Lue keskustelun säännöt.
Onko kumppanin/puolison valinnassa täkeää tämän koulutus/ammatti?
10.03.2026 |
Olen itse korkeakoulututkinnon suorittanut opettaja ja puolisoni on kauppaoppilaitoksen käynyt myyjä. Muut opettajat väheksyvät perhettäni sen vuoksi.
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimin tilintarkastajana ja mun mies on levyseppähitsaaja. Eli vastaus kysymykseen, ei mitään väliä. Mulle tärkeintä on ihan muut ominaisuudet, kuten luonne, elämänkatsomus ja muutenki se miten tullaan juttuun.
Kunhan jotain tekee työkseen niin sillä pääsee pitkälle. Oon seurustellu myös työttömän miehen kanssa eikä sekään haitannu. Kun kuitenki edes yritti hakea töitä.
Mitä jos sun miehesi olisi vaikka ammattisotilas, strippari, teurastaja, huumediileri, maailmaa kiertävä DJ, ammattipokerinpelaaja, some-influensseri tai räjähteiden purkaja? Olisiko nekin ok?
Sotilas, teurastaja, räjähteiden purkaja ovat kunniallisia ammatteja, miksipä ei myös Dj
Onhan ne kunnollisia.
Mutta sua ei siis yhtään haittaisi, että sun rakas mies voi kuolla vaarallisessa työssään minä päivänä tahansa (sotilas, räjähteiden purkaja), tai matkustaa puolet ajasta maailmalla (dj)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisia, kiinnostaa vain miehen komeus, pituus, vatsalihakset, titteli ja lompakon paksuus.
Täytä sitten lompakkosi vaikka heinillä. Ongelmasi on ratkaistu.
En halua vetää puoleeni hevosia.
Mitä vikaa hevosissa on? Mitä sulla on eläimiä vastaan? Ja miten ihmeessä sun lompakon sisällä olevat heinät vetäisi hevosia sun puoleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä koulutus tai työpaikka on ihan viimeisiä juttuja joita mietin naisessa.
Kunhan elättää itsensä ja olisi kiva päästä esim kerran vuodessa ulkomaille.
M40
Mutta entäpä jos itse on tottunut sellaiseen elämään, että siellä ulkomailla käydään 6 kertaa vuodessa ja haluaa jatkaa tällaista elämäntyyliä jatkossakin. Silloin täytyykin jo olla paljon tarkempi kumppanin valinnan suhteen, koska monessa ammatissa tuollainen elämä ei ole mahdollista työaikataulujen tai palkkatason vuoksi.
Tuommoinen matkustelu on typerää.
Sinun mielestä ja monen muunkin, mutta ei tuon kuvitteellisen henkilön.
Kumppanin valitsin 16 vuotiaana. Kumppanin oli silloin 17 vuotias amista käyvä pohankloppi. Nykyään dippainsssi. Kouluttautua voi myöhemmin lisää :)
N34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimin tilintarkastajana ja mun mies on levyseppähitsaaja. Eli vastaus kysymykseen, ei mitään väliä. Mulle tärkeintä on ihan muut ominaisuudet, kuten luonne, elämänkatsomus ja muutenki se miten tullaan juttuun.
Kunhan jotain tekee työkseen niin sillä pääsee pitkälle. Oon seurustellu myös työttömän miehen kanssa eikä sekään haitannu. Kun kuitenki edes yritti hakea töitä.
Mitä jos sun miehesi olisi vaikka ammattisotilas, strippari, teurastaja, huumediileri, maailmaa kiertävä DJ, ammattipokerinpelaaja, some-influensseri tai räjähteiden purkaja? Olisiko nekin ok?
Sotilas, teurastaja, räjähteiden purkaja ovat kunniallisia ammatteja, miksipä ei myös Dj
Onhan ne kunnollisia.
Mutta sua ei siis yhtään haittaisi, että sun rakas mies voi kuolla vaarallisessa työssään minä päivänä tahansa (sotilas, räjähteiden purkaja), tai matkustaa puolet ajasta maailmalla (dj)?
Mua häiritsisi kaikista eniten tuo teurastaja, en pidä tuota lainkaan eettisenä ja kunnollisena työnä. En syö itse edes lihaa niin arvomaailma täysin eri kuin minulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen pyrkii saamaan puolisokseen mahdollisimman hyvin kouluttautuneen hyväpalkkaisen henkilön. Se, joka väittää, ettei koulutuksella ole väliä, valehtelee.
Minä hain sellaisen, jonka arvomaailma ja tavoitteet elämälle vastasivat omia ajatuksiani. Siksi avioliitto onkin kestänyt jo lähes 50 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on noloa, kun itse olen opettaja ja mieheni on samassa koulussa koulunkäynninohjaajana.
Yleensä opettaja valitsee puolisokseen opettajan.
Useimmat ihmiset löytävät tai ainakin ennen löysivät kumppaninsa samoista opiskelu-, työ- tai harrastusympyröistä. Nykyinen Tinder-aika tosin on saattanut muuttaa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin on
Koulutus automaattisesti määrää ihmisarvon
Jos et ole korkeakoulutettu, olet automaattisesti alempiarvoinen ihmisenä
Minä arvostan älykkyyttä huomattavasti enemmän kuin koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
En itse oli valinnut puolisoani ammatin perusteella. Itse asiassa opiskelimme saman ammatin.
Mutta kysytään nyt näin: kummasta on enemmän hyötyä ja iloa: kirjastonhoitajasta vai putkimiehestä?
Minä ottaisin putkimiehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa jostain syystä kuvitellaan, että koulutus on joku automaattinen menestystakuu. Todellisuudessa se on monelle vain pitkitetty siirtymä työelämään.
Itsellä pelkkä peruskoulu. Perustin yrityksen 20-vuotiaana, paiskin töitä kun monet vielä miettivät pääainettaan ja myin firman nelikymppisenä. Nyt eletään aika mukavaa elämää, mökki meren rannalla, vene laiturissa ja työpäivät lähinnä omasta kiinnostuksesta.
Hauskinta on kuunnella kavereita, joilla on maisterin paperit taskussa ja 3200€ palkka. Kolmekymppiseksi asti opiskeltiin, otettiin opintolainaa ja nyt ihmetellään miksi rahat eivät riitä.
Koulutus on varmasti hyvä vaihtoehto, jos ei oikein tiedä mitä tehdä tai ei uskalla ottaa riskejä. Joku tarvitsee valmiin polun ja pomon kertomaan mitä tehdään.
Toiset taas tekevät rahat sillä aikaa kun muut vielä kirjoittavat gradua.
Lähärin kanssa en ainakaan seurustelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se mitä työtä teet kertoo siitä millainen ihminen olet. Eri ihmistyypit valitsevat erilaiset koulutukset ja erilaiset ammatit. Ainakin jos puhutaan pitkän aikavälin tavoitteista. Toki joku voi esim. opiskeluaikanaan tehdä jotain hanttihommia, jotka ei ole linjassa hänen tulevaisuuden suunnitelmien kanssa."
Ei ole noin yksioikoista. Kaikki eivät pääse ns. unelma-alalleen, eikä kaikilla ylipäätään ole sellaista. Kunhan nyt valitsevat jotain, jossa työtehtävät ovat edes siedettäviä ja palkka riittävä.
Kyllä sekin kertoo ihmisestä jotain, pääseekö hän sille kutsumusalalle vai ei. Usein se, mikä erottaa ne jotka pääsevät lähemmäs omaa kutsumusammattiaan ja ne jotka eivät, liittyy siihen kuinka paljon työtä, aikaa ja sitkeyttä asian eteen on valmis laittamaan. Toki kaikista ei tule NHL-pelaajia, vaikka jääkiekko olisi suuri unelma. Mutta silti on mahdollista päätyä alalle jollain tavalla, esim. jääkiekkovalmentajaksi, urheilutoimittajaksi tai muuten urheilun pariin. Jos taas päätyy täysin päinvastaiselle alalle, joka ei millään tavalla liity siihen mikä itseä oikeasti edes kiinnostaa, niin kyllä sekin kertoo jotain ihmisen valinnoista, prioriteeteista tai siitä kuinka tärkeänä hän pitää omien tavoitteidensa tavoittelua.
Se, mitä opiskelee, ei ole välttämättä sama asia kuin se, mikä kiinnostaa. En koskaan edes ajatellut hakeutumista alalle, joka kiinnostaa, vaan alalle, jossa on hyvät palkat. Opiskelujen jälkeen vaihdoin työtä niin monta kertaa, että pääsin sekä kiinnostavaan että hyväpalkkaiseen hommaan. Tosin se ei enää ollut kovin lähellä sitä, mitä olin opiskellut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse en ainakaan pariutuisi esim. rallikuskin tai jääkiekkoilijan kanssa. Ja syynä ei ole se, että väheksyisin heidän työtään, vaan se, että he ovat niin paljon poissa kotoa.
Jos itsellä on joustava työ, jota voi tehdä etänä niin voi helposti matkustaa kumppanin mukana kisamatkoilla.
Ne rallikuskit ja jääkiekkoilijat ovat 24/7 töissä kilpailumatkoilla. Ei sinne kaivata puolisoita pyörimään ja häiritsemään hommia, vai riittäkö sinulle, että olet samassa kaupungissa, toisessa hotellissa yksiksesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihastun ihmiseen ja luonteeseen. En ammattiin ja tuloihin mutta olenkin mies ja tykkään naisista
Mitkä ovat esimerkiksi omat tulosi tai millaiseen elämäntyyliin olet tottunut?
Miten tuo toimisi käytännössä, jos menisit suhteeseen
A) huomattavasti köyhemmän naisen kanssa
B) huomattavasti rikkaamman naisen kanssa?
Ensimmäisessä tapauksessa: olisitko oikeasti valmis mukautumaan siihen elämäntasoon? Esimerkiksi asumaan vaatimattomammalla alueella tai pienemmässä, huonommassa kodissa, jättämään ravintolat ja lomat välistä, tai melkein aina maksamaan yhteiset lomamatkat ja muut kalliimmat menot, jos toisella ei olisi niihin varaa? Vai pitäisitkö tärkeänä, että molemmat maksavat aina suunnilleen saman verran?
Toisessa tapauksessa taas: jos nainen olisi selvästi varakkaampi ja tottunut kalliimpaan elämäntyyliin, miten ajattelisit sen toimivan? Odottaisitko, että hän melkein aina maksaa enemmän tai esimerkiksi lomamatkoja, jotta voisit osallistua samaan elämäntapaan? Vai pitäisitkö tärkeänä, että elämäntyyli sovitetaan siihen, mihin molemmilla on varaa ja hän ei voisi tehdä enää tehdä niitä kalliita juttuja mihin on tottunut ja mistä nauttii?
Tienaan suunnilleen mediaanin ja olisin kyllä valmis elämään sen pienempitulousen varojen mukaan.
Ja miksi sen rikkaamman naisen ei tarvi laskea elintasoaan kun mies on pienempituloinen vaikka kuitenkin sanot että isompituloisen miehen pitäisi laskea elintasoaan pienempituloisen naisen tulojen tasolle?
Minulle kelpaisi molemmat naiset jos luonne ja asenne on kohdallaan.
Ongelma on siinä että suurituloknen naine ei koskaan pariutumaan alaspäin sosioekonomisessa tasossa
Sinunkin ajatuksissa ilmeisesti kaiken pitää aina mennä naisen tahdon mukaan eikä naisen koskaan tarvi joustaa mistään mitään itse haluaa? Kun käytännössä kysyt kaikissa kysymyksissä olisinko valmis sopeuttamaan elämäni naisen määritysten ja määritelmien mukaan?
Jos sinulla on köyhempi nainen, silloin sopeuttaminen ei johdu naisen määräyksistä vaan ihan elämän realiteeteista: naisella ei yksinkertaisesti ole varaa kustantaa sellaista elämää, mitä sinä haluat. Tällöin todennäköisesti sinun on luovuttava jostain sinulle tärkeästä asiasta tai oltava valmis kustantamaan asioita hänen puolestaan.
Rikkaan naisen tapauksessa tilanne on päinvastainen: hänen pitäisi luopua jostain tai kustantaa sinun juttujasi. Toki on mahdollista, että varakkaampi jatkaa varakkaampaa elämäntapaa ja köyhä jatkaa köyhäilyä, mutta onko sekään kovin kummoinen parisuhde, jos ruokapöydässä varakkaampi syö sisäfilepihviä ja köyhempi hernekeittoa.
Harva ihminen on niin köyhä, ettei pysty kustantamaan puolisolleen samaa ruokaa, mitä itse syö, joten esimerkkisi ei oikein koske normaaleja ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulle. Työ on kuitenkin loppujen lopuksi vain työtä ja keino ansaita elanto. Oleellisempaa on se, minkälaisia asioita harrastaa vapaa-ajallaan.
Mutta joillekin ihmisille on tärkeää, että työ heijastaa heidän arvomaailmaansa, intohimojaan ja unelmiaan sekä sitä, millaista merkitystä he haluavat elämällään luoda. He eivät välttämättä koe, että kumppani, joka ajattelee työn olevan vain työtä, on samalla aaltopituudella kuin he itse.
Tuollaisia ihmisiä on hyvin harvassa. Vapaa-ajalla työ on se vihonviimeinen asia, mistä halutaan keskustella. Kaikki muut asiat ovat tärkeämpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tärkeää. Palkan suuruus ei ole tärkeää vaan ne muut jutut. En halua miestä, joka joutuu olemaan jatkuvasti ylitöissä tai viikonlopputöissä tai matkustelemaan paljon. En myöskään halua miestä, joka on työssään jatkuvasti vaarassa. Enkä halua miestä, joka työssään hyväksikäyttää ihmisiä.
Mitä huonompi palkka ihmisellä on, sitä enemmän tunteja täytyy tehdä, jotta saa saman verran rahaa kuin paremmin tienaava. Eli käytännössä matalapalkkaisella on usein juurikin enemmän ylitöitä ja pidemmät työpäivät, ja välillä joutuu tekemään jopa useampaa työtä. Miljonääri taas voi tienata tunnissa sen, mihin köyhemmällä miehellä menee viikon työtunnit.
Todellisuudessa asia on niin, että ainoastaan toisen palveluksessa olevalla duunarilla on säännölliset työajat.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa jostain syystä kuvitellaan, että koulutus on joku automaattinen menestystakuu. Todellisuudessa se on monelle vain pitkitetty siirtymä työelämään.
Itsellä pelkkä peruskoulu. Perustin yrityksen 20-vuotiaana, paiskin töitä kun monet vielä miettivät pääainettaan ja myin firman nelikymppisenä. Nyt eletään aika mukavaa elämää, mökki meren rannalla, vene laiturissa ja työpäivät lähinnä omasta kiinnostuksesta.
Hauskinta on kuunnella kavereita, joilla on maisterin paperit taskussa ja 3200€ palkka. Kolmekymppiseksi asti opiskeltiin, otettiin opintolainaa ja nyt ihmetellään miksi rahat eivät riitä.
Koulutus on varmasti hyvä vaihtoehto, jos ei oikein tiedä mitä tehdä tai ei uskalla ottaa riskejä. Joku tarvitsee valmiin polun ja pomon kertomaan mitä tehdään.
Toiset taas tekevät rahat sillä aikaa kun muut vielä kirjoittavat gradua.
Miksi sinusta on hauskaa kuunnella kavereita, joilla on suhteellisen pieni palkka? Onko hauskaa tuntea ylemmyyttä omia kavereita kohtaan? Onko hauskaa, kun kavereiden rahat ei riitä ja he joutuvat elämään säästeliäästi? En ymmärrä. Miksi sinusta on hauskaa, kun sinun kavereilla ei mene hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimin tilintarkastajana ja mun mies on levyseppähitsaaja. Eli vastaus kysymykseen, ei mitään väliä. Mulle tärkeintä on ihan muut ominaisuudet, kuten luonne, elämänkatsomus ja muutenki se miten tullaan juttuun.
Kunhan jotain tekee työkseen niin sillä pääsee pitkälle. Oon seurustellu myös työttömän miehen kanssa eikä sekään haitannu. Kun kuitenki edes yritti hakea töitä.
Mitä jos sun miehesi olisi vaikka ammattisotilas, strippari, teurastaja, huumediileri, maailmaa kiertävä DJ, ammattipokerinpelaaja, some-influensseri tai räjähteiden purkaja? Olisiko nekin ok?
Kaikki, influensseria ja huumekauppiasta lukuunottamatta, käyvät.
Vierailija kirjoitti:
Lähärin kanssa en ainakaan seurustelisi.
Mulle kelpaisi lähäri.
Hot