Lapsi musiikki- vai matikkaluokalle?
2. luokalla oleva lapsemme on ujo ja hiljainen, klassista musiikkia, tanssia ja kirjojen lukemista harrastava poika joka on älykäs ja kiinnostunut koulunkäynnistä. Häntä kiusattiin aluksi koulussa, mutta kiusaaminen saatiin loppumaan ja hän on löytänyt muutaman hyvän ystävän luokaltaan.
Lapsemme tahtoisi syksyllä alkavalle musiikkiluokalle, mutta hänen täytyisi vaihtaa koulua ja pelkäämme, että häntä alettaisiin kiusata eikä hän saisi kavereita. Lisäksi koulumatkoista tulisi hankalat. Olemmekin miettineet, olisiko lapsen parempi käydä alakoulu loppuun nykyisellä luokalla ja hakea 7. luokalla alkavalle matikkaluokalle, josta hän on myös kiinnostunut. Hän ei kuitenkaan haaveile mistään ammattimuusikon urasta, joten emme olisi torppaamassa hänen unelmiaan. Matikasta olisi enemmän hyötyä tulevia opintoja ja työllistymistä varten, ja lapsi saisi jatkaa musiikkiharrastustaan musiikkiopistossa. Vai riistämmekö lapselta jotain erityistä, jos häneltä jää musiikkiluokka väliin?
Kommentit (118)
Antaa lapsen itse valita, ihan se ja sama tuo on, eikä se lapsen tulevaisuutta sen kummemmin määritä.
Matikka. En jaksa mitenkään ymmärtää ystäväni lasta, joka kympin oppilaana lähti taidelukioon. Miten typerää. Taidetta voi harrastaa, mutta itsensä elättäminen sillä on haasteellista.
Vierailija kirjoitti:
Matikka. En jaksa mitenkään ymmärtää ystäväni lasta, joka kympin oppilaana lähti taidelukioon. Miten typerää. Taidetta voi harrastaa, mutta itsensä elättäminen sillä on haasteellista.
Myös taidepainotteisissa lukioissa on valittavissa ne samat matikankurssit kuin muuallakin. Enkä nyt ihan kauheasti panikoisi että lapsen tulevisuus määräytyy sen mukaan mihin lukioon menee. Se on kuitenkin vain lukio.
Miten tuon ikäinen voi tietää, mihin tähtää tai ei?
Vierailija kirjoitti:
Musiikki tukee oppimista, mutta tietenkin ihan suoraan asian opettelu tukee sitä vielä enemmän. Suoraan vaan matikkaan ilman välittävää tukivaikutusta. Matikalla on enemmän väliä myös esim. ylioppilaskirjoituksissa, musiikilla ei mitään väliä.
Musiikkihan on nimenomaan tulossa ylioppilaskirjoituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Matikka. En jaksa mitenkään ymmärtää ystäväni lasta, joka kympin oppilaana lähti taidelukioon. Miten typerää. Taidetta voi harrastaa, mutta itsensä elättäminen sillä on haasteellista.
Nyt oli kyse 8-vuotiaista! Ja kyllä siellä taidelukiossakin ihan tavallisiakin aineita opetetaan ja ihan yhtä hyvin sieltä voi kirjoittaa L:n paperit.
Ei se matikkaluokka nyt kuitenkaan mitään ihmeitä tee. Pääsykokeilla valitaan matemaattisesti taitavat ja opetus etenee matikassa normiluokkaa nopeammin. Mutta muita aineita opiskellaan ihan kuten kaikki muutkin. Ysillä matikassa edetään lukion kursseihin, mutta hyvin nekin ehtii siellä lukiossa vasta opiskella.
Matematiikkaluokalla on sosiaalisesti usein hieman avutonta porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuon ikäinen voi tietää, mihin tähtää tai ei?
No sen voi tietää, että ainakaan musiikin painotusopetukseen hän ei ole menossa, jos vielä maaliskuun puolivälissä asiaa täällä mietitään.
Vierailija kirjoitti:
Matikka. En jaksa mitenkään ymmärtää ystäväni lasta, joka kympin oppilaana lähti taidelukioon. Miten typerää. Taidetta voi harrastaa, mutta itsensä elättäminen sillä on haasteellista.
Todella kummallinen käsitys, että taidelukioon mennessään sitoutuisi elättämään itsensä taiteilijana. Minäkin kävin taidelukion, olen ihan porvarillisessa ammatissa enkä ole ollut päivääkään elämässäni työtön työnhakija.
Ehdottomasti musiikkiluokka! Varsinkin, jos lapsella on luontaista taipumusta musiikkiin. Sain itse aivan valtavasti musikkiluokilta: opin laulamaan, musiikin teorian, soittamaan eri instrumenttejä jne ja kaikki tämä koulupäivän aikana. Iso suositus! Musiikki kehittää myös aivoja valtavasti ja auttaa oppimaan muitakin aineita, myös esim. matematiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Matematiikkaluokalla on sosiaalisesti usein hieman avutonta porukkaa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että heikommilla sosiaalisilla taidoilla on helpompi saada kavereita matematiikkaluokalla.
Onko lapsella vahva taipumus musiikkiin? Haluaako hän kovasti musiikkiluokalle? Voisiko hän myöhemmin siirtyä matikkaluokalle, jos näin haluaisi? Voisiko hän pitää yllä kaverisuhteita nykyisiin kavereihinsa muutoin kuin nykyisessä koulussa?
Musiikki on lasta kehittävää, mutta niin on matematiikkakin. Tässä iässä lapsi ei voi tietää varmaksi, haluaako muusikoksi. Jos tulevaisuudessa haluaisi, musiikkiluokasta olisi hyötyä (musiikkiharrastuksen ohessa). Ovi ammattimuusikoksi (Sibelius-akatemia) voi ilman näitä sulkeutua. Musiikkiluokalla voi lähtökohtaisesti olla lapsen kaltaisia oppilaita, jolloin kiusaaminen voi olla epätodennäköisempää ongelma. Tätä ei toki voi ennalta tietää.
Tiedän normaalin koulun käyneitä, teknisen korkean koulutuksen hankkineita ja urallaan menestyneitä, mutta musiikin/taiteen puolella aikaisesta harrastuneisuudesta ja painotuksesta on käsitykseni mukaan hyötyä. Toki näihin lahjoja omaavalle se on myös mieluisaa.
Summa summarum: ratkaisua en osaa antaa, mutta koska kyseessä on enemmän tai vähemmän suoraan lapsen tulevaisuuteen vaikuttava asia, huomioisin myös lapsen taipumukset ja tahdon. Lapsi on tuossa iässä vielä niin nuori, että hän ei osaa nähdä jokaisen valintansa vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen (eikä tiedä halujaan 10 vuoden päästä).
Vierailija kirjoitti:
Matikka. En jaksa mitenkään ymmärtää ystäväni lasta, joka kympin oppilaana lähti taidelukioon. Miten typerää. Taidetta voi harrastaa, mutta itsensä elättäminen sillä on haasteellista.
Taidelukioissa on yleisesti lahjakkaita oppilaita. Selittyy sillä,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matikka. En jaksa mitenkään ymmärtää ystäväni lasta, joka kympin oppilaana lähti taidelukioon. Miten typerää. Taidetta voi harrastaa, mutta itsensä elättäminen sillä on haasteellista.
Myös taidepainotteisissa lukioissa on valittavissa ne samat matikankurssit kuin muuallakin. Enkä nyt ihan kauheasti panikoisi että lapsen tulevisuus määräytyy sen mukaan mihin lukioon menee. Se on kuitenkin vain lukio.
Miksi sitten on olemassa mm. matikan painotuksia, jos kurssit ovat samat. kuin tavallisella puolella? Säästetään ja lopetetaan kaikki painotukset, myös nuo taidepainotukset, kun samat kurssit voi kerran suorittaa muuallakin. Kylläpä opetushallituksessa on typerää porukkaa, kun tuollaisia tarpeettomia painotuksia ovat mahdollistaneet.
Eivät tavalliset/painotetut ole samoja sisällöllisesti (laajuus).
Vierailija kirjoitti:
Matikka. En jaksa mitenkään ymmärtää ystäväni lasta, joka kympin oppilaana lähti taidelukioon. Miten typerää. Taidetta voi harrastaa, mutta itsensä elättäminen sillä on haasteellista.
Meidän kympin oppilaalle taidelukion valinta oli äärimmäisen hyvä valinta. Itsetunnolle oli herkkua se, että oli muiden taiteesta nauttivien seurassa ja sai hyväksyntää ja arvostusta taiteellisena poikana. Yläkoulussa tuollaisten kiinnostusten vuoksi sai kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti turpaansa.
Kyllä siellä taidelukiossakin opiskeltiin myös lukuaineita ja pitkän matikan L johdatti matemaattiselle alalle. Kaikki vapaa-aika menee kyllä taiteen parissa.
Musiikkiluokka voi aralle lapselle olla turvallinen paikka esiintyä ja ilmaista itseään, mistä voi olla hyötyä pitkälle elämään. Yhteisen kiinnostuksen kohteen jakavista luokkakavereista luulisi myös kavereita löytyvän. Eikä tuon ikäisillä lapsilla ole mitään varmuutta, että samat kaverit ylipäätään pysyisivät koko ala-asteen läpi kun tuppaavat kehittyvän eri tahtiin ja jokainen löytävän vähitellen niitä omia juttujaan. En siis tätä lapselta kieltäisi, jos oikeasti kovasti sinne haluaa eikä kyse ole hetken mielijohteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matikka. Edes kysymykseesi enempää perehtymättä, ehdottomasti matikka. Huomattavasti hyödyllisempi tulevaisuuden kannalta kuin musiikki. Musiikki on kivaa joo, mutta matikka on hyödyllisempää.
Musiikki ei ole pelkästään kivaa vaan sen harrastaminen on hyödyksi aivoille ja terveydelle. Musiikin harrastaminen voi siis auttaa menestymään myös matematiikassa ja muissa opinnoissa ja elämässä yleenkin.
Eikö matematiikan opiskelu voi auttaa menestymään musiikkiharrastuksessa?
Sanoisin että kannattaa ottaa selvää oman paikkakunnan musiikkiluokista. Helsingissä esim osa musiikkiluokista on panostanut enemmän soittoon ja osa lauluun. Musiikin teoriaa opetellaan myös mutta toki tätä musiikkiopistossa tulee enemmän ja nopeammassa tahdissa. Mutta kyllä musiikkiluokka on paljon muutakin kuin kuorolaulua. Helsingissä painotettujen luokkien oppilaat saavat matkakortit mutta joissain kunnissa huoltajien pitää maksaa koulumatkat.
Kiusaajia ja häiriköitä mahtuu kaikenlaisiin luokkiin, mutta minulla on kokemus että yhteiset esiintymiset, projektit ja luokan oma orkesteri hitsaavat porukkaa tiiviimmin yhteen.
Musaluokalle ei ainakaan Helsingissä katsota muuta kuin musikaalisuutta, ei tarvitse edes osata soittaa mitään soitinta etukäteen. Kotiharjoittelua joskus tarvitaan, mutta suurin osa harjoittelusta tehdään koulussa.