Lue keskustelun säännöt.
Yle: Lukiolaiset tarvitsevat yhä enemmän tukea: osa on niin ahdistuneita, että opiskelu luokassa ei onnistu
16.03.2026 |
Tässä jutussa kerrotaan, että yhä useampi lukiolainen tarvitsee tavallista enemmän tukea, mutta lukiossa sitä ei ole tarjolla samalla tavalla kuin peruskoulussa. Muutos voi tulla nuorelle rajuna vastaan, koska peruskoulussa tukea on usein saanut helpommin ja lähempänä arkea, kun taas lukiossa apua pitää osata hakea itse. Erityisesti sosiaalinen ahdistus, neurokirjon haasteet ja yleinen pahoinvointi näkyvät nyt entistä selvemmin. Esimerkkilukiossa yksi erityisopettaja vastaa noin 700 opiskelijasta, mikä kertoo aika suoraan siitä, että resurssit ovat niukat.
Jutun ydin on se, että lukio on rakennettu melko saman kaavan mukaan kaikille, vaikka opiskelijoiden tilanteet vaihtelevat paljon. Osa nuorista pärjää hyvin, mutta osa uupuu jo siinä vaiheessa, kun pitäisi yhtäkkiä olla itsenäinen, sosiaalinen, tehokas ja koko ajan oma aloitteinen. Tukea voidaan antaa joillain tavoilla, kuten pidemmällä opintoajalla, mutta kaikille sekään ei riitä. Silloin kysymys ei ole vain yksittäisten nuorten jaksamisesta vaan siitä, onko koko järjestelmä jäänyt jälkeen todellisuudesta.
Tämä uutinen paljastaa aika rumasti sen, miten Suomessa jaksetaan puhua nuorten hyvinvoinnista, mutta kun pitäisi oikeasti järjestää apua, seinä tulee vastaan heti lukion ovella. Peruskoulussa voidaan vielä tukea, ohjata ja joustaa, mutta lukiossa moni saa käytännössä kuulla, että nyt pitäisi pärjätä itse. Ja sitten ihmetellään, miksi ahdistus kasvaa ja miksi osa ei pysty edes olemaan luokassa. Ei tämä kuulosta sivistysvaltion onnistumiselta vaan siltä, että vaikeimmat nuoret työnnetään hienovaraisesti syrjään juuri silloin, kun heidän pitäisi saada eniten tukea.
Vielä karumpaa on se, että lukio pidetään väkisin samanlaisena kaikille, vaikka kaikki eivät selvästi lähde samalta viivalta. Moni nuori on täysin kykenevä ja lahjakas, mutta ei mahdu siihen kapeaan malliin, jossa pitää olla yhtä aikaa sosiaalisesti vahva, itsenäinen ja jatkuvasti suorittava. Kuinka kauan tätä jaksetaan kutsua "vaatimustasoksi", jos lopputulos on se, että yhä useampi nuori voi huonosti?
Kommentit (200)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereella lukion voi käydä nettikursseina. Ei tarvitse tietää eikä tehdä mitään. Tekoäly tekee tehtävät. Niitä vaan palauttelee...
Niinkö, yo-kirjoitukset pitääkin sitten tehdä ihan itse, eikä etäily onnistu.
Kaiken muun paitsi yo-kirjoitettavat aineet voi tehdä vasemmalla kädellä verkossa. Eikä yo-koe vaadi enää läheskään sitä mitä takavuosina. Rimaa on laskettu kautta linjan. Tämän päivän abiturientti ei kuuna päivänä läpäisisi vaikkapa 30 vuoden takaista yo-koetta. Ei mitenkään olisi mahdollista.
Onko yo-koekin helpottunut ihan kaikissa aineissa? Oma jälkikasvu kirjoitti esim pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian, ja kyllä ne minusta vaikutti edelleen vaikeilta.
Kyllä ne ovat helpottuneet ihan kautta linjan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Amis on hyvä vaihtoehto niille, jotka ei pärjää lukiossa. Tai johonkin varastoon duuniin.
En ole käynyt lukiota kun ei kiinnostanut. Tavallinen duunari jolla on töitä riittänyt, eikä palkkakaan huonoimmasta päästä ole 3600€/kk. Tekoäly kun ei töitä vie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty olemaan luokassa? Siis miksei? Mikä siinä opiskelussa ja itsensä sivistämisessä oikein ahdistaa? Kun ei voi roikkua somessa koko aikaa, vai?
Ihmiset.
Ne voivat todellakin vaikuttaa.
Jos on ollut paljon negatiivisia kokemuksia aiemmin, eikä ole saanut positiivista vastapainoa juuri koskaan. Sitä voi ajatella, että kaikki ihmiset ympärillä tahtovat sinulle pahaa, vaikka suurin osa heistä olisivatkin ihan neutraaleja.
Elämäni ei mitenkään radikaalisti muuttunut lukiossa. Kaikista hienoin saavutukseni oli, että pidin esitelmän luokan edessä. Olin kaksoistutkintolainen, enkä saanut kummastakaan, en lukiosta, en ammattikoulusta kavereita. En olisi varmaankaan jaksanut kolmea vuotta putkeen lukiota, en ainakaan nuorisolinjalla. Yksinäisyys olisi tullut joka päivä vasten kasvoja, ja pienetkin negatiiviset, kömpelöt vuorovaikutukset olisivat vain stressanneet, kuormittaneet, ahdistaneet ja antaneet syitä vihata ja hävetä itseään vähän lisää.
E:n paperit kuitenkin kirjoitin.
Minä taas löysin ilon ja vahvuuden lukioluokastani. Yläasteella olin hiljainen ja kiusattu (ei potkittu päähän vaan eristettiin muista), mutta lukioon mentyäni kaikki muuttui. Meidän luokalla oli hulvattoman hauskaa ja rentoa porukkaa, huomasin sopivani mukaan ja aloin puhua enkä sen jälkeen ole lopettanut. Minut otettiinkin mukaan, ei enää hyljeksitty.
Minä rakastin olla lukiolainen. Mutta minä olinkin sitä vielä siihen vanhaan hyvään aikaan: 1981-84.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereella lukion voi käydä nettikursseina. Ei tarvitse tietää eikä tehdä mitään. Tekoäly tekee tehtävät. Niitä vaan palauttelee...
Niinkö, yo-kirjoitukset pitääkin sitten tehdä ihan itse, eikä etäily onnistu.
Kaiken muun paitsi yo-kirjoitettavat aineet voi tehdä vasemmalla kädellä verkossa. Eikä yo-koe vaadi enää läheskään sitä mitä takavuosina. Rimaa on laskettu kautta linjan. Tämän päivän abiturientti ei kuuna päivänä läpäisisi vaikkapa 30 vuoden takaista yo-koetta. Ei mitenkään olisi mahdollista.
Onko yo-koekin helpottunut ihan kaikissa aineissa? Oma jälkikasvu kirjoitti esim pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian, ja kyllä ne minusta vaikutti edelleen vaikeilta.
Kyllä ne ovat helpottuneet ihan kautta linjan.
Mä silti rohkenen epäillä tuota väitettä. Että jos on nyt kirjoittanut noista vaikka E:n, ei olisi vanhaan aikaan päässyt edes läpi?
Ylen kommenteissa joku opettaja kertoi että nykyään yo-kirjoituksissa joudutaan joillekin oppilaille rakentamaan sermien avulla oma soppi, koska muiden läsnäolo ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty olemaan luokassa? Siis miksei? Mikä siinä opiskelussa ja itsensä sivistämisessä oikein ahdistaa? Kun ei voi roikkua somessa koko aikaa, vai?
Ihmiset.
Ne voivat todellakin vaikuttaa.
Jos on ollut paljon negatiivisia kokemuksia aiemmin, eikä ole saanut positiivista vastapainoa juuri koskaan. Sitä voi ajatella, että kaikki ihmiset ympärillä tahtovat sinulle pahaa, vaikka suurin osa heistä olisivatkin ihan neutraaleja.
Elämäni ei mitenkään radikaalisti muuttunut lukiossa. Kaikista hienoin saavutukseni oli, että pidin esitelmän luokan edessä. Olin kaksoistutkintolainen, enkä saanut kummastakaan, en lukiosta, en ammattikoulusta kavereita. En olisi varmaankaan jaksanut kolmea vuotta putkeen lukiota, en ainakaan nuorisolinjalla. Yksinäisyys olisi tullut joka päivä vasten kasvoja, ja pienetkin negatiiviset, kömpelöt vuorovaikutukset olisivat vain stressanneet, kuormittaneet, ahdistaneet ja antaneet syitä vihata ja hävetä itseään vähän lisää.
E:n paperit kuitenkin kirjoitin.
Minä taas löysin ilon ja vahvuuden lukioluokastani. Yläasteella olin hiljainen ja kiusattu (ei potkittu päähän vaan eristettiin muista), mutta lukioon mentyäni kaikki muuttui. Meidän luokalla oli hulvattoman hauskaa ja rentoa porukkaa, huomasin sopivani mukaan ja aloin puhua enkä sen jälkeen ole lopettanut. Minut otettiinkin mukaan, ei enää hyljeksitty.
Minä rakastin olla lukiolainen. Mutta minä olinkin sitä vielä siihen vanhaan hyvään aikaan: 1981-84.
Nykyään luokattomassa lukiossa et välttämättä olisi tutustunut keneenkään.
Ennen lukiossa pärjäsi ihan perusyleissivistyksellä pitkälle. Nykyisin sellainen puuttuu täysin, tieto on höttöä, nopeatempoista kulutusta. Kotona ei osata keskustella tai sitten ahdistutaan kaikesta, kun joka puolelle pitäisi revetä ja olla puhelimella. Maalaisjärki on katoamassa, ihmiskunta tyhmenee. Kaikilla oli vähän vaikeeta, silti piti vain porskuttaa eteenpäin ja mennä kouluun. Tosin, meillä opetettiin asioita, ei ollu digejä tai muuta etätietokonejuttuja vaan opettaja ihan opetti. Kyllä siinä oppi kirjaakin avaamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei noin onnettomat kuulu lukioon, vai kustaako lukio-opetuskin et kyvyttömät pärjää? seuraavaksi sitten joudutaan alentamaan hiutaleiden takia yliopisto-opintojen tasoa.
Kielten opiskelu on romahtanut. Vielä 1980-luvulla kuului asiaan, että lukiossa opiskeltiin englannin ja ruotsin lisäksi vähintään yhtä vierasta kieltä. Tänään kieliä ei juurikaan opiskella. Latinaa ja kreikkaa ei edes opeteta.
Reaaliaineiden kirjoittajamäärät ovat romahtaneet. Lukiolainen ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Eihän hänellä ole edes kirjoja enää. Kielioppia ei osaa. Lukiossa ei opeteta edes lauseenjäsennystä. Välimerkit ja yhdyssanat ja muut aivan kielenhuollolliset perusasiat ovat pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on taustalla kaksi isoa ongelmaa:
1. peruskoulussa ei saa enää jättää luokalle vaikka mitä tekisi. Sen takia sieltä pääsee sellaisia nuoria, jotka eivät pysty tekemään tehtäviä viittä minuuttia kauempaa ennen kuin pitää pelata tai kuunnella musiikkia pienluokassa että voi jatkaa, kun ahdistaa. EIkä ahdistus tule pelkästään sosiaalisista tilanteista tai ruuturiippuvuudesta vaan siitä, että KAIKKI tehtävät alkavat tuntua liian vaikeilta, kun edes huonon lukutaidon takia ei saa jättää luokalle, ja 7-luokasta eteenpäin se kostautuu jo pahasti, jos ei ymmärrä lukemaansa tehtävänantoa. Tästä seuraa nuorelle häpeää ja lukkoon menemistä, ja ainut mitä peruskoulu voi tehdä on hommata vielä enemmän erityisjärjestelyjä että raukkaparka voisi edes tulla kouluun, kun luokallekaan ei voi jättää oppeja kertaamaan.
2. Keräämme curling-vanhemmuuden tuloksia. Monelle lapselle on annettu pienestä asti vaihtoehtoja valita kaikki asiat itse (esim jo 3v saa päättää joka aamu mitkä vaatteet laittaa päälle ja mitä syö aamupalaksi), eikä rajoja ole uskallettu asettaa kun pelätään lapsen tunnekuohuja. Tämä aiheuttaa lapsessa pysyvän turvattomuuden tunteen, kun lapsi aistii, ettei vanhemmilla ole langat käsissä, ja lapsi on liian pieni pitämään itse kaikki langat käsissään. Curling-vanhemmat myös selittävät kaikki käytöksen kuprut pois lapsen erityisyydellä mitä pitää ymmärtää, jolloin lapsen ei ole ikinä tarvinut opetella sietämään haastavia tilanteita. Olin itse lapsena tosi ujo, ja jos esimerkiksi esitelmien pitämistä koulussa ei vain olisi tiukasti vaadittu kuten kaikilta muiltakin, olisin itsekin päätynyt varmaan tällaiseksi ahdistuneeksi lapseksi. Vaan kun aina vaadittiin, niin pakko niistä oli selvitä, ja selvisikin. Ja niistä selviämisistä tuli itseluottamusta, että selvisinpäs tästä hengissä viimeksikin.
Kun lapsi on kasvanut näillä eväillä koko pienen ikänsä, on tosi vaikea alkaa yhtäkkiä lukioikäiseltä vaatia samaa tasoa kuin aina ennenkin ja kaikilta muiltakin.
Nimimerkillä työskentelen 13-17-vuotiaiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kielten opiskelu on romahtanut. Vielä 1980-luvulla kuului asiaan, että lukiossa opiskeltiin englannin ja ruotsin lisäksi vähintään yhtä vierasta kieltä. Tänään kieliä ei juurikaan opiskella. Latinaa ja kreikkaa ei edes opeteta.
Reaaliaineiden kirjoittajamäärät ovat romahtaneet. Lukiolainen ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Eihän hänellä ole edes kirjoja enää. Kielioppia ei osaa. Lukiossa ei opeteta edes lauseenjäsennystä. Välimerkit ja yhdyssanat ja muut aivan kielenhuollolliset perusasiat ovat pielessä.
Ei tietenkään opiskella. Ei kieliä osaamalla saa töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen lukiossa pärjäsi ihan perusyleissivistyksellä pitkälle. Nykyisin sellainen puuttuu täysin, tieto on höttöä, nopeatempoista kulutusta. Kotona ei osata keskustella tai sitten ahdistutaan kaikesta, kun joka puolelle pitäisi revetä ja olla puhelimella. Maalaisjärki on katoamassa, ihmiskunta tyhmenee. Kaikilla oli vähän vaikeeta, silti piti vain porskuttaa eteenpäin ja mennä kouluun. Tosin, meillä opetettiin asioita, ei ollu digejä tai muuta etätietokonejuttuja vaan opettaja ihan opetti. Kyllä siinä oppi kirjaakin avaamatta.
Tämän päivän lapset eivät lue mitään. He tuijottavat puhelimiltaan tiktokkeja. Selvähän se on, että mitään yleissivistystä ei sieltä kerry. Ja kun koulussakaan ei lueta vaan oppitunnit leikitään älylaitteilla, niin missäs vaiheessa mitään tietämystä saati yleissivistystä kertyisikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä keskisuuressa kaupungissa ei ole enää kuin yksi lukio. Se on ahdas, hälyinen ja epätarkoituksenmukainen. Kun mä olin lukiossa, niin matkaa oli viisi kilometriä, lapsilla yli kaksikymmentä. Silloin bussiaikataulut oli sovitettu lukiolaisten tarpeisiin, vaan ei enää. Päivät venyvät.
Tytär sanoi, että meno on lapsellista. Moni ei ole todellakaan kypsä lukioon, mutta niin vain sinne halutaan. Näiden myöhästelijöiden ja mölyäjien ehdoilla mennään, lisänä ulkomaalaiset, jotka ovat vielä enemmän kujalla kaikista odotuksista ja normeista. Hyvin raskasta sellaiselle, joka haluaa oikeasti oppia.
Tämän vuoksi pääkaupunkiseudulla lukiot eriytyvät. Ns. eliittilukioihin hakeudutaan sen vuoksi, että tiedetään siellä olevan oppilasaineksen olevan opintoihin tosissaan suhtautuvia nuoria. Opetuksen taso on siellä varmaan aika lailla samaa mitä muissakin lukioissa, mutta oppilasaines tekee niistä huippulukioita. Pienemmissä lukioissa hyvät oppilaat taas kärsivät perässä vedettävistä.
Poikani on tällaisessa ns. huippulukiossa. Kyllä siellä lähtökohtana opetukselle on, että kaikki tavoittelevat laudaturia, vähintään eximiaa.
Ohin, mutta nuoreni on myös ns. huippulukiossa Helsingissä. Kokemuksesta voin todeta, että sielläkin löytyy kuitenkin monentasoista opettajaa, joten opetuksen taso ei kyseisen lukion arvosanoja sellaisenaan tuota. Kyse on näin ollen minunkin mielestäni lähinnä erittäin valikoituneesta oppilasmateriaalista, jotka niitä älliä tavoittelevat.
Käytännössä nuoret tietävät kyseisessä lukiossa hyvin jokaisen opettajan ammattitason. Heikompitasoisten opettajien jaksot valitaan vain, mikäli kyseistä ainetta ei kirjoiteta. Hyvien opettajien opetukseen haluavat kaikki ja jaksoilta ulosjääneet yrittävät sinnitellä huonompien opettajien opetuksessa. Kun kouluun tulee uusi opettaja, suhtaudutaan häneen ensin alkuun epäilevästi, kunnes hän opetuksen taso on arvioitu oppilaiden toimesta...
Millaista on hyvä opetus eliittilukiolaisten mielestä?
Näin minulle on kerrottu:
Hyvä opettaja osaa opetettavan aiheen ja sen yli. Hän on kiinnostunut omasta alastaan ja innostava. Hänen tulee ehdottomasti olla myös vaativa. Kannustavuus on hyvä asia, mutta motivaation tulee lähteä oppilaista. Näin ollen hyvä opettaja vaatii opiskelijoilta itseohjautuvuutta, eikä kuluta aikaa liialliseen perusasioiden läpikäymiseen (nämä tulee opiskelijoiden opetella omatoimisesti, mikäli ne eivät yhdellä selittämisellä selviä).
Hyvä opettaja toki auttaa ja kannustaa motivoitunutta oppilasta, mikäli oppilas tarvitsee apua, mutta se ei saa haitata muiden opiskelijoiden etenemistä. Näin ollen eliittilukiolaisen mielestä hyvä opettaja jättää ns. laiskat opiskelijat selviämään omillaan, sillä kuten jo mainitsin, motivaation tulee lähteä opiskelijasta itsestään. Lukio ei kuulemma ole päiväkoti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten meinaa selvitä työelämässä, jos jo pelkkä lukio ahdistaa noin paljon? Onneksi itsellä on enää 10 vuotta eläkkeeseen, niin ei tarvitse ihan hirveän montaa vuotta näitä lumihiutaleita työpaikalla katsoa.
Voin kertoa kesätyöntekijöiden lähiesihenkilönä, että on kahdenlaisia kesätyöntekijöitä. Joko heillä on ihan valtavat suorituspaineet pienestäkin yksinkertaisesta hommasta, josta ei ole edes väliä miten sen tekee kunhan jotain tekee, tai sitten kiinnostuksen taso on nolla ja on ilmoittamattomia poissaoloja yms.
Kumpi tyyppi on sinusta parempi? Neuroottinen vai välinpitämätön?
Itse muistan aikoinaan nuorena olleeni aika neuroottinen kesätöissä määrättyjen tehtävien suorittamisen suhteen ja ihan kelpo veronmaksaja olen tänäpäivänä.
Pakko myöntää, että enimmäkseen se välilpitämätön on vähemmän raskas.
Nämä on ihan eläviä esimerkkejä:
Suorituspaineiden itki päivän tauot sitä, että taukohuoneen pöydälle jäi muruja kahvitauon jälkeen, ja nyt hänestä jäi väärä mielikuva muille sotkuisena ihmisenä. Tai kun eräs erehtyy nauramaan hurtilla huumorille juuri kun asiakkaita menee ohi, niin kyllä itkua on saanut olla tyynnyttämässä senkin vuoksi, kun hän kokee pilanneensa firman asiakassuhteet. Lopulta jäi viikon saikulle ja pyysi koko kesätyöjakson ajan sitä nauruaan anteeksi.
Välinpitämätön, silloin kun on paikalla, tekee asiat loppuun asti ilman paineita ja on ehkä enemmän oma itsensä ja elää hetkessä, ja häntä voi myös ojentaa ja ohjeistaa paremmin, kykenee siis terveelliseen itsereflektointiinkin. Toki siinä on se huono puoli, että paikalla on vähän miten sattuu tai sitten saa olla koko ajan muistuttamassa työelämän pelisäännöistä, mutta ei tarvitse ainakaan olla rauhoittelemassa koko kesätyön tai harjoittelun ajan.
Okei. Ehkä en ole ollut aivan yhtä neuroottinen kesätyöntekijä. Kuvailemasi neuroottisuuden taso ei ole enää tervettä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvastaa kuinka lauma tyttöjä on kertomassa kuinka ahdistaa siinä vaiheessa kun häneltä itseltä kehdataan vaatia jotain. Ja sitten kehdataan vielä ihmetellä miksi nyky nuorista sanotaan että on herkkiä lumihiutaleita ja pullamössö sukupolvia.
Mitään ei opi kestämään ja mitään ei opi sietämään jos einitseä keihin tilanteisiin aseta. Vaikka kuinka sanotaan että mitään ei tarvi kestää ja mitään ei tarvi sietää mutta kyllä normaalia elämää kuuluu kestää ja sietää.
Sopii kyllä tähän suomalaiseen nykyaikaan kuinka naisia ahdistaa joka asia ja ravataan terapiassa kun eniten ahdistaa kaikki.
Eikö tosiaan naisilta tässä yhteiskunnassa saa vaatia yhtään mitään ilman että nainen ahdistuu siittä vaatimisesta?
Se mikä tässä kummastuttaa on, että onko sama muissa pohjoismaissa ja Baltian maissa (meidän lähimmät verrokit) vai onko tämä erityisesti suomalainen ongelma ja sen takia tulevaisuus näyttää erityisen synkältä vielä tämän takia?
(En viitsi edes puhua korealaisten ja kiinalaisten lukiosta ja loppukokeesta ja niihin liittyvistä paineista)
Nämä ongelmat räjähtivät käsiin opetussuunnitelman uudistuttua peruskoulussa.
Sitä samaa opetussuunnitelmaa käytiin esittelemässä Etelä-Koreassa. Päättivät testata sitä siellä yhdessä koulussa. Oppilaat alkoivat kärsiä samanlaisista ongelmista kuin Suomessa, joten lopettivat sen kokeilun.
Suomessa ollaan edelleen sitä mieltä, että opetussuunnitelma on hyvä, ja sillä kannattaa jatkaa eteenpäin.
Nyt meillä on lukioissa ja amiksissa ahdistumassa niitä nuoria, jotka ensimmäisten joukossa saivat uudistetun opetussuunnitelman mukaisen opetuksen peruskoulussa.
Muualla maailmalla osataan tehdä korjausliike tai pakittaa takaisin, jos jokin ei toimi. Täällä lyödään päätä petäjään periaatteella: mikä on päätetty, se on päätetty. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereella lukion voi käydä nettikursseina. Ei tarvitse tietää eikä tehdä mitään. Tekoäly tekee tehtävät. Niitä vaan palauttelee...
Niinkö, yo-kirjoitukset pitääkin sitten tehdä ihan itse, eikä etäily onnistu.
Kaiken muun paitsi yo-kirjoitettavat aineet voi tehdä vasemmalla kädellä verkossa. Eikä yo-koe vaadi enää läheskään sitä mitä takavuosina. Rimaa on laskettu kautta linjan. Tämän päivän abiturientti ei kuuna päivänä läpäisisi vaikkapa 30 vuoden takaista yo-koetta. Ei mitenkään olisi mahdollista.
Onko yo-koekin helpottunut ihan kaikissa aineissa? Oma jälkikasvu kirjoitti esim pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian, ja kyllä ne minusta vaikutti edelleen vaikeilta.
Kirjoitin 91. Katsoin poikani kirjoitustehtäviä, mielestäni eivät olleet helpottuneet, ehkä matematiikka vähän. Kemia jopa vaikeutunut, no silloin oli reaali, eli ei voi verrata. Toki aikuisena tuntuivat helpoilta, kun jotain tuli opiskeltua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä keskisuuressa kaupungissa ei ole enää kuin yksi lukio. Se on ahdas, hälyinen ja epätarkoituksenmukainen. Kun mä olin lukiossa, niin matkaa oli viisi kilometriä, lapsilla yli kaksikymmentä. Silloin bussiaikataulut oli sovitettu lukiolaisten tarpeisiin, vaan ei enää. Päivät venyvät.
Tytär sanoi, että meno on lapsellista. Moni ei ole todellakaan kypsä lukioon, mutta niin vain sinne halutaan. Näiden myöhästelijöiden ja mölyäjien ehdoilla mennään, lisänä ulkomaalaiset, jotka ovat vielä enemmän kujalla kaikista odotuksista ja normeista. Hyvin raskasta sellaiselle, joka haluaa oikeasti oppia.
Tämän vuoksi pääkaupunkiseudulla lukiot eriytyvät. Ns. eliittilukioihin hakeudutaan sen vuoksi, että tiedetään siellä olevan oppilasaineksen olevan opintoihin tosissaan suhtautuvia nuoria. Opetuksen taso on siellä varmaan aika lailla samaa mitä muissakin lukioissa, mutta oppilasaines tekee niistä huippulukioita. Pienemmissä lukioissa hyvät oppilaat taas kärsivät perässä vedettävistä.
Poikani on tällaisessa ns. huippulukiossa. Kyllä siellä lähtökohtana opetukselle on, että kaikki tavoittelevat laudaturia, vähintään eximiaa.
Ohin, mutta nuoreni on myös ns. huippulukiossa Helsingissä. Kokemuksesta voin todeta, että sielläkin löytyy kuitenkin monentasoista opettajaa, joten opetuksen taso ei kyseisen lukion arvosanoja sellaisenaan tuota. Kyse on näin ollen minunkin mielestäni lähinnä erittäin valikoituneesta oppilasmateriaalista, jotka niitä älliä tavoittelevat.
Käytännössä nuoret tietävät kyseisessä lukiossa hyvin jokaisen opettajan ammattitason. Heikompitasoisten opettajien jaksot valitaan vain, mikäli kyseistä ainetta ei kirjoiteta. Hyvien opettajien opetukseen haluavat kaikki ja jaksoilta ulosjääneet yrittävät sinnitellä huonompien opettajien opetuksessa. Kun kouluun tulee uusi opettaja, suhtaudutaan häneen ensin alkuun epäilevästi, kunnes hän opetuksen taso on arvioitu oppilaiden toimesta...
Millaista on hyvä opetus eliittilukiolaisten mielestä?
Näin minulle on kerrottu:
Hyvä opettaja osaa opetettavan aiheen ja sen yli. Hän on kiinnostunut omasta alastaan ja innostava. Hänen tulee ehdottomasti olla myös vaativa. Kannustavuus on hyvä asia, mutta motivaation tulee lähteä oppilaista. Näin ollen hyvä opettaja vaatii opiskelijoilta itseohjautuvuutta, eikä kuluta aikaa liialliseen perusasioiden läpikäymiseen (nämä tulee opiskelijoiden opetella omatoimisesti, mikäli ne eivät yhdellä selittämisellä selviä).
Hyvä opettaja toki auttaa ja kannustaa motivoitunutta oppilasta, mikäli oppilas tarvitsee apua, mutta se ei saa haitata muiden opiskelijoiden etenemistä. Näin ollen eliittilukiolaisen mielestä hyvä opettaja jättää ns. laiskat opiskelijat selviämään omillaan, sillä kuten jo mainitsin, motivaation tulee lähteä opiskelijasta itsestään. Lukio ei kuulemma ole päiväkoti.
Nykylukiossa opettajan ei ole mahdollistakaan olla "hyvä". Opetussuunnitelmiin on tungettu ja tungetaan jatkuvasti enemmän ja enemmän asioita, jotka muka pitäisi käsitellä kursseilla. Näin opetusta varten jäävä aika käy jatkuvasti riittämättömämmäksi. Samalla peruskoulusta tulee koko akan opiskelun näkökulmasta huonompaa porukkaa: eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa eivätkä keskittyä eivätkä tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty olemaan luokassa? Siis miksei? Mikä siinä opiskelussa ja itsensä sivistämisessä oikein ahdistaa? Kun ei voi roikkua somessa koko aikaa, vai?
Ihmiset.
Ne voivat todellakin vaikuttaa.
Jos on ollut paljon negatiivisia kokemuksia aiemmin, eikä ole saanut positiivista vastapainoa juuri koskaan. Sitä voi ajatella, että kaikki ihmiset ympärillä tahtovat sinulle pahaa, vaikka suurin osa heistä olisivatkin ihan neutraaleja.
Elämäni ei mitenkään radikaalisti muuttunut lukiossa. Kaikista hienoin saavutukseni oli, että pidin esitelmän luokan edessä. Olin kaksoistutkintolainen, enkä saanut kummastakaan, en lukiosta, en ammattikoulusta kavereita. En olisi varmaankaan jaksanut kolmea vuotta putkeen lukiota, en ainakaan nuorisolinjalla. Yksinäisyys olisi tullut joka päivä vasten kasvoja, ja pienetkin negatiiviset, kömpelöt vuorovaikutukset olisivat vain stressanneet, kuormittaneet, ahdistaneet ja antaneet syitä vihata ja hävetä itseään vähän lisää.
E:n paperit kuitenkin kirjoitin.
Minä taas löysin ilon ja vahvuuden lukioluokastani. Yläasteella olin hiljainen ja kiusattu (ei potkittu päähän vaan eristettiin muista), mutta lukioon mentyäni kaikki muuttui. Meidän luokalla oli hulvattoman hauskaa ja rentoa porukkaa, huomasin sopivani mukaan ja aloin puhua enkä sen jälkeen ole lopettanut. Minut otettiinkin mukaan, ei enää hyljeksitty.
Minä rakastin olla lukiolainen. Mutta minä olinkin sitä vielä siihen vanhaan hyvään aikaan: 1981-84.
Nykyään luokattomassa lukiossa et välttämättä olisi tutustunut keneenkään.
Sitäkin tarkoitin. Nykylukiolaiset eivät tiedä mitä on luokkahenki, ison porukan yhteiset hauskuudet ja inside joket. En ikinä unohda tyttöä, joka ei päässyt muiden kanssa ylioppilaaksi, koska englanti petti, mutta joka siitä huolimatta tuli koulun lakkiaistilaisuudessa onnittelemaan luokkakavereitaan. Omasta suuresta pettymyksestään huolimatta tämä tyttö halusi onnitella yo-lakin saaneita ja kiittää kolmesta lukiovuodesta. En taatusti ollut meistä ainoa, joka sai kyyneleet silmiin halatessa tätä luokkamme urheaa tyttöä.
Seurausta tuosta curling holhoamisesta jossa lapsista tehdään yliherkkiä kaikille kun ei tarvitse mitään vastoinkäymisiä tai pettymyksiä kohdata.
Nykypäivän pitkän matikan tehtävät ovat paljon soveltavampia kuin 90-luvulla. Silloin vaikeimmatkin tehtävät olivat samanlaisia kuin oppikirjassa.
eri