Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa

Vierailija
14.03.2026 |

Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.

Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.

Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.

Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?

Kommentit (1239)

Vierailija
1201/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin hanke, että verottaja näkisi ihmisten tilit etenee edelleen. Joutuvat vaan miettimään lakimuotoja.

Rehelliselle ja asiansa hoitavalle ihmiselle tuolla ei ole mitään väliä.

Juu, lapsenlapselle saa antaa rahaa noin 7000 kolmen vuoden aikana, muuten menee lahjavero.

Vierailija
1202/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa siivota enkä pestä pyykkiä. Mitä sen on väliä, jos on likaista. Ei käy vieraita.

No sinähän siitä paskasta tai siisteydestä joka päivä nautit. Jos et kerran välitä vietätkö aikasi kaatopaikalla vai siistissä ja viihtyisässä paikassa niin sitten se on just niin. Ihme ulinaa. Minulla ei ole käynyt vieraita vuosiin ja siistiä on koska minä pidän siisteydestä.

Juu, antaa vuokra-asunnon olla paskainen vaan. Olen jo tottunut turkiskuoriaisiin.

Jep ja olet myös tautipesäke kaikille naapureillesi, eiköhän sinut kohta häädetä hemmettiin sieltä kun aiheutat ongelmia koko taloyhtiölle. Voit sitten kadulla jatkaa tuota ulinaasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1203/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin hanke, että verottaja näkisi ihmisten tilit etenee edelleen. Joutuvat vaan miettimään lakimuotoja.

Rehelliselle ja asiansa hoitavalle ihmiselle tuolla ei ole mitään väliä.

Juu, lapsenlapselle saa antaa rahaa noin 7000 kolmen vuoden aikana, muuten menee lahjavero.

Pikkusieluinen boomer ei voi huolehtia lapsestaan tai lapsenlapsestaan koska samalla pitäisi jakaa rahasta vähän yhteiseen hyvään :'D Ei hemmetti miten hirveitä ihmisiä olette, pikkumaisempaa saa hakea

Vierailija
1204/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niitä turkiskuoriaisia on ollut jo monta vuotta. On varmaan muissakin asunnoissa jo. Ei kukaan ole puhunut mitään.

Vierailija
1205/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin hanke, että verottaja näkisi ihmisten tilit etenee edelleen. Joutuvat vaan miettimään lakimuotoja.

Rehelliselle ja asiansa hoitavalle ihmiselle tuolla ei ole mitään väliä.

Juu, lapsenlapselle saa antaa rahaa noin 7000 kolmen vuoden aikana, muuten menee lahjavero.

Suoria kuluja saa maksaa niin paljon kuin niitä on, niitä ei katsota lahjaksi vaan elättämiseksi ja se on sallittua verottomasti.

Vierailija
1206/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on kaikki niin saatanan kallista. Siksi siellä ei rahat riitä. Puheet maailman onnellisimmasta kansasta on ihan täyttä kakkendaalia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1207/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niitä turkiskuoriaisia on ollut jo monta vuotta. On varmaan muissakin asunnoissa jo. Ei kukaan ole puhunut mitään.

Ja tulee uuteen asuntoon kalusteiden sisällä mukana tai imurin suodattimissa jne.

Vierailija
1208/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niitä turkiskuoriaisia on ollut jo monta vuotta. On varmaan muissakin asunnoissa jo. Ei kukaan ole puhunut mitään.

Joo aivan ihanaa kun pyörit paskoissasi ja loisissasi sielä ja jaat meille tätä upeaa todellisuuttasi ja itket ja valitat. Mikset mieluummin toivo kuolemaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1209/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällä keskustelulla pohjustetaan nyt sitä että luomalla kitkaa (pienipalkkaisella alalla työskentelevien eläke on yhtä suuri kuin takuueläke ihmiselle joka ei ole koskaan tehnyt töitä) näiden välille, voidaan perustella miksi pitää leikata takuueläkettä. Palkkojahan ei päättäjät voi määrätä nostettavaksi. Samoinhan Satonen perusteli sen suojaosan poistoa osapäivätyötä tekeviltä. Sanokaa minun sanoneen! 

Vierailija
1210/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on kaikki niin saatanan kallista. Siksi siellä ei rahat riitä. Puheet maailman onnellisimmasta kansasta on ihan täyttä kakkendaalia. 

Se kysely tehtiin kokoomuslaisille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1211/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä turkiskuoriaisia on ollut jo monta vuotta. On varmaan muissakin asunnoissa jo. Ei kukaan ole puhunut mitään.

Ja tulee uuteen asuntoon kalusteiden sisällä mukana tai imurin suodattimissa jne.

Sellaista se on. Asiat pitää hoitaa eikä vaan istua ja itkeä.

Vierailija
1212/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kauaa, kun kiinteistövälittäjä sanoi, että eläkeläiset noita sijoitusasuntoja omistaa. Välittäjä näkee omistajat.

Pankit näkevät myös, kuka saa vuokratuloja ja kuka maksaa kesämökkien kiinteistöveroja ja tiemaksuja. Tilillä näkyy, jos maksat ulkomailla ruokia tai lentoliput. Ja paljonko on säästöjä.

Verottaja on nähnyt aina rehellisten ihmisten kaikki tulot ja koko omaisuuden. Niistähän ne verot maksetaan. 

Pankki on myös aina nähnyt ihmisten pankkitilit, kerää osasta transaktioita verot, ja ilmoittaa tulot, tietämänsä omaisuuden ja myös aikaisemmin kerätyt verot verottajalle.

Miksi tästä on nyt tulossa joillekin ongelma, kun se ei sitä ole aikaisemminkaan ollut?

Ei verottaja ole pankkitilejä nähnyt.

Ei ole nähnyt kaikkia pankkitileillä tapahtuvia yksittäisiä transaktiota, mutta pankki ilmoittaa verottajalle pankkitileille maksamansa korot ja niistä perityt verot. Lisäksi pankki ilmoittaa verottajalle osakkeet, korkorahastot, niiden tuotot, tuotoista perityt verot, sekä arvopapereiden ostot ja myynnit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1213/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tällä keskustelulla pohjustetaan nyt sitä että luomalla kitkaa (pienipalkkaisella alalla työskentelevien eläke on yhtä suuri kuin takuueläke ihmiselle joka ei ole koskaan tehnyt töitä) näiden välille, voidaan perustella miksi pitää leikata takuueläkettä. Palkkojahan ei päättäjät voi määrätä nostettavaksi. Samoinhan Satonen perusteli sen suojaosan poistoa osapäivätyötä tekeviltä. Sanokaa minun sanoneen! 

Höpsis, yhtä lailla on olemassa työpaikkoja mistä jää vain vähän jos ollenkaan enemmän rahaa täppiin kun mitä saa tukiaisilla.

Vierailija
1214/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eläkeläinenkin joutuu kodin siivouksen ostamaan. Ei ole olemassa ilmaissiivoojia paitsi omaiset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1215/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin hanke, että verottaja näkisi ihmisten tilit etenee edelleen. Joutuvat vaan miettimään lakimuotoja.

Rehelliselle ja asiansa hoitavalle ihmiselle tuolla ei ole mitään väliä.

Juu, lapsenlapselle saa antaa rahaa noin 7000 kolmen vuoden aikana, muuten menee lahjavero.

Suoria kuluja saa maksaa niin paljon kuin niitä on, niitä ei katsota lahjaksi vaan elättämiseksi ja se on sallittua verottomasti.

Jotain laskuja. Mutta ei voi ostaa asuntoa.

Vierailija
1216/1239 |

Voit ostaa sen asunnon itsellesi ja antaa lapsen asua siellä. Ei taida olla kovin suuri auttamisenhalu kun löydät noin paljon esteitä sille.

Vierailija
1217/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä turkiskuoriaisia on ollut jo monta vuotta. On varmaan muissakin asunnoissa jo. Ei kukaan ole puhunut mitään.

Ja tulee uuteen asuntoon kalusteiden sisällä mukana tai imurin suodattimissa jne.

Sellaista se on. Asiat pitää hoitaa eikä vaan istua ja itkeä.

Ei jaksa, kun masennus.

Aikuinen turkiskuoriainen osaa lentää ja mennä ilmastointikanavien kautta toiseen asuntoon. Munii munia lattialistojen taakse ja kaappeihin.

Vierailija
1218/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on yhtä tuki sitä, tuki tätä. 

Suurin osa meistä eläkeläisistä ei ole eläessään saanut eikä hakenutkaan mitään sossun tukia. Itse olen pari vuotta saanut opintotukea kun yli 30 v yksinhuoltajana aloin opiskella. Lainaa oli pakko ottaa lisäksi. 

Ei ole koskaan tullut mieleen joku ilmainen lähde mistä saisi rahaa. Välillä tein kolmea työtä yhtäaikaa.

Ennen oli töitä ja oli myös perheverotus.

Milloin oli perheverotus Suomessa? Puolisoiden yhteisverotus oli jonnekin 70-luvulle ja verotuksen lapsivähennys 90-luvun alkuun, mutta onko ollut myös perheverotus joskus? 

Progressiivinen yhteisverotus päättyi muistaakseni -79.  Eri maissa kutsutaan eri nimillä näitä asioita, mutta selvyyden ja vertailtavuuden vuoksi käsitteet perheverotus ja erillisverotus ovat oikein käyttökelpoiset. Progressiivinen yhteisverotus oli sama kuin perheverotus.

Huomionarvoista on myöskin se, että asuntolainan ja opintolainan korkojen vähennysoikeudet ovat päättyneet. Vanhempien ikäluokkien on sen vuoksi turha verrata omia lainankorkojaan nykyisiin, sillä ne hyvitettiin verotuksen kautta viiveellä. Nykyiset velalliset ovat täysin suojattomia.

Lainan korot vähennettiin tuloista, ei suoraan verosta, joten todellinen vähennys oli ehkä n 30% korkojen määrästä. Lisäksi vähennyksessä oli maksimisumma, jonka korkeintaan sai vähentää. 

 Jossain vaiheessa joutui jopa maksamaan veroa, jos oli saanut esim henkilökuntalainaa liian alhaisella (alle peruskoron) korolla.

Eli huikean hyvä kädenojennus verrattuna tämän hetken tyhjään.

Asuntolainan korot oli esim.90-luvulla 16-20 prosenttia.Aika erikoista nähdä siitä 30 prosentin vähennyksen "melkoisena kädenojennuksena."Tai sitten ei ole matikka oikein hallussa.

Juu, mutta asuntojen hinta oli 1/3 osa nyky hinnoista.

Palkkoihin suhteutettuna asuntojen hinnat ovat nyt halvempia kuin koskaan aikaisemmin.

https://www.hs.fi/talous/art-2000010773038.html

Vierailija
1219/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työttömät eivät tiedä kuinka vaikeaa eläkeläisillä on. Mono eläkeläinen joutuu myymään kiintiestöjä, autoja ja veneitä pärjätäkseen. 

Vierailija
1220/1239 |
22.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työttömät eivät tiedä kuinka vaikeaa eläkeläisillä on. Mono eläkeläinen joutuu myymään kiintiestöjä, autoja ja veneitä pärjätäkseen. 

Me työttömät asutaan vuokralla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä seitsemän