Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että vanhemmat vastailevat lastensa puheluihin kesken työpäivän?
19.03.2026 |
Työpaikallani ei ole muita alakouluikäisten lasten vanhempia, niin siksi kysyn. Onko tämä ihan normaalia?
-Äidillä 9 v ja 11 v lapset. Äiti vastailee lasten puheluihin kesken iltapäivän palaverien, kun lapset soittelevat "saadaanko Maijan kanssa tulla sisälle leikkimään?/voiko syödä kaapista välipalaa?/monelta sä tuut kotiin?" Näitä puheluita tulee käytännössä päivittäin.
-Jos koulusta soitetaan, että lapsi on kipeä, niin äiti saattaa opettajalle todeta, ettei nyt pääse hakemaan lasta, kun on töissä. Kysyy, eikö lapsen haku voisi odottaa iltapäivään, jos eivät saa lapsen isää kiinni.
Kommentit (109)
Kyllä mä vastaan henkilökohtaisiin puheluihin työpäivän aikana. Ei meillä duunissa kytätä, että montako tuntia ja minuuttia käytän työtehtäviin työpäivän aikana. Työnantaja odottaa vain, että työt tulevat tehdyksi ajallaan ja laadullisesti odotusten mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai alakoulu-ikäisille vastataan jos vaan pystytään. Eli riippuu toki palaverin laadusta tai vaikkapa leikkausta tekevä kirurgi ei varmaan vastaile. Mutta kyllä oma puolisoni on ihan minunkin puheluuni vastannut "olen teams-paliksessa, kerro nopeasti" tms. eli riippuu kenen kanssa sitä palaveria käydään (jos on oma työyhteisö, niin palaveri usein vapaampi kuin vaikkapa ulkopuolisen firman edustajan kanssa) ja onko teams vai paikan päällä jne.
Jos on teamsissa, voi mykistää ja varmaan laittaa kuvankin pois. Silloin ei häiritse toisia. Kasvokkain kokoustaessa tuo olisi minusta törkeän puolella. Epämuodollisessa tilaisuudessa oman porukan kesken noin voinee toimia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä vastaan henkilökohtaisiin puheluihin työpäivän aikana. Ei meillä duunissa kytätä, että montako tuntia ja minuuttia käytän työtehtäviin työpäivän aikana. Työnantaja odottaa vain, että työt tulevat tehdyksi ajallaan ja laadullisesti odotusten mukaisesti.
Palaveristakin?
Kyllä lähtökohtaisesti vastaan ekaluokkalaisen puheluun. Joskus laitan viestillä, että olen kokouksessa mitä asiaa.
Jos olisikin oikea hätä niin vastaan aina jotain. 99% kyllä pyytää lisää peliaikaa...
Vierailija kirjoitti:
Tottakai alakoulu-ikäisille vastataan jos vaan pystytään. Eli riippuu toki palaverin laadusta tai vaikkapa leikkausta tekevä kirurgi ei varmaan vastaile. Mutta kyllä oma puolisoni on ihan minunkin puheluuni vastannut "olen teams-paliksessa, kerro nopeasti" tms. eli riippuu kenen kanssa sitä palaveria käydään (jos on oma työyhteisö, niin palaveri usein vapaampi kuin vaikkapa ulkopuolisen firman edustajan kanssa) ja onko teams vai paikan päällä jne.
Järkevillä ihmisillä on tilannetajua, ja he osaavat arvioida mikä on asiallista toimintaa työpaikalla. Sitten jos on poikkeuksellinen tilanne niin siitä mainitaan etukäteen (esim. todetaan kokouksen aluksi, että pahoittelen, mutta joudun vastaamaan jos läheinen soittaa, koska kyse on esimerkiksi akuutista terveystilanteesta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 45 v, mulla ei ole lapsia ja teen etätyötä, mutta pistää kyllä miettimään, että mitenkähän me omassa lapsuudessa pärjäiltiin, kun ei tullut mieleenkään soittaa vanhempien töihin, ellei ollut oikeasti joku hengenhätä. Eikä koskaan edes ollut. Osattiin tietenkin itse ottaa välipalakaakaot ja -voileivät, tehdä läksyt, mennä kavereiden kanssa pihalle pelaamaan. No, ihmekös nykyään lapset ja nuoret on niin ahdistuneita. Luen Jonathan Haidtin bestseller kirjaa Anxious Generation. Siinä hyvin argumentoidaan, miten yhtäältä vanhempien alisuojelevuus kännyköiden/somen kanssa, mutta toisaalta myös ylisuojelevuus oikean maailman asioista aiheuttaa massiivista ahdistusepidemiaa.
Mä olen 50, ja muistan, että olen lapsena joskus soittanut äidille töihin. Toki joo vähemmän sitä soiteltiin kuin nykyaikana, mutta johtunee siitä, että nykylapsilla se puhelimen käyttäminen on tutumpaa kuin aikanaan meillä, joilla puhelin oli töpselillä kiinni seinässä ja vain yhdessa paikkaa talossa.
47 v täällä ja äidille sai kyllä soittaa töihin, mutta eihän hän aina päässyt lankapuhelimeen vastaamaan. Emme soitelleet usein. Äiti saattoi soittaa kotiinpäinkin, jos kerkesi. Ei ollut ahdistusta, se on totta.
Itse koen tuon soittelun omalta lapselta rasittavana. Meillä on sovittu tietyt pelisäännöt mitä koulun jälkeen saa ja ei saa tehdä. Niiden mukaan mennään ja jos tulee hätä, saa soittaa. Ja jos en vastaa, soittaa mummolle (isä töissä, joissa ei voi ikinä vastata).
Olen yleensä etätöissä, mutta lapsi saattoi jossain vaiheessa soittaa ihan vaan koulumatkalla huvikseen. Sitten koira kuuli tämän äänen ja meni ikkunaan ulisemaan ja odottamaan. Oli todella raskasta, joten pistettiin tiukat pelisäännöt. Oma työ on ainakin sellaista, ettei siitä tule mitään, jos joku keskeyttää ihan koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 45 v, mulla ei ole lapsia ja teen etätyötä, mutta pistää kyllä miettimään, että mitenkähän me omassa lapsuudessa pärjäiltiin, kun ei tullut mieleenkään soittaa vanhempien töihin, ellei ollut oikeasti joku hengenhätä. Eikä koskaan edes ollut. Osattiin tietenkin itse ottaa välipalakaakaot ja -voileivät, tehdä läksyt, mennä kavereiden kanssa pihalle pelaamaan. No, ihmekös nykyään lapset ja nuoret on niin ahdistuneita. Luen Jonathan Haidtin bestseller kirjaa Anxious Generation. Siinä hyvin argumentoidaan, miten yhtäältä vanhempien alisuojelevuus kännyköiden/somen kanssa, mutta toisaalta myös ylisuojelevuus oikean maailman asioista aiheuttaa massiivista ahdistusepidemiaa.
Ketkä ME? Puhu omasta puolestasi vaan.
Olen 48v ja kyllä mä soitin äidille töihin ja joskus menin sinne.
Lapsettomat ne on parhaita neuvomaan. Ja paheksumaan. Mitä sä edes luet jotain vanhempien suojelevuudesta, tai käyt vauvapalstalla pätemässä? Lapseton 45v. Häh?!
Se Lidlistä muovipussin "varastanut" tyttö oli soittanut äidilleen ennen kuin sai poliisilta kyydin kotiin. Äiti kertoi lehtijutussa että hän oli ollut koneella työpalaverissa ja ihmetellyt missä lapsi viipyy. Äiti oli kesken palaverin nähnyt että lapsi soittaa hänelle, lapsen puhelun lisäksi oli tullut puhelu vieraasta numerosta mutta äiti oli jatkanut työpalaveria vastaamatta puhelimeen. Aika lujahermoinen saa olla ja aika tiukat on työn vaatimukset kun tietää että ujo 9v pyörii Kalasatamassa yksin, koettaa soittaa ja perään soittaa vielä vieraskin numero, mutta etätyö on niin kesken ettei voi reagoida. Onneksi palaveri oli loppunut kun poliisi toi tytön, ainakaan ei mainittu että poliisi olisi joutunut odottamaan äidin töiden loppumista rappukäytävässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä vastaan henkilökohtaisiin puheluihin työpäivän aikana. Ei meillä duunissa kytätä, että montako tuntia ja minuuttia käytän työtehtäviin työpäivän aikana. Työnantaja odottaa vain, että työt tulevat tehdyksi ajallaan ja laadullisesti odotusten mukaisesti.
Palaveristakin?
Riippuu tilanteesta, mutta toisinaan kyllä. Olen ollut riittävän pitkään samassa työpaikassa ja siellä vallitsee hyvä luottamus. Pomo ja läheiset työkaverit tietävät, että jos vastaan puheluun esim. palaverin aikana, niin siihen on hyvä syy. Yleensä jos soittajalla on tärkeä asia, niin sitten soittoyrityksen perään tulee välittömästä viesti. Esim. viime viikolla en vastannut puolisoni puheluun, koska olin juuri puhumassa ja pitämässä omaa osuuttani palaverissa. Puoliso yritti välittömästi soittaa uudestaan, joten tiesin, että syy on tärkeä. Ei olisi muuten soittanut toistamiseen heti putkeen. Sanoin, että pidetään parin minuutin tauko, koska valitettavasti joudun nyt vastaamaan tähän puheluun. Kaikille oli ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 45 v, mulla ei ole lapsia ja teen etätyötä, mutta pistää kyllä miettimään, että mitenkähän me omassa lapsuudessa pärjäiltiin, kun ei tullut mieleenkään soittaa vanhempien töihin, ellei ollut oikeasti joku hengenhätä. Eikä koskaan edes ollut. Osattiin tietenkin itse ottaa välipalakaakaot ja -voileivät, tehdä läksyt, mennä kavereiden kanssa pihalle pelaamaan. No, ihmekös nykyään lapset ja nuoret on niin ahdistuneita. Luen Jonathan Haidtin bestseller kirjaa Anxious Generation. Siinä hyvin argumentoidaan, miten yhtäältä vanhempien alisuojelevuus kännyköiden/somen kanssa, mutta toisaalta myös ylisuojelevuus oikean maailman asioista aiheuttaa massiivista ahdistusepidemiaa.
Ketkä ME? Puhu omasta puolestasi vaan.
Olen 48v ja kyllä mä soitin äidille töihin ja joskus menin sinne.
Lapsettomat ne on parhaita neuvomaan. Ja paheksumaan. Mitä sä edes luet jotain vanhempien suojelevuudesta, tai käyt vauvapalstalla pätemässä? Lapseton 45v. Häh?!
Kuinka kertoa olevansa curling-vanhempi kertomatta olevansa curling-vanhempi :)
Eri
En tiedä. Meillä on töissä yksi, joka puhuu 10-vuotiaan tyttärensä kanssa tunnin puhelimessa aamuisin. Pitää linjaa auki ja rupattelee niitä näitä. Ai nyt syö aamupalaa, onko hyvää, kiva, syö murojakin, pitäisikö sun laittaa toppahousut, ai aurinko paistaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On normaalia vastata kesken työpäivän, mutta palavereiden aikana tms. ei minusta hyväksyttävää.
Ei mikään palaveri ole niin tärkeä, ettei siinä voi sanoa, että anteeksi, minun täytyy vastata tähän puheluun, jonka saa hoidettua minuutissa.
On sitäkin että hammaslääkäri puhuu puolison kanssa kun potilas on suu auki tuolissa. Tai ne puhuu hevosista ja asunto osakkeista potilaan hoidon aikana .
Vierailija kirjoitti:
Ihan perus, jos on vasta koulun aloittaneet lapset. Mutta miksi joku 11 v enää soittelisi äidille? Eikö noita asioita voi käydä etukäteen läpi.
Se on sitä välittämistä!
Itse olin sellaisessa työssä että lapsi olisi voinut poiketa koulun jälkeen leikkimään sinne,
ei halunnut, halusi kotiin olemaan rauhassa.
Sitten kilautti töihin että "menen ulos ja oon syönyt ja tulen neljältä kun sä tuut"
Siihen meni minuutti! Pelkkä ilmoitusluontoinen asia.
Ei sitä soittelua kauaa kestä, yläkouluun mennessä se loppuu!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyllä minusta todellakaan normaalia. Nämä vanhemmat eivät ole ilmeisesti tajunneet, minne työnantaja on heidät palkannut. Töihin.
Jos siis puhelut ovat saman ihmisen kohdalla ihan jokapäiväinen riesa.
Ei minua ainakaan työnantajana haittaa, että alakouluikäisten (tai vähän isompienkin lasten) vanhemmat vastailevat lapsilleen kesken päivän. Ei siitä ole koskaan töiden suhteen tullut mitään ongelmia.
Kokemuksesta tiedän, että työ ja pienet lapset voivat olla joskus sumplimista. Ja toisaalta kokemuksesta olen huomannut, että hyvällä hengelle tapahtuva jousto toimii yleensä kumpaankin suuntaan.
Eikö poliisit jotka on itse töissä ymmärrä ettei työssä voi vastata . Eihän hekään voi.
Mä olen 50, ja muistan, että olen lapsena joskus soittanut äidille töihin. Toki joo vähemmän sitä soiteltiin kuin nykyaikana, mutta johtunee siitä, että nykylapsilla se puhelimen käyttäminen on tutumpaa kuin aikanaan meillä, joilla puhelin oli töpselillä kiinni seinässä ja vain yhdessa paikkaa talossa.