Lue keskustelun säännöt.
Miten määritellään, että onko jollain ihmisellä hyvä resilienssi?
09.03.2026 |
Yleensä sanotaan, että jollain on hyvä resilienssi, mutta miten ja millä kriteereillä tätä sitten arvioidaan?
Kommentit (109)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa tapahtunut omien vanhempien kuoleminen, on yksi kamalimmista ja vammauttavimmista tapahtumista eli ei todellakaan mikään pikku juttu ja vaikuttaa koko loppuelämän. Onneksi aika harvinaista eikä soisi kenenkään kohdalle.
Joskus se vanhemman elossaoleminen voi olla vielä kamalampaa kuin kuolema. Jouduin lapsena kuuntelemaan toisen "vanhemman" itsemurhauhkailuja, ja pelkäsin itse joutuvani perhesurman uhriksi, muutenkin koko elämää hallitsi sen "vanhemman" negatiivisuus. Opin jo pienenä olemaan varuillani, pelkäsin mennä kotiin ja opin varomaan kaikkea.
Elämä oli sitten ihan toisenlaista kun tämä kuoli kun olin 11v., vaikka sitten elämä oli oikeastaan vaan ihan normaalia. Mutta mitrn ihanaa se olikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa tapahtunut omien vanhempien kuoleminen, on yksi kamalimmista ja vammauttavimmista tapahtumista eli ei todellakaan mikään pikku juttu ja vaikuttaa koko loppuelämän. Onneksi aika harvinaista eikä soisi kenenkään kohdalle.
Joskus se vanhemman elossaoleminen voi olla vielä kamalampaa kuin kuolema. Jouduin lapsena kuuntelemaan toisen "vanhemman" itsemurhauhkailuja, ja pelkäsin itse joutuvani perhesurman uhriksi, muutenkin koko elämää hallitsi sen "vanhemman" negatiivisuus. Opin jo pienenä olemaan varuillani, pelkäsin mennä kotiin ja opin varomaan kaikkea.
Elämä oli sitten ihan toisenlaista kun tämä kuoli kun olin 11v., vaikka sitten elämä oli oikeastaan vaan ihan normaalia. Mutta mitrn ihanaa se olikaan.
No mutta mietippä vähän, sinulla on kuitenkin ollut vanhemmat elossa ja silloin on aina mahdollista sopia riidat yms sellaista. Meillä orpona lapsuuden eläneille se ei ollut koskaan mahdollista eli et voi tietää miten pahalta tuntuu oikeasti on menettänyt vanhemmat. Sekin tuntuu oahalta kun muut puhuu siitä mitä tekevät jouluna, isänpäivänä tai äitienpäivänä, ettekö tajua miten se sattuu. Sitten vielä joku jolla ei ole mitään kokemusta sanoo että elossa oleva vanhempi on kamalampi kuin vanhempien kuolema. Vain me pikeita vastoinkäymisiä läpikäyneet tiedämme mitä se on.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempansa lapsuudessa menettäneet saavat varmasti myös tukea, orvot asetetaan huostaanpantavaksi sosiaaliviranomaisten toimesta ja elatuksesta vastaa viimeistään yhteiskunta. Valmiiksi järjestettyä turvattua elämää.
Tämä on outo perustelu. Olipa rahaa tai tilaa tai harrastuksia tai mitä vaan niin se lapsi on edelleen orpo. Sinulla ei varmaan ole kovin lämpimät välit vanhempiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa tapahtunut omien vanhempien kuoleminen, on yksi kamalimmista ja vammauttavimmista tapahtumista eli ei todellakaan mikään pikku juttu ja vaikuttaa koko loppuelämän. Onneksi aika harvinaista eikä soisi kenenkään kohdalle.
Joskus se vanhemman elossaoleminen voi olla vielä kamalampaa kuin kuolema. Jouduin lapsena kuuntelemaan toisen "vanhemman" itsemurhauhkailuja, ja pelkäsin itse joutuvani perhesurman uhriksi, muutenkin koko elämää hallitsi sen "vanhemman" negatiivisuus. Opin jo pienenä olemaan varuillani, pelkäsin mennä kotiin ja opin varomaan kaikkea.
Elämä oli sitten ihan toisenlaista kun tämä kuoli kun olin 11v., vaikka sitten elämä oli oikeastaan vaan ihan normaalia. Mutta mitrn ihanaa se olikaan.
No mutta mietippä vähän, sinulla on kuitenkin ollut vanhemmat elossa ja silloin on aina mahdollista sopia riidat yms sellaista. Meillä orpona lapsuuden eläneille se ei ollut koskaan mahdollista eli et voi tietää miten pahalta tuntuu oikeasti on menettänyt vanhemmat. Sekin tuntuu oahalta kun muut puhuu siitä mitä tekevät jouluna, isänpäivänä tai äitienpäivänä, ettekö tajua miten se sattuu. Sitten vielä joku jolla ei ole mitään kokemusta sanoo että elossa oleva vanhempi on kamalampi kuin vanhempien kuolema. Vain me pikeita vastoinkäymisiä läpikäyneet tiedämme mitä se on.
Nääh, huono provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempansa lapsuudessa menettäneet saavat varmasti myös tukea, orvot asetetaan huostaanpantavaksi sosiaaliviranomaisten toimesta ja elatuksesta vastaa viimeistään yhteiskunta. Valmiiksi järjestettyä turvattua elämää.
Tämä on outo perustelu. Olipa rahaa tai tilaa tai harrastuksia tai mitä vaan niin se lapsi on edelleen orpo. Sinulla ei varmaan ole kovin lämpimät välit vanhempiin?
Ilmeisesti tuossa tarkoitettiin sitä, että orvoksi jääneiden lasten asema on aina tietyllä tavalla turvattu. Orvoksi jääneen lapsen elämä on aina tietyllä tavalla valvotumpaa ja turvatumpaa, lastensuojelu, sosiaalitoimi ja uudet huoltajat ovat tässä mukana. Käytännössä arki ei useinkaan juuri eroa muiden lasten arjesta, orvoksi jääneellä on edelleen koti jossain, koulu, harrastuksia ja sellaista, yleensä sijoituspäätöksiä tehdessä painotetaan ympäristön säilymistä mahdollisimman samana. Toimimattomassa ydinperheessä elävän lapsen asioita taas ei ole välttämättä valvomassa mikään taho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempansa lapsuudessa menettäneet saavat varmasti myös tukea, orvot asetetaan huostaanpantavaksi sosiaaliviranomaisten toimesta ja elatuksesta vastaa viimeistään yhteiskunta. Valmiiksi järjestettyä turvattua elämää.
Tämä on outo perustelu. Olipa rahaa tai tilaa tai harrastuksia tai mitä vaan niin se lapsi on edelleen orpo. Sinulla ei varmaan ole kovin lämpimät välit vanhempiin?
Niin on, eihän sitä asiaa mikään muuta. Mutta eihän se orpous ole koskaan ainoa asis lapsen elämässä, varsinkaan täällä päin maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tosi iäkkäällä vanhemmalla on, hän on selvitynyt kaikesta mahdollisesta järjissään ja vielä viimeisinä vuosina jaksaa "olla normaali" ja tsempata ja tukea läheisiä. Hän on aina ollut voimakas ja tasainen luonne. Itse olen tosi herkkä, mutta olen päässyt herkkyydestä yli, tai laittanut sen sivuun, ja vain selviytynyt ja jatkanut arkea. Ajattelen, että meillä molemmilla on resilienssiä erilaisista luonteenpiirteistä huolimatta.
Voiko vakavasti masentuneella olla hyvä resilienssi, jos molempien jalkojen amputointi ei vaikuta mitenkään, koska ei vaan jaksa kiinnostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea vertailla.
Ainoa luotettava vertailuympäristö olisi se, jossa yksilöille on tapahtunut tasan samat raskaat kokemukset. Vaikkapa sisarukset. Sitten voi vertailla kuinka hyvin ovat selviytyneet. Muuten hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea vertailla.
Ainoa luotettava vertailuympäristö olisi se, jossa yksilöille on tapahtunut tasan samat raskaat kokemukset. Vaikkapa sisarukset. Sitten voi vertailla kuinka hyvin ovat selviytyneet. Muuten hankalaa.
Toisaalta sisaruksillakin on voinut olla hyvin erilaisia kokemuksia, ne kun on aina subjektiivisia. Toinen voi kokea esimerkiksi vanhempien eron helpotuksena, toinen taas traumaattisena. Toinen on joutunut kärsimään kiusaamisesta koulussa ja toinen ei. Puhumattakaan siitä miten erilainen suhde sisaruksilla voi vanhempiinsa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempansa lapsuudessa menettäneet saavat varmasti myös tukea, orvot asetetaan huostaanpantavaksi sosiaaliviranomaisten toimesta ja elatuksesta vastaa viimeistään yhteiskunta. Valmiiksi järjestettyä turvattua elämää.
Tämä on outo perustelu. Olipa rahaa tai tilaa tai harrastuksia tai mitä vaan niin se lapsi on edelleen orpo. Sinulla ei varmaan ole kovin lämpimät välit vanhempiin?
Niin? Ihan yhtälailla se orvoksi jäänyt voi olla kiitollinen siitä mitä hänellä on, kuten toisetkin lapset.
Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.
Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psyykkisesti vahvalla ihmisellä on hyvä resilienssi. Ei ahdistu, ei masennu, ei hermostu joka ikisestä asiasta vaan pää pysyy kasassa ja ymmärtää, että elämässä on vaikeitakin asioita/hetkiä ja niiden yli kyllä ajallaan pääsee. Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Psyykkisesti vahvalla ihmisellä on hyvä resilienssi. Ei ahdistu, ei masennu, ei hermostu joka ikisestä asiasta vaan pää pysyy kasassa ja ymmärtää, että elämässä on vaikeitakin asioita/hetkiä ja niiden yli kyllä ajallaan pääsee. Elämä on.
Ahdistun toisinaan, mutta silti koen että resilienssini on aika hyvä. Ahdistuksenaiheeni taas on enemmänkin arkipäiväisiä juttuja.
Maaseutujen palstavalaat ovat käpykylissään NIIN suosittuja, kun MT-potilaita peräkammarin poikia riittää. Tämä ylimielisyys on hyvin huomattavissa tällä palstalla. Juntit menevät joskus isompaan kaupunkiin ja ihan hädissään, kun norsua ei huomata :D
Vierailija kirjoitti:
Maaseutujen palstavalaat ovat käpykylissään NIIN suosittuja, kun MT-potilaita peräkammarin poikia riittää. Tämä ylimielisyys on hyvin huomattavissa tällä palstalla. Juntit menevät joskus isompaan kaupunkiin ja ihan hädissään, kun norsua ei huomata :D
Ja tämä porukka on suhteellisesti ylivoimaisesti suurin palstalla!
Vierailija kirjoitti:
Vaikea vertailla.
Ainoa luotettava vertailuympäristö olisi se, jossa yksilöille on tapahtunut tasan samat raskaat kokemukset. Vaikkapa sisarukset. Sitten voi vertailla kuinka hyvin ovat selviytyneet. Muuten hankalaa.
Minun esimerkki ylhäällä oli tämä, mutta vanhempi ja lapsi kyseessä. Molemmat kokeneet saman tosi extremen traumaattisen kokemuksen, joka jatkuu edelleen + sen lisäksi elämän muut menetykset. Toinen tasainen luonne, toinen erityisherkkä, masentunut, ahdistunut, mutta tästä huolimatta molemmat ihan järjissään toistaiseksi, ns. normaali arki jatkuu molemmilla. Mutta ehkä tässä taustatekijä se, että perhe-elämä, lapsuus olleet vakaita ja tasaisia. Aina voinut luottaa vanhempiin ja että vanhemmat rakastaa ja tukee. Tämä kokemukseni.
On kyllä kamalampaa joutua esimerkiksi elämään turvattomassa kodissa koko lapsuus. Vanhempansa menettäneet orvoksi jäneet taas päätyvät sosiaalitoimen ja lastensuojelun asiakkaiksi ja heistä kyllä huolehditaan.