut minkäänlainen tapailu, parhaimmillaan pääsi ehkö hetkeksi juttelemaan naisen kanssa baari-iltana.

 

Yksinäisyys oli melkoisen raastavaa välillä. Ihan kuka tahansa olisi kelvannut.

 

Ensimmäistä kertaa treffit sain sovittua 23-vuotiaana, ja vaimoni löysin 24-v.

Pariuduit 24-vuotiaana, eli tosi nuorena, ja silti katsot kokeneesi jotenkin kovia? 

 

Ja kuka tahansa olisi kelvannut? Joo-o, juuri sellaisiin miehiin me naisetkin haluamme tutustua. On niin ihanaa tuntea itsensä yksilönä huomioiduksi ja rakastetuksi. 

Pointti olikin että se nuoruuden parisuhteet/sukupuolielämä ym. Jäi kokonaan kokematta. Ja se kuinka pahasti se painoi silloin parikymppisenä henkisesti.

 

Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokenut, enkä tiedä onko se edes mitenkään mahdollista verrata miesten ja naisten välillä koska aivojen biologia ja kehitys on erilaista.

 

Kuitenkin olen ollut onnellisesti 10 vuotta naimisissa ja kahden lapsen isä, niin kyllä se jotain kertoo että tuo katkeruus edelleen kytee, vaikka fiksuna sitä osaa terveesti käsitellä. Toivon että mahdollisimman harva nuori joutuisi saman kokemaan.

 

Nuoruuden kokemukset vahingoittavat ihmisen psyykettä pysyvästi, enkä siksi pidä itseäni mitenkään normaalina ihmisenä. Kuitenkin minulla oli onni että oli miespuolisia kavereita ja löysin jonkun edes sitten 24-vuotiaana. Väitän että olisin elämässäni nyt todella pahoissa ongelmissa, jos enää edes elossa, jos näin ei olisi ollut.

Itsellä on hyvin samanlaisia kokemuksia. Nykyään on vaimo ja lapsia, mutta nuoruuden yksinäisyys katkeroitti syvästi ja vaivaa edelleen jollain tasolla. En usko että tuohon pystyy samaistumaan ellei samaa ole kokenut. 

Olit yksinäinen eikä sinulla ollut kavereita. Se on eri asia verrattuna siihen, että et seurustellut silloin. Sinulla on nyt vaimo ja lapsia etkä silti ole tyytyväinen. Moni muu osaisi arvostaa sitä, mitä sinulla on.

Yksinäisyydellä viittasin juuri parisuhteen ja muun sukupuolielämän puutteeseen. Kavereita minulla on aina ollut paljon. Ja sanoinko etten ole tyytyväinen nykyiseen perhe-elämääni? Vaimo ja lapset ovat parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Se ei poista sitä, että nuoruudessa koettu paha mieli vaivaa aika ajoin. 

Ymmärrän tuon, kun nuoruuden kaveripiirissä kaikilla on enemmän tai vähemmän sutinaa, mutta itsellä on vain katsomopaikka, että mikä itsessä on vikana? Varsinkin, kun myöhemmin on tullut todistettua, ettei mitään ole vikana, on vaimo ja lapsia, ja kaikki hyvin. Varmasti jättää arven.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli nuoruusvuodet pelkkää tuskaa naisten kanssa. Tuntui mahdottomlata päästä edes juttusille: Kun kohteliaasti pyysi että "voiko istuutua juttelemaan" jne, niin 9/10 vastaus oli eri tavoin suoraan sanottu "ei kiinnosta", tai esitettiin ettei edes kuultu kysymystä.

 

Sen kerran kun naista edes kiinnosti jutella, niin useimmiten se kaava meni samalla tavalla, että mihin tahansa keslustelunaiheeseen hymistellään, tai yksisanaisesti vastaillaan.

 

Ei kuitenkaan sitten edes haluta yrittää jutella?

 

Kävin kuitenkin viihtellä lähes joka toinen viikonloppu melkeinpä koko täysi-ikäisen nuoruusajan. Ei koskaan onnistunut minkäänlainen tapailu, parhaimmillaan pääsi ehkö hetkeksi juttelemaan naisen kanssa baari-iltana.

 

Yksinäisyys oli melkoisen raastavaa välillä. Ihan kuka tahansa olisi kelvannut.

 

Ensimmäistä kertaa treffit sain sovittua 23-vuotiaana, ja vaimoni löysin 24-v.

Pariuduit 24-vuotiaana, eli tosi nuorena, ja silti katsot kokeneesi jotenkin kovia? 

 

Ja kuka tahansa olisi kelvannut? Joo-o, juuri sellaisiin miehiin me naisetkin haluamme tutustua. On niin ihanaa tuntea itsensä yksilönä huomioiduksi ja rakastetuksi. 

Pointti olikin että se nuoruuden parisuhteet/sukupuolielämä ym. Jäi kokonaan kokematta. Ja se kuinka pahasti se painoi silloin parikymppisenä henkisesti.

 

Ei sitä voi ymmärtää jos ei ole kokenut, enkä tiedä onko se edes mitenkään mahdollista verrata miesten ja naisten välillä koska aivojen biologia ja kehitys on erilaista.

 

Kuitenkin olen ollut onnellisesti 10 vuotta naimisissa ja kahden lapsen isä, niin kyllä se jotain kertoo että tuo katkeruus edelleen kytee, vaikka fiksuna sitä osaa terveesti käsitellä. Toivon että mahdollisimman harva nuori joutuisi saman kokemaan.

 

Nuoruuden kokemukset vahingoittavat ihmisen psyykettä pysyvästi, enkä siksi pidä itseäni mitenkään normaalina ihmisenä. Kuitenkin minulla oli onni että oli miespuolisia kavereita ja löysin jonkun edes sitten 24-vuotiaana. Väitän että olisin elämässäni nyt todella pahoissa ongelmissa, jos enää edes elossa, jos näin ei olisi ollut.

Itsellä on hyvin samanlaisia kokemuksia. Nykyään on vaimo ja lapsia, mutta nuoruuden yksinäisyys katkeroitti syvästi ja vaivaa edelleen jollain tasolla. En usko että tuohon pystyy samaistumaan ellei samaa ole kokenut. 

Olit yksinäinen eikä sinulla ollut kavereita. Se on eri asia verrattuna siihen, että et seurustellut silloin. Sinulla on nyt vaimo ja lapsia etkä silti ole tyytyväinen. Moni muu osaisi arvostaa sitä, mitä sinulla on.

Suurin osa ihmisistä on onnettomia vaikka on perhettä ympärillä, ihmettelen itsekin mistä tämä johtuu, ihankuin joku muka olis pakottanut tuotakaan miestä sitoutumaan ja hankkimaan lapsia (lapsiparat) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myöntäkää jo: yksinäisyyttään ulisevat misogyynit eivät ole millään mittapuulla normaaleja. 

He ovat vähäjärkisiä/ persoonallisuushäiriöisiä/ vuorovaikutus- ja empatiakyvyttömiä/ lapsen tasolle jääneitä.

Misogyyni tuskin itkee naisten perään.

Nehän nimenomaan itkee. Tavismiehillä on naisseuraa.

Osalla on tapana potkia alaspäin, kuten hienosti osoitat. Ei riitä, että jotkut miehet jäävät tahtomattaan parisuhteiden ulkopuolelle, vaan heidät pitää vielä leimata naisvihaajiksi. Tuo on yhtä fiksua kuin syyllistää parisuhteessa turpaansa saavia naisia tyyliin "Ei normaaleja naisia hakata." 

Ei tervepäisiä naisia hakatakaan. Miehen hallitsematon aggressiivisuus on varmasti ollut nähtävillä kauan ennen ensimmäistä lyöntiä. Kyllä merkit ovat olleet ilmassa jo kauan, osa ei vaan älyä lähteä ajoissa, toisia tämä aggressiivisuus vetää puoleensa.

Meilläkin 2 v tytön plisi pitänyt lukea merkkejä alussa tai minun henkilöstä joka salasi sen että käytti rauhoittavia ja oli lopettanut ne salaa. 

Ihan suomalainen DI mies. Mutta en ole tervepäinen, isäpuoli raiskasi minut lapsena ja isä käytti huumeita joten ansaitsin väkivaltaisen puolison. Lapseni myös.

Tätä se on, kun lapsuuden traumat jätetään työstämättä. Parempi tuttu helvetti kuin vieras taivas, sanotaan.

Ylipäätään kun ei ole työstänyt traumojaan vaan väkisin pakko seurustella ihmisen kanssa joka lyö yms ja lapset siihen päälle, lapsethan tuosta eniten kärsinyt kun naisen on aivan pakko, siis pakko tehdä väkivaltaiselle puolisolle lapsia. 

Ei ole kyllä tosiaan koskaan tullut edes yritettyä saada naisseuraa, kun lähtökohtainen ajatus on etten kuitenkaan kelpaisi. Olen ymmärtänyt etteivät naiset varsinaisesti edes pidä miehistä, eikä varsinkaan minun seuraani kaivata. Kohteliaana ihmisenä en siis ota naisiin lainkaan tarpeetonta kontaktia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Entä jos hän on sellainen jota kiinnostaa Itävalta-Unkarin valtiorakenteesta 1800-luvulla."

 

Se silti riittää aika harvalle koska se parisuhteen arki ja ylläpito vaatii sitä että toisesta tietää muutakin kuin hänen nörteimmät kiinnostuksensa.

Aika hauskaa lukea tällaisia kommentteja, kun ei kyetä kertomaan itsestään mitään.

Ei naiselle kuulu kertoa omia kiinnostuksen kohteita vaan se mitä nainen haluaa kuulla.

Voit kertoa kiinnostuksesi kohteista ihan hyvin mutta kertomatta jokaisesta ihan jokaista yksityiskohtaa monologissasi.

Jos siis tarkoituksesi on hurmata nainen.

Ennemmin yksinäinen oman tiensä kulkija varustettuna omilla aivoilla kuin kukasta kukkaan lentä joka etsii äitiään tai isäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Naisten vaatimuslista ei oikein natsaa sen tutkitunkin tosiasian kanssa, että linnakundit ovat hyvin suosittuja naisten keskuudessa."

 

Saisiko jonkun viittauksen tähän tutkimukseen ja nimenomaan siihen "ovat hyvin suosittuja" osuuteen?

Muakin kiinnostaa. Nimittäin yli 70% aikuisista on parisuhteissa enkä oikein usko, että noista suuri osa on jotain tatuoituja linnakundeja

Otetaanpa tuosta pois +50 vuotiaat niin saadaan 40% johon sisältyy nyt kaikki eli panosuhde, tapailu, seurustelu jne.
Jos otetaan pelkästään noi ei vakavat jutut niin se on 38% tuosta 40% eli kyllä siellä on tatska poikineen.
 

Noihin lukuihin ei kuulu mitkään fwb:t tai panosuhteet. 

Miksi sinun on niin vaikea hyväksyä, että tavalliset miehet ovat parisuhteissa ja kyllä, niiden tavallisten naisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä podcast on kyllä yksi turhaakin turhemmista. Tuohon on valittu kaikista tyhmimmät naiset, ja sitten muka esitetään, että tuo olisi naisten yleinen mielipide. Menisi hakemaan naisosallistujat vaikka jostain Harvardin yliopistosta, niin keskustelun taso olisi varmasti toisenlainen.

Ei taida podcast-ukoilla olla varaa aikuisten naisten mielipiteisiin.

Nyt asetelma on tarkoituksella rakennettu niin, että mukaan valitaan tietynlaisia vieraita. Jos keskusteluun tuotaisiin naisia, joilla on vahva osaaminen, hyvä argumentointikyky ja kyky kyseenalaistaa oletuksia, koko keskustelu näyttäisi aivan erilaiselta. Tällaisessa asetelmassa nuo hostit eivät pärjäisi väittelyissä lainkaan, koska heidän näkemyksensä joutuisivat oikeasti perustelujen ja kriittisen ajattelun testiin. Fiksut, itsenäiset ja koulutetut naiset lähestulkoon söisivät nuo misogynistiset hostit eläviltä.

Tämän palstan perusteella on turha olettaa naisilta hyvää argumentointikykyä. Heti mennään henkilökohtaisuuksiin tai alkaa incel tai "et saa naista/pillua" jankkaus.

Hauska toi naisten incel haukkuminen koska juuri incel on kyse eli yksinäisestä miehestä.
Naiset luulee että incel on luuseri tai joku naisten vihaaja. Tosiasiassa incel on naisten luoma yhteiskunnallinen ongelma johon he vastaa pilkalla.

Väärin. Incel-termi on muuttunut ajan kanssa. Se ei enää tarkoita tahtomattaan sinkkua, vaan naisiavihaavaa luuseria. Löydät näitä esim ylilaudalta tai redditistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini on kaikilla sisäisillä mittareilla mua parempi, mutta ei saa naisseuraa. Älykäs, sivistynyt, osaa keskustella, huumorintajuinen, musikaalinen, urheilullinen ja kunnianhimoinen. Syyn on pakko olla ulkoisissa asioissa. Kaverilla on joku sellanen juttu, että hän on pienikokoinen, hintelä ja lapsenääninen.

Tuo pienikokoisuus, hintelyys ja lapsenäänisyys pätee lähes kaikkiin K-Pop -laulajiin ja naiset kuolaa näiden perään

 

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Niinpä. Sen sijaan että häpeäisi hintelyyttään tai peittelisi sitä, kannattaa alkaa korostaa sitä. Hintelistä pitäviä naisia on, heidät pitää vaan löytää.

Suosittelen ennemmin hintelistä miehistä pitäviä miehiä koska heitä on enemmän.

Miksi? Luuletko, että hintelä heteromies voi tosta vaan päättää olevansa homo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena ajattelin, että naiset eivät pidä miehistä. Vähän varttuneempana aikuisena ajattelin, että naiset pitävät vain komeimmista ja isomunaisimmista miehistä. Nyt nelikymppisenä olen palannut siihen ajatteluun, että naiset eivät pidä miehistä.

 

Jos olisin pornojättiläinen, voisin saada onnistumisia 10% ajasta, mutta joutuisin silti varomaan liikkeitäni toisin kuin nainen. Jos naiset oikeasti pitäisivät miehistä, voitaisiin kommunikoida suoraan ja naiset haluaisivat miellyttää monenlaisia miehiä. Näin ei ole, vaan naiset ennemmin siivoavat pultsarin oksennuksen vapaaehtoisena kuin kehuvat miehen alastonkuvaa netissä. Naiset tietävät, mistä miehille tulee hyvä olo, mutta he eivät halua tehdä mitään sen eteen, että tavallinen mies saisi toivoa ja tuntisi itsensä nähdyksi tasolla, joka oikeasti merkitsee. Terveydenhoitajamaista monotonista puhetta "sinä olet normaali" voi kyllä mieskin saada erilaisista auttavista puhelimista ja terapeuteilta. Mies kyllä tietää olevansa 'normaali', mutta se ei poista sitä, että naiset eivät pidä miehistä. Ja naiset voivat tulla sanomaan vastaan, mutta he eivät tee mitään sen eteen, että sanat näyttäisivät todelta. 

 

En tiedä miten voisin ikinä tulla sinuksi tämän tosiasian kanssa. Olen yrittänyt terapioida ja rationalisoida itseäni erilaisilla kauniilla valheilla ja keskittymällä poikkeuksiin kuten naisiin, jotka pitävät miehistä. Mutta reaalielämässä noita poikkeuksia ei riitä kaikille, ja kilpailu heistä on niin ankaraa, että jään pornojättiläisten jalkoihin jo alkumetreillä. Joskus onnistun muistelemaan jotain poikkeuksellista tilannetta ja pystyn saamaan erektion masturboidakseni tuolle muistolle, mutta yleensä realiteetit ja kyynisyys iskevät. Siksi nykyään yleensä fantasioin jostain miesten välisestä, vaikka se ei minua varsinaisesti kiihota, mutta perustuu todellisiin mahdollisuuksiin. Orgasmin lähestyessä yritän taas palauttaa ajatukset skenaarioihin, joita ei naisten kanssa voi ikinä todellisessa elämässä toteuttaa. 

Katsohan ympärillesi. Tunnet varmaan kuitenkin ihmisiä, jotka ovat parisuhteessa? Ovatko he kaikki täydellisiä ilmestyksiä? Vain komeimpia ja suurimunaisimpia miehiä? Epäilen vahvasti, että ei.

Ihan perus-Matit seurustelee, menee naimisiin,  perustaa perheen. Ei tarvitse olla pitkä, komea eikä isomunainen. Mutta täytyy uskaltaa kohdata naisia ja kohdella heitä hyvin, sillä pääsee jo pitkälle.

Et nyt ymmärtänyt sitä oleellisinta. Ne vastaan tulevat naiset eivät kohtele miestä saman arvoisena ihmisenä. Kaiken lisäksi vaativat parempaa kohtelua kuin itse ansaitsevat

-eri

Sinkkukaverini kertovat, että nykyisin treffit ovat työhaastattelumaisia "katsotaan, miten tuo mies pärjää" -tilanteita. Naiset katsovat miestä alaviistoon. Kyynistä.  

Aaa.. vanha kunnon "kuulin kavereilta" homma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos totta puhutaan, jotkut pitävät minua hyvänä tyyppinä. Itse en pidä, pidän itseäni autofobisena itseäni kohtaan. En jaksa olla kovinkaan kiinnostunut itsestäni.

 

On harrastuksia, on vakituinen työ, opiskelen monimuotona, käyn kirkossa (olematta hihhuli) ja koetan rakentaa elämää eteenpäin. Seurusteltuakin tuli 3,5 vuotta aikoinaan. Nyt ollut sinkku muutaman vuoden, ja ajattelin antaa periksi naisten suhteen viimeistään täyttäessäni 35 vuotta. Tänä syksynä täytän 34.

 

Sanomatta on selvää, että vapaa-aikaa on niukalti tekemisien vuoksi, että naisia edes tapaisi muualla kuin tinnerissä. Se on ihan oma syy. Olen monesta syystä passivoitunut ja henkisesti tosi väsynyt, myös tämän propleeman johdosta. Ehkä oma vetelä aurani paistaa kauaksi asti, jolloin minua on vaikea lähestyä tai minusta on vaikea kiinnostua. Ynnä vielä se, että olen sosialisesti kohtuu kyvytön, varmaan ollut aina. 

 

Voisin mahdollisesti tehdä asialle jotain, mutta en näe syytä. Onneksi olen elämäni keski-iässä ja matkaa ei ole paljoa enää jäljellä eikä juuri tarkoitustakaan.

Älä anna periksi sillä tilanne paranee mitä enemmän tulee kilometrejä. Oppii näkemään hyvin nopeasti mihin kannattaa panostaa ja mihin ei sekä kysyntä vaan kasvaa.
M40

Joo sinä voit tarjota persettäsi tuolle ukolle, mutta älä usuta tuollaisia naisten kimppuun.

Flegu ukko panemassa sinua joka ilta ei todellakaan kuulu yhdenkään naisen 5-vuotissuunnitelmaan.

 

Jos mies on terve niin hänen kannattaa käydä luovuttamassa spermaa. Se on miehen tapa lisääntyä ja saada lisääntymisestä tulevat edut. Ajat, että nainen palvelisi häntä s eksiorjana ovat kaukana takana jo, ihan turha haaveilla sellaisesta. Ja miehen lapsen omistajuus taas on muutenkin täysin luonnoton konsepti ja lapsenrääkkäystä.

Ette ehkä ihan tajua, mistä lisääntymisessä on kyse. Se ei ole vain fyysinen hands on projekti vaan sillä on henkinen vaikutus ihmiseen, jos tällä on lapsi tai lapsenlapsia. Sen vuoksi myös spermaa luovuttanut saa isyyden luontaiset edut - siis ne edut, mitkä jumala on miehille siitä antanut, vaikka mies ei saakaan s eksiorjaa tai pääse käpälöimään lasta.

Millähän sinut saataisiin hoitoon? On niin sairasta settiä, että oksat pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vika on niissä miehissä itsessään. 

Niinpä ulina siitä että NAISTEN pitäisi tehdä jotain, on täysin invalidi.  

Naiset ulisevat ja vaativat miehiä tekemään jotain jatkuvasti...

Niin voisitko viedä roskat (kun se pitäisi olla automationa ei pyydettynbä)

Voisitko käydä kaupassa (kun sekin pitäis tehdä vuorotelleen)

Voisitko katsoa sirkkapetteriä kun minula on kuoroharjoitus (itsestään selvää tämäkin)

 

Miksi mies ei joudu pyytämään naista siivoamaan, laittamaan ruokaa, katsomaan sirkkapetteriä, että sillä on mukana kaikki tarvittava luokkaretkellä, vastaamaan sirkkapetterin opettajan Vilmaviesteihin, hakemaan kaupasta ruokaa perheelle, pesemään pyykkiä, tekemään suursiivousta, vaihtamaan lakanat jne. 

Miksi se on aina mies, jota pitää ohjata tekemään ihan perusasioita OMASSA kodissan OMALLE perheelleen. 

Ei kait miehet ole noin ulkoa ohjattavia töissäkään. Vai kulkeeko pomo perässä pyytämässä tekemään jokaisen työvaiheen erikseen?

 Ja mies vielä rutisee tästä. Kauankohan olis työpaikka, jos miehet suhtautuisivat omaan työhönsä kuten kodinhoitoon?

Tämä on juuri se syy miksi en enää halua parisuhdetta. Miehen pitäisi olla tunneälykkäänä naisten sisäisen "mikään ei koskaan riitä"-tunteen yläpuolella, mutta kun se nyt vaan on helpompi olla sinkkuna ja käydä maksullisissa. 

-eri

Minäkään en halua enää parisuhdetta. Minulla on ystäviä, aikuiset lapset, sosiaalinen työ. Nainen aina haluaa muuttaa miestä, niin paljosta on luovuttava suhteen vuoksi, eikä aina hyvään suuntaan. Enkä jaksa olla naisen keskinkertaisten ambitioiden ja toiveiden suurin kannustaja ja rahoittaja. Tämä jatkuva oravanpyörässä nokittelu naisen ystävien kanssa elintason ja kulutuksen suhteen on uuvuttavaa. Milloin se loppuu? Itse olen siihen jo liian vanha. Rauha. Haluan säilyttää seesteisen elämäni, jossa ei ole mitään vikaa.

Itse olet naisesi valinnut. Kaikki naiset eivät ole tuollaisia. Olisit valkannut jonkun kivan, söpön hippitytön. Ei häntä olisi kulutus ja elintaso kiinnostanut. Mutta ei, sun piti ottaa pintaliitobimboja.