Lue keskustelun säännöt.
En pääse asiasta yli (liittyy koiraan)
05.03.2026 |
Nyt tulee pitkä viesti.
Meillä oli vuosi sitten koiranpentu, jota koko perheemme oli odottanut. Otin asioista paljon selvää ennen pennun tuloa ja hankimme pennun asialliselta kasvattajalta. Kasvattaja kyllä kertoi, että pentu voi olla dominoivampi tapaus ja vaatii jämäkkyyttä. Kokemusta on yhdestä koirasta lapsuuden perheessäni, joka oli ns. helppo koira. Ensimmäinen virhe oli, että luin asioista liikaakin, pelkäsin, stressasin. Kun pentu tuli, en pystynyt ottamaan rennosti. Mietin kokoajan koulutukselliselta näkökulmalta asioita (ei saa mennä sohvalle yms.).
Pentu puri tosi paljon aluksi. Iho meni naarmuille ja vaatteita rikki. Ei ollut silloin sellainen kauheasti sylissä viihtyvä. Pentu tuhosi (niinkuin ne monesti tekevät) paikkoja aika paljon. Yritettiin pitää portteja joka huoneessa, jotta suuremmilta tuhoilta vältyttäisiin ja jotta esim. saisi syödä rauhassa.
Sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä, pentu oli tosi varuillaan. Häntä alhaalla, kroppa jännittyneenä, veti paljon. Yritin lukea ohjeita tähän, treenailla namien kanssa. Rauhallisemmassa paikassa lenkkeillessä ei tätä ongelmaa ollut. Mutta lenkit muuttuivat päivä päivältä hirveämmäksi, varsinkin kun kokoa alkoi tulla. Ja koira alkoi haukkumaan myös ikkunasta jokaista kävelijää, varsinkin koiria. Koiralle tuli emätintulehduskin, joka ilmeisesti voi olla yleinenkin, mutta pohdein kyllä stressin vaikutusta tähän.
Koira tuhosi edelleen paikkoja, vaikka luita ja leluja oli saatavilla. Rupesi uupumus kasvamaan. Yöunet olivat jääneet lyhyemmiksi. Riitojakin rupesi tulemaan herkemmin puolison kanssa. En enää jaksanut. Tiesin, että koirakouluun olisi voinut vielä yrittää mennä mutta olin jo niin täynnä ohjeita ja neuvoja, mitä olin lukenut kun ne eivät tuntuneet toimivan. Olin ollut pennun kanssa paljon kahdestaan, kun olin työttömänä samalla. Tuntuu kuin vajaa puoli vuotta olisi mennyt pelkässä koirakuplassa. Vaikka kyllä koko perhe osallistuikin tähän, mutta tietysti päivät olin yksin. En kuitenkaan ollut saanut luotua pentuun sellaista sidettä mitä olin ajatellut (virheajatus tämäkin, nyt tiedän että se voi tulla vasta ajan kanssa).
Päätimme etsiä sille uuden kodin. Ja löysimmekin hyvän, jossa asuinalue oli rauhallisempi (vaikka emme itsekkään missään kaupungin vilinässä asu, aika perus omakotitaloalueella). Ikävää ei tullut heti sen jälkeen, mutta sitten viime syksynä alkoi ikävä ja suru tulla esiin. Kävimme koiraa katsomassakin, sillä oli kaikki hyvin. Se tulikin iloisesti lasten syliin ja oli intoa täynnä. Se oli jo tottunut muihin koiriin ja muutenkin asiat olivat menneet hyvin. Vähän oli kuulemma ehkä vielä lenkkeillessä haastetta riippuen tilanteesta, mutta ei mitään suurempaa.
Jatkuu...
Kommentit (50)
Tarinan opetus: koirat ovat ihan hirvittävän paskoja eläimiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä päätöshän tuo oli, kun koira voi nyt hyvin.
Lisäyksenä vielä, että koira oli siis noin puolivuotias, kun päätimme siitä luopua.
-ap
Mekin luovuimme noin puolivuotiaasta pennusta. Meillä oli paljon koirakokemusta, myös vaativammista roduista, mutta tämän koiran kohdalla nostimme kädet pystyyn jo kahden kuukauden jälkeen. Jopa eläinlääkäri suositteli koiran palauttamista kasvattajalle, koska se oli niin aggressiivinen etenkin vieraita ihmisiä kohtaan, ettei tuon ikäisen pennun missään nimessä kuuluisi olla. Eikä vain vieraita, vaan myös meillä käyviä aikuisia lapsia kohtaan, jotka koiran olisi pitänyt jo tuntea. Koira mm. kahdesti hyökkäsi kahden ihmisen jalkaan kiinni, eikä se ollut pentumaista leikkiä. Kyseisen rodun ei myöskään missään nimessä kuulu käyttäytyä noin.
Koira palautui kasvattajalle. Tuntuihan se epäonnistumiselle, mutta toisaalta on selvää, ettemme olisi voineet sitä pitää. Seuraavaksi meille tuli aivan eri rotuinen nuori koira, myöhemmin toinenkin. Kaikki on mennyt erittäin hyvin, kuten kaikkien aiempienkin koiriemme kanssa. Joskus vain osuu kohdalle yksilö, jonka kanssa yhteiselo ei vaan onnistu.
Suosittelen aloittajalle helppoa seurakoirarotua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että koira oli siis noin puolivuotias, kun päätimme siitä luopua.
-ap
"Lisäyksenä vielä, että koira oli siis noin puolivuotias, kun päätimme siitä luopua."
Älkää ainakaan uutta koiraa ottako, jos ette edes pentuaikaa jaksanut. Tuon ikäiselle koiralle ei vielä oikein mikään koulutus tehoa, järkeä alkaa tulla päähän vasta parivuotiaana. Pennut puree, hyppii ja käyttäytyy huonosti ihan poikkeuksetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ehkä se rauhallinen ympäristö rauhoitti koiraa. Ei se teillä välttämättä olisi sopeutunut ikinä
Älä ruoski itseäsi loputtomiin.
Koiralla on nyt kaikki hyvin. Joten sen puolesta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä.
Itse et voi murehtimalla muuttaa mennyttä ja jokainen tekee "virheitä", pitää harjoitella hyväksymään itsensä epätäydellisenä.
Epävarmuus on sellainen, minkä koira vaistoaa ja alkaa joko pelätä itsekin tai puolustaa sinua kuviteltujakin uhkia vastaan ulkona.
Ne konkreettiset asiat, jotka olet huomannut, voit korjata seuraavan koiran kanssa. Sitten joskus, jos tai kun sellaisen aika tulee.
Ja joo, on pettymys lapsille. Olen itse ollut lapsi samassa tilanteessa, mutta trauma tuli siitä, että pentu lopetettiin sen ajan malliin. Koiran menetystä enemmän voi lapsia traumatusouida ajatus, että heidätkin voidaan laittaa pois, jos eivät ole toivotunlaisia.
Oliko kuviossa joku puoliso? Miten tämä suhtautui kaikkeen ja toimi koiran kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani.
Koirasta luovutaan yleisimmin silloin, kun sillä on murrosikä.
Kaikkihan on nyt hyvin. Koira löysi itselleen sopivamman ympäristön. Todennäköisesti stressaava tilanne olisi jatkunut edelleen jos koira olisi jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On parempi, ettet ota koskaan uutta koiraa. On ihan selvää, ettei sinulla tai muulla perheellä riitä rahkeet koiran koulutukseen, ette vain ehkä ole koiraihmisiä. Ei ole ehkä ihan normaalia stressata kuvailemallasi tavalla koirasta ja sitten kumminkin olla aivan avuton sen kanssa. Puolivuotias koira on pentu, ihan vauva vielä. Ei teillä kovin kauan kärsivällisyys sitten riittänyt. Luulen, että se koira on nyt paremmassa paikassa ja osaavimmissa käsissä, turha sitä on surra. Sori, mutta mulla ei nyt jotenkin empatia riittänyt tässä tapauksessa. Ei kaikkien kannata ottaa koiraa.
Voi iso V. Pennut puree kun hampaita vaihtaa, paljon silloin vaihdetaan se käsi tai jalka puruluuhun tai leluun. Pentua ei viedä lenkille vaan pikkuhiljaa totutellaan vähän laajentamaan siitä pihalta kauemmas pennun ehdoilla, ettei pennun pidä pelätä. Pentuja ei viedä mihinkään ihmisvilinään vaan siihenkin totutellaan ajan kanssa, jos on edes mikään tarve sille koskaan. Sitten tulee noin puoli vuotiaana mörkökausi ja näkevät niitä kaikkia pelottavia asioita joka puolella, meidän koira murisi jopa meidän varjoille. Ja murrosiässä sitten alkaa ongelmat jos koiralla ei ole virikkeitä ja ulkoilua tarpeeksi. Vika oli teissä ei koirassa. Yks sukulainen on yhtä tyhmä, ensin on maailman viisain koira ja murrosiässä se onkin päävikainen ja ei kun uuteen kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolivuotiaan kohdalla luovutitte? Koira on ihan kakara vielä 1-2-vuotiaanakin. Älkää enää ikinä ottako koiraa!
Kyllä ymmärrän ap täysin.
Älä turhaan kanna syyllisyyttä!
Vierailija kirjoitti:
Mekin luovuimme noin puolivuotiaasta pennusta. Meillä oli paljon koirakokemusta, myös vaativammista roduista, mutta tämän koiran kohdalla nostimme kädet pystyyn jo kahden kuukauden jälkeen. Jopa eläinlääkäri suositteli koiran palauttamista kasvattajalle, koska se oli niin aggressiivinen etenkin vieraita ihmisiä kohtaan, ettei tuon ikäisen pennun missään nimessä kuuluisi olla. Eikä vain vieraita, vaan myös meillä käyviä aikuisia lapsia kohtaan, jotka koiran olisi pitänyt jo tuntea. Koira mm. kahdesti hyökkäsi kahden ihmisen jalkaan kiinni, eikä se ollut pentumaista leikkiä. Kyseisen rodun ei myöskään missään nimessä kuulu käyttäytyä noin.
Koira palautui kasvattajalle. Tuntuihan se epäonnistumiselle, mutta toisaalta on selvää, ettemme olisi voineet sitä pitää. Seuraavaksi meille tuli aivan eri rotuinen nuori koira, myöhemmin toinenkin. Kaikki on mennyt erittäin hyvin, kuten kaikkien aiempienkin koiriemme kanssa. Joskus vain osuu kohdalle yksilö, jonka kanssa yhteiselo ei vaan onnistu.
Suosittelen aloittajalle helppoa seurakoirarotua.
On kyllä todella vaikea kuvitella, että alle puolivuotias pentu - joka siis on vielä aivan pikkupentu, taaperoikäinen - hyökkäisi aggressiivisesti ihmisen nilkkaan kiinni. Juu, voivat olla villejä ja rajuja, innostua vieraista liikaa, ja ihan varmasti purevat ja retuuttavat kaikkea mahdollista, sellaisia vilkkaat pennut ovat. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin aggressiivisuus, se että koira esimerkiksi peloissaan tai puolustaessaan purisi jotakin. Voi verrata vähän niin kuin lasten tyynysotaan ja painileikkeihin vs. joku aikuinen hakkaa ja potkii, pahoinpitelee, toisen ihmisen ihan tietoisesti ja tarkoituksella.
Älä turhaan ruoski itseäsi menneistä virheistä. Teit kaiken sillon parhaan näkemyksesi ja kokemuksesi mukaan ja yritit parhaasi. Lopulta osasit laittaa koiran hyvinvoinnin etusijalle ja luopua siitä, niin se sai hyvän uuden kodin. Se oli arvokas ja hyvä teko. Koira ei kärsinyt eikä joutunut elämään huonosti. Lapset menettivät joo kivan pennun, mutta ei heillä olisi ollut yhtään sen hauskempaa, jos koira olisi varttunut aikuiseksi ja alkanut puremaan ihmisiä ympärillä, ollut kaaos lenkittäessä, lopulta vanhempi sairastunut pahemmin masennukseen tai lopulta koirakin jouduttu lopettamaan. Olit todella viisas kun luovuit koirasta. Nyt lapsetkin voi lohduttautua sillä, että koira voi hyvin ja teillä on perheenä rauhallisempaa ja voit vanhempana paremmin. Vaikka eläimet voi olla tärkeä osa elämää, tärkeämpää lapselle on aina oman vanhemman hyvinvointi. Sinun hyvinvointisi on tärkeää kaikille, ja olet arvokas.
Jos edelleen haaveilet koirasta, niin käännä katseesi helppoihin seurakoira rotuihin, jotka on nimenomaan jalostettu seurakoiriksi. Älä ota isoa koiraa. Teille voisi hyvin sopia aikuinen kodin vaihtaja, jolla olisi jo käytöstavat, kuten lenkittäminen, hallussa. Älä kuitenkaan missään nimessä ota rescue koiraa mistään ulkomailta, niistä voi paljastua todella yllättäviä asioita uudessa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Mekin luovuimme noin puolivuotiaasta pennusta. Meillä oli paljon koirakokemusta, myös vaativammista roduista, mutta tämän koiran kohdalla nostimme kädet pystyyn jo kahden kuukauden jälkeen. Jopa eläinlääkäri suositteli koiran palauttamista kasvattajalle, koska se oli niin aggressiivinen etenkin vieraita ihmisiä kohtaan, ettei tuon ikäisen pennun missään nimessä kuuluisi olla. Eikä vain vieraita, vaan myös meillä käyviä aikuisia lapsia kohtaan, jotka koiran olisi pitänyt jo tuntea. Koira mm. kahdesti hyökkäsi kahden ihmisen jalkaan kiinni, eikä se ollut pentumaista leikkiä. Kyseisen rodun ei myöskään missään nimessä kuulu käyttäytyä noin.
Koira palautui kasvattajalle. Tuntuihan se epäonnistumiselle, mutta toisaalta on selvää, ettemme olisi voineet sitä pitää. Seuraavaksi meille tuli aivan eri rotuinen nuori koira, myöhemmin toinenkin. Kaikki on mennyt erittäin hyvin, kuten kaikkien aiempienkin koiriemme kanssa. Joskus vain osuu kohdalle yksilö, jonka kanssa yhteiselo ei vaan onnistu.
Suosittelen aloittajalle helppoa seurakoirarotua.
Kiitos viestistä ja kun kerroit kokemuksesi. Teillä on tietysti ollutkin hyvin selkeä tilanne, meillä ei ollut onneksi varsinaista aggressiivisuutta, enemmänkin pelkoa. Mutta tietysti on erilaisia yksilöitä ja itsekkin yrittänyt miettiä, että tämä oli haastava yksilö. Helposti vaan lähtee miettimään myös sitä omaa toimintaa.
Meidän pennulla oli vaihe, että hyppi päälle ja vaatteet rikki. Aloin käyttää moottoripyörätakkia, eipä hajonnut, käytin niin kauan että oppi. Koulutin ettei saa hyppiä ja muuta liikuntaa ja aktivointia paljon. Oppi aika nopeasti olemaan. Ehkä vajaa 2kk noin käytin sitä moottoripyörätakkia,a
...jatkuu
Ja nyt mietin, että mitä kaikkea olisin voinut tehdä toisin. Ehkä olisimmekin saaneet siitä hyvän koiran. Tuntuu hirveältä, että lapset eivät saaneetkaan pitää koiraa, jota niin odottivat. Pelkäsin vain, että jos pidämme koiraa kauemmin, niin ongelmat vaan kasvavat ja lapset samaan aikaan ehtivät kiintyä ja myöhemmin luopuminen olisi ollut vielä tuskallisempaa. Mutta nyt tuntuu, että kiirehdin asiaa vaikka toisaalta voimat olivatkin jo silloin tosi loppu.
Nyt kokoajan mietin eri skenaarioita, mitä olisin voinut tehdä ja miten olisin voinut suhtautua eri tavalla. Tekisin nyt asioita toisin ja olisin rennompi, mutta en voi aikaa muuttaa taaksepäin. Itken ja suren tätä päivittäin, ahdistaa kun tietää että asiaa ei voi enää muuttaa. Jonkun mielestä varmaan tämä on pieni asia, mutta itselleni suuri. Minulla on masennusta ja ahdistusta taustalla myös muista syistä, joka varmasti vaikuttaa varmaan näihin tuntemuksiin.
Jotenkin niin vaikea päästä tästä yli. Näen päivittäin koiria lenkillä ja aina se ajatus iskee takaisin. Vaikka hankkisimmekin uuden koiran, se ei ole enää se sama. Ja tiedän, että oma mielentila täytyy olla vakaa, ennenkuin uutta voi edes harkita. Ja aikuinen kodinvaihtaja varmaan olisi parempi. Toisaalta myös pelottaa, jos uudenkin koiran kanssa tulee jotain ongelmaa. Mutta päällimmäisenä tässä nyt on, että pitäisi päästä asiasta yli. Eniten surettaa lasten puolesta. Tiedän että he haluaisivat uuden koiran. Vaikka itsekin menetin samalla lenkkiseuran, kotona olen myös edelleen vielä työttömänä joten yksinäistä on päivät.
Tulipa tosiaan pitkä viesti. Halusin vain kirjoittaa, jos jollain olisi antaa vinkkejä, miten päästä asiasta yli. Tai vertaistukea, kokemuksia yms. Ja onko jollain ajatuksia, miten ylipäätään pääsee yli asioista, joissa on tehnyt mahdollisesti virheen? Ja kun se virhe vaikuttaa vielä muihinkin? Ja ehkä myös varoittavana esimerkkinä, että ei muut tekisi samoja virheitä kuin minä tein. Ja en toivo lyttäystä, on tarpeeksi lytätty olo jo muutenkin.