En pääse asiasta yli (liittyy koiraan)

Vierailija kirjoitti:

Tässä aloituksessa mietityttää itse kasvattajana, että miksei palautettu hänelle? Eikö hän ollut tukena? Eikö kerrottu edes että ei lähde arki sujumaan tai ollaan jopa jonkinlaisessa katkeamispisteessä :( 

 

Hyvä tietysti, että löytyi ihana koti koiralle ja turha siitä nyt enää on itseään ruoskia kun maito on maassa.

 Aikuinen jo rauhalliseksi havaittu kodinvaihtaja voisi olla hyvä teidän perheelle, mutta kertoisin rehellisesti että näin on käynyt pennun kanssa, etsitte sitten millaista koiraa tahansa. Itselläni olisi hieman varautunut olo myydä pentu tai luovuttaa minulle palautunut aikuinen kotiin, jossa on toimittu näin, ilman että jotain on selkeästi muuttunut.

 

Esimerkiksi koira voi sairastua tai vanhana muuttua sellaiseksi, ettei sen hoito ole pelkkää auvoa. Koira voi myös hyvistäkin jalostusvalinnoista huolimatta olla "pettymys" tai sellainen, että siitä onkin enemmän murhetta kuin odotettiin, eikä se esimerkiksi sovellukaan niihin unelmiin mitä omistaja ehti kuvitella. Minullekin on käynyt näin, myös kalliin tuontikoiran kanssa, joka ei soveltunutkaan jalostukseen eikä harrastuksiin. 

Koira on elävä olento ja vaikka en haluaisi että kukaan kitkuttaa itselleen sopimattoman koiran kanssa, ei koiraa pitäisi myöskään heittää pois kun se on vauvana tai vanhuksena hankala. Eri asia jos koira on vaarallinen tai sen vaivat ovat sellaisia, ettei sen ole hyvä olla missään. 

 

 

Minulle on palautunut pari pentua, joissa ei ollut mitään vikaa, ne vain olivat koiranpentuja... Sitten on palautunut yksi, koska tuli ihan kauhea elämänmuutos perheelle. Ja sitten kerran on palautunut koira, jolla oikeasti oli käytöksessä vikaa enkä ihmettele, ettei perhe pärjännyt. Hyvitin osan hinnasta ja koiraa koulutettiin ja tutkittiin. Mitään kipuja ei löytynyt, se vain oli tosi hermokimppu ja terävämpi mitä rotuun kuuluu. Meni hyvälle ystävälleni, jolla ei lapsia ja joka pystyi pitämään vähän arvaamatonta koiraa metsän keskellä ilman että kukaan stressaantuu tai joutuu varomaan. 

 

Nämä eivät aina ole helppoja asioita. 

Kuka kasvattaja teettää sekarotuisia pentuja? Jos koira on pentutehtailijalta, niin ei varmaan ole ollut tukea tarjolla...

Koiran ominaisuuksiin liittyen ajattelen niin, että koira otetaan vastaan sellaisena kuin se on, ja muokataan sitten tarvittaessa omaa toimintaa tai ympäristöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?

 

Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.

Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.

Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.

 

Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.

Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.

Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.

 

Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.

Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).

Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa? 

 

Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.

Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.

 

Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.

 

Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.

 

-ap

Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.

Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.

 

Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.

 

Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.

Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.

 

Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.

Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.

 

Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.

Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.

Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.

Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.

-ap

Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.

Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.

 

Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.

Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.

Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.

Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.

Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.

Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.

 

Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.

 

Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.

Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.

-ap

Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.

 

Koiranpentu ihmetteli miksi käyttäydytte noin omituisesti. Paras keino pennun puremiseen on, että ei anna sille silloin lainkaan huomiota. Valitettavasti pentu puree, jotkut jopa lähes vuoden vanhaksi saakka 

Tuotakin kokeiltiin, ettei anneta huomiota. Pureminen vaan jatkui.

-ap

Kokeilu ei riitä, sitä jatketaan, kunnes auttaa. Pentu voi olla uskomattoman sinnikäs.

Voi olla niinkin, että koira halusi sanoa sinulle jotain. Viestintä voi olla sellaista kun ei ole muuta keinoa ilmaista tarpeitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?

 

Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.

Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.

Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.

 

Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.

Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.

Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.

 

Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.

Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).

Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa? 

 

Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.

Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.

 

Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.

 

Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.

 

-ap

Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.

Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.

 

Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.

 

Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.

Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.

 

Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.

Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.

 

Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.

Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.

Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.

Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.

-ap

Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.

Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.

 

Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.

Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.

Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.

Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.

Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.

Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.

 

Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.

 

Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.

Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.

-ap

Kyllä minullakin on ollut reikiä vaatteissa ja kädet ja jalat naarmuilla pennun kanssa. Isomman koiran kanssa sitten mustelmilla. Käsi murtuneena myös, kun koira kiskaisi kaaressa maahan käden päälle. Niitä sattuu eikä niihin kuole.

Kyllä koira ymmärtää ihan sen normaalin "au:n", mikä suusta joskus pääsee kun ikävästi osuu, ei siinä muuta kiljumista tarvita, saattaa ennemminkin hämmentää koiraa.

Yleensä riittää kun vaikka sanoo koiralle "riittää", "ei", "loppu" tai minkä sanan sitten haluaakin opettaa ja painuu vain muina ihmisinä tekemään kotitöitä. Koiran kiinnostus lopahtaa.

Herkästi reagoivalla koiralla toimii ennakointi eli puututaan koiran toimintaan jo ennen kuin se reagoi. Toisaalta huomion suuntaaminen muualle on kätevää myös. On helpompaa estää tilanteen eskaloituminen kuin saada koira lopettamaan kun se käy täysillä kierroksilla.

Rauhoittumisen harjoittelu on tosi tärkeää. Koiraa pitää palkita ja kehua, kun se toimii oikein. Sillä tavalla oikein tekemisestä tulee sille mieluisaa.

Koiran kanssa pitää olla hyvin johdonmukainen. Selkeät toimintatavat ja rutiinit. Koiraan suhtaudutaan positiivisesti ja tyynesti, tehdään sen kanssa kivoja asioita ja ollaan ystäviä.

 

Sitä stressiä hoidetaan siellä matkan varrella aina tilanteen vaatiessa. En sanonutkaan, että kaikki lenkit mennään tekemään metsään, tosin onnistuuhan sekin, jos metsä on vieressä. Miten se on lenkin "korvaamista", jos metsään mennään? Se lenkki tehdään siellä metsässä. Pari tuntia kun siellä kulkee niin koira on ihan eri mielentilassa ja kotiin päästyä on tyytyväinen ja nukkuu hyvin.

En tiedä haluatko väkisin ymmärtää asiat väärin, vai mistä kenkä puristaa.

Mutta: en ole väittänytkään, etteikö pennun pureminen olisi yleistä tai että niihin kuolisi. Kerroin vain, että se ei meinannut millään loppua. Kyllä, sanottiin ihan perus au ja sitten monista paikoista törmäsin, että kuuluisi sanoa se ns. vingahtaen/kimeästi, niinkuin koiratkin tekevät. En siis kiljunut.

Palkittiin ja kehuttiin kyllä oikein tekemisestä, uskon positiiviseen vahvistamiseen.

Ja tarkoitin korvaamisella sitä, että ei voi sitä kadulla lenkkeilyä korvata aina lähtemällä pois. Ei koira ikinä niinkään opi. Toki välillä ok, mutta kuinka tekevät ne, joilla ei edes ole autoa? Itsellänikään ei ollut aina käytettävissä. Yleisesti tottakai metsälenkit tekevät hyvää koiralle ja ovat tarpeellisia, niitäkin oli tarkoitus tämän koiran kanssa säännöllisesti tehdä ja mennä pidemmillekkin patikointireissuille välillä.

-ap

Sinullahan se kenkä puristaa, siksi yritän sanoa jotain hyödyllistä. Ellet sitten vain halua valittaa kohtaloasi.

Sellaisia ne pennut on, meidänkin pentu jaksoi kaikkea ihan loputtomiin. Rakas oli silti ja nyt on kova ikävä kun koira ei enää ole täällä. Nyt jatketaan hommia toisen koiran kanssa, rescuella on omanlaisensa haasteet, mutta ihana koira tämäkin on 🥰

Autottomana tein itse niin, että muutin paikkaan, jossa on hyvät lenkkimaastot ja metsät vieressä, ja tein sen jo ennen koiran hankintaa. Pennun kanssa aloitettiin lenkkeilyt metsästä. Pentu koki siellä olonsa turvalliseksi ja siellä oli sille paljon virikkeitä. Käveltiin sitten kadullakin myöhemmin. Koira ei automaattisesti luota ihmiseen, vaan se luottamus ansaitaan. Sen jälkeen sujuu kaikki muukin paremmin.

Kävellen päästiin myös parin kilometrin päähän järvelle uimaan kesäisin. Luontokohteisiin päästiin retkeilemään ja leiriytymään julkisilla kulkuneuvoilla tai toisen henkilön auton kyydissä.

Sitten kun koira oli jo vanha ja sairas, niin metsä oli sille turvallinen ympäristö, kun se jo koki voimiensa heikentyneen.

Elämää voi elää niin, että murehtii sitä kun mikään ei onnistu, tai sitten voi etsiä keinoja, miten asioita voi saada onnistumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, ap, teit täysin oikein kun annoit pennun pois. Varsinkin lapsiasi kohtaan, oikeasti. Piti ihan lukaista koko ketju etten ollut vastannut vielä, kerroin oman tilanteeni juuri johonkin samankaltaiseen ketjuun hetki sitten.

Kasvoin ongelmakoiraperheessä. Menemättä yksityiskohtiin tuo koira ei todennäköisesti oikeasti ollut vaan normaali pääkopastaan. Tilanne oli lapsena todella ahdistava ja pilasi minulta koirat loppuelämäksi, koin että olin itse tehnyt jotain väärin kun meillä ei ollut samanlaista koiraa kuin muilla. Koira oli käytökseltään aina vähän kummallinen ja tilanne paheni ja paheni vuosien mittaan. Koira oli aggressiivinen ja meille ei voinut tulla vieraita, eikä tuo koira osannut rauhoittua ollenkaan. Siis jos pihalla meni jotain, se huusi ja vinkui kunnes siltä lähti ääni. Ravasi ja läähätti. Sisäsiistiksi koira ei myöskään oppinut. Jos sen yritti ottaa oleskelemaan pihalle hihnassa, se söi ja repi kaiken mitä eteen tuli. Lenkitys oli kamalaa, ja se sysättiin minulle, ala-asteikäiselle lapselle. Arvatkaa vaan pääsikö irti useasti.

Jossain vaiheessa vanhempani luovuttivat ihan täysin tuon koiran suhteen eikä sen elämä ollut hyvä. En tajua mikseivät he antaneet sitä pois tai lopettaneet, muistan itkeneeni lapsena useaan otteeseen sitä miten paljon tuo koira rajoitti kaikkea. Miksi meidän koiraa ei voinut viedä kylään tai mökille. Miksi se ei voinut istua rauhassa sohvalla vieressä. Mutta toisaalta koin olevani hirviö kun ajattelin noin.

Nyt aikuisena en pysty enää ikinä ottamaan koiraa ja seurustelu koiraihmisen kanssa on täysin pois laskuista. Pidän eläimistä, mutta en pysty enää ikinä asumaan koiran kanssa.

Tutkittiinko koiran ongelmia eläinlääkärissä? Hoidettiinko sen hampaita koskaan? Käytettiinkö koiraa eläintenkouluttajalla?

Kuulostaa siltä, että koira on ollut äärimmäisen stressaantunut eikä sitä ole osattu/viitsitty hoitaa oikein. Tuskin on saanut liikuntaakaan tarpeeksi, jos lenkitys on lapsen vastuulla ollut. Tuntuu kyllä ikävältä koiran puolesta.

Ei tutkittu. Koira stressasi eläinlääkärissä niin paljon että se vietiin sinne kun oli ihan pakko. Tuohon päävikaan siis, no koira sai pentuna tällin päähän ja vinkui loppupäivän. Rukoilin vanhemmiltani että se vietäisiin eläinlääkäriin mutta eivät he vieneet. Olin alle kouluikäinen. Ei koirien hampaita mietitty siihen aikaan, ja eläintenkouluttajia ei alueellamme ollut ja olen ihan varma että vanhempieni reaktio olisi ollut että no ei me tuollaiseen pistetä rahaa. Tai ainakin että tuo koira on sellainen että ei se siitä saa mitään irti.

Koira oli myös täysin väärää rotua perhekoiraksi, todella vahvaviettistä rotua. Koiraa ei myöskään pidetty yleensä samassa osassa taloa missä me oltiin, kun se "vaan stressaantuu siitä". Nyt aikuisena tajuan miten epänormaalia tuo oli. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, ap, teit täysin oikein kun annoit pennun pois. Varsinkin lapsiasi kohtaan, oikeasti. Piti ihan lukaista koko ketju etten ollut vastannut vielä, kerroin oman tilanteeni juuri johonkin samankaltaiseen ketjuun hetki sitten.

Kasvoin ongelmakoiraperheessä. Menemättä yksityiskohtiin tuo koira ei todennäköisesti oikeasti ollut vaan normaali pääkopastaan. Tilanne oli lapsena todella ahdistava ja pilasi minulta koirat loppuelämäksi, koin että olin itse tehnyt jotain väärin kun meillä ei ollut samanlaista koiraa kuin muilla. Koira oli käytökseltään aina vähän kummallinen ja tilanne paheni ja paheni vuosien mittaan. Koira oli aggressiivinen ja meille ei voinut tulla vieraita, eikä tuo koira osannut rauhoittua ollenkaan. Siis jos pihalla meni jotain, se huusi ja vinkui kunnes siltä lähti ääni. Ravasi ja läähätti. Sisäsiistiksi koira ei myöskään oppinut. Jos sen yritti ottaa oleskelemaan pihalle hihnassa, se söi ja repi kaiken mitä eteen tuli. Lenkitys oli kamalaa, ja se sysättiin minulle, ala-asteikäiselle lapselle. Arvatkaa vaan pääsikö irti useasti.

Jossain vaiheessa vanhempani luovuttivat ihan täysin tuon koiran suhteen eikä sen elämä ollut hyvä. En tajua mikseivät he antaneet sitä pois tai lopettaneet, muistan itkeneeni lapsena useaan otteeseen sitä miten paljon tuo koira rajoitti kaikkea. Miksi meidän koiraa ei voinut viedä kylään tai mökille. Miksi se ei voinut istua rauhassa sohvalla vieressä. Mutta toisaalta koin olevani hirviö kun ajattelin noin.

Nyt aikuisena en pysty enää ikinä ottamaan koiraa ja seurustelu koiraihmisen kanssa on täysin pois laskuista. Pidän eläimistä, mutta en pysty enää ikinä asumaan koiran kanssa.

Tutkittiinko koiran ongelmia eläinlääkärissä? Hoidettiinko sen hampaita koskaan? Käytettiinkö koiraa eläintenkouluttajalla?

Kuulostaa siltä, että koira on ollut äärimmäisen stressaantunut eikä sitä ole osattu/viitsitty hoitaa oikein. Tuskin on saanut liikuntaakaan tarpeeksi, jos lenkitys on lapsen vastuulla ollut. Tuntuu kyllä ikävältä koiran puolesta.

Ei tutkittu. Koira stressasi eläinlääkärissä niin paljon että se vietiin sinne kun oli ihan pakko. Tuohon päävikaan siis, no koira sai pentuna tällin päähän ja vinkui loppupäivän. Rukoilin vanhemmiltani että se vietäisiin eläinlääkäriin mutta eivät he vieneet. Olin alle kouluikäinen. Ei koirien hampaita mietitty siihen aikaan, ja eläintenkouluttajia ei alueellamme ollut ja olen ihan varma että vanhempieni reaktio olisi ollut että no ei me tuollaiseen pistetä rahaa. Tai ainakin että tuo koira on sellainen että ei se siitä saa mitään irti.

Koira oli myös täysin väärää rotua perhekoiraksi, todella vahvaviettistä rotua. Koiraa ei myöskään pidetty yleensä samassa osassa taloa missä me oltiin, kun se "vaan stressaantuu siitä". Nyt aikuisena tajuan miten epänormaalia tuo oli. Ap

Korjaus! Olen -145, EN ap. Hitsi olen kirjoittanut niin paljon yhteen aloittamaani ketjuun että menee ihan sekaisin. Pahoittelut!

Ap:n kuvailusta voisin päätellä, että kyseessä oli arka pentu. Ei dominoiva, kuten kasvattaja aluksi sanoi.  Koirankouluttajasta olisi varmasti ollut iso apu, koska aran koiran kouluttaminen ei ole ihan yhtä yksiviivaista, kuin ns normaalin.  

Minulla on tällä hetkellä koira, joka oli pentuna todella arka. Pelkäsi ihan kaikkea. Toisia koiria, autoja, lenkkeilijöitä, jopa lintuja. On edelleen tosi arka, mutta homma on hallussa.

Koirani on myös todella herkkä havaitsemaan omat mielialani. Jos koira alkaa perseillä, katson ensimmäisenä peiliin, koska usein syy löytyy omasta mielentilasta. koirani imee ne itseensä kuin pesusieni, eikä sitä voi huijata. Minulla on kokemusta useista eri luonteisista koirista ja olen myös kouluttautunut koirankouluttajaksi, ihan vain omaksi ilokseni.  Olen monesti miettinyt, että jos kyseinen hauva olisi joutunut jonkun aloittelija käsiin, olisi luultavasti kodinvaihtokierteessä tai mullan alla. Aran koiran kouluttaminen voi olla pitkä ja kivinen tie.

Ap:n herkästi hermostuva luonne ja koiran arkuus eivät olleet mikään kovin hyvä mätsi. Jonkun tasapainoisemman yksilön kanssa lopputulos olisi voinut olla toinen. Älä siis syytä itseäsi tapahtuneesta. Käynti kokeneella ongelmakoirakouluttajalla olisi varmasti auttanut paljon, mutta jos oma luonne on herkästi stressaantuva, niin sitä olisi pitänyt osata työstää myös. Toiseksi paras ratkaisu tosiaan tässä kohtaa oli antaa koira osaavempiin käsiin. Ja ilmeisesti sopiva omistaja sen luonteelle löytyi, eli ap voi ajatella tehneensä koiralle palveluksen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?

 

Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.

Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.

Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.

 

Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.

Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.

Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.

 

Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.

Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).

Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa? 

 

Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.

Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.

 

Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.

 

Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.

 

-ap

Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.

Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.

 

Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.

 

Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.

Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.

 

Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.

Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.

 

Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.

Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.

Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.

Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.

-ap

Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.

Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.

 

Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.

Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.

Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.

Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.

Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.

Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.

 

Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.

 

Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.

Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.

-ap

AP, mä luulen, että sisimmässäsi tiedät totuuden kun luet omat viestisi. Koira oli haastava pentu ja se ei sopinut teidän perheeseen (ihmiset ja/tai ympäristö olivat vääriä). Pentu oli dominoiva ja haastava yksilö, ehkä epäsopiva koirarotu. Sinulla itselläsi oli/on haastava elämänvaihe. Sinä toimit ihan oikein. Yritit mahdollisimman pitkään, ehkä pidempään kuin moni muu ja sitten ymmärsitte luopua pennusta. Uusi koti ja ympäristö oli pennulle selkeästi parempi ja luultavasti myös uudella omistajalla on haasteensa koiran kanssa (joita hän ei sinulle halunnut kertoa). Anna pettymyksen ja surun tulla ja päästä niistä sitten irti. Päästä irti myös "hassuista odotuksista/olettamuksista", tottakai te voitte hankkia koiran vaikka vanhin lapsi kohta muuttaakin pois kotoa. Hän pääsee sitten elämään koiraelämää aina kun vierailee vanhemmillaan. 

Sinä olet koiraihminen eikä tämä tapaus muuta sitä. Ehkä enemmänkin kertoo siitä, että ymmärsitte koiraihmisenä fiksusti luopua pennusta kun sen aika oli. :)

Kiitos näistä lohduttavista sanoistasi. Täytyy tosiaan nyt yrittää työstää nämä tunteet ja päästää asiasta irti. Tämä kirjoittaminen on kyllä avartanut ajatusta pikkuhiljaa tässä asiassa ja nämä ihmisten näkökulmat auttaneet tuomaan ymmärrystä asiaan. Hienoa että täältä on löytynyt ymmärrystä, vaikka tiesinkin, että moni ei tätä ahdistusta tällaisessa asiassa ymmärräkkään.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Tässä aloituksessa mietityttää itse kasvattajana, että miksei palautettu hänelle? Eikö hän ollut tukena? Eikö kerrottu edes että ei lähde arki sujumaan tai ollaan jopa jonkinlaisessa katkeamispisteessä :( 

 

Hyvä tietysti, että löytyi ihana koti koiralle ja turha siitä nyt enää on itseään ruoskia kun maito on maassa.

 Aikuinen jo rauhalliseksi havaittu kodinvaihtaja voisi olla hyvä teidän perheelle, mutta kertoisin rehellisesti että näin on käynyt pennun kanssa, etsitte sitten millaista koiraa tahansa. Itselläni olisi hieman varautunut olo myydä pentu tai luovuttaa minulle palautunut aikuinen kotiin, jossa on toimittu näin, ilman että jotain on selkeästi muuttunut.

 

Esimerkiksi koira voi sairastua tai vanhana muuttua sellaiseksi, ettei sen hoito ole pelkkää auvoa. Koira voi myös hyvistäkin jalostusvalinnoista huolimatta olla "pettymys" tai sellainen, että siitä onkin enemmän murhetta kuin odotettiin, eikä se esimerkiksi sovellukaan niihin unelmiin mitä omistaja ehti kuvitella. Minullekin on käynyt näin, myös kalliin tuontikoiran kanssa, joka ei soveltunutkaan jalostukseen eikä harrastuksiin. 

Koira on elävä olento ja vaikka en haluaisi että kukaan kitkuttaa itselleen sopimattoman koiran kanssa, ei koiraa pitäisi myöskään heittää pois kun se on vauvana tai vanhuksena hankala. Eri asia jos koira on vaarallinen tai sen vaivat ovat sellaisia, ettei sen ole hyvä olla missään. 

 

 

Minulle on palautunut pari pentua, joissa ei ollut mitään vikaa, ne vain olivat koiranpentuja... Sitten on palautunut yksi, koska tuli ihan kauhea elämänmuutos perheelle. Ja sitten kerran on palautunut koira, jolla oikeasti oli käytöksessä vikaa enkä ihmettele, ettei perhe pärjännyt. Hyvitin osan hinnasta ja koiraa koulutettiin ja tutkittiin. Mitään kipuja ei löytynyt, se vain oli tosi hermokimppu ja terävämpi mitä rotuun kuuluu. Meni hyvälle ystävälleni, jolla ei lapsia ja joka pystyi pitämään vähän arvaamatonta koiraa metsän keskellä ilman että kukaan stressaantuu tai joutuu varomaan. 

 

Nämä eivät aina ole helppoja asioita. 

Kerroin asiasta avoimesti kasvattajalle. Olisi voinut ottaa väliaikaisesti takaisinkin ja auttaa ongelmien ratkomisessa, mutta asui valitettavasti sen verran kaukana, niin päädyttiin itse etsimään koti (ja koti etsittiin hyvin huolella harkiten).

-ap

Kiitos taas kaikille, ketkä olette jakaneet kokemuksianne ja ymmärrystänne. Auttanut hahmottamaan tätä asiaa.

Sitä tässä pohtinut, että viedäänkö nykyään jokainen pentukurssille, jos ei ole tuttuja koiria ketä nähdä? Että menikö tämä mahdollisesti näin pienen asian takia pieleen? SIllä oma lapsuudenkoirani ei käynyt pentukoulussa eikä ollut tuttavakoiria, silti tuli muiden koirien kanssa toimeen. Tiesin, että hyvä saada mahdollisimman paljon kontakteja varhaisessa vaiheessa, mutta että jos niitä ei tule kuin lenkeillä, niin eikö se riitä? Olisimme menneet koirapuistoon, mutta kun tilanne lenkeillä paheni ja luoksetulo ei ollut varmaa, niin en sitten uskaltanut koirapuistoon viedä.

Mutta kertokaa, voiko koirasta kasvaa tasapainoinen, vaikkei pentuaikana ole tuttavakoiria tai pentukurssia ja muiden koirien näkemiset ovat lähinnä lenkeillä kohtaamisia?

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kuvailusta voisin päätellä, että kyseessä oli arka pentu. Ei dominoiva, kuten kasvattaja aluksi sanoi.  Koirankouluttajasta olisi varmasti ollut iso apu, koska aran koiran kouluttaminen ei ole ihan yhtä yksiviivaista, kuin ns normaalin.  

Minulla on tällä hetkellä koira, joka oli pentuna todella arka. Pelkäsi ihan kaikkea. Toisia koiria, autoja, lenkkeilijöitä, jopa lintuja. On edelleen tosi arka, mutta homma on hallussa.

Koirani on myös todella herkkä havaitsemaan omat mielialani. Jos koira alkaa perseillä, katson ensimmäisenä peiliin, koska usein syy löytyy omasta mielentilasta. koirani imee ne itseensä kuin pesusieni, eikä sitä voi huijata. Minulla on kokemusta useista eri luonteisista koirista ja olen myös kouluttautunut koirankouluttajaksi, ihan vain omaksi ilokseni.  Olen monesti miettinyt, että jos kyseinen hauva olisi joutunut jonkun aloittelija käsiin, olisi luultavasti kodinvaihtokierteessä tai mullan alla. Aran koiran kouluttaminen voi olla pitkä ja kivinen tie.

Ap:n herkästi hermostuva luonne ja koiran arkuus eivät olleet mikään kovin hyvä mätsi. Jonkun tasapainoisemman yksilön kanssa lopputulos olisi voinut olla toinen. Älä siis syytä itseäsi tapahtuneesta. Käynti kokeneella ongelmakoirakouluttajalla olisi varmasti auttanut paljon, mutta jos oma luonne on herkästi stressaantuva, niin sitä olisi pitänyt osata työstää myös. Toiseksi paras ratkaisu tosiaan tässä kohtaa oli antaa koira osaavempiin käsiin. Ja ilmeisesti sopiva omistaja sen luonteelle löytyi, eli ap voi ajatella tehneensä koiralle palveluksen. 

Koira voi olla yhtä aikaa dominoiva ja arka. Sitä voisi verrata vaikka siihen, kun epävarma ihminen pyrkii kontrolloimaan ympäristöään.

Pelkoaggressiivisuus on olemukseltaan vähän samansuuntainen ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?

 

Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.

Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.

Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.

 

Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.

Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.

Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.

 

Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.

Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).

Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa? 

 

Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.

Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.

 

Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.

 

Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.

 

-ap

Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.

Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.

 

Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.

 

Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.

Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.

 

Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.

Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.

 

Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.

Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.

Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.

Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.

-ap

Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.

Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.

 

Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.

Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.

Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.

Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.

Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.

Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.

 

Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.

 

Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.

Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.

-ap

AP, mä luulen, että sisimmässäsi tiedät totuuden kun luet omat viestisi. Koira oli haastava pentu ja se ei sopinut teidän perheeseen (ihmiset ja/tai ympäristö olivat vääriä). Pentu oli dominoiva ja haastava yksilö, ehkä epäsopiva koirarotu. Sinulla itselläsi oli/on haastava elämänvaihe. Sinä toimit ihan oikein. Yritit mahdollisimman pitkään, ehkä pidempään kuin moni muu ja sitten ymmärsitte luopua pennusta. Uusi koti ja ympäristö oli pennulle selkeästi parempi ja luultavasti myös uudella omistajalla on haasteensa koiran kanssa (joita hän ei sinulle halunnut kertoa). Anna pettymyksen ja surun tulla ja päästä niistä sitten irti. Päästä irti myös "hassuista odotuksista/olettamuksista", tottakai te voitte hankkia koiran vaikka vanhin lapsi kohta muuttaakin pois kotoa. Hän pääsee sitten elämään koiraelämää aina kun vierailee vanhemmillaan. 

Sinä olet koiraihminen eikä tämä tapaus muuta sitä. Ehkä enemmänkin kertoo siitä, että ymmärsitte koiraihmisenä fiksusti luopua pennusta kun sen aika oli. :)

Kiitos näistä lohduttavista sanoistasi. Täytyy tosiaan nyt yrittää työstää nämä tunteet ja päästää asiasta irti. Tämä kirjoittaminen on kyllä avartanut ajatusta pikkuhiljaa tässä asiassa ja nämä ihmisten näkökulmat auttaneet tuomaan ymmärrystä asiaan. Hienoa että täältä on löytynyt ymmärrystä, vaikka tiesinkin, että moni ei tätä ahdistusta tällaisessa asiassa ymmärräkkään.

-ap

Ymmärrän ahdistuksen, mutta ongelma on siinä, että koiraa hermostuttaa kun ihminen on hermostunut tai ahdistunut. Eli ensin pitää työstää itseään ja opetella rauhoittumaan, koska koira ei koe hermostunutta ihmistä turvalliseksi. Kaikenlainen epävakaus ihmisessä ja kotioloissa on huono asia koiran hyvinvoinnille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?

 

Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.

Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.

Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.

 

Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.

Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.

Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.

 

Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.

Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).

Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa? 

 

Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.

Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.

 

Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.

 

Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.

 

-ap

Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.

Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.

 

Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.

 

Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.

Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.

 

Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.

Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.

 

Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.

Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.

Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.

Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.

-ap

Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.

Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.

 

Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.

Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.

Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.

Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.

Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.

Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.

 

Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.

 

Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.

Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.

-ap

AP, mä luulen, että sisimmässäsi tiedät totuuden kun luet omat viestisi. Koira oli haastava pentu ja se ei sopinut teidän perheeseen (ihmiset ja/tai ympäristö olivat vääriä). Pentu oli dominoiva ja haastava yksilö, ehkä epäsopiva koirarotu. Sinulla itselläsi oli/on haastava elämänvaihe. Sinä toimit ihan oikein. Yritit mahdollisimman pitkään, ehkä pidempään kuin moni muu ja sitten ymmärsitte luopua pennusta. Uusi koti ja ympäristö oli pennulle selkeästi parempi ja luultavasti myös uudella omistajalla on haasteensa koiran kanssa (joita hän ei sinulle halunnut kertoa). Anna pettymyksen ja surun tulla ja päästä niistä sitten irti. Päästä irti myös "hassuista odotuksista/olettamuksista", tottakai te voitte hankkia koiran vaikka vanhin lapsi kohta muuttaakin pois kotoa. Hän pääsee sitten elämään koiraelämää aina kun vierailee vanhemmillaan. 

Sinä olet koiraihminen eikä tämä tapaus muuta sitä. Ehkä enemmänkin kertoo siitä, että ymmärsitte koiraihmisenä fiksusti luopua pennusta kun sen aika oli. :)

Kiitos näistä lohduttavista sanoistasi. Täytyy tosiaan nyt yrittää työstää nämä tunteet ja päästää asiasta irti. Tämä kirjoittaminen on kyllä avartanut ajatusta pikkuhiljaa tässä asiassa ja nämä ihmisten näkökulmat auttaneet tuomaan ymmärrystä asiaan. Hienoa että täältä on löytynyt ymmärrystä, vaikka tiesinkin, että moni ei tätä ahdistusta tällaisessa asiassa ymmärräkkään.

-ap

Ymmärrän ahdistuksen, mutta ongelma on siinä, että koiraa hermostuttaa kun ihminen on hermostunut tai ahdistunut. Eli ensin pitää työstää itseään ja opetella rauhoittumaan, koska koira ei koe hermostunutta ihmistä turvalliseksi. Kaikenlainen epävakaus ihmisessä ja kotioloissa on huono asia koiran hyvinvoinnille.

Tarkoitin, että ahdistaa tämä nykyinen tilanne, nyt kun koira on lähtenyt eikä voi mennä ajassa taaksepäin ja tehdä asioita toisin, kun omat virheensä näkee nyt paremmin.

Olin kyllä tietoinen jo silloin, että koira aistii tunnetilat. Yritin kyllä olla rento lenkeillä, mutta se ei näyttänyt auttavan.

Vierailija kirjoitti:

Lisäyksenä vielä, että koira oli siis noin puolivuotias, kun päätimme siitä luopua.

 

-ap

   Aivan keskenkasvuinen pentu  oli 🙄

  Ettepä malttaneet odottaa aikuistumista

Ei se  5 v lapsikaan ole samanlainen kuin 20 v aikuinen

Joku ajoi koiran yli, mutta ap ei pääse siitä yli.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos taas kaikille, ketkä olette jakaneet kokemuksianne ja ymmärrystänne. Auttanut hahmottamaan tätä asiaa.

Sitä tässä pohtinut, että viedäänkö nykyään jokainen pentukurssille, jos ei ole tuttuja koiria ketä nähdä? Että menikö tämä mahdollisesti näin pienen asian takia pieleen? SIllä oma lapsuudenkoirani ei käynyt pentukoulussa eikä ollut tuttavakoiria, silti tuli muiden koirien kanssa toimeen. Tiesin, että hyvä saada mahdollisimman paljon kontakteja varhaisessa vaiheessa, mutta että jos niitä ei tule kuin lenkeillä, niin eikö se riitä? Olisimme menneet koirapuistoon, mutta kun tilanne lenkeillä paheni ja luoksetulo ei ollut varmaa, niin en sitten uskaltanut koirapuistoon viedä.

Mutta kertokaa, voiko koirasta kasvaa tasapainoinen, vaikkei pentuaikana ole tuttavakoiria tai pentukurssia ja muiden koirien näkemiset ovat lähinnä lenkeillä kohtaamisia?

-ap

Teillä on mennyt useampikin asia pieleen, mutta tuo varhainen sosiaalistaminen on iso ja tärkeä asia. Pentu tarvitsee lajitoverien seuraa ja leikkikavereita muista koirista. Pentuja viedään pentutapaamisiin siksi, koska siellä ne saavat omantasoistaan seuraa. Aikuinen koira ei välttämättä halua leikkiä pennun tavalla, vaan voi kokea pennun ennemminkin rasittavaksi. Jotkut aikuiset koirat kyllä leikkivät pentujen kanssa, riippuu ihan yksilöstä. Ihmisten pitää myös leikkiä paljon pennun kanssa, mutta se ei korvaa koiraseuraa. Mieti tilannetta, jossa leikki-ikäinen lapsi ei pääse leikkimään muiden lasten kanssa, se ei tee hyvää lapsen kehitykselle.

Koirapuisto ei ole hyvä paikka pennulle, se on stressaava paikka ja pentu saa siellä helposti ikäviä ja pelottavia kokemuksia. Tautiriski on myös olemassa. Jos on oma aidattu piha, niin sinne voi kutsua tutun kiltin koiran leikkimään.

Vieraiden vastaantulevien koirien tapaaminen lenkillä ei ole hyvä asia pienelle pennulle, koska sosiaalistumiskautena pitäisi saada vain hyviä kokemuksia, ja tällaiset ovat stressaavia pennulle. Vieras koira voi myös suhtautua aggressiivisesti pentua kohtaan (vaikka omistaja sanoisi, että se on kiltti) ja vahingoittaa pentua. Pennut usein hyppivät naamalle, purevat korvista tai kuonosta yms. ja kaikki koirat eivät siedä sellaista.

Kun koira on isompi, voi lenkillä myös tutustua koiriin, mutta se kannattaa tehdä niin, että kuljetaan yhtä matkaa. Jos koiran päästää nokikkain vieraan koiran kanssa, syntyy helposti rähinätilanteita eivätkä koirat ystävysty. Vastaavasti pitää huomioida koiran hormonitoiminnan vaikutus, esim. muut urokset voivat ruveta rähisemään jo 6 kk:n ikäiselle urospennulle, koska sen hormonitoiminta rupeaa alkamaan (riippuu yksilöstä, missä vaiheessa se tapahtuu). Koira kannattaa steriloida niin se välttyy hormonistressiltä ja hormonitoimintaan liittyviltä sairauksilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?

 

Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.

Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.

Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.

 

Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.

Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.

Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.

 

Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.

Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).

Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa? 

 

Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.

Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.

 

Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.

 

Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.

 

-ap

Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.

Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.

 

Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.

 

Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.

Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.

 

Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.

Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.

 

Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.

Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.

Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.

Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.

-ap

Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.

Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.

 

Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.

Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.

Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.

Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.

Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.

Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.

 

Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.

 

Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.

Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.

-ap

AP, mä luulen, että sisimmässäsi tiedät totuuden kun luet omat viestisi. Koira oli haastava pentu ja se ei sopinut teidän perheeseen (ihmiset ja/tai ympäristö olivat vääriä). Pentu oli dominoiva ja haastava yksilö, ehkä epäsopiva koirarotu. Sinulla itselläsi oli/on haastava elämänvaihe. Sinä toimit ihan oikein. Yritit mahdollisimman pitkään, ehkä pidempään kuin moni muu ja sitten ymmärsitte luopua pennusta. Uusi koti ja ympäristö oli pennulle selkeästi parempi ja luultavasti myös uudella omistajalla on haasteensa koiran kanssa (joita hän ei sinulle halunnut kertoa). Anna pettymyksen ja surun tulla ja päästä niistä sitten irti. Päästä irti myös "hassuista odotuksista/olettamuksista", tottakai te voitte hankkia koiran vaikka vanhin lapsi kohta muuttaakin pois kotoa. Hän pääsee sitten elämään koiraelämää aina kun vierailee vanhemmillaan. 

Sinä olet koiraihminen eikä tämä tapaus muuta sitä. Ehkä enemmänkin kertoo siitä, että ymmärsitte koiraihmisenä fiksusti luopua pennusta kun sen aika oli. :)

Kiitos näistä lohduttavista sanoistasi. Täytyy tosiaan nyt yrittää työstää nämä tunteet ja päästää asiasta irti. Tämä kirjoittaminen on kyllä avartanut ajatusta pikkuhiljaa tässä asiassa ja nämä ihmisten näkökulmat auttaneet tuomaan ymmärrystä asiaan. Hienoa että täältä on löytynyt ymmärrystä, vaikka tiesinkin, että moni ei tätä ahdistusta tällaisessa asiassa ymmärräkkään.

-ap

Ymmärrän ahdistuksen, mutta ongelma on siinä, että koiraa hermostuttaa kun ihminen on hermostunut tai ahdistunut. Eli ensin pitää työstää itseään ja opetella rauhoittumaan, koska koira ei koe hermostunutta ihmistä turvalliseksi. Kaikenlainen epävakaus ihmisessä ja kotioloissa on huono asia koiran hyvinvoinnille.

Tarkoitin, että ahdistaa tämä nykyinen tilanne, nyt kun koira on lähtenyt eikä voi mennä ajassa taaksepäin ja tehdä asioita toisin, kun omat virheensä näkee nyt paremmin.

Olin kyllä tietoinen jo silloin, että koira aistii tunnetilat. Yritin kyllä olla rento lenkeillä, mutta se ei näyttänyt auttavan.

Jos itsellä on esim. taipumus ahdistuneisuuteen ja hermostuneisuuteen, niin sitä on vaikea saada pois päältä. Sain sellaisen kuvan sen perusteella, miten kuvailit koiraa. Epävarmuus saa myös koirassa aikaan epävarmuutta.

Kokemuksesta sanon senkin, että koiran sairastaminen voi myös olla hyvin ahdistavaa, eutanasiapäätöksen tekeminen on vielä pahempi. Eli jos hankit koiran, niin kaikkien positiivisten asioiden mukana tulevat vääjäämättä myös nämä.

Älä jää kiinni tähän koiraan ja näihin ajatuksiin vaan päästä irti. Meillä oli koira, joka oli alusta asti todella hankala, kahden viikon jälkeen mietin jo palauttamista. En kuitenkaan luovuttanut, vaan koulutin vuosia, käytin tähän kaiken aikani ja voimani sillä seurauksella, että kukaan ei voinut tulla meille koiran takia, kun se ei hyväksynyt ketään. Sitä ei voinut viedä mihinkään hoitoon, kun se käyttäytyi agressiivisesti kaikkia kohtaan. Kuolemaansa asti oli tätä. Ajattelet nyt siis ap vain sitä, mitä kaikkea hyvää olisitte voineet saada, kun nyt sait etäisyyttä ja olet ehkä unohtanut ne surkeat fiilikset päätöksen takana. Niihin oli aidosti syy. Jos olisitte pitäneet koiran, asiat eivät välttämättä olisi menneet parempaan vaan myös huonompaan on vaihtoehto. 

Et myöskään ole huono lemmikin omistaja, vaan vastuullinen. Otit vastuun kaikkien teidän hyvinvoinnista ja teit kaikille teille oikean ratkaisun. Seuraavaa lemmikkiä miettiessä mieti tarkkaan rotu, sillä on tosi iso merkitys koiran luonteeseen ja mieti tarkkaan myös kasvattaja. Onko jollain tutulla hyvä koira, olisiko heidän kasvattajan tietoja? Kasvattajalla on valtava merkitys siihen minkälaisen koiran tai ylipäätään lemmikin saa. Jotkut on tosi tarkkoja ja lisäännyttää vain terveitä ja tervepäisiä yksilöitä, jotkut lisäännyttää ihan minkä tahansa eläimen kanssa ajattelematta yhtään luonnetta ja ominaisuuksia eli vain rahat mielessä ja silloin lopputulos on epäsopiva lemmikki. 

Jaksamisia ap, kaikki on nyt hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pisti silmään tuo "sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä". Missä vaiheessa aloititte sen? Minkä rotuinen koira oli kyseessä?

 

Minulla oli koira, joka oli pentuna jo dominoiva ja ylivilkas. Puri ja reuhtoi, kun yritti ottaa syliin. Sen kanssa aloitettiin lenkkeily heti alussa ja se tarvitsi koko elämänsä valtavasti liikuntaa ollakseen tyytyväinen ja rauhallinen. Stressiherkkä oli myös. Valtavan työläs koira, mutta ihana. Vanhana ja sydänsairaana vielä mennä viipotti kovaa vauhtia.

Dominoiva koira ja epävarma ihminen eivät sovi yhteen. Meillä taisi käydä niin hyvin, että koira opetti jämäkkyyttä minulle. Hitsaannuttiin tiukasti yhteen.

Kaikkein eniten harjoiteltiin rauhoittumista. Myös minä itse. Oma stressaaminen tai rauhoittuminen siirtyy suoraan koiraan.

 

Ammattimainen eläintenkouluttaja olisi varmasti ollut hyödyksi ja tueksi ap:n tapauksessa.

Varmasti koira olisi tarvinnut enemmän liikuntaa ja aktivointia. Kun koira on lenkitetty kunnolla, se rupeaa tyytyväisenä nukkumaan eikä jaksa tuhota yhtään mitään.

Leluja oli tarjolla, mutta leikittiinkö pennun kanssa joka päivä? Porteilla perheestä eristäminen on varmasti stressannut koiraa myös.

 

Sanon nämä asiat siksi, jotta niistä olisi hyötyä, joten älä pahastu, ap. Itsekin manailen omia aiempia virheitäni, mutta niistä pitää vaan oppia, ei siinä muu auta. Jatkossa sitten osaa paremmin.

Kiitos viestistäsi. Aloitettiin lenkkeily siinä kun rokotukset alkoivat tehota (joo, sekin oli virhe, olisi tarvinnut uskaltaa aikaisemmin).

Pentusi kuulostaa jokseenkin samankaltaiselta. Tuota olen jälkikäteenkin pohtinut, että oikealla asennoitumisella olisin minäkin voinut oppia tässä, juuri esim. sitä jämäkkyyttä. Ja ehkä meillä olisi voinut tulla parempi luottamussuhde. Näitä vatvon. Mutta toisaalta olen myös tuota miettinyt, olimmeko liian eriparia. Kun olen luonteeltanikin pehmeämpi, niin oliko sellainen kovapäinen koira vain liikaa? 

 

Ongelmana ei ollut se, ettei ollut aikaa aktivoida. Nimenomaan, oikein kaipasin lenkeille menoa. Mutta niistä ei tullut mitää. Koira katsoi jo kaukaa, jos joku lähestyi ja jumitti. Sitten tuli sitä vetämistä, haukkumista, hyppimistä. Näki että pelkäsi ja rupesi vetää aina kotiopäin. Jouduin siis koiralenkin jälkeen menemään itse vielä oman kävelylenkin yksikseni.

Meillä oli aktivointimattoa, kongeja yms. Piilottelin nameja, opetin peruskäskyjä. Pihallakin sai olla mutta sielläkin se meni usein vain jännittyneenä tarkkailuksi häntä koipien välissä, kun ohi kulkee säännöllisesti lenkkeilijöitä. Ja haukkumiseksi se aina meni. Pihalla heittelin leluja yms. harjoitetiin luoksetuloa jne. Vaikkakin harjottelussa tuli useimmiten makupalan perässä luokse, mutta ei helpolla kyllä arkisissa tilanteissa jos ei halunnut, esim. pihalta sisälle. Tavallaan siis kun aktiivisuutta ei saatu purettua lenkeillä, niin sitä sitten oli liikaa. Toki loppua kohden olisi pitänyt varmaan enemmän tehdä yhteisiä juttuja, mutta rupesi voimat loppumaan.

 

Varmasti porteilla eristäminen stressasi, mutta se oli yksi ohje kun luin tuohon puremiseen liittyen. Ja tosiaan myös ei antanut syödä rauhassa. Oli myös sen tuhoamisen vuoksi pakko laittaa portteja, ettei kaikki tapetit ja huonekalut mene.

 

Niin ei sitä varmaan muuta voi kun yrittää oppia virheistä, harmi ettei enää voi yrittää uudelleen saman koiran kanssa. Koiran etsiminenkin oli jo niin työläs projekti.

 

-ap

Meille eläinlääkäri antoi ohjeeksi, että muita kuin rokotettuja koiria ei tavata ennen kuin ensimmäinen rokotus on saatu. Tavattiin sitten vain tuttujen kilttiä vanhempaa koiraa, jonka tunsin hyvin. Tämä koira sitten pyysi minulta luvan, että saako komentaa pentua, kun pentu hyppi silmille. Annoin luvan ja nätisti se ilmaisi, mikä oli ok ja mikä ei.

Pikku pennun sosiaalistumisvaihe on niin tärkeä. Siinä vaiheessa se pitäisi tutustuttaa turvallisesti maailmaan. Minun koirani oli myös hiukan varovainen, ensimmäisillä lenkeillä juoksi syliin turvaan. Pihalla oltiin jo heti seuraavana päivänä kun pentu tuli kotiin, ja siitä sitten laajennettiin lenkkiä pikku hiljaa.

 

Voi olla, että olitte liian erilaisia. Meillä oli kaksi jääräpäätä, kun itsekin olen sellainen, niin jaksoin sitä säätämistä päivästä toiseen. Toki olin myös aika väsynyt välillä.

 

Pelkäsitkö muuten koiraa välillä? Meillä oli heti alusta lähtien ihmisten pureminen ehdottomasti kielletty. Kielsin pentua aina jos se meinasi purra. Oppi asian hyvin eikä myöhemminkään purrut ketään.

Koiran eristäminen on huono neuvo, se ei ratkaise varsinaista ongelmaa, tuottaa vaan turhaa stressiä. Koira on kuitenkin laumaeläin.

 

Pennut riekkuvat hihnassa, se on ihan normaalia. Nätisti kävely pitää erikseen opetella. Tuollaisessa tilanteessa voisi rohkaista koiraa ja namitkin voi auttaa. Jos sinne kotiin painutaan aina kun pelottaa, niin koira oppii, että uhka on todellinen, koska sinäkin pakenet kotiin. Pelottavia tilanteita voi pikku hiljaa harjoitella sietämään. Jos vastaantulijat jännittää, niin kannattaa kiertää tarpeeksi kaukaa.

Kadut nyt eivät muutenkaan ole parhaita mahdollisia lenkkipaikkoja. Koirat nauttivat metsissä kulkemisesta, siellä on rauhallista, ja mielenkiintoista haisteltavaa ja tutkittavaa.

 

Koiran kasvatuksessa on iso työ eikä se kyllä suju kovin hyvin väsyneenä. Jos koira voi nyt hyvin ja on onnellinen, niin teit oikean ratkaisun.

Sama ohjeistus meillä, mutta meillä ei ole kellään tutulla koiraa niin ei päästy totuttelemaan niin. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi tarvinnut johonkin penturyhmään mennä. Ei kylläkään lapsuudenkoiranikaan ei käynyt missään penturyhmissä eikä nähnyt ketään tuttua koiraa erikseen, mutta silti siitä kasvoi hyvin tasapainoinen.

Pureminen kiellettiin ja yritettiin tarjota ohjeiden mukaan tilalle purulelua/luuta, ei auttanut. Kiljahtamisenkin olisi pitänyt auttaa, ei auttanut.

Ja ymmärrän ettei pentu ole valmis hihnassakulkija. Niinkuin kirjoitinkin, niin ohjeiden mukaan ja namien kanssa treenailtiin ohittamisia yms. Ja siis minä en paennut kotiin, pikemminkin koira pakeni. Pakko kuitenkin kadullakin on oppia kävelemään, tässä lähistöllä on muitakin koiria jotka täällä kävelevät (ei tämä niin vilkas alue kuitenkaan ole, normi omakotitaloalue). Ei aina voinut autolla lähteä lenkille jonnekkin metsään.

-ap

Jos koira ei ole saanut positiivisia kontakteja muihin koiriin sosiaalistumiskauden aikana, niin se vaikuttaa koiran käytökseen.

Puremistakin on monenlaista, pitää osata tulkita tilannetta. Koira voi esim. kaluta sormia kun vaihtuvat hampaat vaivaavat. Silloin toimii luun tai purulelun antaminen. Jos taas koira hyökkäilee kiinni, niin silloin kyse on dominoinnista eikä silloin palkita koiraa luulla. Toisaalta pennut kokeilevat kaikkea suullaan.

 

Tarkoitin kotiin pakenemisella sitä, että koska sinä olet koiran mukana mennyt kotiin, niin koiran silmissä sinäkin olet paennut, ja näin olet vahvistanut koiran pelkokäyttäytymistä.

Tällainen arkuus koiralla voi johtua puutteellisesta sosiaalistumisesta ympäristöön.

Koirilla mörkökausi on ihan todellinen ja normaali ilmiö myös.

Siihen voi mennä vuosia, että koiran käytös on toivotunlaista, teillähän koira oli hyvin vähän aikaa. Ei puolivuotiaalta voi odottaa vielä kummempia käytöstapoja.

Kadulla pitää opetella kävelemään, mutta koiralle on hyvä tarjota myös stressittömämpää ulkoilua. Jos se edellyttää autolla metsään menoa, niin sitten vaan tehdään niin.

Tämä koira hyökkäili niin että vaatteet menivät rikki ja kädet verille, mutta mitä sinä olisit sitten siinä tilanteessa tehnyt? Kun kaikki jipot yritin: purulelut, kiljahdus ja portin toiselle puolen. Näitä ohjeita kouluttajatkin jakavat.

 

Kai joskus ulkoilun jälkeen tarvitsee sinne kotiinkin mennä? Kuka sanoi että olisin sinne heti mennyt. Ja kun jotkut taas ohjeistavat että stressi ei saa kasvaa liiaksi, niin ei siksikään liian pitkiä lenkkejä voinut kaduilla tehdä. Edelleenkin, ohjeiden mukaan namien kanssa treenailtiin. Mutta se stressi alkoi koiralla viimeistään, kun ensimmäinen vastaantulija saapui.

 

Ei kaikkia päivän lenkkejä voi korvata niin että aina autoon ja metsään. Silloin näen kyllä ennemminkin asuinympäristön epäsopivana jos tuohon lähdetään.

Olen täällä jo useampaan kertaan sen jo todennutkin, että olisi pitänyt mennä pentukurssille ja muutenkin aikaisemmin kaduille ulkoilemaan, vaikka kovasti siitäkin ohjeistetaan, että pitäisi odottaa rokotesuojaan saakka. Tekisin asioita toisin, niinkuin jo aloituksessa mainitsinkin. Toki kyllä pentu näki ohikulkijoita jo ensimmäisistä päivistä lähtien.

-ap

AP, mä luulen, että sisimmässäsi tiedät totuuden kun luet omat viestisi. Koira oli haastava pentu ja se ei sopinut teidän perheeseen (ihmiset ja/tai ympäristö olivat vääriä). Pentu oli dominoiva ja haastava yksilö, ehkä epäsopiva koirarotu. Sinulla itselläsi oli/on haastava elämänvaihe. Sinä toimit ihan oikein. Yritit mahdollisimman pitkään, ehkä pidempään kuin moni muu ja sitten ymmärsitte luopua pennusta. Uusi koti ja ympäristö oli pennulle selkeästi parempi ja luultavasti myös uudella omistajalla on haasteensa koiran kanssa (joita hän ei sinulle halunnut kertoa). Anna pettymyksen ja surun tulla ja päästä niistä sitten irti. Päästä irti myös "hassuista odotuksista/olettamuksista", tottakai te voitte hankkia koiran vaikka vanhin lapsi kohta muuttaakin pois kotoa. Hän pääsee sitten elämään koiraelämää aina kun vierailee vanhemmillaan. 

Sinä olet koiraihminen eikä tämä tapaus muuta sitä. Ehkä enemmänkin kertoo siitä, että ymmärsitte koiraihmisenä fiksusti luopua pennusta kun sen aika oli. :)

Kiitos näistä lohduttavista sanoistasi. Täytyy tosiaan nyt yrittää työstää nämä tunteet ja päästää asiasta irti. Tämä kirjoittaminen on kyllä avartanut ajatusta pikkuhiljaa tässä asiassa ja nämä ihmisten näkökulmat auttaneet tuomaan ymmärrystä asiaan. Hienoa että täältä on löytynyt ymmärrystä, vaikka tiesinkin, että moni ei tätä ahdistusta tällaisessa asiassa ymmärräkkään.

-ap

Ymmärrän ahdistuksen, mutta ongelma on siinä, että koiraa hermostuttaa kun ihminen on hermostunut tai ahdistunut. Eli ensin pitää työstää itseään ja opetella rauhoittumaan, koska koira ei koe hermostunutta ihmistä turvalliseksi. Kaikenlainen epävakaus ihmisessä ja kotioloissa on huono asia koiran hyvinvoinnille.

Tarkoitin, että ahdistaa tämä nykyinen tilanne, nyt kun koira on lähtenyt eikä voi mennä ajassa taaksepäin ja tehdä asioita toisin, kun omat virheensä näkee nyt paremmin.

Olin kyllä tietoinen jo silloin, että koira aistii tunnetilat. Yritin kyllä olla rento lenkeillä, mutta se ei näyttänyt auttavan.

Ota tämä oppimiskokemuksena. Voit ajatella niinkin, että tässä ei nyt ole kyse sinusta, vaan koirasta. Tietysti tämä asia myös herättää ikäviä tunteita. Tuli mieleen, että kiinnostaisiko sinua oppia lisää eläinten tunteista ja siitä, miten ne kokevat asioita? Minusta tuo on hyvin mielenkiintoinen aihe.

Yleisesti ottaen voisi sanoa ihan kaikille, että kun itse ei osaa, niin kannattaa hankkia ammattiapua. Jos oma kouluttaminen ei tuota toivottavaa tulosta, niin silloin tekee jotain väärin. Koiran kanssa pitää unohtaa oma ego ja oikeasti selvittää, mistä on kyse eikä syyttää koiraa päävikaiseksi.