Lue keskustelun säännöt.
Yle: Lukiolaiset tarvitsevat yhä enemmän tukea: osa on niin ahdistuneita, että opiskelu luokassa ei onnistu
16.03.2026 |
Tässä jutussa kerrotaan, että yhä useampi lukiolainen tarvitsee tavallista enemmän tukea, mutta lukiossa sitä ei ole tarjolla samalla tavalla kuin peruskoulussa. Muutos voi tulla nuorelle rajuna vastaan, koska peruskoulussa tukea on usein saanut helpommin ja lähempänä arkea, kun taas lukiossa apua pitää osata hakea itse. Erityisesti sosiaalinen ahdistus, neurokirjon haasteet ja yleinen pahoinvointi näkyvät nyt entistä selvemmin. Esimerkkilukiossa yksi erityisopettaja vastaa noin 700 opiskelijasta, mikä kertoo aika suoraan siitä, että resurssit ovat niukat.
Jutun ydin on se, että lukio on rakennettu melko saman kaavan mukaan kaikille, vaikka opiskelijoiden tilanteet vaihtelevat paljon. Osa nuorista pärjää hyvin, mutta osa uupuu jo siinä vaiheessa, kun pitäisi yhtäkkiä olla itsenäinen, sosiaalinen, tehokas ja koko ajan oma aloitteinen. Tukea voidaan antaa joillain tavoilla, kuten pidemmällä opintoajalla, mutta kaikille sekään ei riitä. Silloin kysymys ei ole vain yksittäisten nuorten jaksamisesta vaan siitä, onko koko järjestelmä jäänyt jälkeen todellisuudesta.
Tämä uutinen paljastaa aika rumasti sen, miten Suomessa jaksetaan puhua nuorten hyvinvoinnista, mutta kun pitäisi oikeasti järjestää apua, seinä tulee vastaan heti lukion ovella. Peruskoulussa voidaan vielä tukea, ohjata ja joustaa, mutta lukiossa moni saa käytännössä kuulla, että nyt pitäisi pärjätä itse. Ja sitten ihmetellään, miksi ahdistus kasvaa ja miksi osa ei pysty edes olemaan luokassa. Ei tämä kuulosta sivistysvaltion onnistumiselta vaan siltä, että vaikeimmat nuoret työnnetään hienovaraisesti syrjään juuri silloin, kun heidän pitäisi saada eniten tukea.
Vielä karumpaa on se, että lukio pidetään väkisin samanlaisena kaikille, vaikka kaikki eivät selvästi lähde samalta viivalta. Moni nuori on täysin kykenevä ja lahjakas, mutta ei mahdu siihen kapeaan malliin, jossa pitää olla yhtä aikaa sosiaalisesti vahva, itsenäinen ja jatkuvasti suorittava. Kuinka kauan tätä jaksetaan kutsua "vaatimustasoksi", jos lopputulos on se, että yhä useampi nuori voi huonosti?
Kommentit (200)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen kommenteissa joku opettaja kertoi että nykyään yo-kirjoituksissa joudutaan joillekin oppilaille rakentamaan sermien avulla oma soppi, koska muiden läsnäolo ahdistaa.
Niinkö opettaja kertoi? Vai olisiko kysy siitä, että hallimaisessa tilassa kaikki risahdukset ja rasahdukset häiritsee, jos on keskittymisongelmia.
Nykyään saa tietyillä diagnooseilla tuollaisia apuja. Esim lukihäiriöllä voi saada enemmän aikaa kirjoittamiseen. Kukaan ei noita vaivoja ole itselleen halunnut, joten minun mielestä tämä on ihan kohtuullista eikä ole muilta pois.
Siksi onkin naurettavaa, että joku "opettaja" arvailee jonkun sermin syytä. Pienellä vaivalla, joku saa ison avun ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hahhah! Ei heru empatiat, itse ovat lukioon hakeneet. Menis sitten vapaa-ajalla terapiaan tms.
JOKA sukupolvi sama märinä, kuinka rankkaa on lukiossa. Olen myös käynyt lukion, ammattikorkeaa ja yliopiston, hakenut kesätyöt jne, IHAN ITSE! Sellaista se elämä on, kannattaisko vaan opiskella ja huolehtia siitä jaksamisesta, ei ne numerot ilmaiseksi tule.
Puoliso kävi aikoinaan sen tavallisen lukion 80-luvun alussa, jolloin ei kurssimuotoisuutta ollut. Sai viettää rennon lukioajan, kunhan 3. luokalla sitten hieman terästi touhua. Itse kävin kurssimuotoisen, mutta vielä luokallisen lukion. Vauhti oli jo toista kuin perinteisessä. Oma lapsi kävi luokattoman lukion, ja vauhti oli kyllä eri tasoa kuin kurssimuotoisessa. Paljon soveltamista ja projektitöitä, kokeisiin kokonaiset kirjat, eikä mitään välikokeita. Kurja ja raskas lukio.
Ei käy kateeksi nykynuorisoa.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan aika lopettaa tämä jatkuva mielenterveyspuhe ja vaan ihan todeta, että suu kiinni nyt ja ala tehdä töitä. Kun koko elämä menee siihen tunteiden sanoittamiseen, itsetarkasteluun, mielenterveyssensitiivisyyteen ja ties mihin paskaan, niin tuloksena on tuollaisia elinkelvottomia vetelyksiä, joiden kuuluisi antaa pudota pois. Eivät kuulu yhtään mihinkään lukioon tämän auringon alla.
Itse sairastin pahasti lukiossa: olin yhteensä yli vuoden suljetuilla osastoilla lukion aikana. En todellakaan odottanut lukiosta mitään "tukea". Sairaslomat tietty kun olin pakkohoidossa ja lukion käyminen 4 v. Ei lukio ole mikään hoitolaitos. Hoitopaikat on aivan erit. Se että lukiossa sain olla tasaveroisena samalla tavalla kuin kaikki muutkin oli itse asiassa ihan parasta. Paranin. Ilman mitään lukion "tukitoimia".
Vierailija kirjoitti:
Lukioon ei ole pakko mennä, eikä sen siksi tarvitse soveltua kaikille kuten peruskoulun. Lukion on tarkoitus valmistaa akateemisiin opintoihin, jotka vaativat itseohjautuvuutta. Tätä itseohjautuvuutta harjoitellaan jo lukiossa.
Miten sitä harjoitellaan lukiossa? Harjoittelua ei nimittäin ole se, että oppilaan käsketään olla itseohjautuva, vaan siihen pitäisi antaa konkreettisia esimerkkejä ja tukea, ainakin niille, jotka sitä tarvitsevat.
"Lukioon ei ole pakko mennä"
Ei ole, ei, mutta se, ettei heti pärjää lukiossa ilman tukea, ei tarkoita, että sellainen ihminen olisi hyvä duunariammatissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pisatulokset on muisto entisestään ja AP haluaa vielä enemmän rampauttaa järjestelmää päästämällä säälistä läpi ettei joku ahdistu 🤣 perus vassulogiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kasvatuksessa jotain vialla, kun on niin paljon hermoheikkoja nuoria.
Ei välttämättä kasvatuksessa, vaan kaiken pahan alku on tuo prqeleen internetti ja some. Ne ovat vieneet nuorilta ja osittain nuorten vanhemmilta keskittymiskyvyn, kyvyn normaaliin kanssakäymiseen ja kommunikaatioon, ja aiheuttaneet itsensä vertailun somen tyhjäntoimittaja-influencereiden valheelliseen naminami-maailmaan, jossa he aina jäävät toiseksi. Kuinka pääsisimme tuosta tämän ajan pirulaisesta eroon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näistä nuorista ei tule koskaan yhtään mitään ja se on sääli. Syynä joukkoahdistuminen ja korvien väliset ongelmat, oikeat tai keksityt. Miten kuvittelee pärjäävänsä työelämässä?
Vierailija kirjoitti:
Noku niitä kakaroita ei hakata enää tarpeeksi ahdistukset erilaiset kirjot ja aakkosjutut lähtee remmillä
Sinäpä sen sanoit, remmiä lisää ihan päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo ole mikään uusi ilmiö. Itse käävin lukion 2000-luvun alussa. Ja kyllä, olin ahdistunut silloin. Se ahdistuminen oli sosiaalusta ahdistusta. Sitä on edelleen näin keski-ikäisenä, mutta olen saanut elettyä silti kohtuullisen ok. Jatkoin opintoja ja olen tehnyt töitä. Kavereita ei ole ja sosiaaliset tilanteet ovat usein ongelmallisia, mutta kuitenkin olen jotenkin pärjännyt.
Kyllä ennenkin ahdisti, esim. omina lukioaikoina 2000-luvun alussa.
Siitä ei vaan oikein voinut puhua kenenkään kanssa, joten sai olla ihan yksin ahdistuksensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä eläkkeelläkin voi elää ihan ok elämää. Nyt toisen asteen oppilaitoksissa on väkeä, jotka eivät niihin kuulu.
Ihan tulee mieleen oma nuoruuteni. Itse olen jo pysyvällä eläkkeellä, vaikka ikää minulla on vasta alle 30v. Putosin kelkasta heti peruskoulun jälkeen. Luultavasti isoin ongelma oli se, että en saanut autismidiagnoosia ajoissa, vaikka olin esimerkiksi lähes koko ala-asteen puhumatta luokkalaisilleni sanaakaan. Koko homma levisi omalla kohdallani käsiin jo yläkoulun alussa, mutta kellään ei ollut rahkeita kertoa minulle, että lukiossa pitäisi sitten jo pystyä itse kantamaan vastuuta. Ehkä näissä tapauksissa on jotain samankaltaisia ongelmia taustalla.
Itse en enää tähtää työelämään (se ei vain ole mahdollista näin voimakkaiden oireiden kanssa), mutta opiskelen etälukiossa omaksi ilokseni. Jos edes sen lakin jonain päivänä saisin, niin olisin todella tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten meinaa selvitä työelämässä, jos jo pelkkä lukio ahdistaa noin paljon? Onneksi itsellä on enää 10 vuotta eläkkeeseen, niin ei tarvitse ihan hirveän montaa vuotta näitä lumihiutaleita työpaikalla katsoa.
Voin kertoa kesätyöntekijöiden lähiesihenkilönä, että on kahdenlaisia kesätyöntekijöitä. Joko heillä on ihan valtavat suorituspaineet pienestäkin yksinkertaisesta hommasta, josta ei ole edes väliä miten sen tekee kunhan jotain tekee, tai sitten kiinnostuksen taso on nolla ja on ilmoittamattomia poissaoloja yms.
Tarkoittanet kuitenkin varmasti esimiehenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapsilta uskallettiin vaatia asioita. Enää ei uskalleta, ja siksi pitää olla nepsydiagnoosi ja turvaruoka.
Ennen vanhaan kärsijöinä oli lapset ja nuoret jotka eivät saaneet apua eikä tukea.
Ennen vanhaan käytettiin väkivaltaa kasvatuksessa, onneksi ei enää.
Ei tietysti tunnu kivalta tulla pakotetuksi. Mutta silti se asioiden tekeminen pakotettuna on lähes aina parempi vaihtoehto lapselle kuin se, että jäädään vaan kotiin eikä tehdä mitään.
Keskittyminen "apuun ja tukeen" niin kuin nykyisin on tapana ei auta jos lapselta puuttuu motivaatio.
Lukiossa lukeminen ei onnistu niin kuin peruskoulussa. Aika ei yksinertaisesti riitä, vaikka kuinka motivoitunut ja ahkera olisit. Jos lukiopäivä kestää koko päivän, aamulla lähdet 7 aikaan ja kotona olet 17-19 aikaan niin ei siinä millään ehdi lukea seuraavaksi aamuksi ulkoa 25 sivua jonkun kielen sanoja varsinkin jos niitä sanakokeita on kolmesta eri aineesta ja kaikista 25 sivua eli yhteensä 75 sivua ja kaikista kokeista ilmoitettu vasta edellisenä päivänä.
Lukio on rakennettu niin, että jo peruskouiussa jo salaa ja itsenäisesti opiskelet etukäteen lukion oppiaineita. Sama pätee ylioppilaskirjoituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Lukiossa lukeminen ei onnistu niin kuin peruskoulussa. Aika ei yksinertaisesti riitä, vaikka kuinka motivoitunut ja ahkera olisit. Jos lukiopäivä kestää koko päivän, aamulla lähdet 7 aikaan ja kotona olet 17-19 aikaan niin ei siinä millään ehdi lukea seuraavaksi aamuksi ulkoa 25 sivua jonkun kielen sanoja varsinkin jos niitä sanakokeita on kolmesta eri aineesta ja kaikista 25 sivua eli yhteensä 75 sivua ja kaikista kokeista ilmoitettu vasta edellisenä päivänä.
Lukio on rakennettu niin, että jo peruskouiussa jo salaa ja itsenäisesti opiskelet etukäteen lukion oppiaineita. Sama pätee ylioppilaskirjoituksiin.
Yksistään pitkän matematiikan läksyt vievät helposti 2 tuntia illassa jos tavoitteena on parempi numero (8 tai enemmän).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten meinaa selvitä työelämässä, jos jo pelkkä lukio ahdistaa noin paljon? Onneksi itsellä on enää 10 vuotta eläkkeeseen, niin ei tarvitse ihan hirveän montaa vuotta näitä lumihiutaleita työpaikalla katsoa.
Pliiis, voisitko jäädä varhennetulle eläkkeelle.Ihan tuon tekstisi perusteella.
Nuoret ansaitsee jotain muuta.
Kuten mitä?
Miten yhteiskunta sitten voisi toimia, jos työnteko tehdään sellaiseksi, että se ei ole millään lailla vaativaa?
Kun ei jaksettaisi nousta aamulla ylös ollenkaan?
Kun ei voi syödä lounasta toisten kanssa kun ahdistaa?
Kun vanhat työntekijät ei ymmärrä, että pitää saada levätä eli palautua jostain tunnin kestäneestä työtehtävästä vähintään puoli tuntia somettamalla?
Kun muutenkin on voitava olla yhteydessä kavereihin koko ajan koska on tiedettävä mitä ne nyt juuri tekee ja ajattelee ja syö jne. Jos ei saa olla yhteydessä niihin, niin kamala ahdistus. Ihminenhän tarvitsee tukea kaikkeen, eikö niin?
Juuri ennen eläkkeelle jäämistä ei sain tällaisesta hieman jo tuntumaa. Nuori uusi työharjoittelija oli kuin muissa maailmoissa koko ajan ja tunsi valtavaa ahdistusta kaikesta. Työtehtävät oli kuitenkin aika leppoisia ja helppoja, yhtään tiukkapipoa meillä ei ollut töissä ja ala oli varsin humaani. Aikaisemmin meille oikein pyrittiin töihin ja yleensä kaikki nuoret oli innoissaan kesätyöpaikastaan ja tykkäsi tästä hommasta. Se oli siis kirjasto. Kirjojen aakkostaminen hyllyyyn ei liene kenestäkään liian vaativaa ja vaikeata, eikä ollut mitään aikarajaa, sai tehdä siihen tahtiin kuin pystyi.
Kirjojen korjaamossa ja muovittamossa sai jutella ja nauraa mielin määrin ja korjauksessa sai käyttää mielikuvitustaan.
Sitten tulee todellakin lumihiutaleita, joille kaikki on vierasta ja vaikeaa, jo oleminen neljän seinän sisällä. Niin ahdistavaa!
Itse asiassa opin inhoaman tuota ahdistamis-sanaa, kun siihen ei mitään todellista syytä ollut. Ilmeisesti ahdistaa se, että ei nyt sentään koko ajan vain someteta ja pelata.
Kuka sitten tulevaisuudessa tekee työt?
Miten ennen koululaiset ja opiskelijat olivat niin virkeitä ja aktiivisia?
Mikä meidät niin pystyssä piti?
Meillä oli lukiossa kaikenlaisia kerhoja ja sen sellaisia, opettajien kanssa tultiin hyvin toimeen ja varsinkin pojat oli hauskoja, heittelivät opettajille kaikenlaisia vitsikkäitä sukkeluuksia joille sai nauraa. Viimeinen vuosi oli kaikista hauskin, vaikka me kyllä otettiin opiskelukin tosissaan. Oikein harmitti kun koulu sitten päättyi ja piti jättää se kaikki.
Sama jatkui sitten opistossa, johon myöhemmin päädyin. Se oli varmasti nuoruuteni iloisinta ja onnellisinta aikaa. Mehän elettiin parasta nuoruuttamme, ei ollut vastuita mistään muusta kuin siitä, että suoriuduttiin opinnoista. Kuka sitten mitenkin.
Valmistuin 80-luvulla ja silloinkin oli jo työttömyyttä. Sinniteltiin sitten siinä kurimuksessa. Jotkut teki jopa palkatonta työtä ihan vain siksi, että saivat vaadittua työkokemusta.
Suurin osa meistäkin opiskeli opintolainalla ja minäkin maksoin sitä lainaa vielä vuosia myöhemmin. Mitään ei mistään tullut ilmaiseksi. Asioilla on taipumus järjestyä, mutta kyllä siihen omaa aktiivisuutta tarvitaan. Minun vielä nuori sukulaispoikani on sitä mieltä, että rokin soittaminen on elämän tarkoitus. Muuta hän ei halua tehdä. Elanto tulee sitten "jostain." Mistä, sitä hän ei ole halukas edes miettimään. Kelahan on sitä varten, että se miettii hänen puolestaan.
Kyllä on maailma muuttunut ja jotenkin ilottomaksi tullut, minun näkökulmastani. Ehkä se suuri sota sitten tulee ja muuttaa kaikkien arvoja hiukan terveempään suuntaan. Kukaan sitä ei halua, mutta ehkä niin kuitenkin käy.
Ei me pärjätäkkään. Hain apua jo reilut 10v sitten lukioikäisenä, mutta en saanut. Nyt vasta aikuisena sain oikean diagnoosin ja lääkkeet kun työelämä olikin liikaa. Ihan turha uupuminen vaan tässä välissä josta tuskin toivun kunnolla koskaan :)