Lestoilla on omat säännöt ja oma moraali
Kommentit (825)
Vierailija kirjoitti:
Naispappeus kieltoa perustellaan esim. sillä, ettei opetuslapsissa ollut naisia (ekat 12). Johannesta lukuunottamatta kaikilla opetuslapsilla oli kuitenkin kidutuskuolema, joten eiköhän tuossa vaan säästetty naisia. Lisäksi naiset eivät olisi voineet kulkea ympäriinsä samalla tavalla sen ajan yhteiskunnassa.
Tämäkin. Naisia myös säästetään siltä, että ovat vastuussa seurakuntansa hengellisestä elämästä oman opetuksensa ja esimerkin kautta. Minusta tämä on järkyttävän iso tehtävä, enkä suoraan sanottuna ymmärrä, miten miehetkään uskaltavat ottaa tätä vastuuta. Pastorilla on valtava valta ja vastuu, ja siihen tehtävän ei sovi todellakaan kuka vaan miehistäkään.
Ei aina se ettei tehtävä kuulu itselle tarkoita, että olisi jotenkin huono. Minusta aivan turha valtakiista. Naiset ollaan aivan yhtä arvokkaita, hyviä ja pahoja kuin miehetkin, mutta ei se tarkoita, että meidän on pakko saada olla seurakunnan pastoreita ollaksemme tasa-arvoisia.
perinteisellä virkakannalla olevan ei-lessu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen kelpaa noissakin 'piireissä' vain statistin osaan.
Onko esimerkiksi äidin rooli sinusta statistin osa?
Entä jos ei halua äidin rooliin? Vaan vaikkapa papiksi? Ei kaikki miehetkään halua isän rooliin, heillä se vaan ei tunnu omassa kropassa tai mahdollisuudessa työn tekemiseen.
No sitten ei ryhdy äidiksi tai isäksi. Tuskinpa kukaan siihen pakottaa. Mutta jos haluaa äidiksi, se on sinusta vain statistin osa? Paljonpa arvostat äitejä.

Äitiys on vähän sellanen ylistämällä alistetaan homma. Ylistetään äitiyttä niin voidaan samalla ohittaa naisen alisteinen asema.

Juuri näin. Onko olemassa kauniimpaa ja tärkeämpää työtä kuin äidin? Jopa Jeesuksella oli äiti, ilman häntä Jeesusta ei olisi ollut.
Tämän takia naisten pitää saada keskittyä tähän rooliin, ilman pappeuden tai korkeamman koulutuksen tuomaa stressiä.
Olin liian sinisilmäinen ja tein lapsen pohjois-pohjanmaan alueella, kadun todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tästä asiasta pidetään mediassa isoa meteliä. Mutta en usko. Kirkkokin on aivan hiljaa, koska vl:t tuovat sen kassaan niin paljon rahaa.
Vaarallista on sekin, että tuolla Oulun seudulla vaan lestadiolaiset lisääntyvät. Muut eivät. Limingan asukkaista on lestadiolaisia jo yli 50%.
Pakko taas kysyä lestoilta, että miksi kuulutte tähän s*stanalliseen evlut-kirkkoon? Jos te koette olevanne ainoita oikeita uskovaisia, niin miksi teillä ei ole omaa kirkkoa?!
Olisikohan syynä raha...? Enemmän te varmaan saatte kirkolta rahaa ja resursseja, mitä annatte.
Miksi Suomessa ei puhuta enemmän tästä porukasta? Heillä on myös järjestettyjä avioliittoja, pakkoavioliittoja ja ihan hirveää naisten oikeuksien polkemista, aivan kuten m-limeilla.
Vanhoillislestat on mielestäni kiltimpi versio islamista. On niin paljon yhtäläisyyksiä.
Vaikkapa naisten alistaminen 😡😡😡😡
Se ei ole alistamista, että todetaan miehen ja naisen olevan erilaisia ja sopivan eri tehtäviin. Se on biologiaa.
Mitä tekemistä tällä on pappeuden kanssa? :D
Nainen ei voi olla pappi. Heillä on eri tehtävät, kuten lasten- ja vanhustenhoito tai seurakunnassa säestys, siivous, pyhäkoulut ja muut ylläpito ja avustustehtävät. Nämä ovat tärkeitä tehtäviä, jopa tietyllä tavalla tärkeämpiä tehtäviä kuin papin.
Ja mikä olikaan se edellä mainittu biologinen syy siihen, että nainen ei voi olla pappi?
Tässä on kyse uskonnosta eikä biologiasta.
Eli aiempi vetoaminen biologiaan olikin turha: "Se ei ole alistamista, että todetaan miehen ja naisen olevan erilaisia ja sopivan eri tehtäviin. Se on biologiaa."
Se että mies ei kykene synnyttämään ei tarkoita sitä, etteikö nainen kykenisi papin tehtävään. Voisitte ainakin maksaa saman korvauksen synnyttelijöille kuin papeille jos syrjitte naisia pillunsa vuoksi raharooleista.
Edelleen, naispappeus ei ole vl:ille tärkeä opillinen asia. Se tuntuu olevan tärkeämpi joillekuille muille uskonryhmittymille.
Mutta silti saarnaajanne ovat aina miehiä. Päätä jo.
Niin ovat. Siihen liittyy teologiaa, mutta se ei ole TÄRKEÄ OPILLINEN asia.
Olisiko jo silti vihdoinkin muutoksen aika? Siis siitäkin huolimatta, että Raamattu on tuhansia vuosia vanha teos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mistä tulee tämä asenne, että lestadiolaisuudessa ei saisi keskustella avoimesti asioista. Ehkä olen tietynlaisesta taustasta ja läöhipiirissäni on aina keskusteltu asioista (mistä tahansa) hyvin monipuolisesti, jopa väitellen. Ehkä tähän vaikuttaa hieman myös sosiaalinen tausta (näin ihan neutraalisti todeten). Ei siis ole pakko keskustella asioista eikä se ole "parempi" porukka, joka niin tekee, mutta voin sanoa, että kyllä ainakin osa lestadiolaisista käy hyvinkin rehellisiä ja pohdiskelevia keskusteluja, monet illat olen jutellut yömyöhään saakka ja keskustelu on ollut niin vilkasta ja jopa kiivasta, että puheenvuoroakaan on vaikea saada.
-vl
Saa keskustella, mutta jäsenten odotetaan taipuvan seurakunnan näkemykseen asiassa kuin asiassa. "Seurakunnan" kanssa ei siis voi keskustella eriävästi, ellei ole valmis häipymään liikkeestä aika nopeasti. Yhteisöllä on tietyt raamit, joihin pitää taipua, omassa porukassa voi keskustella miten paljon haluaa kunhan aina lopulta taipuu yhteisön normeihin.
Hmm, millaisiakohan asioita tarkoitat? Koska kuulostaa vaaralliselta ja suorastaan epäopilliselta, että pitäisi olla jokin ehdoton kanta, vaikka toki Raamatunkin mukaisesti uskovien pitäisi pyrkiä yhteiseen uskonkäsitykseen. Mutta samalla seurakunnalta vaaditaan sen tarkastelua jatkuvasti, että henki seurakunnassa on oikea. Ei siis ole mitenkään raamatullista tai lestadiolaisen ajattelutavankaan mukaista, että jos jokin asia pohdituttaa ja vaivaa, siitä ei saisi ja pitäisikin puhua.
-vl
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen kelpaa noissakin 'piireissä' vain statistin osaan.
Onko esimerkiksi äidin rooli sinusta statistin osa?
Entä jos ei halua äidin rooliin? Vaan vaikkapa papiksi? Ei kaikki miehetkään halua isän rooliin, heillä se vaan ei tunnu omassa kropassa tai mahdollisuudessa työn tekemiseen.
No sitten ei ryhdy äidiksi tai isäksi. Tuskinpa kukaan siihen pakottaa. Mutta jos haluaa äidiksi, se on sinusta vain statistin osa? Paljonpa arvostat äitejä.
Se oli eri kommentoija. Jos nainen haluaa seksiä, oma vartalo, terveys ja jopa henki on uhrattava vuosi toisensa jälkeen. Jos mies haluaa seksiä, ei vaikuta mitenkään miehen vartaloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen kelpaa noissakin 'piireissä' vain statistin osaan.
Onko esimerkiksi äidin rooli sinusta statistin osa?
Entä jos ei halua äidin rooliin? Vaan vaikkapa papiksi? Ei kaikki miehetkään halua isän rooliin, heillä se vaan ei tunnu omassa kropassa tai mahdollisuudessa työn tekemiseen.
Naisen ei ole pakko haluta äidiksi, tietenkään. Jos haluaa papiksi kannattaisi reflektoida syvällisesti, et miksi. Näin tulisi miestenkin papiksi haluavien tehdä.
Yksi tuttu nainen sanoi haluavansa papiksi, jotta voi ajaa seksuaalivähemmistöjen asiaa kirkosta sisältäpäin.
Sielujen pelastumisen pitäisi olla ykkösasia, ei ihmisoikeus- tai ekologiset asiat, niin tärkeitä kuin nämäkin ovat.
Äitiys on vähän sellanen ylistämällä alistetaan homma. Ylistetään äitiyttä niin voidaan samalla ohittaa naisen alisteinen asema.
Halveksuako niitä äitejä sitten pitäisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naispappeus kieltoa perustellaan esim. sillä, ettei opetuslapsissa ollut naisia (ekat 12). Johannesta lukuunottamatta kaikilla opetuslapsilla oli kuitenkin kidutuskuolema, joten eiköhän tuossa vaan säästetty naisia. Lisäksi naiset eivät olisi voineet kulkea ympäriinsä samalla tavalla sen ajan yhteiskunnassa.
Tämäkin. Naisia myös säästetään siltä, että ovat vastuussa seurakuntansa hengellisestä elämästä oman opetuksensa ja esimerkin kautta. Minusta tämä on järkyttävän iso tehtävä, enkä suoraan sanottuna ymmärrä, miten miehetkään uskaltavat ottaa tätä vastuuta. Pastorilla on valtava valta ja vastuu, ja siihen tehtävän ei sovi todellakaan kuka vaan miehistäkään.
Ei aina se ettei tehtävä kuulu itselle tarkoita, että olisi jotenkin huono. Minusta aivan turha valtakiista. Naiset ollaan aivan yhtä arvokkaita, hyviä ja pahoja kuin miehetkin, mutta ei se tarkoita, että meidän on pakko saada olla seurakunnan pastoreita ollaksemme tasa-arvoisia.
perinteisellä virkakannalla olevan ei-lessu
Eiköhän anneta jokaisen naisen ja miehen valita itse millaisen vastuun haluaa kantaa. Jumala tukee ihmistä kyllä papin tehtävässä, kunhan sitä tekee vilpittömin mielin.
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on vähän sellanen ylistämällä alistetaan homma. Ylistetään äitiyttä niin voidaan samalla ohittaa naisen alisteinen asema.
Halveksuako niitä äitejä sitten pitäisi?
Ei. Jokaisen naisen pitäisi saada itse päättää kehostaan. Äitiyttä voi arvostaa vaikka olisi vain kahden lapsen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen kelpaa noissakin 'piireissä' vain statistin osaan.
Onko esimerkiksi äidin rooli sinusta statistin osa?
Juuri näin. Onko olemassa kauniimpaa ja tärkeämpää työtä kuin äidin? Jopa Jeesuksella oli äiti, ilman häntä Jeesusta ei olisi ollut.
Tämän takia naisten pitää saada keskittyä tähän rooliin, ilman pappeuden tai korkeamman koulutuksen tuomaa stressiä.
Mitäs vikaa korkeassa koulutuksessa on? Olen äiti JA maisteri, ja niin suurin osa ystävistänikin, ei ole toisiaan poissulkevia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.helsinginrauhanyhdistys.fi/
Seurat menossa esimerkiksi Helsingissä, jos kiinnostaa kuunnella.
Tervetuloa, vaikka etänäkin!
Evankeliumin julistaminen onkin se kaunein asia liikkeessä. Eksklusiivinen seurakuntaoppi on sen sijaan ihan puhdas harhaoppi.
Mutta joku lestadiolainen jo kumosi täällä eksklusiivisen opin, sanoi ettei ole lahko enää :)
Lessut laittaa vaahtosammuttimen mukaan akkuun, jos joutuisi helvettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tästä asiasta pidetään mediassa isoa meteliä. Mutta en usko. Kirkkokin on aivan hiljaa, koska vl:t tuovat sen kassaan niin paljon rahaa.
Vaarallista on sekin, että tuolla Oulun seudulla vaan lestadiolaiset lisääntyvät. Muut eivät. Limingan asukkaista on lestadiolaisia jo yli 50%.
Pakko taas kysyä lestoilta, että miksi kuulutte tähän s*stanalliseen evlut-kirkkoon? Jos te koette olevanne ainoita oikeita uskovaisia, niin miksi teillä ei ole omaa kirkkoa?!
Olisikohan syynä raha...? Enemmän te varmaan saatte kirkolta rahaa ja resursseja, mitä annatte.
Miksi Suomessa ei puhuta enemmän tästä porukasta? Heillä on myös järjestettyjä avioliittoja, pakkoavioliittoja ja ihan hirveää naisten oikeuksien polkemista, aivan kuten m-limeilla.
Vanhoillislestat on mielestäni kiltimpi versio islamista. On niin paljon yhtäläisyyksiä.
Vaikkapa naisten alistaminen 😡😡😡😡
Se ei ole alistamista, että todetaan miehen ja naisen olevan erilaisia ja sopivan eri tehtäviin. Se on biologiaa.
Mitä tekemistä tällä on pappeuden kanssa? :D
Nainen ei voi olla pappi. Heillä on eri tehtävät, kuten lasten- ja vanhustenhoito tai seurakunnassa säestys, siivous, pyhäkoulut ja muut ylläpito ja avustustehtävät. Nämä ovat tärkeitä tehtäviä, jopa tietyllä tavalla tärkeämpiä tehtäviä kuin papin.
Ja mikä olikaan se edellä mainittu biologinen syy siihen, että nainen ei voi olla pappi?
Tässä on kyse uskonnosta eikä biologiasta.
Eli aiempi vetoaminen biologiaan olikin turha: "Se ei ole alistamista, että todetaan miehen ja naisen olevan erilaisia ja sopivan eri tehtäviin. Se on biologiaa."
Se että mies ei kykene synnyttämään ei tarkoita sitä, etteikö nainen kykenisi papin tehtävään. Voisitte ainakin maksaa saman korvauksen synnyttelijöille kuin papeille jos syrjitte naisia pillunsa vuoksi raharooleista.
Edelleen, naispappeus ei ole vl:ille tärkeä opillinen asia. Se tuntuu olevan tärkeämpi joillekuille muille uskonryhmittymille.
Mutta silti saarnaajanne ovat aina miehiä. Päätä jo.
Niin ovat. Siihen liittyy teologiaa, mutta se ei ole TÄRKEÄ OPILLINEN asia.
Olisiko jo silti vihdoinkin muutoksen aika? Siis siitäkin huolimatta, että Raamattu on tuhansia vuosia vanha teos.
Tiedätkö, minulle ei olisi sinänsä iso asia, vaikka naispuhujia olisikin. Tämä on täysin oma näkökulmani, en puhu yleisesti vl-liikkeen puolesta, mutta toisaalta sitä miettii, että onko se niin ehdottoman tärkeä asia, että kannattaisi lähteä muuttamaan. Ehkä sitten ihmiset ajattelevat muuten, että tasa-arvo ei jotenkin toteudu yhteisössä muuten kuin jos naisetkin saisivat puhua (tai joutuisivat). Koska tiedän ja samalla tiedän vl-liikkeenkin ajattelevan niin, että kyseessä tosiaan ei ole Raamatun pohjalta ehdottoman selkeä asia ja sen suhteen oikeastaan enemmän mennään sen ohjeistuksen mukaan, että kunnioittakaa edellisiä sukupolvia ja heidän oppinäkemyksiään, ja kun naispappeutta ei ole tuhansiin vuosiin ollut, sitä lähtee siinä valossa varovasti muuttamaan.
Mutta, edelleen: lestadiolaisilla ei ole jotakin ehdotonta Raamatun mukaista selitystä tai kantaa naispappeuteen, koska sellaista ei Raamatussa suoraan anneta.
Tämä on kiinnostava keskustelun aihe kyllä, ihan yleisteologisestikin.
-vl
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen kelpaa noissakin 'piireissä' vain statistin osaan.
Onko esimerkiksi äidin rooli sinusta statistin osa?
Juuri näin. Onko olemassa kauniimpaa ja tärkeämpää työtä kuin äidin? Jopa Jeesuksella oli äiti, ilman häntä Jeesusta ei olisi ollut.
Tämän takia naisten pitää saada keskittyä tähän rooliin, ilman pappeuden tai korkeamman koulutuksen tuomaa stressiä.
Mitäs vikaa korkeassa koulutuksessa on? Olen äiti JA maisteri, ja niin suurin osa ystävistänikin, ei ole toisiaan poissulkevia asioita.
Se on hyvä, että äidillä on harrastus kodin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Ja näköjään oma rasismi.
"Limingan kappalaisen virkaan valittu Mikko Kinnunen sanoo ymmärtävänsä, että virkavalinnoista keskustellaan. Asian saama julkisuus tuli hänelle silti yllätyksenä.
- Joiltakin osin olen kokenut julkisuudessa esitetyn kritiikin loukkaavana, jopa rasistisena, hän kommentoi sähköpostitse"
Voi kamalaa! 😭😭😭😭Nyt itkettää ja ahdistaa. Kyllä lestojen pitää kaikkien lisääntyä nee kereiden kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.helsinginrauhanyhdistys.fi/
Seurat menossa esimerkiksi Helsingissä, jos kiinnostaa kuunnella.
Tervetuloa, vaikka etänäkin!
Evankeliumin julistaminen onkin se kaunein asia liikkeessä. Eksklusiivinen seurakuntaoppi on sen sijaan ihan puhdas harhaoppi.
Mutta joku lestadiolainen jo kumosi täällä eksklusiivisen opin, sanoi ettei ole lahko enää :)
Sepä hyvä. Hieman olen skeptinen. Kyllä se taitaa edelleen olla "me ja ne muut", "me uskovaiset ja ne epäuskoiset".