Miten määritellään, että onko jollain ihmisellä hyvä resilienssi?

Mökkireissulla se selviää. Vilkaisu puuceen reijästä paljastaa kuka on oikeasti kasvinsyöjä ja kuka vaan puhuu.

maaseudun valaat kyllä itsensä tunnistavat ja peräkammarin poika tuo mukanaan väkivallan uhan, koska peräkammarin poikia riittää paikkakunnalla. mutta eiväthän nämä valaat uskalla muualle lähteä, kun heitä ei huomata, mieluummin ollaan väkivallan uhan alla ja Mt-potilasmiesten "suosiossa". 

Faktaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempansa lapsuudessa menettäneet saavat varmasti myös tukea, orvot asetetaan huostaanpantavaksi sosiaaliviranomaisten toimesta ja elatuksesta vastaa viimeistään yhteiskunta. Valmiiksi järjestettyä turvattua elämää.

Tämä on outo perustelu. Olipa rahaa tai tilaa tai harrastuksia tai mitä vaan niin se lapsi on edelleen orpo. Sinulla ei varmaan ole kovin lämpimät välit vanhempiin?

Niin? Ihan yhtälailla se orvoksi jäänyt voi olla kiitollinen siitä mitä hänellä on, kuten toisetkin lapset.

Niin? Yhtä lailla Venäjän katulapsi voi olla kiitollinen. Tai sodassa kaiken menettänyt lapsi. Saatikka jos on henkivakuutus ja saa rahaa perheen kuollessa niin mikäs siinä elellessä, eikö? Miten nämä liittyy tähän asiaan? Hämmästelen miten joku kuvittelee, että "valmiiksi turvattu" elämä sijaisvanhemmilla jotenkin korvaisi vanhemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea vertailla. 

Ainoa luotettava vertailuympäristö olisi se, jossa yksilöille on tapahtunut tasan samat raskaat kokemukset. Vaikkapa sisarukset. Sitten voi vertailla kuinka hyvin ovat selviytyneet. Muuten hankalaa.

Minun esimerkki ylhäällä oli tämä, mutta vanhempi ja lapsi kyseessä. Molemmat kokeneet saman tosi extremen traumaattisen kokemuksen, joka jatkuu edelleen + sen lisäksi elämän muut menetykset. Toinen tasainen luonne, toinen erityisherkkä, masentunut, ahdistunut, mutta tästä huolimatta molemmat ihan järjissään toistaiseksi, ns. normaali arki jatkuu molemmilla. Mutta ehkä tässä taustatekijä se, että perhe-elämä, lapsuus olleet vakaita ja tasaisia. Aina voinut luottaa vanhempiin ja että vanhemmat rakastaa ja tukee. Tämä kokemukseni. 

Ei kokemukset ole ikinä samoja, vaikka tapahtunutta näennäisesti olisi sama. Siksi tuollainen vertailu ei vie mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psyykkisesti vahvalla ihmisellä on hyvä resilienssi. Ei ahdistu, ei masennu, ei hermostu joka ikisestä asiasta vaan pää pysyy kasassa ja ymmärtää, että elämässä on vaikeitakin asioita/hetkiä ja niiden yli kyllä ajallaan pääsee. Elämä on. 

Ahdistun toisinaan, mutta silti koen että resilienssini on aika hyvä. Ahdistuksenaiheeni taas on enemmänkin arkipäiväisiä juttuja.

Ihan mielenkiinnosta. Jos resilienssi on omasta mielestä hyvä, mutta ahdistuu arkipäiväisistä asioista niin puuttuuko silloin oikeat vastoinkäymiset vai onko resilienssi kuitenkin heikompi?

Resilienssi  on hyvä, jos palautuu vastoinkäymisistä eikä jää niihin kiinni. Tämä ei tarkoita tunteiden tukahduttamista elämän vaikeissa kohdissa, vaan että kokee ne tunteet ja pystyy suuntautumaan uudelleen vastoinkäymisen jälkeen. Vähemmän resilientit  jäävät jumiin vastoinkäymisiin eivätkä pääse yli eikä ympäri vaikka avioerosta tmv asiasta

Karkeasti sanottuna resilienssi on yhtä kuin psyykkinen palautumis- ja toimintakyky.

Sitä mitataan erityyppisillä psykologisilla testeillä, joiden tukena voidaan halutessa käyttää itsearviointia.

Työskentelen alalla, jossa säännönmukaisesti rekryissä mitataan ehdokkaiden resilienssiä. Olen osallistunut 3-4 kertaa työpaikkaa hakuessa soveltuvuusarviointiin joka on sisältänyt resilienssitestin. Viimeksi oli Resilience Scale -niminen testi mutta ilman itsearviointia.

"Knock me down 9 times but I get up 10"

Cardi B

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi  on hyvä, jos palautuu vastoinkäymisistä eikä jää niihin kiinni. Tämä ei tarkoita tunteiden tukahduttamista elämän vaikeissa kohdissa, vaan että kokee ne tunteet ja pystyy suuntautumaan uudelleen vastoinkäymisen jälkeen. Vähemmän resilientit  jäävät jumiin vastoinkäymisiin eivätkä pääse yli eikä ympäri vaikka avioerosta tmv asiasta

Tämä on hyvin kuvattu. Toisinaan jotkut kommentoi, että on niin hyvä resilienssi, ettei mikään tunnu miltään eivätkä kestä sitä, jos joku valittaa pienistä asioista. Minusta tuollainen taas nimenomaan ei ole hyvää resilienssiä. Aika harva ihminen loppujen lopuksi osaa ja uskaltaa kohdata aidosti omat tunteensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempansa lapsuudessa menettäneet saavat varmasti myös tukea, orvot asetetaan huostaanpantavaksi sosiaaliviranomaisten toimesta ja elatuksesta vastaa viimeistään yhteiskunta. Valmiiksi järjestettyä turvattua elämää.

Tämä on outo perustelu. Olipa rahaa tai tilaa tai harrastuksia tai mitä vaan niin se lapsi on edelleen orpo. Sinulla ei varmaan ole kovin lämpimät välit vanhempiin?

Niin? Ihan yhtälailla se orvoksi jäänyt voi olla kiitollinen siitä mitä hänellä on, kuten toisetkin lapset.

Niin? Yhtä lailla Venäjän katulapsi voi olla kiitollinen. Tai sodassa kaiken menettänyt lapsi. Saatikka jos on henkivakuutus ja saa rahaa perheen kuollessa niin mikäs siinä elellessä, eikö? Miten nämä liittyy tähän asiaan? Hämmästelen miten joku kuvittelee, että "valmiiksi turvattu" elämä sijaisvanhemmilla jotenkin korvaisi vanhemmat. 

Niin, eihän kukaan sanonutkaan, että mitkään näistä asioista nimenomaan korvaisi ne vanhemmat. Mutta sitä ei voi kieltää, etteikö myös orvoksi jääneellä voisi olla nuo edellämainitut asiat ihan hyvin, koti, arki ja elämä. Ei ole myöskään hyvä asia, jos orvoksi jääneelle rakentuu koko identiteetti siihen orvoksi jäämiseen, siitä tulee helposti negatiivinen kierre.

Itse näen resilienssin ratkaisukeskeisyytenä. Kaikessa etenkin suunnittelussa sekä toiminnassa TVOMA = tehtävä, vihollisen toiminta, oma toiminta, maasto-olosuhteet, aikaikkuna. Olen noudattanut tuota ideologiaa 80-luvun puolivälistä saakka. Tosin silloin en tuolla nimellä. M59

Vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa porskuttaa eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psyykkisesti vahvalla ihmisellä on hyvä resilienssi. Ei ahdistu, ei masennu, ei hermostu joka ikisestä asiasta vaan pää pysyy kasassa ja ymmärtää, että elämässä on vaikeitakin asioita/hetkiä ja niiden yli kyllä ajallaan pääsee. Elämä on. 

Ahdistun toisinaan, mutta silti koen että resilienssini on aika hyvä. Ahdistuksenaiheeni taas on enemmänkin arkipäiväisiä juttuja.

Ihan mielenkiinnosta. Jos resilienssi on omasta mielestä hyvä, mutta ahdistuu arkipäiväisistä asioista niin puuttuuko silloin oikeat vastoinkäymiset vai onko resilienssi kuitenkin heikompi?

En toki voi tietää, mitä tarkoitat oikeilla vastoinkäymisillä. Mutta itselläni hyvä resilienssi näyttäytyy siten, että kykenen suhtautumaan positiivisesti ja luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, vaikka on ollut läheisten menetyksiä ja uhkaavia tilanteita. Pystyn elämään aika normaalia elämää näistä huolimatta. Sen sijaan ahdistus liittyy esimerkiksi opiskeluun, työelämään ja ihmissuhteisiin.

Jos on resilienssii, niin ei oo Woke. Woke on lumihiutale.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempansa lapsuudessa menettäneet saavat varmasti myös tukea, orvot asetetaan huostaanpantavaksi sosiaaliviranomaisten toimesta ja elatuksesta vastaa viimeistään yhteiskunta. Valmiiksi järjestettyä turvattua elämää.

Tämä on outo perustelu. Olipa rahaa tai tilaa tai harrastuksia tai mitä vaan niin se lapsi on edelleen orpo. Sinulla ei varmaan ole kovin lämpimät välit vanhempiin?

Niin? Ihan yhtälailla se orvoksi jäänyt voi olla kiitollinen siitä mitä hänellä on, kuten toisetkin lapset.

Niin? Yhtä lailla Venäjän katulapsi voi olla kiitollinen. Tai sodassa kaiken menettänyt lapsi. Saatikka jos on henkivakuutus ja saa rahaa perheen kuollessa niin mikäs siinä elellessä, eikö? Miten nämä liittyy tähän asiaan? Hämmästelen miten joku kuvittelee, että "valmiiksi turvattu" elämä sijaisvanhemmilla jotenkin korvaisi vanhemmat. 

Aika turhaa verrata suomalaista orvoksi jäänyttä lasta johonkin katulapseen tai vastaavaan, täällä kun ei sellaisia ola vaan orvoksi jääneet menevät aina sosiaalitoimen huostaan ja yleensä sijoitetaan sukulaisille. Huolehtijataho siis löytyy aina, ja yksikään orpo ei kää vaille elatusta. Itseasiassa taloudellisella tilanteella on hyvin merkittävä vaikutus läheisen kuollessa, raha helpottaa asioita ihan hemmetisti ja on jopa välttämättömyys. On paljon helpompaa jatkaa elämää läheisen kuoleman jälkeen kun ei tarvitse huolehtia rahasta.

Monitoimimittarilla

Eiku se olikin resistenssi....

Turha sana. Kun todellinen kriisi yllättää, et voi etukäteen tietää miten toimit ja missä on murtumispisteesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psyykkisesti vahvalla ihmisellä on hyvä resilienssi. Ei ahdistu, ei masennu, ei hermostu joka ikisestä asiasta vaan pää pysyy kasassa ja ymmärtää, että elämässä on vaikeitakin asioita/hetkiä ja niiden yli kyllä ajallaan pääsee. Elämä on. 

Ahdistun toisinaan, mutta silti koen että resilienssini on aika hyvä. Ahdistuksenaiheeni taas on enemmänkin arkipäiväisiä juttuja.

Ihan mielenkiinnosta. Jos resilienssi on omasta mielestä hyvä, mutta ahdistuu arkipäiväisistä asioista niin puuttuuko silloin oikeat vastoinkäymiset vai onko resilienssi kuitenkin heikompi?

En toki voi tietää, mitä tarkoitat oikeilla vastoinkäymisillä. Mutta itselläni hyvä resilienssi näyttäytyy siten, että kykenen suhtautumaan positiivisesti ja luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, vaikka on ollut läheisten menetyksiä ja uhkaavia tilanteita. Pystyn elämään aika normaalia elämää näistä huolimatta. Sen sijaan ahdistus liittyy esimerkiksi opiskeluun, työelämään ja ihmissuhteisiin.

Esimerkiksi traumaattista lapsuutta, sodan jalkoihin jäämistä, perheen menetystä, lapsen menetystä tms. Mistä voi tietää että on hyvä resilienssi, jos ei ole kohdannut (oikeita) vastoinkäymisiä? Kaikillahan varmasti on läheisten menettämisiä, mutta ei se kerro oikeastaan mitään noin ilmaistuna. Voihan joku kokea, että kaukaise  serkunkin kuolema on läheisen menetys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psyykkisesti vahvalla ihmisellä on hyvä resilienssi. Ei ahdistu, ei masennu, ei hermostu joka ikisestä asiasta vaan pää pysyy kasassa ja ymmärtää, että elämässä on vaikeitakin asioita/hetkiä ja niiden yli kyllä ajallaan pääsee. Elämä on. 

Ahdistun toisinaan, mutta silti koen että resilienssini on aika hyvä. Ahdistuksenaiheeni taas on enemmänkin arkipäiväisiä juttuja.

Ihan mielenkiinnosta. Jos resilienssi on omasta mielestä hyvä, mutta ahdistuu arkipäiväisistä asioista niin puuttuuko silloin oikeat vastoinkäymiset vai onko resilienssi kuitenkin heikompi?

En toki voi tietää, mitä tarkoitat oikeilla vastoinkäymisillä. Mutta itselläni hyvä resilienssi näyttäytyy siten, että kykenen suhtautumaan positiivisesti ja luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, vaikka on ollut läheisten menetyksiä ja uhkaavia tilanteita. Pystyn elämään aika normaalia elämää näistä huolimatta. Sen sijaan ahdistus liittyy esimerkiksi opiskeluun, työelämään ja ihmissuhteisiin.

Esimerkiksi traumaattista lapsuutta, sodan jalkoihin jäämistä, perheen menetystä, lapsen menetystä tms. Mistä voi tietää että on hyvä resilienssi, jos ei ole kohdannut (oikeita) vastoinkäymisiä? Kaikillahan varmasti on läheisten menettämisiä, mutta ei se kerro oikeastaan mitään noin ilmaistuna. Voihan joku kokea, että kaukaise  serkunkin kuolema on läheisen menetys. 

No jopas on esimerkkejä, aika harva taitaa näitä kokea täällä päin maailmaa. Omalla kohdalla vastoinkäymisiä on olleet läheisten menettämisten lisäksi lapsuudessa koettu pelko, tilanteet missä olen joutunut pelkäämään henkeni puolesta ja näihin tilanteisiin liittyvä turvattomuus. Samoin olen lapsuudessa joutunut kokemaan kohtuutonta syyllistämistä ja sitä että minua on yritetty vastuuttaa asioista jotka ei koskaan voi olla lapsen vastuulla. En kuitenkaan koe lapsuuttani kokonaisuutena mitenkään traumaattisena, koska perusturvallisuus on kuitenkin ollut hyvä, se onkin varmaan yksi merkittävä tekijä resilienssin kannalta.

Toisaalta olen myös sitä mieltä, että ihmisten vastoinkäymisten vertailu on aika turhaa. Jokaisen elämään vaikuttaa erilaiset tekijät, eikä tilanteet ole koskaan ihan samanlaisia. Eikä vastoinkäymisten vertailussa oikein ole mitään mieltäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psyykkisesti vahvalla ihmisellä on hyvä resilienssi. Ei ahdistu, ei masennu, ei hermostu joka ikisestä asiasta vaan pää pysyy kasassa ja ymmärtää, että elämässä on vaikeitakin asioita/hetkiä ja niiden yli kyllä ajallaan pääsee. Elämä on. 

Ahdistun toisinaan, mutta silti koen että resilienssini on aika hyvä. Ahdistuksenaiheeni taas on enemmänkin arkipäiväisiä juttuja.

Ihan mielenkiinnosta. Jos resilienssi on omasta mielestä hyvä, mutta ahdistuu arkipäiväisistä asioista niin puuttuuko silloin oikeat vastoinkäymiset vai onko resilienssi kuitenkin heikompi?

En toki voi tietää, mitä tarkoitat oikeilla vastoinkäymisillä. Mutta itselläni hyvä resilienssi näyttäytyy siten, että kykenen suhtautumaan positiivisesti ja luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, vaikka on ollut läheisten menetyksiä ja uhkaavia tilanteita. Pystyn elämään aika normaalia elämää näistä huolimatta. Sen sijaan ahdistus liittyy esimerkiksi opiskeluun, työelämään ja ihmissuhteisiin.

Esimerkiksi traumaattista lapsuutta, sodan jalkoihin jäämistä, perheen menetystä, lapsen menetystä tms. Mistä voi tietää että on hyvä resilienssi, jos ei ole kohdannut (oikeita) vastoinkäymisiä? Kaikillahan varmasti on läheisten menettämisiä, mutta ei se kerro oikeastaan mitään noin ilmaistuna. Voihan joku kokea, että kaukaise  serkunkin kuolema on läheisen menetys. 

Mikä sinä muutenkaan olet määrittämään sitä mitkä ovat oikeita vastoinkäymisiä? Esimerkiksi tahaton lapsettomuus voi olla todella vaikea vastoinkäyminen.