Lue keskustelun säännöt.
Yle: Lukiolaiset tarvitsevat yhä enemmän tukea: osa on niin ahdistuneita, että opiskelu luokassa ei onnistu
16.03.2026 |
Tässä jutussa kerrotaan, että yhä useampi lukiolainen tarvitsee tavallista enemmän tukea, mutta lukiossa sitä ei ole tarjolla samalla tavalla kuin peruskoulussa. Muutos voi tulla nuorelle rajuna vastaan, koska peruskoulussa tukea on usein saanut helpommin ja lähempänä arkea, kun taas lukiossa apua pitää osata hakea itse. Erityisesti sosiaalinen ahdistus, neurokirjon haasteet ja yleinen pahoinvointi näkyvät nyt entistä selvemmin. Esimerkkilukiossa yksi erityisopettaja vastaa noin 700 opiskelijasta, mikä kertoo aika suoraan siitä, että resurssit ovat niukat.
Jutun ydin on se, että lukio on rakennettu melko saman kaavan mukaan kaikille, vaikka opiskelijoiden tilanteet vaihtelevat paljon. Osa nuorista pärjää hyvin, mutta osa uupuu jo siinä vaiheessa, kun pitäisi yhtäkkiä olla itsenäinen, sosiaalinen, tehokas ja koko ajan oma aloitteinen. Tukea voidaan antaa joillain tavoilla, kuten pidemmällä opintoajalla, mutta kaikille sekään ei riitä. Silloin kysymys ei ole vain yksittäisten nuorten jaksamisesta vaan siitä, onko koko järjestelmä jäänyt jälkeen todellisuudesta.
Tämä uutinen paljastaa aika rumasti sen, miten Suomessa jaksetaan puhua nuorten hyvinvoinnista, mutta kun pitäisi oikeasti järjestää apua, seinä tulee vastaan heti lukion ovella. Peruskoulussa voidaan vielä tukea, ohjata ja joustaa, mutta lukiossa moni saa käytännössä kuulla, että nyt pitäisi pärjätä itse. Ja sitten ihmetellään, miksi ahdistus kasvaa ja miksi osa ei pysty edes olemaan luokassa. Ei tämä kuulosta sivistysvaltion onnistumiselta vaan siltä, että vaikeimmat nuoret työnnetään hienovaraisesti syrjään juuri silloin, kun heidän pitäisi saada eniten tukea.
Vielä karumpaa on se, että lukio pidetään väkisin samanlaisena kaikille, vaikka kaikki eivät selvästi lähde samalta viivalta. Moni nuori on täysin kykenevä ja lahjakas, mutta ei mahdu siihen kapeaan malliin, jossa pitää olla yhtä aikaa sosiaalisesti vahva, itsenäinen ja jatkuvasti suorittava. Kuinka kauan tätä jaksetaan kutsua "vaatimustasoksi", jos lopputulos on se, että yhä useampi nuori voi huonosti?
Kommentit (200)
Onko kukaan tuonut esille sitä, että tuo ahdistus johtuu varmasti siitä, miten paljon ihmiset nykyään salakuvaa toisiaan kouluissa, levittelee näitä salakuvauksia ja kiusaavat netissä?
Tottakai ihmiset on ahdistuneita, kun jatkuva pelko siitä, että jos mulla onkin vääränlainen ilme, teen jotain naurunalaista ja se päätyy nettiin koko loppuelämäkseni. Varsinkin tuon ikäiset on tosi alttiita tälle.
Tää koko kamerapuhelin-yhteiskunta, jossa on jatkuvasti kameran edessä luo ahdistusta. Ei sellaisessa isoveljen silmän alla voi kukaan loputtomasti elää.
Meille pitäisi tulla enemmän lakeja sen suhteen, ettei muita ihmisiä saa kuvata ilman lupaa. Ja että kuvien tai videoiden levittämisestä, jossa on toinen tunnistettavasti saa myös kovat sakot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ylen kommenteissa joku opettaja kertoi että nykyään yo-kirjoituksissa joudutaan joillekin oppilaille rakentamaan sermien avulla oma soppi, koska muiden läsnäolo ahdistaa.
Joo, mutta he ovat kuitenkin normaalissa koulussa ja keskuuudessamme, kun ennen heidät eristettiin muista esim. näkövammaiset ja muut rajoitteiset, heillä oli omat koulunsa, jopa esim. keuhkosairaus yms. saattoi olla syy, joka vaikutti sosiaalisiin taitoihin koko elämän.
Viimeisetkin koulut lakkautettiin 2000-luvun alussa eli siinä mielessä kehitys on ollt hyvä ja tukenut nuorten kehitystä löytämään paikka tässä yhteiskunnassa.
Sama päiväkodissa ja varhaiskasvatuksessa. Vain vaikeasti vammaiset ovat hoitolaitoksissa, mutta muut elävät keskuudessamme normaali arkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty olemaan luokassa? Siis miksei? Mikä siinä opiskelussa ja itsensä sivistämisessä oikein ahdistaa? Kun ei voi roikkua somessa koko aikaa, vai?
Ihmiset.
Ne voivat todellakin vaikuttaa.
Jos on ollut paljon negatiivisia kokemuksia aiemmin, eikä ole saanut positiivista vastapainoa juuri koskaan. Sitä voi ajatella, että kaikki ihmiset ympärillä tahtovat sinulle pahaa, vaikka suurin osa heistä olisivatkin ihan neutraaleja.
Elämäni ei mitenkään radikaalisti muuttunut lukiossa. Kaikista hienoin saavutukseni oli, että pidin esitelmän luokan edessä. Olin kaksoistutkintolainen, enkä saanut kummastakaan, en lukiosta, en ammattikoulusta kavereita. En olisi varmaankaan jaksanut kolmea vuotta putkeen lukiota, en ainakaan nuorisolinjalla. Yksinäisyys olisi tullut joka päivä vasten kasvoja, ja pienetkin negatiiviset, kömpelöt vuorovaikutukset olisivat vain stressanneet, kuormittaneet, ahdistaneet ja antaneet syitä vihata ja hävetä itseään vähän lisää.
E:n paperit kuitenkin kirjoitin.
Minä taas löysin ilon ja vahvuuden lukioluokastani. Yläasteella olin hiljainen ja kiusattu (ei potkittu päähän vaan eristettiin muista), mutta lukioon mentyäni kaikki muuttui. Meidän luokalla oli hulvattoman hauskaa ja rentoa porukkaa, huomasin sopivani mukaan ja aloin puhua enkä sen jälkeen ole lopettanut. Minut otettiinkin mukaan, ei enää hyljeksitty.
Minä rakastin olla lukiolainen. Mutta minä olinkin sitä vielä siihen vanhaan hyvään aikaan: 1981-84.
Nykyään luokattomassa lukiossa et välttämättä olisi tutustunut keneenkään.
Sitäkin tarkoitin. Nykylukiolaiset eivät tiedä mitä on luokkahenki, ison porukan yhteiset hauskuudet ja inside joket. En ikinä unohda tyttöä, joka ei päässyt muiden kanssa ylioppilaaksi, koska englanti petti, mutta joka siitä huolimatta tuli koulun lakkiaistilaisuudessa onnittelemaan luokkakavereitaan. Omasta suuresta pettymyksestään huolimatta tämä tyttö halusi onnitella yo-lakin saaneita ja kiittää kolmesta lukiovuodesta. En taatusti ollut meistä ainoa, joka sai kyyneleet silmiin halatessa tätä luokkamme urheaa tyttöä.
Oma lapsi kertoi aikoinaan, että tuntui hölmöltä olla abiajelulla kun ei tiennyt edes kaikkien autossa olleiden nimiä. Onneksi heillä oli oma pieni ryhmä, jossa rakensivat oman tiimihengen.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan tuonut esille sitä, että tuo ahdistus johtuu varmasti siitä, miten paljon ihmiset nykyään salakuvaa toisiaan kouluissa, levittelee näitä salakuvauksia ja kiusaavat netissä?
Tottakai ihmiset on ahdistuneita, kun jatkuva pelko siitä, että jos mulla onkin vääränlainen ilme, teen jotain naurunalaista ja se päätyy nettiin koko loppuelämäkseni. Varsinkin tuon ikäiset on tosi alttiita tälle.
Tää koko kamerapuhelin-yhteiskunta, jossa on jatkuvasti kameran edessä luo ahdistusta. Ei sellaisessa isoveljen silmän alla voi kukaan loputtomasti elää.
Meille pitäisi tulla enemmän lakeja sen suhteen, ettei muita ihmisiä saa kuvata ilman lupaa. Ja että kuvien tai videoiden levittämisestä, jossa on toinen tunnistettavasti saa myös kovat sakot.
Sitä ahdistusta ja jännitystä on aina ollut. Kannattaa muistella sitä omaa nuoruttaa.
Minulla on pitkä elämä- ja työkokemus, niin ilmapiiri on muuttunut. Ennen oli puhumattomuuden kultturi ja heikot sosiaaliset taidot nuorisolla, jopa aikuisilla, nykynuoriso on tämän tabun rikkonut ja haluavat puhua ongelmistaan ja saada apua, toisin kuin ennen 90-lukua, joka oli tunnekylmää aikaa ja traumat ja ongelmallisuus sen mukaista ja päihteillä helpotettiin elämää.
Hahhah! Ei heru empatiat, itse ovat lukioon hakeneet. Menis sitten vapaa-ajalla terapiaan tms.
JOKA sukupolvi sama märinä, kuinka rankkaa on lukiossa. Olen myös käynyt lukion, ammattikorkeaa ja yliopiston, hakenut kesätyöt jne, IHAN ITSE! Sellaista se elämä on, kannattaisko vaan opiskella ja huolehtia siitä jaksamisesta, ei ne numerot ilmaiseksi tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieli sairaitten vajakkien ei kannata mennä lukioon.
Heikko aines uuniin kiitos! Eutanasia mahdollisuus näille roskile voisi olla hyvä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap puhuu ihan asiaa. Nykyaika on lisäksi näköalatonta, ei työtä ja kauheat vaatimukset menestyksestä lukiossa, jos haluaa korkeakouluun tai yliopistoon. Isossa lukiossa on yksin.
Vierailija kirjoitti:
Seurausta tuosta curling holhoamisesta jossa lapsista tehdään yliherkkiä kaikille kun ei tarvitse mitään vastoinkäymisiä tai pettymyksiä kohdata.
No en tiedä. Mun nuoret on kokeneet molempien vanhempien vakavat sairastumiset jo alakouluikäisinä. Ei ne pettymykset ja kriisit heistä vahvempia tehneet, toinen oireilee yhä parikymppisenä vaikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin lukion vaikeuksien kautta loppuun. Pari ainetta vaikeampia, mutta itselläni raskain asia oli kiusaaminen, joka jatkui kaikki ne vuodet. Tuttua porukkaa yläkoukusta ja näin jo alussa huomasin kuinka, sama jatkuu ja jäin paljolti yksin. Ja kyllä olin ahdistunut. Alussa niin huonossa kunnossa, että hyvä kun pystyin siellä käymään. Fyysisiä oireita myös, kuten rytmihäiriöitä. Huono olo ja itkin paljon. Halusin päättää elämäni. Niistä lähtökohdista kävin lukion loppuun ja selvisin ainakin todistuksen käteen saaden. Muista jutuista selviäminen on ottanut aikaa ja minulle yläkoulu oli parempi paikka kuin lukio missä vietin elämäni kurjimmat vuodet tähän mennessä. Täysin pohjasakkaa olevani ja arvottomana millä ei ollut mitään väliä. Näin joku olisi jo sanonut, että liian kova hinta maksetaan koulun käymisestä. Olen jälkeenpäin samaa mieltä. Ylpeä, että kävin loppuun ja selvisin, mutta silti tietäen ettei niiden vuosien kuuluisi olla tuollaisia. Ei juhlaa, mutta ihmisarvoista kuitenkin. Ja opettajien ei ole ok kuunnella puuttumatta eri tilanteita esim luokassa tai jopa itse kiusata tietyissä asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Hahhah! Ei heru empatiat, itse ovat lukioon hakeneet. Menis sitten vapaa-ajalla terapiaan tms.
JOKA sukupolvi sama märinä, kuinka rankkaa on lukiossa. Olen myös käynyt lukion, ammattikorkeaa ja yliopiston, hakenut kesätyöt jne, IHAN ITSE! Sellaista se elämä on, kannattaisko vaan opiskella ja huolehtia siitä jaksamisesta, ei ne numerot ilmaiseksi tule.
Sinulla ei taas ole kykyä nähdä oman pääsi ulkopuolelle asioita. Minä minä asenne paistaa sielläkin vahvana sekä tietynlainen pöyhkeys kuinka olet olevasi parempi kuin muut. On hyvä jos sinulla on elämä mennyt hyvin. Muista ettei kaikki kulje samaa tietä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heikko aines uuniin kiitos! Eutanasia mahdollisuus näille roskile voisi olla hyvä juttu.
Sulla ei kyllä yksikään lause osu koskaan oikein. Uho on kyllä kova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan tuonut esille sitä, että tuo ahdistus johtuu varmasti siitä, miten paljon ihmiset nykyään salakuvaa toisiaan kouluissa, levittelee näitä salakuvauksia ja kiusaavat netissä?
Tottakai ihmiset on ahdistuneita, kun jatkuva pelko siitä, että jos mulla onkin vääränlainen ilme, teen jotain naurunalaista ja se päätyy nettiin koko loppuelämäkseni. Varsinkin tuon ikäiset on tosi alttiita tälle.
Tää koko kamerapuhelin-yhteiskunta, jossa on jatkuvasti kameran edessä luo ahdistusta. Ei sellaisessa isoveljen silmän alla voi kukaan loputtomasti elää.
Meille pitäisi tulla enemmän lakeja sen suhteen, ettei muita ihmisiä saa kuvata ilman lupaa. Ja että kuvien tai videoiden levittämisestä, jossa on toinen tunnistettavasti saa myös kovat sakot.
Sitä ahdistusta ja jännitystä on aina ollut. Kannattaa muistella sitä omaa nuoruttaa.
Minulla on pitkä elämä- ja työkokemus, niin ilmapiiri on muuttunut. Ennen oli puhumattomuuden kultturi ja heikot sosiaaliset taidot nuorisolla, jopa aikuisilla, nykynuoriso on tämän tabun rikkonut ja haluavat puhua ongelmistaan ja saada apua, toisin kuin ennen 90-lukua, joka oli tunnekylmää aikaa ja traumat ja ongelmallisuus sen mukaista ja päihteillä helpotettiin elämää.
Minulla on pitkä elämä- ja työkokemus, niin ilmapiiri on muuttunut. Ennen oli puhumattomuuden kultturi ja heikot sosiaaliset taidot nuorisolla, jopa aikuisilla, nykynuoriso on tämän tabun rikkonut ja haluavat puhua ongelmistaan ja saada apua, toisin kuin ennen 90-lukua, joka oli tunnekylmää aikaa ja traumat ja ongelmallisuus sen mukaista ja päihteillä helpotettiin elämää.
Samaa mieltä näin viisikymppisenä. Nykynuoriso on parempaa, empaattisempaa ja ymmärtää omia ja toisten tunteita. Vanhemmat polvet ovat tosi sein juuri tunnelylmiä, empatiavajeisia ja ilkeitä. Aiheuttavat pahaa muillekin kuin itselleen. Tästäkin ketjusta sen huomaa. Nuoria haukutaan ja itseä kehutaan. Se on vahingollista narsistista käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahhah! Ei heru empatiat, itse ovat lukioon hakeneet. Menis sitten vapaa-ajalla terapiaan tms.
JOKA sukupolvi sama märinä, kuinka rankkaa on lukiossa. Olen myös käynyt lukion, ammattikorkeaa ja yliopiston, hakenut kesätyöt jne, IHAN ITSE! Sellaista se elämä on, kannattaisko vaan opiskella ja huolehtia siitä jaksamisesta, ei ne numerot ilmaiseksi tule.
Sinulla ei taas ole kykyä nähdä oman pääsi ulkopuolelle asioita. Minä minä asenne paistaa sielläkin vahvana sekä tietynlainen pöyhkeys kuinka olet olevasi parempi kuin muut. On hyvä jos sinulla on elämä mennyt hyvin. Muista ettei kaikki kulje samaa tietä.
Hahhah! Ei heru empatiat, itse ovat lukioon hakeneet. Menis sitten vapaa-ajalla terapiaan tms.
JOKA sukupolvi sama märinä, kuinka rankkaa on lukiossa. Olen myös käynyt lukion, ammattikorkeaa ja yliopiston, hakenut kesätyöt jne, IHAN ITSE! Sellaista se elämä on, kannattaisko vaan opiskella ja huolehtia siitä jaksamisesta, ei ne numerot ilmaiseksi tule.
Oletpas sinä ihmeellisen hyvä, empaattinen ja kova vaatimaton. Ei näytä putkeen menneen sullakaan, kun ammattikorkean kävit ennen yliopistoa. Moni pääsee suoraan lukiosta yliopistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty olemaan luokassa? Siis miksei? Mikä siinä opiskelussa ja itsensä sivistämisessä oikein ahdistaa? Kun ei voi roikkua somessa koko aikaa, vai?
Ihmiset.
Ne voivat todellakin vaikuttaa.
Jos on ollut paljon negatiivisia kokemuksia aiemmin, eikä ole saanut positiivista vastapainoa juuri koskaan. Sitä voi ajatella, että kaikki ihmiset ympärillä tahtovat sinulle pahaa, vaikka suurin osa heistä olisivatkin ihan neutraaleja.
Elämäni ei mitenkään radikaalisti muuttunut lukiossa. Kaikista hienoin saavutukseni oli, että pidin esitelmän luokan edessä. Olin kaksoistutkintolainen, enkä saanut kummastakaan, en lukiosta, en ammattikoulusta kavereita. En olisi varmaankaan jaksanut kolmea vuotta putkeen lukiota, en ainakaan nuorisolinjalla. Yksinäisyys olisi tullut joka päivä vasten kasvoja, ja pienetkin negatiiviset, kömpelöt vuorovaikutukset olisivat vain stressanneet, kuormittaneet, ahdistaneet ja antaneet syitä vihata ja hävetä itseään vähän lisää.
E:n paperit kuitenkin kirjoitin.
Minä taas löysin ilon ja vahvuuden lukioluokastani. Yläasteella olin hiljainen ja kiusattu (ei potkittu päähän vaan eristettiin muista), mutta lukioon mentyäni kaikki muuttui. Meidän luokalla oli hulvattoman hauskaa ja rentoa porukkaa, huomasin sopivani mukaan ja aloin puhua enkä sen jälkeen ole lopettanut. Minut otettiinkin mukaan, ei enää hyljeksitty.
Minä rakastin olla lukiolainen. Mutta minä olinkin sitä vielä siihen vanhaan hyvään aikaan: 1981-84.
Sama juttu. Perheeni muutti uudelle paikkakunnalle ja luokat 7-9 siellä. Odotin pääseväni sieltä yläasteelta pois kuin kuuta nousevaa. Mua kiusattiin fyysisesti ja henkisesti siellä. Tein paljon töitä sen eteen että nostin todistuksen arvosanoja. Pääsin unelma lukiooni ja se oli ihan normaali 8.2 arvosanan lukio. Pieni lukio, luokat 1-3 ja löysin aivan mahtavat kaveriporukan kaikista niistä jotka olivat itsekseen tulleet tähän lukioon. Mulle lukio oli ihanaa aikaa. En ollut kova opiskelemaan mutta pidin opiskelusta. Ihan keskiverto opiskelija. Koska tuossa lukiossa ei tarjottu yhtä ulkomaista kieltä, tein siitä kurssit iltalukiossa. Maanatait istuin klo 8-16 lukiossa ja sitten iltakoulussa klo 18-20 Opiskelemassa. Ylppärit meni mulla penkin alle muttei sillä ollut väliä kun pääsykokeella pystyi hakemaan yliopistoon. Mun unelma yliopistoon pääsin toisella hakukierroksella. Tein kyllä julmettomasti töitä ja tahto oli kova. Luulen että mulla on aina tahto tehdä, onnistua ja saavuttaa liikuttanut mua eteenpäin. Mulla nykyisin kaksi maisterintutkintoa. Tohtoria mietin yhdessä vaiheessa muttei siitä olisi mulle mitään hyötyä töiden kannalta. Lukion kävin ihan 2000-luvun alussa.
Vierailija kirjoitti:
Ylen kommenteissa joku opettaja kertoi että nykyään yo-kirjoituksissa joudutaan joillekin oppilaille rakentamaan sermien avulla oma soppi, koska muiden läsnäolo ahdistaa.
Niinkö opettaja kertoi? Vai olisiko kysy siitä, että hallimaisessa tilassa kaikki risahdukset ja rasahdukset häiritsee, jos on keskittymisongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahhah! Ei heru empatiat, itse ovat lukioon hakeneet. Menis sitten vapaa-ajalla terapiaan tms.
JOKA sukupolvi sama märinä, kuinka rankkaa on lukiossa. Olen myös käynyt lukion, ammattikorkeaa ja yliopiston, hakenut kesätyöt jne, IHAN ITSE! Sellaista se elämä on, kannattaisko vaan opiskella ja huolehtia siitä jaksamisesta, ei ne numerot ilmaiseksi tule.
Sinulla ei taas ole kykyä nähdä oman pääsi ulkopuolelle asioita. Minä minä asenne paistaa sielläkin vahvana sekä tietynlainen pöyhkeys kuinka olet olevasi parempi kuin muut. On hyvä jos sinulla on elämä mennyt hyvin. Muista ettei kaikki kulje samaa tietä.
Empatiaongelmaisella ei selvästikään ole mennyt se oma elämä niin kuin olisi halunnut. Omaan elämäänsä tyytyväiseltä ei ole tarvetta ivata tai painaa muita alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen kommenteissa joku opettaja kertoi että nykyään yo-kirjoituksissa joudutaan joillekin oppilaille rakentamaan sermien avulla oma soppi, koska muiden läsnäolo ahdistaa.
Niinkö opettaja kertoi? Vai olisiko kysy siitä, että hallimaisessa tilassa kaikki risahdukset ja rasahdukset häiritsee, jos on keskittymisongelmia.
Nykyään saa tietyillä diagnooseilla tuollaisia apuja. Esim lukihäiriöllä voi saada enemmän aikaa kirjoittamiseen. Kukaan ei noita vaivoja ole itselleen halunnut, joten minun mielestä tämä on ihan kohtuullista eikä ole muilta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä keskisuuressa kaupungissa ei ole enää kuin yksi lukio. Se on ahdas, hälyinen ja epätarkoituksenmukainen. Kun mä olin lukiossa, niin matkaa oli viisi kilometriä, lapsilla yli kaksikymmentä. Silloin bussiaikataulut oli sovitettu lukiolaisten tarpeisiin, vaan ei enää. Päivät venyvät.
Tytär sanoi, että meno on lapsellista. Moni ei ole todellakaan kypsä lukioon, mutta niin vain sinne halutaan. Näiden myöhästelijöiden ja mölyäjien ehdoilla mennään, lisänä ulkomaalaiset, jotka ovat vielä enemmän kujalla kaikista odotuksista ja normeista. Hyvin raskasta sellaiselle, joka haluaa oikeasti oppia.
Tämän vuoksi pääkaupunkiseudulla lukiot eriytyvät. Ns. eliittilukioihin hakeudutaan sen vuoksi, että tiedetään siellä olevan oppilasaineksen olevan opintoihin tosissaan suhtautuvia nuoria. Opetuksen taso on siellä varmaan aika lailla samaa mitä muissakin lukioissa, mutta oppilasaines tekee niistä huippulukioita. Pienemmissä lukioissa hyvät oppilaat taas kärsivät perässä vedettävistä.
Poikani on tällaisessa ns. huippulukiossa. Kyllä siellä lähtökohtana opetukselle on, että kaikki tavoittelevat laudaturia, vähintään eximiaa.
Ohin, mutta nuoreni on myös ns. huippulukiossa Helsingissä. Kokemuksesta voin todeta, että sielläkin löytyy kuitenkin monentasoista opettajaa, joten opetuksen taso ei kyseisen lukion arvosanoja sellaisenaan tuota. Kyse on näin ollen minunkin mielestäni lähinnä erittäin valikoituneesta oppilasmateriaalista, jotka niitä älliä tavoittelevat.
Käytännössä nuoret tietävät kyseisessä lukiossa hyvin jokaisen opettajan ammattitason. Heikompitasoisten opettajien jaksot valitaan vain, mikäli kyseistä ainetta ei kirjoiteta. Hyvien opettajien opetukseen haluavat kaikki ja jaksoilta ulosjääneet yrittävät sinnitellä huonompien opettajien opetuksessa. Kun kouluun tulee uusi opettaja, suhtaudutaan häneen ensin alkuun epäilevästi, kunnes hän opetuksen taso on arvioitu oppilaiden toimesta...
Millaista on hyvä opetus eliittilukiolaisten mielestä?
Näin minulle on kerrottu:
Hyvä opettaja osaa opetettavan aiheen ja sen yli. Hän on kiinnostunut omasta alastaan ja innostava. Hänen tulee ehdottomasti olla myös vaativa. Kannustavuus on hyvä asia, mutta motivaation tulee lähteä oppilaista. Näin ollen hyvä opettaja vaatii opiskelijoilta itseohjautuvuutta, eikä kuluta aikaa liialliseen perusasioiden läpikäymiseen (nämä tulee opiskelijoiden opetella omatoimisesti, mikäli ne eivät yhdellä selittämisellä selviä).
Hyvä opettaja toki auttaa ja kannustaa motivoitunutta oppilasta, mikäli oppilas tarvitsee apua, mutta se ei saa haitata muiden opiskelijoiden etenemistä. Näin ollen eliittilukiolaisen mielestä hyvä opettaja jättää ns. laiskat opiskelijat selviämään omillaan, sillä kuten jo mainitsin, motivaation tulee lähteä opiskelijasta itsestään. Lukio ei kuulemma ole päiväkoti.
Nykylukiossa opettajan ei ole mahdollistakaan olla "hyvä". Opetussuunnitelmiin on tungettu ja tungetaan jatkuvasti enemmän ja enemmän asioita, jotka muka pitäisi käsitellä kursseilla. Näin opetusta varten jäävä aika käy jatkuvasti riittämättömämmäksi. Samalla peruskoulusta tulee koko akan opiskelun näkökulmasta huonompaa porukkaa: eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa eivätkä keskittyä eivätkä tiedä mitään.
Näin asia varmasti on ns. normilukioissa, joiden sisäänpääsy keskiarvo on alle 9. Sääliksi käy opettajia, jotka haluaisivat tehdä työnsä hyvin.
Näissä päälle yksin lukioissa tapaa opettajia, jotka todellakin pyrkivät pääsemään helpolla. Asioita ohitetaan tyyliin tämähän opetettiin teille jo yläkoulussa, ei kerrata tätä ollenkaan.
Siellä lukiossa on oppilaita useista yläkouluista ja taustalla kovin monenlaisia opettajia, ko. asiaa ei välttämättä ole käyty ollenkaan läpi yläkoulussa.
Näin asia varmasti on ns. normilukioissa, joiden sisäänpääsy keskiarvo on alle 9. Sääliksi käy opettajia, jotka haluaisivat tehdä työnsä hyvin.